Kristitty elää myös jokapäiväisessä parannuksessa.

Mika R. Otat esiin yhden kristinuskon näkökulmasta olennaisen kysymyksen: Onko lain saarna, joka osoittaa synnin synniksi, varoittaa Jumalan tuomioista ja tuomitsee, tietenkin valmistuksena evankeliumille ja sen uskomiselle, vihapuhetta?

Jos asiaa problematisoi noiden kolmen esittämäsi esimerkin valossa, voidaan todeta, että ainakin joskus voi olla kysymys myös sairaudesta: alkoholismia pidetään nykyään sairautena, varastelussa voi olla kysymys kleptomaniasta ja huoruudessa seksiriippuvuudesta.

Tästä seuraa, että pelkkä asioiden nimeäminen synniksi ja tuomion julistus vaativat rinnalleen opetusta ja ohjausta sekä syvempää sielunhoidoliista tarkastelua.

Lisäksi on syytä muistaa nykyään yleinen väärinkäsitys, jonka mukaan tietyistä Raamatussa synneiksi manituista asioista puhuminen olisi – kristillisellä terminologialla sanoitettuna – asianomaisissa synneissä elävien tai niitä harjoittavien ihmisten loukkaamista ja vihaamista. Haaste on, miten opettaa kristitylle, että sellaiset asiat, jotka nykyään eivät ole kriminalisoituja tai ovat suorastaan luvallisia, kuitenkin voivat olla syntiä Jumalan edessä.

Marko, en väittänytkään, että kaikki uskoon tullessaan pääsevät heti eroon mainituista synneistä. Tai on joku voinut päästäkin. Mutta monet uskovat joutuvat taistelemaan jatkuvasti näitä ja muita syntejä vastaan. Väliin tulee lankeemuksia, mutta he tunnustavat katuen ne Jeesukselle ja uskovat myös anteeksiannetuiksi Jeesuksen Golgatan sovintotyön perusteella ja näin nousevat jälleen pystyyn. Tätähän on jokapäiväinen parannus.

Tai tarkennus. Kenestäkään uskovaisesta ei tule täysin synnitöntä tässä elämässä. Uskovainen on Kristuksessa synnitön ja pyhä, mutta itsessään syntinen.

Eivät sovi, katsohan, rinnakkain olemaan nämä kaksi: kristittynä ja uskossa oleminen ja vastoin omaatuntoansa lihan mielitekojen mukaan synneissä ja paheissa eläminen.

Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 290, SLEY, 1942.

Niihin siis, jotka vastustavat synnin himoja, jääpi hyvä omatunto ja usko.

Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 293, SLEY, 1942.

Onhan se kummallista tuo Raamatun vaarallisuus? Hieman faktaa. ”Lokakuun alussa julkaistu Raamatun saatavuus -raportti (The Bible Access List) paljastaa, että painostus ja vaino heikentävät merkittävästi Raamattujen saatavuutta eri maissa. Tutkimuksen toteuttivat useat kristilliset järjestöt, kuten Open Doors International, Digital Bible Society, Frontlines International ja Bible League International.”

Vuonna 2024: 96 iranilaista kristittyä tuomittiin yhteensä 263 vuodeksi vankeuteen. Onhan se erikoista, että kristityt ovat vaarallisimmilaan sillloin kun he lukevat Raamattua ja uskaltavat jopa sanoa totuuden: ”Ellette usko, niin ette kestä!” (Jes. 7:9).

Pentti M.

Kirjoitit ”Aviorikos on teko, ei ihmisen pysyvä ominaisuus. ”.

Juuri näin. Irstailut ja epäsiveelliset teot ovat tekoja, joita voidaan arvostella. Miksi sitten toisia niistä voi arvostella ja toisten tekojen arvostelemisesta joutuu käräjille? Ei kovin loogista.

Motiivien näkeminen viesteissä (tai pahimmillaan niiden ”arvaileminen”) vastoin viestijän itsensä julki lausumaa näkemystä viestistään ei todellakaan ole yksinkertaista, kuten vaikkapa surullisenkuuluisa ”Raamattukäräjät” -tapaus on osoittanut. Pahimmillaan väittämällä ”väkisin” viestin antajan motiivi joksikin on pahimmillaan suoranaista henkisluonteista väkivaltaa.

