Aidosta mielenkiinnosta kysyn, kuinka suuren osan ajasta työntekijät käyttävät jumalanpalveluksiin.

Jari Haukka. Oma henkilökohtainen arvioni ja kokemukseni on, että käytän 5 – 6,5 tuntia viikossa. Ajomatka sunnuntaisin päälle. Lisäksi itselläni tulee henkilökohtainen hartauselämä, joka tietenkin antaa materiaalia saarnoihin. Saarnan suoranaiseen valmisteluun on aikaa 1 – 2 tuntia viikossa. Kuulun itse siihen polveen, jolle pappeus on kutsumus ja oman jaksamisen vuoksi pitää pitää kiinni vapaapäivistä jne.

Lisäksi tulevat kasteet, vihkimiset ja hautajaiset, jälkimmäisissä puheen valmistelu 1 tunti/toimitus. Kastepuheita valmistelen ehkä 2 – 10 tuntia vuodessa.

Timo P. Systeemin pyöritykseen ja ylläpitoon on syynsä. Kirkkoherrojen työnkuvaan en ota kantaa, mutta se on aikamoinen kirjo hallintoa.

Luterilaisuus jatkaa vanhan kirkon jumalanpalvelus- ja sakramenttikeskeistä perinnettä, johon liittyy toimituskeskeisyys. Tästä seuraa, että ne toimintamuodot, joita ymmärtääkseni pidät esillä, ovat ”ylimääräistä”. Lisäksi seurakuntatyön arkeen kuuluu kyllä seurakunnasta riippuen koko joukko kohtaamisia, jotka eivät suoranaisesti näy ulospäin. Itse olen pohtinut, onko kirkkomme liukunut ”liberaaliteologiseen sakramentalismiin” pietistisen raamatunselitys- ja hartausperinteen sekä vankkojen saarnojen ja konservatiivisten herätysliikkeiden seurakuntavierailujen kadottua. Ja väen vähetessä työntekijöitä joudutaan vähentämään.

Korjaaminen on tunnetusti kaikkien ja siksi ei kenenkään vastuulla.

