Syntiset vanhurskasten seurakunnassa!
Tällä otsikolla viittaan uskovien seurakuntaan, niiden jotka ovat etsineet ja saanneet vastaanottaa vanhurskautuksen lahjana, täydellisyyden Jumalan edessä.
Jo tämä ensimmäinen virke tuo kaksi ongelmaa, kun julistetaan koko kansakunnan pelastumista.
Jumalan vanhurskautti Nooan koska hän etsi Jumalan ”kasvoja”, siis Jumalaa vt. 1Moos. 6:8. Nooan yli sadan vuoden saarna vakuutti kahdeksan ihmistä miten tulevalta tuholta pelastuu.
Pietari saarnasi helluntaina sen jälkeen kun opetuslapset tulivat Pyhällä Hengellä täytetyiksi, saivat luvatun Pyhän Hengen kasteen.
Tähän liittyy olennaisesti Paavalin puhe Areiopagilla, jonka sanoma alkoi ihmisen luomisesta ja ihmisen yhteyden palauttamiseen Luojansa kanssa. Paavali toi esille, että Jumala on kädenmitan päässä jokaisesta ja vain hapuilu riittää löytää Hänet.
Nämä kolme saarnaajaa ilmoittivat Jumalan valmistaman pelastuksen tulevasta tuhosta, koska he itse olivat sen löytäneet.
Vaikka vain kahdeksan ihmistä pelastautui arkiin, niin se oli alku ek-klesia:lle, eli maailmassa, mutta ei maailmasta, mikä totuus siitä lähtien vahvistettiin. Tähän pelastettujen tilaan Jumala lähetti Poikansa poistamaan esteet, mikä reitti ilmoitettiin helluntaina Jerusalemissa ja sitten, muutaman kymmenen vuoden kuluttua Ateenassa. Kumpaisenkin kehoituksen ydin on ”tehkää parannus”, muuttakaa suunta kadotuksesta taivaaseen.
Kaikki parannussaarnat oli suunnattu kaikille kansoille, sen jokaiselle kansalaiselle, ketään sivuuttamatta, eli yksi kerrallaan. Eli tähän maailmaan synnytään yksi kerrallaan ja täältä lähdetään yksi kerrallaan ja Jumala kutsuu jokaista ihmistä parannukseen, yhteyteensä tavalla ja toisella. Tätä kutsua Jumala on ilmoittanut ihmiselle jo Nooan ajasta alkaen. Saman vahvistaa Job 33:
14-18, ja 29,30, ensimmäisessä Elihun puheessa. Eli Jumalan puhe on kokoaikaista, mutta kuuluu ja näkyy selvimmin, painotetusti kahdesti, jopa kolmasti. Kuitenkin kynnys Jumalan yhteyteen on jokaiselle suhteellisesti yhtä korkea, minkä ylitys toteutuu nöyrtyen, eli alistuen Jumalan väkevän käden alle. Tämän hetken paras määrittely on ratkaisu eli päätös, mikä on oman itsensä kieltäminen.
Siis Jumalan seurakunnan jäsenyysvaatimus on lihalle liian korkea joka ei muutenkaan voi pelastua ja uskoontulossa menettää oikeutensa ja toimii Hengen kuolettamana, kunnes kuolemassa lakkaa olemasta.
Yksiselitteisin määritelmä heistä, jotka eivät voi kuulua Jumalan ek-klesia- Seurakuntaan, Psalmi 1:
| 5 Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa. |
| 6 Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu. |
On aina ollut uskovaisten tavoin käyttäytyviä. Heidän tavat ja ilmaisut linjautuvat näennäisesti parannuksen tehneisiin, mutta ilman sisäistä muutosta, Jumalan työtä eli uudestisyntymää. Tämä tekopyhä joukko on aina ollut Seurakunnan yhteydessää, milloin sekakakansana, milloin kansan vanhimpina, jotka ovat siirtäneet toisen käskyn syrjään, milloin teologisesti sivistyneinä, itsemielestäänkin viisaina. Heidän kestämättömyytensä ei aina ilmene niinkuin Ananiaksella ja Safiiralla, mutta aina on kysymys, että yritetään pettää Jumalaa, vt. Apt. 5:”Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä…”
Eihän seurakunta julista kaikkien kansankuntien pelastumista vaan Kristusta jossa pelastus on ja hän on kuollut kaikkien ihmisten syntien puolesta . Kysymys on haluaako ihmiset ottaa pelastuksen vastaan . Seurakunnan tehtävä on opettaa ihmiset tuntemaan Jeesus . Armahdettuja syntisiä ovat ne vanhurskaat myös
Timo,
Totta, että seurakunta ei pitäisi julistaa kansakuntina pelastumista, mutta kirkot sitä julistavat. Tämä kansakuntina pelastus toimii lapsikasteen muodossa. Tämä sanoma on entisen kenttäpiipankin juuri kirjoittamassa blogissa. Särkiö on ihmisparhaimmstoa ja ystävällinen ollut minua kohtaa koko K24 ajan. Raamatun opin hetkittäinen katkos tai kirkon
kasteopetus teologisessa tiedekunnassa tuli liiaksi mieleen.
