Pappi vihkii pyydettäessä kaksi samaa sukupuolta olevaa kirkon jäsentä keskenään avioliittoon evankelis-luterilaisessa kirkossa (kirkko). Virkatehtävän tehtyään pappia saattaa kohdata rangaistus tuomiokapitulin taholta. Toinen pappi taas jättää pyydetyn kirkon palveluksen tekemättä ja myös häntä saattaa kohdasta rangaistus tuomiokapitulin taholta.

Tekeepä pappi niin tai näin, aina tekee väärinpäin. Kuinka tämä on mahdollista Suomessa?   Kuvattu menettely on suoraa seurausta vuonna 2017 voimaan tulleen (20.2.2015/156) avioliittolain muutoksesta, jossa 1:1 §:n mukaan säädetään “kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään ovat kihlautuneet”.

Aikaisemmin oli jo Eduskunta hyväksynyt avioliittolakiin muutoksen 4:14 § (29.8.2008/572), jonka mukaan vihkiminen toimitetaan kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Samalla lainmuutoksella hyväksyttiin lakiin tärkeä 4:16 §, jonka mukaan (4:15 §:n lisäksi) kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.

Näiden lainsäädännöllisten muutosten jälkeen on ollut havaittavissa ilmeistä jännitteisyyttä avioliiton solmimissäännöstön soveltamisessa kirkollisen vihkimisessä, mutta ei siviilivihkimisessä. Siviilivihkiminen ei rajoita vihittävien sukupuolta lainkaan, kirkollinen vihkiminen perustuu kirkossa kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja kirkkokäsikirjaan, jossa viimeksi mainitussa ohjeistuksessa määritellään avioliitto vain miehen ja naisen väliseksi sopimussuhteeksi.

Kirkkokäsikirjan ohjeistus on ymmärtääkseni yhteneväinen Katolisen kirkon ohjeistukseen, joka löytyy Code of Kanon Law eli Kanonisen lain kokoelmasta, jonka viimeisimmän version vahvisti tarkastuksen jälkeen Paavi John XXIII 25.1.1983. Säädöskohta “TITLE VII” on kirjoitettu seuraavasti “Marriage. Can. 1055 §1. The matrimonial covenant, by which a man and a woman establish between themselves a partnership of the whole of life and which is ordered by its nature to the good of the spouses and the procreation and education of offspring, has been raised by Christ the Lord to the dignity of a sacrament between the baptized”.

Kevään 2025 kirkolliskokous päätti määräenemmistön turvin hylätä piispainkokouksen ehdotuksen rinnakkaisen avioliittokäsityksen nostamisesta kirkkojärjestykseen eli niin sanotun sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisen. Näin oli jo tapahtunut aiemminkin.

Tämän jälkeen Piispainkokous julkaisi 3.6.2025 pastoraalisen ohjeen tuomiokapituleille avioliittoon vihkimisestä tai siunaamista pyytävien samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä, jossa ohjeessa todetaan “ Piispainkokous suosittaa edelleen tuomiokapituleille, ettei samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä tai siunaamisesta koidu papille seuraamuksia”.

Eipä siis ole ihme, että laajasti ottaen kirkkokansa, papit, piispat ja lainoppineet ovat hämmennyksen vallassa, mitä ihmettä kirkossa on tapahtumassa. Samalla kuumeisesti pohditaan, onko jännitteisyydeksi kuvattuun olotilaan olemassa ratkaisua vai eikö ole.

Ratkaisu on löydettävissä. Ennen sen löytymistä kaikkien osapuolten on syytä katsoa peiliin ja hakea yhteisymmärrystä sekä tutkia avioliittoa sekä teologiselta että juridiselta kannalta. Tässä kirjoitelmassa tarkastellaan avioliittokäsitettä juridisesta näkökulmasta ja ottaen huomioon teologiset näkökulmat niin vähäisesti kuin se vain on mahdollista johtuen varsin vähäisestä teologisesta koulutuksestani. Kirjoittaja ymmärtää avioliitolla olevan sekä teologinen että lainopillinen elementti.