En toki väitä, etteikö vihapuhetta voisi olla olemassa. En myöskään väitä, etteikö joskus viestijällä voisi olla sellaisiakin motiiveja, joita hän ei (heti) itse huomaa tai tiedosta. Se, että jotkut kokevat jonkun vihapuheena ei tarkoita, että puhuja tai viestijä kohdistaisi vihaa johonkin ihmiseen tai ihmisryhmään. Vääryyttä saa, ja tuleekin vihata, ja sitä vihaa saanee ilmaistakin sananvapauden turvin. Jonkin asian tai teon esittäminen vääräksi ei ole vihaa ketään tai keitään kohtaan itsessään. Ei, vaikka oikeusteistse sellaista tulkintaa pyrittäisiinkin saamaan ennakkotapauksen voimin käytettäväksi.

Vihapuhelakeja lienee haviteltu eri puolilla. En tiedä, onko YK vielä ottanut asiaan kantaa – onhan esim. Iran esittänyt ihan suorasukaista vihapuhetta mm. erästä Lähi-Idän aluetta ja sen ”tiettyjä tai tietyllä tavalla” ajattelevia ihmisiä kohtaan. YK:n rauhanturvajärjestöt voisivat mm. tällaiseenkin kansainväliseen agressiiviseen vihapuheeseen puuttua, jos ne haluavat olla rauhaa takaamassa vihapuheita suitsimalla. Tai miten pitäisi kansaivälisissä yhteyksissa suhtautua vihapuheeseen: eri valtiolliset ja muut toimijat taitavat ymmärtää vihapuheen ja sen oikeutuksen kovin eri tavoin, mikä tietenkin on ongelma pyrittäessä edistämään ihmisoikeuksia, joihin kuuluu mm. ilmaisu- ja uskonnonvapaus muiden asiiden ohessa.

On hyvä mitää mielessä, että ilmaisuvapaus ei koske ainoastaan ns. taitavia tai kaunopuheisia huhujia. Kaunopuheisetkin voivat toisaalta olla ”susia lammasten vaatteissa”, kuorruttamalla kätketyn vihansa kanopuheisilla, ”byrokaattisluonteisilla” tai ”tieteellisvaikutteiseen” ja monimutkaiseen kaapuun puettuun tietyn intressipiirin jargoniin.

Tieteellisessä keskustelussa on tapana soveltaa ns. suopeuden periaatetta – toisin kuin nykyisessä poliittissävytteisessä yhteiskuntaympäristössä. Suopeuden periaatteen puuttuminen loistaa pimeyttään.

Tuo kannattaa lukea; https://www.terracognita.fi/tuote/eihan-noin-saa-sanoa/

Niin. Ajatellaanpa tarkemmin. Saarnassa sanotaan esimerkiksi: ”Avosuhteessa eläminen on synti, josta tulee tehdä parannus”. Sanankuulijoiden joukossa on loukkaantunut avopari, joka kokee pastorin haukkuvan tämän parisuhdemuodon valinneita ja pitää sitä a) sopimattomana yksitysasiaan puuttumisena ja b) peräti yhden ihmisryhmän halventamisena, koska pitäisi tehdä parannus.

Onko kyse vihapuheesta vai ”sanan satuttamasta” omastatunnosta, vai mistä? Vaihdetaan sitten sanan ”avosuhde” tilalle sana ”samaa sukupuolta olevien seurustelusuhde”. Mikä ratkaisee?

Marko Sjöblom Jeesus käski julistaa parannusta, siis mitä se tarkoittaa?

Onko se sen sanomista että tulee tehdä vaikka avoliitosta, ei, vaan kun julistetaan parannusta niin silloin jos Jumala kutsuu niin ihminen kyllä omassatunnossa (saa piston sydämeen) tietää mistä?

Parisuhteen luonne ei ole verrattavissa kansallisuuteen, sukupuoleen, ikään, uskontoon tai muuhun vastaavaan. Moraalinen kannanotto taas ei ole halveksimista tai syrjintää. – – – Jeesus ei halveksinut eikä syrjinyt vaan sanoi: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.” Hänestä puolestaan sanottiin: ”Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!”

Martti Pentti kuinka tullaan Jeesuksen luo, eikö Hänen sanansa kautta eli tekemällä parannus?

Ari Pasanen usein kysyy, mitä on parannus? Olen tainnut ennenkin vastata hänelle näillä teksteillä:

Oikeassa parannuksessa on kaksi osaa: synnin tunteminen ja armon tunteminen tai, käyttääksemme tutumpia nimityksiä, Jumalan pelko ja luottamus laupeuteen.

Martti Luther, Armahda minua, Jumala, Psalmin 51 selitys, s. 7, Concordia ry, 2022.

