Tabarin tie vahvaksi kristityksi

Katso video

Tabari on 26-vuotias kristitty, joka elää Filippiineillä Mindanaon saarella, jossa islamin vaikutus on voimakas. Tabari osallistui jo nuorena perheensä elättämiseen kalastamalla. Hän eli niukalla toimeentulolla ja ajautui väärille teille, kunnes kääntyi kristityksi vuonna 2015 serkkunsa johdatuksella ja alkoi osallistua paikallisen seurakunnan toimintaan. Tabarin veljet suuttuivat tästä ja jopa pahoinpitelivät häntä, koska katsoivat työnteon seurakuntayhteyttä tärkeämmäksi. Myöhemmin kuitenkin Tabarin sisaruksiakin kääntyi uskoon hänen johdatuksellaan.

Tabarin suuri ongelma oli lukutaidottomuus, koska hän oli joutunut keskeyttämään koulunkäyntinsä jo varhain vanhempiensa kuoltua. Tähän Tabari sai avun Open Doorsin kautta: lukutaitokoulutuksen ansiosta hän oppi lukemaan. Tabari on hyvin kiitollinen hänen ja sisarustensa saamasta hengellisestä tuesta ja lukutaitokoulutuksesta ja kokee uskonsa nyt hyvin vahvaksi.

Open Doors
Open Doorshttp://opendoors.fi
Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa