Tämän blogin inspiraation lähde on Mika Rantasen lainaus :
Tuntea Kristus on tuntea Hänen pelastustekonsa.
Philipp Melanchthon
Tämän lainauksen Mika nosti esille Juha Heinilän blogissa . Ja täytyy antaa Mikalle tunnustusta monista hyvistä teksteistä mitä hän on nostanut esille blogeissa aiheisiin liittyen .
Samalla hengellistä historiaa miettien Suomen kristillisellä kentällä nousi mieleen esimerkkinä ehtoolliskäytäntö alkuseurakunnasta , jossa sitä vietettiin lukittujen ovien takana ja pitkässä traditiossa on ollut käytäntö että vain seurakunnan jäsenet viettävät ehtoollista . Alkuseurakunnassa piti olla anomus että sai viettää ehtoollista toisessa seurakunnassa mikäli tahtoi mennä ehtoolliselle . Tämä vain blogiin liittyen että suhde Jeesukseen tärkein – on monesti lause ilman raamatullista sisältöä ja focus ei ole Jeesuksen teoissa eikä Jeesuksessa vaan tunteissa Silloin myös Kristuksen asettamat armonvälineet ovat irrallisia käsityksiä ja vain tapoja, eivät nouse raamatusta eikä traditiosta vaan meidän tavoista ja tuntemuksista eli eletyistä ”uskon totuuksista” miettimättä ja tutkimatta mikä on näissä tärkeintä . Tämä voi esittäytyä uskoville ristiriitaisena , kun on uskottu ja opetettu toisin . Kristus on kaiken keskiössä ja hyvä tarkastella kaikkea uskoon liittyvää tämän uskonopin periaatteen mukaan. Samalla muistui mieleen yksi Markus Pöyryn saarna joka kertoo raamatullisen näkökulman blogin aiheeseen , josta saa vastaukset blogin otsikon väitteeseen . Toivon että saarnan voisi kuunnella ensin ja sitten kommentoida . Saarna on upotettu tekstin alle ja sitä painamalla saarna alkaa .
Marko joo tottakai tajuan että amerikkalainen pyhitysteologia on eri kuin vanhoilla kirkoilla . Jenkkimenossa mennään jopa lihanpyhitysoppiin . Samin kanssa käyty pari kertaa pitkiä debatteja ja uskon että tiettyä tunneälyä on molemmilla mukana ollut ja varmaan tämä ei sovi kaikille , mutta voi vaihtaa ns.”parempaan ” seuraan jos ahdistaa ja vaihtaa ajatuksia toisella alustalla tai kommentoida jos haluaa. Ehkä tämä lopulta kasvattaa ihmistä ajattelemaan erinäkökulmista . Ja henkilökohtainen tietty kunnioitus on hyvä .
Näitä keskusteluja ei esim. kristillisyydessä usein pystytä käymään ollenkaan . Piiloudutaan ja puhutaan tulkinnasta jota ei debatoida . Yritysmaailmassa tai muissakin yhteisöissä asioilla on rationaalinen tapa lähestyä . Jos vaikka ajattelemme kansankirkon näkemysten erilaisuutta , niin vaikka avioliittokäsitys . Ensin tulisi varmistua että Raamattu on Jumalan sanaa ja luotamme siihen tänä päivänä . Sitten kerätään raamatusta kaikki kohdat jotka liittyvät avioliittoon jollakin lailla . Sitten kokoontuu iso joukko teologeja ja jokainen raamatunkohta kontekstiin sidottuna täytyisi selittää ja olisi johtavia teologeja käymään kaikki raamatunkohdat läpi niin se olisi helppoa päättää asioista. Raamatun arvovaltaa ei tunnusteta ja siksi voi kysyä mikä on sellainen joka ei omia tunnustuksia noudata ? Kirkolliskokous ei kykene käymään keskusteluja eikä piispojen keskustelua ole kukaan seuraamassa mutta päätöksistä päätellen ja sen jälkeiset lausunnot ei ole argumentoitavissa raamatun sanalla .