Tämä sama julistus toistuu rankiltaan alempienkin pappien kirjoituksissa tällä foorumilla. Lisäksi se on evlut tulkinta pelastusopista, koskien Matt. 28:19. Se on käännettynä Biblia 1776, ” Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,”
On kysymys matheteuo-sanasta, eli julistustoiminnasta, evankelioinnista, jonka tuloksena Nooan saarnasta uskoi vain 8 ihmistä ja Paavalin julistuksen uskoi vain muutamat Areiopagilla ja Pietarin saarnan johdosta 3000 ainoastaan sai piston ja halusi tulla uskoon.
”On kysymys matheteuo-sanasta, eli julistustoiminnasta, evankelioinnista.” Miksi niputtaa sanoja yhteen, kun niillä on kuitenkin eri merkitys? ’Julistaa’ on kreikaksi κηρυσσω ja ’evankelioida’ on ευαγγελιζω. μαθητευω taas tarkoittaa opettamista. Opettajana vuosikymmeniä toimineena tiedän, miten se eroaa julistamisesta.
Martti,
”matheteuo” on alkuperäisen tekstin sana ja sillä ilmaistaan miten tehdään Jumalan lapsia. Olet kiinnostunut kielestä jota et osaa, ja jolla kielellä UT:ssa ilmaistaan nämä alkutoimenpiteet, eli julistetaan opetusta pelastuksesta.
Ensisijainen kiinnostavuus Raamattua lukiessa tulee olla, aina ja vain, sen Sanoma, mikä alkaa ”tehkää parannus”. Tämä kehoitus on julistusta, kun kuulijakunta on suuri, kuten Pietarin helluntaisaarnassa. Esimerkiksi yksityisissä ja pienen piirin keskusteluissa on asianmukaisempaa ilmaista se opetuksena tai evankeliointina.
Nimenomaan Raamattua tutkittaessa on syytä olla tarkkana. Sinun tapasi ymmärtää täsmällisen merkityksen omaavat sanat mielesi mukaan leväeräisesti joustaen ei todellakaan ole sitä, mitä peräät muilta, puhtaan Raamatun sanan seurammista. Suomalainen sanonta puurojen je vellien sekoittamisesta on hyvä. Ainekset ovat samat, mutta puuro ei ole velliä eikä velli puuroa.
Ne 3000 olivat juutalaista sukua ja ymmärsivät hyvin Tooran merkityksen jossa hyvä paimen on itse Jumala . Ja ymmärsivät myös paimenen merkityksen kun paimen pienen karitsan merkkasi itselleen korvamerkillä leikaten . Ja juutalainen kansa myös ymmärsi hyvin 8 päivän ikäinen syntynyt lapsi ympärileikattiin ja se kuului silloin Jumalalle . Kysymys on siis Jeesuksen opetuksessa niin päin että paimen tuntee lampaansa ja lampaat kuulevat paimenen ääneen kun ovat sitä pienestä asti kuulleet . Näin tulisi olla uudessa liitossakin , mutta kaikki eivät tahdo kuulla hyvän paimenen ääntä joko etteivät sitä saa kuulla tai erkanevat itse sen paimenen äänestä . Juutalaiset ymmärsivät mitä on kääntyä ( parannus) Jumalan puoleen . Opetus on ehdoton oppia tuntemaan Jeesusta enemmän. En puutu muiden opettamiseen , mutta hyvän paimen äänen ja äänen painon voi oppia vai Raamatusta ja sitä tulisi ahkerasti oppia tuntemaan .
Timo,
Tämä kommenttisi kaikessa hurskaudessaan on sekoittava jopa niin paljon, etten löydä mitään jutun juurta mihin jatkaa puoleltani.
Lisäksion hyvin sekoittavaa sekin, ettet halua klikata vastaus-soikiota, joka liittäisi oman kommenttisi siihen kommenttiin mihin kohdistat.
”Syntiset vanhurskasten seurakunnassa!” Keitä muitakaan seurakunnassa olisi kuin Jeesuksen vanhurskauteen turvaavia syntisiä? ”Kun fariseuksiin kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: ’Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!’ Jeesus kuuli sen ja sanoi: ’Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.’ (Mark. 2:16-17)”
Martti,
On nyt kysymys siitä ilmaisusta, mikä Raamatussa on.
Meillä on alkukieliset Kirjoitukset saatavilla klikkauksen päässä ja näiden alkuperäisten sanojen merkitykset ovat klikkauksen päässä myös. Lisäksi samalla metodilla saat jokaisen sanan esiintymisen Raamatussa, eli missä yhteydessä sitä on käytetty muualla.
Silti, vaikka kuinka kuinka klikkailisit, ei tietosi lisääntyisi, ellet ole lukenut Raamattua alusta loppuun läpi ja tieto lisääntyisi, jos jatkaisit päivittäistä Raamatun lukemista. Tämä on tie Kirjoitusten sisälliseen sulautumiseen, jos entsyyminä on Jumalan lahjoittama Usko, vt. Hebr. 4:2.
Kaikesta tästä huolimatta Marko näkee ”kiteytyksen”.
”On nyt kysymys siitä ilmaisusta, mikä Raamatussa on.” On kysymys siitä, minkä merkityksen annat Raamatun ilmaisuille. ’Sulautat sisällisesti’ Raamatun sanoman omien mieltymystesi mukaan.
Psalmi 1 on koko psalmien kirjan johdanto. Siinä kuvataan kahta eri elämän suuntaa ja niiden lopputulemaa. Tuohon aikaan koko Israelin kansa muodosti Jumalan kansan ja seurakunnan ja sen sisällä oli siis vanhurskaasti ja syntisesti eläviä, mikä näkyi siinä, millä tavoin ja missä aikaa vietettiin. Itse asiassa psalmi 1 kuvaa siis nimenomaan ”sekalaista seurakuntaa”.