Yritysmaailmassa lähestytään yrityksen rakentamisen ja kehittämisen kautta , niin että asetetaan tavoite ja sen jälkeen katsotaan mitä meillä on ja mikä vielä tarvitsemme . Yhteistä on myös että seurakunnassa eikä yrityksessä saada ihmisiä sitoutumaan moniin toimintoihin jos ne ideat ei ole heidän omia ja näin päällekatsojan osa on vain varmistua että suunnitelma on päämäärätietoista. On myös tosiasia että samalla ihmisellä ei ole välttämättä monia lahjoja . Minun käsitykseni mukaan monet papit eivät ole kovin hyviä organisaattoreita vaikka voivat olla todella hyviä paimenia . Ja haluan sanoa että en yleistä kun tiedän että täällä on pappeja useimpia ja tarkoitus ei ole osoitella sormella , enkä edes henkilökohtaisesti tunne ,vaan kokemustasolta yleisesti lausun mielipiteeni .
Se unelma seurakunnasta vois olla pilvi jossa olisi :
Kristuksen rauha ihmisten sydämissä , ilo , vapaus , koti jossa rakastetaan toisia ja iankaikkisuuden toivo .
Sitten iso Salomonin viisaus tähän kaikkeen laskeutuu että unelmapilvesså olevat asiat kaikki Herra tekee ja vaikuttaa . Herra rakentaa huoneen!
Minulla on noussut usein nuoren seurakunnan jäsenenä rukous , että anna Jumala armosi että emme ole sinun sinun työsi esteenä . Kun isäni vielä eli hän usein sanoi , että meidän pitää mennä puun taakse ja katsoa kun Herra toimii . Sillä Herra tahtoo rakentaa sanansa lupauksen mukaan .
Sitten tietysti nousee kysymys että miten ?
Raamatusta voi alkuseurakunnasta ottaa mallia (apt2) johon voimme luottaa täysin . Ja kun tahdomme nähdä seurakunnan tärkeimpänä sen messun jossa kuvastuu Kristuksen palveleva luonne , että Kristus tahtoo meitä ensin palvella , hän tahtoo ensin kohdata syntisen ihmisen niin että hän saisi kokea paljon anteeksiantamusta ja armoa , rakkautta . Se on todella turvallinen tila jossa ihminen voi kohdata pahuutensa ja Jumalan .Tämä Luukkaan kuvaus alkuseurakunnasta kuvaa nimenomaan ehtoollisjumalanpalvelusta , pysyivät apostolien opetuksessa…. kaikki kuva nousee messusta . Seurakunnassa on paimen mutta kaikki myös yleisen pappeuden kautta pappeja . Pyhä Henki vaikuttaa ja synnyttää yhteydessä muuta seurakunnan toimintaa . Ajattelen että papin kenties tärkein tehtävä on tuoda se vapautus syntisille ihmisille lainalaisuudesta ja synneistä ja vain evankeliumi tämän voi tehdä ja haluan sanoa että puhdas evankeliumi ilman lain vaatimuksia . Laki on saarnattava yhtä kuin sana sanoo , mutta saarna tulisi olla että jokainen erottaa puheesta lain ja evankeliumin , että se evankeliumi kirkkaana loistaa sieltä . Tämän seurauksena saadaan yhteyden lisäksi kokea ykseyttä Herran pyhällä ehtoollisella . Kaikki varmaan ovat kokeneet evankeliumin voiman joka nostaa seurakunnan pään Kristuksen ylimmäksi ja ei ole sijaa sille että ihminen nousisi yläpuolelle , kuten riidoissa tapahtuu että ihminen pyrkii toisen yläpuolelle . Keskinäisessä yhteydessä Jumalan perhe juhlassa ja arjessa saa rakentua ja se elämä syntyy yksin elämän lähteestä . Seurakunta ei ole ns pappiskeskeinen , paimenen johdossa alkusanoista aameneen saakka . Vaan paimenkin on lopulta seurakuntalaisten kanssa samalla puolella ja Kristus toisella puolella ja hän hallitsee rakkaudella ja Srk tahtoo olla alamainen koska Kristus on niin hyvä ja koko elämämme lepää hänen varassa.
Unelmapilvi on Herran lupauksiin ja hänen armotekoihinsa tarttautumista ja koska hän on antanut rakennusohjeet , joissa meidän osa on pysyä siinä viinipuussa . sanassa eli Kristuksessa niin miksi emme noudattaisi sanaa . Seurakunta koostuu hyvin erilaisista ihmisistä ja eri lahjoilla varustetuista , mutta kaikki on ehdottomasti vapaaehtoista ja seurakuntaan ei sovi tyyli että määrätään ja se sitoutuminen syntyy sisältä päin ja olisi hyvä saada keskinäistä yhteyttä ihmisten välillä ja sitä kautta syntyy elämää . Herkästi ihmisillä on ajatus että osallistua vaikka Jumalanpalveluksessa monin tavoin , mutta raamatun tekstien ja tradition valossa messun toimittaminen on paimenen tehtävä ja alttari on pyhä . Muu seurakunnallinen kenttä on avoin yleiselle pappeudelle . Tälläisiä ajatuksia blogi herätti ja tykkään asenteesta että voi kysyä ja pohtia asioita . Seurakunnassa iso tehtävä on opetus ja seurakunnan sisällä tapahtuva opetus tulee myös ymmärryksen tasolla paremmin esille kun apostolien opetuksen puhuvat seurakunnille , Kristuksen ruumiille . Ja siellä perheen keskellä nousee vahvemmin ajatus yhteisestä uskosta kuin henkilökohtainen usko joka on tietysti pohjalla

