Blogiin asti kirjoittamiseen johti harmitus ja jopa surullinen olo kuunneltuani luennon.
Lauri Thurén on Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori .
Thurenin hengelliset juuret ovat evankelisessa maaperässä , vaikka kenties liikkeen piirissä on myös erilaisia käsityksiä hänen opetuksistaan. Luento seurakuntametaforat uudessa testamentissa oli mielestäni huonosti sitoutunut seurakunnalliseen , apostoliseen uskoon , jossa Kristus on kaiken keskus ja pää . Inhimmillisillä argumenteilla perustelu ei osu aina maaliin , jos focus ei ole Kristuksen opissa ja sovitustyössä . Monessa kohdin vaikea yhtyä opetuksen linjauksiin ja epäilyt Paavalin oletetusta naisesta on huonoa teologiaa , joka heittonakin on raamatunkirjoitusten valossa hiukan absurdiajatus .
Suurin moka tuli nisunjyvä ja lusteen vertauksen selityksessä , joka ihmetytti , miten Jeesuksen helpoin vertaus voidaan selittää väärin , koska Jeesus sen itse selittää . Thuren selittää ( n. 13min kohdalla) tarkoittaen seurakuntaa pellolla , vaikka pelto on maailma ja itseasiassa tässä vertauksessa ei puhuta ollenkaan seurakunnasta .
Vertauksen jälkeen opetuslapset tulivat kysymään selitystä lusteesta pellossa:
36Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon lusteesta”. 37Niin hän vastasi ja sanoi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. 38Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. 39Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. 40Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. 41Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, 42ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 43Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko.
Thuren selittää ettei seurakunnassa ole vain hyviksiä vaan myös pahiksia , jossa unohtuu täysin raamatullinen ja myös luterilainen ajatus armahdetusta syntisestä ja seurakunnasta pyhien yhteisönä ja paimenta ei näissä kuvioissa näy eikä hänen vastuuta . Toisinsanoen olemme kaikki pahiksia mutta Kristuksessa pyhiä , kun olemme ottaneet vastaan pelastuksen ja elämme siitä.
Toisinsanoen käytännössä tälläinen opetus tarkoittaa , että ei väliä vaikka seurakunnassa joku elää julkisynnissä , ei väliä vaikka on huonoja pappeja jotka saarnaavat Jumalan sanan vastaisesti tai vaikka on piispoja jotka eivät kaitse seurakuntia ja vaikka he levittävät ja suosivatkin Jumalan sanan vastaisia oppeja , kun kaikkien tulee antaa kasvaa loppuun asti kun lopussa vasta korjataan vilja ja erotetaan siitä luste . Koko apostolinen malli ja opetukset seurakunnasta vedetään vessan pöntöstä alas tällä opetuksella . Ehkä tämä selittää sen linjan ja vakuuttelun evankelisessa liikkeessä pysymisessä kansankirkossa vaikka siellä nähdään selviä raamatullisia oppiongelmia . Seurakunta kutsuu kaikkia syntisiä niiden muiden syntisten joukkoon ja siellä ei ole arvotettu ihmisiä , mutta seurakunnan tehtävänä on kirkastaa Kristusta ja elää vapaudessa Kristuksen alamaisuudessa , josta tulee yhteys ja ykseys opissa ja tähän Jumalan sanan mukaan on annettu seurakunnalle kaitsija , paimen jonka tehtävä on torjua harhaopit että vapaus säilyy , opin puhtaus opetuksissa ja armonvälineiden raamatullinen käyttö . Kristityn tulee kohdella kaikkia ihmisiä samanlailla oli kristitty tai jumalaton . Thurenin kommentit tuovat ikävällä tavalla esille ihmisjärjen päätelmät ihmisistä ikäänkuin ei olisi eriarvoisia ihmisiä ja kuitenkin tuo malli johtaa eriarvoisuuteen , jossa on seurakunnassa pahiksia ja hyviksiä . Seurakunta on syntisten sairaala ja raamatullinen seurakuntamalli ei tuo eriarvoisuutta vaan Kristuksen osallisuus on kaikkien jäsenten ilo ja hoitoa tarvitsee itse kukin kerrallaan elämän eri vaiheissa . Thuren mielestäni sortui selittämään sanaa monesti järjen päätelmillä eikä sanan viisauksilla . Lopulta opetuksista tuli ristiriitaisia kun loppupuolella puhe Kristuksen ruumiista ja sen jäsenistä ei istunut alkupuheisiin . Yhtä hämmentävää oli Sleyn kotimaan työnjohtajan puhe kujalla podcastissa , jossa kuvaa seurakuntaa: lampaat pitävät huolta toisistaan ja paimen on Kristus . Missä on kaitsija ? Miten Kristuksen ruumis kuvataan apostolien opetuksissa . Olkoon kriitikki rakennukseksi eikä provosoivaksi , näin ainakin toivon . Raamatun sanoja lainaten : monessa kohdin me kaikki hairahdumme . Tässä ei ole tietystikään kysymys taivaspaikoista , mutta kriittinen luonne tahtoo ”ulos tuottaa ” harmistusta , kun sivusta katsoo herätysliikkeiden vaellusta kansankirkon liepeillä ja varmasti siellä on paljon , kuten kansankirkossakin vilpittömiä Jumalanlapsia , jotka tahtovat pitäytyä Jumalan sanaan ja kuulla hyvän paimen ääntä .