Martti Pentti kiteyttää kysymyksen evankeliumin julistamisesta ja opettamisesta sekä syntisistä ja vanhurskaista oikein hyvin. Sen eteenhän me myös julistamme ja opetamme, että ”syntinen kääntyisi ja saisi elää”. Ja jätämme Jumalan asiaksi sydänten tuntemisen.
Marko,
Kirjoitat:
”Siinä kuvataan kahta eri elämän suuntaa ja niiden lopputulemaa.”
Vanhurskasten seurakunnasta ensimmäinen poislähtijä oli Kain. Seuraava vanhurskasten Seurakunta oli kahdeksan arkkiin mennyttä ja siinä pelastautunutta. Nooa LÖYSI vanhurskautuksen, nuhteettomuuden, kelvollisuuden Jumalan silmissä ja Jumalan kehoituksesta julisti siitä silloiselle turmeltuneelle ihmiskunnalle yli sadan vuoden ajan. Siis toinen ”Vanhurskasten seurakunta” käsitti 8 ihmistä.
Jumala otti kansana Aabrahamin jälkeläiset nimelleen. Sitten Egyptistä heitä lähti muutama miljoona Kaanaata kohti. Vaelluksen alkupuolella annettiin 10 käskysanaa ja rakennettiin Ilmestysmaja ja Liitonarkki Jumalan Moosekselle annettujen ohjeitten mukaan.
Matkalle lähti muutama miljoona Aabrahamin siementä ja sekakansaa. Tiedämme, että 20 vuotiaana lähteneistä vain kaksi osoittautui Seurakunnan jäseniksi, jotka pääsivät perille. Moosesta, Aaronia ja Mirjamia armahdettiin ja kaikkia niitä, jotka katuivat kapinointiaan Jumalaa vastaan, vaikka seuraamus oli matkalla kuolo. Kymmeniä tuhansia jumalattomia Jumala tuhosi (maa aukesi, käärmeet pistivät jne). Tämä kaikki oli jo aivan alkuvuosisadoilla todistus tähän Psalmi1:5 ja 6, kohtaan, ”Jumalattomat eivät kestä vanhurskasten Seurakunnassa.
Lisäksi kun koko VT:n lukee, niin siellä toistuvasti painotetaan kuka saa asua Jumalan yhteydessä, vuorella. Jesaja 56 käy läpi Jumalan Seurakuntaan kuulumisen ja perusteet ovat niin Aabrahamin siemenelle kuin muukalaisille. Tämä on vain yksi VT:n viittaus vanhurskasten, Jumalan vanhurskauttamien Seurakunnasta.
Tämän käsittäminen sulautuu uskossa jokaiseen, joka kaiken Raamatun lukee, koko ajan.
Jumala tuntee omansa ja Hänen omansa tuntevat Hänet. Vuorella olevat kaupungit näkyy koko maailmalle.
”Egyptistä heitä lähti muutama miljoona Kaanaata kohti.” Erämaavaelluksen historiallisuuta pohtivat puhuvat enintään 600 000 hengen pakenemisesta Egyptistä.
Reijo M.
Myös Nooa ja muut arkissa olleet olivat omalta puoleltaan syntisiä eivätkä vanhurskaita. Tämä käy hyvin selvästi ilmi vedenpaisumuksen jälkeisistä tapahtumista. Nooa istuttaa viinitarhan, ottaa kaatokännin ja tapahtumaketjun jälkiseuraukset ulottuvat sukupolvien yli.
Kun puhutaan ”vanhurskasten seurakunnasta” on kyse omalta puoleltaan syntisistä ihmisistä, joiden hyväksi luetaan yksin armosta Kristuksen vanhurskaus, joka peittää heidän syntinsä ja antaa voimaa Jumalan mielen mukaiseen elämään. Lisäksi kannattaa huomata, että termillä ”vanhurskas” on myös Raamatussa useampia merkityksiä. Mikään seurakunta tämän maan päällä ei ole synnitön, koska sen jäsenet ovat syntisiä.
Marko,
Uskon, että kykenen ymmärtämään luterilaisen ja yleensäkin sakramentalistisen pelastusopin innostuksen ”olemme kaikki syntisiä” ja ”ei ole synnitöntä seurakuntaa” tulkintakuvioihin. Se lohduttaa lihaa, josta esimerkiksi Luther kehoitti myös pitämään huolta.
Myös käsitän, tiedän ja olen kokenut, että liha on heikko, eikä tule uskoon eikä ole pelastuva. Jeesus tätä painotti, vt. Mark. 14:
38 Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.”
Lankeemukset on Raamatussa tuotu todella kattavasti esiin, mutta ei lohdutukseksi vaan varoitukseksi, sekä osoituksena, että kaikesta uskova saa jalon voiton. Voiton avaimia on ennen kiusausta rukoilu, koska Jumala sallii langeta, vaikka paavi tv-ohjelmassaan ja Eero Huovinen kirjassaan osoittavat, ettei asia ole heille auennut, Hengessä sulautunut ja siksi haluavat poistaa Isämeidän rukouksen sanoituksesta Jumalan sallimuksen, estämiseksi.