Asiasta kymmenenteen ja ajattelun erilaisuudesta. Eksegetiikkaan liittyen sopivasti ennen pääsiäistä on jälleen ilmestynyt rohkea tietokirja – Jumalan synty – Isän ja Pojan kätketty historia, joka esittelee juutalais-kristillisen Jumalan värikästä varhaishistoriaa. Tiedekolmikko Mäkipelto, Pakkala ja Hakola esittävät, miten ”muinaisesta myrskynjumalasta – kehittyi – kaikkivaltias Jumala ja juutalaisesta opettajasta ylösnoussut Kristus ja Jumalan poika.” Kun kirjastossa varauksia oli niin runsaasti, en pääse aivan pian tämän kirjan äärelle lukemaan, miten he ovat päässeet ”portaita” pitkin taivaaseen tutkimaan tätä Jumalan värikästä kehityshistorian ideaa.

Katsoin tätä pitkään herätysliikkeestä käsin ja näin sen mahdottomana yhtälönä ja tein oman ratkaisun ja minulle se toi vapauden ja ymmärrystä että syntinen ja monin tavoin vajavainen ihminen tarvitsee kodin ,osallisuuden olla Kristuksen ruumiin jäsen . Kaiken yläpuolella on lopulta Jumalan sana , joka on annettu meille puolustamaan meitä pahuutta vastaan . Yksi iso herätys asiassa on ollut nähdä nuoria perheen isiä, kun tietää oman vajavuuden ja laiminlyönnit isänä, perheen pappina. Kuinka tämä kysymys on noussut monen nuoren isän sydämelle että lapset tarvitsevat seurakuntakodin , jota ei itse aikanaan ymmärtänyt , vaikka on tietysti saanut lapset Jumalan armosta sitä ”ruokaa” , vaikka se on ollut pitkin ja poikin levitettynä ollut . Seurakunta on se toinen koti josta mennään sinne lopulliseen kotiin , joka inspiroi perheitä myös perheessä luovuttamaan itsensä , elämänsä ja myös rukouksissa läheiset Isän haltuun.

Huomaan taas, että Timo P:n kysymykseen ei tahdo löytyä vastauksia. Yksi ehdotus voisi olla seurakuntien koon pienentäminen ja erilaisten profiilien luominen vaikkapa työntekijöiden valinnalla samansuuntaisesti ajattelevien joukosta. Jos kirkkoherra, kaksi pappia, kanttori ja nuorisotyöntekijä(t) ovat Uusi versolaisia luulisi olevan edellytyksiä. Lisäksi olisi kyllä hyvä olla ainakin yksi pappi, joka on teologisesti eri linjoilla, mutta henkikökemialtaan sopii porukkaan. Näin taataan se, että kaikki ei pyöri yhden kristinuskon tulkinnan ympärillä. Käytännössä taitaa kuitenkin olla niin, että seurakuntia sitovat henkilörekrytoinnissa ihan muut periaatteet. Ja jos hakijoita ei ole valittavaksi asti, on pakko ottaa se joka saadaan, pidetään hänen ajatuksistaan tai ei.

Työssäni virastomestarina pääsin tutustumaan viraston työskentelytapaan ja välillä olin seurakunnissa vuoden parin sijaisuuksia tekemässä, ja havaitsin niiden toimintatavassa paljon yhteneväisyyttä. Turhaa työtä tehdään paljon. Virasto kykenee työllistämään kaikki työntekijänsä ilman että yhtään asiakasta ei siihen tarvita.
Seurakunnan työntekijän kalenteri tulee olla aina täynnä. Huomasin pian, että suurin osa ajasta kului tapahtumien suunnitteluun, toteutukseen ja purkamiseen. Siitä ajasta leijonan osa meni tietokoneen ääressä. Yhä vähemmän aikaa jäi ihmisten kohtaamiseen. Omaan varsinaiseen työalaani seurakunnassa en voinut keskittyä, kun muita tehtäviä tuli liikaa.
Työntekijöiden tulee olla tehokkaita molemmissa ja silloin ei jää aikaa sen miettimiseen tuottaako jokin toimintamuoto niitä tuloksia, joita sillä on tarkoitus saavuttaa. Seurakunnassakin voi toimia paljon vapaaehtoisia, mutta helposti koko toiminta pyörii vain niiden varassa, jotka jo on mukana. Virastojen toiminnan järkiperäistämistä on helpompi kehittää kuin kirkon. Joten keskustelua Timo Pöyhösen avauksesta kaivataan. Kirkossa on paljon turhaa toimintaa, josta kukaan ei uskalla sanoa, ”miksi kuninkaalla ei ole vaatteita?”

