Simsonin historian löydämme Pyhästä Raamatustan Tuom. kirj. 13-16 luvuissa, ja oli hän myös Kristuksen esikuva. Mutta tulisi ylen pitkäksi luetella kaikkia hänen tekojansa, joissa hän kuvasi Kristusta. Katsomme nyt vaan hänen kuolemansa tapausta.
Simson kuvasi Kristusta kärsimisessään ja kuolemassaan. Simson pääsi monta kertaa vihollistensa käsistä, siihen asti kun hetki tuli, joka oli hänen kärsimiselleen määrätty. Samoin meni Vapahtajamme Jeesus Kristuskin tiehensä vihollistensa keskeltä, jotka tahtoivat hänet tappaa, niinkuin kirjoitettu on Luukkaan ev. 4:30 ja Joh. 8:s luku sekä useammassa paikassa, siksi kunnes hetki tuli, jonka Jumala oli hänen kärsimiselleen määrännyt. Simsonin hänen maamiehensä juutalaiset viimein ylenantoivat ja jättivät filistealaisten käsiin. Ja samalla tavalla Vapahtajamme Jeesus Kristuskin omilta maamiehiltänsä annettiin roomalaisten käsiin. Erittäin Delila, se uskoton ihminen, antoi hopearahoilla ostaa itsensä pettämään ja jättämään Simsonin vihollisille, joka kuvasi sitä uskotonta pettäjää, JUUDASTA, joka oli Kristuksen opetuslasten joukossa, jolle hän uskoi itsensä ja joka söi hänen leipäänsä. (Ystävänikin, johon minä luotin, joka minun leipääni söi, nostaa kantapäänsä minua vastaan. Ps. 41:10. En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän toteen: ’Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan’. Joh. 13:18) Simson antoi mielellänsä sitoa itsensä, vaikka hän alussa katkaisi nuorat. Samalla tapaa Vapahtajammekin kernaasti antoi sitoa itsensä, vaikka hän sitä ennen näytti jumalallisen voimansa ja yhdellä sanalla, MINÄ OLEN, kaksi kertaa löi vihollisensa maahan. (Kun hän siis sanoi heille: ”Minä se olen”, peräytyivät he ja kaatuivat maahan. Joh. 18:6) – Simsonia hänen vihollisensa pahasti rääkkäsivät, hänen hiuksensa ajettiin, hänen silmänsä puhkaistiin, hänen täytyi jauhaa käsimyllyä, joka muuten oli orjain työtä, ja hänen täytyi vihdoin sokeana soittaa filistealaisille ja koperoida ja niin antaa heille tilaa ilakoida. Kaikki tämä kuvasi Jeesuksen Kristuksen pilkkaa, jota hänelle vihollisensa tekivät, kun häntä pitivät pilkkanaan ja kohtelivat häntä niinkuin halvinta orjaa. Kun filistealaiset parhaillaan hänelle irvistelivät, lähetti hän Jumalalle sydämellisen rukouksen, antoi vapaaehtoisesti henkensä kuolemaan ja tempasi nurin ne kaksi pilaria, joitten päälle huone oli vahvistettu ja niin hautasi itsensä sen alle. Tällä siis kuvattiin kuinka Vapahtajamme Jeesus Kristuskin oli rukouksessa ja vihollistensa häntä pilkatessa vapaaehtoisesti antava henkensä. (Sinun käteesi minä annan henkeni. Ps. 31:6. Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä. Luuk. 23:46).
Mutta niinkuin Simson tässä kuolemassaan teki filistealaisille enemmän vahinkoa kuin eläissänsä ja niin tappoi ja hautasi vihollisensa itsensä kanssa. Niin tuli myös Jeesuksen Kristuksen kuolema kuolemaksi ja myrkyksi perkeleen valtakunnalle. Hän on kuolemalla ottanut kuolemalta vallan, voittanut saatanan ja rikkipolkenut hänen päänsä sillä verisellä kantapäällään, johon häntä pistettiin. (Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän. 1. Moos. 3:15) Siispä saamme veisata: ”Nyt taisteltu on ainainen elämän kuolon sota, elämä pääsi voitolle, kuololta taittui ota. Niinkuin lausuu raamattu: Kuolemalla voitettu jo kuolo on. Halleluja, halleluja!”
