Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen tuore piispainkirje Kutsu rauhaan on tarpeellinen puheenvuoro. Se käsittelee rauhaa yksilön sisäisenä rauhana, ihmisyhteisössä vallitsevana rauhana sekä eri valtioiden välisenä asiana.
Tarkastelen tässä rauhaa kirkkoyhteisömme sisäisenä asiana. Kutsu rauhaan antaa siihen aineksia.
Piispainkirje alkaa näin: ”Kirkkoisä Augustinus määritteli 1600 vuotta sitten rauhan olotilaksi, jossa vallitsee levollinen järjestys. Rauha on siis paljon enemmän kuin vain väkivaltaisuuksien puuttumista. Rauhaa tuovat yhteiskunnan vakaus ja turvallisuus, demokraattiset vaalit ja ihmisoikeudet, avoin julkinen keskustelu ja kokemus omaa elämää koskevien päätösten oikeudenmukaisuudesta” (s. 12).
Tuon määritelmän mukaan kirkkoyhteisömme sisäinen rauha on särkynyt. Kirkossamme ei vallitse ”levollinen järjestys”. Merkittävänä syynä tähän on piispainkokouksen avioliittoa koskeva pastoraalinen ohje. Sitä on yleisesti tulkittu niin, että siinä annetaan papeille lupa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Sellainen on kuitenkin vastoin kirkkomme oppia sekä sitä, että kirkolliskokous torjui piispainkokouksen esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä. Tästä huolimatta arkkipiispa ja useat muutkin piispat ovat väittäneet, että piispainkokous ”ei ole kävellyt kirkolliskokouksen yli” ja että ”kirkon oppi ei ole muuttunut”.
Tällainen väite on outo mutta mahdollinen, jos pastoraalista ohjetta luetaan kirjaimellisesti. Siinä ei nimittäin kehoteta pappeja vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, eikä siinä edes anneta lupaa sellaiseen. Sen sijaa pastoraalinen ohje toteaa, että vihkimistä pyytävät samaa sukupuolta olevat parit on ”kohdattava avoimesti ja arvostavasti”.
Lehdistössä ja useimmissa kirkkomme seurakunnissa tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että pastoraalinen ohje antaa papeille luvan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Piispoille tällainen tulkinta on mitä ilmeisimmin mieluinen. Joillekin piispoista mieluista on luultavasti sekin, että pastoraalinen ohje on kirjoitettu niin epämääräisesti, että heitä ei helposti saada kiinni kirkolliskokouksen yli kävelystä tai kirkon opin vastaiseen toimintaan kannustamisesta.
Kysyin Mikkelin hiippakunnan kirkkoherrojen kokouksen kyselytunnilla piispa Mari Parkkiselta, antaako pastoraalinen ohje papeille nyt luvan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja vaiko ei. Piispani ei suostunut vastaamaan, vaan totesi, että pastoraalinen ohje ”vahvistaa vallitsevan tilanteen”. Mutta miten tämä suhtautuu siihen, että vallitseva tilanne on vastoin kirkon korkeimman hallintoelimen päätöstä ja pappislupausta? Papit ja piispathan ovat lupauksessaan sitoutuneet toimimaan kirkon opin mukaisesti. Ja oppi ei ole muuttunut, kuten piispat toteavat.
Nähdäkseni piispat yrittävät selvitä em. ongelmasta tahallisen epäselvällä ohjeistamisella. Pastoraalisen ohjeen sanamuoto ”kohdattava avoimesti ja arvostavasti” voidaan tulkita niin, että halutessaan papit saavat vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Toisaalta, jos piispoja kritisoidaan siitä, että he ovat antaneet luvan kirkon opin ja kirkolliskokouksen päätöksen vastaiseen toimintaan, he voivat vedota siihen, että lupaa ei ole annettu, vaan on ”vahvistettu vallitseva tilanne”.
Tällainen voisi toimia johtamistaidon oppaassa esimerkkinä siitä, miten ei pidä johtaa tai hoitaa hallintoa: ”Ei näin. Ohjeiden ja määräysten pitää olla selkeitä. Ne eivät saa olla ainakaan tarkoituksellisen monitulkintaisia, sillä sellainen on ns. suhmurointia ja romahduttaa luottamuksen viranomaisiin.”
Piispojen oma toiminta on siis vastoin heidän piispainkirjeensä keskeistä lähtökohtaa: rauha on olotila, jossa vallitsee levollinen järjestys.
