Pappi vihkii pyydettäessä kaksi samaa sukupuolta olevaa kirkon jäsentä keskenään avioliittoon evankelis-luterilaisessa kirkossa (kirkko). Virkatehtävän tehtyään pappia saattaa kohdata rangaistus tuomiokapitulin taholta. Toinen pappi taas jättää pyydetyn kirkon palveluksen tekemättä ja myös häntä saattaa kohdasta rangaistus tuomiokapitulin taholta.
Tekeepä pappi niin tai näin, aina tekee väärinpäin. Kuinka tämä on mahdollista Suomessa? Kuvattu menettely on suoraa seurausta vuonna 2017 voimaan tulleen (20.2.2015/156) avioliittolain muutoksesta, jossa 1:1 §:n mukaan säädetään “kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään ovat kihlautuneet”.
Aikaisemmin oli jo Eduskunta hyväksynyt avioliittolakiin muutoksen 4:14 § (29.8.2008/572), jonka mukaan vihkiminen toimitetaan kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Samalla lainmuutoksella hyväksyttiin lakiin tärkeä 4:16 §, jonka mukaan (4:15 §:n lisäksi) kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.
Näiden lainsäädännöllisten muutosten jälkeen on ollut havaittavissa ilmeistä jännitteisyyttä avioliiton solmimissäännöstön soveltamisessa kirkollisen vihkimisessä, mutta ei siviilivihkimisessä. Siviilivihkiminen ei rajoita vihittävien sukupuolta lainkaan, kirkollinen vihkiminen perustuu kirkossa kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja kirkkokäsikirjaan, jossa viimeksi mainitussa ohjeistuksessa määritellään avioliitto vain miehen ja naisen väliseksi sopimussuhteeksi.
Kirkkokäsikirjan ohjeistus on ymmärtääkseni yhteneväinen Katolisen kirkon ohjeistukseen, joka löytyy Code of Kanon Law eli Kanonisen lain kokoelmasta, jonka viimeisimmän version vahvisti tarkastuksen jälkeen Paavi John XXIII 25.1.1983. Säädöskohta “TITLE VII” on kirjoitettu seuraavasti “Marriage. Can. 1055 §1. The matrimonial covenant, by which a man and a woman establish between themselves a partnership of the whole of life and which is ordered by its nature to the good of the spouses and the procreation and education of offspring, has been raised by Christ the Lord to the dignity of a sacrament between the baptized”.
Kevään 2025 kirkolliskokous päätti määräenemmistön turvin hylätä piispainkokouksen ehdotuksen rinnakkaisen avioliittokäsityksen nostamisesta kirkkojärjestykseen eli niin sanotun sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisen. Näin oli jo tapahtunut aiemminkin.
Tämän jälkeen Piispainkokous julkaisi 3.6.2025 pastoraalisen ohjeen tuomiokapituleille avioliittoon vihkimisestä tai siunaamista pyytävien samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä, jossa ohjeessa todetaan “ Piispainkokous suosittaa edelleen tuomiokapituleille, ettei samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä tai siunaamisesta koidu papille seuraamuksia”.
Eipä siis ole ihme, että laajasti ottaen kirkkokansa, papit, piispat ja lainoppineet ovat hämmennyksen vallassa, mitä ihmettä kirkossa on tapahtumassa. Samalla kuumeisesti pohditaan, onko jännitteisyydeksi kuvattuun olotilaan olemassa ratkaisua vai eikö ole.
Ratkaisu on löydettävissä. Ennen sen löytymistä kaikkien osapuolten on syytä katsoa peiliin ja hakea yhteisymmärrystä sekä tutkia avioliittoa sekä teologiselta että juridiselta kannalta. Tässä kirjoitelmassa tarkastellaan avioliittokäsitettä juridisesta näkökulmasta ja ottaen huomioon teologiset näkökulmat niin vähäisesti kuin se vain on mahdollista johtuen varsin vähäisestä teologisesta koulutuksestani. Kirjoittaja ymmärtää avioliitolla olevan sekä teologinen että lainopillinen elementti.
AVIOLIITTOSÄÄNNÖSTÖN TAUSTA
Erityisesti läntistä maailmaa ovat pyyhkineet toisen maailmansodan jälkeen voimakkaat ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja perusvapauksia koskevat tuulet. YK hyväksyi 10.12.1948 Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jossa esitettiin kootusti keskeiset oikeusvaltiossa noudattavat yksilöä koskevat periaatteet. Periaatteet hyväksyttiin käytännössä Suomessa liittymissopimuksella vuonna 1955 YK:iin. Sittemmin säännökset on tarkemmin sisällytetty Suomen perustuslakiin, jossa myös kirkon asema ja tehtävät on määritellyt.
Tämän kirjoitelman kannalta keskeisiä säännöksiä ovat perustuslain säännökset ja eräät muut lait sekä niiden perusteella annetut säännöstöt. Tavoitteena on löytyy ne näkökohdat, joilla on merkitystä avioliiton juridisen solmimisen näkökulmasta ja sitä, tarkoitetaanko avioliitolla vain miehen ja naisen välistä sopimussuhdetta vai ymmärretäänkö sillä myös samaa sukupuolen välistä sopimussuhdetta.
Perustuslain 6 §:n (731/1999) mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Ihmisten yhdenvertaisuutta koskevaa säännöstä tarkemmin ohjeistetaan yhdenvertaisuuslailla (1325/2014). Yhdenvertaisuuslain 1:1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Lain 1:2 §:n mukaan lakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa.
Tärkeä poikkeus on, että lakia ei kuitenkaan sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen.
Lain 3:8 §:n ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.
Perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnonvapaus. Säännöksen keskeinen sanoma on, että se sisältää oikeuden tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei myöskään ole velvollinen osallistumaan omantunnonvastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Vakiintuneesti ymmärretään, että avioliittoon vihkiminen kirkossa on nimenomaan uskonnon harjoittamista.
Laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (30.12.2014/1329 ) säädetään 1§:n mukaan, että lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.