Tai jos kokoontuu kaikista kirkkokunnan edustajista teologeja vaikka kysymyksenä että saako ehtoollisessa synnit anteeksi ja kaikki sanovat ylimmäksi ohjeeksi raamatun mutta jos joku kieltää sen niin sehän valehtelee jos sana ja monet kohdat sen todistaa .
Tieteellistä lähestymiskulmaa tarvis että olis joku loogisuus eikä heittoja irrallisia jakeita ilman kontekstia . Siinä mielessä luterilaisuus on pitkin maailmaa aika myllerryksessä . Opetus on jäänyt heikoksi ja sitten syntyy ristiriitoja joita koitetaan ihmisjärjellä selvitellä. Kauhea määrä tekstejä ja pohdintoja asioista ja kirjat koristeena joista löytyy yksimielisyys . Yksimielisyyden ohje on melkein vitsi . Herra armahda meitä ja ohjaa kirkkoja oikeaan suuntaan .
Timo, kirjoitat; ”Suhde-teologia on sitten vapaampi ja se tarkoittaa eriasioita eri ihmisille”
Raamatussa suhde Jeesukseen on selvä asia, se on usko jossa Kristus on läsnä. Suhde ja tunne on eri asia, suhteessa tunteet vaihtelee, kuten avioliitossa, mutta se ei tee mitättömäksi liittoa. Avioero juridisesti vahvistaa suhteen loppumisen.
No kuhan suhteesta kirjoitin mitä kirjoitin . Olen mielestäni perustellut niin monesti että suhde ja usko ovat eri asioita ja niiden käytöllä on ohjaava vaikutus jos ei ymmärretä suhteen päämäärää eikä kohdetta . Usko on lahja ja siinä Kristus tulee asumaan ja siitä voi sen jälkeen kutsua suhteeksi tai yhteydeksi . Pointti oli Pöyryn opetuksessa se Kristus keskeisyys ja moni on kehunut joille lähettänyt . Mutta ei se varmaan ole ordodoksien ongelma , mutta myönnä että monella usko ei kiinnity Kristuksen sovitustyöhön eikä armonvälineisiin . Ja et voi väittää että et olisi törmännyt kristikunnassa ihmisiin jotka mieltävät omat tuntemukset uskon tilana ja näkevät että pitää suhdetta parantaa sen sijaan että tarttuisivat armoluoauksiin . Tuskin kukaan kieltää että tätä kristillisyyttä on Suomessakin paljon ja ei voi kukaan olla etteikö olisi törmännyt tähän . Välillä on palava ja välillä pensea ja ajatellaan että Jumala on kaukana ja hyljännyt . Seuraava kokous niin nostetaan taas käsi pystyyn että palataan uskoon . Tätä on Suomessa 70-90 lukujen välissä ollut herätyskritillisyydessä paljon . Et ehkä näe että myös luterilaisissa piireissä on paljon ollut kristillisyyttä jossa armonvälineet on olleet kaukana ja moni pitänyt niitä symboleina lähinnä . Evankeelisuudessa on ollut erilaista ja siellä on ollut enemmän opetusta armonvälineistä . Jos usko ei turvaudu armonvälineisiin niin mihin sitten? Ja silloin on VAARA kuten Pöyry opetti kääntymään itseensä ja katsomaan omia tunteita . Sama logiikka ei toimi ihmisten kesken . Perustuksesta tässä on pohjimiltaan kysymys ,mihin usko perustuu ja mikä usko on . Kun usko kiinnittyy armonvälineisiin niin kutsukoon jokainen usko suhteeksi tai miksi vain . Se on kuitenkin tullut sana kristillisyyteen viimeisen 50 vuoden aikana ja toiselle se tarkoittaa toista ja toiselle toista . Pöyryn puhe oli selvä ja hyvin esimerkein kuvattu kuolinvuoteelle asti ohjaten turvautumaan Kristukseen . Ensin usko ulkoa päin Jumalan lahjana saatu ja Kristus sisältö ja elämä ja siihen