Siis ensimmäinen ihmispari ja Nooa lankesi ja tämä selittyy Isämeidän-rukouksenkin eisphero-sanan subjunktiivi moodilla (tapaluokka). Tämä mood on lähinnä ehtomuotoa, mutta ilmaisee potentiaalin ja mahdollisuuden. Tässä uskovien lankeamis-tapauksessa on kyse ihmisen lihan alistamisesta, johon voima on Jumalalta, mutta se vaikuttaa vain jos uskova sitä haluaa.
Karrikoiden sanottuna, sinun ”kaatokänni”-vertauksesi lohduttaa samalla perusteella kuin Lutherin kehoitus Melanchotille ”tehdä rohkeasti syntiä”.
Raamatun opetus on ”pyrkikää pyhitykseen” mikä pyrkimys ei propagoi lankeemisia.
Reijo M.
Raamattu kehottaa meitä: ”pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä Herraa”. Siellä sanotaan myös, 1. Korinttilaiskirjeessä, että Kristus on annettu meille vanhurskaudeksi, pyhitykseksi jne. Mitä siis kristityn, joka Herramme tavoin tietääbja huomaa henkensä olevan alttiin ja lihansa heikon, pitäisi tehdä?
Siitä, että kuulemme koko ajan vain kehotuksia ja käskyjä pyhitykseen, seuraa joko tekopyhiä tai loppuunpalaneita, epäonnistuneita kristittyjä. Varsinkin kun koko sanasta ”pyhitys” vallitsee keskenään erilaisia käsityksiä, kuten olen jokin aika sitten yrittänyt täällä Riitta Sistoselle selittää. Pyhitys on syvimmältään syvenevää synnin ja
armon tuntoa. Se EI tarkoita, että kristitty ei pyrkisi lihansa kuolettamiseen ja Kristuksen mielen mukaiseen elämään vaan sitä, että armo vapauttaa meidät ja antaa tähän voimaa.
Kyse EI myöskään ole siitä, että Jumalan voima lihan alistamiseen riippuisi siitä, haluaako uskova sitä vai ei. Kuka sen voi mitata, kuinka ”tosissaan” edes uskova pyytää Jumalalta voimaa vai teeskenteleekö hän? Jeremia sen jo tiesi: ihmisen sydän on petollinen (sydän oli se elin, jonka ajateltiin ohjaavan meidän tahtoamme).
Tässä ei ole kysymys synnin tekemisestä luvalliseksi vaan sen kokemisesta, kuinka perinpohjaisesti sisimpämme on synnin turmelema – ja kuinka käsittämättömän valtava on Jumalan armo eri vaikutuksineen.
Tiedän kyllä, että kansankirkossa ei juuri haluta tästä synnille kuolemisesta ja Kristukselle elämisestä opettaa, mutta se on eri asia.
Marko Sjöblom kirjoitti: ”Varsinkin kun koko sanasta ”pyhitys” vallitsee keskenään erilaisia käsityksiä, kuten olen jokin aika sitten yrittänyt täällä Riitta Sistoselle selittää. Pyhitys on syvimmältään syvenevää synnin ja
armon tuntoa.”
Kuulehan Marko. Toivon ettet valehtelisi täällä. Sinulla on kova halu saattaa minut huonoon valoon. Sinä olet puolustanut Samin lakihenkisiä juttuja ja tekojen vanhurskauden oppia. Huomasin nyt tämän kommenttisi. Olen hyvin monesti kirjoittanut juuri tämän ”syvenevää synnin ja armon tuntoa”. Olet antanut nyt täysin väärän todistuksen minusta.
Hyvä huomio Markolta. Nooa ei saanut ”pelastusta” ansioista ja oman hurskauden tähden vaan yksin Jumalan Armosta, muutenhan pelastus ei olisi Armoa. Nooa oli kuten kaikki kuolevaiset, synnin alainen.
Jumala siis valitsi Nooan Armosta oman tahtonsa toteuttajaksi ja antoi tehtävän, jonka Nooa toteutti.
”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
Ja Herra sanoi: ”Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni”.
Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä. 1.Moos.6:5-8
Ismo,
Puhut sekoittavasti Herran tiestä.
Viittaamasi kohdan viimeinen jae on Biblia 1776 ”Mutta Noa LÖYSI/ hebr. māṣā’ armon Herran edessä.”
Nooa halusi ja vain hän ja seitsemän muuta löysi armahduksen Jumalan silmien edessä.
Voimme löytää sen, mikä eteen on löydettäväksemme asetettu, että löydön hyväksyisimmme.
Pyhitystä voitaeen tarkastella eri näkökulmista. Pohjimmiltaan pyhitys tulee aina Jeesukselta Kristukselta. Voimme käsittääkseni myös tarkastella pyhitystä siinä merkityksessä, että jotain erotamme elämästämme Kristusta varten, että hän sen tai sitä pyhittäisi. Pyhittäminen olisi siten pikemminkin pyhitytettäväksi antamista tai suostumista. Koko elämämme pyhitys Kristuksessa olisi tietenkin toivottavaa, emmekä siihen itse tai omin voimin kykene.
