Opillisia, ”ex-catedra”- tasoisia muutoksia ”melkein” tapahtuu. Mainitsen muutaman, kuten:
– kastamattomina kuolleitten lasten limbon poisto
– – Itse kiinnitin poistoon huomiota paikanpäällä, Italiassa asuessani. Kuitenkaan kukaan ei asiaa juuri noteerannut, ei katolinen julkinen kommunikointikaan. Tilanne ikäänkuin asettui ei-millekkään-mallille. Eli julistusta ei vahvistettu. Sen jälkeen kastamattomina kuolleitten lasten taivasosasta ei ole mainintaa, eli limbo tai kadotus laitetaan ”hupun alle”, koskien kastamattomien lasten kuolemaa. Näin ekumeeninen yhteyskään ei vioitu tällä asialla. –
– kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
– – Vatikaani 2:n jälkeisessä katekismuksessa, tai paremminkin, sen ryhdistämisessä, lisättiin jo käytössä ollut ilmaisu, että ulkopuolella kirkon on tahoja joilla on vähäisempää valoa, mikä sekin on RKK:lta, ja heidän jo myönteinen suhtautuminen Rooman kirkkoon saattaa oikeuttaa heitä samaan ikuiseen autuuteen kuin katolisetkin, koska RKK ikäänkuin etsii heille reitin taivaaseen.
Madonnan asema kanssasovittajana (co-redeemer)
– – Tästä on cardinaali Víctor Manuel Fernández’n selitys 8/4/2024 Vatikaanin julistuksesta, jonka otsikko on Dignitas Infinita. Tästä oli muutama päivä sitten artikkeli Crux – nettijulkaisussa. Tässä julistuksessa ei poisteta Madonnan kanssasovittajan Co-redemptrix – asemaa, mutta mainitaan, että se ei saa himmentää Kristuksen sovitustyötä. Myös mainitaan ystävällisessä hengessä paavien, Franciskuksen ja Benedictuksen painotusero, heitä edeltävän paavin Johannes-Paavali II:n Marian-palvonnan ja voimistamiseen. Eriävän painotuksen maininnan jälkeen cardinaali Fernández kiinnittää Madonnan kanssasovittaja asemaan huomion tavalla, mikä tekee Marian asemasta kirkon äitinä muuttumattoman. Teologinen ”viisaus” toteuttaa tässäkin yhteydessä Pietarin profetaallista ilmoitusta silloisista ja tulevista tietämättömistä, jotka vääntävät Kirjoituksia kieroon, vt. 2Piet. 3:16.
Laitoin otsikkoon ”joustavuus”, mikä on ollut käytössä ja sallittua etenkin jesuiittojen ”tarkoitus pyhittää keinot” johtoajatuksessa. Siis jo keskiajalla. Ollaan menty pakanakansoja valloittamaan liittymällä heidän pakanallisiin oppeihin. Sama on toteutunut aina siellä missä se on tarpeen, kuten Kiinan kommunistisen puolueen kanssa toiminta, kun johtohahmoja ollaan nimitetty.
Nämä kolme kohtaa, jotka joustavat muuttumattomasta, ex-catedra-tasoisesta julistuksesta, jotka ovat RKK:n traditioita, jotka ovat Kirjoitusten kanssa samanarvoisia. Trentossa vahvistettiin traditiot alkuperäisten Kirjoitusten kanssa samanarvoisiksi sekä Vatikaani 2:ssa vahvistettiin Trenton päätökset muuttumattomiksi.
Nämä joustot eivät tee epäraamatullisuutta pahemmaksi, ne kuitenkin kertovat, että ne eivät pysy edes omassa ei Raamatusta löytyvästä linjassaan.
On oletettavaa, että RKK muuttaa kiirastulioppiaan. Sanon näin pelkästään sillä perusteella minkälaisiin ”joustoihin” he ovat ryhtyneet mainitsemissani kolmessa ikuisiksi säädetyissä kohdissa.
Kiiratuliopin yksi ongelma on se, että hyväksyessään ne ulkopuoliset, joilla on vähäistä valoa niin heidän ”oikeuttaan” kiirastuleen ei kukaan ole vielä kertonut.
Katolinen kirkko on iso kankea kääntymään , siellä on tilaa eikä keskitytä Paavin asemaan seurakunnissa . Paavit vaihtuu ja heillä erilaisia ajatuksia ja matka jatkuu . Erikoinen ilmiö on liikehdintää on helluntaiseurakunnasta katoliseen kirkkoon , joka usein helluntaipiirissä nähdään tai ennen nähtiin harhana ja jopa vihollisen voimina .Karismaattisuus yhdistää . Tämä ei koske blogiasi mutta mielenkiinnolla odotan että oletko törmännyt ilmiöön ?