Parannus on katuvan syntisen turvautumista Jumalan ansaitsemattomaan armoon Kristuksessa.

Fredrik Wislöff, Kirkon armonvälineet, s. 103, Kirjaneliö, linkki, 1980.

Tämä keskustelu ei kuulu tähän yhteyteen, Ari Pasanen. Olen käynyt sitä kanssasi toisaalla kyllästymiseen asti.

Mika Rantanen todellinen parannus jota Jeesus julisti ja käski julistaa on kääntymistä pois pimeydestä seuraamaan Jeesusta. Siis kerran tehtävä. Todellisen parannuksen jälkeen alkaa (kasteen ottamisen jälkeen) alkaa pyhitys eli lihan mielen muuttaminen Hengen mielen mukaiseksi kun Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen sanoja.

Pentti M,

Kirkko toteaa aviorikoksen synniksi. Jos näin julistetaan, onko kyseessä vihapuhe aviopuolison pettäjiä kohtaan?

Ehkä kerrot näkemyksesi ja perustelut. Samoja perusteita voidaan mahdollisesti soveltaa muihinkin pahoihin tekoihin.

”Kirkko toteaa aviorikoksen synniksi.” Aviorikos on teko, ei ihmisen pysyvä ominaisuus. Tekojen paheksuminen ei ole ihmisen halveksimista tai syrjimistä siksi, milläinen hän on. Siksi se ei sovi vihapuheen määritelmään. – – – Miksi tämä on niin hakalaa? Jos kirkko julistaisi diabeteksen, vasenkätisyyden, sudanilaisuuden, naiseuden tai vanhuuden synniksi, se olisi vihapuhetta.

Martti Pentti onko huorintekijä määritelmä millainen ihminen on?

”Onko huorintekijä määritelmä, millainen ihminen on?” PIdätkö sitä synnynnäisenä ominaisuutena, jota ihminen ei voi muuksi muuttaa?

Martti Pentti onko valehtelija synnynnäien ominaisuus, entäpä murhaaja?

Kysymykseni perustuu siihen kun Jeesus sanoo huorintekijän ja murhaajan olevan ulkopuolella.

Jumala ei ole istuttanut ihmiseen luomisessa muuta kuin synnittömyyden. Valitettavasti se ei ollut pysyvä ominaisuus ja meissä on sitten poikkeamien poikkeamia suuntaan ja toiseen, joita kutsutaan yleisnimellä: Synti. Paavalin mukaan häpeälliset himot.

Kirjoitit ”Aviorikos on teko, ei ihmisen pysyvä ominaisuus. ”.

Juuri näin. Irstailut ja epäsiveelliset teot ovat tekoja, joita voidaan arvostella. Miksi sitten toisia niistä voi arvostella ja toisten tekojen arvostelemisesta joutuu käräjille? Ei kovin loogista.

”Miksi sitten toisia niistä voi arvostella ja toisten tekojen arvostelemisesta joutuu käräjille?” Viittaat nähtävästi Päivi Räsäseen. Häntä ei syytetä kenenkään tekojen arvostelemisesta. Hän on paheksunut eräiden ihmisten synnynnäistä ominaisuutta. Hänet on kahdessa oikeusasteessa vapautettu syytteestä, mutta nyt halutaan korkeimman oikeuden kanta asiaan.

Vihapuhe sanan käyttö on aika uusi ilmiö ja voi kysyä tarvitseeko lainsäädäntömme sanoittaa sen lakitekstin lisäksi , mitä oikeusoppineet ovat kirjanneet lakeihin . Vihapuhe ei ole lakitekstiä , sitä ei löydy lakikirjasta . Mikä olisi vajaata Suomen lainsäädännössä että ihmistä ei voisi jo nyt rangaista ? Vihapuhe on myös hyvin valikoivaa ja määritelty ne ihmisryhmät jotka saavat suojaa eniten . Ihmisoikeusjärjestöt jotka pitävät esillä teemaa ,niin valikoivat tarkasti vihapuheen kohteet. Siinä ei ratkaise kansainvälisesti tarkasteltuna raakuus eikä edes murhat ja kidutukset vaan ihmisryhmä . Ei ole ihan muutenkaan tiedossa lainsäädännön käyttö , jos sotaoikeuden mukaan ovat syytettyinä Räsänen ja Pohjola . Vihapuhe on tullut feminismin myötä länsimaihin . Täällä Yksilökeskeisessä maailmassa ei keskitytä niihin perinteisiin arvoihin jotka määrittelevät käytöstä muita kohtaan . On paljon maita joissa ei puhuta edes vihapuheesta , vaikkapa Georgia jossa on hyvin perinteisiä arvoja ja miehet kunnioittavat naisia enemmän kuin länsimaissa ja ehkä pitkä kristinuskon vaikutus näkyy vieläkin yhteiskuntaan siellä ,jossa ordodokseja on suurin osa väestöstöstä .