liittyviä asioita voi kokea ja tuntea erilailla . Syntiä iloa ja riemua ja mitä vain . Ei missään nimessä voida usko sanan tilalle laittaa raamattuun , mutta muotisanana kuten Marko kuvasi niin käytetään . Teologiaan sitä ei voi sisältönä laittaa mutta kuvaavana asiana jos tarvii selittää muodikkaasti . Jos se on jollekin tärkeä ilmaista asia niin siitä vaan , minulle jos joku sanoo että turvaa uskossa Jumalaan syntiä tunnustaen on minulle läheisempi , kun että minulla henkilökohtainen suhde Jeesukseen , joka evankeliumin ”hengen ” mukaan on erottava tekijä , eikä evankeliointiin sovi erottelu vaan julistaa vapaata armoa kaikille ilman ehtoja , koska evankeliumi ei vaadi ihmiseltä mitään
Timo kirjoitat; ”Usko on lahja ja siinä Kristus tulee asumaan ja siitä voi sen jälkeen kutsua suhteeksi tai yhteydeksi”
Ja blogin otsikko oli; ” Usko ei ole henkilökohtainen suhde Jeesukseen”
Hyvä, että nyt kutsut uskoa suhteeksi😇
No kunhan opetuksen pitää mielessä ja tiedon siitä että ihmiset kutsuu uskoa suhteeksi niin voi uskon sisällöstä ja kohteesta alkaa puhumaan. Seurakunnallinen puhe on yhteisestä uskosta enemmän puhetta ja myös raamatusta se näkyy . Kai sitten jos ei ole seurakuntaperhettä ympärillä niin puhutaan henkilökohtaisesta suhteesta myös . En minä epäile että seurakunnassa ei olisi veljillä ja siskoilla uskoa kun joka sunnuntaina kokoontuu messuun ja seurakunnan tilaisuuksiin kun ei ole esteitä . Ja seurakuntaan liittyy kaikessa yhteys ja ykseys kun Jumalan perhe jakaa saman tunnustuksen ja alttariyhteyden . Se on iso voimavara , johon liittyy myös kulttuuriset tavat ja pitkään totutut käytännöt voi olla vaikea omaksua, varsinkin vanhemmilla ihmisillä . Ehtoolliskäytäntö on yhteismaljan käytössä yksi asia , joka pikarikäytäntöön tottuneille voi olla vaikea mieltää . Korona- aika osoitti että mitään tartuntoja ei tullut yhteismaljasta , Kristuksen verestä ei kukaan ole koskaan sairastunut . Onko ordodoksit koko historian aikana jakaneet yhteismaljasta ?
Timo, käsittääkseni on, eukaristi tarjotaan lusikalla, samalla lusikalla kaikille. Ehtoollinen on suljettu ja ortodoksilla ei ole oikeutta osallistua muun kirkkokunnan ehtoolliselle. Ehtoolliselle valmistutaan paastoten 10-6 tuntia ennen, siis syömättä. Naiset jotka ovat kuukautustilassa, eivät osallistu ehtoolliselle.
Tunnen myös luterilaisia jotka paastoavat ennen ehtoollista . Vaikka siitä ei kovin puhuta niin ihmiselle kasvaa sisäinen haluttomuus mennä toisen seurakunnan ehtoollisen viettoon vaikka sama tunnustus olisi kirjattu . En tunne seurakuntalaisia jotka kävisivät toisen kirkon ehtoollisella vaikka sitä ei meillä ole kielletty. Yhteysateria ei ole koskaan irrallinen mielestäni tunnustuksen lisäksi seurakunnasta . Sitä turismia on harrastettu ihan jo tarpeeksi . Onhan kaikilla kuten ehtoollisen vietolla hyvin suuri yhdistävä tekijä koko seurakunnalle . Siksi siihen pyrkiminen poistaa niitä ristiriidat ja luo yhteyden ihmisten kesken erilaisten ihmisten kesken yhteys ja ykseys ( jossa ei ole henkilökohtaisen uskon korostusta ) . Sulkutekstiä ei tartte kommentoida en jaksa enää siitä keskustella .