AVIOLIITTOSÄÄNNÖSTÖN TAUSTA

Erityisesti läntistä maailmaa ovat pyyhkineet toisen maailmansodan jälkeen voimakkaat ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja perusvapauksia koskevat tuulet. YK hyväksyi 10.12.1948 Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jossa esitettiin kootusti keskeiset oikeusvaltiossa noudattavat yksilöä koskevat periaatteet. Periaatteet hyväksyttiin käytännössä Suomessa liittymissopimuksella vuonna 1955 YK:iin. Sittemmin säännökset on tarkemmin sisällytetty Suomen perustuslakiin, jossa myös kirkon asema ja tehtävät on määritellyt.

Tämän kirjoitelman kannalta keskeisiä säännöksiä ovat perustuslain säännökset ja eräät muut lait sekä niiden perusteella annetut säännöstöt. Tavoitteena on löytyy ne näkökohdat, joilla on merkitystä avioliiton juridisen solmimisen näkökulmasta ja sitä, tarkoitetaanko avioliitolla vain miehen ja naisen välistä sopimussuhdetta vai ymmärretäänkö sillä myös samaa sukupuolen välistä sopimussuhdetta.

Perustuslain 6 §:n (731/1999) mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Ihmisten yhdenvertaisuutta koskevaa säännöstä tarkemmin ohjeistetaan yhdenvertaisuuslailla (1325/2014). Yhdenvertaisuuslain 1:1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Lain 1:2 §:n mukaan lakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa.

Tärkeä poikkeus on, että lakia ei kuitenkaan sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen.

Lain 3:8 §:n ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.

Perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnonvapaus. Säännöksen keskeinen sanoma on, että se sisältää oikeuden tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei myöskään ole velvollinen osallistumaan omantunnonvastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Vakiintuneesti ymmärretään, että avioliittoon vihkiminen kirkossa on nimenomaan uskonnon harjoittamista.

Laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (30.12.2014/1329 ) säädetään 1§:n mukaan, että lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.

Tärkeänä poikkeuksena on lain 2 §:n mukaan se, ettei lain säännöksiä sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoittamiseen.

Perustuslain 76 §:n mukaan kirkkolaissa säädetään evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkkolain säätämisjärjestyksestä ja kirkkolakia koskevasta aloiteoikeudesta on voimassa, mitä niistä mainitussa laissa erikseen säädetään.

Jokseenkin vakiintuneen ymmärryksen mukaan perustuslain 76 §:n säädöksellä kirkolle on annettu laaja itsemääräämisoikeus eli autonomia päättää omista asioistaan huomioiden sen, ettei kirkollisella ohjeistuksella rikota perustuslain säännöksiä.

Kirkkolain (652/2023) 1:1 §:n lain soveltamisalasta todetaan, että tässä laissa säädetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (kirkon) järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkon toiminnasta sekä tarkemmin kirkon tehtävästä, järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkojärjestyksessä. Jumalanpalveluksista ja kirkollisista toimituksista määrätään lisäksi kirkkokäsikirjassa.

Kirkon viranhaltijoista säädetään evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijoista annetussa laissa (653/2023), jollei tästä laista muuta johdu. Seurakunnan, seurakuntayhtymän, tuomiokapitulin ja kirkkohallituksen viroista, niiden perustamisesta ja kelpoisuusehdoista, virkavapauden ja vuosilomien myöntämisestä sekä pappisvirasta, piispan viran ja papin virkojen valintamenettelystä säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä. Kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan hyväksyy kirkolliskokous. Kirkkojärjestys julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.

Kirkkolain 1:2 §:n mukaan kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä. Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.

Kirkossa seurakunnan tehtävänä on kirkkolain 3:1 §:n mukaan toteuttaa kirkon tehtävää huolehtimalla jumalanpalveluksen pitämisestä, sakramenttien toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä ja muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.

Tuoreimmassa kirkkoa koskevassa lainsäännösten kodifioinnissa päädyttiin ratkaisuun, jossa pappia ja hänen tehtäviä koskevia säännöksiä kirkkolaissa on vähän. Keskeinen on kirkkolain 7:1 §:n määritelmä pappisvirasta, papista ja lehtorista. Toinen keskeinen säännös on kirkkolain 7:4 §:n säännös, joka muistuttaa tuomioivaltaa käyttävän tuomioistuimen toimivaltaa. Sen mukaan tuomiokapituli voi antaa papille kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet pappisvirasta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi, jos pappi ei ole pysynyt kirkon tunnustuksessa tai pappi toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy sopimattomalla tavalla.

Kirkkojärjestyksessä (657/2023) on seuraavia kirjoitelman kannalta keskeisiä säännöksiä.

