Olemme seuranneet yli kolme vuotta raakaa sotaa rakkaassa Euroopassamme. Olemme
seuranneet, surreet, kauhistelleet, toivoneet rauhaa – ja myös kyllästyneet ja turtuneet! Sota ei
tunnu loppuvan, se vain jatkuu ja jatkuu. Ja miten paljon kärsimystä ja tuhoa se onkaan saanut
aikaan!
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump lupasi vaalikampanjansa aikana lopettaa sodan
vuorokaudessa. Nyt tämä kaikkien alojen paras asiantuntija ja universumin nerokkain diilien tekijä
(!?) on tunnustanut, että tuo puhe olikin vain sarkasmia. Silti Trump on yrittänyt lunastaa
lupaustaan ja pyrkinyt saamaan aikaan tulitauon ja rauhan Ukrainaan. Se on todellakin helpommin
sanottu kuin tehty!
Sota tuntuu aivan järjettömältä, mutta samalla tunnistamme, että se on ollut läsnä ihmiskunnassa
kautta koko historian. Se on lähtenyt pienten ryhmien, heimojen ja kylien keskinäisistä taisteluista
ja sitten laajentunut kansojen välisiksi yhteenotoiksi. Sodan taustalla on pelkoa, epäluuloa, halua
toisten alistamiseen, resurssien haalimista, vallan osoittamista ja puolustussodissa myös oman
alueen ja elämäntavan puolustamista. Teologian piirissä onkin määritelty, että ainoa oikeutettu
sota on puolustussota. Mikään sota ei ole hyvä asia!
Ukrainan sodan tekee vaikeaksi se, että sodan syiden kohdalla törmäämme täysin meille
käsittämättömiin selityksiin. Törmäämme erilaiseen maailmankuvaan. Meille useimmille
Euroopassa on selvää, että Venäjä on hyökkääjä ja sen tarkoitus on saada Ukraina joko vallattua ja
hävitettyä tai ainakin omaan hallintaansa poliittisesti ja taloudellisesti. Taustalla on Venäjän
imperialistinen ideologia ja toisaalta katkeruus Neuvostoliiton romahtamisesta.
Venäjän selitys sodan syistä taas on aivan toinen. Heille sota on Venäjään kohdistuvan uhan
torjumista. Se on lännen toimintaa Venäjän ennalta asettamia ehtoja vastaan. Venäjän mukaan
Nato levittäytyi heidän etupiiriensä alueille ja liian lähelle heitä ja niin se muodosti uhan. Me tosin
ajattelemme, että nato on puolustusliitto eikä se ole lähtenyt hyökkäyssotaan muita valtioita
vastaan. Toinen selitys, joka tuntuu enemmän tekaistulta, on Ukrainan denatsifikaatio eli
puhdistaminen natsismista.
Kun rauhan saamisen tiellä on se, että osapuolilla lähes täysin erilaiset näkemykset sodan syistä ja
asetelmasta, on eteneminen vaikeaa. Kun osapuolilla on erilaiset maailmankuvat, ei rauhaan ole
helppo päästä. Samalla raadollinen realismi kuiskuttaa korvaan, että ainakin sillä toisella
osapuolella voi olla tietoinen taktiikka luoda tällainen asetelma ja ongelma. Toisaalta heidänkin
näkemystä pitää kuunnella.
Huhtikuun lopulla veteraanipäivänä tulee kuluneeksi 80 vuotta sotavuosien päättymisestä meillä
Suomessa. Olemme eläneet siis näin pitkään rauhan aikaa, vaikka lähellä oleva sota nyt
heijastuukin meille. Vielä vähän aikaa sitten ajattelimme, että sodat ovat Euroopassa takanapäin.
Nyt ainoa tiemme on turvata maatamme ja yhteistä Eurooppaamme sekä toivoa rauhan koittavan
mahdollisimman pian myös Ukrainaan. Jospa tulitauko alkaisi pääsiäisenä, juhlana, joka kertoo
omalla tavallaan rauhan ja sovinnon tekemisestä! Rauhan aikaan on sitkeästi pyrittävä oikeudesta
ja turvallisuudesta huolehtien! (Itä-Savon kolumni 12.4.2025)
Toivo Loikkanen
Lainaan Risto Santalan kirjaa ”Paavali ihmisenä ja opettajana”: ”Englantia puhuva maailma tuntee professori Ernest Beckerin kirjan ’The Denial of Death’, ’Kuoleman kieltäminen’. Siinä puhutaan aikamme ihmisen pyrkimyksestä paeta todellisuutta keinotekoisen sankarillisuuden eli ’heroismin’, narsistisen itseihailun, tunneperäisen uskonnollisuuden, erilaisiin neurooseihin pakenemisen ja kuoleman kieltämisen tietä. …Kuoleman kieltäminen merkitsee myös elämän kieltämistä…Elämä on itseasiassa jatkuvaa kuoleman hyväksymistä.” (Risto Santala, Paavali ihmisenä ja opettajana, Juuret III)
Kaikki ihmiset kuolevat kerran. Ihmiset pakenevat tätä tietoa kuolemastaan ja yrittävät täyttää ja turruttaa elämänsä kaikella mahdollisella kuten viihteellä, päihteillä, rahan, vallan, kunnian ja onnellisuuden tavoittelulla jne. tämän tiedon häivyttämiseksi tietoisuudestaan, että kerran heidätkin haudataan maahan ja sitten on tullut loppu heidän elämälleen tässä maailmassa.
Minä panen kaiken toivoni Jeesukseen. Kun kerran kuolen, niin uskon että minut tehdään eläväksi Hänen kanssaan, koska olen Hänessä, Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on syntieni Sovittaja, Herrani, Vapahtajani ja Lunastajani. Turvaan ja uskon Jumalan sanan lupauksiin. Room. 8:1 ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” Room. 8:1. ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi,..” 1 Kor. 15:22
”Kolossalaiskirjeensä 1. luvussa hän (Paavali) puhuu ’salaisuudesta, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista’; ja tämän ’salaisuuden kirkkaus on Kristus teissä, kirkkauden toivo”. (Kol. 1:26-27).” (Risto Santala, Paavali ihmisenä ja opettajana, Juuret III).
Jeesus opetti itsensä kieltämistä ja ikeen kantamista. ”Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” (Matt. 10:38-39). Ilman Jeesusta ei ole mitään toivoa tässä kuoleman maailmassa. Mutta se joka on Jeesuksen oma, omistaa Hänessä kaikki. Muuta ei tarvita. ”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto”. Fil. 1:21.
Vielä yksi asia. Voisiko mitenkään olla niin, että Jumalalla olisi jotain vastaan sanottavaa nykyisen Suomen tilaan ja elämään? Miellyttääkö tämä meno Jumalaa? Entä kirkko?
Jospa idän ruoska (niin kuin olen kuullut sanottavan) on jo valmistettuna meitä varten? Jumalalla on ruoskansa, mutta lopulta sitten Jumala tuomitsee myös ruoskan. Raamattua lukemalla käy selväksi, että Jumala tuomitsee kansoja myös ”välituomioilla” ennen lopullista Viimeistä tuomiota. Kaikki tähtää kääntymykseen, katumukseen ja parannuksen tekoon. Mutta mitä tekee Suomi?
Pidän täysin vääränä tätä jatkuvaa toisten syyttelyä ja vihaamista. Siinä ei ole kerrassaan mitään kristillistä! Erikoista että niin moni menee mukaan tuollaiseen vihaamiseen eikä ymmärrä että tulee pyrkiä rauhaan ja neuvotteluyhteyteen Venäjän kanssa eikä kaivaa verta nenästään.
Riitta S. Kaksi kommenttia. Tuo esille ottamasi ajatus Jumalan ”välituomioista” on erittäin tärkeä.