Lassi Partanen kertoo lestadiolaissaarnaaja Heiskasesta, joka ”rukoilemalla rukoili, että jättäisimme Lapin; Jumala on antanut sen lestadiolaisille.”
Reijo Arkkila, Markku Niemelä, Tapio Niemistö, Seppo Suokunnas, Te olette minun todistajiani, Evankelinen maallikkoliike ja Todistajaseuran 100 vuotta, s. 80, Todistaja-lehti 12/1921.
Tässäkin kommentissa tulee esille lestadiolaisuuden muut kristityt pois sulkeva seurakuntaoppi.
Niinpä ja lestadiolaiset ovat osa luterilaista kansankirkkoa vaikka ei kyllä täytä luterilaista tunnustusta kovinkaan hyvin . Tälläistä on meno ollut Suomessa 😅
Mika Rantanen joko olet tilannut uusimman kirjan jossa mainitaan tästäkin, mutta paljon muustakin, Todistajaseuran lähetysmatkoista Lappiin. Tilaa täältä https://www.sanantie.fi/
Rehellisyyden nimessä on sanottava, että keskusteluja käytiin myös ihan ystävällisessä sävyssä.
Pohjanmaan ruotsinkielisestä evankelisuudesta olen kuullut tapauksen, jossa evankelinen mies oli sitä mieltä, että oikeat kristityt voidaan tuntea ja tietää. Keskustelukumppani oli kyseenalaistanut tätä ja saanut vastaukseksi: ”Kyllähän evankelisen liikkeen paikallisosastolla on jäsenrekisteri, johon heidät on merkitty”. Aika ekslusiivinen seurakuntanäkemys hänellä kin tuntui olevan.
Jokaisella kirkolla on oma oppi ja käytännöt ja niitä ei voi ulkopuolelta muuttaa , mutta on asioita jotka eivät ole raamatun sanan valossa ehdottomia niin niistä voi papin kanssa keskustella , vaikkapa ehtolliseen liittyen . Ihmetystä tietysti herättää miksi lhpk aa kovin vaaditaan muuttamaan oppia tai käytäntöjä oman mielen mukaiseksi , eihän kukaan mene katoliseen kirkkoon tai ordodokseille vaatimaan muutosta ?
Timo G. Kukaan ei ole ollut vaatimassa, että LHPK muuttaisi oppia tai käytäntöjä ”oman mielen mukaiseksi”. Kysymys on ollut siitä, että LHPK:n koetaan edellyttävän toisilta heidän perinteisiinsä kuuluvien käytäntöjen hylkäämistä yhteyden ehtona. En oikein usko, että STI:n ympärille ryhmittyneiden herätysliikkeiden ja LHPK:n välillä olisi merkittäviä opillisia eroja. Ellei sitten käytäntöjä mielletä nimenomaan opillisen käsityksen ilmaisuiksi. Kristinuskon isossa kuvassa opillisetkin muotoilut on yllättävän usein muotoiltu käytännön jälkeen. Ja kuten olen yrittänyt sanoa, itse en ole oikein vakuuttunut siitä, että tietyt herätysliikkeissämme vakiintuneet käytännöt olisivat luterilaisen opin vastaisia. Toki sellaisia voi olla, mutta niistä pitäisi voida keskustella.
Timo G. Totesit edellä: mikäli ”sisältö ei ole tärkeäksi tullut eikä messussa viihdytä niin yritetään maustaa ja tehdä siitä” rentoa.”