Tärkeänä poikkeuksena on lain 2 §:n mukaan se, ettei lain säännöksiä sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoittamiseen.
Perustuslain 76 §:n mukaan kirkkolaissa säädetään evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkkolain säätämisjärjestyksestä ja kirkkolakia koskevasta aloiteoikeudesta on voimassa, mitä niistä mainitussa laissa erikseen säädetään.
Jokseenkin vakiintuneen ymmärryksen mukaan perustuslain 76 §:n säädöksellä kirkolle on annettu laaja itsemääräämisoikeus eli autonomia päättää omista asioistaan huomioiden sen, ettei kirkollisella ohjeistuksella rikota perustuslain säännöksiä.
Kirkkolain (652/2023) 1:1 §:n lain soveltamisalasta todetaan, että tässä laissa säädetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (kirkon) järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkon toiminnasta sekä tarkemmin kirkon tehtävästä, järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkojärjestyksessä. Jumalanpalveluksista ja kirkollisista toimituksista määrätään lisäksi kirkkokäsikirjassa.
Kirkon viranhaltijoista säädetään evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijoista annetussa laissa (653/2023), jollei tästä laista muuta johdu. Seurakunnan, seurakuntayhtymän, tuomiokapitulin ja kirkkohallituksen viroista, niiden perustamisesta ja kelpoisuusehdoista, virkavapauden ja vuosilomien myöntämisestä sekä pappisvirasta, piispan viran ja papin virkojen valintamenettelystä säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä. Kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan hyväksyy kirkolliskokous. Kirkkojärjestys julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.
Kirkkolain 1:2 §:n mukaan kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä. Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.
Kirkossa seurakunnan tehtävänä on kirkkolain 3:1 §:n mukaan toteuttaa kirkon tehtävää huolehtimalla jumalanpalveluksen pitämisestä, sakramenttien toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä ja muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.
Tuoreimmassa kirkkoa koskevassa lainsäännösten kodifioinnissa päädyttiin ratkaisuun, jossa pappia ja hänen tehtäviä koskevia säännöksiä kirkkolaissa on vähän. Keskeinen on kirkkolain 7:1 §:n määritelmä pappisvirasta, papista ja lehtorista. Toinen keskeinen säännös on kirkkolain 7:4 §:n säännös, joka muistuttaa tuomioivaltaa käyttävän tuomioistuimen toimivaltaa. Sen mukaan tuomiokapituli voi antaa papille kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet pappisvirasta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi, jos pappi ei ole pysynyt kirkon tunnustuksessa tai pappi toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy sopimattomalla tavalla.
Kirkkojärjestyksessä (657/2023) on seuraavia kirjoitelman kannalta keskeisiä säännöksiä.
Kirkkojärjestyksen 1:1 §:n mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Tämä säännös on aiemmin mainitun kirkkolain määritelmän tarkennus, joka antaa tarkemman ohjeistuksen siitä, mihin kaikkeen kirkon tunnustus perustuu niin teologiselta kuin lainopilliselta kannalta.
Kirkkojärjestyksen 3:12 §:n mukaan avioliittoon vihkimisen toimittaa pappi kirkossa tai muualla sen mukaan kuin vihittävät siitä papin kanssa sopivat. Vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Avioliittoon vihkiminen voidaan toimittaa myös, jos toinen vihittävistä ei ole kirkon jäsen mutta kuuluu muuhun kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskontokuntaan. Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata.
Kirkkojärjestyksen 7:5 §:n mukaan pappisvirkaan vihittävä antaa vihittäessä seuraavan pappislupauksen: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”
Kirkkojärjestyksen 3:39 §;n mukaan erimielisyyksien ratkaiseminen asia on saatettava tuomiokapitulin ratkaistavaksi, jos kirkkoherra ja kirkkoneuvosto ovat eri mieltä: 1) jumalanpalveluksesta tai kirkollisesta toimituksesta; 2) kirkon, siunauskappelin tai kappelin käytöstä; 3) seurakunnan päätettävänä olevasta kolehdista.
Kirkkojärjestyksen 4:3 §:n mukaan piispan lupaus on seuraava: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä toimittaessani N:n hiippakunnassa piispan virkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Tahdon myös tehdä parhaani, että kaikki muutkin, sekä sananpalvelijat että sanankuulijat hiippakunnassani niissä pysyisivät ja niiden mukaan eläisivät. Niin tehdessäni tahdon asettaa itselleni ohjeeksi Pyhän Raamatun opetukset oikean seurakunnan kaitsijan virasta ja velvollisuuksista. Tahdon huolehtia siitä, että minulle uskotussa hiippakunnassa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein Kristuksen asetuksen mukaisesti jaetaan. Tahdon vihkiä ja asettaa virkaan pappeja, jotka havaitaan siihen kelvollisiksi. Tahdon myös edistää maan rauhaa sekä kuuliaisuutta laillista esivaltaa kohtaan, noudattaa kaikessa kirkon lakia ja järjestystä ja vakavasti kehottaa ja velvoittaa hiippakunnan pappeja samoin tekemään. Kaiken tämän minä tahdon rehellisesti tehdä, niin että voin siitä vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän auttakoon minua Jumala.”
Siviilivihkiminen ei rajoita vihittävien sukupuolta lainkaan. Kirkollinen vihkiminen puolestaan perustuu kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja kirkkokäsikirjaan. Kirkkokäsikirjan avioliittoa ja aviopuolisoa koskevissa ohjeissa ja yksityiskohtaisissa menettelytavoissa käytetään sanoja “sulhanen”, “aviovaimo”, “morsian” ja “aviomies” (Kirkkokäsikirja III 8). Kirkollinen avioliitto on siis miehen ja naisen kirkon vahvistama juridinen ja teologinen sopimus, siviilivihkiminen on ainoastaan juridinen sopimus, jossa ei välttämättä ole uskonnonvapauslain tarkoittamassa mielessä uskonnosta kyse lainkaan.