Samalla meidän on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mitkä ovat nuo Jumalan ”välituomioiden” tarkoitusperät ja miten ne on kristikunnassa ymmärretty. Periaatteessa välituomioiden pääpointti on se, että me kääntyisimme Jumalan puoleen, uskoisimme Kristukseen ja tulisimme autuaiksi eli saavuttaisimme pelastuksen päämäärän Jumalan kunnian ja kirkkauden taivaassa. Samalla tuo näköala Raamatussa on kaksinainen: myös Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen (Paavali ja Apostolien teot).
Kun asioita sitten tarkastellaan lähemmin, huomaamme myös sen, että kristikunnassa on kyllä hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, mitkä synnit on ajateltu Jumalan ”välituomioiden” syiksi. Esimerkiksi talvisodan jälkeen puhuttiin jossakin määrin siitä, että sodan ”syynä” oli 1930-luvun ”kevytmielisyys” (huvitilaisuudet yms) ja maallistumiskehitys, jonka osa aikalaisista koki uhkaavan suorastaan kirkon ja kristillisyyden perusteita. Nyt huolen aiheena tuntuvat olevan spn-avioliitot, gender-ideologia ja kristillisen uskon aseman heikentyminen kouluissa. Kansankirkon hengellisen rappion hehkutus on ollut vakiokamaa jo vuosikymmeniä. Raamatun valossa olisi varmasti syytä pitää esillä myös yhteiskunnallista eriarvoistumista ja suoranaisen köyhyyden sekä ahneuden lisääntymistä. Eikä jättää näistä asioista muistuttamista ”liberaalien” yksinoikeudeksi. UT:n kirjeet ovat aika selkeitä näissä asioissa.
Hesekielin kirjan mukaan Sodomankin synti oli erityisesti siinä, että tuo kaupunki ei ”kurjaa ja köyhää kädestä ottanut”.
Vanhan luterilaisen periaatteen mukaan – mitä kukaan meistä ei enää taida oikein kunnioittaa eikä ymmärtää – meidän ”tavisten” pitäisi keskittyä hoitamaan töitämme ja talouttamme sekä auttaa naapuruston köyhiä eikä puuttua hallitsijoiden asioihin eli ulkopolitiikkaan kuten sodan ja rauhan kysymyksiin. Se, että kuitenkin otamme näihin asioihin kantaa, johtuu yksinkertaisesti siitä, että meillä on korkeampi koulutustaso sekä erinäisiä poliittisia oikeuksia, joita Raamatussa ei edes aavistella.
Ev.lut. kirkossa sanotaan tähän tyyliin: Tule sellaisena kuin olet ja pysy sellaisena kuin olet. Kannustetaan pysymään synnissä, koska eihän se niin noko nuukaa ole. Jumala ei ole pikkutarkka syntien suhteen.
Tässä tulee jotenkin sellainen tuntuma, että synti ei olisi lainkaan rikos pyhää Jumalaa vastaan, ei olisi Jumalan lakien rikkomista, jotka hän on antanut siksi, että niitä myös noudatetaan ja Jumalan tahtoa kuunnellaan kaikessa ja hänen käskyjään noudatetaan. Näin kuitenkin selvästi Raamatussa sanotaan. Kyllä ymmärrän evankeliumin, koska itse elän evankeliumista, en laista. Mutta evankeliumi ei ole evankeliumi, jos lakia ei saarnata kaikessa terävyydessään ja kehoteta hylkäämään syntielämä.
Kun ihminen elää synnissä katumattomana, hän rikkoo Jumalan luomistyötä vastaan. Eikö Jumalalla ole tähän mitään sanottavaa? Eikö tämä murehduta Jumalaa ja eikö Jumala rankaise tästä? Eikö Jumala rankaise kun syntymättömät lapset murhataan äidin kohtuun ja vanhukset ja kehitysvammaiset tapetaan yhteiskuntaa rasittamasta jne. jne.? Eikö Jumala ole pyhä Jumala? Hän ei hyväksy syntiä, vaikka me näin luulisimme. Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen. Hän näkee meidän synnin vähättelyn ja suhteellistamisen.
Tässä on yksinkertaisesti koko ajan sellainen relativistinen pyrkimys suhteellistaa kaikki synti! Tyyli on: niin mutta onhan tuokin syntiä ja tuo ja tuo ja ei pidä jotain syntiä erityisesti nostaa tikun nokkaan. Mutta mitä sitten pitää tehdä? Katua, luopua synnistä, tehdä parannus!
Jeesus itki kansan luopumusta ja paatumusta. Hän hikoili Getsemanessa verta tuskissaan. Synnin vakavuus on se, että se vie kadotukseen, jos katumusta, parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen ei tule. Jeesus rukoili, että jos mahdollista hänen ei tarvitsisi juoda synnin ”maljaa”, vaan se menisi ohitse. Mutta hän taipui Jumalan tahtoon ja ristille. Jeesuksen suunnaton pilkkaaminen, kärsimys ja kuolema osoittavat meille kuinka vakavasta asiasta synnissä on kyse. Se on majesteettirikos Jumalaa vastaan.
”Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi”. Room. 2:6
”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” Snl 14:34
Ja Sodoman ja Gomorran synnistä lisäksi: ”samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaunpungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” Juud. 7. ”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaunpungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.” 2 Piet. 2:6
Ei siis pelkkää köyhän ja kurjan kädestä ottamisen laiminlyömistä. Tuo oli juuri osoitus relativismista.
Riitta S. En kyllä ymmärrä syytöstäsi ”relativismista” tässä yhteydessä. Totta ihmeessä yritys raiskata Jumalan enkeleitä (!) oli luonnotonta ja karmea synti. Pointtini on vain ja ainoastaan se, että meidän pitäisi myös muistaa ne muut synnit, jotka rehottivat.
Olen samaa mieltä siitä, että synnin vakavuutta ei haluta tunnistaa eikä monia syntejä tahdota sanoa synneiksikään. Mutta samalla pitää kyllä miettiä sitäkin, toimiiko vaikkapa menneiden aikojen tapa saarnata synnit synniksi ja armo armoksi tietyllä sapluunalla nykyään. Tiettyyn rajaan asti kyllä, mutta ei kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa.
Käsitys siitä, että erilaiset suuret koettelemukset kuten epidemiat, nälänhädät, sodat, talouskriisit ja luonnonkatastrofit, ovat Jumalan rangaistuksia meidän synneistämme (’välituomioita”) ja synneistä pitää tehdä parannus, johti jo vuosisatoja sitten vaikeuksiin. Olen sitä mieltä, että tätä näkökulmaa olisi syytä pitää esillä, mutta ei yksioikoisesti. Ensikskään meillä ei ole menetelmää yksiselitteisten syy-seuraussuhteiden tunnistamiseen. Toiseksi isoista mullistuksista kärsivät kaikki, myös hurskaat ja nöyrät uskovaiset.
Marko kirjoitti: ”Hesekielin kirjan mukaan Sodomankin synti oli erityisesti siinä, että tuo kaupunki ei ”kurjaa ja köyhää kädestä ottanut”.
Miten niin oli erityisesti siinä? Onko köyhän ja kurjan kädestä ottaminen tässä se ydinongelma?
Mikä tässä oli Sodoman tai minkä tahansa yhteisön tai ihmisten ydinongelma, josta kaikki muukin pahuus ja synti juontaa juurensa? Myös tuo kädestä ottamattomuus?
Kyseinen Hesekielin kohta kuuluu: Hes. 16:49-50 ”Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.” (Hes. 16:49-50, KR-33).
Ydinongelma on Ylpeys, Pride. Ylpeydestä aiheutuu sitten muutakin syntiä. Sopii meidänkin aikaamme vai kuinka? Ihminen on ylpeä ja ylimielinen ja pyrkii nousemaan Jumalan yläpuolelle, kapinoi, herjaa, vastustaa Jumalaa ja Jumalan viisautta ja kaikkivaltiutta. Sitä jopa tuetaan oikein vaikutusvaltaisilta tahoilta!
Ihminen lankesi paratiisissa Saatanan valheisiin ”Onko Jumala TODELLAKIN sanonut ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista”. Siinä 1. valhe. ”Ette suinkaan kuole” 2. valhe, ”vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.” 3. valhe.
Room. 1:22 ”Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet”. Kun ihminen kehuu olevansa viisas, millainen hän on? Hän on ylpeä.
Job 37:24 ”…Sen tähden ihmiset pelkäävät ja rakastavat häntä. Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana. Ihminen, joka pitää itse itseään viisaana, ei todellakaan pelkää eikä rakasta Jumalaa. Hän ei rakasta Jumalan sanaa, Raamattua, vaan poimii siitä itselleen miellyttävät ja sopivat kohdat ja muun hylkää, jos edes poimii mitään. Laki madalletaan itselle sopivaksi. Käännetään kaikki päinvastaiseksi ja löydetään jatkuvasti vikoja ja ristiriitoja ja sellaista vanhanaikaista, joka ei sovi enää nykyaikaan. Hän luulee olevansa viisaampi kuin Jumala ja luottaa omaan viisauteensa. Tällainen on Jumalalle kauhistus.
Jumala katsoo vähäisen, pienen ja mitättömän puoleen, joka janoaa Jumalan viisautta ja vanhurskautta. Vrt. esim. Vuorisaarna. Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä (Kol. 2:3). Ihmisestä itsestään niitä ei löydy, vaan hänen ulkopuoleltaan, viisauden ja tiedon aarteet ovat Kristuksessa Jeesuksessa.
Jes. 66:2 ”Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.”
Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Niin se on kansojenkin kohdalla ja yleisesti maailmanhistoriassa. Nälänhätä, sodat, talouskriisit… johtuvat ihmisten ja kollektiivisesti kansankuntien synneistä (ahneus, valta, viha, katkeruus…). Jumala on historian Jumala ja hallitsee kaikkea. Me syntiset ihmiset toimimme tässä Jumalan hallitsemassa maailmassa, jossa vallitsevat Jumalan säätämät luonnonlait ja lainalaisuudet eli nuo mainitut syy-seuraussuhteet ovat Jumalan hallinnassa ja hänen kädessään. Mitään ei tapahdu sattumalta Jumalan tietämättä. Sanoihan Jeesus että päämme hiuksetkin ovat luetut. Eikö tällainen tieto pitäisi hätkähdyttää ihmistä! Jumala tietää kaiken ja näkee kaiken. Hänen vallassaan ovat elämä ja kuolema.
Sen minkä Jumala haluaa toteuttaa, sen hän toteuttaa. Jumala voi kuitenkin muuttaa suunnitelmaansa. Jos ihmiset kääntyvät hänen puoleensa ja tekevät parannuksen, hän saattaa muuttaa mielensä. Mutta toisaalta esim. Jeremian kirjassa muistaakseni, Jumala sanoi ettei enää jaksa antaa anteeksi. Näyttää siis siltä, että kun joku tietty pahuuden raja on ylitetty, syntien mitta täyttynyt, niin sitten ei enää auta mikään, vaan rangaistus/tuomio tulee vääjäämättä. Jostain luin että mahdollisesti on niin, että Hitlerin murhayritykset eivät onnistuneet siksi, että Saksan kansan tuli saada rangaistuksensa.
On hyvä muistaa että vanhurskaat profeetat (esim. Mooses, Daavid, Jeremia, Jesaja, Daniel jne.) rukoilivat kansan puolesta ja valittivat kärsimystä aina lukien myös itsensä mukaan syntisiin puhuen me-muodossa: ”me olemme olleet jumalattomat…”. Ja mehän rukoilemme Jeesuksen opettamassa Isä meidän -rukouksessa ”anna meille meidän syntimme anteeksi”. Vanhurskas joutuu kärsimään jumalattoman kanssa. Erona on se, että vanhurskaalla on toivo pelastumisesta ikuiseen elämään ja perintö odottamassa. Jumalattomalla ei ole mitään toivoa.