Kirkon päätöksentekojärjestelmän vastainen toiminta on osaltaan koventanut kielenkäyttöä kirkkoyhteisön sisällä, varsinkin sosiaalisessa mediassa. Sellainen rikkoo rauhaa, sillä rauhan eräs aspekti on kunnioittava kielenkäyttö: ”Yksinkertaista rauhantyötä on suhtautua sanoihin ja kieleen tarkkaavaisesti” (s. 53).
Se muuttuu yhä vaikeammaksi, koska kirkossamme ei ole institutionaalista keinoa puuttua piispojen omavaltaiseen toimintaan. Kun valtalehdistö, kuten Hesari ja Kotimaa, hyväksyvät piispojen toiminnan, ainoaksi kritiikin keinoksi jää ironia ja tilanteen karnevalisointi tyyliin ”radio Jerevan”. Useimmat meistä eivät osaa sellaista, ja epäluottamus purkautuu epäkohteliaina sanoina.
Piispat ovat oikeassa varoittaessaan sellaisesta. Toisaalta he kantavat osavastuun siitä, että kovat sanat, ironinen ilkeily ja karnevalisointi lisääntyvät. Kirkon päätöksentekojärjestelmä on rikki, ja se on osoitettava, jos ei muuten niin epäsovinnaisilla keinoilla. Julkilausumilla ei enää ole merkitystä. Kirkolliskokouksen arvovalta on kuitenkin palautettava jollain tavalla. Kritiikitön kohteliaisuus lakaisee maton alle sen, että kirkkomme rauha eli ”olotila, jossa vallitsee levollinen järjestys” on rikki. Se voidaan palauttaa vasta kun sen syiden kanssa tehdään tiliä. Sellaiseen kirkon johdon voisi pakottaa uhka verotusoikeuden loppumisesta. Kai valtionkin kannalta on outoa, että veronkantoon oikeutettu julkisoikeudellinen yhteisö toimii vastoin omaa päätöksentekojärjestelmäänsä.
Eräs toinen piispainkirjeen mainitsema rauhaan tai pikemminkin sen puutteeseen liittyvä asia, jonka haluan tässä yhteydessä nostaa esiin, ovat kaksoisstandardit: ”Viime vuosina globaalin etelän valtiot ovat syyttäneet länttä kaksoisstandardeista. – – Syytökset kaksoisstandardeista ovat kasvattaneet epäluottamusta sekä rikkoneet kansainvälistä yhteistyötä” (s. 19).
Kaksoisstandardit eivät riko rauhaa pelkästään valtioiden välillä vaan myös yhteisön sisällä. Kirkkomme sisällä kaksoisstandardit näkyvät kahdella tavalla. Ensimmäinen on tämä: Naispappeuden vastustajiin suhtaudutaan hyvin ankarasti. Sleyn messuyhteisöltä on Porissa kielletty ehtoollinen ja kirkkohallitus on poistanut eräiltä muiltakin kirkon virallisilta lähetysjärjestöiltä kolehtipyhiä. Samaan aikaan sateenkaaripappien toimintaa katsotaan läpi sormien, ja siihen on olemassa virallinen suositus. Ja kuitenkin, kun kirkolliskokous aikoinaan hyväksyi naispappeuden, se samalla päätti, että perinteinen virkakanta ei ole harhaoppi. Sateenkaaripappien toiminta taas on vastoin kirkon virallista oppia. Tällainen kaksoisstandardi lisää epäluottamusta.
Toinen kaksoisstandardi on siinä, miten piispat suhtautuvat kirkon jäsenten erilaisiin kannanottoihin julkisuudessa. Piispojen kritiikin kohteeksi joutuu, jos oletetusti harjoittaa ”vihapuhetta” tai oletetusti rikkoo yhdenvertaisuutta vastaan. Tällaisilla perusteilla piispat ovat viime aikoina kritisoineet Päivi Räsästä, Teemu Keskisarjaa ja nyt viimeksi Antti Kruusia. En ota kantaa siihen, onko tuo kritiikki aiheellista vaiko ei. Kiinnitän huomiota siihen, että oletettu vihapuhe tai oletettu yhdenvertaisuuden väheksyminen ovat lähes ainoita puheeseen tai opetukseen liittyviä rikkeitä, joihin piispat puuttuvat.