”Vihapuhe on myös hyvin valikoivaa ja määritelty ne ihmisryhmät jotka saavat suojaa eniten.” Ne saavat eniten suojaa, jotka tarvitsevat eniten. Toisin sanoen niitä suojellaan, jotka eivät voi vaikuttaa siihen, kuuluvatko tuohon ryhmään vai eivät.

Seija. Kyllä minä vastasin aivan asiallisesti, kuten pyysit ja kirkon opetuksen mukaan.

Teoreettisesti ja yleistasolla voidaan ns. vihapuhe epäilemättäkin määritelläkin. Ja kyllä ns. vihapuheita – erilaisiin kohteisiin suuntautuen – lienee olemassa. Sitten toinen, paljon kimurantimpi, asia on se, miten tuollainen teoreettinen yleismäärittely ikäänkuin ”operationalisoidaan” käytännön havainnoiksi ja yhteismitallisesti todennettavaksi siten, että kyse ei ole vain jonkun tai joidenkuiden tuntemuksista tai mielikuvituksellisesta spekulaatiosta. Ymmärtääkseni siihen eivät ole laki-ihmiset keksineen sellaista tapaa, joka olisi yleisesti jokaisen hahmotettavissa, ja siten lainsäädännön keinoin määriteltävissä.

Hyvä käytös on käsitteenä helppo hyväksyä mutta lainsäädännöllisesti kovin hankalasti erityisesti monikulttuurisessa ja moniarvoisessa yhteisössä sanktioitavissa siten, että ketään ei sorreta sanan-, ilmaisun-, uskonnon tai (poliittisluonteisen) mielipiteensä tai kulttuurinsa vuoksi; siis siten, ettei loukata demokratian ja yhdenvertaisuuden ydintä.

Liekö niin, että puhe ”moniarvoisuudesta” onkin vaientunut ja se on korvautunut poliittisesti värittyneellä ihmisoikeus- ym. retoriikalla, jossa piiloviestitään vaatimusta ”yksistä yhteisisitä sallituista” arvoista ja niiden yksisitä sallituista ymmärtämis- ja tulkintatavoista; kuitenkaan tuomatta esiin sitä, että joku erityinen intressiryhmä nuo ”arvot” saisivat määriteltäväkseen ja valvottavakseen.

Itse asiassa nonet poiliitikot tai muut aktivistit pyrkivät omilla retorisilla keinoillaan hiljentämään ”toisinajattelijoita” (suhteessa omiin näkemyksiinsä ja ideologioihonsa). Myös julkisessakin ”normaalissa” mediassa. Samoin tavoin vaikuttavin erilaisin ”foobikko” -loppuisin termein leimautetaan toisinajattelijoita, oli sitten tarkoitus suoranainen leimaamine, vaientaminen tai vain ”typerän” terminologian epäasiallinen käyttö. Minun vallassani ei ole määritellä ilmaisijan syvintä motiivia, jolloin syyllistyisin suorastaan epäeettiseen viestintään, spyykkiseen väkivaltaan tai/ja ns. leimaamiseen tai vähintäänkin julkiseen spekulaatioon, spekulaaiotani kuitenkaan myöntämättä.

Ei ole kovinkaan harvinaiasta kuulla, että ”tietyistä asioista ja tietyistä katsantokannoista” monet uskaltavat avata suunsa vain silloin kun ovat kahden kesken ”turvallisen henkilön” kanssa; silloin kun koetaan, että haluttaisiin ilmaista jotain sellaista, mitä ns. yleisimmässä julkisessa ja hallitsevassa mediassa pidetään ns. ei-suotavana mielipiteenä tai näkemyksenä.

Se ns. turvallisen tilan käsite, jota yleisesti viljellään, ei takaa turvallista ympäristöä julkistaa ajatuksiaan kaikille – ei varsinkaan niille, jotka eivät ajattele ”mediamudikkaasti”, siis siten kuin vallassa olevan median mukaisesti meidän kaikkien edellytettäisiin ajattelevan. Näin ovat useat minulle viestineet – ollessamme kahden kesken. Toisille ns. turvallinen tila on supistunut kovin pienekssi, toisille heidän turvallinen tilansa tuntuu olevan laajeneva. Meillä on tsasa-arvo mutta ovatko kaikki yhdenvertaisesti tasa-arvoisia?