Nähdäkseni kansankirkkomme tapa puhua asioista siten, että ihminen helposti kokee, että ihmisellä ei ole mitään ”virkaa” tai (edes) tehtävää uskonelämässään: vain jäädä passiivisesti ”köllöttelemään” armossa (tai nykyään hyväksymisessä?), mikä saa toisaalla aikaan korostusta ”ihmisen osuudesta”. Samoin vaikuttanevat puheet Jaakobin kirjeestä ”olkikirjeenä”, joskus korostaenkin. Paradoksaalisesti toisaalta saatetaan esittää kritsillisyys lähinnä vain etiikkana. Teot ovat kyllä etiikkaa mutta uskoon niitä ei saisi liittää. Usko ja teot kuitenkin liittyvät toisiinsa ”kuin paita ja peppu”. Pelastus ei tietenkään tule teoistamme, vaan uskosta ja luottamuksesta Kristuksen tekoon. Usko ilman tekoja on kuitenkin kuollutta, ei ojentautumista uskon mukaan.
Jukka M.
Pyhitys, pyhittyä on erota, pysyä erossa maailmasta. Siinä sitten on kantona kaskessa kirkon perusta, eli Augustinuksen ”sekalainen seurakunta”. Siis tämä ”silittelevä ensimmäinen kappaleesi ontuu pois Itse Asian ytimestä.
Kirkon moniäänisyys ja -muotoisuus on näkökulmia, eikä Apostolien ja Profeettain perustalle laskettu, mikä on yhtäkuin Kirjoitukset, jotka ovat harmoniassa keskenään ja mitkä ovat kaikki yhtä tärkeitä omassa yhteydessään.
Hieman tylyä mutta ”kansankirkkomme” ei puhu uskoontulleen uskonelämästä, mikä elämä on vain uskoontulleella, koska uskoontulo olisi kirkon tuho, vt, aikaisempi blogini. Uskonnollista elämää parhaimmillaan edusti rikas nuorukainen, jopa niin, että Jeesus sanoi hänen olevan melkein sisällä, melkein uskossa. Suoraansanoen määritelmät ”virkaa, tehtävää uskonelämässään, passiivista köllöttelyä armossa,” sekä ”mikä saa aikaan toisaalta korostusta ”ihmisen osuudesta”, ovat yhtä mylläkkää vaikka hurskasta sellaista.
Raamattu todella puhuu koko ajan vanhurskasten seurakunnasta, jonka pää Uuden liiton puolella on Jeesus. Kirkko ei opillisesti edes edusta vanhurskasten seurakuntaa, vaan em. rikkaan nuorukaisen uskonnollisuutta ja sitäkin parhaimmillaan. Toisaalta evlut kirkossa, Suomessa on uskoontulleita, jotka kirkon seinien ikäänkuin sisällä muodostavat muurittoman vanhurskautettujen Seurakunnan osia.
”Ei tietenkään tule teoistamme”- tokaisusi ei liittyne mihinkään, mitä Seurakuntaan tulee. Jeesuksen Ruumis, paikallinen uskovien Seurakunta, toimii, koska usko ei jätä uskovaa toimettomaksi-
”Pyhittyä on erota, pysyä erossa maailmasta.” Ei ole. Pyhittyminen on omistautumista Jumalan käyttöön. Se ei tarkoita pysymistä erossa maailmasta vaan toimimista Jumalan lähettämänä maailmassa. ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset (Matt. 10:16).”
Varata jokin Jumalalle pitää sisällään sen, että se ei ole ”maailmalle” varattu. Siinä mielessä erotettu ”pois maailmasta” on totta pyhityksessä.
Oleellisinta ei kuitenkaan ole, että jokin on pois maailmasta vaan että jokin on varattu, erotettu tai annettu Kristukselle turvattavakai. Meidän ”antamisemme” ei ole pääasia vaan se, että Kristus on ja pysyy (jopa meidän synneistämme huolimatta, joita ei tule puuttumaan, mutta jotka anteeksi annetaan, kunhan siihen suostumme).
Kansankirkko on, mikä on. Se on tietenkin inhimillinen luomus, joka jo olemukseltaan on sekalainen seurakunta(mallikin). Sen vuoksi erityisesti sen yhteydessä olisi hyväksi julkisestikin todeta, että kyse on juuri ”sekalaisesta” seurakunnasta, jossa kaikki eivät automaattisesti ole ”Jumalan kansaa”.
Aikoinaan joissakin ns. vapaissa seurakunnissa oli taipumus korostaa, että ”meillä (ihan) kaikki ovat uudstisyntyneitä”. Epäilemättä prosenttiosuus on suuri mutta kyllä niissäkin on ja on ollut ”sekalaisia” jäseniä. Puhetapa lienee ollut kritiikkiä ”kaikki pelastuvat kirkossa” -ajatteluun, jollaista ajattelua maamme kirkollisuudessa on ollut ja lienee nytkin lähes ”valtavirtana” – tai ainakin näin monent ajattelevat tai kokevat.
Näiden debattien ongelmana on usein, että pyritään helposti löytämään vastapuolen ajattelusta ”etsi seitsemän virhettä” -tyylisesti vikoja.
Minua sellainen väsyttää.
Paavali totesi: Pääasia, että Kristusta julistetaan. Se lohduttaa.
Useinhan on ajateltu olevan erikseen ns. näkyvä ja näkymätän kirkko (tai seurakunta, oikeammin seurakuntien yhteisyys), Näkymättömän kirkon tuntee Kristus, ihminen taas näkee vain näkyvän ”todellisen” kirkon. Kumpikin koostuu syntisistä. Todellisen kirkon muodostavat armahdetut ja armahdukseen suostuneett, joiden elämään armahdukseen suosuminen vaikuttaa myös jollain tavalla tekoihinkin tai asennoitumiseen, joita meidän ihmisten voi usein olla vaikea arvioida oikealla tavalla, saati ”mittailla”. Teoissahan me kaikki olemme aina alamittaisia.
