Tämän blogin inspiraation lähde on Mika Rantasen lainaus :
Tuntea Kristus on tuntea Hänen pelastustekonsa.
Philipp Melanchthon
Tämän lainauksen Mika nosti esille Juha Heinilän blogissa . Ja täytyy antaa Mikalle tunnustusta monista hyvistä teksteistä mitä hän on nostanut esille blogeissa aiheisiin liittyen .
Samalla hengellistä historiaa miettien Suomen kristillisellä kentällä nousi mieleen esimerkkinä ehtoolliskäytäntö alkuseurakunnasta , jossa sitä vietettiin lukittujen ovien takana ja pitkässä traditiossa on ollut käytäntö että vain seurakunnan jäsenet viettävät ehtoollista . Alkuseurakunnassa piti olla anomus että sai viettää ehtoollista toisessa seurakunnassa mikäli tahtoi mennä ehtoolliselle . Tämä vain blogiin liittyen että suhde Jeesukseen tärkein – on monesti lause ilman raamatullista sisältöä ja focus ei ole Jeesuksen teoissa eikä Jeesuksessa vaan tunteissa Silloin myös Kristuksen asettamat armonvälineet ovat irrallisia käsityksiä ja vain tapoja, eivät nouse raamatusta eikä traditiosta vaan meidän tavoista ja tuntemuksista eli eletyistä ”uskon totuuksista” miettimättä ja tutkimatta mikä on näissä tärkeintä . Tämä voi esittäytyä uskoville ristiriitaisena , kun on uskottu ja opetettu toisin . Kristus on kaiken keskiössä ja hyvä tarkastella kaikkea uskoon liittyvää tämän uskonopin periaatteen mukaan. Samalla muistui mieleen yksi Markus Pöyryn saarna joka kertoo raamatullisen näkökulman blogin aiheeseen , josta saa vastaukset blogin otsikon väitteeseen . Toivon että saarnan voisi kuunnella ensin ja sitten kommentoida . Saarna on upotettu tekstin alle ja sitä painamalla saarna alkaa .
1500 luvulla syntynyt luterilaisuus yrittää keskustella ja väittää, että he ovat löytäneet aidon uskon. Kuulostaa absurdilta.
Edellinen kommenttisi sisältää ajatuksen ihmisen osuudesta ja kaukana teologisesti apostolien opetuksesta . Usko on Jumalan lahja ei luterilainen eikä ordodoksinen vaan Jumalan lahja . Tahdotko seurata uskoa Jumalan sanan valossa Kristuksessa vai hääräätkö jo Jumalan teoissa . Onko vieras rukous ordodokseille että pyydämme että emme olisi Jumalan työn esteinä seurakunnassa , jotta Pyhän Hengen kautta Herra saisi rakkaudessa rakentaa seurakuntaa?
Onko ordodokseille tuttua enenevä synnin ja armon tie koskien pyhitystä ? Minun tulis vähetä ja hänen kasvaa sanoo Paavali .
Timo, paljon kysymyksiä. Tuttu tie synnin ja armon tie. Kirkossa on kyse aidosta ihmisestä, kirkkon hierarkinen rakenne ja ekumeeniset konsiilit takaavat Pyhän Hengen ohjauksen. Kirkko ei voi erehtyä, eikä ole erehtynyt.
Timo, varmaan itse tiedät paremmin vastauksen, johon olet jo viitannut. Deemashan on hyvä esimerkki.
Perisynnin käsite on ortodokseilla erilainen, emme tunnusta luterilaista pererisyntiä.
Näin se teologinen ajatusten vaihto etenee , kun lopulta ei Jumalan sana josta ammenetaan oppi ole se määrittävin tekijä . Sen nojalla tulisi olla valmis vastaamaan ainakin tärkeimpiin kysymyksiin. Ensin täytyy tunnustaa Jumalan sanan erehtymättömyys eikä puhua tulkinnoista tai käännöksistä , koska ne on nylansseja kokonaisilmoituksen rinnalla eikä totuus muutu . Kaikki kristilliset kirkot olisivat pääasioita yhtämieltä jos Raamatun arvovalta nostetaan ainoaksi tiedon lähteeksi. Kaikki julistaa oppinsa perustuvan raamattuun mutta miten se vielä käytännössä näkyy on lopulta elämämme uskossa tarttuen hänen lupauksiin .