Muihin harhaoppeihin he eivät puutu. Esimerkiksi emerituspiispa Wille Riekkinen saa vapaasti esittää julkisuudessa sellaista versiota kristillisestä uskosta, joka on selkeästi harhaoppinen. Kyse ei ole mistään kevyistä painotuseroista tai tieteellisestä tutkimuksesta. Riekkisen yleistajuisessa kirjassaan Valo ja pimeys sekä YLEn TV -ohjelmassa esittämän väitteet Kristuksen persoonasta, hänen ylösnousemuksestaan, sovitustyöstään ja Jumalasta luojana ovat rankasti vastoin kirkkomme tunnustusta sekä tänä vuonna juhlittavaa Nikean tunnustusta. Yli 30 kirkolliskokousedustajaa jätti tästä keväällä julkilausuman. Siihen ei kirkon johdon taholta reagoitu millään tavalla. Riekkinen on saanut jatkaa kirkkomme tunnustuksen vastaista opetustaan esimerkiksi Kirkko ja kaupunki -lehden laajassa artikkelissa, joka julkaistiin tänä syksynä.
Kaksoisstandardien edessä herää kysymys: Onko kirkollemme harhaoppia enää mikään muu kuin oletettu vihapuhe ja oletetut rikkeet yhdenvertaisuutta vastaan? Onko kirkossamme tapahtunut piispojen pastoraalisessa ohjeessaan mainitseman ”oikeustilan muutoksen” lisäksi myös ”opillisen tilanteen” muutos?
Jos on, sekin rikkoo kirkkoyhteisömme sisäistä rauhaa. Kirkon johto menettää kirkkokansan luottamuksen. Silloin he eivät voi toimia myöskään yhteisön sisäisen rauhan edistäjinä.
Rauha ei ole mahdollinen, elleivät piispat palaa hoitamaan tehtäväänsä evankeliumin puhtauden vaalijoina. Lisäksi heidän on kunnioitettava kirkon yhteistä päätöksentekojärjestelmää, palattava läpinäkyvään hallintoon ja luovuttava tarkoituksellisen monitulkintaisista ohjeista.
Sammeli Juntunen
kirkkoherra, kirkolliskokousedustaja
Savonlinna
Kiitos, Sammeli, täyttä asiaa kirjoitat.
Ongelma on teologinen , mutta kauas on kirkonjohto kulkenut uskonpuhdistuksen hedelmästä . Ei Raamatun sana ole epäselvää ja luulisi ongelmaan olevan haluja ratkaista asia sen perustan , Jumalan ilmoituksen mukaan , sen minkä kautta kirkko on syntynyt . Eikö toimittajat voi järjästää avointa koko kansalle tarkoitettua keskustelutilaisuutta , jossa tulee koko kansalle tieto mikä on Jumalan tahto asiassa . No tietysti se on jo tiedossa .
Kiitos, Sammeli Juntunen!
Piispainkokous; ”emme ole kävelleet kirkolliskokouksen yli.” Pyöräkin on keksitty.
Allekirjoitan joka sanan. Osuva tilannekuvaus. Pahoin kuitenkin pelkään, että piispat ovat jo karanneet tällaisen kritiikin yläpuolelle. Ainoa mikä heihin tehoaisi olisi median kääntyminen vastaan, mutta sellaista ei ole näköpiirissä, koska agenda on yhteinen. O tempora, o mores!
Erittäin ilahduttava blogi. Kiitos siitä, että paimenen ääni on selkeä.
Se ainoa kommentti, joka ei nuoleskele kirjoittajaa, on poistettu. Kertoo mistä?
Kysyn tuhannetta kertaa uudelleen: Eikö teille Raamatun sanaa painottaville löydy Pyhästä Kirjasta mitään muuta kuin homot ja lesbot? Minulle samasta kirjasta aukeavat aivan huikeat näköalat koko ihmisluonnon ja maailman luonnon ymmärtämiseen. Lukekaa nyt herrat hyvät esim. Jeesuksen vertauksia. Tai Jeesuksen puheita noin ylipäänsä. Homot ja lesbotko sieltä noin päällimmäisinä nousevat esille?
ja sinäkin vaan puhut heistä kommentissasi.
Alla olevassa jutussa ev.lut toimihenkilö puolustaa syntymättömien lasten surmaamista (abortti). Kyseessä lienee ”Kristinusko 2.0”-niminen uususkonto.
(https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011507457.html)
Yritän vastata Timolle, mutta herra V ilmoittaa aina viestini asiattomiksi.