Kirkkojärjestyksen 1:1 §:n mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

Tämä säännös on aiemmin mainitun kirkkolain määritelmän tarkennus, joka antaa tarkemman ohjeistuksen siitä, mihin kaikkeen kirkon tunnustus perustuu niin teologiselta kuin lainopilliselta kannalta.

Kirkkojärjestyksen 3:12 §:n mukaan avioliittoon vihkimisen toimittaa pappi kirkossa tai muualla sen mukaan kuin vihittävät siitä papin kanssa sopivat. Vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Avioliittoon vihkiminen voidaan toimittaa myös, jos toinen vihittävistä ei ole kirkon jäsen mutta kuuluu muuhun kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskontokuntaan. Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata.

Kirkkojärjestyksen 7:5 §:n mukaan pappisvirkaan vihittävä antaa vihittäessä seuraavan pappislupauksen: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”

Kirkkojärjestyksen 3:39 §;n mukaan erimielisyyksien ratkaiseminen asia on saatettava tuomiokapitulin ratkaistavaksi, jos kirkkoherra ja kirkkoneuvosto ovat eri mieltä: 1) jumalanpalveluksesta tai kirkollisesta toimituksesta; 2) kirkon, siunauskappelin tai kappelin käytöstä; 3) seurakunnan päätettävänä olevasta kolehdista.

Kirkkojärjestyksen 4:3 §:n mukaan piispan lupaus on seuraava: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä toimittaessani N:n hiippakunnassa piispan virkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Tahdon myös tehdä parhaani, että kaikki muutkin, sekä sananpalvelijat että sanankuulijat hiippakunnassani niissä pysyisivät ja niiden mukaan eläisivät. Niin tehdessäni tahdon asettaa itselleni ohjeeksi Pyhän Raamatun opetukset oikean seurakunnan kaitsijan virasta ja velvollisuuksista. Tahdon huolehtia siitä, että minulle uskotussa hiippakunnassa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein Kristuksen asetuksen mukaisesti jaetaan. Tahdon vihkiä ja asettaa virkaan pappeja, jotka havaitaan siihen kelvollisiksi. Tahdon myös edistää maan rauhaa sekä kuuliaisuutta laillista esivaltaa kohtaan, noudattaa kaikessa kirkon lakia ja järjestystä ja vakavasti kehottaa ja velvoittaa hiippakunnan pappeja samoin tekemään. Kaiken tämän minä tahdon rehellisesti tehdä, niin että voin siitä vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän auttakoon minua Jumala.”

Siviilivihkiminen ei rajoita vihittävien sukupuolta lainkaan. Kirkollinen vihkiminen puolestaan perustuu kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja kirkkokäsikirjaan. Kirkkokäsikirjan avioliittoa ja aviopuolisoa koskevissa ohjeissa ja yksityiskohtaisissa menettelytavoissa käytetään sanoja “sulhanen”, “aviovaimo”, “morsian” ja “aviomies” (Kirkkokäsikirja III 8). Kirkollinen avioliitto on siis miehen ja naisen kirkon vahvistama juridinen ja teologinen sopimus, siviilivihkiminen on ainoastaan juridinen sopimus, jossa ei välttämättä ole uskonnonvapauslain tarkoittamassa mielessä uskonnosta kyse lainkaan.  

Kirkolla olevan itsemäärämisoikeuden nojalla kirkolla oikeus itse määritellä avioliiton vihkimismuodon ja edellytykset. Tämän vuoksi on tarkemmin tarkasteltava, mihin kirkossa velvoittaudutaan aiemmin mainitussa kirkkojärjestyksen 1:1 §:ssä. Sen mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

Kolmella vanhan kirkon tunnustuksella tarkoitetaan Apostolista, Nikean-Konstantinopolin ja Athanasiuksen uskontunnustusta, joissa on kyse nimensä mukaisesti uskon käsitteestä eikä niistä löydy aviolittokäsitteelle ohjeistusta suuntaan tai toiseen.

Augsburgin tunnustukseen (v. 1530) löytyy kohdasta XVI Yhteiskunnallinen elämä lause, jonka mukaan kristityllä on mm. lupa solmia avioliitto ja kohdasta XVIII Vapaa ratkaisuvalta mainitaan hyviksi teoiksi mm. halu ottaa vaimo.

Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta (v. 1531) löytyy seuraavaa kohdasta XXII Uskonkohta. Pappien avioliitto:

“Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen. Mutta kun luonnonoikeus on muuttumaton, niin oikeus avioliiton solmimiseen on pysyvää laatua”.

Lutherin Vähäkatekismuksesta (v. 1531) löytyy seuraavia kohta: “Jos siis sulhanen ja morsian pyytävät ja vaativat, me menettelemme näin: Ensiksi luetaan saarnastuolista seuraava kuulutus:
”Matti N. ja Maija N. tahtovat Jumalan järjestyksen mukaan astua pyhään aviosäätyyn ja pyytävät sitä varten seurakunnan kristillistä esirukousta, että heidän avioliittonsa alkaisi Jumalan nimeen ja onnistuisi hyvin. Jos nyt jollakulla on tiedossaan jokin este, hän ilmoittakoon sen ajoissa tai sitten olkoon myöhemminkin vaiti. Jumala antakoon avioon aikoville siunauksensa. Aamen. Vihkiminen toimitetaan kirkon edustalla näillä sanoilla: Matti, tahdotko ottaa tämän Maijan aviovaimoksesi? Sanokoon: Tahdon. Maija, tahdotko ottaa tämän Matin aviomieheksesi? Sanokoon: Tahdon. Sulhanen ja morsian antavat toisilleen vihkisormuksen. Pappi liittää heidän oikeat kätensä yhteen ja sanoo: Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön kukaan ihminen erottako. Sitten pappi puhuu kaikille läsnä oleville: Koska Matti N. ja Maija N. tahtovat solmia avioliiton ja tunnustavat sen Jumalan ja ihmisten edessä ja koska he ovat sen merkiksi antaneet toisilleen kätensä ja vihkisormuksen, niin minä julistan heidät aviopuolisoiksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”

RATKAISUEHDOTUKSIA

Ratkaisuehdotus 1

Filosofian tohtori, professori, emerita  Eila Helander sai tehtäväkseen vuonna 2017 Piispainkokouksen toimeksiannosta tutkia kirkon identiteettiä avioliittoon vihkimisen tai siitä luopumisen näkökulmasta. Hän laati perusteellisen, liitteineen 127 sivua käsittävän selvityksen,  joka sai nimekseen “Selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille”.

Selvityksessä tutkittiin seuraavia vaihtoehtoja:

1.Kirkko säilyttää vihkioikeutensa ja siunaa siviilivihityn avioliiton

2.Kirkko luopuu vihkioikeudestaan ja siunaa siviilivihityn avioliiton

3.Kirkko luopuu kaikista avioliiton solmimiseen liittyvistä toimenpiteistä

Selvityksen tuloksena parhaimmaksi tämänhetkiseksi kompromissiksi osoittautuu vaihtoehto, jossa kirkko pitäytyy nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että sen sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli siitä keitä kirkko voi vihkiä avioliittoon ja keiden siviilivihityn avioliiton se voi siunata:  a) avioliittoon vihitään mies ja nainen ja vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliitto siunataan b) avioliittoon voidaan vihkiä samaa sukupuolta oleva pari ja siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliitto siunata.

Kirkkojärjestykseen ja käsikirjaan ei tehdä mitään muutoksia vaan asia hoidetaan piispallisella kaitsennalla niin, että tämän näkemyksen omaavat papit voivat omantunnonvapauden perusteella vihkiä samaa sukupuolta olevan parin, siunata heidän siviilivihkimisellä solmittu avioliittonsa ja vihkiessään muuttaa piispainkokouksen antamien ohjeiden mukaan vihkikaavan mainintaa sukupuolesta. Kirkon kanta ja papin omantunnonvapaus vihkiä samaa sukupuolta olevat kihlakumppanit ja siunata heidän siviilivihitty avioliittonsa dokumentoidaan päätösponteen.  

Kuten tunnettua, selvitys toukokuun 2025 hylkäsi piispainkokouksen ehdotuksen rinnakkaisen avioliittokäsityksen käyttöönottamisesta ja jännitteiseksi olotilaksi kuvailtu tilanne jatkuu.