Timo,
Olen kirjoittanut paljonkin katolisen kirkon Vatikaani2 alkaneesta ”helluntailaisuudesta”, joka muuttui nimeksi karismaattisuus. Kuinka paljon helluntalais-karismaattisuus tullee esille tässä ketjussa jää nähtäväksi. Se ei kuitenkaan ole kohdistus, vaan yleinen mukautuminen ja tuhannenkin vuoden peruuttamattomien opetusten muuttaminen.
”Laitoin otsikkoon ’joustavuus’, mikä on ollut käytössä ja sallittua etenkin jesuiittojen ’tarkoitus pyhittää keinot’ -johtoajatuksessa,siis jo keskiajalla.” Tuo lausahdus on filosofi ja valtiomies Niccolò Machiavellin eikä jesuiittojen ’johtoajatus’. Hän – kuten jesuiittojen perustaja Ignatius Loyolakin – kuuluvat renessanssiin, joka ei olut enää keskiaikaa.
Martti,
erinomainen esimerkki esimerkistä ”kiristää tynnyrin vanteita”. Tiedämme kumpikin, että sanonta liitetään jesuiittojen tapaan toimia. Minulle on mieluinen ja helppo velvollisuus antaa sinulle tunnustusta tämän toisarvoisen asian, eli lähinnä Italiassa syntyneen renesanssi-ajan kohdistuksesta. Siitä nyt en kuitenkaan sanottavammin kiitä, koska et osaa sanoa mitään itse kirjoitukseni aiheeseen.
”Tiedämme kumpikin, että sanonta liitetään jesuiittojen tapaan toimia.” Minä satun tietämään, että tämä vääristynyt käsitys on syntynyt protestanttien mustamaalauksesta. Topeliuksen Välskärin kertomusten jesuiittaisä Hieronymksesta on tehty tarinan arkkikonna.
”Et osaa sanoa mitään itse kirjoitukseni aiheeseen.” Miksi puuttuisin siihen? Toistathan samaa Rooman kirkon vastaista virttäsi.
Minun saamani opetuksen mukaan katolisessa kirkossa pyhiä ei palvota vaan kunnioitetaan, muistetaan ja heiltä pyydetään apua. Vain Kolmiyhteistä Jumalaa palvotaan. Kuten messun synnintunnustuksessa käy hyvin ilmi.
Marko,
Saamasi opetus, eli ”dulia, iperdulia, latria” kunnioitus-tasot, joista viimeinen selitetään palvonnaksi.
Kun paavi Johannes-Paavali 2, ilmaisi huolensa Maria-palvonnan hiipumisesta ja voimisti Maria-liikkeen sanoman, hän todella ilmaisi sen :”l’adorazione di Maria” ja selitti sen olevan ”culto di Maria’a”, eli culto on sekin palvontaa. Iperdulia’a ei tässä paavin julistuksessa, eikä koskaan kukaan ole tuonut esille. Tätä, culto di Maria, ei paavi eikä kukaan tuo esille dogman edellyttämässä ”iperdulia” -tasossa. Ja vaikka toisikin, niin se edustaisi RKK:n ”syvällisyyttä”, mikä aina on yhtäkuin sekavuus.
Kohteena olevia ihmisiä, kuolleita ja eläviä palvotaan, heitä esittävien kuvien edessä, kosketellaan ja suudellaan. On kysymys toisesta käskystä, joka on RKK:n käskyistä poistettu, koska sitä ei tarvita ja koska tällainen toiminta kuvien edessä ja nimiä mainiten, tarvitsevat näkyvän kohteen, sanotaan RKK:n Raamattun marginaalissa, ja muussa opetuksessa.
Nyt tässä blogissani tuon esille Madonnan aseman kanssalunastajana, jota olisi syytä himmentää, ei poistaa, ettei Jeesuksen lunastyön merkitys vähenisi.
Eli ei muuteta jo julistettua ex-catedran voimaa, vaan järjesteltäisiin Jeesukselle suotuisemmaksi. Syvällisyyttä vai sekavuutta vai jotain, mikä ei kuulu Jeesuksen Seurakunnalle??

Niin. Ilman autuasta Jumalansynnyttäjää, ainaista neitsyttä Mariaa, meillä ei olisi myöskään Lunastajaa eikä lunastusta synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.
Marko,
Ei ole mitään perusteita Marian ikuiselle neitsyydelle. Uskon, että voit luopua tästä Lutherin joustamisesta katoliseen oppiin ja tyytyä Raamattuun ja ajalliseen lain alaisuuteen. Jeesus syntyi täydelliseksi ihmiseksi, jossa oli syntymästään asti se sama Henki, jonka Jumala ihmisen sieraimiin puhalsi, vt. 1Moos.2:7. Jeesuksen tietoisuus tehtävästään tuli ensimmäisen kerran esille kun hän vastasi,
Lk. 2:49 Niin hän sanoi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?”
Jeesuksen lapsuus ikäänkuin päättyi tämän yhteydessä. Minulla se päättyi 10-vuotiaana, kun tulin uskoon. Minun ja Jeesuksen ero on siinä, että hän seurasi, totteli ja oli alamainen vanhemmilleen, sekä ei tehnyt rikettä kuolemaansa asti. Minulla ja yleensä uskovilla, helluntalaisilla etenkin, on uskon ”todeksi eläminen” ollut puutteellista.
