Kotimaa-lehdessä oli 5. 11. mielenkiintoinen Jussi Koiviston artikkeli Raamatun luomiskertomuksista. Jatkan hieman näitä pohdintoja. Tarkastelin aikanaan omassa väitöskirjassani evoluutiota ja luomisajatusta kosmisesta näkökulmasta, jolloin mielenkiinnon kohteena oli elämän yleisyys maailmankaikkeudessa.
Tein urani lukion lehtorina ja usein opiskelijoiden kanssa pohdimme Raamatun alkukertomusten sanomaa. Teini-iässä voi olla vielä vaikea ymmärtää sitä, että luomiskertomuksen ja nykytieteen käsityksen elämän kehittymisestä ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Nuorella ihmisellä ja myös fundamentalistisesti Raamattuun suhtautuvalla ihmisellä saattaa olla sellainen tulkinta luomiskertomuksesta, että se kertoo historiallisia ja luonnontieteellisiä faktoja maailman ja elämän synnystä.
Alkukertomukset ovat ennen kaikkea uskonnollisia kertomuksia. Ne kertovat keskeisiä asioita ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta ja sen kehittymisestä. Ne voisi parhaiten ymmärtää runollisina ja taiteellisina ilmauksina kaikkeuden ja ihmisen synnystä. Tuhansien vuosien takaisilla ihmisillä, jotka kirjoittivat Raamatun, ei ollut sellaista luonnontieteellistä ymmärrystä maailmasta ja ihmisestä, joka meillä nykyään on. Jumalan inspiraatio kirjoittajille ei tarkoita sitä, että tekstit ovat syntyneet automaattisen ylhäältä tulleen sanelun pohjalta.
Kristittyinä kuitenkin ajattelemme, että alkukertomukset kertovat tosiasioita meistä ihmisistä. Ne eivät ole satuja, mutta satujen kautta voi avautua hyvä tulkintahorisontti niiden ymmärtämiselle. Otetaan esimerkiksi tuttu H. C. Andersenin satu rumasta ankanpoikasesta. Tuskin kukaan ajattelee, että satu kertoo jostakin oikeasti eläneestä kurjan ja oudon näköisestä linnusta. Silti kertomus on totta. Sen sanoma niemittäin kertoo erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä, ja tämähän on keskeinen haaste ihmisten maailmassa.
Samalla tavalla alkukertomukset valaisevat jotakin olennaista ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Mutta kun yritämme yhdistää näitä asioita nykyajan maailmankuvaan ja evoluutioon, emme täysin välty ongelmilta. Tai ehkä olisi parempi puhua ajatushaasteista. Yritän selventää asiaa. Perinteinen kristillinen sanoma on ollut sellainen, että aluksi Jumala loi hyvän maailman, mutta sitten ihminen lankesi syntiin eli oli tottelematon Luojalleen, mistä seurasi karkotus paratiisista vihamieliseen ulkomaailmaan. Tämän alkukertomuksiin sisältyvän pohjustuksen jatkeena alkaa sitten läpi koko Raamatun jatkuva pelastuskertomus, jossa Jumala korjaa vahingoittuneen jumalasuhteen.
Keskeinen kysymys on nyt se, että jos alkukertomuksissa on kyse vertauskuvallisesta kerronnasta, onko mielekästä edes yrittää etsiä ihmiskunnan historiasta jotakin hetkeä, jolloin ihminen eli alkuperäisessä jumalasuhteessa ja sitten jossakin vaiheessa lankesi pahan pauloihin? Kristillisen sanoman kannalta tämä kehyskertomus on keskeinen, mutta miten se pitäisi ymmärtää reaalimaailmassa? Ihmiskunnan evoluutiohistoriasta ei kovin helpolla voi löytää sellaista vaihetta, jolloin ihminen olisi selkeästi syntynyt jostakin alkeellisemmasta apinaihmisestä ja jolloin olisi ollut jonkinlainen ”uneksivan viattomuuden” kaltainen tila yhtäkkiä syntyneessä jumalasuhteessa, mikä sitten olisi rikkoontunut väärin tehdyn valinnan vuoksi.
Ihmiskunnan kehitys on ollut vuosimiljoonien mittainen hitaiden kehitysvaiheiden prosessi. Tietoisuus itsestä ja maailmasta on syventynyt vähitellen. Samalla myös moraali ja uskonnollinen tiedostaminen on alkanut kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen myötä kehittyä. Ihmiseksi tuleminen evoluutiohistoriassa on samankaltainen vähittäisen kehittymisen tapahtumaketju kuin ihmisyksilön kehittyminen äidin kohdussa. Myös jälkimäisessä tapauksessa on vaikea määritellä, milloin varsinainen ihminen syntyy. Tällaisen määritteleminen on kuitenkin olennaista, kun esimerkiksi mietitään, milloin abortin voi vielä tehdä ilman, että kyse on murhasta.
Jos nyt päädytään siihen, että mitään varsinaista ”lankeamisen hetkeä” ei voida määritellä ihmisen kehityshistoriassa, onko ajateltava, että taipumus vääriin valintoihin ja myös niiden toteuttaminen – esimerkiksi lajitovereiden vahingoittaminen – ovat olleet läsnä alusta asti ihmiskunnan kehityshistoriassa? Tällöin on kuitenkin tehtävä se nolo teologinen johtopäätös, että ihminen on suorastaan luotu sellaiseksi äärelliseksi olennoksi, joka ei pysty välttämään vääriä valintoja. Jos näin on, muodostuu se seurannaisongelma, että ihminen ei voi pahuudelleen mitään, mutta silti hän on siitä henkilökohtaisessa vastuussa Luojalleen. Toinen vaihtoehto on syyttää suoraan Luojaa ihmisen pahuudesta, mutta tämä tuottaisi vielä vaikeampia teologisia ongelmia.
Kristillisessä uskossa tämä pahuuden vankilassa oleminen on yleensä kuitattu vetoamalla Aatamiin ja Eevaan ja väärään alkuvalintaan paratiisissa ja tästä seuranneeseen perisyntiin, jonka vallassa jokainen ihminen on voimatta sille mitään. Sitten on kirkkojen historiassa paljon pohdittu sitä, poistaako esimerkiksi kaste tämän perisynnin ja mikä on uskon suhde tähän sakramenttiin. Joka tapauksessa helposti syntyy sellainen ajatus, että ihminen on tällaisessa Jumalan luomassa maailmassa väistämättä syntinen, jotta Hän voisi osoittaa tälle rakkauttaan ja pelastaa hänet. Eli sisältyykö tämä kaikki jo Jumalan luomissuunnitelmiin?
Tästä aukeaa siis melko huimia teologisia näköaloja, jos lähdetään pohtimaan Jumalan kaikkitietävyyttä. Tiesikö Jumala maailman luodessaan, että ihminen tulee olemaan siinä syntinen ja että Hän tulee pelastamaan tämän jopa tulemalla itse ihmiseksi? Jumalihminen eli Kristus ei ollut osallinen ihmisen pahuudesta, mutta kärsi kyllä ihmisen pahuuden vuoksi. Alkukertomuksissa kerrotaan, että Jumala katui, kun oli tehnyt tuollaisen ihmisen, joka lankesi pahaan. Tässä Jumala kuittenkin vaikuttaa melko ihmismäiseltä kuten usein muutenkin Vanhan Testamentin maailmassa. Monessa kohtaa Raamatussa annetaan ymmärtää, että Jumala tietää, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.
Ovatko kaikki ajan hetket läsnä Jumalassa jo ennen kuin ne ovat reaalimaailmassa ja ihmiselämässä tulleet vastaan? Jos näin on, aukeaa mielettömät uskonnonfilosofiset pohdinnat ihmisen vapaudesta ja mahdollisuudesta aitoihin valintoihin. Onko ihmisen elämänkulku determinoitua eli ennaltamäärättyä vai onko niin, että Jumala vain etukäteen tietää, mitä ihminen tulee valitsemaan. Mutta jos jälkimmäinen pitää paikkansa, voidaan edelleen ihmetellä, onko kyse ihmisen aidoista valinnoista, jos Jumala ne jo etukäteen tietää. On mahdollista ajatella niinkin, että Jumala tietää lopputuloksen eli sen, mihin ihmisen vapaat valinnat johtavat, vaikka Hän ei valintoja etukäteen tietäisikään. Kaventaisiko tämä Jumalan kaikkitietävyyttä? Pohdinta jatkukoon.