Kirkolla olevan itsemäärämisoikeuden nojalla kirkolla oikeus itse määritellä avioliiton vihkimismuodon ja edellytykset. Tämän vuoksi on tarkemmin tarkasteltava, mihin kirkossa velvoittaudutaan aiemmin mainitussa kirkkojärjestyksen 1:1 §:ssä. Sen mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Kolmella vanhan kirkon tunnustuksella tarkoitetaan Apostolista, Nikean-Konstantinopolin ja Athanasiuksen uskontunnustusta, joissa on kyse nimensä mukaisesti uskon käsitteestä eikä niistä löydy aviolittokäsitteelle ohjeistusta suuntaan tai toiseen.
Augsburgin tunnustukseen (v. 1530) löytyy kohdasta XVI Yhteiskunnallinen elämä lause, jonka mukaan kristityllä on mm. lupa solmia avioliitto ja kohdasta XVIII Vapaa ratkaisuvalta mainitaan hyviksi teoiksi mm. halu ottaa vaimo.
Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta (v. 1531) löytyy seuraavaa kohdasta XXII Uskonkohta. Pappien avioliitto:
“Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen. Mutta kun luonnonoikeus on muuttumaton, niin oikeus avioliiton solmimiseen on pysyvää laatua”.
Lutherin Vähäkatekismuksesta (v. 1531) löytyy seuraavia kohta: “Jos siis sulhanen ja morsian pyytävät ja vaativat, me menettelemme näin: Ensiksi luetaan saarnastuolista seuraava kuulutus:
”Matti N. ja Maija N. tahtovat Jumalan järjestyksen mukaan astua pyhään aviosäätyyn ja pyytävät sitä varten seurakunnan kristillistä esirukousta, että heidän avioliittonsa alkaisi Jumalan nimeen ja onnistuisi hyvin. Jos nyt jollakulla on tiedossaan jokin este, hän ilmoittakoon sen ajoissa tai sitten olkoon myöhemminkin vaiti. Jumala antakoon avioon aikoville siunauksensa. Aamen. Vihkiminen toimitetaan kirkon edustalla näillä sanoilla: Matti, tahdotko ottaa tämän Maijan aviovaimoksesi? Sanokoon: Tahdon. Maija, tahdotko ottaa tämän Matin aviomieheksesi? Sanokoon: Tahdon. Sulhanen ja morsian antavat toisilleen vihkisormuksen. Pappi liittää heidän oikeat kätensä yhteen ja sanoo: Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön kukaan ihminen erottako. Sitten pappi puhuu kaikille läsnä oleville: Koska Matti N. ja Maija N. tahtovat solmia avioliiton ja tunnustavat sen Jumalan ja ihmisten edessä ja koska he ovat sen merkiksi antaneet toisilleen kätensä ja vihkisormuksen, niin minä julistan heidät aviopuolisoiksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”
RATKAISUEHDOTUKSIA
Ratkaisuehdotus 1
Filosofian tohtori, professori, emerita Eila Helander sai tehtäväkseen vuonna 2017 Piispainkokouksen toimeksiannosta tutkia kirkon identiteettiä avioliittoon vihkimisen tai siitä luopumisen näkökulmasta. Hän laati perusteellisen, liitteineen 127 sivua käsittävän selvityksen, joka sai nimekseen “Selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille”.
Selvityksessä tutkittiin seuraavia vaihtoehtoja:
1.Kirkko säilyttää vihkioikeutensa ja siunaa siviilivihityn avioliiton
2.Kirkko luopuu vihkioikeudestaan ja siunaa siviilivihityn avioliiton
3.Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimenpiteistä
Selvityksen tuloksena parhaimmaksi tämänhetkiseksi kompromissiksi osoittautuu vaihtoehto, jossa kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että sen sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli siitä keitä kirkko voi vihkiä avioliittoon ja keiden siviilivihityn avioliiton se voi siunata: a) avioliittoon vihitään mies ja nainen ja vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliitto siunataan b) avioliittoon voidaan vihkiä samaa sukupuolta oleva pari ja siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto siunata.
Kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan ei tehdä mitään muutoksia vaan asia hoidetaan piispallisella kaitsennalla niin, että tämän näkemyksen omaavat papit voivat omantunnonvapauden perusteella vihkiä samaa sukupuolta olevan parin, siunata heidän siviilivihkimisellä solmittu avioliittonsa ja vihkiessään muuttaa piispainkokouksen antamien ohjeiden mukaan vihkikaavan mainintaa sukupuolesta. Kirkon kanta ja papin omantunnonvapaus vihkiä samaa sukupuolta olevat kihlakumppanit ja siunata heidän siviilivihitty avioliittonsa dokumentoidaan päätösponteen.
Kuten tunnettua, selvitys toukokuun 2025 hylkäsi piispainkokouksen ehdotuksen rinnakkaisen avioliittokäsityksen käyttöönottamisesta ja jännitteiseksi olotilaksi kuvailtu tilanne jatkuu.
Ratkaisuehdotus 2
Ongelmaan on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu olemassa. Muutetaan kirkkojärjestystä eli täsmennetään kirkkojärjestystä nostamalla siihen avioliittokäsityksen olevan miehen ja naisen välinen sopimussuhde. Lainsäädännölliseltä kannalta tähän on kirkolliskokouksella oikeus perustuslain kirkolle myöntämän itsemäärämisoikeuden eli autonomian perusteella. Tällä menettelyllä selkeytetään kirkkolain 1:1 §:n säännöksiä kirkon tehtävästä ja kirkkokäsikirjan asemaa. Samalla myös selkeytetään kirkkojärjestyksen 1:1§:n säännöksiä kirkon tunnustuksesta ja erityisesti luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjan tunnustuskirjoissa selvitettyjä avioliittoa ja sen solmimista koskevia säännöksiä ymmärrettävään muotoon.
Muutos istuu luontevasti kirkkojärjestyksen 3. lukuun, joka käsittelee seurakunnan tehtäviä. Täydennetään kirkkojärjestyksen 3:12 §:n sanamuotoa seuraavalla tavalla.