Ratkaisuehdotus 2

Ongelmaan on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu olemassa. Muutetaan kirkkojärjestystä eli täsmennetään kirkkojärjestystä nostamalla siihen avioliittokäsityksen olevan miehen ja naisen välinen sopimussuhde. Lainsäädännölliseltä kannalta tähän on kirkolliskokouksella oikeus perustuslain kirkolle myöntämän itsemäärämisoikeuden eli autonomian perusteella. Tällä menettelyllä selkeytetään kirkkolain 1:1 §:n säännöksiä kirkon tehtävästä ja kirkkokäsikirjan asemaa. Samalla myös selkeytetään kirkkojärjestyksen 1:1§:n säännöksiä kirkon tunnustuksesta ja erityisesti luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjan tunnustuskirjoissa selvitettyjä avioliittoa ja sen solmimista koskevia säännöksiä ymmärrettävään muotoon.

Muutos istuu luontevasti kirkkojärjestyksen 3. lukuun, joka käsittelee seurakunnan tehtäviä. Täydennetään kirkkojärjestyksen 3:12 §:n sanamuotoa seuraavalla tavalla.

Avioliittoon vihitään mies ja nainen. Vihkimisen toimittaa pappi kirkkokäsikirjassa määritellyllä tavalla kirkossa tai muualla sen mukaan kuin vihittävät siitä papin kanssa sopivat.

Ratkaisuehdotuksen edut

1. Ratkaisu kristallisoi avioliittokäsityksen teologisen ja lainopillisen perustan

Ratkaisulla palataan kirkon avioliittoa koskevaan keskeiseen ja vähintään Lutherin käyttöön ottamaan määritelmään. Vaikka käsite on samanlainen kuin Katolisella kirkolla, kirjoittajan käsityksen mukaan luterilaisen kirkon ero Katolisesta kirkosta ei millään tavoin kosketellut avioliittokäsitystä. Se jäi voimaan molempiin kirkkokuntiin. Muistettava myös on, että Luther oli paitsi korkeinta teologista koulutusta hankkinut teologi, niin hän oli myös lainopillisesti pitkälle orientoitunut sopimusjuridiikkaan.

• Kirkkokansan ykseyttä vahvistetaan kaikilla tasoilla

Säännösten selkiinnyttyä jännitteisyys kirkon sisällä häviää. Rauha palaa kaikille tasoille. Enää ei tarvitse pohtia avioliittokäsitystä papin, hänen esimiehensä (-henkilönsä) kirkkoherran kesken eikä piispallakaan ole tarvetta asiaan puuttua tuomiokapitulin tuomiovallan kannalta.

• Siviiliavioliiton merkitys ja asema

Väestö- ja Digivirastolla on nykyisin siis yksinoikeus suorittaa siviilivihkiminen. Jos syystä tai toisesta kihlapari ei halua tai voi saada kirkollista vihkimistä, heillä on aina mahdollisuus solmia avioliitto siviilivihkimisellä. Toisaalta jos siviilivihitty aviopari tuntee tarvetta osallistua kirkon toimituksiin, heillä on siihen täysi ja yhdenvertainen oikeus kirkossa vihittyjen kanssa, edellytyksin tietenkin että ovat kirkon jäseniä. Kirkkolaissa ja kirkkoasetuksessa nimenomaan todetaan, että kirkon jäsenellä on oikeus osallistua kaikkiin kirkon toimittamiin toimituksiin.

• Yhdenvertaisuus kirkossa säilyy

Eduskunnan perustusvaliokunta on useassa lausunnossaan todennut, että yhdenvertaisuuslain säännöksien poikkeuksia on sovellettava suppeasti. Poikkeuksien on oltava selkeästi rajattuja ja oikeasuhtaisia.  Ehdotus täyttää nämä ehdot. Avioliittokäsitys on selkeästi rajattu ja ymmärrettävissä. Se on myös oikeasuhtainen, koska juridiselta kannalta katsottuna henkilöllä on vaihtoehtoinen mahdollisuus solmia avioliitto siviilivihkimisellä. Menettely on myös syrjimätön tällaista henkilöä kohtaan kirkossa, koska hän on oikeutettu täsmälleen samoihin kirkon käyttämiin palveluihin kuin kirkossa vihitylläkin. Yhdenvertaisuuslain tarkoittama syrjimättömyys on myös jo aiemmin todettu olevan olemassa, kun aiemmassa kirkkojärjestyksen 2:18 §:s säädettiin, että kihlakumppanit vihitään avioliittoon kirkkokäsikirjan määrätyllä tavalla ja vihkimisen toimittaa pappi.

Espanjassa 22.08.2025

Seppo Jääskeläinen
Oikeustieteen kandidaatti