Reijo M. Marian ikuinen neitsyys on kaikkien vanhojen kirkkojen yhteinen, ekumeeninen, usko. Se kyseenalaistettiin vasta 1700-luvun loppupuolella.
Tietenkään se ei kuulu niihin uskonkohtiin, joiden uskominen on ehdottoman välttämätöntä pelastuksellem
Ex cathedra (huomaa oikea kirjoitusasu!) tarkoittaa sananmukaisesti ’opettajan istuimelta’. Sillä viiataan toisinaan muidenkin kuin paavin virkansa valtuuttamana antamiin säädöksiin. Ne otetaan vastaan vakavasti sen mukaan, missä asemassa ne lausutaan. Ne voi toki mös kumota ’ex cathedra’.
Martti,
Olen useinkin maininnut, että toinen kieleni on italia. Mainitsin myös, että nämä kolme RKK:n joustoa, jotka otin esille on ollut minun elämääni Italiassa, italiaksi. Paavin ikuisesti voimassa oleva julistus on italiaksi ex-catedra, vielä muutama vuosikymmen sitten ja tänään se on ex-cattedra. Muut kielet käyttää ex-cathedra, kuten latina.
Olet ennenkin toiminut ”kielimestarina” ilman menestystä. Olen silloin tällöin maininnut, että kielet eivät ole minun heikko kohta.
Tämän saman keskustelun olen käynyt toisen lehden palstalla suomeksi, ja syy oli itse asiasta toiseen hyppääminen, aivan niinkuin sinäkin tässä nyt ja usein muulloinkin teet.
”La locuzione latina ex cathedra, tradotta letteralmente, significa dalla cattedra (sedia).”
Suluissa oleva huomatus oikeinkirjoituksesta ei ole kommenttini ydin. Älä siis sinäkään tartu sivuseikkoihin, Reijo Mänttäri. Olennaista on, että paavin virkaan kuuluu valtuudet antaa Rooman kirkkoa sitovia ohjeita. Viran valtuutuksilla ohjeet voidaan myös purkaa. Sen kummempaa mystiikkaa ei noihin latinankielisiin sanoihin liity.
Tässä yhteydessä kannattaa panna myös merkille, että Benedictus XVI julkaisi Jeesus-kirjansa tietoisesti Joseph Ratzingerina, jotta hänen tekstiään ei pidettäisi ex cathedra -tekstinä. Kristilliset kirjoittajat tapaavat perinteisesti tehdä eron teologien yksityisten käsitysten ja kirkon opin välillä. Tähän samaan asiaanhan Miikka Ruokanen tarttuu kirjoituksessaan Wille Riekkisen kirjoista.
En puolusta Rooman kirkon opillisia erehdyksiä. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, niin kuin maailman isoin kristillinen kirkkokunta olisi vähän niin kuin USA ajatolla Khoimeinille: se Suuri Saatana. Vastustaja, jonka mustamaalaaminen pönkittää omaa asemaa.
Martti,
Tämän sinulle jo selitin. ”Hätähousuna” et huomioi, että sanoin: vanha muoto, vuosikymmeniä sitten oli ”ex-catedra” ja tänään se kirjoitetaan ”ex-caTtedra”, kahdella t-kirjaimella. Voit luopua pakkomielteestäsi olla oikeassa, koska yleensä et ole. Väärää tai hieman pielestä, voi jankuttaa ja kymmenennen kerran se alkaa tuntua todelta.
Marko.
Oletko lukenut Jeesus-kirjaa? Vai kirjan läpi? Olen tästä maininnut usein viimeisten kymmenen vuoden aikana tällä sivustolla. Ensimmäistäkään kommenttia tähän ei ole tullut, koko kirjan lukenenilta Tiedän, että Helsingin Sanomien toimittaja luki ja teki huomion, että viittaukset Raamattuun eivät kohdistuneet viitattuun asiaan. Tämä on yleistä. Mm. paavin hovissarnaaja Raniero Cantalamessa viittaa Raamattuun, mutta ne pääsääntöisesti eivät liity viitattuun asiaan. Cantalamessalla oli säännöllinen ohjelma Italian televisiossa vuodesta 1982, yleensä sen pääkanavalla Rai Uno’lla. Kuulijoista riippuen hän viittaa katolisiin ”isiin”, heidän kirjoittamaansa tai Raamatun kohtiin. Taltioiduissa lähetyksissä pystyi tarkistamaan mitä Sanassa on kirjoitettu. Ne viittaukset osoittautuivat silmän ja korvan lumeeksi. Italiaksi puhuttu konekiväärimäinen vauhti hurmaa ja raamattuunviittaukset tuovat vakuuttavuutta väärään.