Timo, kirko ei ole ikinä ajatellut, että Raamatun arvovalta nostetaan ainoaksi tiedon lähteeksi. Noin juuri harhaopit syntyvät. Tuo on se lähtökohta. Se on protestanttisuuden tragedia.
Sami P. Evankelisen liikkeen teologinen lempilapsi on puhe ”objektiivisesta” tai yleisestä ja ”subjektiivisesta” tai uskosta tapahtuvasta vanhurskauttamisesta (K. E. Salonen). Siinä on tietty tärkeä sielunhoidollinen painotus taustalla, mutta noita käsitteitä ei liikkeen ulkopuolella oikein tunnusteta.
Muuten kannattaa huomata, että kysymys perisynnistä ja sen tulkinnasta näyttää nykyään olevan keskustelun alaisena hyvin monissa eri kristillisissä suuntauksissa. Koska yhä useammat eksegeetit – myös konservatiiviset – ajattelevat, että 1 Moos 3 ei ole kuvaus alkulankeemuksesta vaan kuvaa ihmistä langenneessa tilassaan. Tosin tässä pitää tietysti huomioida myös Uusi Testamentti ja sen opetukset.
Protestantismin ongelma ei minusta ole se, että Raamattu yksin on uskon ja elämän ylin ohje ja normi. Pikemminkin se, että se ymmärretään ainoaksi ohjeeksi ja normiksi. Mistä seuraa sen leikkaaminen irti muusta kristillisestä traditiosta. Tällöin avautuu eteen tulkintojen mielivaltainen määrä radikaaliteologiasta fundamentalismiin.
Onko Samilla antaa jokin kirjallisuusviite siihen, mikä asema Raamatulla on ortodoksisessa kirkossa ja kuinka sitä tulkitaan?
Marko , Pikemminkin se, että se ymmärretään ainoaksi ohjeeksi ja normiksi. Mistä seuraa sen leikkaaminen irti muusta kristillisestä traditiosta. Tällöin avautuu eteen tulkintojen mielivaltainen määrä radikaaliteologiasta fundamentalismiin.
Ei Jumalan sana ole ongelma vaan meissä ihmisissä on ongelma . Raamattu antaa kaikki eväät Kristus- elämään . Mitä evankeliumien ja apodtolien opetusten ja siihen lisäten koko raamattu ihminen tarvitsee ? Ihminen ei ehdi koko elämänsä aikana ammentaa kaikkea Jumalallisista sanaa raamatusta vaan pienen osan . Sorrutaan usein tutkimaan vain inhimillisenä kirjana ja tehdään henkilökuvia , mutta hengellinen asbekti jää pois tai se turhentuu. Kaikki Jumalan työkalut ovat raamatussa kun niitä vaan käytettäisi . Vikaa etsitään monista asioista mutta Kristus tahtoisi hallita meitä rakkaudellaan , kun suostuisimme olemaan alamaisia hänelle eikä haaveilemaan jostain muusta . Uskovan ihmisen elämästä ( traditiosta ) ei löydy kuin kamppailua synnin ja armon kanssa ja menneistä pyhistä tulee ottaa oppia mihin ne turvasivat . Tämä sama turva on silloin kuin tänään . Toiset odottaa herätystä ja toiset pyhiä Jumalan ihmisiä , mutta Kristusta meidän tulee valvoen odottaa .Me Suomalaisina olemme todistamassa kristillisyydessä ja koko yhteiskunnassamme siitä mitä tapahtui kun Pyhä Henki kirkasti Martti Lutherille pienen osan apostolien opetusta aluksi
Sami kommenttisi paljastaa suhteesi raamatun sanaan joka on vastoin itse Jeesuksen opetusta ;
arvovalta nostetaan ainoaksi tiedon lähteeksi. Noin juuri harhaopit syntyvät.
Harhaopit syntyvät kun ei pysytä sanassa . Ihmisviisaus pyrkii olemaan muita viisaampi mutta evankeliumisssa ei siitä kysymys . Kenet hän valitsi ? Tuo ruudinkeksijä kommentilla nostat itsesi yläpuolelle Hedbergin . Kannattaa olla hiukan nöyrempi ettei kaikkea muuta kristillisyyttä joka on Jumalan työtä pilkkaa , Jumala toimii missä tahtoo .
Timo, kirkossa ei olla ymmärretty ikinä Raamattua ainoaksi totuuden lähteeksi, se on luterilaisten hölmö keksintö.
