Kotimaa24 julkaisi jälleen provokatiivisen otsikon, jonka mukaan yhteinen katsomusaine on välttämättömyys. Näin otsikoitu artikkeli väittää, että yhteinen katsomusopetus on ainoa tapa, jolla yhteiskunta voi varmistua siitä, että sen kaikki jäsenet saavat riittävät valmiudet uskontojen ja katsomusten tuntemiseen ja syvälliseen ymmärtämiseen:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/mielipide-yhteinen-katsomusopetus-on-valttamattomyys/
Mitä sinä olet mieltä tällaisesta väitteestä? Olemmeko tällaisen pakon edessä?
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vaikuttaa ainakin pohtivan samaa teemaa hieman avarammin:
Olisiko nyt kenties tarpeen laittaa rinnatusten molempien vaihtoehtojen plussia ja miinuksia?
a) Mitä etuja on omaan uskontokuntaan kohdistuvasta erillisopetuksesta?
b) Entä mitä etuja on yhteisestä katsomusaineesta?
c) Ja olisiko kenties mahdollista järjestää uskontojen lukutaitoon liittyvää opetusta niin, että osa siitä tapahtuisi oman uskontokunnan sisällä, ja osa myös yleisenä dialogina eri uskontoryhmiin kuuluvien oppilaiden kesken (vaikkapa ylemmillä luokilla)?
Tätä blogia saavat kommentoida kaikki, jotka sitoutuvat kunnioittavaan vuoropuheluun. Pyydän keskustelijoita huomioimaan edellä viitatuissa artikkeleissa esitetyt näkökulmat. Toivon, että keskustelu reagoi erityisesti näihin asiantuntija-artikkeleihin. Toki myös kaikki omat lisänäkökulmat ovat tervetulleita. Keskustelumahdollisuus on avoinna keskiviikkoiltaan asti.
Katsomusaihetta löytyisi toki muustakin kuin uskonnon piiriin kuuluvasta, esimerkiksi yhteiskuntaopissa.
Ensimmäinen vaihtoehto mahdollistaisi asiaan syventymisen.
Yhteinen katsomusaine palvelisi monikulttuurisuutta mikä tietysti Helsingin ympäristössä on totta jos kohta muuallakin.
Tämä kolmas esittämänne mahdollisuus on hyvä. Taitaa vain olla ideologioiden vievän voiton harkinnassa jolloin harkintaa tässä asiassa ei käytetä kun nuorten saaminen tuottavaan työhön halutaan katsoa ensisijaiseksi päämääräksi arvoissa.
Ko. aiheet voi soveltuvin osin sisällyttää historian ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaan. Minkään erityisen aatteen opetusta ei tarvita etenkään sen bisneksien tukemiseen. Eihän jonkin suuren puolueen puolueohjelmaakan erikseen opeteta.
Koulun uskonnonopetuksen väittäminen bisneshenkisyydeksi on nähdäkseni liioiteltua ja pahantahtoista puhetta. Ei enempää tälläisiä kommentteja.
Olen toiminut pitkään uskonnon opettajana sekä yläkoulussa että lukiossa ennen opinto-ohjaajaksi ryhtymistäni. Yhteiskunnallinen kehitys ja kirkon roolin muutos on ollut viime vuosikymmeninä sitä laatua, että mielestäni on aika vakavasti pohtia uudelleen uskonnon opetusta.
Mihinkään summittaisiin ryntäilyihin en usko. Mutta perinteiset uskonnon opetuksen perustelut ovat mielestäni kulahtaneita.
Kannatan yhden katsomusaineen kehittelemistä syvällisesti kristillisen kulttuuriperinnön kiistatonta painoarvoa kunnioittaen. Jos emme ota tätä lähtökohdaksi olemme kulttuurisesti sokeita ja uusi oppiaine leijuu älyllisesti, filosofisesti ja eettisesti tyhjän päällä.
Kiitos kommentista!
Samalla pyydän hieman lisää perusteita. Miten välttäisit sen probleemin, jota piispa Keskitalo kuvaa näin:
”Norjassa puolestaan yhteisen katsomusaineen luominen on johtanut jatkuviin kiistoihin oppiaineen sisällöstä. Uskonnottomien mielestä siinä on liikaa uskontoja koskevaa ainesta ja kristittyjen ja muiden uskontojen edustajien mielestä liian vähän.”?
