Reformaatio oli keskiajalla turha ja rikkoi kirkon yhtenäisyyden. Katolinen kirkko on aina opettanut, että ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta. Protestantit korostivat yksin uskoa, huomaamatta, että hyvät teot kuulvat myös uskoon. Hyvän tekeminen ei ole väärin eikä sirä pidä pelätä. Historiallisen Jeesuksen sanomaan kuului kehotus uskoa yhteen Jumalaan = Isä = Allah ja tehdä hyvää elämässä. Se oli Jumalan yksinkertainen sanoma ja opetus. Jumala antaa katuvalle synnit anteeksi ja lahjoittaa uskovalle myös ikuisen elämän. Kirkko on monimutkaistanut historialllisen Jeesuksen sanomaa turhan takia. On aika palata kirkon alkuun ja historialliseen Jeesukseen ja jatkaa reformaatio loppuun. Nyt olisi oikean reformaation aika.
On järkyttävää seurata kirkon historiaa ja katsella sivusta turhia uskonsotia. Monet miehet ja naiset ovat kuolleet aivan vääristä syistä kirkossa ja vallanpitäjät ovat käyttäneet kirkkoa ja uskontoa pelinappulana politikassa. Kaikki alkoi Rooman keisarista 300-luvulla. Uskonnonvapauden olisi pitänyt olla itsestäänselvyys alusta asti, mutta myös Suomessa kirkko on harrastanut uskonnollista suvaitsemattomuutta ja vainonnut toisinajattelijoita ja syyttänyt monia harhaoppisiksi. Ajat eivät ole muuttuneet. Tänäänkin kirkko katsoo toisinajattelijoita ylhäältä käsin. Kolminaisuutta ei saa arvostella historiallisin ja teologisin perusteluin. Kirkko vaikeee arvostelusta ja ohjaa uskomaan terveen järjen vastaisia opetuksia. Islamilaiset teologit ovat esittäneet yli vuosituhannen asiallista kritiikkiä ja esittäneet vaihtoehtoja kristilliselle teologialle, mutta silmät ummistetaan täysin kirkossa erilaisilta ongelmilta.
Kyllä luterilaiset ajattelevat hyvinkin että usko synnyttää tekoja kuten Raamattu sanoo . Etkö nää uskonpuhdistuksen vaikutuksia yhtään esimerkiksi meidän Suomen yhteiskuntaan , mille arvopohjalle se on aikanaan pitkälti rakentunut tai kielitaito jne . ? Nykytilanne varmaan kansankirkkoa katsoessa näyttää hyvinkin tarvitsevan uskonpuhdistusta , mutta kautta historian on ollut erilaisia aikoja ja nyt on aika myös jolloin ihmiset etsivät Jumalaa ja varsinkin nuoria tulee seurakuntiin . Islamia on huono verrata kristinuskoon monestakin syystä .
”On järkyttävää seurata kirkon historiaa ja katsella sivusta turhia uskonsotia. Monet miehet ja naiset ovat kuolleet aivan vääristä syistä kirkossa ja vallanpitäjät ovat käyttäneet kirkkoa ja uskontoa pelinappulana politikassa.” Olen samaa mieltä. En kuitenkaan usko, että mikään toivomasi kaltainen reformaatio muuttaisi tätä mitenkään. Luultavampaa on, että syntyisi uusia syitä uskonsodille ja harhaoppisten vainolle.
Mitä luterilaiset tai katoliset (saati reformoidut ja ”ne muut kristityt”) ajattelevat ja ovat ajatelleet? Tuskimpa tuo ihan yhdella lauseella selittyy. Ei reformaatiokaan. Kuka sitten edustaa sitä ”ehdottoman oikeaa ja totuudellista” kritillisyyttä, jääköön Jumalan päätettäväksi, käytännön kirkkohan on kuitenkin ”sekalainen seurakunta”, jossa on jos jonkinlaista porukkaa. Ei reformaatiokaan käytännön ongelmia poistanut – ei varsinkaan, kun ”puolen” valinta ulkoistettiin maallisille hallitsijoille. 1930-luvun Saksassa valtapolitiikka sotki kirkkoja ja synnytti repeämiä mm. tunnustuskirkkona. Jonkinlainen reformaatio sekin oli, eikä kaiketi ihan turha.
