Ajatuksia siitä kun on käynyt dialogiaa vanhojen kirkkojen jäsenten kanssa . Ajatukset ovat tietysti subjektiivisia eikä tarkoitettu nostamaan erimielisyyttä , vaan toivomus jos voitas ajatella asioita laajemmin ja eri mieltä asioista oleminen ei ole syntiä . Ja hyvä jos voimme oppia ja rakentua toivon mukaan yhteisestä uskosta mielipiteiden vaihdon yhteydessä.
Päällimmäisenä on kaksi asiaa , ensinkin on tullut varmemmaksi luterilaisen uskon raamatullisuudesta niin toiseksi on huomannut myös protestanttisuuden heikkouden traditionaalisessa raamatun opetuksessa , joka on menneinä aikoina ollut myös luterilaisuuden piirissä nähtävissä .
Luther toi uskonpuhdistuksessa periaatteen Sola scriptura eli yksin raamattu on ylin auktoriteetti .Jumalan ilmoitus raamattu on kuitenkin kokonaisuus ja siihen kuuluu traditio vanhasta testamentista kiinteästi .
70-80 luvulla esiintyi tai alkoi yleistymään tapa että varsinkin herätyskritillisissä piireissä että tilattiin joku katsottu karimaattinen puhuja usein USA sta ja hänen puheensa saattoi koskea vain yhtä jaetta tai jopa siitä paria sanaa ja siihen liitettiin kontekstista irti muita raamatun kohtia . Ne voi tietysti löyhästi palvella tarkoitusta mutta raamatunopetuksen traditionaalisuudesta tai kontekstisuudesta ei voi puhua .
Uusi testamentti on täynnä viittauksia vanhaan testamenttiin josta avautuu Jumalan pelastussuunnitelman kulku , kaikki esikuvallisuus , profetaalisuus , lupaukset ja täyttymykset .
Onhan se jokseenkin ihmeellistä että vielä kristikunta keskustelee opin alkeista , kuten Hebrealaiskirjeen 6 luvussa opetetaan ja 5. luvussa kerrotaan huonosta vastaanotosta , mutta pappien opetuksen puute on iso asia myös . Eihän vanhat kirkot käy vaikka kaste ja ehtoolliskysymyksiä läpi , mutta protestanttiset suunnat ja kirkkokunnat osin käy , ei tosin kaikki. Lähinnä tämä tietysti seurakuntalaisten keskuudessa , vaikka kirkko olisi opin kirjannut . On tosin suuntia jotka eivät ole kirjanneet selvää oppia , vaikka ne dogmit on jokaisella .
Vieläkin on puheita paljon joissa puhe rakennetaan eri raamatunkohtien varaan poimien niitä , mutta kontekstia ei ole , kuitenkin juurevuus tulee tradition kautta . Se on suuri määrä tekstejä mitä vaikka kasteen ympärille löytyy raamatusta ja siihen liittyvää traditiota . Uskon luterilaisena että vanha testamentti antaa opetuksellisen tradition ainakin maallikolle . Teologien on tietysti hyvä ymmärtää laajemmin .
Mietin sitä vanhojen kirkkojen suurempaa raamattukaanonia ja muita kirjoituksia että onko vaara että Jumalan ilmoitus hukkuu tai jää vain yhdeksi kokonaisuudeksi ja painoarvo opissa on enemmän vaikka kirkkoisien opetuksessa kuin apostolien ?
Protestanttisuus yleisellä tasolla on hyvää suhteessa raamattuun ottaa se Jumalan sanana , ilmoituksena , mutta se ilman traditiota jää ohueksi ja kokonainen raamatun yhtenäisyys jää vaillinaiseksi ja sitten sorrutaan yhden jakeen teologiaan ja ”leikkaa liimaa ”periaatteeseen maustaen puhetta .