Näyttää Hengen uudistus kirkossamme ry tehneen messusta sikäli rennompaa, ettei ole tingitty luterilaisesta saarnasta mutta välittömyys ja myös musiikki ovat tuoneet mukanaan kaikenikäisiä ja lapsetkin menevät välillä ”tanssiaskelin” ehtoollispöytään. Tulevana viikonloppuna puheen käyttävät Open Doorsin Miika Auvinen ja Irakista vainon tähden paennut Reza.
Ortodoksisessa liturgiassa ei soiteta rumpuja ja pasuunaa eikä tanssita.
Ortodoksinen kirkko korostaa jumalanpalveluksissaan ihmisäänen ensisijaisuutta ja rukouksen mietiskelevää luonnetta. Tämän vuoksi soittimien käyttö ja tanssi eivät kuulu perinteiseen ortodoksiseen liturgiaan.
Ihmisääni on rukouksen soitin
Ortodoksisen käsityksen mukaan kaikkein sopivin soitin Jumalan ylistämiseen on ihmisen oma ääni. Kirkkolaulu nähdään laulettuna rukouksena, ja se on olennainen osa jokaista jumalanpalvelusta. Lähes kaikki liturgian tekstit lauletaan tai resitoidaan laulavalla äänellä. Tämä perinne juontaa juurensa varhaiskirkon käytäntöihin, joissa soitinten käyttöä vältettiin niiden pakanallisiin rituaaleihin ja maalliseen viihteeseen liittyvien mielleyhtymien vuoksi.
Soittimettomuus auttaa myös keskittymään rukouksen sanoihin ja sisältöön ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Vaikka joissakin ortodoksisissa kulttuureissa saatetaan käyttää soittimia kirkollisten juhlien yhteydessä kirkon ulkopuolella, ne eivät kuulu itse jumalanpalvelukseen.
Tanssi liturgian ulkopuolella
Samoin kuin soittimet, tanssi ei ole osa ortodoksista jumalanpalvelusta. Liturgian luonne on seremoniallinen, ja liikkeet ovat tarkkaan määriteltyjä ja symbolisia, kuten kumartaminen, ristinmerkin tekeminen ja suitsuttaminen.
Tästä on kuitenkin olemassa muutamia poikkeuksia, jotka eivät vastaa yleistä käsitystä tanssista. Esimerkiksi ortodoksisessa vihkitoimituksessa pappi taluttaa hääparia analogin (pienen pöydän) ympäri niin sanotussa ”Jesajan tanssissa”. Tämä on kuitenkin hidasta ja seremoniallista kiertämistä, joka symboloi pariskunnan ensimmäisiä yhteisiä askelia kirkon johdolla, ei niinkään tanssia sen viihdyttävässä merkityksessä.
Joissakin ortodoksisen kirkon piirissä, esimerkiksi tietyillä alueilla Kreikassa, saatetaan tanssia kansantansseja kirkollisten juhlien yhteydessä kirkon pihalla tai kyläjuhlissa, mutta nämä ovat osa kulttuurista perinnettä eivätkä kuulu varsinaiseen liturgiseen elämään. Liturgian aikana keskitytään rukoukseen, lauluun ja pyhiin toimituksiin.
Niin mitä rentous tarkoittaa sen vastakohdaksi mielletään usein jäykkyys , mutta minä sanoittaisin sen syvällisyytenä , kiitollisuutena ja sydämen ilolla . Ihminen voi muuttua ja kokea erilailla eri asioita . Ja on vapaus järjästää erilaisia Jumalanpalveluksia ja tilaisuuksia . On Suomessa totuttu tapahtumakristillisyyteen ja niilläkin on merkitystä varsinkin jos ei vakituista seurakunnallista toiminnallista yhteyttä . Voi sitten miettiä esim. Hengen uudistus kirkossamme että sitouttaako se toiminta ihmisiä kirkkoon ? Vai mikä on se focus siinä toiminnassa. Tietysti noita teemoja mitä Kosti kertoili tulevasta juhlasta on hyvä myös pitää esillä. Ja hyvä tietysti olla myös yli seurakunnallista toimintaa juhlien muodossa , jos oma kirkko ei niitä järjästä . Ja taitaa olla nuokin aiheet hiukan pannassa kansankirkossa monissa seurakunnissa . Luultavasti on puheita tsekkattu aihepiirin mukaan tai tarkasteltu päällisinpuolin onko ohjelma sopivaa tuotettavaksi . Israel aiheet ovat kriittisiä kansankirkolle joissakin seurakunnissa kansankirkossa ja tiedän että puhelupa evätty aiheesta .