Itse en ole koskaan kuullut että joku luterilainen paastoaisi ennen ehtoollista. Historiassa varmasti näin on tapahtunut luterilaisten keskuudessa. Miksi tämä tietämäsi henkilö paastoa, osaatko sanoa.
Sami P ja Timo G. Paastoaminen ennen ehtoollista on suomalaisessa herätyskristillisyyden perinteessä koettu pitkälti ”paavilaisuudeksi” ja vieraaksi ”korkeakirkollisuudeksi” vaikka Luther pitää sitä hyvänä ulkonaisena tapana valmistautua sakramentin vastaanottamiseen. Bo Giertz ottaa sen esille myönteisessä valossa sielunhoitoromaanissaan ”Kalliopohja”. Opiskeluaikoina seurasin tätä esimerkkiä, mutta käytännön syistä jouduin töissä luopumaan siitä.
No yhden meidän seurakuntalaisen tiedän ja muusta seurakunnista mutta ne on tullut ohimennen ruokailun tai kahvihetkien yhteydessä tietoon . Tätä en ole kysynyt mikä hänellä mikä seurakunnassamme on ja on ilmeisesti pitempi kuin 6h . Täytyy joskus kysyä onko siinä mitkä tarkoitusperät . Yleensä ne paastoavat ei tuo asiaa itse esille , ainakaan luterilaisuudessa .
Niin , Markon kommenttiin, että Jotenkin ajattelen evankeliumin hengessä Kristuksen suuruutta että toimimme ennen ehtoollisen viettoa sopien riidat jos niitä on ja syntien tunnustamisen kautta tunnustuksen mukaan voimme mennä ehtoolliselle . Se on kieltämättä koskettava tapa joka lestadiolaisilla on että usein halaten pyytävät anteeksi ennen ehtoollista . En tiedä onko se käytäntö miten yleinen heillä tänä päivänä .
Kyllä se käytössä on, tosin siinä on omat ongelmansa.
Vielä uskon ja tekojen suhteesta. Sami P ottaa tuolla aiemmin esiin tärkeän näkökohdan Yksimielisyyden Ohjeesta koskien uskon ja tekojen välistä suhdetta. Kysehän on vastauksesta roomalaiskatoliseen kritiikkiin. Sama kysymys kummitteli myös tuossa minun mielestäni surullisenkuuluisessa Yhteisessä Julistuksessa Vanhurskauttamisopista.
Luther ja monet muut ovat lukuisia kertoja todenneet, että kristityn tulee tehdä hyviä tekoja, mutta niitä ei pidä sotkea vanhurskauttamiseen. Yhtäältä luopuminen hyvien tekojen tekemisestä on samalla osoitus siitä, että uskon vanhurskautta ei ole ymmärretty vaan käsitetty väärin, ns. lihalliseksi vapaudeksi.
Toisaalta autuudestaan huolestunutta ja rakkaudettomuudestaan huolestunutta seurakuntalaista ei ohjata katumusharjoituksiin tai hyviin töihin vaan uskomaan Kristukseen, katsomaan Häneen ja luottamaan Häneen.
Itse asiassa en tiedä, millä tavoin luterilaisessa sielunhoidossa on käsitelty tilannetta, jossa joku havahtuu siihen, että lähimmäisen rakastaminen on kovin puutteellista ja niukkaa sekä ottaa esiin tämän kysymyksen.
Samalla kannattaa muistaa, että vanha 1800-luvun evankelisuus kävi kovaa vääntöä tuonaikaista pietismiä ja beckiläistä teologiaa vastaan juuri siitä, että uskonelämä ymmärrettiin parannuksen lain vaikuttamaksi TEKEMISEKSI tai itse uskoon sisällytettiin ”ihmisen osuus” kuten vaikkapa tietoinen uskominen. Koska kaikki osasivat käskyt oletettiin tietysti, että kaikki ahkeroivat arjessaan jo muutenkin niiden mukaisesti.