Kaikilla on tietysti se haaste että opetus tuodaan selvästi , mahdollisimman lyhyesti pohjautuen aiheeseen joka esillä eikä levitetä asiayhteyttä muualle . Näin siis seurakuntalaisten keskuuteen opetus pitäisi suunnata .Ei ole salaisuus ja myöskin tutkimukset osoittavat että kristittyjen raamatunluku on vähäistä . Kun kuulen että joillakin tapana lukea raamattu läpi vuodessa niin en usko sen olevan monellekaan se oppivin tapa . Raamattu sisältää niin paljon kulttuurisia asioita ja konteksteja ja historiaa että tuleeko siitä vain tapa ja uskoa sen Jumalan sanan vaikuttavan ? Ymmärrätkö myös mitä luet ( hoviherra) ?
Jumalan valitsi Paavalin juutalisena pakanain apostoliksi , joka oli ehto tradition opetukseen . Hänen lähimmät työtoverit jotka hän myös kastoi ja olivat apostoleita ja tulivat kirkon piispoiksi , kuten ; Timoteus , Tiitus , Akylas . Ja oli välttämätöntä tuntea Jumalan pelastustekoja ja monet apostolit tulivat ihan pakanallisista piireistä , vaikka saattoivat olla hyvin viisaita ja lukeneita .
On tietysti eri asia vielä onko jollakin kirkolla traditio, apostolinen sugsessio yleensä , minulle luterilaisena riittää tieto joka on katolilaisuuden kautta ja uskonpuhdistuksen kautta tullut Suomeen ja vaikka yhden piispan vihki välissä professori niin seuraavan jo piispa ja siinä on apostolinen sugsessioon palaaminen ja saa tutkia Jumalan ilmoitusta ja pitää sinä luettavana ja Jumalalta saatuna .
On hyvin mielenkiintoista ja hedelmällistä pysähtyä jonkun aihepiirin ympärille ja kysellen etsiä siihen traditionaalista tietoa , sitä Jumalallista viisautta miten hän on suunnitellut ja valmistanut meille pelastuksen .
Timo, tärkeätä pohdintaa. Vastaan omalta osaltani vähän toisella tavalla tähän traditio kysymykseen, siksi, että ymmärrettäisin miten Ortodoksi kirkossa traditio kysymys nähdään. Aloitetaan siis.
Luterilainen, joka harkitsee ortodoksiseen kirkkoon siirtymistä, astuu syvälle toisenlaiseen kristilliseen perinteeseen. Muutos edellyttää luopumista tietyistä luterilaisuudelle keskeisistä opillisista korostuksista ja omaksuttavaksi tulee uusia, kokonaisvaltaisia hengellisen elämän käytäntöjä ja näkemyksiä.
Kyse ei ole vain vanhojen tapojen hylkäämisestä, vaan astumisesta uudenlaiseen uskon ja elämän kokonaisuuteen, jossa kirkon yhteisöllisyys, mystiikka ja kaksituhatvuotinen perinne ovat jatkuvasti läsnä.
Tässä ovat keskeisimmät asiat lyhyesti, joista luterilaisen on luovuttava ja mitä hänen on omaksuttava tullessaan ortodoksiksi.
1.Sola Scriptura -periaatteesta luopuminen
2. Pelastuskäsityksen avartaminen
3. Sakramentit ja kirkon mysteerit ( mm. Luterilaisen on luovuttava avoimemman ehtoollispöydän ajatuksesta ja hyväksyttävä ehtoollisen syvä yhteys kirkon oppiin ja elämään.)
4. Pyhien ja ikonien kunnioitus ( Tämä on yksi suurimmista käytännön ja teologisista muutoksista.)
5. Yksilökeskeisyydestä yhteisöön (Ortodoksisuudessa pelastus on syvästi sidottu kirkkoon ja yhteisöön. Kukaan ei pelastu yksin, vaan osana Kristuksen ruumista.)
6. Paasto ( Ortodoksisessa kirkossa paastolla on keskeinen ja velvoittava rooli. Siihen kuuluu neljä pidempää paastokautta vuodessa (mm. suuri paasto ennen pääsiäistä) sekä viikoittaiset paastopäivät (keskiviikko ja perjantai), jolloin pidättäydytään pääsääntöisesti eläinkunnan tuotteista. Paasto on fyysinen ja hengellinen harjoitus, joka yhdistää koko kirkkoa.)