Kaikki Etelä-Amerikan helluntalais-evankeliset ovat olleet lapsikastettuja katolisen kirkon jäseniä. Samoin kuin Suomessa heidän taustansa on luterilaisuus. Tässä toteutuu Augustinuksen ”sekalainen seurakunta” – oppi, kun hän viittaa sen perustaksi maailman.
Mitä Miikka Ruokaseen tulee, niin hänen tähtensä on nousut kolmesta aviovaimosta huolimatta, jotka kaikki ovat elossa. Tähden nousua kiihdytti hänen kolumninsa, jossa hän liiskasi Erasmus Rotterdamilaisen, Lutherin kustannuksella. Sakramenteista maininnat suojaa täydellisesti muilta moitteilta.
On vain yksi ”opillinen erehdys”, jolla on merkitystä ja se on Raamatun ulkopuolinen oppi ajallisen vaikutuksesta ikuiseen. Eli vesi ei pelastanut Nooaa eikä pelasta tänäänkään yhtään ihmistä, vaan Jumalan Työ, ”Pelastuksen Arkki” , johon voi mennä sisään tai olla menemättä.
Luther hyvässä uskonelämänsä alussa määritteli oikein paavin ja katolisen kirkon. Katolisuus on itse aiheuttanut värjääntymisensä. En voi väittää, etten minäkin siitä mainitsisi.
”Voit luopua pakkomielteestäsi olla oikeassa, koska yleensä et ole.” Tiedän, että pidätät itselläsi oikeuden olla aina oikeassa, Reijo Mänttäri. Huomautan silti vielä siitä, että ex cathedra kirjoitetaan ilman yhdysviivaa. Ex on latinan prepositio. Italiaksi sanotaan dalla sedia.
Martti,
Vimmasi on kova, mutta sen keskellä ota huomioon, että osaan todella italiaa ja sanonnat siinä kieliympäristössä. ”Dalla sedia” on googletuksen tulos, eikä ”cattedra/catedra”- sanan historia, mitä tämän blogini aiheeseen tulee.
Latinan osaamiseni ei ainakaan ole Googlen varassa. Olen klassisessa lyseossa opiskellut sitä seitsemän vuotta silloin, kun puhelimet olivat vielä johdon päässä ja eteisen pöydällä. Kuten sanoin, sanojen oikenkirjoitus on kuitenkin sivuseikka. Ihmettelen, miksi haluat siitä vielä kinastella, Reijo Mänttäri. Merkityksesi teologina ei riipu siitä, puhutko sujuvasti italiaa vai et.
Martti,
Vielä kerran:
Aloitin, että tämä on italiaa ja Italiassa olen tämän kysymyksen kohdannut ja yleensä Roomalaiskatolisuuden parissa elänyt. Siis sanoin sinulle, että italiaksi on tämä asia tullut eteeni.
Vaikka hallitsen latinan siinä missä sinäkin, niin siitä ei ole kysymys. Italialaiset, vaikkeivät ole kielitaitoisia, niin kertovat italian lisäksi kielitaidokseen latinan. Vaikka perheessäni on yhtäpitkää latinan opiskelua, kuin sinullakin, niin sen käyttö on pääasiassa lääketiteellinen. Eli muutkin kuin minä, pystymme ottamaan selvää latinaksi näissä yhteyksissä, jotka yhteydet yleensä johtavat ”sylttytehtaalle”.
Tiedät kait kantani teologiaan ja sanan alkuperäiseen tiukkaan merkitykseen. Pysyn siitä erossa, koska Raamattu on minulle tuttu.
P.S. ”dalla sedia” -polkusi on hoopo.
Lopetellaan tähän tällä erää.
Suomessa tuo sana tunnetaan koulumaailmasta. Ennen vanhaan jokaisessa luokassa oli kateederi, joka oli opettajan paikka. Sieltä lausuttu opetus tai ohje piti ottaa todesta, koska opettaja oli sen virkansa valtuuttamana antanut. Paavin istuin on toki tavallista kansakoulunopettajan koroketta merkittävämpi, onhan hän 1,3 miljardin uskovan johtaja. Samasta viran suomasta arvovallasta on kuitenkin kysmys.
Reijo M. Olen lukenut läpi koko kolmiosaisen Jeesus-kirjan. Se ei jättänyt mitään erityistä muistijälkeä, koska en pidä tuolla otteella kirjoitetuista kirjoista. Sisällöstä en muista mitään erityisen negatiivista. Päin vastoin paavin pyrkimys oli hyvä: tarjota oman aikamme kritiikin hämmentämille ihmisille kirja Jeesuksesta, joka täyttää saman tehtävän kuin Giovanni Papinin Jeesuksen historia vuosikymmeniä aikaisemmin. Itse pidän enemmän Tom Holmenin, Timo Eskolan ja Timo Junkkaalan Jeesus-kirjoista.
Martille: Wautsi!!
Marko,
Täys´tunnustus asiaan paneutumisesta ja sen tietämisestä.