“Norjassa puolestaan yhteisen katsomusaineen luominen on johtanut jatkuviin kiistoihin oppiaineen sisällöstä.” Sitä pidetään näköjään tärkeänä aineena, kun siitä noin kiivaasti keskustellaan. Pitäisin tätä osoituksena siitä, että oppiaine ei ’leiju tyhjän päällä’.
Jos opetetaan ”katsomusainetta”, kyseessä on aina kuitenkin joku tietty katsomus. Suomessa se on tähän asti ollut yleensä kristinusko.
Uudeksi kaikille pakolliseksi katsomukseksi tullaan ehkä asettamaan valtaa pitävien nykyinen maailmankatsomus, eli materialismi. Ongelmana on tietysti, että materialismi sulkee pois kaikki eettiset tarkastelut, eli kaikki todellista ihmisyyttä rakentavat kysymykset.
Materialismia kuvastaa prof. (emer.) Kari Enqvistin kuvaus: ”On vain atomeita, energian kasautumia ilman tahtoa tai itsetietoisuutta. On vain ainetta, energiaa, miksi maailman pohjimmaista olemusta sitten haluammekaan nimittää: muuta ei ole.” (Enqvist, K: Olemisen porteilla, s. 223).
Miten tältä pohjalta pohditaan yhdessä nuorten kanssa oikeaa ja väärää, oikeudenmukaisuutta, hyvää elämää tai elämän tarkoitusta?
Bisneshenkisyydestä ei saanut puhua, mutta väitän, että kristinusko on bisnes, jopa erittäin ovela sellainen.
Kuka muu on koskaan saanut myytyä ihmisille tuotteen, jonka saa vasta kuoleman jälkeen, ei kai kukaan. Se on todella hyvä bisnesidea, kukaan ei koskaan tule kertomaan, että vastasiko tuote siitä maksettua hintaa, tai täyttikö se niitä lupauksia, joita siitä luvattiin. Täysi hiljaisuus vallitsee taivaallisessa valtakunnassa.
Toinen mahtava juttu on se, kun saa ihmiset uskomaan, että kuolemaa ei ole, vaikka jokainen on käynyt hautajaisissa. Mutta kuolemaa ei enää ole, se on taivaallinen syntymä, tai uni, josta Jeesus tulee herättämään joskus viimeisenä päivänä.
Ja kukaan ei tajua kysyä, että mitä järkeä on herätä viimeisenä päivänä.
Hyvä Tarja P,
Uskon selittäminen ateistille on suunnilleen yhtä helppoa kuin selittää värejä syntymästään sokealla. Mutta mikä ei meille onnistu voi onnistua Jumalalle.
Tarja, voit väittää mitä vain kristinuskosta, mutta olet nyt väärällä foorumilla. Luepa uudestaan Manun ohjeet. Sitä paitsi esitykseksi on älyllisesti heppoista ja nousee tietämättömyydestä kristinuskon suhteen.
Jari Haukka hyvä.
Uskon minäkin moniin asioihin joissa on järkeä ja tolkkua, mutta tällaista akateemista hömppää pidän rahvaan huijauksena. Ihmisiä on helpompi huijata kuin saada heidät uskomaan, että heitä on huijattu.
Tarja P,
Jokaisella voi olla oma määritelmänsä ”järjelle” ja ”tolkulle”. Keskustelua tuskin edistää toisten katsomusten kutsuminen huijaukseksi.
Osaltani tästä : ugh.
Timo Ahonen
Eikö Suomi olekkaaan minun Kotimaa ? Kotimaassa on tietääkseni uskonnonvapaus.
Tarja, tällä foorumilla käydään nyt keskustelua uskonnon opetuksen mahdollisesta korvaamisesta uskontotiedolla. Tätä Manu nimenomaan painotti ja kehotti jättämään muut höpötykset pois.
Jari Haukka osuu asian ytimeen siinä, että katsomusainetta ei voida opettaa täysin objektiivisesti. Taustalla on aina jokin käsitys todellisuudesta, joka on aina uskonvarainen ei absoluuttinen totuus. Jos materialismi otetaan uskontotiedon taustaoletukseksi oppiaine joutuu suuriin vaikeuksiin. Kaikkien maailman uskontojen lähtökohta on jo periaatteellisesti ehdoton totuus, sillä uskonto vastaa syvimmältään kysymykseen perimmäisestä totuudesta. Miten opettaa uskonnoista oikein ja vastuullisesti ottamatta huomioon tätä lähtökohtaa?
Kiitos hyvästä pohdinnasta Jari H. ja Tarmo A.