Ymmärtääkseni jo keskiajalla katolisessa kirkossa oli erilaisia uudistusliikkeitä ja syntyi erilaisia, sääntökuntia, vaikka ne eivät kirkkoa repäisseetkään vielä, pyrkiessään palaamaan ”perustaviin asioihin”, omalla tavallaan.
Ns. alkuristillisyys on kovin monisäikeinen ilmiö tai aate: toisille se on ”moninaisuuden sekamelskaa” toisille selkeää opillisuutta – ja joillekin kaikkea siltä väliltä. Näin on ns.kristillisyydenkin laita yleisessä käsityksissä.
Olennaisempaa kuitenkin on: mikä on Totuus? Etsimmekö enemmän oikeaa Tootuutta vai sitä, mitä vain pidetään sovittuna ”totuutena”. Toisaalta myös ”sovittu totuus” siitä, mitä nimitetään kristinsukoksi, olisi syytä olla sellainen käsite, josta ei ole tuhatta erilaista tulkintaa. Jotenkin on päätettävä, mikä on käsitteen sisältö, koska joku haluaa jotakin, joku toinen jotain toista ja kolmas jotain vielä erilaista määrittelyä.
Kun nykyistä maailman menoa tarkkailee, on ”ilmassa” voimapolitiikkaa ja sanomisien hallintapyrkimyksiä tai yrityksiä eri muodoissaan. Aika näyttää, mihin maailmamme päätyy. Erilaisia ”reformiliikkeitä” on. Toiset haluavat ”moninaisuutta” sen sallituissa erilaisissa muodoissaan, toiset taas tarkemmin rajattua moninaisuuskäsitettä ja määräystä; toiset himoitsevat jopa jonkinlaista ”vahvaa maailmanhallitusta” murenevan vaikutusvallan ja jakautuneet YK:n tilalle; jotkut kai haluaisivat jonkinlaista YK:n ”reformaatiota”: YK:tä pidetään pöhöttyneenä ja korruptoituneenakin jossain merkityksissä.
Islamistinen kalifaatti haluaa omalla tavallaan yhtenäistä hallintaa, mutta islamilainen maailmakin taitaa olla kovin hajanainen ja jakautunut, riiteleväkin. Eikä suuren Idän uskonnotkaan aivan niin ”maailmoja syleilevän” rakkaudellisen ja hyvyyden yhtenäisiä liene olleet – ei nyky-Intiassakaan monin paikoin hyväksytä kuin ”nationalistinen hindulaisuus”. Ja ovat mielentyyneyden maineessa olleet budhalaisetkin onnistuneet epämiellyttävämmätkin kyntensä näyttämään.
Aikoinaan ns. sosialistis-kommunistinen ”leiri” pyrki Internationaalinsa kautta yhtenäisyyteen ja sen myötä julisti pyrkimystään rauhaan, mutta kovin riitaista taisi maailmanlaajuinen sosialismi-kommunismikin olla: valtataistelut jylläsivät.
Ja miten kävi Ranskassa 1700-luvun lopussa ”vapauden, veljeyden ja tasa-arvon” nimissä yhtenäsiyyttä tavoittelevalle valistuksen projektille? Aika pahan verenvuodatuksen saivat aikaan. Mitä oli se vallankumouksen ”valistuksen alkutasa-arvoisuus” alunperin?
Useinhan yhteinen vihollinen yhdistää. Onko vihollisajattelu sitten pitkällisesti hyväksi, on eri pohde.
Jos aito kritillisyys ei pohjaudu Raamattuun, mihin se sitten tulisi ankkuroida? Alati ajassako muuttuvaan ja aina myös epävarmaan (tai spekulatiiviseen) käsitykseen siitä, mitä ”ensimmäiset krritityt ajattelivat ja halusivat” – sekin tarkasteltuna jonkin ja joidenkin valitseman tulkintatradition, -ideologian tai mielipiteen mukaisesti.
Mikä on Totuus? Onko totuus sama kuin se oli ”jo muinoin”?
Minusta on ihmeellistä se, että heti kun löydetään joku historiallinen lähde, joka poikkeaa Raamatusta, niin heti ollaan valmiita pitämään sitä luotettavampana kuin Raamattua. Lähtökohtaisesti monet pitävät lähes kaikkia historiallisia lähteitä luotettavimpina kuin Raamattua. Uskovaisen lähtökohta on päinvastainen eli Raamattu on aina luotettavampi.
