Uskooko joku herätysliikkeissä että nykyinen kansankirkon johto antaa ehtoollisenviettoon tarkoitettuja sakramentaalitiloja käyttöön että he voisivat niitä viettää Raamatullisen paimenviran mukaista ehtoollista ?
En ole uskonut yli 10 vuotta sitten siihen ainakaan Uudella maalla olevan mahdollista , mutta miten se tänä päivänä voisi olla mahdollista , kun suunta menee juuri pois Raamatullisesta opista . Nykyinen piispalinja on hyvin ahdasmielistä ja suvaitsematonta , mutta maailman tuulia ja suuntauksia myötäillään kyllä . Vapaus käsitys on vääristynyt , kun vain Kristuksessa ihmisellä voi vapaus sisäisesti . Maailman vapaus tuo orjuutta ja pahoinvointia ihmisten elämään . Ja hedelmät nähdään myöhemmin .
Ehkä ihmetys on miksi kuitenkin pyritään järjästämään messuja vaikka tiedetään ettei onnistu ? Ei kai siitä mitään martyyripisteitä tule jos harhaoppisen kirkon kanssa pelaa . Ainoa mitä nykyinen piispalinja ei ole kertonut mikä on seuraava siirto ? Onko polyamoriset suhteet nyt niin pahoja , jos ihmiset rakastaa toisiaan ?
Kaikki tulevat päätökset tulevat häpäisemään alttarin pyhyyttä , kuten tähänkin asti , sitä pysyvyyttä Kristuksessa jota hän siinä lupaa tullaan sielunvihollisen voimin tekemään . Raamatullinen näkemys on ettei raha tulisi olla millään tavalla ratkaiseva asia kun ojentaudumme sanan mukaan . Päinvastoin , mitä riippuvaisempia olemme Jumalasta niin sen parempi ja siunatumpaa on elämä .
Se on minulle erittäin vieras ajatus kun ensin vakuutetaan että pysytään kansankirkossa ja samaan hengen vetoon rukoillaan Jumalan johdatusta , en käsitä tätä teologiaa alkuunkaan . Niinkuin voisimme sanella Jumalalle ehdot ensin ja sitten tule meitä auttamaan . Jumala vie ja johdattaa tutkimattomia teitä kun annamme hänelle avoimet sydämet ja mielet . Vastuuta voisi katsoa myös eri näkökulmasta kun on paljon yksinäisiä kansankirkon riveissä ja myös pappeja jotka kärvistelevät tämän tilanteen kanssa ja vastuu on aina johtajille annettu ja se on varma että Jeesuksen lupaama rauha on sillä tiellä ja hän pitää huolen kaikesta . Sana tulee olla jalkaimme lamppu kaikessa ja kaikkien päätösten takana . Herra on kuitenkin luvannut pitää omista huolta ja siihen kuitenkin tarvitaan ihmisiä , joille nämä yksilöt ja perheet ovat sydämen asia .
Tuleeko uudet sukupolvet muutamaan kristillistä sielunmaisemaa , kun sille ei kelpaa kirkon ja maailman cocktail , vaan etsivät erilaista totuutta enenevässä määrin ? Kansankirkon rattaat ja valtarakenteet ovat kuin jarruton junavaunu joka ei pysähdy hetkessä . Jotain pirullista on nähtävä siinä että juuri kun on tietynlainen Jumalanpalvelus – herätys Suomessa menossa , niin juuri nyt niitä vastustetaan kovalla vimmalla .
Ne merkkipaalujen siirtäjät jotka ovat laittaneet jonkun merkin kuulumisen ehdoksi kansankirkkoon ovat suurin osa kenties vielä jäseniä ja monet paaluttavat sen nyt herätysliikkeisiin ja katsovat mitä he tekevät .
Onko Raamatussa mitään mainintaa siitä, kenen tulee jakaa ehtoollinen tai kuka toimittaa kasteen? Virkakeskustelussa keskitytään yleensä sakramentteihin, vaikka luterilaisuus puhuu saarnavirasta ja Paavalin kirjeissä ajoitetaan oikeutta opettaa.