Lutherin anti on minusta siinä, että juuri nuo arkipäivää myrkyttävät asiat – kiroilu, riitely, laiskottelu, ahneus jne – ovat niitä syntejä, jotka ripissä tunnustetaan ja saadaan anteeksi. Mutta valitettavasti ripin paikka on kauan ollut tyhjänä luterilaisessa kristillisyydessä. Tässä LHPK näyttää olevan hitaasti palaamassa vanhaan luterilaisuuteen ja oikein hyvä niin!
Ajattelen samalla tavalla Markon tekstin mukaan . Ihminen on lopulta syntisyydessä arka ja pelokas tulemaan alastomaksi Jumalan edessä . Riippuvuus yksin Kristuksesta vie meitä vähenemisen tietä pitkin . Ihmismieli hakee sovintoa mielellään vaikka maailman kanssa tyydyttääkseen omaatuntoa , vaikka emme voi palvella kahta herraa . Lihassamme asuu ylpeys ja halu ansioitua ja saada myös tunnustusta , mutta Kristus ei jaa kunniaansa. Viime sunnuntain tekstissä oli Jumalan lupaksista meille että hänessä on mm. tulevaisuus ja toivo mutta myös lupaus että meillä on ahdistus maanpäällä . Kuitenkin raamatun sanat lupaukset toteutuessaan meidän elämässämme kertovat oikeasta tiestä ja kuuluvat kaikkinensa uskonvaellukseen
Joo, ja kuten Melanchthon toteaa parannuksesta: se on katumusta ja uskoa. Jos siihen lisätään tehdyn pahan hyvittäminen lähimmäiselle, tämä kolmas osa hyväksytään.
Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, päivän teksti, älä lahjoita roistoille:
https://www.facebook.com/share/p/16XDE4zw9e/
Marko ottaa esille tässä tärkeä asian; ” Luther ja monet muut ovat lukuisia kertoja todenneet, että kristityn tulee tehdä hyviä tekoja, mutta niitä ei pidä sotkea vanhurskauttamiseen. Yhtäältä luopuminen hyvien tekojen tekemisestä on samalla osoitus siitä, että uskon vanhurskautta ei ole ymmärretty vaan käsitetty väärin, ns. lihalliseksi vapaudeksi.”
Mitä vanhurskauttamista tässä tarkoitetaan? Ilmeisesti on kysymys objektiivisesta vanhurskauttamisesta. Koska vanhurskauttaminen pyrittiin kuvaamaan mahdollisimman objektiivisena tapahtumana, jossa Jumala ihmisen ulkopuolelta julistaa eli imputoi häneen uskovan kelvolliseksi.
Tämä julistaminen imputoiminen vaikuttaa ihmisen uudistumisen ja hyvät teot. Loogisella erolla tarkoitetiin, että Jumalan läsnäolo ihmisessä ei ollut vanhurskauttamisen peruste. ( > Itse en käsitä mitä tälläisellä tarkoitetaan).
Sillä samaan aikaa luterilaisuudessa voitiin sanoa Jumalan asumisen ja vanhurskauttamisen olevan ajallisesti samanaikaisia. ( > tämä on se malli josta lähetyshiippakunna pappi vetää rajaa) ( ks enemmän kirja, Johdatus luterilaisen spiritualiteetin teologiaan).
Nyt kuitenkin teoilla näyttää luterilaisuudessa olevan osutta vanhurskauttamiseen ja pelastustapahtumaan. Sillä pahat teot karkoittavat Pyhän Hengen. Tämä on se syy, että on tehtävä hyviä tekoja, jotka luterilaisuudessa eivät ole ehdonvallan asia. Tunnustus käyttää erilaisia voimakkaita nimityksiä hyvien tekojen tekemisen puolesta, esim on pakko, täytyy jne.. Teoilla on siis merkitystä kokonais vanhurskauttamiseen.
Sami P. Termit ”objektiivinen” ja ”subjektiivinen” vanhurskauttaminen ovat teologianhistoriallisesti ongelmallisia. Tunnustuskirjojen voimakkaat ilmaukset (Yksimielisyyden ohje) ovat minun käsittääkseni reagointia roomalaiskatoliseen kritiikkiin forenssisesta vanhurskauttamisopista ja kokemuksiin siitä, että uskonpuhdistus valitettavasti johti myös ihmisten auttamisinnon hiipumiseen.