Psalmi 130
”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra
Matkalaulu.
Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
Herra, kuule minun ääneni,
tarkatkoot sinun korvasi rukoustani.
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,
Herra, kuka silloin kestää?
Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi,
että me eläisimme sinun pelossasi.
Minä odotan sinua, Herra,
odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.
Israel, pane toivosi Herraan!
Hänen armonsa on runsas,
hän voi sinut lunastaa.
Hän lunastaa Israelin
kaikista sen synneistä.
Rovasti Olavi Peltolan kirjoitus: Kärsimys ja Jumala
https://rovasti.fi/node/324
Siunattua Pääsiäistä kaikille!
Riitta S. Niin, on totta, että ylpeys jäsentää noita Hesekielin mainitsemia syntejä. Eli kysymyksessä ei siis ole vain erityisesti omana aikanamme ilmenevä synti. Lapin herättäjän L L Laestadiuksenkin mukaan ”kunnian perkele” estää syntistä nöyrtymästä parannukseen. En nyt rupea kaivamaan esiin tuon heprean ”ylpeys” -sanan ja muiden termien merkityskirjoa. Mutta tuo Hesekielin kohta korostaa minun ymmärtääkseni sitä, että ylpeys ilmenee siinä, että omassa materiaalisessa yltäkylläisyydessä ei piitata köyhistä ja kipeistä vaan keskitytään itseen.
Näissä syntikeskusteluissa minusta on vuosien varrella tullut selväksi yksi silmiinpistävä piirre:
Ne, jotka nostavat raamatunlauseisiin vedoten erilaisia syntejä tikunnokkaan, eivät koskaan tunnusta yhtään omaa syntiään. Korkeintaan tyyliin ’voi, voi kaikkihan me olemme syntisiä’. Mutta kun joskus olen kysynyt tällaiselta keskustelijalta nimeämään oikeasti edes yhden oman synnin, niin en ole saanut vastausta. Ei ole ahneutta, ei puhuta pahaa lähimmäisestä, ei himoita yhtään mitään, ei kertakaikkisesti tehdä yhtään mitään väärin.
Tällä asenteella onkin sitten helppoa ulkopuolistaa synti. Kaivetaan esiin vaikka Sodoma ja Gomorra. Raamatun mukaan siellä ei esim. autettu köyhiä ( = synti), voi, niin paljon orgastisempaa on vetää esiin homot ja kaikki haureudenharjoittajat samaan syssyyn. Sieltähän ne oikeat syntiset sitten kätevästi löytyivätkin. Huh, sitten voi taas helposti viettää omaa synnitöntä elämää.
Olet, Seija hyvä, siinä toki oikeassa, että omien syntiensä tunnustaminen julkisesti lienee meille kaikille kovin vaikeaa tai ainakin epämieluisaa.
Helpointa on tunnustaa ns. ”yleisinhimilliset standardisynnit” – ja nekin kohtuullisen yleisessä muodossaan – ja siten saada tiettyä ”pyhyysnäkyvyyttä”. Oleellisinta kuitenkin on tunnustaa syntinsä Jumalalle. Toisaalta ongelmallista on myös se, että vaikenemme kansakuntamme synneistä sillä varjolla, että emme uskalla omiakaan syntejämme yksityiskohtaisesti julkisesti tunnustaa. Voimme osallistua syntiin myös laiminlyömällä kanssakulkijoidemme varoittamisen sellaisten syntien tekemiseltä, jotka ovat muodostuneet ns. perustottumuksiksi tai tottelemattomuuksiksi – eräänlaisiksi kansallisiksi (tai ylikansallisiksikin) helmasynneiksi (tai lahjesynneiksi?).