Avioliittoon vihitään mies ja nainen. Vihkimisen toimittaa pappi kirkkokäsikirjassa määritellyllä tavalla kirkossa tai muualla sen mukaan kuin vihittävät siitä papin kanssa sopivat.
Ratkaisuehdotuksen edut
- Ratkaisu kristallisoi avioliittokäsityksen teologisen ja lainopillisen perustan
Ratkaisulla palataan kirkon avioliittoa koskevaan keskeiseen ja vähintään Lutherin käyttöön ottamaan määritelmään. Vaikka käsite on samanlainen kuin Katolisella kirkolla, kirjoittajan käsityksen mukaan luterilaisen kirkon ero Katolisesta kirkosta ei millään tavoin kosketellut avioliittokäsitystä. Se jäi voimaan molempiin kirkkokuntiin. Muistettava myös on, että Luther oli paitsi korkeinta teologista koulutusta hankkinut teologi, niin hän oli myös lainopillisesti pitkälle orientoitunut sopimusjuridiikkaan.
- Kirkkokansan ykseyttä vahvistetaan kaikilla tasoilla
Säännösten selkiinnyttyä jännitteisyys kirkon sisällä häviää. Rauha palaa kaikille tasoille. Enää ei tarvitse pohtia avioliittokäsitystä papin, hänen esimiehensä (-henkilönsä) kirkkoherran kesken eikä piispallakaan ole tarvetta asiaan puuttua tuomiokapitulin tuomiovallan kannalta.
- Siviiliavioliiton merkitys ja asema
Väestö- ja Digivirastolla on nykyisin siis yksinoikeus suorittaa siviilivihkiminen. Jos syystä tai toisesta kihlapari ei halua tai voi saada kirkollista vihkimistä, heillä on aina mahdollisuus solmia avioliitto siviilivihkimisellä. Toisaalta jos siviilivihitty aviopari tuntee tarvetta osallistua kirkon toimituksiin, heillä on siihen täysi ja yhdenvertainen oikeus kirkossa vihittyjen kanssa, edellytyksin tietenkin että ovat kirkon jäseniä. Kirkkolaissa ja kirkkoasetuksessa nimenomaan todetaan, että kirkon jäsenellä on oikeus osallistua kaikkiin kirkon toimittamiin toimituksiin.
- Yhdenvertaisuus kirkossa säilyy
Eduskunnan perustusvaliokunta on useassa lausunnossaan todennut, että yhdenvertaisuuslain säännöksien poikkeuksia on sovellettava suppeasti. Poikkeuksien on oltava selkeästi rajattuja ja oikeasuhtaisia. Ehdotus täyttää nämä ehdot. Avioliittokäsitys on selkeästi rajattu ja ymmärrettävissä. Se on myös oikeasuhtainen, koska juridiselta kannalta katsottuna henkilöllä on vaihtoehtoinen mahdollisuus solmia avioliitto siviilivihkimisellä. Menettely on myös syrjimätön tällaista henkilöä kohtaan kirkossa, koska hän on oikeutettu täsmälleen samoihin kirkon käyttämiin palveluihin kuin kirkossa vihitylläkin. Yhdenvertaisuuslain tarkoittama syrjimättömyys on myös jo aiemmin todettu olevan olemassa, kun aiemmassa kirkkojärjestyksen 2:18 §:s säädettiin, että kihlakumppanit vihitään avioliittoon kirkkokäsikirjan määrätyllä tavalla ja vihkimisen toimittaa pappi.
Espanjassa 22.08.2025
Seppo Jääskeläinen
Oikeustieteen kandidaatti
Eipä tullut mieleen aiemmin tuo, että kun kirkko hyväksyi kaksi vastakkaista tapaa toimia se samalla salli kaksi toisensa kumoavaa viranomaistoimenpidettä.
Kirjoituksessa on paljon tekstiä, mutta harmillisen vähän sellaista, joka on suoraan relevanttia kyseiseen asiaan.
Juridisesti tilanne on selkeä. Kirkolla on lain mukaan oikeus päättää avioliittoon vihkimisen/siunaamisen ehdoista. Valtio ei ole puuttunut tähän. Myöskään oikeuslaitos ei ole tähän puuttunut. KHO on linjannut, että kirkko saa päättää omasta avioliittokäsityksestään ja halutessaan rangaista linjasta poikkeavia pappeja. Blogin pitkät löpinät perustuslaista ja ihmisoikeussopimuksista voi ohittaa. Kysymys on täysin kirkon omissa käsissä.
Realiteetti kirkossa on se, että kirkolliskokouksen enemmistö ja myös pappien ja piispojen selkeä enemmistö kannattaa samaa sukupuolta olevien parien avioliiton vihkimistä. Määrävähemmistö voi estää virallisen päätöksen tekemisen kirkolliskokouksessa, mutta olisi naiivia ajatella, että määrävähemmistö pystyisi pitämään kirkkoa panttivankinaan. Tämä nähdään kirkon jokapäiväisessä toiminnassa. Käytännössä samaa sukupuolta olevia pareja vihitään avioliittoon kaikissa hiippakunnissa. Konservatiivisen laidan on nyt vain nieltävä tappionsa, koska eivät he tilanteelle mitään mahda.
Kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä ei ole mainintaa vihittävien sukupuolesta. Lainsäädännön ja normien näkökulmasta samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ei edellytä kirkolliskokouksen päätöstä. Kirkolliskokous on tässä asiassa menettänyt päätösvaltansa, koska ei ole yli kymmenessä vuodessa löytänyt asiaan ratkaisua joka ottaisi huomioon muidenkin kuin vain määrävähemmistön tahdon. Eduskunta muutti avioliittolakia 2014, joten aikaa olisi kyllä ollut jos olisi ollut aitoa halua.
Oma ennustukseni on, että piispainkokous on nyt asian ratkaissut, käytännössä antanut papeille oikeuden vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, eikä asian käsittely kirkolliskokouksessa ole enää tarpeellista. Se ei muuttaisi yhtään mitään.