Hengen uudistus kirkossamme on katolisperäinen lonkero jota sietää karttaa.
Perälä Sirkka kirjoittaa;
”Hengen uudistus kirkossamme on katolisperäinen lonkero jota sietää karttaa.”
Mistä tiedät tämän? Miten perustelet omat ajatuksesi?
Niin, tiedättehän te lapset. Älkää nyt ottako liian vakavasti. Timo kysyi tuosta Hengen uudistuksen focuksesta. Luterilainen messu ja sen jälkeen voi olla luento. Ainakin täällä kirkko on kokolailla täynnä ja näyttää vetävän myös uusia osallistujia. Kun Juha Vähäsarja piti luennon ristinteologiasta niin voin sen itse sanoa, että 45 minuuttia ihmiset kuuntelivat ihan hiljaa. Miika Auvinen on nyt toista kertaa. Aiemmin hänen kanssaan oli eräs nainen Pohjois-Nigeriasta. Hänen miehensä oli tapettu naisen silmien edessä ja hän oli myös itse menettää henkensä mutta Jumalan armosta hän säästyi heidän paetessaan vainoja. Tätä kuuntelimme ja samalla joimme kahvia kirkon turvallisemmassa tilassa.
Yhdyn Samin kuvaukseen siltä osin että tietty hartaus ja pyhyys kuuluu messuun , liturgiaan , Jumalanpalvelukseen ja sillä on tietysti juuret apostolisesta ajasta ja vanhan testamentin temppelimenoista . Ja ei varmasti nämä ihmiset ole sen ”jäykempiä” vaikka osallistuvat sydämen hiljaisuudella ja tietyllä arvokkuudella Jumalanpalvelukseen . Ja en näe tätä persoonakysymyksenä vaikka se tahdotaan usein niin mieltää , vaan sisäistämisenä .
Paajanen Sami kysyit miksi näen Hengen uudistus kirkossamme ry toiminnan katolisperäisenä.
Kun vertaa näitä sivuja suomalaisiin sisällöltään ja muutenkin, ei voi olla näkemättä.
https://www.erneuerung.de/
https://www.charis.international/en/
Hengen uudistus kirkossa , missä kirkossa ? Aina ja kaikkialla luterilaisuus jää toiseksi kuten kristinusko jää kaikissa suhteissa toiseksi kun toinen uskonto on vastassa . Taitaa olla yksi muoto pyrkiä täyttämään kirkollista tyhjiötä ja tapahtumakristillisyydellä korvata seurakuntaelämää. Sitä ihmettelin miten tapahtumat välillä maksumuurin takana , kuten jotkut spirit- tapahtumat tai New Fine jutut eli evankeliumi ei ole ilmaista . Ei nämä ole katolilaisuutta eikä minkään opin takana , enemmän kai karismaattiseksi liikehdinnäksi lukeutuvia liikkeitä . Heti kun pitäisi oppia kirjata niin sanotaan ettei ole tärkeitä juuri ne mitkä on tärkeitä luterilaisuudelle 😅
Timo G. Ehkä Markon kommentissa esilletuoma keskustelu uuden ”LHPK”n organisoimisesta kertoo osaltaan myös LHPK:n linjauksista, jotka eivät kaikkia miellytä. Lieneekö aivan niinkään, että jos oppi on ”oikea”, niin uskokaan ei voi olla väärä?
Muistanpa joidenkin ei-kirkkoaktiivisten tuttujeni kommentoineen aikoinaan jumalanpalvelusuudistuksen jälkeisen jumalanpalveluksen synnyttämiä kokemuksiaan: ”onko menty lähemmäs katolista ja hiukan ortodoksisitakin tyyliä?”
Olivat kokeneet jumalanpalveluksen mm. konfirmaatioiden yhteydessä olleen jotenkin ”vieraan tuntuista”. Näin siin ns. tavalliset tallaajat ovat saattaneet kokea. Erilainen on erilaista, tuntemuksineen. ”Sisäpiiriläiset” toki ymmärtävät liturgian syvällisyyksistä sellaista, mikä ei tavalliselle harvemmin kirkossa kävijälle aukene.
