Syyttäjä ei syytä syyllisiä??
Ilm. 12:10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ”Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
Veljiemme, vanhurskaututtujen syyttäjä. Niiden syyttäjä, joidn syyllisyys on sovitettu ja jotka sen sovituksen ovat vastaanottaneet.
Kun tulin uskoon, olin kymmenen vuotta vanha. Siis siihen asti, syntymästäni asti vanhurskautettu, taivaskelpoinen. Olin jo aikaisemmin kokenut ikäänkuin taivaallisten kutsukellojen äänen ja se ikäänkuin aloitti kaipuun omakohtaiseen yhteyteen Jeesuksen kanssa. Kokemus oli valtava, tuntui todella kuinka enkelit toivottivat minut tervetulleeksi tässä uudessa olotilassa Jeesuksen seuraajaksi.
Siis syyllisyydentunto ei minua ajanut pelastautumaan, vaan tuntui kuin olisin irtautumassa syntymästäni saakka otollisuudesta taivaaseen. Uskoontulon jälkeen aloin kokea synnin ja Armon tuntoa. Synnit eivät kuitenkaan olleet tekoja, jotka syyttivät minua ja nuo saatanalliset tunnelmat poistuivat Armon, Jeesuksen läsnäololla minussa.
Olen nyt 80 vuotias ja sitten nuoruuteni olen saannut tunnustaa lankeamiseni syntiin Jumalalle ja jos asiaan on liittynyt ihmissuhteita, niin myös ihmisille. Olen saannut kokea täydellisen anteeksiantamuksen, eikä syyllisyys lankeamisestani ole minua sen jälkeen vaivannut. En puhu nyt jokapäiväisistä ”sori-about-it” jutuista, vaan asioista, jotka olen kokenut kadottaviksi, ellen niiden kanssa olisi mennyt Armon Istuimelle.
Me tunnustamme syntimme koska olemme jo ne anteeksisaannut, forgiven. Jumalattoman ei ”tarvi” tunnustaa syntejä ja tähän freudilainen psykologia on ”oiva apu”.
Sitten on asioita, jotka ”jalkojenpesulla” puhdistuvat ja jotka usein liittyvät pyrkimyksenä pyhitykseen. Siis vikoja, erehdyksiä, joista toistetaan, että ne eivät ole syntejä, eli ikäänkuin hyväksytään eli siirretään Jeesuksen opetukset nurkkaan, koska ihmistäkin pitää hoitaa, vt. Lutherin opetus.
On siis kysymys jokapäiväisestä kilvoittelusta, taistelusta uudestisyntyneen henkemme ja lihan välillä. Lihan alistaminen, kuolettaminen, ei sen hoito, niin että himot heräävät, vaikuttaa tervehdyttävästi kaikissa olemisemme kolmessa kerroksessa.
Niin, emmehän me synnintunnustuksien suorittamisvollisuuksien toteuttamisen voimalla tai avulla todellakaan pelastu. Taisi nuori katolinen munkki Lutherkin sitä aikoinaan yrittää, ja munkkikollegat häntä yrittivät kehoittaa siinä työssä ”hellittämään”. Me ihmiset kai olemme kovin erilaisia siinä, kuinka paljon meidän itse kunkin lankeamiset, virheet, mokat ja raskaammatkin synnit vaivaavat. Varsinainen pääsyyttäjähän lienee itse paholainen, ”kiljuva jalopeura”.
Uskoontulo on asia, jonka ihmiset ovat hyvin eri tavoin kokeneet. Eilen juttelin erään vanhemman helluntaiveljen kanssa, joka oli paljonkin pohinut sitä, ettei hänellä ole selkeää uskoontulokokemusta. Ei hän muista koskaan olleensa Jumalaan uskomatta ja tuntemattomalta tuntuu se hetki, jolloin syntien anteeksisaaminen ”kertaheitolla” olisi tapahtunut. Olisi hän kasteellekin halunnut mennä aiemmin kuin ”oli tapana”. Tietoisen Jeesuksen suraamisensa hän kyllä tietää tapahtuneen, joskaan hetkeä ei osaa kertoa.