Mikko Nieminen
Kommenttisi viitekehyksenä liberaaliteologinen arvopohjainen realismi. Totta puhut:
”Kysymys on täysin kirkon omissa käsissä.” M.Nieminen
”Käytännössä samaa sukupuolta olevia pareja vihitään avioliittoon kaikissa hiippakunnissa. Konservatiivisen laidan on nyt vain nieltävä tappionsa, koska eivät he tilanteelle mitään mahda. Oma ennustukseni on, että piispainkokous on nyt asian ratkaissut, käytännössä antanut papeille oikeuden vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, eikä asian käsittely kirkolliskokouksessa ole enää tarpeellista. Se ei muuttaisi yhtään mitään.” M.Nieminen
Tosiasiat ovat tosiasioita, suuri jytky on pudonnut evlut kirkon syliin. Pakkaa on sekoitettu rajusti. Piispat ja papit marssivat kirkolliskokouksen yli surutta ja ylpeästi (Proud). Julkilausumat eivät asiaa muuta. Kirkkolaiva natisee liitoksissaan. Ylitsepääsemättömät rajat tulevat vastaan perinteiselle kirkkokansalle? Eroaminen evlut kirkosta lisääntyy, vaikka herätysliikkeiden johtajat kehottavat liikkeiden kannattajia pysymään kirkon jäseniä? Lisääntyykö kirkon kannatus toisella laidalla paluumuuton muodossa?
> Piispat ja papit marssivat kirkolliskokouksen yli surutta ja ylpeästi
Tämä on suoraa seurausta siitä, että määrävähemmistö on yli 10 vuoden ajan itsekkäästi estänyt kaikki sellaiset ratkaisut, joissa huomioitaisiin muutakin kuin vain heidän näkemyksensä. Sitä niittää mitä kylvää.
Ei mitään erikoista siinä mielessä ettei tämä suunta olis jo ollut pitkään nähtävissä . Ehkä suurin yllätys on kysymys miten konservatiivit ajattelet kirkon rakentuvan , rakentaako Herra sen ihmisten kautta vaikuttaen heissä tahtomista ja tekemistä Kristuksessa ja millä edellytyksillä . Mitä pysyminen Kristuksessa , totisessa viinipuussa tarkoittaa ?
Varsinkin Sley : n kanta hyvin ristiriitainen suhteessa teologiaan jota sanovat edustavan .
Tietysti sisältäpäin on helppo nähdä hyvää toimintaa , mutta herätysliikkeiden edessä on valita kirkollisinkin kysymyksiin joko valita raamatullinen kanta liittyen teologisiin kysymyksiin koskien yhteyttä kansankirkkoon tai myötäillen piispallista kaitselmusta mikä on vallalla .
Arvot täytyy punnita lopulta uskon kautta ei taloudellisten asioiden kautta . Näin jatkuen tulisi ajatella ihmisiä että onko energiaa syytä käyttää jännitteiden käsittelyyn . Selvästi vastavoimat ovat voimistuneet ja sitä enemmän pitää keskittyä tärkeimpiin asioihin . Kirkkohallituksen päätös ottaa lähetysmäärärahat sley:ltä ja sekl : ltä on selvä osoitus että pyrkimys musertaa konservatiivisuus kirkon sisältä ja saada virkakysymys hyväksytyksi koko kirkon piiriin . Toisinpäin raha puhuttelee Rauhanyhdistyksen asemaa olla rauhassa kirkossa ,kun se tuottaisi kansankirkon tuloille ison loven jos liike lähtisi pois kirkosta .
Samalla menolla jatkuen naispappien määrä kasvaa 70-80% kansankirkossa , nuoret miehet ovat entistä konservatiivisempia ja kiinnostuneimpia teologisista totuuksista ja entistä vähemmän miehiä tulee kansankirkon palvelukseen . Kyselyt opista ja Jumalanpalveluksista tulevat realisoitumaan käytäntöön kun liberaalipapisto näkee asiat erilailla . Kuitenkaan kansankirkossa olevat sekä liberaalit ja konservatiivit eivät ole yhtenäistä joukkoa omissa piireissäkään ja hajaannus on väistämätöntä
> Kuitenkaan kansankirkossa olevat sekä liberaalit ja konservatiivit eivät ole yhtenäistä joukkoa omissa piireissäkään ja hajaannus on väistämätöntä.
Kun katselee amerikkalaisen yhteiskunnan yhä voimakkaampaa kahtiajakautuneisuutta ja vastakkainasettelua, olen entistä iloisempi siitä, että suomalainen yhteiskunta on moniarvoinen. Hajaannus on rakentanut meille yhteiskuntaa, jossa kaikille on tilaa. Mielestäni meidän tarvitsee joka päivä tehdä lujasti töitä sen eteen, että me yksilöinä ja yhteisöinä siedämme eri tavalla ajattelevia ihmisiä näkemättä heitä vihollisina.
Pidän vaarallisena sellaista asetelmaa, jossa jokin järjestelmä pakottaisi ihmisille sallitut mielipiteet ja opettaisi pitämään eri mieltä olevia vihollisina. Näemme itänaapurissa kuinka tällaista järjestelmää on rakennettu dikratuurin kautta. Rapakon takana maailman vanhin demokratia tekee parhaansa rakentaakseen yksiarvoista yhteiskuntaa. Ja onhan näitä nähty Euroopassakin toisen maailman sodan aikoihin.
Narsistinen mies merkittävänä vallankäyttäjänä ei näytä kovin hyvältä vaihtoehdolta. Terveellä itsetunnolla varustettu yksilö hyväksyy sen, että me olemme kaikki erilaisia.
Heikki Nieminen , kristillisyys lähtee tietysti luotuisuudesta ja sen ytimessä on jakamaton ihmisarvo ja se nimenomaan voi toteutua oikeassa kristillisyydessä . Identtiteettimme tulee Jumalalta
Ja sanan ja uskonnonvapaus on kristillisyyden hedelmää jossa sallitaan moniäänisyys ja myös vihollisia pyydetään rakastamaan . .
Miten Jumala on meidän ulkopuolellamme ilmoittanut on asian kirkon ja seurakuntaelämän suhteen on joko uskollisuutta sitä kohtaan tai sitten haluamme itse rakentaa yhteisöjä . Meidän mielipiteet eivät ratkaise eivätkä muuta Jumalan ilmoitettua sanaa . Jumalan sanan lupauksilla on siunaus ja suunta ja myös hän on itse luvannut rakentaa. Seurakunta on raamatullisessa mielessä paikka jossa Kristus hallitsee rakkaudella ja seurakuntalaiset tahtovat olla alamaisia koska hän on niin hyvä ja hänellä on kaikki mitä ihminen tarvitsee tämän ja tulevan elämän varalle . Srk koostuu tietysti hyvin erilaisista ihmisistä mutta ovat yhtä Kristuksessa . Ihmiset eivät luo yhteyttä kuin pakottamalla tai vapautta menetämällå omassa tunnossa . Kristus tuo todellisena vapauden , johon ihmisviisaus ei yllä eikä kykene siihen . Sana puhuukin yhteisestä uskosta , mutta ruumiinjäsenet ovat hyvin erilaisia kaikinpuolin ja siinä on rikkaus todellisena .
Heikki , on hyvä tutustua USA perustuslakiin jonka perusajatus on että ihmisen vapaus olla ja toimia vapaasti ja tämä sisältää ajatuksen että valtiovalta olisi heikko ja ei ohjaile ihmisen valintoja .Ja näitä ideologisia hallintoon pesiytyviä käytäntöjä nimenomaan puretaan. Toivottavasti se tapahtuu Euroopassakin että ihmiset kokisivat vapautta sanoa mitä ajattelevat ilman pelkoa. Kun ideologiat pesiytyvät halintoihin ja opetuslaitoksiin niin se pyrkii tuottamaan yksiäänistä totuutta ja siinä on kaksi suurta virhettä .
1 . Yhteiskunnalliseen kuten tieteelliseen keskusteluun kuuluu sallia moniäänisyys
2. Se tekee ihmiset älyllisesti laiskoiksi ja uskovat sen syötetyn ”tiedon” ilman kritiikkiä
Perustuslaki on varmaan ihan ookoo, mutta tällä hetkellä presidentti Trumpin hallinto edellyttää liittovaltion hankkimia projekteja toimittavilta yrityksiltä sitoutumista MAGA-liikkeen arvomaailmaan. Yritykset menettävät sopimuksiaan, jos ne julkisesti edistävät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa työpaikalla. Mielestäni liittovaltion tehtäviin ei kuulu puuttua yritysten arvoihin vaan yrityksillä tulisi olla vapaus toimia ilman valtiovallan ohjailua, kuten itsekin kirjoitit.
Sama koskee tällä hetkellä yliopistomaailmaa. Trumpin hallinto kiristää yliopistoja rahoituksen lakkauttamisella, jolleivat nämä sitoudu trumppilaiseen arvomaailmaan. Mielestäni valtiovallalle ei kuulu tällainen ohjaus vaan liittovaltion tulisi antaa yliopistoille vapaus toimia haluamallaan tavalla.
Yhdysvalloissa on menossa kulttuurisota, jossa yritysten DEI-ohjelmat nähdään vihollisen tunnusmerkkinä ja poliittista vaikutusvaltaa käytetään häikäilemättömästi itselle epämieluisien ajatusten tukahduttamiseen. Venäjällä se onnistuu, koska kansan tahto on muserrettu. Yhdysvalloissa presidentin toimikausi on toistaiseksi kuitenkin vain neljä vuotta, joten melko itsevaltaisenkin presidentin aikaansaama vahinko jää maltillisemmaksi.
Nyt kuitenkin mennään niin paljon vinoon blogin aiheesta, että ehkä parempi jättää tämä aihe toiseen blogiin.
Kirkolliskokous ei ole menettänyt päätösvaltaansa, vaan piispainkokous käveli kirkolliskokouksen päätöksen yli, josta piispa Jari Jolkkonen totesi jättäessään eriävän mielipiteen 3.6 mm. ”Jos piispainkokous ei noudata kirkon omia päätöksiä tässä asiassa, mikä estää poikkeamasta niistä myös muissa asioissa? Entä miksi seurakunnissa pitäisi vastaavasti noudattaa piispainkokouksen päätöksiä?”
Voidaan tietysi olla sitä mieltä, että piispainkokous on asian ratkaissut, mutta käytännössä tuo ratkaisu on aiheuttanut entistä syvempiä ongelmia kirkon sisälle. Olisi aika erikoista, ellei asiaa käsiteltäisi seuraavassa kirkollikokouksessa.
Ongelma on teologinen. Se on paikallistettavissa 1900-luvun alun Saksan Luther-tutkimukseen ja sen yhtenä edustajana Erich Vogelsangiin ja sitä kautta Ruotsiin ja lundilaiseen teologiaan Aulén, Nygren ja Bring. Edelleen hänen kauttaan väittämään: usko on muuttumatonta, mutta rakkaus tilannekohtaisesti muuttuvaa. Edelleen tästä päästään em. prof. Tuomo Mannermaan ajatukseen, jota Tulkaa kaikki-liikkeen esitaistelija TT Vesa Hirvonen lainaa varsin ahkerasti mm. 27.01.2023 kuten myös muualla.
”Asetu lähimmäisesi asemaan, identifioidu hänen kanssaan, jotta voisit – järkesi ja affektisi (tunteesi) – avulla saada selville, mitä hän tarvitsee sinulta”, kirjoitti Tuomo Mannermaa Kristuksen kuvan kaltaisuuteen muuttumista käsitelleessä jäähyväisluennossaan.”
Nyt ollaankin jo ”uskon ja rakkauden” korissa, jolla ratkaistiin paitsi virkakysymys avaten tien sille, ettei virka ole sukupuolesta riippuva. Nyttemmin järjen ja kantilaisen etiikan niin sanoessa spn-pareja on vihittävä, vaikka luomisjärjestys ei ole muuttunut miksikään Jumalan asettamana. Tästä Björn Vikström kirjassaan – Monta rakkautta toteaa: ”Luterilaisen teologian näkökulmasta olisi syytä vahvemmin korostaa, ettei ole olemassa muttumattomia luomisjärjestyksiä, joita ei saisi tarkastella ja tarpeen mukaan luonnollisen lain toteutumisen näkökulmaa” (s.225). Kuten blogissa kirjoitetaan; ”Luonnonoikeus on muuttumaton.”
> Kirkolliskokous ei ole menettänyt päätösvaltaansa
Piispainkokous toi kirkolliskokoukselle esityksen kirkkojärjestyksen muuttamisesti siten, että siihen olisi lisätty säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä (esitys 1/2024). Kirkolliskokouksessa enemmistö kannatti esitystä, mutta asia hylättiin määrävähemmistön turvin.
Kirkolliskokouksen jälkeen piispainkokous antoi papeille pastoraalisen ohjeen. Sen keskeinen sisältö on se, että papin on tärkeä kohdata kaikki vihkimispyynnöt avoimesti ja joustavasti, kirkko ei ole lisännyt kirkkojärjestykseen avioliittolain mahdollistamaa erityistä ehtoa rajata vihkimistä vain miehen ja naisen muodostamiin pareihin ja että avioliitton vihkiminen on kirkollinen toimitus, jonka soveltuvuudesta kirkkotilaan ei tarvita erillistä päätöstä (KJ 3:53§).
Tuomiokapitulit eivät rankaise samaa sukupuolta olevia pareja vihkiviä pappeja. Näitä vihkimisiä tapahtuu jatkuvasti ja aika vaikea tuota pastoraalista ohjetta on tulkita muuksi kuin piispojen hyväksynnäksi vallitsevalle käytännölle.
Mitään todellista valtaa kirkolliskokouksella ei asian suhteen ole. Ja siitä kirkolliskokous saa syyttää itseään. Kuten sanoin jo aikaisemmin, kirkolliskokouksella on ollut yli 10 vuotta aikaa löytää ratkaisu joka tyydyttäisi kirkon jäsenten enemmistöä, mutta määrävähemmistö on itsekkäästi estänyt tämän. Nyt se sitten saa niittää sitä viljaa mitä se on kylvänyt.
Mitä todellista valtaa on päätöksellä, jonka yli kävellään heti seuraavalla viikolla?
Eikö kirkolliskpkous ole piispain yläpuolella ?
Jos minulta kysytään, tässä kyseessä olevassa asiassa toimitaan tällä hetkellä piispainkokouksen eikä kirkolliskokouksen päätöksen pohjalta.
Tässä on kyse päätöksentekijän legitimiteetistä. Tässä kyseisessä asiassa kirkolliskokous on menettänyt legitimiteettinsä. Legitiimi järjestelmä ei perustu pakkoon vaan siihen, että legitiimi vallankäyttäjä saa kirkon organisaation tuen vapaaehtoisesti, koska organisaation jäsenet kokevat vallankäytön oikeaksi ja hyväksyttäväksi.
Jos kirkon operatiivinen johto (piispat ja tuomiokapitulit) kieltäytyvät rankaisemasta kirkolliskokouksen päätöksen noudattamatta jättämisestä, eipä tuolla kirkolliskokouksen päätöksellä ole edes nimellistä legitimiteettiä.
Tässähän on kyse siitä, että kirkon organisaatiossa kirkolliskokouksen päätös koetaan laajasti vääräksi ja arvottomaksi. Ei sellaista päätöstä pysty pitämään yllä pakolla. Väkisinkin kulissit romahtavat kuten on nyt nähty. Jokainen voi ihan itse koittaa yrityselämässä toimia esimiehenä ja tehdä mahdollisim typeriä päätöksiä. Ei niitä firman työntekijätkään noudata.
Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole juuri muita organisaatioita kuin sodanaikainen puolusvoimat, jossa ihmiset saadaan tekemään asioita pelkästään käskemällä. Ajatus siitä, että pelkästään jokin sääntö pakottaisi ihmiset toimimaan jollain tavalla, on naiivi.
Homoseksuaaliseen ideologiaan kuuluu seksuaalivallankumous, oman agenda ajaminen maaliin asti. Siinä demokratia, legimiteetit saa väistyä. Kysymys on anargiasta, ei tuossa mitään kummallista ole.
Heikki Nieminen
Kirjoutuksesi ovat ristiriitaisia kun ensin puhut moniäänisyydestä rikkautena ja nyt et halua nähdä yhteisesti noudatettuja kirkollislakeja vaan alat puhumaan legimiteetistä .Tälläistä on juuri dei – filosofia joka kikkailee monimuotoisuudella ja yksilövapaus sanoilla on ideologista ahdasmielistä totalitarismiin pyrkivää , ei kristillisen vapauden tuottamaa yhteiskunta-ajattelua . Se näkökulma on varmaan täysin selvä että piispat eivät toimi kirkkojärjestyksen eikä työnantajan ohjeiden mukaan . Kirkko ei voi pitäisi olla muutenkaan paikka , jossa ajattelu lähtee siitä että äänestetään mitä pidetään ja siksi tuo suuren yleisön esiintuominen , legimeteetttikysymyksenä on ihan toissijainen asia ja ongelma on valtion ja kirkon yhteenliittymä jossa ajattelu on vääristynyt että pasiivijäsenet pyrkivät vaikuttamaan ideologisiin päämäärän kautta sitä mikä on tarkoitus rakentua pohjautuen Jumalan ilmoitukseen . Lopulta ajatus vapaudesta tulisi kun saisi Jumalan sanan totuuden vaikenemaan kun ajataan ajan hengen mukaista linjaa kirkkoon . Sillä on tietysti historian valossa nimikin eli harhaoppia . Jumalan hengessä on todellinen vapaus ei lihassa eikä lain kautta saavutettavissa .