Nyt on todella kyse laajemmasta katsomusaineiden opettamisen problematiikasta. Tämä on haastava aihe, jonka käsittelyssä on monta kompastumisen riskiä. Yksi, ehkä naiivein, on käyttää tätä aihetta kristinuskon kritisoimisen paikkana. Sellainen on kuitenkin tyhmää, koska nyt puhutaan myönteisestä uskonnonvapaudesta yleisesti.
Sitten meillä on todella iso haaste käsitellä erilaisia katsomuksia edes kohtuullisen tasapuolisesti, koska jokainen opettaja ja yhteisö on aina jossain määrin omien lähtökohtiensa vanki.
Itse nostan vielä ns. myötäkonstruoimisen tarpeen/aspektin uskonnon oppimisen muotona. Tarkoitan tällä sitä, että esim. ortodoksikristittyjen usko ilmenee meitä luterilaisia vahvemmin mystiikan ja ylistyksen kautta. Sitä ei ole aivan ongelmatonta sovittaa pelkkään rationaaliseen uskontotietoon, joka on meille tyypillisempi kieli myös uskoamme kuvatessa. – Olen myös havainnut esim. juutalaisten opettavan uskontoaan paljon enemmän oman uskon käytäntöön liittyvien riittien kautta kuin meillä luterilaisilla on tapana. – Yhteenvetona tämä teema on siten melko haastavaa sisällyttää erilaisine lähestymistapoineen samaan oppiaineeseen. Kuitenkin eräs sivistysvaltiomme periaate on, että kansalaiset saisivat jo koulun pohjalta jonkinlaisen uskonnollisen lukutaidon ymmärtääkseen myös tältä osin toisiaan paremmin.
Minun kouluaikana opetettiin jo alaluokilla oikein elämisen taitoja, siihen kuuluivat tietysti rehellisyyden, toden puhumisen, luotettavuuden, ystävyyden, raittiuden, liikunnan, puhtauden, auttamisen ja vastuullisuuden taidot.
Uskonto oli sitten erikseen, se oli tarinoita erään miehen elämästä kaukaisessa Lähi-idässä. Koska meillä oli uskovainen opettaja, ja hän oli erittäin miellyttävä ihminen, opettelin tarinat aina ulkoa, sanasta sanaan, vaikka ne olisi tarvinnut kertoa vain omin sanoin, eli sinne päin. Olin opettajan suosikki kyllä.
Uskontokirjassa oli myös kuvia, ja koska ne olivat eksoottisia ja erilaisia kuin meidän maisemat, ne kiehtoivat mieltä enemmän, kuin varsinaiset tarinat vuorilla pidetyista saarnoista tai leivän jakamisesta.
Katson kuitenkin, että alämäntaito-opit ovat olleet vaikuttavampia ja hyödyllisempiä kuin uskontoon liittyvät tarinat. Tietysti niitä pitää noudattaa ja uskoa, että näin on hyvä,
Nyt pitää ensiksi vastata kysymykseen: miksi katsomusainetta/katsomusaineita tarvitaan koulussa? On selvää, että jokaisella katsomus- ja uskomusjärjestelmällä on lähtökohtainen halu välittää omia näkemyksiään jälkipolville ja yhteiskunnalla puolestaan on tarve edistää/vastustaa jotakin tai joitakin katsomuksia/edistää eri katsomusten keskinäistä rinnakkaiseloa. Myös lapsilla ja nuorilla on tarve muodostaa oma maailmankatsomuksensa.
Ongelma on nyt se, että nykypäivän uskonnonopetus EI ole samanlaista kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, mutta monet ottavat kantaa puolesta ja vastaan vaikkapa 40 vuotta vanhojen muistojen pohjalta. Esimerkiksi elämänkatsomustieto on alkujaan muotoiltu jonkinlaiseksi peilikuvaksi entisaikojen uskonnonopetukselle, jossa tosiaan pyrittiin tavallaan sitouttamaan nuoria omaan uskontokuntaan, tosin erittäin asiallisesti. Nykytilanteessa sen uskonnottomuuskiivailu kääntyy tosiasiasiallisesti itseään vastaan.