Toisaalta, jos syntimme eivät meitä silloin tällöin yhtään kauhistuta – pelastuskokemuksistamme tai vakuutteluista ja ajankohdasta huolimatta – olisin siitäkin hiukan huolissani: helposti vomme sortua jonkinlaiseen ylimielisyyteen ja siinä ”mielisyydessä” langeta tiedostamattamme vaikkapa ylpeyden synteihin tai sitten muuten vain ajatella itseämme muita ”parempana” kristittynä. Usein myös tarvitsemme muistutuksia omista synneistämme ja syntitaipumuksisitamme; niiden vastaanottaminen lähimmäisimmiltämme, työkavereilta, puolisolta, lapsiltamme tms. toki on usein epämiellyttävää, eikä aina erityisen taidokastakaan. Ja vaikka emme varsinaisiin ”synteihin” sortuisikaan, voimme usein paremmuuskäsityksissämme tehdä tai kayttäytyä ”muuten vain” typerästi, virheellisesti tai ei-rakentavasti.
Raamattu puhuu ”synnistä, joka on kuolemaksi” ja ”synnistä, joka ei ole kuolemaksi”. Ja ovatkan monet tekemättä jättämisetkin syntejä, jotka saattavat jäädä vaivaamaan. Emme niitä aina synneiksi miellä tai nimitä. Tekemisiään voi silti katua ja pahoitella, ihmisille ja/tai Jumalalle – joka meitä ymmärtää. synteinemmekin.
Jukka,
uskoontulosta. Mielipiteesi, että on monenlaista uskoontulokokemista ja yksi ”vaarattomimmista” on määrittlemätön ajan ja tavan suhteen. Eli, että tämä eilinen helluntalainen hoksasi olevansa uskossa, joskus tapahtuneen ihmeen jälkeen, ties kuinka kauan jälkeenpäin. Tällaiset uskoontulemiset sopivat paremmin kirkollisuuteen.
Olen tätä määrittelemätöntä uskoontuloa paljonkin käsitellyt, koska sellainen ”opinmuoto” sopii sakramentaliseen opetukseen.
Olet kohtalaisen paljon huomioinnut kirjoitamani, muttet ole huomioinnut, että olen muutaman kerran kertonut perheeni jäsenten uskoontulot, paitsi vaimoni, joka tuli uskoon 23-vuotiaana ja halusi julkaista sen Jyväskylän yliopistolla pidetyssä hengellisessä kokouksessa.
Siis olen hyvin perehtynyt näihin ”erilaisiin” uskoontuloihin, jotka kuitenkin ovat yksi ja sama Jumalan työ, kun ihminen etsii Jumalaa, Armoa, niinkuin Nooa, joka hänkin sen LÖYSI, niinkuin Alkuperäisessä tekstissä sanotaan, 1.Moos. 6:8:
ve-noah matsa (löysi) hen (armon) be-einei (silmissä) Jehovah (Elävän Jumalan)
KR -33 on väännetty palvelemaan sakramentalista, eli sinun kantaasi:
Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä. (1.Ms 6:8, KR33/38 mukaan)
Siis minulla on nämä omat tapaukset ynnä monen uskovan ystäväni todistus, kuinka lapsenuskosta ollaan siirrytty omakohtaiseen uskoon.
Ylpeys ja paremmuuden tunto muihin uskoontulleihi tai melkein uskoon tulleihin (vrt. rikas nuorukainen) on tipotiessään, vaikka avoimesti kaikille kertominen uskoontulosta, saattaa sinun ympyröissäsi tulla sotketuksi paremmuudeksi.
Onnellinen uskova, juuri uskoontullut, etenkin, ärsyttää ja kohtaa halvennusta, esim ”mikä luulet olevasi?”
Ymmärrätkö oikein, Reijo Mänttäri, että pidät uskoa ja armoa samana asiana? Lainaamasi 1.Moos. 6:8 näet puhuu armon löytämisestä tai saamisesta.