Sami, voisit jo vihdoinkin kertoa, kuulutko itse ortodoksiseen kirkkoon? Vaimosi ainakin kuuluu.
Kiitos kaikille kommentoijille , ajattelin vastata aluksi Samille näihin kohtiin .
1. Sola scriptura, ymmärrys mitä se tarkoittaa , mielestäni siihen kuuluu ilmoitusluonne mitä Jumala on tahtonut meille ihmisille ilmoittaa . Tähän voisi esittää kysymyksen että eikö raamattu pidä paikkaansa? Tai eikö kaikki muut pyhät kirjoitukset yhdy ja ole samansuuntaisia? Ei luterilaisuus kiellä Paavalin sanoja : jokainen kirjoitus joka on syntynyt Pyhästä hengestä on hyödyllinen ….
Uskonpuhdistuksen aikaan oli välttämätöntä mielestäni määritellä oppia apostolien opetusten mukaan , oli anekauppaa ja Paaviutta jne .
2. Pelastuskysymys , on isoin asia luterilaisuudessa ja apostolinen oppi tukee sitä monin kohdin voisi sanoa että vastaväitteet 10-0
3. Sakramentit , olen pitkälti samaa mieltä vaikka sisällössä on eroa . Ehtoollinen on tradition mukaan seurakuntana todellista yhteyttä ja sitä tukee alkuserakunnallinen malli .
4. Ikonit , pyhiä kunnioitetaan ja sanan mukaan voimme ottaa heiltä oppia vaellukseen ,ikoniteologia on vierasta ja ajattelen myös traditiota , että rakennukset ei ole tärkeitä vaan Kristus . Kristikunta on viettänyt myös ehtoollista taivasalla .
5. Yksilökeskeisyydestä pois yhteiseen uskoon kuten raamattu ilmaiseen asian . Srk kodiksi , olen ihan samoilla linjoilla .
6. Paasto kyllä mutta sen ymmärrys ja vapaaehtoisuus ja sisältä syntyvää , ei ole luterilaisuudessa määritelty kuten ordodokseilla, kirkkovuoden mukaan käytännöksi seurakuntalaisille .
Olen itsekin kuullut saarnoja ”yhden jakeen” (todellisuudessa ehkä muutaman) pohjalta. Olen kuullut ”heppoisia” ja olen kuullut myös syvällisiä ja avasrtavia sellaisia saarnoja. Jonkinlainen konteksti niihin hyviin on aina liittynyt. Traditio lienee jonkinlaista pysyvämpään kontekstin tai pysyvämmän kontekstiin liittämistä Raamatu tekstikohtaan tai -kohtiin; sen vuoksi niistä tulee helposti myös kiistakysymyksiä: mikä on oikea konteksti, ja kuka tai ketkä sen valitsevat. Traditio (ja/tai konteksti) voi olla julkilausuttu, tiedostettu tai tiedostamaton.
Sola scriptura-periaate on helpommin sanottu kuin tehty, eikä kukaan sitä täysin ”puhtaasti” taida soveltaa – paitsi joskus ”valikoivan” puhtaasti. Ääritapauksissa toki voidaan selittää Pyhan Hengen ”valaisua” kullekin mutta se lienee usein pyrkimystä ”onnen oikotiehen”. Toisaalta kyllä Pyhä Henki tietenkin ihan oikeastikin voi valaista Raamatun tekstiä, mutta se on usein hieman eri asia kuin em. väite tietyssä tilanteessa.
Itse ymmärrän sola scritpuran siten, että siinä asetetaan Raamatun teksti ensisijaiseksi, ja tekstiä tulkitaan tradition pohjalta enemmön tai vähemmän. Tässä tulkinnansta Raamattu on ”primäärilähde”, ja traditio antaa siihen ”mausteet”. Sen vastakohta olisi se, että traditiota tulkitaan tektin pohjalta, jolloin traditioista tai perinteestä tulee ensisijainen, lähde johon sovelletaan Raamatun samaa. Tämä tässä tietenkin hieman ”populistisesti” asiaa argumentoiden. Taisi muinaisessa juutalaisuudessakin Mooseksen laista muodostunut turhan raskas ”traditio” kansalle: Sanaa sovellettiin perinteeseen sovitettuna ”perinnäissääntöinä”.
Eivätköhän kaikki kristilliset kirkot tai muut yhteenliittymät jonkinlaiseen traditioon jossain määrin turvaudu.
Muistanpa Teemu Kakkurin joskus luennoineen aiheesta ”herätysliikkeitä vai perinneliikkeitä”: ns. herätysliikkeet tuppaavat yleensä olemaan perinneliikkeitä. Joten sola scripura nähdäkseni on minun ymmärryksenä enemmänkin (vakavasti otettava periaatteellinen idealisoitu) ”slogan” ennemmin kuin ehdoton totuus ja toimintamäärittely.
En osaa ajatella että kontekstin ymmärtäminen vie kiistoihin vaan kontekstin puuttuminen . Konteksti avaa ymmärrystä asiasta . Vaikka esim ehtoolisen merkitys , lyhyesti sanottuna Jumala käski viedä verta alttarille joka tuo sovituksen ja monet muut kohdat kertovat ehtoollisesta tulevana täydellisestä uhrista . Silloin ehtoolliseen suhtaudutaan tradition kautta sillä vakavuudella että se ei ole joku rituaali joka vain on muisto ja mehuhetki .
Termiä traditio voidaan käyttää monissa eri merkityksissä. Isoin ongelma on radikaaliprotestantismi, joka ymmärtää iskulauseen ”Raamattu yksin” niin, että millään muulla ei oikeastaan ole merkitystä. Tästä perusratkaisusta seuraa sitten tulkintojen irtautuminen jakamattoman Vanhan kirkon opetuksesta. Samalla ei huomata, että samalla luodaan uusia traditioita, jotka alkavat ohjata Raamatun tulkintaa. Monet tällaiset eivät ole vanhempia kuin 1800-tai 1900-luvulla syntyneitä!
Timolle se huomio, että vanhassa luterilaisuudessa on ollut vakiintunut eri opinkohtia koskeva raamattuperusteluiden kokoelma (dicta probantia).
Niihin on vedottu opin tukena. Komppaan Jukka Mikrolån yllä olevaa puheenvuoroa.
Samille se huomio, että perusero on kuitenkin ortodoksisessa lähtökohdassa, jonka mukaan uskottava sisältyy osin Raamattuun ja osin Kirkon välittämään perimätietoon. Vaikka Raamatun arvovalta ja asema Jumalan sanana onkin kiistaton. (On mielenkiintoista, että Vaeltajan kertomusten vaeltaja jumalanpalvelukseen osallistumisen ja Jeesuksen rukouksen käytön lisäksi lukee ahkerasti sekä Raamattua että Filokaliaa. Jälkimmäisen arvoa korostetaan aivan samalla tavalla kuin ”oppi-isä Lutheria” pataluterilaisessa perinteessä. Jopa niin, että samalla joudutaan tekemään selväksi, että Filokalia EI ole Raamattua tärkeämpi).
Sami . Isoin ongelma on radikaaliprotestantismi, joka ymmärtää iskulauseen ”Raamattu yksin” niin, että millään muulla ei oikeastaan ole merkitystä. Samaa mieltä jos näin ajatellaan . Olisi kristikunta yhtenäisempi jos asiayhteyksiä avoimesti käsiteltäisiin kooten kaikki kirjoitukset ja tutkia sitä kokonaisuutta ilmoituksen valossa . Mutta tiedät teologiana että huonoa teologia on paljon ja niillä mennään .