Kansankirkossa ei yleisesti uskalleta tuoda esille sitä, että kyseessä on ”sekalainen seurakunta”, jossa merkittävä osa jäsenistä ei aina edes tiedä, mistä kristinuskossa pohjimmiltaan on kyse, saati, että uskallettaisiin yleisesti julistaa kääntymyksen tarvetta (tai Kristuksen armoon palaamisen tarvetta; miten asia sanoitetaankaan…).
Kuitenkin myös ns. vapaissa seurakunnissa tai kirkoissa, joissa julistetaan korostaen uskoontulon merkitystä ei voi väittää, että kaikki ovat todella uskossa ja uskon ymmärryksessä; osa saattaa olla mukana vain ”tapaseurakuntalaisena”, jotkut voivat jopa ajatella, että omalla hurskaudellaan, aktiivisuudellaan, harratuneisuudellaan tai uskoontulonsa ja oman valintansa voimalla ovat pelastuneet. Kuinka syvällisesti uskonasiat sitten tulisi pelastuksen riittäväksi perustaksi ymmärtää, lienee paras jättä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen selvitettäväksi. Julistus ja opetus on tietenkin oleellista, ja se on seurakunnan tehtäväksi annettu. Vaarana on liiallinen painotus ihmisen omaan työhön.
Tavoitteen ei nähdäkseni tietenkään tulisi olla sellainen ”sekalainen, kaikki käy” -kirkko: kunhan kuuluu ainakin nimellisesti joukkoon. Pyhän Hengen työhön kun kuuluu – ja Hänelle tulisi antaa valtaa – näyttää todeksi synti, vanhurskaus ja tuomio. Sellainen julistus ei oikein tunnu sopivan tai kelpaavan aikamme nykymentaliteettiin, eikä kansankirkoon, jolla toki on ollut yhteiskunnassamme paljon hyväkin annettavaa, ja jonka piirissä on ihan hyvääkin julistusta ja opetusta – kunhan sitä sieltä löytää. Kuinka helposti, on oma probleemansa. Vaarana on, että pitäydytään passiivisuuteen: ”Herra hoitaa, älä murehdi ollenkaan, kaikki on armoa ja kaikki on ok.”
Kirkolla on 7 tuntomerkkiä , kuten Luther listaa ja se on aina myös näkyvä . Osallisuus Kristuksen ruumiiseen ei tarkoita että maksaa vain kirkkollisveroa. Siksi kirkonjäsenmäärää lueteltaessa on virheellistä kertoa kirkkollisveroa maksavat ja vaikka seurakunnan rekisteriin kuuluu 20.000 ihmistä ja 100 osallistuu seurakunnan toimintaan , niin pienempi luku on enemmän totta seurakunnan todellisesta koosta . Raamatullisesti asia on eri kuin tilastollisesti .
”Pienempi luku on enemmän totta.” Ehkä näin, mutta se ei ole koko totuus. Olen kuullut, että seurakunnan jäsenmäärästä riippumatta aktiivisia toimijoita on aina suunnilleen nuo sata. Luku kertoo, ettei seurakunta tarjoa toimintamahdollisuuksia sen useammalle. Toimettomaksi jääneitä ei pidä lukea ’todellisen seurakunnan’ ulkopuolelle.
”Toimettomuus” on vaikeasti mitattava asia. Toiminta ei useinkaan ole näkyvää ollakseen kuitenkin Kristuksen seurakunnan toimintaa. Hengellinen työ voi olla hyvinkin hiljaista ja näkymätöntä ihmismielelle. Ja vastaavasti ihmismielelle näkyvä toiminta voi olla sellaista ”muuta” toimintaa tai aktiviteettia, joka ei oikeastaan liity kristinuskoon vaan on muuta ”sekulaaria” toimintaa tai puuhastelua. Silläkin voi tietysti olla yhteiskunnallista merkitystä, vaikka se ei liittyisikään kristinuskoon; mutta onko se Kristuksen seurakunnan toimintaa, ja onko sillä yhteys kristilliseen uskoon, on eri asia.
Näkyvä toiminta ei vielä itsessään kerro yksiselitteisesti todellisen Krisutksen paikallisseurakunnan todellista suuruutta tai kokoa.
Se, että 100 olisi jokin ”maaginen” luku on varmasti yleisinhimillis-sosiologisesti ymmärrettävää: onhan jo Raamatussa esillä termi ”sadanpäämies”. Ilmeisesti 100 on vielä kohtuullisesti hallittava ihmisjoukon koko. Suuremmat alkavat olla pikemminkin massatapahtumia.
”Suuremmat alkavat olla pikemminkin massatapahtumia.” Suurten tapahtumien ihmismassat eivät ole toimijoita vaan yleisöä, joka ottaa vastaan. Hiljaisen ja näkymättömän hengellisyyden esiin nostaminen on tärkeää. Kiitos, Jukka Mikkola!
Martti, viite, 14.01.2026 08:34
”Pyhittyä on erota, pysyä erossa maailmasta.” Ei ole. Pyhittyminen on omistautumista Jumalan käyttöön. Se ei tarkoita pysymistä erossa maailmasta vaan toimimista Jumalan lähettämänä maailmassa. ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset (Matt. 10:16).”