Nuoret tarvitsevat sekä perusteltua ja asiallista uskontotiedon että uskonnottomuuden opetusta koulussa. ”Kristinuskon mukaan…” Sen tarkoitus EI ole sitouttaa oppilaita näiden oman uskonnon tai uskonnottomuuden mukaiseen ajattelutapaan, mutta on aivan selvää, että mitään katsomusta ei voi opettaa ilman että nuoret ovat jyvällä itse uskomusten tai katsomusten sisällöstä. Kannatan siksi Manu Ryösön c-vaihtoehtoa. Myös siksi, että ei ole kenenkään etu, jos uskonto- ja kirkkokunnissa aletaan opettaa nuorille mitä tahansa ääritulkintoja.
Manun vaihtoehto c) olisi hyvä, mutta epäilen että vallanpitäjät haluavat indoktrinoida lapset omaan uskontoonsa eli materialismiinsa.
Kristillisestä uskostani huolimatta ajattelisin, että koulun tehtävä ei ehkä ole opettaa mitään uskonnollista tai muutakaan vakaumusta, vaan kertoa tietopuolisesti uskonnoista ja erilaisista maailmankatsomuksista. Kulttuurisesti voisi ajatella painotuksen olevan Suomessa kuitenkin kristinuskon puolella. Materialismia tuskin täytyy kellekään opettaa, sen oppii jokainen muutenkin tässä materialistisessa yhteiskunnassa. Juuri siksi erilaisia henkisiä ja hengellisiä katsomuksia tulisi tuoda esiin.
Olisiko vakaumuksellisen puolen opetus kuitenkin kirkkojen ja seurakuntien ym uskonnollisten tai muiden yhteisöjen tehtävä?
Ajattelen, että Jari Haukan ajatus materialismin opettamisesta koulussa ei ollut oikein rakentava heitto. Ymmärsin, että Manu Ryösö halusi keskustella asiasta vakavasti. Jätän siten materialismin omaan arvoonsa.
Oma ajatteluni on pitkälle samansuuntainen Kari Roosin kanssa. Mielestäni on poliittisten puolueiden tehtävä kertoa omasta viestistään ja houkutella kannattajia. Samoin on kunkin uskonnollisen yhdyskunnan tehtävä kertoa omasta uskostaan ja sitouttaa ihmisiä yhdyskunnan jäseniksi.
Ajattelen, että koulun tehtävä ei ole kasvattaa perussuomalaisia tai sosiaalidemokraatteja. Silti yhteiskuntaopin tunnilla voidaan käsitellä Suomen poliittista järjestelmää sekä puhua siitä, millaisia tavoitteita ja ihanteita eri puolueilla on. Samaan tapaan koulun tehtävä ei ole hankkia evankelis-luterilaiselle kirkolle tai islamilaiselle seurakunnalle jäseniä. Uskontotiedon tunnilla voidaan tästä huolimatta käydä kristinuskon tai islaminuskon keskeisiä uskomuksia ja rituaaleja.
Ihanne on mielestäni se, että yhteiskuntaopin opetus on poliittisesti neutraalia ja uskontotiedon opetus on uskonnollisesti neutraalia. Opettajien ollessa ihmisiä mukana on aina tietty määrä inhimillistä kallistumaa johonkin arvoon tai asenteeseen, mutta uskon siihen että ammattitaitoinen opettaja pystyy pysymään pelikentällä asemassa, joka ei aiheuta kohtuutonta vahinkoa kenellekään.
Ja elämään tuo rikkautta se, että kotikasvatus voi sitten olla vaikka kuinka vasemmistolaista tai arvokonservatiivista tahansa. Omasta lähipiiristäni kyllä löytyy kokoomusta äänestäviä kommunistien lapsia sekä kirkosta eronneita kristittyjen lapsia. Eli en lähtisi yliarvioimaan sitäkään kuinka paljon meillä aikuisilla on mahdollisuuksia kasvattaa lapsistamme haluamamme kaltaisia. Tahtovat mokovat tekevän välillä kuten itse haluavat kasvatuksesta huolimatta. Ja ehkä ihan hyvä niin.
”Ajattelen, että Jari Haukan ajatus materialismin opettamisesta koulussa ei ollut oikein rakentava heitto. Ymmärsin, että Manu Ryösö halusi keskustella asiasta vakavasti. ”
-Tuskin se oli ilkeilyksi tai provokaatioksi tarkoitettu…
Minusta materialismi on, ateistisen maailmankuvan pohjalta, ainoa johdonmukainen näkemys todellisuudesta. Kaikki muu perustuu uskolle. Siihen että _uskotaan_ johonkin mitä ei varsinaisesti voi todistaa todeksi ja oikeaksi. Ihmisarvoon ja oikeaan ja väärään uskominen on uskoa.