Samille vielä , eikö raamatussa ( mitä luterilaiset käyttää) ole riittävä pohja pelastukselle ? Onhan raamattu tietyissä kohdin niukkasanainen muttei pelastuskysymyksessä tai uskonelämän alueella miten meidän tulee elää . Mitään tärkeää ei puutu ja huono peruste että olisi rikkaampaa kun enemmän kaikkea , koska Kristukseen on kätketty kaikki viisauden ja tiedon aarteet ja elämä hänessä on rikasta . Kumpa voisi ammentaa tyhjiin ensin tuon raamatun 😅
Timo G, nyt on syytä huomata, että uskonpuhdistus otti kantaa keskiajan roomalaiskatolisuuden vääristymiin ja oman aikansa reformoituja sekä erilaisia hurmahenkiä vastaan. Ortodoksinen kirkko oli aluksi jokseenkin kokonaan ”horisontin ulkopuolella”.
Ortodoksit ottivat jo 1500-luvulla selkeästi torjuvan kannan luterilaiseen oppiin: Armo, vapaa tahto, Raamatun ja tradition suhde, sakramentit, esirukoukset kuolleiden puolesta ja pyhien avuksi huutaminen. (Näin Timothy l. Kallistos Ware). Jännä juttu on kuitenkin se, että Venäjän ortodoksinen kirkko on julkaissut useampaankin kertaan luterilaisen pietismin edelläkävijän, Johann Arndtin klassikon Totisesta kristillisyydestä ja suositellut sitä. (En tosin tiedä, mikä Arndtin monista laitoksista on kyseessä ja onko tekstiä lyhennetty tai muokattu. Näin opuksen omin silmin viime vuonna tallinnalaisessa venäläisessä kirjakaupassa).
Minusta kannattaakin hiukan pysähtyä ja miettiä, mistä erot välillämme johtuvat. Joskus voi olla niin, että isojenkin erojen taustalta löytyy yhteinen usko.
Minusta kannattaakin hiukan pysähtyä ja miettiä, mistä erot välillämme johtuvat. Joskus voi olla niin, että isojenkin erojen taustalta löytyy yhteinen usko.
Edelliseen , että usko on lahjaa ja armosta ja sitä vaikeaa lopulta määritellä kirkon tradition ja opin kautta lopulta yksilötasolle . Asioiden sanoituksissa on ilmaisullisia eroja .Ja myös ei kristilliset järjestöt käyttävät samoja sanoja jotka tarkoittavat täysin eri asioita kuin kristilliset kirkot , vaikkapa jumalistumisoppi mormoneilla .
Ihmiset jotka siirtyvät kirkosta toiseen voi radikaalimmin näyttäytyä oppien välillä jopa uskoontulolta se muutos teologialla katsottuna , mutta ihmisen sisäinen maailma tuskin sanoo että on astunut pimeydestä valoon . Kuten luterilainen esim leski menee lestadiolaisen kanssa naimisiin ja siitä tulee lestadiolainen , niin ihminen sanottaa se liikkeen opin mukaan ulospäin itsensä että on nyt oikea parannus , mutta tuskin sisäisessä uskon maailmassa on paljon tapahtunut , jos on kritillisyydessä aikaisemmin ollut .
Timo, kysyit; ” eikö raamatussa ( mitä luterilaiset käyttää) ole riittävä pohja pelastukselle”
Ortodoksien mukaan ei. Raamattu on ortodokseille pyhä ja välttämätön, mutta se ei toimi yksinään pelastuksen riittävänä välineenä. Raamattu ei siis riitä pelastuksen välineeksi yksin, monestakin syystä.
Jos Raamattu yksin riittäisi kaventaisimme Jumalan ilmoituksen kirjalliseen traditioon. Tätä Jumala ei halua.
Pohja pelastukselle kerrotaan raamatussa eli yksin uskosta yksin armosta yksin Kristuksen sovitustyön kautta . Raamattu puhuu uskonvanhurkaudesta , kasteen ja uskon kautta pelastumisesta .
Jos edellä olevat asiat ei ole riittäviä niin ne samalla eivät ole tosia .