Timo: Suomessa on onneksi lehdistön- ja sananvapaus. Aika monenlaista mediaa on meillä tarjolla, ei ole yhtenäistä ”Pravdaa” niin kuin naapurissa. Jokainen saa seurata ihan sellaista mediaa, mitä tahtoo. Jos seuraat jotain sellaista mediaa, joka ei sinua miellytä, mikset vaihda kanavaa?
Annan sinulle tässä vaikka näytteeksi muutaman vinkin: https://www.sley.fi/sanansaattaja/ , https://www.perussuomalaiset.fi/yhteystiedot/perussuomalainen-lehti/ , https://www.lhpk.fi/pyhakon-lamppu/ , https://www.suomensisu.fi/ , https://uusitie.com/aiheet/kansanlahetys/ … Valinnanvaraa on.
Mutta jos joissakin medioissa on juttuja, jotka eivät käy yksiin sinun mielipiteittesi kanssa, niin älä toki ammu sanoman tuojaa.
Seija , en harrasta ampumaurheilua , en tiedä miksi haluat sananvapautta rajoittaa kun sitä toisaalta näennäisesti kannatat . Eläköön vapaus .
Seija R. Usko nyt kerrankin, että me emme todellakaan ole halunneet emmekä haluaisi fokusoida homoihin emmekä lesboihin. Kirkon historiassa on valitettavasti niin, että tietyt asiat nousevat keskustelun kohteiksi. Tavallisesti niin, että jokin harhaoppi tai muuten uskon perusteiden kannalta hyvin ongelmallinen käsitys halutaan tuoda kirkkoon ja muuttaa sen uskoa, oppia ja elämää. Tästä varoitetaan jo Apostolien teoissa, kun Paavali piti jäähyväispuheensa Efesoksen seurakunnan vanhimmille: teidän omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka julistavat harhaoppeja ja haluavat saada teidät puolelleen. Kristillisellä kirkolla on tähän avioliittoasiaan perusteltu kanta, jota nyt halutaan muuttaa erilaisella venkoilulla. Me tunnustamme koko Raamatun kanoniset, profeetalliset ja apostoliset Kirjoitukset Jumalan sanaksi ja kirkon uskon kirkkaaksi lähteeksi. Se, että Jeesus ei sanonut jostakin asiasta jotakin kun taas vaikkapa apostolit sanoivat, ei siis ole mikään argumentti tällaisessa keskustelussa kuin nyt käydään.
Vanhan ja itsekin arvostamani periaatteen mukaan piispojen arvostelu on varattu teologian tohtoreille, vaikka tämä periaate nykyisenä aikana alkaa olla aika lailla unohdettu. Nyt teologian tohtori, dosentti ja kirkolliskokousedustaja on käyttänyt asiallisen puheenvuoron ja hyödyntänyt siinä näkökulmia, jotka eivät vain toista jo aikaisemmin sanottua. Me emme ”nuoleskele” yhtään ketään, mutta kun joku sanoo jotakin hyvin ja asiallisesti, häntä on mielestäni aiheellista kiittää.
Marko kirjoitit piispojen arvostelusta että varattu teologian tohtoreille ? Kuullostaa ”kirkkoherra ” järjestykseltä , joka ei nouse apostolisesta uskosta tai uuden testamentin opetuksista mielestäni . Tulee nyt mieleen vaikka priscilla joka naisena neuvoi Apollosta ( tuli piispaksi) . Uuden testamentin seurakuntamalli perustuu yleiseen pappeuteen johon kuuluu paimen , joka on yksi lauman jäsen , jonka puolesta seurakuntalaiset rukoilevat . Vanhoissa kirkoissa voi olla eri hierarkia ja luterilaisuuden alkutaipaleilla , mutta en osaa tuota kohdistaa apostolien opetuksiin . Tietysti mitä tuo arvostelu sana tarkoittaa on kysymys ? On velvoitus toimia kristillisessä rakkaudessa , mutta eiköhän ongelma ole ollut kansankirkossa että ei teologian tohtorit , papit ole paljon virkanneet mitään vaan alistuneet piispojen linjaan .
Timo G. Siinä vaiheessa kun Priscilla yhdessä Akylaksen kanssa neuvoi Apollosta tämä ei vielä ollut piispa. Itse asia, kristillinen kaste, oli toki tärkeä ja keskeinen. Sitä paitsi tuo neuvominen tuskin tapahtui torilla kaiken kansan keskellä vaan yksityisesti. Meistä kumpikaan ei tiedä, kuinka paljon yksityistä palautetta kansankirkon piispat ovat saaneet ja keneltä.