Vesa Nissinen
teologian tohtori, uskonnonfilosofi
On tärkeä muistaa kristityn evoluutiobiologi Denis Alexanderin toteamus: evoluutiokriittiset kristityt sisällyttävät tavallisesti evoluutioteoriaan sellaista, mikä ei siihen luonnontieteellisessä tarkastelussa kuulu. Kyse on nimenomaan luonnontieteestä, ei ”uskonnosta”, ideologiasta tai filosofiasta.
Osa evoluution hyväksyjistä tekee kyllä saman virheen ja rakentaa evoluutiosta itselleen kokonaisvaltaisen elämänkatsomuksen. Tämä ylittää sekä tieteen rajat että johtaa tiedeuskoon. Se puolestaan on ensimmäisen käskyn rikkomista, jonka kristitty torjuu.
Näin varmaan on ja useilla meillä miehillä on kiinnostuksen kohteita tutkia eri asioita ja ilmiöitä ja ne ovat kuitenkin irrallaan Jumalan antamasta pelastuksesta . Kuten Pasi kirjoitti uskonnoista ja olemme lopulta tiedonturisteja kaikki jossain mielessä .
Jotkut toki enemmänkin perehtyneitä asioihin ja opiskelleet .
Suurin osa oman graduseminaarini osanottajista 1990-luvun alkuvuosina tutki luomisen teologiaa ja modernien teologien käsityksiä siitä (Torrance, Swinburne, Pannenberg jne). Kukaan tutkituista teologeista ei muistaakseni kiistänyt maailman korkeaa ikää tai evoluutiota. On aika kuvaavaa, että mekään emme oikeastaan keskustele blogistin esille nostamista näköaloista vaan siitä, onko evoluutioteoria ”totta” vaiko
ei ja kuinka kirjaimellisesti Raamatun luomistekstejä tulisi tulkita. Voin ymmärtää niitä, jotka turhautuvat siitä, että keskustelu junnaa jatkuvasti sellaisissa kysymyksissä, jotka luonnontieteet ovat jättäneet taakseen jo monia vuosikymmeniä sitten. Mutta ymmärrän myös hyvin niitä, joille evoluutioteorian hyväksyminen merkitsee Raamatun hylkäämistä.
Itse olen sitä mieltä, että jo reilu ja avoin pitäytyminen Nikean uskontunnustuksen linjauksiin tosiasioina olisi iso juttu tämän päivän Suomessa.
Marko. Miten saat evoluutioteorian ja Raamatun alkukertomukset sopimaan yhteen mikäli näin pitäisi kuitenkin tehdä? Luvuissa 1. Moos. 1:1–11 mainitut ihmisten pitkät iät eivät luonnollisesti sovi tiedeyhteisön näkemyksiin. Pari esimerkkiä: 1. Moos. 5:3–6 todetaan:
”Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet. Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli. Kun Seet oli sadan viiden vuoden vanha, syntyi hänelle Enos.” – Merkillistä, miten tarkkoja nuo alkulukujen ihmisten pitkät iät ovatkaan.
Kun siirrytään (tiedeyhteisön / osan) vakavammin otettaviin Raamatun historian tapahtumiin, Aabrahamista kerrotaan (1Mo1. 17): Aabrahamin ollessa 99-vuotias, Herra ilmestyi hänelle ja lupasi hänelle ja Saaralle pojan. Langetessaan kasvoilleen Herran edessä Aabraham naurahti sydämessään: ”Voiko satavuotiaalle syntyä poika, ja voiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen vuoden vanha, vielä synnyttää?” Saara teki samoin. Saaran kieltäessä nauraneensa, Herra sanoi: Kyllä sinä nauroit!
Tälle koko tiedeyhteisö (kuka ei) luonnollisesti naureskelee eikä sille tule loppua. ”Mutta minun liittoni jatkuu Iisakin kanssa, jonka Saara synnyttää ensi vuonna tähän aikaan.” (1Mo1.17:21).