Kantasi ”vaikuttaa” oikealta, niinkuin kaikki kirkon perusteet, jotka eivät kuitenkaan löydy Raamatusta. Ei löydy, koska instituutiot ovat vain aikaa varten ja toimivat kunnes kuolema jäsenille koittaa. Uusia jäseniä tehdään kastamalla ja esimerkiksi 20.000 kastekirjatusta vain 100 kuuluu Seurakuntaan. Timo G:n ymmärrys toimii hengellisesti ja/tai henkisesti.
Kaiken Martin sakramentaalisen näkemyksen tuhoaa Jeesuksen sanat hänen puhuessaan Isälle, vt. Joh.17:11-19, ja tässä painotan:
15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
16 HE EIVÄT OLE MAALIMASTA, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
Muuten, Matt, 11:16 ei pitäisi kuulua tähän vanhurskautus-kelpuutukseen. Siihen se kyllä liittyy, että uskovat elävät maailmassa, mutta pyhitettyinä ja pyhitykseen pyrkivinä, erossa maailmallisuudesta.
—
Martti, viite
14.01.2026 21:59
”Suuremmat alkavat olla pikemminkin massatapahtumia.” Suurten tapahtumien ihmismassat eivät ole toimijoita vaan yleisöä, joka ottaa vastaan. Hiljaisen ja näkymättömän hengellisyyden esiin nostaminen on tärkeää. Kiitos, Jukka Mikkola!
Martti,
Tässä ensimmäisen kerran huomaan sinun kiittelevän jotain. Sinulla on vaikeuksia osua oikeaan moittien sekä, kiittäen
Hengellisyys on Jumalasta. 1. Kor. 2:10-16, ”..15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken
..”. Hengellisyys on sisäistä, mutta vaikuttaa näkyvästi ja kuuluvasti tarpeen mukaan. Aistein havaitsemattomuus ei ole pyrkimys.
”Aistein havaitsemattomuus ei ole pyrkimys.” Eipä havaittavuuskaan ole. ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet (Matt. 6:5).” – – – ”Uskovat elävät maailmassa, mutta pyhitettyinä.” Heidät on pyhitetty juuri olemaan maailman valona ja suolana. ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa (Matt. 5:13-16).”
Martti,
Kasa hurskauksia, Raamatusta ja yksi tai kaksi sinultakin, kuten, ”Eipä havaittavuuskaan ole”, mikä on samaa luokkaa kuin Lutherin, että ”Ei Raamattu kielläkkään kastamasta lapsia”.
Edistystä entiseen tässä on se, ettei se ole ”kiteytyksen” mittainen, vaikka omat sanasi sen mitan täyttääkin.
”Edistystä entiseen tässä on se, ettei se ole kiteytyksen’ mittainen.” Sanottavansa tiivistäminen lyhyeksi ei ole vika vaan arvokas taito. Siihen pyrin, koska pitkät kommentit taitavat useimmilta njäädä lukematta. ”Älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.”
Armovalinta tuntuu olevan Reijolle vaikea asia, vaikka Raamattu on täynnä Jumalan tekemiä valintoja…
Ei Jumala kysynyt Israelin kansalta lupaa, kun Hän valitsi heidät omaksi kansakseen, eikä heidän ansionsa tai väkimääränsä tai mikään muukaan vaikuttanut Jumalan valintaan. Loppuisi päivä kesken, jos hakisin Raamatusta kaikki Jumalan tekemät Armovalinnat.
Kun Jumala Armahtaa, niin se ei ole ihmisen tahdosta kiinni, joka armahdetaan, vaan yksin Armahtajan tahdosta. Nooa sai Armon Herran silmissä, kuten niin monet muutkin ovat saaneet. Kristuksen Armo on julistettu koko maailmalle, eikä meidän omat tahtomiset ja valinnat tuo siihen mitään lisää. Jumala Armahtaa kenet tahtoo, Hänessä ovi on aina auki. Kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan ja kuka kuulee saarnamme? Herra yksin tietää kuka kuulee ja uskoo, Jumalalla on hyvä tahto ihmistä kohtaan…
”Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.Matt.12:18
PS. Islam opettaa Jumalan Armosta, että sen saa se, joka valitsee Jumalan tahdon ja toteuttaa sitä.
Reijo Mänttäri korostaa vanhan suomennoksen ilmaisua ’löysi armon’. Hän olettaa, että vain etsivä löytää. Voihan sitä löytää ihan sattumaltakin lompakon kadulta tai kissanpojan rappukäytävästä.
Ismo,
Taas sekavaa, koska koko Raamattua ei lueta, siis koskee sinua ja Marttia (tässä yhteydessä). Sen lisäksi ettei KOKO Raamattua lueta niin sitä ei lueta mitä siinä on luettavissa. Tämä ei ole epätarkkuuta, vaan Kirjoituksista poistamista ja niihin lisäämistä, jotta saataisiin sakramentaalinen kokonaisuus. Roomalaisillekirjeen 11. luku kertoo tyhjentävästi, miksi ja miten Jumalan valinta on Armosta. Kaikki alkaa siitä kun Jumala otti/valitsi kansan nimelleen, jolle Hän ilmoitti Koko Totuuden ja alusta lähtien ennen Aabrahamin siementäkin kaikki oli Armosta, siis Evankeliumia.