Martti,
Usko on Armosta, eli yhtä.
16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
”Usko on Armosta, eli yhtä.” Tämä kertonee tavastasi yhdistellä asioita mielesi mukaan, Reijo Mänttäri. Armo otetaan vastaan uskolla, mutta se ei tee niistä yhtä. Arkista esimerkkiä käyttääkseni puuro syödään lusikalla, mutta puuro ei ole lusikka eikä lusikka ole puuro. – Nooa siis sai tai löysi armon, koska hän uskoi.
Martti,
Voit muuten käyttää vain etunimeäni, kaikkien näiden yhdessävietettyjen yli kymmenen vuoden tuloksena.
Tämä ontuminen peruskysymyksissä johtuu siitä, ettet ole lukenut koko Raamattua, etkä lue sitä koko ajan. Siksi et tiedä, että Raamattu nimenomaan painottaa Uskon ja Armon ykseyttä. Suoraansanoen puhut mielettömiä!
Nooa siis …. ”sai tai löysi” yhteyden Jumalaan, koska etsi sitä. Se löytö oli lahjavanhurskautus, uskonlahja.
Tyydy tähän, vaikket tykkäisikään. Kantasi jätän tänne, mutta se on nyt ”taputeltu”.
Pidän sinutteluasi vaikutuskeinona, jolla yrität houkutella lukijoitasi kannallesi. Itse en halua ryhtyä moiseen liehittelyyn, Reijo Mänttäri.
Reijo hyvä, en viitannut tai ottanut kantaa ollenkaan sakramentteihin, ns. ”sakramentalisniin” tms. omassa kommentissani. En vähättele sitä, että ihminen tulee uskoon. Ns. uskoontulon ymmärrys kuitenkin vaihtelee ihmisten kertomuksissa ja taustoissa.
Vain siihen viittasin, että ns. uskoontulo tai ”ratkaisu” ei aina ole ajallisesti saati hetkellisesti kovinkaan selkeästi todennettava, mutta tietenkin ns. lapsenuskosta ”aikuisempaan” uskoon siirtyminen tai kasvaminen voi olla varsin moninaista – joskus kivuliastakin. Ovatpa kyseiset henkilöt kokeneet olevansa jopa ”mikä ei kuulu joukkoon” kun on niin kovasti korostettu ”uskoontuloa”. Ei tämä tarkoita, ettei ihminen itsessään olisi koskaan tehnyt päätöstä pysyä uskossa ja kasvaa siinä. Ei, vaikka uskoisikin uskon olevan Jumalan vaikuttamaa.
Ns. uskoontulo ei aina ole tarkoittanut, että ihminen ymmärtäisi kovin syvällisesti sitä, että hän on todella syntinen mutta armahdettu – on ollut ja edelleen on syntiin taipuvainen. En sano tätä spekulaationa tai omana mielipiteenäni vaan useiden ystävieni omaan todistukseen perustuen. He ovat kertoneet halunneensa lähteä Jeesusta seuraamaan ”tullessaan uskoon” ja (kenties vasta) jossain vaiheessa oppineensa vähitellen ymmärttämään, mistä kristillisessä raamatullisessa uskossa on pohjimmiltaan kyse. Tai sitten ovat saaneet ”raamatullisen kristillisyyden perustuen eväät” jo pienestä pitäen. Eivät he kuitenkaan suoranaisesti kiellä tulleensa myös ”omaan päätökseensä” suhteesstaan uskon kuuliaisuuteen, vaikka ymmärrys uskon syvemmästä olemuksesta onkin kasvanut vähitellen.
Monensti on toki niin, että uskoontullessaan monilla on suuri into – ja ilo – kertoa siitä hyvästä, mitä on tapahtunut; siitäkin, että ovat päässeet (ehkä joistakin) syntitaipumuksistaankin eroon. Ja hyvä niin. Aina ei ole muistettu tuoda esiin sitä, että yhtä sun toista syntiä tulemme yhä uudelleen tehneeksi, ja että armo ei ole kertaluonteista vaaan armoa tarvitaan enemmänkin pysyvän kokoaikaisesti. Toki puhe ”armosta” on joissain piireissä saanut outojakin merkityksiä, mikä saattaa sekin hämmentää ns. suurta yleisöä.