Ongelma on kahtalainen: ensiksikin Raamattua ei tulisi irrottaa erilleen kirkon traditiosta. Toiseksi traditiota ei tulisi irrottaa Raamatusta. Edellisessä tapauksessa syntyy jatkuvasti yhä uusia ”raamatullisia” seurakuntia (kuten villit uuskarismaattiset vapaaseurakunnat) tai erittäin ”liberaaleja” tulkintoja (kuten spn-parien avioliitot). Jälkimmäisessä aletaan kehitellä uskottavaksi oppeja, jotka eivät perustu Raamattuun (kuten roomalaiskatolinen mariologia).
Kuten myös (roomalaiskatolisten ja ortodoksien) oppi pyhien avuksihuutamisesta ja esirukouksien pyytämisestä Raamattuun perustumattomina.
Kosti, Augsburgin tunnustuksen mukaan perille päässeet pyhät rukoilevat meidän puolestamme. Saako heiltä pyytää esirukouksia? Jos ei, millä raamattuperusteella? Ja jos voi, millä raamattuperusteella?
(Itse en käänny pyhien puoleen, mutta voin teologianhistoriallisista syistä ymmärtää niitä, jotka kääntyvät).
Marko, voihan sitä toki ymmärtää monenlaista mutta mistä voimme ilman Raamatun todistusta tietää, että yksityisten ihmisten rukoukset tulevat pyhien korviin? Tunnustuksen mukaan.
Sami. Olet siis sitä mieltä, että minun on turha pysyä langenneessa tilassa ja suosittelet sieltä poistumista. Voi, kun minä sisäisesti iloiten tahtoisin näin tehdä, mutta kun Saatana riippuu mustasukkaisesti minussa kiinni. Oletko huomannut itsessäsi jotakin samaa? :))
Kosti, Raamattu opastaa tässäkin tilanteessa;
” Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.” ( Jaakob 4).
Sami. Taidamme nyt kirjoittaa hieman eri asiasta. Viittasin Paavalin Roomalaiskirjeen 7:nen luvun loppuun.
Kosti, tiesin sen, Jaakob sopii oikein hyvin siihen.
Sami. Mistä sen tiesit? Mutta siinä olet oikeassa, että Jaakob viittaa perisyntiin ja tältä osin Paavaliin Ro7:7. Sillä Jaakob toteaa 1Jaak14: ”Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee,” kuten olet huomannut ja huomaamme päivästä päivään me synnin orjaksi myydyt.
Kosti, Jaakobilla on takana Vt:n vastaava ajatus. Himo, ei ole jokin olio, luonto. Synnin orjaksi tullaan tekemällä syntiä. Siitä pääsee edelleen irti, kuten Jaakob neuvoi. Jumala kirkastaa koko ihmisen, jumaloittaa. Ortodoksinen prosessi on kolmivaiheinen. Himottomuus on mahdollista.
Sami. Mihin kohtaan Jaakob tarkasti ottaen VT:ssa viittaa? Perisynti ei ole ihmisen olemus substanssi vaan aksidenssi, tilapäinen ominaisuus, joka ylösnousemuksessa tuhotaan lopullisesti. Luonto ei ole yhtä kuin perisynti, joka on turmeltuneeseen luontoon piintyneenä ja joka turmelee luonnon, kuten YO – Keskeinen kiistakysymys- toteaa. Synti on turmellut koko ihmisluonnon, vaikka ihminen ei tekisi eikä ajattelisi mitään, hän on silti syntinen.
Tähän viittaa sekä Paavali Ro7, kuten myös Jaakob1:1. Muita kohtia Raamatusta en nyt ota esille. Tosin sanoen synnistä emme pääse irti Raamatun mukaan. Paavalista ja Jaakobista ei tullut himottomia. Mahdotonta se on myös meille, sen todistaa itse elämä. Se ei tarkoita tietenkään sitä, ettei meidän pitäisi tehdä pahalle vastarintaa ja pyrkiä pitämään himomme kurissa.
Kosti, tunnustuskirjojen kohta on ihan hyvä. Luterilaisuus, ei tunne isien jatkumoa, joten on ymmärrettävää että himottomuuden käsitys on heille outo. Kirkossa on opin täyteys joka puuttuu uskonnollisista konfensioista.
Sami. Aamun koitossa 13.5. isä Marko Mäkinen kirjoittaa blogissaan: ”Nöyryydestä syntyy parhainta ortodoksisuutta: hyvää mieltä omasta kirkosta ja arvostusta toisia kristittyjä ja tunnustuskuntia kohtaan. Samalla oman kirkon tradition ja opetuksen arvo kirkastuu sen lainkaan menettämättä merkitystään. Pois jää vain oman jakaantumattomuutemme ja erinomaisuutemme häpeämätön illuusio.”