Kävin tällä sivustolla ja parilla muullakin tätä asiaa läpi, jo heti ensimmäisen Jeesus-kirjan ilmestyttyä. Asia nousi minun tarkkailuuni suomeksi, kun luin mainitsemani HS:n kirjallisuusarvostelijan (ilmeisesti) yksityiskohtaisen artikkelin. Henkilö ei ollut uskovainen, eikä uskonnollinenkaan. Hän alotti tekstin uuvuttavuudesta ja raportoi kunka lähes yhtäpäätä-lukeminen oli koettelemus lukukokemuksena. Hän piti huomiokykyään valppaana välillä lenkkeilemällä ja saunomalla. Kristinuskois-vastaiselta ihmisyyden ymmärtäjältä ymmärrettävissä.
Niin paavin kirja kuin alotuksessani viittaama cardinaali Víctor Manuel Fernández’n selitys 8/4/2024 Vatikaanin julistuksesta, jonka otsikko on Dignitas Infinita, ovat ekumeniaa, joissa luodaan rihmoitusta niihin ulkopuolisiin, joilla on valoa, vaikka vähäistä ja sekin katolisesta kirkkosta. Eli puhutaan Jeesuksesta niinkuin ”helluntailainen”, jollaista ilmaisemista edustavat Suomessa mm.Emil Anton ja Timo Soini. Antonin ja hänen ”Katolista hapatusta”- ryhmän kanssa olen käynyt jonkinverran julkista keskustelua, joista suurin osa jälkikäteen poistettiin. ”Helluntallaisuudesta” huolimatta jokaisessa keskustelussa on tullut esille ”Äiti-kirkko”, joka nyt mm. Tässä Fernandezin, tiedotuksessa painottaa Jeesuksen merkitystä, jota ei Marian ja pyhimysten palvelu (palvonta) saa himmentää.
Palaillaan!
On kai niin että kun opetus keskittyy Kristus- keskeisyyteen ja opetetaan Kristuksen ruumista seurakuntana , niin se usein nähdään poissulkevana ne ihmiset joilla ei seurakuntayhteyttä tai eivät koe sitä läheiseksi . Kun pyritään näkemään ekumenia laajasti ja saamaan kaikki pelastuksen alle , käy niin että luovutaan keskeisestä Raamatullisesta Kristuksen ruumis , seurakunta opista , josta kuitenkin apostolisessa opissa elämä lähtee . Ja tästä seuraa muut korostukset kirkolliseen elämään Ajattelen että Vatikaani kakkosessa on jotain näkyvissä tästä. Karismaattisuudessa on nähtävissä se miten vähän on merkitystä lopulta opilla ja Kristus- keskeisyys on kaukana ,mutta Pyhästä Hengestä puhutaan paljon ja usein irti Jumalan sanasta
”Kun opetus keskittyy Kristus-keskeisyyteen ja opetetaan seurakunnasta Kristuksen ruumina, se usein nähdään ne ihmiset poissulkevana, joilla ei ole seurakuntayhteyttä tai eivät koe sitä läheiseksi.” Tällainen sulkeminen ulos ei mielestäni ole kristillistä. Kristus tuli ihmiseksi kutsuakseen syntisiä yhteyteensä. Niinpä seurakunnankin tulee hänen ruumiinaan tehdä samoin, olla maailman valona ja suolana.
Martille; niin kirjoitin että se nähdään , siis ulkopuolisen silmin helposti . Aina seurakunnan kynnys tuli olla matalalla että kaikki voivat tulla . Isoon yleisötapahtumaan muutenkin ihmisen helpompi tulla kuin seurakuntaan . Kohtaaminen ihmiselle tärkeää mutta sitä myös arastellaan . Jos Srk ei ole ulospäin avara ja kutsuva se ei ole sisältäkään lämminhenkinen yhteisö . Siellä on ne syntisimmät ihmiset missä Kristusta saarnataan .
Kukin meistä taitaa lopulta päätyä jonkinlaiseen mieliaiheeseensa. Yksi Rooman kirkon ja sakramenttiopin kritiikkiin, toinen jumalanpalvelusseurakunnan suureen merkitykseen ja kolmas …?
Muutoin voisin olla ihan aiheesta riippumatta sitä mieltä, että
Meglio vivere un giorno da leone che cento anni da pecora
erään tunnetun italialaisen, mielellään kypärä päässä esiintyneen edesmenneen johtajan 60-vuotisjuhlarahan mietelmän mukaisesti.
Marko,
Yritän nostaa Timon painotuksen korkeammalle kuin ”mieliaihe”.
Tämä avoimmuus-asia sopii sekalaisen seurakunnan perusteisiin, joka yrittää kaikki sekoitukset saada evlut kirkkoon, joka sitten onkin valoa RKK:lta, vaikka heidän mielestään vähäisempää. Tällainen ”hyväksyntä” hivelee ihmistä ja kuuluu sosiaalipsykologiaan.
Seurakunta on Kristuksen ruumis, tässä ajassa, kirkko on institutio, joka suvaitsee ehdollisesti Seurakunnankin koteloitumista sisällään.