Kosti V. Pointti onkin siinä, että kysymyksessä EI ole kantaisien eliniän kuvaaminen meidän käyttämässämme mielessä. Jo Genesiksen kokoamis- tai kirjoittamisaikana vanhaa historiaa kuvataan Kaksoisvirranmaan kuningasluetteloista lainatulla tavalla. Eli kantaisien merkitystä korostetaan sanomalla heidän eliniäkseen satoja vuosia. (Sumerissa kuninkaiden iät ja hallituskaudet olivat kymmenissätuhansissa vuosissa). Egyptissä käytettiin taiteessa esitystapaa, jossa faraot olivat jättiläisen kokoisia ja viholliset kääpiöitä. Pointti ei siis meidän kannaltamme ole esimerkiksi siinä, kuinka vanhoja Abraham ja Saara täsmällisesti ottaen olivat Iisakin syntyessä vaan Jumalan ihmeessä: luonnollisen järjestyksen mukaan yli-ikäisille vanhemmille syntyi Jumalan lupaama poika. Noissa kuvauksissa myös limittyvät toisiinsa normaali ja mytografinen esitystapa. Tietenkin Raamattua lukiessa voimme löytää näistäkin erilaisia teologisia opetuksia. Tähän tapaan.
Marko. Olet siis sitä mieltä, että Pyhä Henki on inspiroinut Raamatun tekstin perimätiedon välittäjiä lainaamaan Eridu Genesiksen kuvausta ja muotoilemaan ihmisten iät sen perusteella — joskin ihmeellistä kyllä vuosilukujen ja jopa päivien tarkkuudella.
Niin tarkasti, että Nooan arkki pysähtyi Araratille seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, ja vesi väheni vähitellen, kunnes kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, vuorten huiput tulivat näkyviin (1. Moos. 8:1–5). Onko tämä todiste kantaisien merkityksen korostamisesta vai jostakin muusta? Se on sitten eri asia, miten vaikkapa faraoita kuvattiin.
Mikäli pointti ei ole Aabrahamin ja Saaran iän täsmällisessä merkityksessä, olisiko Pyhä Henki siis inspiroinut ne vain viitteellisesti ilman tarkkaa merkitystä? Miten on mahdollista Herran palatessa, että Saaran odotusaika ei ollut ihme vaan täysin normaali ja vastaa tämän ajan todellisuutta täsmällisesti? Voiko siis ajatella, että tässäkin on kyseessä normaali mutta mytografinen esitystapa — niin että toinen osa on totta ja toinen ei?
Kuten sanoin: kyse on meihin nähden hyvin erilaisen kulttuurin tavasta käsitellä asioita. Pyhä Henki on nähnyt hyväksi käyttää niitä ilmoituksessaan.
Egyptin temppelienkään korkokuvia ei tulkita niin, että faraot olisivat olleet jättiläiskokoisia ja sotineet kääpiöitä vastaan vaan ne tulkitaan aikansa poliittisena propagandana. Ja kuitenkin itse sotaretket ovat oikeasti tapahtuneet. Tästä seuraa tietysti omat haasteensa meidän raamatuntulkinnallemme.
Ihme Iisakin syntymän osalta oli siinä, että Jumala poikkesi itse asettamastaan luonnollisesta järjestyksestä,kertoi mitä tuleman piti ja kuitenkin käytti tuota luonnollista järjestystä välikappaleenaan. Aabrahamin ja Saaran uskon hekkoudesta, jopa epäilystä, huolimatta.
Kehitysoppi on ikivanhaa pakanallista juurta , että eläimestä syntyi ihminen . Darwin sen muotoili omaksi .
Luterilaiseen Raamattukäsitykseen ”tulkinnat” ei sovi , sanoihan Luther että jos me alamme tulkitsemaan ehtoollista : tämä on minun ruumiini toiseksi niin siitä seuraa että tulkitsemme kaikkea oman mielen mukaan . Luomiskertomus on Jumalan sanaa ja toisesta kohdasta selitys yksi päivä kuin tuhat vuotta ei liity kontekstiin millään tavalla luomisen kestosta . Kyllä evoluutio- teoria pyrkii tulemaan Jumalan sanaa tulkitsemaan ja heittämäään epäilyksiä sen ylle . Ja se ei ole ole kuin haukkumasana fundamentalisesta Raamatun tulkinnasta , kun sana uskotaan kuten se on kirjoitettu ja perustellaan se Raamatulla . Ennemmin se on huonoa Raamatun perustelua teistisen evoluution kannattajajilta jotka haluavat sivuuttaa sanan tai heittää epäilyksiä Jumalan sanan ylle ja puhua vaikka erilaisista kirjoituksen tyylilajeista . Jos sana sanoo että Jumala loi 6 päivässä , niin eihän se tiede pitäisi edes tulla selittämään teologiaa . Raamattua tulisi avata toisilla kohdilla eikä muuttuvan teorian mukaan . Yhteensovittaminen evoluution ja Jumalan sanan kanssa on mahdoton yhtälö mielestäni ja silloin joutuu kyseenalaistamaan Jumalan ilmoitusta .