Kaikki lähtee mielestäni siitä että on päämäärä ja siihen on jollekin annettu vastuu tästä että päämäärää kohti on suunta . Ja tehtävään valitulle täytyy asettaa vastuu ja tieto mitä kohti täytyy edetä . Monissa myyntiyrityksissä tämä on selvää että Tj tehtävä on tuottaa menestystä yritykselle ja jos ei tapahdu niin saa väistyä. Mutta tietysti ennemmän seurakunnissa ja muissa yhteisöissä on kysymys siitä että halutaanko kulkea sitä kohti mikä on asetettu päämääräksi . Seurakunta on siinä mielessä poikkeus koska , sen yhteisön hallintatapa on rakkaus ja täysin vapaaehtoista ,mutta rakentaja on ulkopuolisena rakentaa sen yhteisön kun haluamme noudattaa annettuja ohjeita. Monia ongelmia voitas parantaa paremmalla johtamisella ja saada parempi ilmapiiri sitä kautta . Vuoden 22 raamatunkäännös kääntää piispan/ paimenen joissain kohdin seurakunnan johtajaksi ja en tiedä sopiiko seurakuntaan johtaja sana , koska kysymys on alamaisuudesta ja Herra on ylin. Yleensä yhteiskunnassa missä paljon tuotetaan toimintaa verovaroin niin tulosvastuullisuus on vähäistä ja politikot kasvattavat lisää byrokratiaa . Jos mietitään kristikunnan historiaa niin on focus hukkunut monesti ja prioriteetit jääneet sivuun ja ihmisjärki astunut kuvaan . Onhan se myös mielestäni seurakunnassa että papin tehtävät ovat hyvin hengellisiksi määritelty raamatun mukaan ja jos yleinen pappeus ei toimi ja pääse vapaaehtoisuuden kautta vaikuttamaan , niin siitä tulee pappiskeskeinen ja ne kaikki lahjat mitkä on seurakunnassa , ihmisillä on jäävät käyttämättä.
Kristuksen ruumis kuvana on kaikessa seurakunnallisessa toiminnassa avain rakentua sanan mukaan .

Lohdutin työkavereita joskus sillä, että mitä me sitten tehtäisiin jos emme tekisi turhaa työtä. Eli jotakin työntekijän tulee tehdä ja vaikka se olisi turhaa, niin se on työtä josta saa palkan. Palkan tähden me kaikki töitä teemme. Juuri siksi moni kaipaa päästä eläkkeelle, ettei enää tarvitse tehdä työtä ja saa kuitenkin toimeentulonsa. Valtion virastossa ja kirkossa pätee aivan sama juttu. Miksi vaivata päätään sillä onko joku työ turhaa, kun siitä kaikesta saa kuitenkin palkan. Jos tätä asiaa ryhdyttäisiin oikeasti pohtimaan, niin moni voisi huomata ettei heitä enää tarvita. Se on niin hankala ajatus, että
mieluummin tyydytään vallitsevaan tilanteeseen.
Tampereen kirkkoja näkyi ikkunasta useita ja kävin niistä monessa. Jos väki oli koottu yhteen kirkkoon, niin tilaa olisi ollut vielä paljon. Vaan eihän se käy mitenkään. Kaikilla pitää olla omat turhat työnsä.