Avioliittolaki, kirkkolaki tai kirkkojärjestys eivät kiellä pappeja vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Piispat edustavat työnantajaa ja tuomiokapitulin kollegio ratkaisee sille määrätyt hallintoasiat, kuten pappien mahdolliset rankaisemiset. Kyllä tässä lakia noudetaan.
Mikäli kirkolliskokous haluaisi kieltää samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen, se voisi muuttaa kirkkojärjestystä siten, että sinne kirjattaisiin vihkimisen ehdoksi se, että vihkiparin tulee olla mies ja nainen. Pidän hyvin epätodennäköisenä, että kirkolliskokous tulisi tällaista rajausta kirkkojärjestykseen tekemään.
En jaa tuota ajatusta, että kirkossa olisi parempia ja huonompia jäseniä ja päätöksenteko tulisi keskittää vain näille paremmille ihmisille. Kenen tahansa ajatukset on helppo leimata harhaopiksi. Ei vaadi hääviä leukoja, joilla toisen haukkuu.
Kirkkolain ja järjestyksen intentio on miehen ja naisen avioliitossa. Eli homoseksuaalisuuden kieltämisessä. Kirkolliskokous äänesti juuri kirkkolain ja järjestyksen muutoksesta. Ei mennyt läpi. Sen jälkeen piispat toivat muutoksen kuten sanotaan keittiön kautta. Tämä oli tässä.
> Kirkkolain ja järjestyksen intentio on miehen ja naisen avioliitossa.
Pointtini oli sama kuin blogistin alkuperäisessä kirjoituksessa. Jos kirkko haluaisi lopettaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimiset, kirkolliskokous voisi muuttaa kirkkojärjestystä siten, että avioliiton vihkimisen edellytykseksi lisättäisiin se, että avioparin muodostaa mies ja nainen.
Tällaista päätöstä kirkolliskokous ei tule tekemään. Miksi? No siksi että kirkko ei itse halua sellaista päätöstä tehdä. Turha siis naukua siitä, mitä piispat tekevät.
Jokainen kristitty pitää tietysti piispojen ohjeistusta laittomana ja rakkauden vastaisena harhaoppina. Raamatun opetus kun ei muutu piispojen mahtikäskyllä.
> Jokainen kristitty pitää tietysti piispojen ohjeistusta laittomana
No äläpä nyt taas jauha paskaa. Et sinä voi koko kristikunnan puolesta puhua vaikka kuinka tekisi mieli uhota.
1. Kor. 6:9: “Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,”
1. Kor. 13:1: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”
Kaikki ovat syntisiä ja samalla viivalla ja luotuisuuden mukaan kaikilla heillä jakamaton ihmisarvo . Tähän on Jumala ilmaissut tahtonsa ja järjestyksen ihmisten parhaaksi jotta pelastuisivat .
Jumalan tahto ilmaistuna asetuksineen Jumalan sanassa on ollut perusta kirkolle ja sen elämälle . Ihmisten mielipiteillä ei ole merkitystä eikä Jumalan sanaa voi ihminen muuttaa . Joko on siinä suunnitelmassa tai sen ulkopuolella , vapaus valita . Kristikunnan historia kertoo valinnoista ja niiden seurauksista . Ei ole kysymys raamatuntulkinnoista vaan ajan hengen mukaan kansankirkon piispat tahtovat mennä . Armo halutaan määritellä ihmismielen ja ajan hengen mukaan , että vaikka teemme näin ja silti Jumala siunaa nämä päätökset vaikka ovat Jumalan tahtoa vastaan . Yhdessäkään suuressa yrityksessä eivät kansankirkon piispat voisi toimia heidän perusteilla toimia vastaan työnantajaansa , vaan lopputili tulisi äkkiä . On suorastaan populismia myötäillä kansankirkon jäsenten yleistä mielipidettä joka ei edusta edes kirkkokansaa joka tahtoo aktiivisesti toimia sanan mukaan . Sillä asema voidaan säilyttää ja paikka suurimman ihmisjoukon silmissä mutta Jumala ajattelee eri lailla .
> Ihmisten mielipiteillä ei ole merkitystä eikä Jumalan sanaa voi ihminen muuttaa.
Tiedät varsin hyvin, että Jumala ei ole täällä vastailemassa ihmisten kysymyksiin siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Jokainen meistä joutuu Jumalan tahdon ihan itse pähkäilemään ja päädymme näissä pähkäilyissä erilaisiin lopputuloksiin.
Lisäksi tuntuu, että joidenkin ihmisten jumala on poikkeuksellisen kiinnostunut seksin harrastamisesta. Siihen jumalalla tuntuu olevan loputtomasti sääntöjä. Ja nämä säännöt koskevat lähes poikkeuksetta aina muita ihmisiä.
Meillä taitaa olla tänään siivouspäivä. Sitä ei ilmeisesti Jumala paheksu? En ole aikakaan nähnyt kirkolliskokouksen riitelevän vuosikymmeniä siitä, saako sunnutaisin tehdä töitä.
Kannattaa lukea Raamattua ja elää kirkon uskosta, silloin tietää Jumalan tahdon, Jumala kun ei ole kaukana kenestäkään meistä. Jos elää kirkon ulkopuolella ei tiedä tietenkään Jumalasta mitään ja kaikki päivät ovat samanlaisia siivouspäivä.
Jumala on antanut sanansa ja käskynsä meidän parhaaksi . Rakkaudella hän meille ne antanut . Miksi se toisen ajattelu häiritsee ? Ei kai syntinen kristitty halua tuomita toista samanlaista syntistä kuin itse on . Vapaus on valita ja vastuun voi jokainen määritellä ja myös Jumalan ja voi myös selvää ilmoitusta tulkita oman mielen mukaan jos niin näkee parhaaksi . Kristinuskon mukaan kuitenkin olemme vastuussa lopulta Jumalalle elämästämme . Siivous on hyvä asia kuten seksikin ja oman kanssa niin ei tule myöskään omatunto syyttäväksi . Hyvää sunmuntaita kaikille vaan ja voimia alkavaan viikkoon .