Ja itse määrittelen uskonnon niin laajasti, että katson, että jokaisella ,joka ei ajattele ja toimi vain ja ainoastaan materialistisen todellisuuden mukaisesti, on uskonto. Ja on johonkin uskova.
”uskon siihen että ammattitaitoinen opettaja pystyy pysymään pelikentällä asemassa, joka ei aiheuta kohtuutonta vahinkoa kenellekään.”
-Niin no. Näinhän pitäisi olla myös mm. toimittajien ja kaiken median ja tiedonvälityksen tekijöiden suhteen. Mutta media on jo määrittänyt ”ammattitaidon” uudelleen, ja kristinuskostakin väitetään vaikka mitä, usein asianosaisia kuulematta.
Muutoin ajattelen, että koulun uskonnonopetus voisi olla uskontotietoa, ilman uskonnonharjoitusta. (Tämä Ei tarkoita, mielestäni, ettei virsiä voisi laulaa ja Raamattua lukea.) Mutta kuka suunnittelee oppimateriaalin? Onko oppikirjoissa oikeaa tietoa kristinuskosta ja muista uskonnoista?
Meillä oli yläasteella uskonnonopettaja, joka oli ateisti. Se ikävä kyllä näkyi oppitunnilla suhtautumistapana kristinuskoon, ja voi näkyä tiedon puutteena tai väärinä tulkintoina, esim. joistakin raamatunkohdista. (Raamatun tulkinnassa ja rakenteen ymmärtämisessä ja sen käyttämisessä uskon perustana tarvitaan muutakin kuin sisälukutaitoa.)
> Meillä oli yläasteella uskonnonopettaja, joka oli ateisti. Se ikävä kyllä näkyi oppitunnilla suhtautumistapana kristinuskoon, ja voi näkyä tiedon puutteena tai väärinä tulkintoina, esim. joistakin raamatunkohdista.
Eihän meillä ole yhtenevää käsitystä jokaisesta Raamatun kohdasta edes evankelis-luterilaisen kirkon pappien tai piispojen keskuudessa, herätysliikkeistä tai lähetysjärjestöistä nyt puhumattakaan. Tai jos lähdemme vertailemaan raamatuntulkintoja eri kristillisten kirkkojen välillä.
Minun on hyvin vaikea nähdä, että koulun tarkoitus olisi opettaa ”oikeaa” raamatuntulkintaa. Mielestäni kristinuskon (ja kaikkien muidenkin uskontojen) historian ja sisällön pystyy käymään läpi olematta uskontokunnan jäsen. Eikä edes voida olettaa, että uskontotiedon opettaja olisi kristitty, muslimi ja hindu samanaikaisesti.
Tunnustuksellinen opetus on uskonnollisten yhdyskuntien vastuulla.
”Eihän meillä ole yhtenevää käsitystä jokaisesta Raamatun kohdasta edes evankelis-luterilaisen kirkon pappien tai piispojen keskuudessa, herätysliikkeistä tai lähetysjärjestöistä nyt puhumattakaan.2
-Jotenkin arvasin, että tämä tuodaan tähän. Se, että kirkon sisällä on erimielisyyttä jostain raamatunkohdan tulkinnasta ei poista sitä mahdollisuutta, että se voidaan kirkon, uskon ja kaiken eksegeettisen perehtymisen ulkopuolelta tulkita ja käsittää _täysin väärin_ syystä, että puuttuu tieto ja ymmärrys kristinuskon perusteista.
Eri tulkinnat eivät tarkoita sitä, ettei oikeaa ja johdonmukaisinta tulkintaa olisi. Tiedon puute on usein ongelma myös kirkon sisällä käytävässä keskustelussa.
Kuin myös kontekstin huomioon ottamattomuus, tai ”perinteiseen tulkintaan2 ehdottoman varmasti sitoutuminen, joka voi olla toinen kuin johdonmukainen tulkinta.
”Minun on hyvin vaikea nähdä, että koulun tarkoitus olisi opettaa “oikeaa” raamatuntulkintaa.”
-En tarkoittanut sitä. Avoin keskustelu tulkinnasta olisi myös suotavaa. Mutta tietoa, ymmärrystä ja henkilökohtaista kiinnostusta opetettavaan aineeseen olisi hyvä olla.
”Mielestäni kristinuskon (ja kaikkien muidenkin uskontojen) historian ja sisällön pystyy käymään läpi olematta uskontokunnan jäsen. Eikä edes voida olettaa, että uskontotiedon opettaja olisi kristitty, muslimi ja hindu samanaikaisesti.”