Po rajoitetaan…
Martti P. Erinomaisen raamattuteologisen argumentaation siitä, ketkä Jumala on tarkoittanut sanan saarnaajiksi ja sakramenttien hoitajiksi kirkossa esittää hyvin ja kootusti Seppo A Teinonen kirjassaan Kirkon virka ja naispappeus vuodelta 1975. Teinonen ottaa siinä myös vahvan kannan teologisesti koulutettujen naisten käytön puolesta diakonaatin piirissä. Valitettavasti Teinosta ei eri syistä haluttu kuunnella. Sana ja sakramentit kuuluvat totta kai yhteen minkä lisäksi kaikki kristityt on kutsuttu todistamaan Herrastamme sanoin ja teoin. Virasta ja virattomuudesta riippumatta.
Tämä tästä tällä kertaa 🙂
Eivätkö sakramentit ole vahvasti diakoniaan liittyviä, palvelua?
Näin sivummalta katsellen toisinaan esiintyvä ehtoollispaikkasäännöstely vaikuttaa erikoiselta, vaikka toki on ymmärrettävää, että joitain yhteisiä menettelytapoja on tietenkin tarpeellista olla.
Olen itse ymmärtänyt, että esim. käsite ”apostolisuus” ei ole Raamatussa siten määritelty, että sitä ei voisi ymmärtää hieman eri tavoin. En itse ole Raamatusta löytänyt eksaktia määräystä sillekään, että ehtoolliselle oli sallittu vain ja anoastaan tietyt ennnalta määritellyt ja piispojen hyväksymät ”viralliset” ehtoollispaikat. Varhaiskritittyjen kokoontumiset olivat aluksi usein kodeissa. Käsittääkseni eri kirko-organisaatiolla, joilla on sama usko, voi olla keskenään ehtoollistyhteys ja siitä voi olla erilaisia sopimuksia, mutta sillä tasolla Raamatun sanaa jouduttaneen myös tulkitsemaan, ”mitä se yhteisyys on”. Käisttääkseni ehtoollispaikkojen virallistamisessa kyseessä on enemmänkin ”kirkolliseen järjestykseen” liittyvä (osin hallinnollinenkin?) järjestely kuin tiukka opillinen rajoitus.
Puolustusvoimissa lienee käytössä ns. kenttäehtoollinen. Ja ns. hätätilanteissa ainakin on joustoa mm. sairastuneiden osalta. Käsittääkseni Raamatussa ei ole sellaista myönnytystä, että ehtoollisen vieton rajoituksia voitaisiin käyttää kirkollispoliittisen vallankäytön välineenä. Korona-aikakin aiheutti ”ehtoolliskriisejä”, mikä nähdäkseni osoittaa sen, että kovin tiukka rajaus voi olla todella suuri ongelma monille kristityille, jos ehtoollisenvieton paikkoja pyritään rajoittamaan vain riittävän suuriin ja narmaalioloissa ”riittäviin”, sallituiksi määriteltyihin tiloihin. Jos ”kirkkoverkosto” tulevaisuudessa harvenee, tulee ainakin harvempaan asutuilla seuduilla esiin myös (mahdollisuukisen) yhdenvertaisuuskysymys: kenellä on mahdollisuus osallistua kohtuuetäisyydellä säännölliseen ehtoollisenviettoon, ja miten se varmistetaan. Joka ntapauksessa erilaisia kirkkokunnallisia tai muita jumalanpalvelusyhteisöjä tullee olemaan yhä enemmän.
Nähdäkseni ehtoollinen on kristityille myös vahvasti yhteisöllinen, ei niinkään ”organisatorinen” tapahtuma. Ehtoollinen ei ainoastaan luo, vaan se myös liittyy oleellisesti krsityittyjen todelliseen ja toimivaan yhteisöllisyyteen ja yhteiseen uskoon.
Kun itse olin lapsi/varhaisnuori, oli vallalla ainakin yleinen käsitys tai/ja käytäntö, että ehtoolliselle osallistuminen oli luvallista vain rippikoulun (ja konfirmaation) jälkeen. (”Kansan” keskuudessa rippikoulun ”hyötyä” perusteltiinkin; mahdollistaa kirkkohäät ja ehtoollisella käynnin.) Nythän ei näin enää ole?