Reijo M. Tosiasiassa kaikki kirkot ja seurakunnat ovat tosiasiassa ”sekalaista seurakuntaa”. Kukaan meistä ei voi tietää, kuka lopultakin on oikea uskovainen ja kuka ei. Lisäksi erilaisiin julkisynteihin langenneita löytyy jokaisesta kirkosta. Julkisuuteen tulevat yleensä johtavassa asemassa olevien lankeemukset. On haureuteen langenneita helluntailaisia, pedofiilejä lestadiolaisia, aviorikoksen tehneitä luterilaisia ja opillisista erheistä saarnakieltoon pistettyjä baptisteja. Ja niin edelleen. En oikein usko, että kaikki nämä olisi asetettu palvelemaan seurakuntaa tai kirkkoa ilman, että heitä olisi tunnettu vakaiksi ja kykeneviksi kristityiksi.
Kiivailu ”puhtaan” seurakunnan puolesta sivuuttaa helposti meissä kaikissa olevan synnin voiman. Ja johtaa valitettavasti ”ulkokultaisuuteen” tai ”tekopyhyyteen” eli siihen, että näytellään parempaa kristittyä kuin ollaan.
Olen kyllä sitä mieltä, että oma hengellinen kotini eli Suomen evankelisluterilainen kirkko, on monella tapaa luopunut sellaisesta opetuksesta ja parannussaarnasta, minkä Uusi testamentti esittää kristittyjen tehtäväksi. Vanhassa luterilaisessa teologiassa tehtiin nlmittäin selväksi, että on ero kristityssä asuvan synnin ja hallitsevan synnin välillä. Kristityssä asuva Pyhä Henki ei anna synnin päästä voitolle, vaikka Jumala voi sallia myös kristityille syviä lankeemuksia, jotta nämä oppisivat nöyryyttä. Nyt tuntuu usein siltä, että ”millään ei ole mitään väliä” ja aikaisemmin syntinä syystäkin pidetyt asiat selitetään luvallisiksi ja hyväksyttäviksi asioiksi. Seuraan läheltä erään herätysliikkeemme sisällä kuplivaa pohdintaa kirkossa pysymisestä tai siitä lähtemisestä ja olen vakuuttunut siitä, että synnittömiä kristittyjä ei löydy.
Kirkon ja tai seurakunnan avoimmuus voidaan myös ymmärtää eri tavoin. Seurakunnan tulee olla avoin siinä mielessä, että aivan kaikki ovat tervetulleita ja kynnys on matala. Mutta avoimmuus ei voi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kaikkia opinkäsityksiä, hengellisyyden muotoja tai elämäntapoja pidetään yhtä oikeina.
Marko,
Pidän hyvänä asiana, että voit, jaksat osallistua tähän keskuseluun.
Langenneita ”helluntailaisia” on ollut sitten Alkuseurakunnan ja niiden tapausten käsittely ja nuhtelu on ollut yhtä julkista kuin lankeemuksetkin. Vittaan siis Jeesuksen puhutteluun seitsemälle paikallisseurakunnalle ja Paavalin kirjallisestikin esilleottamia tapauksia Korinton seurakunnassa. Sitten helluntaipäivän Hengenvuodatuksen uskoontulleitten päälle, on ollut selvää, ketkä ovat uskovaisia. He ottivat vapaaehtoisesti Pietarin julistaman pelastussanoman vastaan ja pyysivät tulla kastetuksi vedessä. Jerusalemiin, Hengen vaikutuksesta syntyneeseen Seurakuntaan kr. Ek-klesia, liittyi ne yli 500, joita Jeesuskin kävi tapaamassa kuolleistanousemisensa jälkeisten 40 päivän aikana. Seurakunta lisääntyi niistä, jotka saivat piston sydämeensä Pietarin saarnasta. He erottautuivat niin, että olivat kaiken kansan suosiossa ja sitten vainottuina. Ensimmäisistä päivistä lähtien Herra lisäsi Seurakuntaan niitä, jotka saivat, halusivat vastaanottaa uskon. Vainojen alettua ja huipennuttua Temppelin tuhoamiseen uskovat hajaantuivat ympäri silloista imperiumia ja koko Vähä-Aasia tuli evankelioiua kahdessa vuodessa. Loppuhistorian tiedätkin.
Jeesus, Seurakunnan pää, tuntee omansa ja Hänen omansa tuntevat Jeesuksen. Luopumista ja kylmentymistä on koko ajan meneillään. Ne jotka eivät luovu, eivät ole täydellisiä kuin Jumalan edessä, ja ovat vanhurskautettuina todistuksena kukin tavallaan. Salassa olevia uskovia on maissa, joissa maanalaisia seurakuntia vainotaan, kuten Kiina ja Iran ja Venäjä. Tunnen henkilökohtaisesti nämä maat.