Kysymys on mielestäni lopulta Kristuksen sovitustyön halventamisesta ja Jeesuksen opetuksien ja apostolien opin puutteellisuudesta ja ja kyseenalaistamisesta . Silloin olemme hyvin vaarallisilla vesillä liikkeellä .
Silloin raamatun auktoriteetti Jumalan sanana , ilmoituksena ei ole sillä paikalla mikä arvo sillä pitäisi olla vaan pidämme mielestämme sen liian halpana . Ne sanat mitkä Herramme on lausunut ja on annettu apostoleille niiden totuusarvo halvennetaan .
Tätä on jopa vaikea Sami kirjoittaa , kun koen tämän asian nyt niin vaikeana ottaa vastaan .
Jos Raamattu yksin riittäisi kaventaisimme Jumalan ilmoituksen kirjalliseen traditioon. Tätä Jumala ei halua.
Traditio kertoo tietysti teoista jotka ovat tositapahtumia ja Jumalan pelastussuunnitelmaa profeettojen ja apostolien uskon perustalle on Kristuksen kirkko syntynyt . Tradition tutkiminen on hyödyllisestä mennä myös ristinsovitustyöstä taaksepäin että ymmärrämme kokonaisen ilmoituksen . Ajattelusi ilmeisesti vaatii 300-1000 lukujen traditiota mukaan pelastukseen . Ajattele vaikka pelastusta alkuseurakunnassa joilla ei ollut niitä elementtejä joita kenties ordodoksit pitävät välttämättömänä jotka ovat syntyneet satojen vuosien jälkeen teidän seurakuntaelämään?
Sen näät jos kirjallisen tradition kautta otat näitä tärkeiksi katsomia elementtejä milloin ne syntyneet ja mihin löydät tietoa niistä , koska todisteita tarvitaan tuohonkin ajatteluun kirjallisista lähteistä . Sen verran ordodoksien opetuksia olen kuunnellut että enemmän tahdotaan vedota 300-500vuoden teksteihin kuin apostolien opetuksiin . Nyt pelastustietä rakennetaan jonkun muun varaan kuin Kristuksen sovitustyön varaan . Se on täytetty olisi hyvä avata mitä nämä Herramme sanat todella tarkoittavat !
Ortodoksien mukaan ei. Raamattu on ortodokseille pyhä ja välttämätön, mutta se ei toimi yksinään pelastuksen riittävänä välineenä. Raamattu ei siis riitä pelastuksen välineeksi yksin, monestakin syystä.
Ymmärrät Sami varmaan että edellinen sulkee pelastuksen ordodoksisuuden ulkopuolelta olevilta täysin . Tuon ajatuksen kanssa minä en voisi elää syntisenä ihmisenä , että oman kirkkoni ulkopuolella ei olisi pelastusta vaikka olisin minkä kirkon jäsen . Siinä mennään ihmisen ja Jumalan väliin pelastuksen asiassa ja nään sen isona harhana ja myös vaarallisena ajatuksena . Eikö johtopäätös ole oikea?
Timo G. Muutama näkökulma lisää.
Vanhan iskulauseen mukaan ”Sola scriptura numquam sola” (”Yksin Raamattu ei koskaan ole yksin”) niin tärkeää kuin meille luterilaisille onkin, että Raamattu yksin on uskon ylin ohje ja normi.
Jännä juttu on se, että luterilaiset ja ortodoksit vetoavat omien käsitystensä tueksi samaan Raamattuun, mutta jakeet ymmärretään eri tavoin. Esimerkiksi ”Se, joka teitä kuulee, kuulee minua” ymmärretään ortodoksisuudessa juurikin niin, että uskovaista velvoittavat paastosäännöt ovat velvoittavia juuri siksi, että apostolien perustalla oleva kirkko on ne hyväksi nähnyt antaa. Tietenkin ajatuksena on, että paasto tukee kilvoittelua ja pelastusprosessia.
Havaintosi siitä, että ortodoksit vetoavat juurikin isiin eivätkä Raamattuun on oikea. Tosin kyllä itsekin kuulin vähän aikaa sitten evankelisen saarnan, jossa lainattiin kaksi kertaa ”oppi-isä Lutheria” ja kerran Hedbergiä. Nimeltä mainiten.