Simsonin vihdoin hänen ystävänsä ja veljensä hautasivat, ottivat hänet pois filistealaisten maalta ja panivat hänet isänsä hautaan. Samalla tapaa Vapahtajamme Jeesus Kristuskin otettiin takaisin roomalaisten käsistä ja juutalaiset, Nikodeemus ja Joosef Arimatialainen, hänen kunniallisesti hautasivat, että raamattu täytettäisiin: Hän on pahan tekijäin sekaan luettu, mutta rikkaan tykö hän tuli kuollessaan. (Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta. Jes. 53:12. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa. Jes. 53:9).
Otto Tolja, Autuus on armosta uskon kautta, s. 87-89, Suomen evankelisluterilainen todistajain seura (Todistajaseura), Vaasassa 1964. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.


Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä. Luuk. 18:1.
Martti Luther huudahti kerran: Olen kastettu, olen pelastuva!
Tarkkaa lähdettä en tiedä. Näinkin hän tunnusti uskonsa.
Tietysti on totta, etteivät läheskään kaikki kastetut ole uskovaisia. Toisaalta Raamattu sanoo: Vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena. 1. Piet. 3:21. Molemmat tarvitaan pelastukseen sekä kaste että usko. Mark. 16:16.
Keskinäisessä seurustelussamme antakaamme paljon anteeksi yhteisen rauhan vuoksi.
Tunnustuskirjat
“Raamattu opettaa, jotta murheellisilla sydämillä olisi kestävä ja varma lohdutus, ja jotta Kristuksen ansiokin ja Jumalan armo saisivat niille kuuluvan kunnian, siten, että uskonvanhurskautena Jumalan edessä on yksinomaan armollinen sovitus eli syntien anteeksiantamus, ja että se lahjoitetaan meille sulasta armosta välimiehen, Kristuksen, ainokaisen ansion tähden, ja vastaanotetaan ainoastaan uskon kautta evankeliumin lupaussanaan. (Room. 4:6-8, 2 Kor. 5:19-21, Luuk. 18:13 s.)
Jumalan edessä tapahtuvassa vanhurskautuksessa usko siis ei nojaudu katumukseen, ei rakkauteen eikä muihinkaan hyveisiin, vaan ainoastaan Kristukseen ja hänessäkin vain hänen täydelliseen kuuliaisuuteensa, jolla hän meidän puolestamme lain täytti, ja joka uskoville luetaan vanhurskaudeksi.
Ainoa väline ja keino, jolla ja jonka välityksellä me voimme vastaanottaa ja omistaa Jumalan armon, Kristuksen ansion ja evankeliumin lupaussanassa tarjotun syntien anteeksiantamuksen, on yksinomaan usko, ei katumus, ei rakkaus eikä mikään muukaan hyve.” (Tunnustuskirjat, s. 489, vuoden 1948 painos).
Ei auta meitä suru suuri,
Ei hyödytä myös valitus,
Ja kärsimättömyys se juuri
On kuormalle vaan rasitus;
Se ylön suuri surumme
Vaan vaikeuttaa vaivamme.
Siis parempi on kärsiväinen
Tääll’ aina olla toivossa,
Ja olla siihen tyytyväinen,
Min Herra sallii armossa;
Ei Isältämme taivaassa
Tarpeemme ole salassa.
Hengellinen Virvottaja, vuoden 1894 painos.
”Me emme pysty vastustamaan tuota mahtavaa sotajoukkoa, joka käy kimppuumme, emmekä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sinuun me katsomme.” 2. Aikak. 20:12
Mikä tahansa vakava hätä kääntää sydämemme Herran puoleen. Hän rohkaisee hätäilevää: ”Älkää säikähtäkö alkääkä pelätkö — sillä tämä ei ole teidän sotanne vaan Jumalan.”
Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, tämän päivän teksti, Symbolum Oy, 2024.