Jumala ”sallii” lankeamuksia, juuri niinkuin ihminen haluaa. Siksi Isämeidän rukous ”..äläkä salli meidän langeta kiusaukseen” on rukoiltava ennen kiusausta, eli koko ajan. Kiusaus on lihalle miellyttävä, eikä Jumala estä ketään lankeamasta, jos ihminen itse haluaa langeta. Paljon langetaan haureuteen, muunmuassa, eikä sitä koeta kovinkaan mullistavana asiana, koska kirkon jäsenyys ja sakramentit kuitenkin pitävät huolen pelastuksesta. Ensin on sisällinen lankeamus, katsotaan himoiten naista ja sitten juttu etenee, niinkuin Daavidilla, kun katsoi Batsebaa.
Olen koko ikäni istunut mitä törkeimpien synnistä vapautusta haluavien vieressä. He ovat tulleet kokouksiimme, koska ovat halunneet tulla uskoon. Puolisydämistä haluamista on koko ajan menenillään, mutta paljastuvat vanhurskautettujen seurassa.
Aina kaikki alkaa uskoontulosta, ei homouden synnistä vapautumisesta. Siitä synnistä ja kaikesta synnistä vain uskoontullut voi vapautua.
Mitä opinkäsityksiin tulee, niin väärät poistuu, kun ollaan tultu uskoon. Poistumisen aikajanaa ei ole, mutta synti ja väärä ei menesty uskovien yhteydessä, oli se mitä tahansa.
Marko rikkautta olisi löytää lempiaiheiden osalla jotain rakentavaa ja yhteistä hyvää 😅. Kritiikki ei aina rakenna ja siinä on vaara jos liian isojen aiheiden kimpussa askaroi että menee enemmän kuin lapsi pesuveden mukana . Jollakin lailla sitä hyvää tulisi etsiä kaikista kristillisyydestä myös , että olisi tasapainoa . On vain että olemme menneisyyden tuotosta myös uskomme suhteen ja jokainen on kulkenut oman polkunsa ja se on lyhyt kristinuskon historiassa . Kristikunta on laaja , mutta vain yhdessä on pelastus , armosta .
Tämä avoimmuus-asia sopii sekalaisen seurakunnan perusteisiin, joka yrittää kaikki sekoitukset saada evlut kirkkoon… ed . lainaus Reijon kommentista .
Evankeliumi on tarkoitettu kaikille ja se lahjoitetaan Kristuksessa . Tämä avoimuus ei tarkoita kuin vapautta Kristuksessa ja siinä pysyen . Ihmisten ajatuksissa ja niistä rakentuen ei synny vapautta eikä avoimuutta. Kristillisyys joka syntyy meidän ihmisten ajatusten kautta on harhaoppia . Sillä lopulta Herra vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen hänen oman aivoituksensa mukaan . Ja se sitoutuu sanaan ja resonoi siitä ylistystä yksin Jumalalle ja sitä ihmettelen . Vapauden nimissä ja sitä julistaen ja rakkauteen vedoten on toimittu kansankirkossa ja se sen jäljet on nähtävissä .
Sellaisen vaikutelman saa, että joustavuus ja avoimmuus ovat Reijo Mänttärin mielestä vikoja. Ovatko ne sellaisia aina vai ainoastaan kirkon ominaisuuksina? Entä sitten seurakunnan, onko Kristuksen ruumis maan päällä kutsuttu olemaan jäykkä ja sulkeutunut?
Martti P. Olen aika lailla samaa mieltä. Minusta meidän pitäisi vain iloita siitä, jos esimerkiksi opetus kastamattomina kuolleiden lasten limbosta unohdetaan. Näissä asioissahan meidän pitää muistaa, että koko roomalaiskatolinen kirkko mieltää opin kehityksen eri lähtökohdista käsin kuin vaikkapa tunnustuksellinen luterilaisuus. Meidän vanha opetuksemmehan on, että niille kristittyjen lapsille, joita ei ehditä tai voida kastaa, Jumala lahjoittaa pelastavan Kristus-uskon tavalla, jota Raamatussa ei ilmoiteta.
Martti ja Marko,
Joustavuus ei ole taivaallinen ominaisuus eikä se ole sekoitettavissa Armoon, eikä edes armahtavaisuuteen, kun Kirjoituksissa pysytään. Joustavuus on dialogiaA (korjaus), eli Sokrateen alkuideoimaa oikean ja väärän yhteistyötä asettaa kirkko keskelle kylää. Kun Trenton kokous päätti traditioiden aseman samaksi kuin Alkuperäisiten Kirjoitusten, sen ”samantasoisuus” käyttäytyykin itseään vastaan. Eikä ikuinen ”ex-catedra”- julistuskaan rajoita sekavuutta.
Ps. 119:160 Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.
sekä
Snl. 8:8 Vanhurskaat ovat minun suuni sanat kaikki, ei ole niissä mitään petollista, ei väärää.