Reijo
1I
Näkökulmasi Nooan saamaan armoon on ihmisen ratkaisua korostava näkökulma, mutta tekstiyhteys puhuukin JUMALAN OMASTA VALINNASTA.
7 Ja HERRA sanoi: MINÄ TAHDON ihmisen, jonka minä loin, hukuttaa maan päältä, hamasta ihmisestä niin karjaan asti, matoihin ja ja taivaan lintuihin asti; sillä minä kadun, että minä niitä tehnyt olen. 8 MUTTA Noa löysi ARMON HERRAN EDESSÄ.
Valitettavasti näkökulmasi vaihtaminen muuttaa tarkastelun JUMALAN teoista ihmisen oman olotilan tuijottamiseen.
Tekstiyhteys selkeästi kertoo Jumalan asenteesta ja teoista:
Ensiksi tulee suurempi ja yleisempi tuomion julistus
ja sitten
ikään kuin lisäyksenä edelliseen tulee kuvaus tämän yleisen lausekkeen rajaavaan poikkeukseen.
Panenpa tähän vielä tuon armo sanan takana olevaan verbiin viittauksen siihen, että tarkastelukulman PAINOPISTEEN pitää olla nimenomaan ARMON ANTAJASSA:
Root Idea: Undeserved Favor and Kindness
ḥanan expresses the free, heartfelt inclination of a superior to show favor, compassion, or generosity to one in need.
The emphasis lies on unearned mercy, not contractual obligation.
Whenever the verb appears, the recipient stands in dependence; the giver, most frequently the Lord, acts out of His own character.
Naurattaa nämä ”uskoontulemiset`”, joista on kailotettava aina tilaisuuden tullen. Se on ihmisen teko. En ole koskaan ”tullut uskoon”, ikään kuin paikkaan tai olotilaan, josta voi myös lähteä. Siis epävarma tila. Olen kokenut armoa/armon syntymästäni alkaen. Se on jokapäiväinen totuus, siitä alkaen (0 vuotta) kun äitini veisasi sunnuntaiaamuisin virttä ”Joka aamu on armo uus…” Siitä lähti kasvu, siinä on kaikki, lause kertoo kaiken. Mutta kukin tavallaan. Ei ihme, että kristillisiä ja vähemmän kristillisiä porukoita on lukemattomia, kun kaikesta väännetään ja etsitään erottavia tekijöitä. Niin kuin minäkin tässä !
Charlotta,
Pidät naurettavina asioita, joita et käsitä, et tiedä mitään uskosta, jonka Jumala lahjoittaa jokaiselle, jotka Hänen vedossaan suostuvat Jeesuksen pelastettaviksi. Näille olen monasti antanut tarkat perustelut Raamatusta.
Uskovaiset ja uskoontulot ovat Uuden Testamentin keskeisiä ilmaisuja, siis ei naurettavuuksia. Tätä sinun törkeähköä kommenttiasi ei paheksuta, koska viittaat sakramentaliseen sidottuun ratkaisuvaltaan.
Kristillisä ja ei-kristillisiä ”porukoita” on maailma pullollaan. Jeesuksen seuraajia, uskovia, on vain vähän, suhteellisesti ottaen.
Reijo M. ja muut,
Syntien tunnustaminen on osa kristityn kilvoitusta. Se on olennainen kristityn (ainakin ortodoksisen) elämää.