Kosti, isä Markon kanssa kaksi vuotta asuneena olen tietysti samaa mieltä.
Sami. Niinpä niin. Jakaantumista on tapahtunut myös idän kirkossa. Siitä minäkin olen samaa mieltä. Athos näyttää olevan omaa luokkaansa. Ortodoksisuus tai kuolema, myös asein. Mikäli isä Marko ajattelee luterilaista kirkkoa tunnustukuntana, niin siinä hän erehtyy.
Ote Gradustani s. 46. “Concordia-lehdessä kerrottiin puhutteleva ja rohkaiseva tapaus Lutherin elämästä vuodelta 1529. Luther murehti vaikeaa kirkollista tilannetta, koska valtava enemmistö, paavi ja keisari mukaan lukien, oli häntä ja hänen ystäviään vastaan. Lutherin vaimo Katariina von Bora keksi laittaa Raamatun masentuneen miehensä työpöydälle. Luther huomasi “kirjojen kirjan” ja luki lohdutukseksensa 46. psalmin. Sen toisessa jakeessa on teksti: “Jumala on turvamme ja voimamme, apumme hädässä aivan taattu”. Concordia 4/2003, 24 – 25.
Samoin Luther toisteli useamman kerran lausetta: “Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on linnamme!”. Seuraavana päivänä Katariina ihmetteli hänen iloisuuttaan. Luther kertoi nähneensä unen taistelusta, jossa “loistava” ritari asettui johtamaan evankelisten pientä joukkoa. Luther tarkoitti tällä henkilöllä ilman muuta Jeesusta Kristusta. Sitten hän totesi heidän asiansa ja uskonsa, evankeliumin lopulta voittavan, koska Jumalan sana ja autuus kuitenkin jää heille, vaikka monta heistä tapettaisiin. Vielä Luther kertoi kokemusten johdosta kirjoittaneensa tunnetun virren: “Jumala ompi linnamme”. (VK 170).” Concordia 4/2003, 25 – 26.
Suora linkki graduuni on:
Concordia-lehti Lutherin ja luterilaisen ortodoksian teologian tulkitsijana 1994-2003
http://hdl.handle.net/10138/21716
”Usko ei ole henkilökohtainen suhde Jeesukseen ”
Ja Raamattu sanoo;
Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. ( Lk. 17).
Jumalan valtakunta on sisällisesti uskovassa mutta myös keskellämme . Uskossa ihminen voi sanoa että Kristus asuu minussa vaikka sydän on täynnä pahuutta , anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen työtä Jumala tahtoo tehdä meissä puhdistarn meitä . Keskellämme hän on myös vaikka on noussut ylös ja Kristus tahtoo olla meidän välisissä suhteissa . Muotisana suhde sopii tähän erittäin heikosti kuvaamaan uskoa , kun Kristus asuvaisena ihmisessä on ; hänessä elämme olemme ja liikumme .
Kavahda siis näitä tekopyhyyden saarnaajia, jotka tosin tulevat luoksesi valkeuden enkeleinä. Opi tuntemaan ja erottamaan heidät siitä, että he opettavat näin: ”Jos sitä ja sitä teet, pelastut.” He eivät ikinä osaa ohjata sinua vapaaseen ja lapsenomaiseen Jeesuksen Kristuksen uskoon, mistä sinun sydämesi todella virvoittuisi, mielesi uudistuisi ja saisit myös vaatimatta halun kaikkeen hyvään. Vaikka he puhuisivat näön vuoksi Kristuksesta kuinka paljon hyvänsä, he eivät kuitenkaan päästä sinua hänen tykönsä uskomaan armoon ja syntien anteeksisaamista hänessä ilman ehtoja. Päinvastoin he neuvovat tekemään orjan töitä pelastuksen ansaitsemiseksi.
F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 64-65, SLEY-Kirjat Oy, 1986.
Niin siitä lopulta syntyi hedelmää Suomen kristikunnalle kun Hedberg joutui taistelemaan tekoja ( uudestikastajia) vaativia vastaan ja toisaalta erkanemistä körttien ”peitetyn” vapaan armon ja evamkeliumin ikeestä . Luulen että Efesolaiskirjeen 1. Luvun ylistys ja kunnia Jumalalle jää monelta lukijalta läpiluvuksi . Kun yksi luku inspiroi lopulta yhden kristikunnan klasikkokirjoista . Ihmisjärki ja viisaus ei voi nähdä sitä rakkautta ja armoa Jumalan sanan teksteistä useinkaan . Sen on saanut huomata monesti kun tuttu kohta alkaa puhuttelemaan .
Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus. Apt. 13:38.
Jos nyt tämä on varmaa ja totta, että meillä syntisillä, sinulla ja minulla, on syntien anteeksiantamus Kristuksen veren kautta, kuinka synnit sitten voivat kadottaa meidät? Jos ne on sovitettu ja anteeksi annettu, niin eihän niitä enää oteta ensinkään lukuun, aivan kuin niitä ei enää olisikaan, ei taivaassa eikä maan päällä. Niin, sanot, mutta minulla on syntejä tänäkin hetkenä? Vastaus: varmasti kyllä, se on totta, mutta sinulla on myös syntien anteeksiantamus vielä tänäkin hetkenä ja joka hetki.
Fredrik Gabriel Hedberg (1811-1893), ARMOA ARMOSTA, s. 10 -11, SLEY, 1966. Ks. Uskonoppi Autuuteen, s. 55-56, SLEY, 1986.
Marko kysyit; Onko antaa jokin kirjallisuusviite siihen, mikä asema Raamatulla on ortodoksisessa kirkossa ja kuinka sitä tulkitaan?
Tästä löytyy paljon kirjallisuutta, tuossa muutama
1. Kirkkoisien perintö metropoliitta Johannes.
2. Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen
Arkkimandriitta Sofroni Saharov
Kiitos, Sami P.
Kiitetty olkoon Jumala, ja siunattu ijankaikkisesti, joka meitä niin suloisesti pyhällä sanallansa lohduttanut, opettanut, neuvonut ja varoittanut on! Hänen hyvä Henkensä vahvistakoon sen kaikkein meidän sydämmissämme, ett`emme unhottavaisiksi sanan kuulioiksi, vaan tekiöiksi löydettäisi, ja päivä päivältä uskossa, toivossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä aina loppuun asti lisääntyisimme ja viimein autuaaksi tulisimme. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Amen.
Vanha Suomalainen Virsi- ja Evankeliumi-Kirja, s. 784, siihen sopivain kappalten kanssa. Vasta uudesti ojennettu 1857, Raumalla 1963, O. Y. Länsi-Suomen kustannuksella.
Sitä paitsi kaikki, minkä teet Kristuksen uskossa on Isälle mieleistä, hyvää ja otollista ja itse olet oleva hänen rakas lapsensa. Tämä lapsen oikeus ei silti mene mitättömäksi, vaikka oletkin vielä vajavainen ja kovin epätäydellinen. Sillä vaikka sairaan ja pienen lapsen tavoin toisinaan tahraat ja saastutat itseäsi, hän ei kuitenkaan tahdo hylätä sinua, vaan jatkuvasti puhdistaa ja parantaa sinut.
F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 138, SLEY, 1986.
Monet uskolle omistetut määritteet osoittavat, että vanhurskauttava usko on olennaisesti luottamusta. Martin Chemnitz huomauttaa siitä, että uskoa kutsutaan toivottujen asioiden todisteeksi (hypostasis), ts. varmaksi odotukseksi. Kielikuvaa käyttäen sitä kutsutaan ”kilveksi” (Ef. 6:16), ”rintahaarniskaksi” (1. Tess. 5:8), ”taisteluksi” (1. Tim. 6:12), ”ankkuriksi” (Hebr. 6:19), ja ”vaivannäöksi” (1. Tess. 1:3). Sitä kutsutaan ”täydeksi varmuudeksi” (Room. 4:21, Hebr. 6:17), ”vakaumukseksi”, ”uskallukseksi”, ”varmaksi luottamukseksi” ja ”varmuudeksi”, mikä on epäilyn täydellinen vastakohta. Usko pitää ”Kristuksen sanan” (Joh. 8:51; 14:23), ”kätkee” sanan (Luuk. 11:28) ja ”vastaanottaa” sanan (Luuk. 18:13; 1. Tim. 1:4). Usko ei koskaan tuomitse, arvostele tai epäile sanaa (Room. 4:20; Ap. t. 10:20; Matt. 8:26).
Robert D. Preus (1924-1995), Vanhurskauttaminen ja Rooma, s. 71, Concordia ry, 2014.