Jos Raamattua lukee, ei voi olla kiistämäättä sitä, että kansojen syntitaakallakin on raja, johon Jumala reagoi myös meille epämiellyttävällä tavalla – tai ainakin varoittavalla tavalla. Kun itse en ole profeetta, enkä profeetan oppilas, en ala julistaa suuria profeetallisia totuuksia; mutta ei liene väärin pohtia sitä mahdollisuutta, että Jumala kansaamme (ja eurooppalaisia kansoja) kurittaa syntiemme (tai niiden syntiensä) vuoksi.
Ulkoisesti voi näyttää siltä, että paha saa palkkansa ja hyvälle ei jää mitään. Hyviähän meistä kukaan ei ole, joten kaikki kuuluu pohjimmiltaan Herralle.
Mitä sorrettujen ja vähäosaisten auttamiseen ja ahneuden syntiin tulee, on niiden syntien vähentämiseen keinonsa: auta ja tue heitä konkreettisesti, äläkä ainoastaan odota, että poliitikot sen verorahoillamme tekevät. Tämä ei kuitenkaan ole poliittinen kannanotto hallituksen tai opposition suuntaan: jos poliitikot eivät tukea anna, on meillä henkilökohtaisempiakin keinoja taistella ahneuden syntejämme vastaan. Kansan muodostamme me. Hyvä on kuitenkin muistaa, että oma eettisyytemme ei meitä pelasta, eikä voikaan pelastaa.
Ahneus ei ole vain rikkaidsen synti. Voidaan haureuskin nähdä ahneuden synnin ilmentymänä. Eikä se sen liene ainut ilmentymä.
Jukka: Tekstini pointti oli siis sinä, että toisten ihmisten synneistä näyttää olevan helppo tehdä parannusta, ei niinkään omista.
En toki kumoa väitettäsi, Seija hyvä. Toisten virheistä ja synneistäkin on toki helpompi puhua kuin omistaan. Sellaisiahan me syntiset immeiset olemme: tavalla tai toisella löydämme toisen silmässä olevan rikan näkemättä (ja haluamatta myöntää) oman silmämme tukkia.
Monesti kuitenkin näyttää siltä, että on syntejä, joista on ns. suotavaa puhua ja on syntejä, joita ei haluttaisi synneiksi nimittää, toi joiden synniski nimittämistä ei katsota soveliaaksi; siis menemättä kuitenkaan ”henkilökohtaisuuksiin”, eli varsinaisesti osoittamasta ns. toisten henkilökohtaisia syntejä. Yhteiskunnassamme on taipumusta jonkinlaiseen ”selektiiviseen” synniksi määrittelemiseen – ja myös tiettyjen asioiden synnittömäksi määrittelemiseen, tai ainakin niiden synniksi minittämisestä vaikemeniseen, jotta kukaan ei pahastuisi.
Jukka: Yhteiskunnallisessa keskustelussa Suomessa ei juurikaan puhuta synneistä. En oikein löydä perusteita väitteellesi, että yhteiskunnassamme olisi jotenkin käynnissä selektiivinen syntien määrittely. Kerropa joitakin esimerkkejä, niin pääsen paremmin kärryille, mistä puhut.
Mutta tällä palstalla näyttää olevan melko yleistä, että ne kirjoittajat, jotka mielellään nimittävät ja määrittelevät toisten ihmisten – sen lisäksi koko maan tai maanosan – syntejä lähestyvät syntisyyttä ikään kuin ulko- tai yläpuolelta. Itse Herramme sai omassa yhteisössään fariseusten taholta moitteita ja halveksuntaa siitä, että hän seurusteli ja kulki syntisten kanssa. Kannattaisiko siis sittenkin istua Häntä seuraten syntisten pöytään?
Anteeksi Toivo, syntisyys ei ollut ollenkaan blogisi aihe vaan rauha. Jota toivon kaikille ja kaikkialle.