Se, että Jumalan (Kristuksen) asuminen kristityssä ei ole vanhurskaaksi julistamisen peruste palautuu myös luterilaisuuden sisäisiin oppikiistoihin, joita yritettiin ratkoa Yksimielisyyden Ohjeella (Andreas Osiander).
Luterilaisesta näkökulmasta ei ole olemassa mitään ”kokonaisvanhurskauttamista”, joihin teot vaikuttaisivat. Kristus, armonvälineissä ojennettuna ja uskossa vastaan otettuna, yksin riittää. Teot ovat vain ja ainoastaan todistuksia uskosta vanhurskauttamisesta tai sen puutteesta. Tietenkin näissä asioissa on jossain määrin kysymys veteen piirretyistä viivoista. On myös hyvä muistaa, että kysymys ei ole mistään matemaattisista teorioista vaan elävien ja eri elämäntilanteissa olevien kristittyjen opastamisesta.
Marko, näyttäisi kuitenkin siltä, että teoilla on merkitystä pelastuksessa, koska pahat teot karkoittavat Pyhä Hengen.
Sami P. Pointti on siinä, että uskovassa asuva Pyhä Henki ei anna synnin päästä voitolle. Lutherin esimerkit ovat aviorikos ja murha. Niihin lankeaminen ymmärtääkseni osoittaa Pyhän Hengen menetyksen. Tätä asiaa ei minun huomioitteni mukaan juuri pohdita nykyaikaisessa teologiassa. Sinänsä Lutherin opetus on loogista, koska kadotus ansaitaan mutta pelastus on armosta.
Kaikki synti on pahaa Pyhän Jumalan edessä ja Pyhä Henki tahtoo paljastaa synnin ja viedä anteeksiantamuksen kautta armon osallisuuteen kun ihminen nöyrtyy ja tunnustaa synnit . Armosta me pelastumme .
Timo, oikeastaan tuo ei ole vastaus, esittämääni luterilaisen tunnustuksen tekojen suhteesta pelastukseen ja niiden merkityksestä. Pitäisi pystyä käsittelemään ongelmaa.
No lopulta se nähdään kuka pelastuu , Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ilman omia ansioita ja joka loppuun kestää ja pysyy Kristuksessa niin perii iankaikkisen elämän. Mikä on ongelma ?
Teot ovat hedelmää uskosta , kuten uskosta syntyy tunteet ja suhde . Tämä on ihan sama asia . Pelastus on yksin armosta ja emme voi lisätä siihen mitään . Pitäisi kyllä korostaa opetuksessa että pysymistä Kristuksessa . Paljon hyviä töitä tehnyt ja vieläpä Jumalan johdatuksessa niin hänkin pelastuu yksin armosta ilman tekoja .
Timo, pahat teot karkoittavat Pyhä Hengen, eli teoilla on jotakin merkitystä subjektiivisessa vanhurskaudessa.🙂
Jumalan läsnäolo ihmisessä ei voi olla vanhurskauttamisen peruste ihan siitäkään syystä, että Jumalan kuva menetettiin lankeemuksen seurauksena. (Tiedän, että tämä näyttää kovin ongelmalliselta). Vanhurskauttamisessa tapahtuu kuvien vaihto. Kristuksen tehtävä on palauttaa meihin uudestaan Jumalan kuva. Sen hän tekee olemalla meille ihmisen olemuskuva. Uskon kautta armosta.
Luther ei yhtynyt siihen skolastiikan käsitykseen, että Jumalan kuva ”imago” olisi säilynyt ihmisen luonnossa lankeemuksen jälkeen, sen sijaan kaltaisuus olisi kadotettu. Looginen todistus tästä liittyy Jeesuksen ja juutalaisten väliseen kiistaan Aabrahamista. Alku siihen on luettavissa 1Moos3:1. Sitä paitsi kyllä me siivosyntiset uskovat osaamme syntiä tehdä vaikka se ei julkisesti olisikaan näkyvissä ja muiden retosteltavana.