Ihminen ei ole koskaan joutunut harhaan kun on uskonut kuten on kirjoitettu . Eikä ole ole mitään muuta ilmoitusta evoluutio- teorialla tähän asiaan eikä se kuulu edes samalle tontille . Jumalan sanaa voidaan tutkia vain Jumalan sanalla . Traditio ja hengellinen elämä tukee vain tätä , jos ne ovat syntyneet Pyhän Hengen vaikutuksesta . ( jokainen kirjoitus joka on syntynyt Pyhästä Hengestä on hyödyllinen…)
USKO RATKAISEE MAAILMAN ARVOITUKSEN. – ”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” Hebr. 11:3. Usko näkee, että Jumala on ollut ennen kuin maailma ja että hän on riippumaton luoduista. Usko ymmärtää senkin, ettei maailma ole syntynyt itsestään, vaan Jumalan tahdosta. Jos Jumala suljetaan pois, niin maailman luominen tulee aivan käsittämättömäksi. Uskon kautta me ymmärrämme – ei järjen viisauden avulla. Maailman olemassaolo todistaa Jumalasta, hänen viisaudestaan; hyvyydestään ja voimastaan. Vanhan liiton pyhät jo todistivat: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” Ps. 19:2. Samaan todistukseen Paavali yhtyy kirjoittaessaan Roomassa oleville pyhille: ”Hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävissä.” Room. 1:20.
Koska Jumala on luonut maailman, niin tämä on Jumalan maailma. Jumalan sormen jäljet näkyvät kaikessa, ja hänen nimensä on yhdistetty kaikkeen. Hän on itse mukana täällä ja kannattaa kaikkea sanansa voimalla. Raamatun kirjoittajat eivät koeta todistaa Jumalan olemassaoloa. He asuivat talossa, jossa isäntä on aina kotona. Usko on tästä selvillä.
Kun Jumala on luonut kaikki, niin luotuja on tutkittava Jumalan yhteydessä eli uskonnollisessa hengessä. Tässä ei riitä järjen viisaus. Viisaimmallekin Jumalan kieltäjälle maailman olemassaolo jää ratkaisemattomaksi. Mutta siinä, missä oppineinkin saattaa mennä harhaan, pieni lapsi osaa oikeaan, kun hän uskoo Jumalan sanaan. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla rakennettu. Tämä on maailman arvoituksen ratkaisu.
Eeli J. Hakala, Päivä valkenee, s. 72-73, Sley; 1946.
Timo G. Ymmärrä nyt, hyvä mies, että evoluutioteorian paikkansa pitävyys tai paikkansa pitämättömyys ei ratkea vihjaamalla sen ”pakanallisiin” tai ”ateistisiin” piirteisiin vaan luonnontieteellisellä tutkimuksella. Valitettavasti kreationistien retorisesti vaikuttavat vaihtoehtoteoriat on tieteessä punnittu ja köykäisiksi havaittu. Me kristityt joudumme nyt elämään aikakaudella, jonka luonnontieteellinen todellisuus on tämä. 1300-luvun kristityt joutuivat elämään aikakaudella, jolloin tiede ja Raamattu olivat harmoniassa keskenään, mutta elämän teki hankalaksi musta surma eli paiserutto, jonka luonnontieteellisistä syistä ei tiedetty mitään eikä tehokasta hoitoa ollut.
Kunkin ajan kristityillä on omat ”ristinsä” kannettavana ja ne ovat erilaisia.
Marko, luonnontieteellinen tutkimuskaan ei ole vielä sanonut lopullista sanaansa. Entä tai jos tulevaisuuden tutkijat vielä kerran nauravat evoluutio-opille ja sen käsityksille? Onko sinulle nykyisin muuttuva tiede tärkeämpi kuin Raamattu, kun puhutaan luomisesta?
Marko S.