Siis RKK korotti omat asetuksensa Alkuperäisten Kirjoitusten vertaiseksi, saattaen päätelmänsä ikäänkuin kaksinkertaisen ”ex-cattedra”-lukon taakse. Nyt sitten punnitaan ja tulkitaan omia tulkintoja, että onko ne peruuttamattomia. – Tästä ”joustavuudesta” puhun. Jumalan Sana on muuttumaton ja vapauttaa kirkon opinmuodoista.
Jumala ”joustaa”parannuksen kautta, mutta uskoontulo on kirkon tuho.
Jumalan lahjoituksesta on vakuutena Jeesuksen sanat, kun lapsia tuli ja tuotiin hänen luokseen, mm. Matt. 19: 14 Niin Jeesus sanoi: ”Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta”.
Lapset, jos ketkä ovat lasten kalaisia. Muut saavat vastaanottaa sen uudestisyntymässä, Jumalan Pojan uskossa, eli uskoontulossa.
Luterilaisuus on ”vähin äänin” luopunut kastamattomina kuolleitten lasten kadotuksesta, jonka RKK muotoili Limbo:ksi. Sekavaa ja joustavaa.
Siis ilmoitus lapsista ja heidän taivasosastaan on selkeästi ilmoitettu ainakin kolmessa Evankeliumissa, kertomuksella kohtaamisesta lasten kanssa.
”Joustavuus on dialogia, eli Sokrateen alkuideoimaa oikean ja väärän yhteistyötä.” Dialogia ei pida sekoittaa dialektiikkaan. Sekään ei ole ’oikean ja väärän yhteistyötä’ vaan pyrkimistä totuuteen väitteiden ja vastaväitteiden avulla löydettävien uusien oivallusten kautta. Sokrateen keskusteleva opetustapa on tietääkseni hyvin yleinen juutalaisuudessa. – – – ”Miksi te juutalaiset vastaatte kysymykseen aina kysymyksellä?” – ”Miksi emme vastaisi?”
Martti,
Alat olla jyvällä, muttet halua myöntää sitä, vaikka googletuksesikin siihen ohjaisi.
Reijo M. Uusi testamentti kehottaa meitä kuitenkin olemaan kuuliaisia juurikin ”opin muodolle”. Eikä uskoontulo ole mikään kirkon tuho. Kristikunta on aina ymmärtänyt, että yksilöt voivat olla väärässä ja käsitykset esimerkiksi Raamatun tulkinnasta muuttua ilman että pelastava usko tai uskonopin pääasiat olisivat uhattuja. Tässä Augustinus on meille kaikille hyvä esikuva: hän kokosi vanhoilla päivillään jopa kirjan, jossa kävi läpi omia selityksiään ja peruutti niitä.
Luterilainen kirkko ei ole koskaan luopunut ”vähin äänin” opettamasta kastamatta kuolleiden lasten joutumista kadotukseen. Me olemme perinteisesti jättäneet asian turvallisesti Jumalan huomaan. Sen sijaan aikaisemmin korostettiin sitä, kuinka tärkeää lapsetkin on kastaa. Siksi, että kaikki tarvitsevat pelastusta, uudestisyntymistä ja Pyhän Hengen saamista.
Ne papit, jotka tänä päivänä yhä avoimemmin poikkeavat tästä, ovat myös niitä, jotka eivät pidä Raamattua Jumalan sanana. He pitävät koko lapsikastetta jonkinlaisena perhejuhlana. Heidän uudet tulkintansa kasteesta eivät ole sen enempää perinteisiä luterilaisia kuin helluntailaisiakaan.
”Alat olla jyvällä, muttet halua myöntää sitä.” Minä puolestani olen sitä mieltä, että sinun tähtäimessäsi, Reijo Mänttäri, on sama vinouma kuin aina ennenkin.
Olen eri mieltä kuin Reijo kirjoitti että Jumala ei estä meitä lankeamasta syntiin , jos ihminen sitä tahtoo . Jumalan varjelus on onneksi paljon suurempi ja myös hän varjelee synnistä välillä . . Aikanaan Pekka Paajanen saarnasi että jos Jumala ottaa varjelevan kätensä meiltä pois niin olemme siinä silmänräpäyksessä syöksymässä mitä hirvittävimpiin synteihin.
Avoimuus on mielestäni kutsu kaikille syntisille että voimme kohdata pahuutemme seurakunnassa . Kun tiedostamme meissä asuvan pahuuden ja siitä seuraavan pelkomme ja halumme kätkeytyä ja mielen tehdä jäädä pois seurakunnasta , niin itse Jumala on sen kynnyksen tehnyt matalaksi , meidän ei tule olla lääkäreitä vaan . jumalanpalvelus on se avoimuus että voimme langenneina ja rikkinäisinä liittyä seurakuntaan istuen sinne penkkiin ja tunnustaa syntimme ja saada evankeliumia ja armoa syylliselle omalle tunnolle . Srk ei koskaan voi irtautua Kristuksen sovitustyöstä ja siihen kätkeytyy elämämme joka päivä . Avoimuus on rakkautta kohdata toinen ilman vaatimuksia ja kyselyjä .