Yllä oleva on vain omaa subjektiivista pohdintaani ja ihmettelyä. Siihen, kenellä on lupoa jakaa ehtoollista tai lupa kastaa, en ota pohdiskelevaa kantaa. Luulen, että siitäkin nousee erilaisia näkemyksiä tai ainakin painotuksia.
Ehtoollisesta keskustelu käydään usein järjästyksen , lupien ja virkojen kautta , joka on vieras tulokulma apostoliselle opille . Ja niin kaun kun siihen keskitytään niin siitä puuttuu sen merkitys ja syvempi ymmärrys . Apostolinen oppi lähtee Kristuksen ruumis kuvasta , jossa yleinen pappeus , kuninkaalinen papisto on se kokonaisuus jonka kautta toiminta ja elämä syntyy Pyhän Hengen vaikutuksesta . Tähän laumaan on asetettu paimen laumalle ,joka laumalle jakaa Kristuksen sanaa ja toimittaa Herran käskyjen asettamia armonvälineitä . Lauma ja paimen ovat seurakunnassa samalla puolella ja Kristus päänä toisella puolella . Minkäänlaista muuta seurakuntamallia ei löydy Raamatusta . Mitä tiiviimpi ruumis on sen paremmin se toimii yhtenäisesti . Se harha on usein yksilökeskeisessä ajassa ja ihmisen mielessä kun miettii seurakuntaa perheenä että se olisi kuppikunta tai sisäänpäin lämpiävä , vaikka juuri yhteyden kautta se elämä ja vapaus syntyy . Koko elämämme perustuu kohtaamisiin , kaikki suhteet Jumalaan ja ihmisiin on lopulta kohtaamista , kuten arkielämämme ystävien ja työkavereiden kesken . Kuten perhe on tarkoitettu elämään juhlaa ja arkea ja uskoa todeksi , niin myös seurakuntaperhe on sitä . Mielestäni uskossa on kaksi , on oppi ja sen tuomat turvalliset ja rakkaudelliset ohjeet meille elämäksi vapaudessa ja sitten on se elämä niiden kautta . Perhe ajattelu rinnastuu hyvin paljon seurakuntaan ja kotiin , mutta seurakunnassa siihen on hyvät edellytykset koska siellä erityisesti Kristus tahtoo meitä palvella joka viikko . Silloin kun tiedostetaan oma tilamme eli syntisyys ja tarvitsevuus niin se tuo ihmisten sydämet yhteen Jumalan sanan kautta . Rakkaus on vapautta ja ulkoapäin annettua lahjaa ei ihmisten synnyttämään yhteyttä . Seurakunta on lopulta hyvä jos vain siellä Kristus saa hallita ja tahdomme olla hänelle alamaisia , kuitenkaan alamaisuus ei ole pakkoa vaan parasta meille jossa saamme iloa ja rauhaa kokea Kristuksessa . Ehtoollisen eväämiset rikkoo enstisestään yhteyttä , joka olisi tie kiinteämpään yhteyteen . Vuosikymmeniä mietin näitä asioita ja Jumalan sana ja nähty elämä ei kohdannut , koska apostolien oppi ei yhdisty muuhun kuin ajatukseen ruumista, jossa sen jäsenet toimivat yhdessä ja se lopulta avaa koko seurakunnan merkityksen ja paimenen tarkoitetun tehtävän . Meidät on tarkoitettu elämään sydämet yhteenliitettyinä rakkaudessa . Se puhe että olemme erilaisia ja ei koskaan voi olla yksimielisiä on sielunvihollisen suusta lähtevää , vaikka se pitää paikkaansa jos me rakennamme , mutta vastaus on Kristus ja Krituksessa voimme olla yhtä ilman omia ansioita . Hän tuo jatkuvasti meille armoa ja anteeksiantoa ja evankeliumin iloa , joka takaa elämän yhtenäisyyden .
Martti Pentti kirjoitti,
Eivätkö sakramentit ole vahvasti diakoniaan liittyviä, palvelua?
Varmaan noin jos kirkko mieletään palveluorganisaatioksi mutta se kuva ei nouse Raamatusta . Ehtoollinen on yhteysateria , yhteyttä Kristukseen ja yhteyttä muuhun ruumiiseen ensisijaisesti. Yhteydestä syntyy elämä ja palveleminen .
Virka ja järjestys eivät ole erillisiä hallinnollisia asioita, vaan ne ovat välttämättömiä osia Ehtoollisen mysteeriossa. Ortodoksisen teologian näkökulmasta Apostoliseen Oppiin ja sen ymmärtämiseen Ehtoollisesta kuuluu erottamattomasti
Virka ja järjestys (Kanonisuus/Sääntöperäisyys) joka varmistaa, että Ehtoollinen toimitetaan oikein (ortodoksisesti) ja se ilmaisee Kirkon sisäistä ykseyttä.
Nämä elementit, joita ulkopuolinen voi kutsua ”järjestyksiksi” tai ”luvaksi”, nähdään itse asiassa sakramentaalisina takeina sille, että kyseessä on nimenomaan se ehtoollinen, jonka Kristus asetti ja jonka apostolit opettivat. Viran merkitys ei ole siinä, että se antaa luvan toimia, vaan siinä, että se on sakramentaalinen asetus hoitamaan tehtävää osana Kirkon pyhää mysteeriä. Pappeus on yksi kirkon pyhistä mysteereistä, joka asettaa ihmisen erilleen palvelemaan.
Diakonin virka kytkeytyy kirkossa pappeuteen ja se on pappeuden eräs aste. Diakoni (kreik. diakonos, palvelija) on ortodoksisessa kirkossa virkaan vihitty mies, joka on apulaisena palvelemassa kirkkoa. Diakonin rooli on liturginen.
Sami Paajanen toteat:””Virka ja järjestys (Kanonisuus/Sääntöperäisyys) joka varmistaa, että Ehtoollinen toimitetaan oikein (ortodoksisesti) ja se ilmaisee Kirkon sisäistä ykseyttä””
Kuinka nyt tuolla sodassa on saman kirkon jäsenet vastakkain, niin kuinka ”kirkon sisäinen yhteys” siinä toimii?
Ari, hyvin toimii helluntailaiset ja vapaakirkolliset tappaa toisiaan. Onko se jokin ongelma sinulle, sota. Jumala ei halua sotaa, mutta Hän ei ole pasifisti.
Sami Paajanen mikä oli Jeesukselle niin tärkeää ja arvokasta että olisi sitä puolustanut väkivallalla, ei mikään vastaan minä!
Siis voitko kuvitella Jeesuksen taistelevan tuolla, no minä en joten en myöskään Hänen seurajiensakkaan!
Kun hedelmästä tunnistetaan puu, niin kuinka voi tunnistaa Jeesuksen opetuslapset, keskinäisestä rakkaudesta!
Ari, sinun edustama rakkaus on harhaoppia ja saatanasta. Hedelmistä sinut tunnetaan. Emme kaipaa perkeleen hedelmiä.
Joo yhdyn paljolti Sami sinun kommenttiin ja järjestys , virka kuuluvat tietysti kokonaisuuteen,mutta kuten ne ovat syntyneet on apostolinen usko Kristuksessa kaiken lähtökohta . Sisäinen ymmärrys ja siihen pyrkimys on ensisijaista , koska Herra yksin sen rakentaa kaiken ja hän on järjestyksen Jumala . Tämä on varmasti lähtökohtaisesti erilaista ordodoksisuudessa kuin kansankirkollisessa menossa . Onhan luterilaisuudessakin tosin kaikki oppi ja järjestys kirjattu selvästi , mutta se ei auta jos sisällinen ymmärrys Jumalan tahdosta puuttuu ja semmoisena se kansankirkossa näyttäytyy .
Kun hedelmästä tunnistetaan puu, niin kuinka voi tunnistaa Jeesuksen opetuslapset, keskinäisestä rakkaudesta!
Siitä ne tunnistaa kun ne tunnustaa omia syntejä eikä toisten , Ari ! Se myös että yksi usko yksi kaste ja tumnustavat synnin asuvan meissä ja uskovan Kristuksen työn riittävän . Tuleeko tästä blogista samanlainen maratooni kuin sen minkä suljin kommentoinnista kun alkoi levy pyörimään paikallaan ? Ja aihe on tietysti sivuseikka . seurakunnasta pomppasi rintamalle juttu välittömästi 😅. Ei herätysliikkeet eikä kansankirkon ihmiset käytä kuin korkeintaan sanan miekkaa