Ottamatta kantaa evoluutioteorian heikkouksiin tai vahvuuksiin, osuva Raamatun kohta 1. käskyn näkökulmasta katsottuna on Room. 1:21-23
”vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.”
Millaista oppia tai mitä sanaa sananpalvelijan tulee pitää esillä Jumalan seurakunnassa?
Ei omia unia tai unelmiaan, ei sydämensä näkyjä eikä sitä, mikä hänestä näyttää hyvältä (Jer. 23:16, 25). Ei myöskään inhimillisiä traditioita tai säädöksiä (Jes. 29:13; Matt. 15:9). Se, joka kirkossa puhuu, puhukoon Jumalan sanoja, kuten Pietari sanoo (1. Piet. 4:11), jotta sananpalvelijan vahvuus olisi ja pysyisi näissä sanoissa: ”… minun sanani, jonka minä suuhusi panen…” (Jes. 59:21) Niin kuin Augustinus sanoo osuvasti: ”Älkäämme kuulko kirkossa tällaista puhetta: ’näin sanon minä’, ’näin sanot sinä’, ’näin sanoo hän’; vaan: ’näin sanoo Herra’.”
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 47, Concordia ry, 2023.
Kiitos Marko hyvästä miehestä kun kokee monesti päinvastoin . En ihan ymmärtänyt tuota musta surman vertausta tai vaihtoehtoteorioiden tuomista , kun on kysymys Jumalan ilmoituksesta ja siihen sopivasta evoluution kehitysteoriasta . Teistisen evoluutioteorian kannattajilla on suuri tarve todistaa että teoria ei ole ristiriidassa Raamatun kanssa ja siitä seuraa tulkintoja ja sitten ollaan jo kysymyksessä mistä otamme argumentit . Se ei ole mielestäni validi ajatus että olemme kehittyneet tieteelliseltä ajattelulta ja jos sanaa ei ole ajaton niin sitten se täytyy tulkita . Kyllä se pakanallista juurta on eläimestä kehittyminen ihmiseksi . Ei nykytiede ole keksinyt kehitysoppia , se on ollut jo kauan ja pappi Darwin oli uskoton kutsumukselle ja lähti linnun nokkia tutkimaan . Oikeasti en voi sitä herraa pitää fiksuna ajattelijana ja anteeksi jos se loukkaa jotain , mutta sosiaali- darwinismia kun lukee niin ei voi sanoa että tämä pappi olisi paljon Raamattua tuntenut . Nään näissä ns sanoissa suurissa vaikuttajissa monissa pakkomielteistä käytöstä joka focusoituu elämän tehtäväksi , kuten vaikkapa Marxilla .
Marko S. Alkukertomukset ovat tietysti ymmärrettäviä omassa aikansa kontekstissa ja ilman modernia tiedettä. Mutta onko Pyhä Henki inspiraatiossaan käyttänyt ”Eridu Genesiksen” kuvausta, joka olisi sitä kautta välittynyt Jumalan ilmoitukseen ja Genesiksen suulliseen perimätietoon?
Viittaat faraosta tehtyyn poliittiseen propagandaan. Onko juutalaisessa hebrean tekstissä tavallaan tehty samoin, kun ihmisten iät esitetään pitkinä ja vuosiluvut tarkkoina, jotta saataisiin katkeamaton perimätieto Aadamista Kristukseen?
Entä Isak? Meidän järjestyksestämme Jumala poikkesi. Mutta se, että Aabraham ja Saara molemmat naurahtivat kertoo vain totuuden siitä, että he tiesivät todellisen ikänsä (99/90) ja hämmästelivät, miten tämä voisi olla mahdollista. Ja kuitenkin, kun Herra palasi vuoden kuluttua, Saara imetti Iisakia. Luonnollisesti!
Täällä on taas, ikävä kyllä, puurot ja vellit sekaisin enkä tiedä mihin vastata tai kannattaako se edes.
Mikalle: En ymmärrä, miksi ihmeessä kristitty ei saisi luottaa vankasti perusteltuun ja poikkitieteelliseen luonnontieteelliseen selitysmalliin, joka vallitsee omana elinaikanamme. Luther on tässä varoittava esimerkki. Hän tyrmäsi Kopernikuksen teorian jumalattomana (maa kiertää aurinkoa eikä aurinko maata) raamatuntulkintansa perusteella. Evoluutioteorian voi muuttaa ja kumota paremmalla luonnontieteellisellä tutkimuksella, jos sen pohjalta muodostettu uusi teoria selittää ja ennustaa elämän historian ja lajinkehityksen sitä paremmin. Kreationistiset yritykset (ns baraminologia ja ”peruslajit”) eivät tällaisiksi käy.