”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. ” (Jaak. 5:16)
Näin myös kaikessa Raamatullisessa kritistillisyydessä syntien tunnustaminen on keskeinen osa elämää. Usko on enemmän tunnustamista ja luovuttamista eikä omia päätöksiä . Taistelu meissä on itsessämme että tahtoisimme antaa ja luovuttaa elämämme Jumalalle sellaisena kuin se todellisuudessa on mitään salaamatta tai ehdollistamalla ja omia vaatimuksia laittamalla . Ihminen haluaa vapautta ja tahtoo itse määritellä vapauden , joka kuitenkaan ei tuo vapautta . Jumalalle elämänsä luovuttava saa rauhan ilon ja vapauden , vaikka kärsimykset ja oma syntisyys joskus pimentää sitä Jumalan rakkauden vaikutusta josta olemme välillä niin tietämättömiä .
Jari H.,
Me tunnustamme syntimme, koska me olemme synnittömiä, anteeksiannettuja. Muuten ei olisi mitään tunnustettavaa.
Kun olemme tulleet uskoon olemme täydellisiä Jumalan silmissä, vanhurskautettuja. Sen jälkeen alkaa matka ajassa Jeesus-tiellä. ”Jalat” pölyyntyvät ja niiden pesu on tarpeen ja toisella kuvauksella ilmaistuna uskoontulossa täysin puhdas tilikirja on pidettävä puhtaana, tunnustmalla synnit Jumalan edessä. Ihmisten väliset asiat, koinonia, hoidetaan uskovien seurakunnassa niin, ettei ne estä yhteyttä.
Ortodoksisessa elämässä harjoitetaan tekniikkaa ulos- ja sisäänhengitys-tahdissa yleistä Herran armahdusta pyytäen.
Armahdetun, uskon lahjan vastaanottaneen uskovan ”tilikirja” ei ole riippuvainen tekniikasta, vaan jo armahdetusta asemasta, jonka kunnossapito ei ole kiinne sekunneista, vt. 1.Joh.2: 12 Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
On tultava uskoon, vastaanotettava pelastus, jonka perustus on Jeesuksen sovitustyö eikä se järky muutoin kuin tietoisella luopumisella, toistuvalla Jumalan Pojan jalkoihin tallaamisella.
Kyllä minä koen että joku nyt syyttää ! Eikö Reijo voi antaa ihmisten tuoda omia ajatuksia uskosta ja elämästä vapaasti esille . Se ei ole kristillinen tapa että kertoo ettei toinen tiedä kun se tarkoittaa yksinkertaisesti että nostaa itsensä toisten yläpuolelle . Ei kai usko vie ihmistä sille paikalla että voi väheksyä toista ? Tuo sakramentti asia jonka nostat jatkuvasti esille olisi hyvä tutkia mikä on armonvälineiden sisältö ( Kristus) Minä ainakin toivon jos olen kuolemaan tekemässä että minun paimen voisi antaa vielä ehtoollisen ennenkuin lähden tästä maailmasta . Tai en vierasta ajatusta syntisenä vedota kuten apostoli Paavali ennen kuolemaa kasteeseen . Minulle viisaus merkitsee sitä että myönnän etten tiedä kaikkia asioita ja sitä että olen ollut monesti väärässä( syntinen loppuun asti) ja myös pyrkimystä olla monesti hiljaa ja kuunnella , ettei kaikkea tyhmää täräytä ilmoille . Suurimmaksi Jeesus ottaa pienen lapsen jossa kuvastuu se luottamus ja antaumus ja halu turvata yksin vanhempiin ja niin meidänkin usko olisi hyvä olla sellaista että turvaudumme yksin Kristukseen ja hänen armotekoihinsa .
Tämän blogin otsikon sanoma on, että Saatana syyttää uskovia aamusta iltaan. Jumalattomat hän jättää rauhaan.
Silti ihmisen, jumalattomankin, sisäinen tunto, eli omatunto, toimii, kun ihminen tekee pahaa tai yleensä väärin. Omatunto, tämä jokaisessa ihmisessä oleva sisäinen tieto oikeasta ja väärästä syyttää tai puolustaa niitäkin, jotka eivät ole saanneet Raamatun tietoa, vt. Room. 2:
14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
Sielunvihollinen jättää jumalattomat ”rauhaan” koska he ovat jo otollisessa tilassa helvettiin, ikuiseen eroon Jumalasta.