-Epäilemättä. Mutta kun on kyse yhden tietyn uskonnon opettamisesta, aihe pitäisi olla hyvin sisäistetty. Alkukieletkin olisi hyvä osata, kuin myös traditio. Eli teologian opinnot käyty, ja asenne uskontoa kohtaan kunnioittava. Ateistiopettajan asenne jos on väheksyvä ja oppiaine hänen mielestään epätieteellistä soopaa, myös vääristyneitä käsityksiä tulee omaksuttua ja edistettyä helposti, sekä opettajan että oppilaiden.
”Tunnustuksellinen opetus on uskonnollisten yhdyskuntien vastuulla.”
-Edellyttäisinkin todellista asiantuntemusta. Ilman tunnustuksellisuutta ja uskonnonharjoittamista.
Itse ymmärsin kyllä Sari W:n pointin niin, että kaikille yhteisen katsomusaineen rooli ainoana koulu-uskonnon kanavana lisää sitä virhemahdollisuutta, etteivät uskontojen edustajat (eli oppilaat ja heidän vanhempansa) enää kunnolla tunnista omaa kuvaansa heistä näin piirretyn kuvan kautta… Asiantuntijuuteen tarvitaan yleensä myös tietty prosentti omakohtaisuutta.
Mutta ainahan me olemme koulussa tuossa tilanteessa.
Peruskoulun äidinkielenopettajat ovat aniharvoin karihotakaisia tai tovejanssoneita joiden kirjoittama proosa menisi kustannustoimittajalta läpi ja päätyisi suuren kustantajan työjonoon. Tästä huolimatta he opettavat lapsille kielemme rakennetta, kaunokirjallisuutta sekä kirjoittamista.
Liikunnanopettajista harva on jokaisen koululiikuntalajin olympiaurheilija, jolla on vuosikymmenien kokemus huipputason valmennuksesta.
Ja hyvin harva yläasteen fysiikanopettaja pystyy lukemaan ja sisäistämään Einsteinin suhteellisuusteoriaa.
Ja nyt meillä on jonkinlainen utopia siitä, että uskonnonopettaja olisi teologian tohtori, joka puhuisi sujuvasti kaikkia Raamatun alkukieliä.
Mielestäni tämä keskustelu menee vähän epärealistiseen suuntaan. Meillä on opetussuunnitelma. Meillä on sen mukaiset oppikirjat. Ja meillä on koulutetut opettajat. Ja sillä meidän tarvitsee pärjätä.
Kaikkiin ammatteihin eksyy ihmisiä, jotka ovat huonoja työssään. Se, että Sarilla on huono kokemus uskonnonopettajasta, ei tarkoita sitä että keskimääräinen uskonnonopettaja ei pystyisi uskontotiedon tunneilla opettamaan perusteita kaikista maailman valtauskonnoista. Se on ihan sitä samaa hommaa, mitä kaikkien muidenkin aineiden opettajat tekevät.
Mikko N
Kommenttisi aliarvioi opetusalan ammattilaisia. On kokonaan eri asia olla tohtoritasolla kuin opettaa vain ulkokohtaisesti omaa ainettaan. Teet väärät vastakkainasettelut…
Kommenttisi pikemminkin vahvistaa kuin heikentää oman uskonnonopetuksen laadukasta tarvetta. Toki sinunkin pitää se myöntää, että asiantuntijuus ja omakohtainen asian sisäistäminen on aina etu.
Realiteetti toki on, että perusopetukseen riittää usein yleisempi taso, mutta syvempi ja usein myös mielenkiintoisempi lukutaito/osaaminen/ymmärrys tulee omakohtaisemman asiantuntijuuden kautta.
Keskustelumme pääkysymys on nyt siinä, onko meillä varaa heikentää uskontojen lukutaitoa, kun maailma ympärillämme näyttää edellyttävän yhä parempaa osaamista myös tällä elämänalueella.
> Keskustelumme pääkysymys on nyt siinä, onko meillä varaa heikentää uskontojen lukutaitoa
Jos puhumme uskontojen lukutaidosta monikossa, eikö se nimenomaan edellytä sitä että koko ikäluokalle opetetaan perusteet kaikista merkittävistä uskonnoista.
Eihän se lisää uskontojen lukutaitoa, jos vain syvennetään ”oman” uskonnon opetusta.
Mikko N.
Nyt minun täytyy kysyä oletko perillä siitä, miten uskontoa tällä hetkellä kouluissamme opetetaan?