Kosti V. Olen väsyksiin asti korostanut, että nykyisen luonnontieteen, varhaisen historian ja Raamatun tekstin yhteensovittaminen ei ole yksinkertainen juttu. Varsinkin, jos torjutaan ”epäraamatullisina” raamatuntutkijoiden valtavirran näkemykset. Suosittelen Denis Alexanderin ja Rope E V Kojosen sekä Areiopagi-sivuston tekstejä. Mitä Genesiksen tulkintaan tulee, viittaan IVP:n teokseen Background Commentary on Old testament. Siellä viitataan jatkuvasti vanhan Lähi-Idän materiaaliin.
Entä sitten, jos Genesiksen kirjoittajat ja kokoajat ovat käyttäneet oman aikansa materiaalia, käyttäneet aikansa esitystapaa ja työstäneet mukaan teologiset korostuksensa? Meidän uskomme rakentuu keskeisiltä osiltaan juuri noiden korostusten varaan. Ja kuten totesin, kyse ei ole saduista ja tarinoista vaan ”keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista”.
Lutherista taisi tulla nyt Marko hiukan väärä kuva suhteessa tieteeseen ? Ketä Luther nimitti ”pelleksi ” ei taida historia selvästi kertoa . Luther oli tieteen kannattaja ja tukija . Luterilaisuudenkin ansioita on tieteen kehitys kun sitä on tuettu .
Timo G. Luther eli aikana, jolloin moderni tiede ja maailmankuva olivat vasta lapsenkengissään. Se näkyy monella tavoin hänen tuotannossaan:
Luther noteerasi, että oli juuri löydetty eurooppalaisille aikaisemmin tuntemattomia ”saaria” (=Amerikan manner).
Kopernikuksen nykyään ilman muuta oikeaksi osoittautunut havainto, että maa kiertää aurinkoa eikä aurinko maata, oli hänestä jumalaton.
Lutherin oma yliopisto, Wittenberg, oli oman aikansa huippuyliopisto mitä tuli humanistisiin tieteisiin ja kehittyi ripeästi, mitä tuli teologisiin ”aputieteisiin” kuten hepreaan ja kreikkaan sekä niiden hyödyntämiseen. Kirkkohistoriaan ja kirkkoisien tekstien tutkimukseen pätee sama, tosin silloisin edellytyksin.
Modernin luonnontieteen varsinainen läpimurto tapahtui vasta Lutherin kuoleman jälkeen 1600-luvulla. Ja mitä tieteenfilosofiaan tulee, juuri luterilaiset yliopistot vastustivat silloin ankarimmin Descartesin ajattelua, joka avasi tien tieteen metodiopin kehittämiselle.
Ja mitä Darwiniin tulee, meillä on suomeksikin erinomaisen hyvä pieni kirja ”Darwin ja Jumala”. Siitä selviää, että Darwinilla oli jo lähtökohtaisesti ohut kosketuspinta kristillisen uskon henkilökohtaiseen puoleen. Miksi näin oli, johtui hänen elinaikansa englantilaisesta yhteiskunnasta ja kirkosta, jossa juuri papinvirat tarjosivat turvatun toimeentulon riippumatta siitä, oliko henkilön varsinainen kiinnostuksen kohde luonnontieteellinen tutkimus, kemia tai jokin muu.
Kristinusko on yksi keskeinen osatekijä länsimaisen tieteen menestystarinassa.
Marko, tietenkin maa kiertää aurinkoa. Mutta meidän silmillemme on myös totta, että aurinko kiertää maata. Mielestäni esim. Yliopiston almanakan mukaan edelleen aurinko nousee ja laskee silloin ja silloin.
No, onhan Amerikkakin tavallaan suuri saari, koska se on merten ympäröimä.
Mika R. Luther ei siis oman raamatuntulkintansa vuoksi hyväksynyt ajatusta, että maa kiertäisi aurinkoa, vaikka asia on meille itsestään selvyys.