Olen usein viitannut kanssakäymisiini akateemisten ajattelijoiden kanssa, jotka opettavat psykologian ja filosofian alan maisteritutkintoon tähtääviä. Rankin kokemus minulle on ollut jo edesmennyt sosiaalipsykologi, joka aivan alussa sanoi minulle, ”haluan sitä, mitä sinulla, Reijo, on”.
Vaikka en ole kokematon tällaisissa tilanteissa, niin tunsin kuinka hänen yhteys, yhtyminen Kristuksen sovitustyön vastaanottamiseen ohjattiin sulaan eli ”isien uskoon”. Vähän ennen kuolemaansa hän kahden päivälehden kokoaukeaman jutussa esiintyi evlut kirkon korkeimman rankin kanssa, jossa artikkelissa oli ilmoitus, tästä isien uskoon palaamisesta, sen löytymisestä. Ennen kuolemaansa tapasin hänet Tammelan torilla ja hän alkajaisiksi sanoi ”minulle kuulua hyvin huonoa”. Hänen kuolemansa hetken päästä oli yllätys ja minulle järkytys.
Hän ei ollut ainoa, sakramenttien voimaannuttama, joita varoitettiin käsitteestä ”Helluntaipäivän Kastajaliike”. Kukaan näistä oppineista uskoontulokandidaateista ei uskaltautuneet hengelliseen kokoukseen, jossa saatettiin kysyä ”onko täällä ketään, joka haluaa ottaa vastaan pelastuksen Jeesuksessa, tulla uskoon?” He olivat Isän vedossa, herätyksen tilassa, mutta paaduttivat itsensä.
Psykologia, freudilainen on yhtä paljon alhaalta kuin raamatullinen on Ylhäältä. Kuitenkin, jos ei olla uskossa on vain psykologia, eli neuvottelut oikean ja väärän kanssa.
Psykologia koetaan dialogin, neuvottelun toisena osapuolena kun kyseenalaistetaan Apostolien tekojen toinen luku eli raamatullisuus.
Eikö tästä kertomastasi ”saatana syyttää” ole selvä johtopäätös että uskova tarvitsee jatkuvasti syntiensä tunnustamista että voi puhtaalla omalla tunnolla elää elämäänsä ? Tähän liittyen ihmettelen että synnintunnustus ei ole keskiössä monessakaan liikkeessä . Miten koet tämän asian vaikka helluntaiseurakunnissa ?
Timo,
Kirjoitukset sulautuvat uskossa, kun Raamattua lukee.
Raamattu puhuu vain nuhteettomuudesta Sanan edessä kun se ei ole Saatanan tulkitsema, niinkuin oli tilanne Jeesuksen kiusauksissa.
1.Joh 3:
20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
Yhteys Jumalaan, eli uskallus Häneen, vapauttaa uskovan vääristä syytöksistä.
Helluntalaisuutta en kanssasi käsittele, koska Jeesus jo meitä alkoi nuhtelemaan ja rohkaisemaan, vt. Aasian seitsemän seurakuntaa.
Jaa, että täällä jo erotellaan vuohet lampaista ! Ei ole ihmisen tehtävä. Monta tietä voi viedä perille, kaikki olemme omanlaisiamme persoonallisuuksia, siinä on se ihme. Armon kokemisesta vasta alkaa kasvu aikuiseksi kristityksi, ei siitä että todistelee muille uskoaan, tai uskottelee. Joskus käytetään lausetta ”antaa elämänsä Herralle”, minä koen että elämäni on ollut sikiöstä alkaen sen Luojan, lahjaksi olen sen saanut. Mikä minä olen antamaan yhtään mitään. Lause ”minä tulin uskoon” korostaa itseä, ei uskon antajaa.
Charlotta,
pystyisitko laittamaan tämän siihen keskustelunyhteyteen mihin se kuuluu, siis klikkaa ”Vastaus” kohtaa omassa aikaisemmassa 26.11, klo 14:08 kommentissasi ja kopioi tämä sinne, niin pysytään samassa asiassa.