(Mitähän siitä muuten seuraisi, jos Sinä tai muutama LHPK:n pastori alkaisi jostakin syystä julkisesti arvostelemaan piispa +Juhanaa harhaopista? En tiedä, oletko tietoinen asiasta, mutta TT Timo Laato kävi jokin vuosi sitten teologisen debatin silloisen piispan Matti Väisäsen ja hiippakuntadekaani Juhana Pohjolan kanssa kasteopista. Sävy ei aina ollut ystävällinen. Seurasin debattia sivusta murheellisena).
Kansankirkon seurakuntapapeilla on muutakin tekemistä kuin puuttua piispojen kannanottoihin. Silloinkin kun aihetta ehkä olisi.
Marko: Outoa puhetta papilta, että jos Jeesus on sanonut jostakin asiasta jotakin, niin se ei merkitse mitään. Tämä se nyt vasta minusta harhaopilta kuulostaa. Eikö nyt Jeesuksen teot ja sanat ole sentään uskomme ylin ohje, ei mikään silloin tällöin vaaleilla valittava kirkolliskokous.
Vaikka asia ei oikeastaan minulle kuulu, niin tuntuu todella oudolta, että paikallisen kristillisperäinen yhteisö (esim. ev.lut yhteisö Suomessa) voisi määrittää kristinuskon dogmit.
Seija R. Luepa kommenttini uudestaan. Mutta selvennän:
Se, että Jeesukselta ei ole talletettu esimerkiksi kielteistä lausumaa samaa sukupuolta olevien seksuaalisesta kanssakäymisestä tai spn-avioliitosta, ei ole argumentti niiden puolesta. Kielteisen kannan esittää Paavali Roomalaiskirjeessään, minkä lisäksi kielteinen kanta käy ilmi Vanhasta testamentista ja Raamatun erittäin selkeästä kokonaisilmoituksesta mitä avioliittoon tulee.
Kirkkomme tunnustaa KOKO Raamatun, sen profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset Jumalan sanaksi. Se yksin on uskomme ja kirkon elämän ylin ohje ja normi. On väärin sanoa Jeesuksen tekojen ja sanojen olevan tämä ylin ohje ja normi sekä asettaa ne vastakkain Paavalin, Johanneksen tai Pietarin sanojen kanssa. Kirkolliskokouksemme (joka on oikeastaan paikallissynodi) ei myöskään ole Raamatun sanan yläpuolella. Se toki tulkitsee Raamattua, mutta ei ole näissä ratkaisuissaan mitenkään erehtymätön. Keväällä se kuitenkin teki määrävähemmistön turvin oikean, Raamatun sanan ja kirkon tradition mukaisen päätöksen säilyttäessään avioliiton miehen ja naisen välisenä.
Marko: Kyllä minä olen lapsesta asti tiennyt, että kirkkoamme kutsutaan kristilliseksi nimenomaan siksi, että Kristus on sen ydin. Outoa, ettei tämä asia papille ole selvinnyt.
Kosti V ja Timo G. En muista, mistä olen saanut tuon periaatteen, että piispojen julkinen arvostelu on varattu teologian tohtoreille. Siitä on monta vuosikymmentä aikaa. Periaatteen taustalla on vanhakirkollinen periaate siitä, että piispat valvovat opetusta eikä esimerkiksi ehtoollista vietetä ilman piispaa. (Paikallisseurakuntien ehtoollisen viettokin tapahtuu piispan delegoimana ja valtuuttamana). Teologian tohtorin arvo taas on nähty jostakin keskiajalta alkaen takeena sille, että arvostelulla, silloin kun sille on aihetta, on asiallinen taso ja sävy.
Nyky-yhteiskunnassa tällaiset periaatteet toki ovat pitkälti mennyttä aikaa. Mutta oletteko huomanneet, että täällä joskus kommentoivat ortodoksiveljet ovat puhutelleet jopa pappejaan kunnioittavasti eivätkä koskaan arvostelleet piispojaan? Minkään kirkollisen keskustelun pääpointti ei saa olla, että etsitään piispoista (tai kenestäkään muusta) harhoja ja virheitä ja nostetaan ne tikun nokkaan osoituksena näiden harhaoppisuudesta milloin missäkin asiassa.