Minusta nyt on jo siitä hyvä malli, kun lapsi saa ensin omaksua oman uskontonsa näkemyksiä, ja sitten opittuaan erittelemään asioita paremmin, tutkia sitten myös itselleen vieraampia uskontoja. – Pienestä asti annettava kaikille yhteinen katsomusaine sotkisi luultavasti ainakin niiden lasten päät aikamoiseksi katsomuspuuroksi, joilla vanhemmat eivät juuri auta lapsiaan jäsentämään katsomuksellisia kysymyksenasetteluja.
> Minusta nyt on jo siitä hyvä malli, kun lapsi saa ensin omaksua oman uskontonsa näkemyksiä, ja sitten opittuaan erittelemään asioita paremmin, tutkia sitten myös itselleen vieraampia uskontoja.
Näen tässä haasteena sen, että enenemässä määrin valitettavasti tuon oman uskonnon opetus ei ole lapsille erityisesti oman uskonnon opetusta. Lapset saattavat olla nimellisesti evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, mutta siinä kaikki.
Valitettavasti näen tämän ”oman uskonnon” opettamisen kirkon edunvalvontana. Ikään kuin halutaan asettaa jokin tietty uskonto muita suotuisampaan asemaan ja vahtia, että sitä opetetaan lapsille eniten. Ja sitten voidaan vähän puhua niistä vieraistakin uskonnoista kunhan muistetaan korostaa, että ne ovat nimenomaan vieraita uskontoja.
Ongelma on mielestäni yhtenäiskulttuurin häviäminen joka vie pohjan pois nykyiseltä järjestelmältä. Jossain koulussa enemmistö oppilaista saattaa olla uskonnottomia ja loput jakautuvat usean uskontokunnan välille. Se tulee kaiken aikaa haastavammaksi järjestää kouluissa jokaiselle oppilaalle juuri hänen uskontokuntansa mukaista opetusta ja tämä myös pirstaloi oppimiskokemusta.
Näen sen väistämättömänä ainakin suurissa kaupungeissa, että kaikki lapset kootaan samaan luokkaan ja opetussuunnitelma räätälöidään yleissivistäväksi siten, että jokainen oppilas voi siihen osallistua.
Mä en näe tätä käytännön tasolla hirveän isona muutoksena, koska nykyisinkin uskonnonopetus kattaa kaikki valtauskonnot ja se on tunnustuksetonta. Ehkä suurin menetys tässä on nimenomaan evankelis-luterilaisen kirkon edunvalvonnan näkökulmasta se, että kaikki uskonnot asetetaan samanarvoisiksi ja kaikille lapsille opetetaan samat tiedot.
Näen ainoana realistisena vaihtoehtona yhteiselle uskontotiedolle sen, että uskonnonopetus tulee loppumaan ja korvautumaan elämänkatsomustiedolla. Mielestäni olisi iso sääli, jos niin käy.
Mikko N
Kommenttisi paljastaa, että ajattelusi heijastaa Suomen evl-kirkon jäsenistön sisäistä identiteettikriisiä, mutta vahingon kärsijäksi näyttää koituvan koulu-uskonnonopetus yleisemmin. Lisäksi käsittelet asiaa länsimaalaisen ja rationaalisen aikuisen näkökulmasta. Se ei käsittääkseni ole siirrettävissä onnistuneesti alaikäisten ja eri kulttuuritaustoista tulevien uskontokasvatustarpeisiin…
”Peruskoulun äidinkielenopettajat ovat aniharvoin karihotakaisia tai tovejanssoneita joiden kirjoittama proosa menisi kustannustoimittajalta läpi ja päätyisi suuren kustantajan työjonoon. Tästä huolimatta he opettavat lapsille kielemme rakennetta, kaunokirjallisuutta sekä kirjoittamista.”
-Rinnastus ei mielestäni ole kovin toimiva. Äidinkielen opettaja pitää kirjoja, kirjoittamista ja kirjailijoita arvossa, (riippumatta siitä mikä hänen oma suosikkinsa sillä alalla on). Ja voi tietää tekniset seikat kirjailijoita paremmin, eli voi olla kielen ja kieliopin suhteen kirjailijoita parempi asiantuntija.
Asiantuntijuus tässä jakautuu aivan eri asioille. Eli äidinkielenopettajan asiantuntemus rinnastuisi paremmin kustannustoimittajan työhön…
Uskonto on lisäksi aivan omanalaisensa kysymys. Koko elämää ja maailmankatsomusta koskettava asia, jota eletään todeksi. Uskonnon perussanoman ja ytimen tulee olla tiedossa ja sisäistettynä. Moni voi opettaa kristinuskosta sitä sun tätä tajuamatta ollenkaan mikä se ydinasia on.
”Se, että Sarilla on huono kokemus uskonnonopettajasta, ei tarkoita sitä että keskimääräinen uskonnonopettaja ei pystyisi uskontotiedon tunneilla opettamaan perusteita kaikista maailman valtauskonnoista”
-Ei tarkoita ei. Mutta oli esimerkki siitä mikä tilanne voi olla jos opettaja suhtautuu opettamaansa aineeseen väheksyvästi ja ylimielisesti.
Mikä on kristinuskon perusta? Voiko tätä tietää ja oikeasti ymmärtää, jos uskonto on pelkkää kirjoista luettua tietoa? Se, onko tämän ymmärtänyt heijastuu aivan kaikkeen muuhunkin mikä sivuaa aihetta. Kuten siihen mitä eroa on vanhalla ja uudella liitolla? Miksi Raamatussa on vanha ja uusi testamentti? Mitä oikeastaan tapahtui kun vanha liitto vaihtui uudeksi?
Tiedätkö sinä?
> Tiedätkö sinä?
En nyt osallistu mihinkään tietovisoihin.
Olen kertonut ja perustellut oman näkemykseni siitä, miten koulujen uskonnonopetus tulisi tulevaisuudessa järjestää. Tätähän blogisti kysyi.
Mielipide on minun ja sen kanssa saa olla aivan vapaasti eri mieltä.
”En nyt osallistu mihinkään tietovisoihin.”
-Ei ole tietovisa 🙂 Kristinuskon perusasioita. Esimerkki kysymyksistä joihin osaa vastata vain jos on sisäistänyt sen mistä kristinuskossa on kyse. (Muissa uskonnoissa on vastaavanlaisia.)
Jos et tiedä näin oleellisia asioita kristinuskosta, kuinka voit pitää selviönä, että asia on hallussa kenellä tahansa opettajaksi muodollisesti pätevällä?
> Jos et tiedä näin oleellisia asioita kristinuskosta, kuinka voit pitää selviönä, että asia on hallussa kenellä tahansa opettajaksi muodollisesti pätevällä?
Jos MINÄ en osaa integraalilaskentaa, seuraako siitä että joku muodollisestä pätevä matematiikanopettaja ei voi toimia yläasteella aineenopettajana?
”Jos MINÄ en osaa integraalilaskentaa”
-Rinnastukset sikseen. Myönnän, että minua ihan oikeasti kiinnosti, että tiedätkö tuon mitä edellä kysyin…
No Jumalahan on tehnyt liittoja kuin Trump diilejä: Nooan kanssa vedenpaisumuksesta pelastumisesta, Abrahamin kanssa jälkeläisistä ja omasta maasta, Mooseksen kanssa Siinain vuorella.
Vanhalla liitolla tarkoitetaan Israelin kansan kanssa tehtyä liittoa, jonka säännöt Mooses luki Siinailla. Tiivistetysti homman idea oli osoittaa Israelin kansalle heidän syntisyytensä ja saada heidän etsimään anteeksiantoa (joka myöhemmin tulee Jeesuksen muodossa).
Uusi liitton on puolestaan Jeesuksen sovitustyö, jossa hän verellään lunasti syntimme. Itse ajattelen, että uudessa liitossa siirrymme kivitaulujen käskyistä sydämen rakkauteen. Ja tästä kumpuava hyvyys täyttyy ennen Jeesuksen toista tulemista.
”Itse ajattelen, että uudessa liitossa siirrymme kivitaulujen käskyistä sydämen rakkauteen. Ja tästä kumpuava hyvyys täyttyy ennen Jeesuksen toista tulemista.”
-Kiitos vastauksesta. Tuo, että uudessa liitossa Jumala kirjoittaa lakinsa ihmisten sydämiin, on toki sanottu Jeremian kirjassa. Ja Jeesus selvensi asiaa opettamalla, että rakkaus on lain ydin ja täyttymys. Enemmän kuin sääntöjen kirjaimellinen noudattaminen. Ja juuri tässä merkityksessä Jeesus täytti lain.
Tuo viimeinen lause vain jäi kovasti mietityttämään… Mutta tästä ehkä enemmän toiste ja toisaalla…