Charlotta,
Erottelu tapahtuu maailman lopussa, mutta se alkaa jokaisen kuolemassa, koska siinä silmänräpäyksessä ihminen on Jeesuksen kanssa tai sielunvihollisen kanssa. Miten tämä ajattoman ”ajan” alku todellistuu, tulee nähtäväksi. Tämän enempää toteutustekniikasta ei ole ilmoitettu, ne on ennustettu ja toteutuu jokaisen kuollessa, koska kuoleman jälkeen kaikki on sellaista mikä ei ole tähän ajalliseen mieleemme noussut. Jeesus ajassa puhui asiat, sanomansa vertauksin, mutta opetuslapsilleen hän kertoi ne ilman vertauksia, kun pyydettiin. Uskossa me tiedämme, vaikkemme osaa sitä useinkaan sanoittaa.
Pysyn asiassa, siis ARMON kokemisessa. Se on yhteistä kaikille. Ihmiset keksivät erilaisia sääntöjä, miten kaiken pitäisi tapahtua, että olisivat USKOVAISIA. Kaikki kirkot, temppelin, synagogat, moskeijat ovat ihmisten ”rajoja”, armo on rajatonta.
Armo(n suuruus) on rajatonta mutta rajattomuus ei ole armoa vaan enemmänkin välinpitämättömyyttä – tai jopa ylimielisyyden vaikutusta.
Charlotta,
Pyrit parempaan tai olemaan parempi kuin ne, jotka Raamattu määrittelee uskoviksi. Suosittelisin täysin uskovista erossa vaeltamista jo pelkästään heidän tasottomuutensa vuoksi. Lisään tähän:
Usko on todellakin hullutusta niille, jotka kadotukseen joutuvat ja uskovat silläkin perusteella voi perustellusti määritellä vähän ”tärähtäneiksi hihhuleiksi-kin”.
Silti lisäisin vielä, että käsitteen Helluntaipäivän Kastajaliikeeseen lukeutuvissa on suhteellisesti enemmän korkeasti koulutettuja. Sinunkin tiedoksesi, että ensimmäiset helluntalaiset edustivat nk. sivistyneistöä suhteellisesti ottaen kuin yleensä ihmiset yhteiskunnallisesti.
Helluntaipäivän Kastajaliikeeseen lukeutuvissa on suhteellisesti enemmän korkeasti koulutettuja. Sinunkin tiedoksesi, että ensimmäiset helluntalaiset edustivat nk. sivistyneistöä suhteellisesti ottaen kuin yleensä ihmiset yhteiskunnallisesti.
Anna Reijo viitteitä ja linkkejä näistä koulutetuista . Tarkoitat kai 1900 luvun alun helluntailaisuuden syntyvuosien ihmisiä.?
Timo,
Tylyhkösti:
Jo pelkästään googlettamalla Suomen helluntailiikkeen alkuun selviää. Tällä tavalla löydät Pekka Brofeldista, tämän lehden ensimmäisistä päätoimittajista lähtien saarnaajia, jotka olivat olleet pappeja, kanttoreita, ekonomeja, lyseoiden johtajia, naiskotitielollisuskoulun johtajia, lääkäreitä, hammaslääkäreitä, lehtoreita ja paljon kansakoulun opettajia jne. Muutenkin, puhun tosiasioita.
Mitä tähän päivään tulee, niin Italian seurakunnissa, joissa olen ollut mukana ja kuulunut on koulutustaso yleistä yhteiskunnan tasoa korkeampi, vaikka yhtään teologian maisteria ei hommissa ole. Entisiä katolisia pappeja on useita. Italiasta sen verran, että vaikkei se ole mikään sääntö, niin kukaan ei käytä titteliään vaikkei sitä peitäkkään. Näin oli Suomessakin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Pyydän kuitenkin, että uskot mitä sanon, koska en puhu asioista, joista en ole perillä. Ota sinäkin selvää asioista, joista olet kiinnostunut, sensijaan, että tenttaat kanssasi eri mieltä olevia.