Ihmisiä kyselevät jatkuvasti eri foorumeilla, miten päästä Taivaaseen kuoleman jälkeen. Kaikki on armoa eli kaikki on Jumalan lahjaa ihmiselle. Oikea Jumala on ohjannut ihmistä elämään tässä maailmassa ja antanut omia ohjeitaan noudatettavaksi. Ihmisen on tarkoitus tehdä elämässä hyvää ja pyrkiä hyvyyteen, koska se on Jumalan tahto ja Jumalan laki. Tärkein eettisistä käskyistä on rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Ihminen ei itseään pelasta kuolemanjälkeiseen elämään, vaikka tekisi kuinka hyvää. Jumala hyväksyy ihmisen takaisin yhteyteensä puhtaasta armosta eli Rakkaudesta. Tärkeintä ei ole olla oikeassa elämässä eikä täydellinen. Oikea Jumala katsoo ihmisen sisimpään ja tuntee meistä jokaisen. Tärkeintä on usko eli luottamus Jumalaan ja ihmisen halu ja tavoite pysyä Jumalan puolella ja turvata yksin Jumalaan. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa ja pyrkii elämässään hyvyyteen, päääsee ikuiseen elämään. Kun ihminen uskoo oikeasti Jumalaan, hän haluaa toteuttaa myös Jumalan tahtoa elämässään ja haluaa toimia oikein ja tehdä hyvää. Usko ja hyvät teot eivät ole vastakohtia, vaan kuuluvat yhteen. Usko näkyy rakkautena ulospäin. Siksi on mieletöntä ja turhaa kysyä, pelastuuko ihminen armosta vai hyvistä teoista.
Oikea Jumala odottaa jokaiselta ihmiseltä uskoa yhteen Jumalaan eli Jahveen = Isään = Allahiin ja hyvän tekemistä ja pyrkimystä hyvyyteen. Anteeksiantamus ei edellytä ihmisen ansioita tai omia tekoja. Jumala antaa yksin armosta anteeksi katuvalle kaikki synnit ja lahjoittaa uskovalle kuolemanjälkeisen elämän. Matka Taivaaseen on kaikille avoin ja helppo tie. On vain valittava puolensa tässä maailmassa.
Me uskomme yhteen Jumalaan,
Kaikkivaltiaaseen Isään,
taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,
joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten
ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta
ja syntyi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana,
kärsi kuoleman ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella
ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Me uskomme Pyhään Henkeen,
Herraan ja eläväksi tekijään,
joka lähtee Isästä ja Pojasta,
jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan
ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon.
Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,
odotamme kuolleiden ylösnousemusta
ja tulevan maailman elämää.
Hups, meni läntisen mukaan, mutta luetaan kuten alkuperäinen.
Ei se mitään, Sami P. Kummatkin ovat legitiimejä pyhän uskomme ilmaisuja. Kreikan roomalaiskatolisetkin käyttävät Vatikaanin luvalla Nikean ortodoksista muotoa.
Jaa, ja mikähän on tämän uuden uskontunnustuksen selitys? Tällaisia uusia uskontunnustuksia harrastettiin liberaaliteologian kulta-aikana Saksan keisarikunnassa (Apostolikumstreit).
Oikeastaan kaikki blogitekstini täällä ovat minun uskontunnustukseni selitystä ja perustelua. Perustelut eivät siis mahdu tähän yhteen sivuun. Olen kirjoittanut kaiken niin selvästi, että kenelläkään ei pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää luettua.
Pasi Toivosella pesunkestävä harhaoppinen tunnustus.
USKO RATKAISEE MAAILMAN ARVOITUKSEN. – ”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” Hebr. 11:3. Usko näkee, että Jumala on ollut ennen kuin maailma ja että hän on riippumaton luoduista. Usko ymmärtää senkin, ettei maailma ole syntynyt itsestään, vaan Jumalan tahdosta. Jos Jumala suljetaan pois, niin maailman luominen tulee aivan käsittämättömäksi. Uskon kautta me ymmärrämme – ei järjen viisauden avulla. Maailman olemassaolo todistaa Jumalasta, hänen viisaudestaan; hyvyydestään ja voimastaan. Vanhan liiton pyhät jo todistivat: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” Ps. 19:2. Samaan todistukseen Paavali yhtyy kirjoittaessaan Roomassa oleville pyhille: ”Hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävissä.” Room. 1:20.
Koska Jumala on luonut maailman, niin tämä on Jumalan maailma. Jumalan sormen jäljet näkyvät kaikessa, ja hänen nimensä on yhdistetty kaikkeen. Hän on itse mukana täällä ja kannattaa kaikkea sanansa voimalla. Raamatun kirjoittajat eivät koeta todistaa Jumalan olemassaoloa. He asuivat talossa, jossa isäntä on aina kotona. Usko on tästä selvillä.
Kun Jumala on luonut kaikki, niin luotuja on tutkittava Jumalan yhteydessä eli uskonnollisessa hengessä. Tässä ei riitä järjen viisaus. Viisaimmallekin Jumalan kieltäjälle maailman olemassaolo jää ratkaisemattomaksi. Mutta siinä, missä oppineinkin saattaa mennä harhaan, pieni lapsi osaa oikeaan, kun hän uskoo Jumalan sanaan. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla rakennettu. Tämä on maailman arvoituksen ratkaisu.
Eeli J. Hakala, Päivä valkenee, s. 72-73, Sley; 1946. Otsikko on lisätty alkuperäiseen kirjoitukseen.
Pasi T. Onneksi et elä 1520-luvun Genevessä. Mutta harhaoppisten näkemystesi levittäminen ja markkinoiminen on ihan oikeasti vakava juttu myös tänä päivänä. Näin niin kuin kristillisen uskon kannalta.
Bultmannilaisen eksegetiikan kannalta puhe Jumalasta näkyvän ja näkymättömän luojana on tyhjää hölinää, koska mitään näkymätöntä enkelien maailmaa ei oikeasti ole olemassa.”Tiedämme”, että mitään taivasta tai kuolemanjälkeistä elämää tai viimeistä tuomiota jaolla kahteen porukkaan ei ole. Ja jos Jumalan sanoma on että ”eläkää ihmisiksi ja uskokaa minuun” niin siihen ei mitään uskontunnustuksia tarvita. Riittää, että tunnustamme olevamme uskontoon taipuvaisia, vaikka jumalasta on vaikea sanoa mitään varmaa.
Millaista oppia tai mitä sanaa sananpalvelijan tulee pitää esillä Jumalan seurakunnassa?
Ei omia unia tai unelmiaan, ei sydämensä näkyjä eikä sitä, mikä hänestä näyttää hyvältä (Jer. 23:16, 25). Ei myöskään inhimillisiä traditioita tai säädöksiä (Jes. 29:13; Matt. 15:9). Se, joka kirkossa puhuu, puhukoon Jumalan sanoja, kuten Pietari sanoo (1. Piet. 4:11), jotta sananpalvelijan vahvuus olisi ja pysyisi näissä sanoissa: ”… minun sanani, jonka minä suuhusi panen…” (Jes. 59:21) Niin kuin Augustinus sanoo osuvasti: ”Älkäämme kuulko kirkossa tällaista puhetta: ’näin sanon minä’, ’näin sanot sinä’, ’näin sanoo hän’; vaan: ’näin sanoo Herra’.”
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 47, Concordia ry, 2023.