Jukka Mikkola, pohdintasi kuulostavat minusta selvän asian hämmentämiseltä. Vihapuhe on määritelty niin, että sanallinen tai muita keinoja käyttävä hyökkääminen sellaisia kohtaan, jotka eivät voi sitä väistää, on määritelty vihapuheeksi. Se ei tarkoita ketään, joka ajattelee tai asennoituu niin tai näin. Ajatukset tulee vain ilmaista ilman vihaa. Käytössä oleviin termeihin – kuten populisti tai homofoobikko – tulee suhtautua asiallisina ilmauksina eikä haukkumasanoina. On hyvä katsoa peiliin ja miettiä, miten mikin nimitys sopii.

Martti P. ”Ajatukset tulee vain ilmaista ilman vihaa.” No siinä tapauksessa kuntiin ja kaupunkeihin on perustettava ”vihantarkastajien virka” ja mieluummin vielä lisäksi heitä, jotka jalkautuvat teille ja aitovierille.

Ilman vihaa…? Onko kaikki argumentointi vain tulkintaa – tuhat erilaista tulkintaa, kuten Raamatun ymmärryksen tavoista usein väitetään…

Mitä tarkoitetaan vihalla, ja miten se verifioidaan siten, että kyse ei olisi vain tuntemusten tulkinnasta? Ja tietysti siitä, kenelle annetaan oikeus määritellä ”se oikea tuntemusten tulkinta”? Onko siitä tulkinnasta olemassa vain ja ainoastaan yksi ja yksikäsitteinen tai sallittu tulkinta. Toki aisa voidaan ratkaista äänestykselläkin, jolloin tietenkin pohde on siinä, keillä on oikeus ja mahdollisuus osallistua äänestykseen – ja saada riittävän monipuolista ja moninaista tietoa asiasta ja ennene kaikkea väitetyn asian vaitetysitä konteksteista, siis asiayhteyksisitä. Tapaus ”Raamattukäräjät” ovat osoittaneet, että ongelma on juridisesti kovin visainen ja sen ratkaiseminen kuluttaa suunnattomasti oikeusjärjestelmämme resursseja, ja siten heijastelee yhteiskuntamme muuttunutta arvopohjaa, jättäen monet muut oleelliset oikeustapaukset odottamaan käsittelyään. (Juridinen ”kikka-kolmonen” -soveltaminen lienee ylesitymässä kiistanalaisessa kirkollisessakin kontekstissa.)

Minä olen kokenut ns. vihaa kohdistettavan ns. toisinajattelijoihin En itsestäni nyt puhu), mitä ilmaisua ei kuitenkaan ole nimitetty ”vihapuheeksi”. En kuitenkaan koe, että asiaa pitäisi tai kannattaisi alkaa käyttämään oikeujärjestlemämme lisäkuormiitajana. Ehkäpä toisilla ajattelijoilla ja ajatustensa ilmaisijoilla on ei-niin-mieluisina koettavat ”luontaisedut”?

Kaikki me olemme ”syntymästämme saakka syntisiä”, joten syntisyys on meissä synnynnäistä, ”luonnonlahjana” tai ”syntymälahjana”: emme itse voi syntiluonnollemme mitään – emme, vaikka silloin tällöin onnistuisimmekin jonkin synninteon välttämään. Tai sitten selittämään sen jollaikin enemmän tai vähemmän kyseenalaisella selitysperinteellä joksikin muuksi kuin synniksi. Liekö tämä se syy, miksi syntikäsitteestä on tullut niin kovin harvinainen ”tabu”. SYntikäsite tuotiin kuitenkin esille korona-aikaan, jolloinm ihmisiä patisteltiin rokotuksiin. Mielenkiintoista?

Raamattu ohjeistaa: vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö. Mitä on vihastuminen, ja onko se laitonta? Ja mistä asiata saa vihastua. Ymmärtääkseni Raamattu ei suinkaan kehoita olemaan vihaamatta syntiä; mutta Raamattu kehoittaa rakastamaan syntisiä, kuten Raamattu kertoo Jumalakin tekevänsä. – Syntisiähän me kaikki olemme, ja siinä merkityksiä tasa-arvoisia.