Aina, sitten ensimmäisen ihmisparin Paratiisista karkotuksen jälkeen on hyljätty Jumalan ilmoittamat siunaukset ja valittu kirous. Koska jo Paratiisista lähtien ihminen on voinnut päättää oman olotilansa ikuisuudessa. Ei taivas ole koskaan ollut mitään sattumalta löytyvää lompakkoa tai kissanpoikasta. Näin opetetaan ja uskotaan, koska ei lueta Raamattua eikä sitä julisteta. Tämä oppi elää hurskaana sanahirviönä ”armovalinta”, jonka tukinta on täysin Jeesuksen opetuksen vastainen, Matt. 7:8
8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
Tämä kolminkertainen vahvistus ihmisen haluamisesta eli vapaaehtoisuudesta vakuuttaa, että ihminen päättää oman iäisyyosansa, vaikka Jumala sitä tarjoaa jokaiselle, eikä kenelle Hän tahtoo. Jumalan valmistama pelastus Jeesuksessa ei ole valikoivaa kuten ennaltamääräysoppi, mikä kaveeraa kirkkojenkin kanssa.
Sinun, Ismo, ei pitäisi vihjailla Raamattuun ja sen ulkopuolisen opetuksen tukemiseen. Sen sijaan mainitse aina kuten Augsburgin tunnustuskin ”kirkkomme opettaa”.
”Ihminen päättää oman iäisyyosansa,” Kaikki päätäntävalta on Jumalalla. Sehän näkyy tuossa mainitussa Roomalaiskirjeen 11. luvussakin: ”Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen (Room. 11:32).”
Martti,
Sakramentit toimii vain niin kauan kuin olemme ajassa. Ajattomuuteen siirtymisen , missä sen vietämme, saa jokainen päättää. Sitä Ratkaisuvaltaa ei Jumala ole rajoittanut, vaan kunnioittanut omaa työtään, eli että Hän loi ihmisen vapaasti päättämään, jo Paratiisissa. Tämä kaikki siksi, että Hän puhalsi ihmiseen oman Henkensä, jolle jokainen uskoontullut voi itsensä alistaa ja tulla näin Jumalan työtoveriksi. Löytyy kaikki Raamatusta.
Yritä ottaa selville, mitä tämä tarkoittaa!
”Ajattomuuteen siirtymisen, missä sen vietämme, saa jokainen päättää.” Mistä tiedämme, että olemme tehneet oikean päätöksen ja pysyneet siinä? Matteuksen evankeliumin 25. luvussa kerrotaan niistä, jotka hämmästyksekseen huomaavat jäävänsä pelastuksesta osattomiksi: ”Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään (Matt. 25:41-46).” Vanhurskaat ovat yhtä yllättyneitä. Se, mikä ratkaisee ihmisen kohtalon, ei taida olla tämän mukaan mikään uskonnollinen kokemus vaan toimiminen lähimmäisen hyväksi aivan ajallisessa arjessa.
Saivartelut ”pelastuksesta” ja sanojen merkityksistä jatkuvat, eivätkä ilmeisesti lopu koskaan. Lasten kaste tarkoittaa, että lapsi saatetaan kasteen armoon. Opetus tulee rippikoulussa. Kaste on myös seurakunnan jäsenyys. Seurakunnasta voi erota, mutta ihminen elää silti Jumalan armossa ja armosta, sitä eivät hänen tekonsa mitätöi. Armo on tarjolla myös kaikki käskyt rikkoneelle ja itsensä särkeneelle.
Charlotta,
Olet puhunut ja puhut nytkin hurskaasti ja epähurskaasti, kun Kirjoituksia perusteluna käytetään. Kantasi, ilmaisusi linjautuvat vapaa-ajattelijoidenkin kaiken ymmärtävään metodiin. Pidät uskoontulo-ja pelastus-sanojen merkityksen selventämistä saivarteluna.
Ajattelin ja jopa ehdotin, että olisit kokenut Jumalan vaikuttaman uskoontulon. Nyt vedät vettä olettamukseni päälle, samalla kun puhut lasten saattamisesta kasteen armoon. Tämä onkin teologisen tiedekunnan opettama puhdas evlut ”kaste- pelastaa-oppi”. Vain Jumala liittää maailmasta uloskutsuttuun Seurakuntaansa ja se tapahtuu uskoontulleille, vt. Apt. 2:47.
Yrität olla johdonmukainen, johon ketjuun ujutat ”väristysten” kanssa epäraamatullisuuden.
Olisi luterilaisuuden nimissä puhuttava kirkosta, mielummin kuin seurakunnasta, koska kirkosta voi erota, mutta Jumalan Seurakunnan kirjat eivät luetteloi kirkkoihin kuuluvia.
Puhutko Jumalan armosta tekona, joka on lapsikaste? Jos näin on, niin olet sotkeutumassa omiin ja sakramentalistisiin ”sukkiin”, vaikka yrität sen ikäänkuin taikoa armoksi, käskyt ja itsensä rikkoneelle!!
Jos sanoisit, että ”kirkkomme tai kirkko opettaa”, niin tämä sakramentalinenkin kaava ”toimii” jokaisen kohdalla ajallisen ajan loppuun asti. Kuolemassa, lähes sekunnin murto-osassa (kärjistys) päästään siihen seuraan, missä kukin ikuisuutensa viettää.