Historian suuret siirtymät eivät tyhjenny muutamaan virkkeeseen, ei myöskään reformaation aika, kun läntinen kristikunta jakautui protestannttiseksi ja katoliseksi. Aikaa myöten kristillinen yhtenäiskulttuuri hajosi, kirkon asema heikkeni ja maallisten vallanpitäjien mahti kasvoi.
Kun arvioimme reformaation merkitystä, se mielestäni osoitti, miten vanha perinteinen uskonto kykeni uudistamaan itsensä. Juuri renessanssista alkanut yksilön vapautuminen auttoi tätä. Uskonpuhdistuksen henkinen pohja oli yliopistoissa. Reformaation johtavat edustajat olivat professoreja, ja taistelu vanhaa uskoa vastaan käytiin nimenomaan yliopistojen sisällä. Onkin nähtävissä, että renessanssin ja reformaation yhteisvaikutus luotsasi Euroopan perusteellisen modernisoinnin tielle. Näin siitäkin huolimatta, että reformaatio johti myös kirkon hajoamiseen. Mutta toisaalta: itsestään selvinä pidetyt ja kyseenalaistamattomat totuudet tulivat nyt kriittisen arvioinnin kohteiksi. Tästä löydämme tien nykyaikaan asti.
Toivonen kuvittelee olevansa jonkunlainen uusi reformaattori.
Maailman huonoimmin todisteltu asia on kristittyjen raakuudet ja uskonsodat, niistä kyllä usein puhutaan mutta lähdeaineistosta ei mainita 99.99% mitään . Ihmisten tekoja ei tulisi sotkea kristinuskon syyksi , ikäänkuin oppi ohjaisi tekemään väärin .
Timo G. Kristinuskoon vedoten on tehty sekä hyvää että paljon pahaa. Yksi tärkeä näkökulma on, että varhaismodernissa Euroopassa uskonto ja siihen liittyvät näkemyserot olivat myös siinä roolissa minkä myöhemmin ottivat Ranskan suuren vallankumouksen iskulauseet, rasismi, nationalismi, kommunismi. Myös Suomessa kristinusko (rangaistusasteikkojen ottaminen Vanhasta testamentista tai myöhemmin hyvin moralistinen tulkinta) oli suorastaan yhteiskunnallisen ideologian asemassa, vaikka me tänä päivänä olemme tottuneet toisenlaiseen. Harvempi meistä taitaa haluta kuolemantuomioita vaikkapa molemminpuolisesta haureudesta tai noituudesta, vaikka kristitty pysytteleekin erossa niistä. Olet kyllä oikeassa siinä, että kristinuskon syyksi on pantu paljon sellaista mikä ei sitä ole ja liioiteltu uskonnon nimissä tehtyjä väkivallantekoja.
Muuan asiaa tutkinut lausui, ettei mikään uskonto tai aate sinänsä synnytä väkivaltaa, mutta mikä tahansa niistä on tuhoisa, kun se muuttuu fanaattiseksi [innokas, palavahenkinen, intohimoinen, intoileva, kiihkomielinen, raivoisa, kiihkeä, raivokas, kiihkoileva].
Syntisiä me ihniset olemme uskonno(i)sta tai uskonnottomuuksista huolimatta; joskus kenties niiden vuoksikin.
Mikä kaikki sitten pannaan suoranaisen uskonnon tai uskonnottomuuden piikkiin, ei ole ihan yksioikoista.
Uskonnot tuppaavat sekoittuvan muiden pyyteiden ja himojen sekamelskaan. Joissain piireissä – myös kristillisissä – tunnutaan mielellään ”mässäilevän” väitetysti kristinuskon nimissä harjoitetusta vääryydestä. Muissa uskonnoissa (tai uskonnottomuuksissa) ei kovin laajasti ole harjoitettu moista itsetutkiskelua ja itseruoskintaa.
Lieko juuri mitään muutakaan asiaa, mitä ihminen ei älykkyydessään ole käyttänyt toisten sortamiseen.