En tässä ota kantaa erilaisiin jumalanpalvelustyyleihin.
Varmaan moni kokee eri Jumalanpalvelukset vieraana ja ne on syntyneet kirkon oman käsityksen ja opin mukaan . Mutta en oikein ymmärrä miksi joku pitäisi muuttaa jonkun vierailija halusta ( en tarkoita että aina tätä vaatimusta esitetään) . Ei minulla ole tarvetta arvostella katolista tai ordodoksista messua ja mielestäni olisi hyvä tutustua siihen sisältöön että voi sitten arvioida millainen pohja ja perusta niillä on . Suomalaisia käy hindutemppeleissä ja monissa eri uskontojen pyhissä paikoissa ja usein sävy on hyvin ymmärtäväinen kokemuksista . Muodot ja tavat ovat syntyneet joillakin perusteilla jne. Mielestäni se osoittaa vieraantumista kirkollisista Jumalanpalveluksista . Herkästi jos arvostelemme jonkun kirkon käytäntöjä niin arvostelemme samalla koko kirkkoa ja se voi olla tuomitsevaa pahimmillaan .
Sirkka, noista linkaamistasi sivuista ei käynyt nyt ilmi yhteyttä Hengen uudistusliikeeseen ja siihen, että Hengen uudistus toimii katollisena lonkerona keskuudessamme. 😇😇😇
Sirkka ilmeisesti tarkoittaa yhtäläistä karismaattisuutta , jota katolilaisuudessa on paljon .
Jukka M. Niiden, jotka käyvät kirkossa hyvin harvoin, muistikuvat messusta ovat helposti jääneet menneisyyteen. Tästä seuraa tietenkin, että uuden kohtaaminen koetaan ”oudoksi” ja vieraaksi. Ja ”katolisuus” ja ”ortodoksisuus” ovat valitettavasti varsinkin vanhemmalle polvelle olleet ”harhaopin” tai ”ulkokohtaisuuden” synonyymejä. (Muuan varttuneempi LHPK:n pappisveli kutsui muuten aikanaan naispappien pitämiä messuja ”gnostilaisiksi kirkonmenoiksi”).
Mielenkiintoista on, että jonkun tutkimuksen mukaan perinteinen messu ja siihen liittyvät syvälliset virret kantavat uskonelämässä paljon pidemmälle kuin erilaiset ylistyslaulut ja modernit kokeilut. Tästä näkökulmasta ajateltuna vanhassa on vara parempi.
Tuo on tietysti totta että virsien sanoma on syvempään ja usein syvissä vesissä koeteltua . Moni on tässä asiassa ns kirkastunut ja pitää monia nykyisiä ylistyslauluja kevyinä ja vähäisenä sanomaltaan kun virsien sanoma on alkanut puhutelemaan. . Nyt kuitenkin koko kristillisyyttä myös muualla maailmassa vaikuttaa Jumalanpalvelus – herätys ja se on varmasti tuonut moneen kirkkoon nuoria ihmisiä . Nämä liberaalit kirkot päinvastoin pienenee ja siitä kertoo monet tunnusluvut . Siis tietty konservatiivinen raamattuun pitäytyvä kristillisyys on nousussa meillä ja muualla maailmassa .
Ehkä sivujuonteena kirkko- oppia koskevana YouTube kanavalla Rauno Pietarinen kertoo ordodoksikirkon oppia . En ole kaikkia jaksoja katsonut , mutta olen saanut käsityksen että vahvasti siellä Raamattuun halutaan vedota ( jakso2) opin muodostumisessa . Ehkä voi sen todeta että Sami on hiukan tiukempi , vaikkapa ehehtyväisyys kysymyksessä kuin tämä Pietarinen 😅. Vai onko Sami samoilla linjoilla hänen kanssaan . Mielestäni hyvä kun kirkot avoimesti kertovat uskosta ja käsityksistä . Avoimuus kuuluu kristillisyyteen ja hyvä myös kaikkien tiedostaa erilaisia oppikäsityksiä ettei ole vain ennakkokäsityksiä kuulopuheista . Ajattelen että ordodoksisuudessakin on törmätty nuorison kirkolliseen Jumalanpalveluksien kiinnostumiseen ja Srk- yhteyteen ja tämä ehkä syntynyt siitä tarpeesta ja varmaan liittymisinä nähty se liikehdintä .