Esille ottamasi ”iso ja vaarallinen harha” siitä, että kirkko on ikään kuin Jumalan ja meidän välissämme välittäjänä ”pelastuksen asiassa” ansaitsee sekin hiukan tarkempaa pohtimista. Myös Luther opastaa III uskonkappaleen selityksessään, että ilman Pyhän Hengen työtä me ihmiset jäisimme osattomiksi Kristuksen ansaitsemasta pelastuksesta. Juuri kirkossahan Henki valaisee, kokoaa, pyhittää ja varjelee uskovan Kristuksen ja pelastuksen yhteydessä. Tosin tässä kohden luterikunta näyttää olevan aika erimielinen siitä, millä tavoin kirkko ja sen virka sekä sakramentit meille pelastuksen välittävät.
Niin kyllä aroin mielin täytyy lähestyä näitä asioita ja ymmärtää että asioita voi ymmärtää eritavoin , mutta pelastuskysymykseen focusoituu koko uskomme ja elämämme . Siitä evankeliumin ilosanomasta astutaan uskalluksella ottamaan vastaan sovitus , syntienanteeksianto ja uskoen sen omalle kohdalle . Jos tähän oppiin ja elämään lisätään jotain niin kaikki on hyvää jos se on rakentavaa hengellisesti . Kuitenkin meidän tulee pitää mielessä kaikki pääsiäisen tapahtumat ja ne ovat keskuksena kaikessa opissa ja elämässä sisällisesti sanoin ja sanattomasti . Se suuruus tulisi ylittää ja avartaa ajatuksemme Jumalan armosta myös kiitollisuuden lisäksi Jumalan pelkoon terveellä tavalla .
Kun mietimme ja miten sitä osataan ajatella Jumalan näkökulmasta miten voisi pelastus toteutua kaikkien ihmisten kohdalla kuten hänen tahtonsa niin voisiko se olla vaikeaa tai jopa keskeneräistä , joka olisi muotoutunut vasta vuosisatojen kuluessa , kuten käsitän ordodoksisen opin muotoutuneen . Aabraham uskoi ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi . Nooan perheen jälkeen Jumala on pelastanut ihmisiä ainostaan uskon kautta ja tähän meidän on vaikea muuta sanoa kuin aamen .
Tuntuu että idän ja lännen kirkko katsoi traditiota Jeesuksen ristintyöstä eteenpäin mutta olisi hyvä katsoa ennenkaikkea taaksepäin . Halusin myös tämän blogin kautta keskittyä traditionaaliseen opetukseen joka leimaa uutta testamenttia josta apostolit ja itse Jeesus usein viittaa . Voi olla että olen ilmaissut asian epäselvästi , mutta jos ja kun meidän opetuksemme olisi seurantaa Jumalan pelastussuunnitelman kokonaisuudesta juurista lähtien niin konteksti olisi tarkka mutta myös valaisevaa ja ei tarvitse tulkintoja merkityksestä ja Jumalan suunnitelmasta vaan se ennemminkin herättää mielenkiintoa tutkia asiaa enemmän . Vastakohtana juupas eipäs ilman kontekstia .
Mutta nyt toteamme, että useat ihmiset elävät todellisissa, suurissa ja julkisissa synneissä, joista mainittakoon ahneus, aviorikokset, varkaudet, koronkiskominen, viha, kateus, juoppous, Jumalan pilkkaaminen ynnä muut. Eikä niitä kuitenkaan vähääkään murehdita, jatketaan entistä elämää edelleen niitä kaunistellen. Ei suinkaan puutu syntejä, vaan puuttuu synnin tuntoa ja halua luopua niistä. Sellaisille ei voi antaa syntiä anteeksi, vaan heistä kuuluu käsky sitoa heidät synteihinsä, niin kuin Kristus tässä sanoo: ”Joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt”. (Joh. 20:23)
Martti Luther, Huonepostilla, s. 367, SLEY, 1945. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.