Niin mikä kumpuu uskosta on tärkeä erottaa . Miten vaikka sota kristittyjen ja Muslimien välillä , sodassa tapetaan ihmisiä , jotkut sodat ovat puolustussotia ja tappio olisi arvojen romahtamista . Tilastollisesti asiat näyttäytyy erilailla kuin tarkoituksen mukaisissa korostuksissa .
Matti totesi:
”Mutta toisaalta: itsestään selvinä pidetyt ja kyseenalaistamattomat totuudet tulivat nyt kriittisen arvioinnin kohteiksi. Tästä löydämme tien nykyaikaan asti.”
Tosiaankin.
Ajassamme ns. kyseenalaistamattomat totuudet tai totuuskäsitykset ovat kritisoinnin alla. Toisaalta kritiikkiä on esitetty sille väitteelle, että totuus ylipäänsä olisi olemassa vain sosiaalisesti määräytyvänä käsityksenä.
Toisaalta taas aikamme esittää käsityksiä – jopa tieteen nimissä – jossa vaaditaan tai edellytetään sosiaalisesti (ja poliittisestikin) vallalle päässeitä käsityksiä suorastaan ehdottomaksi kyseenalaistamattomaksi totuudeksi.
Elämme kovin ristiriitaisten totuuskäsitysten aikaan. Onpa vaadittu, kaivattu tai toivottu tieteeseenkin eräänlaista ”tieteellistä reformaatiota”. Onko tällaisille ”tieteellisillä reformaatiopyrkimyksillä” ja kritillisillä reformaaatiopyrkimyksillä yhteisiä piirteitä? ainakin tuntuu siltä että sekä tieteellisessä että kristillisessä ”maailmassa” yhteistä on tietty jakautuneisuus siinä, mitä tuo ”reformaatio” merkitsisi, ja mikä oli sen perusta.
Pasi Toivonen esittää kristillisen uskon radikaalin tulkinnan uusiksi:
1. Kolminaisuusopista pitää voida luopua
2. Kristinuskon sanoma pitää palauttaa oletettuun alkuyksinkertaisuuteen ”Tee hyvää ja usko armolliseen Jumalaan”
3. Kirkollisen opin monimutkaisuudesta pitää luopua ja huomioida islamin sekä historiallis-kriittisen eksegetiikan siihen kohdistama kritiikki
4. Kirkon pitää tunnustaa kaikki vuoden 325 jälkeinen toimintansa, erityisesti toisinajattelijoiden vaino, opilliset pohdinnat, liittoutuminen esivallan kanssa ja vallankäyttö monin tavoin virheelliseksi.
Mitä jää siis jäljelle? Radikalisoitu ja muutaman suomalaisenkin teologin, erityisesti eksegeetin, markkinoima päivitetty versio Adolf Harnackin ”Kristinuskon olemuksesta”. Tee hyvää ja usko, että Jumala on armollinen. Varmasti kirkko on syyllistynyt yhteen ja toiseen vääryyteen. Mutta kuka lopultakin ymmärsi oikein Jeesuksen ja apostolien sanoman? Eikö juurikin se kirkko, joka välitti sen myös edelleen, suurelta osin vainojen alla lähes 300 vuoden ajan, ennen Nikeaa.
Näin varmaan ja uskonpuhdistuksen merkityksen sanomista turhaksi on ymmärtämätöntä sen merkityksen ja hedelmien sokeutta . Uskonpuhdistus ei ole ihmisten aikaansaamaa ja sitä ei voi synnyttää , ihmisen muutokset yhteiskuntiin radikaalisti tulee väkivalloin kautta ja hedelmät on sen mukaisia . Kiinan kommunistinen puolue on julkaisemassa oman Raamattunsa , jossa Jeesuksen ja syntisen naisen kohtaaminen kirjataan niin että Jeesus heittää ensimmäisen kiven .
Jos uskonpuhdistus ei olisi ollut keskiajalla tarpeen, miksi se olisi nytkään.
Blogisti toistaa niitä käsityksiä, joita mm. Heikki Räisänen esitti kirjassaan ”Ahtaasta uskosta avarammalle. Välttämättömiä tarkistuksia kristillisen uskon opinkohtiin”. En enää muista kaikkea, mutta mm. Athanasiuksen uskontunnustus piti hylätä suvaitsemattomana.