Mitä tähän suomalaiseen kirkolliseen keskustelukulttuuriin tulee niin siinä on kyllä menty eteenpäin. Kirkollisessa vallankäytössä on parannettavaa. Hierarkian voima on nimittäin mahtava. Jos piispa soittaa kirkkoherralle ja käskee tätä olemaan antamatta seurakunnan tiloja vaikkapa herätysliikkeen jumalanpalvelusyhteisölle, kirkkoherrahan tottelee. Koska venkoilusta voisi seurata kaikenlaista harmia.
Piispojen ”pastoraalisesta ohjeesta” on todellakin syntynyt paljon tyrmistystä, pettymystä ja tyytymättömyyttä. Se, että dosentti Riekkisen näkemyksiä ei ole kommentoitu, on kuohuttanut paljon vähemmän. Koska kirkkokansa ei juuri opillisista kysymyksistä välitä tai tiedä ja Riekkinen on muutenkin lupsakan oloinen mies.
Oikeanpuoleisesta kaiuttimesta pitäisi muuten kuulua merkonomin hihitystä 🙂
Joo, veikkaampa, että ihan oikeita ”hihittäjiä” hihittelijöitä on iissä, jotka eivät kirkkoon tai (omaan käsitykseensä) kristinuskoon ole uskoneetkaan – eivätkä taida tämän johdosta jatkossakaan uskoa.
Kaikissa kirkkokunnissa tai seurakunnissa on arvosteltavaa ja kritisoitavaa – mutta kyös olisi muille opettavaa. Aika vähän taitaa olla tapana antaa tunnustusta toisen kirkkokunnan edustajalle silloin kun olisi mahdollisuutta antaa. Silloin kun todellista kristinuskon todistusta pidetään esillä. Onneksi joskus.
Marko minä kannatan suoraa puhetta mutta puhe tulee olla suunnassa raamatun sanan kanssa . Rukoilen paimenien puolesta ja piispan puolesta ja pyrin joka messun jälkeen kiittämään paimenta sanoin : kiitos Jumalalle messusta ja jos jos kysyttävää on tai mietittävää niin ilmaisen asian . Ja näin on mielestäni kirkkoni kultuuri myös . Arvostan omaa piispaa ja ei tarvitse syyttää harhaoppiseksi . Mutta jos piispa on harhassa niin mitä sana tästä asiasta sinun mielestä sanoo? Nuo mainitsemasi henkilökohtaiset tapaamiset ovat mielestäni ylittäneet jonkun rajan . Tiedän paljonkin asioita eri yhteisöjen ja kirkkojen asioista ja ajattelen että henkilökohtaisuudet ei kuulu asiaan . Piispan asema on julkinen ja samanlailla kun he levittävät omia ajatuksia jotka ei nouse Jumalan sanasta , niin katson vapaudeksi kertoa omia ajatuksia heidän näkemyksistä . Ymmärrän kansankirkon papin aseman olla sellaisessa piispallisessa kaitselmuksessa joka ei ole sanan mukaan oikein .
Timo G. Tässä tulee nyt esille se – protestanttiselle kristillisyydelle valitettavasti tyypillinen – moderni ongelma, että suurin piirtein kuka tahansa voi oman raamatuntulkintansa (ja oman ymmärryksensä) perusteella julistaa piispat (tai papit harhaoppisiksi) ja vaatia sanoutumaan näistä irti. Oli siihen laajempia perusteita tai ei. Rajanveto kun on hankalaa.
Kosti V.
Ei tämä ole sen kummempaa kuin jo virkakysymykseen sovellettu ”kahden korin malli”. Avioliitto kuuluu siihen samaan muutettavissa olevien asioiden ”koriin” kuin muutkin muuttuvat ja muuttamista tarvitsevat asiat.
Marko , eikö harha ole selvää kansankirkossa?
Eikö riviseurakuntalainen tiedä mitään ? Eikö sananvapaus kuulu yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen keskusteluun.
Eiköhän nykyinen käytäntö ole kansankirkon ongelma , jossa on virkapappeus , jossa on vahvat sanomattomat hierarkiat . Siksi on tähän tilanteeseen juuri päädytty, missä ne teologian tohtorit ovat olleet kun kansankirkkolaiva on uinut syvissä vesissä jo vuosikymmeniä .
Tietysti täytyy arvostaa esim. blogin kirjoittajaa kun uskaltaa tuoda harhaoppisen linjan esille . Myös Kangasalan kirkkovaltuuston jäsenet ovat alkaneet vastustaa nykymenoa , siis ihan rivijäsenet . Tohtorit ovat hiljaa . Piispojen valta on kasvanut koko ajan ja vaikka ollaan oltu kriittisiä niin on vaiettu .