”Populismi” on julkisessa sanassa kytketty harmillisen onnistuneesti äärioikeistolaisuuteen. Arvostettujenkin mediatalojen jutuissa saatetaan vetää mutkia suoriksi toteamalla populistien ”pelkistävän monimutkaiset yhteiskunnalliset ongelmat yksinkertaisiksi hokemiksi.” Eivätkö sitten modernin vasemmiston käsitykset konservatiiveista edusta yhtä hyvin epä-älylliseksi miellettyä populismia? Mutta entäpä jos populismi nähtäisiinkin positiviisena asiana, taitoa vaativana strategiana, jonka avulla yhteiskunnallisten ja myös kirkollisten mittelöiden osapuolet selkeyttävät demokratiaan kuuluvia vaihtoehtoja?
Onnistuin saamaan vastineen Helsingin Sanomiin (hs.fi 12.8.2023) samassa lehdessä ilmestyneen artikkelin (”Poikien Tiktok” 9.8.2023) takia. Kritisoin siinä esitettyä yksipuolista näkemystä populismista. Haluaisin irrottaa käsitteen puoluepolitikoinnista ja kytkennöistä konservatismiin. Väitteeni on, että kaikkien mielipidevaikuttajien tavoite on aina ollut ”populistisen strategian” tehokas hyväksikäyttö sekä halu kehittyä ”hyviksi populisteiksi”.
Emme voi tulla koskaan yksimieliseksi. Olemme tuomittuja elämään maailmassa, jossa ”meidän” ohella tulee aina asumaan myös ”heitä”, mitä erilaisempia käsityksiä ihannemaailmasta viljeleviä kuppikuntia. Näissä oloissa menestyviä, muista erottuvia poliitikkoja – ja kolumnisteja – yhdistää kyky tiivistää sanottavansa tavalla, joka muistetaan ainakin seuraaviin vaaleihin asti. Se juuri on populismia, myönnämmepä sen tai emme.
Maailman ongelmat ovat luonnollisesti monisyisiä. Mutta se ei estä meitä jopa kärjistämästä sanottavaamme mahdollisimman ymmärrettävään muotoon. Eikö populismissa ole lopulta kyse kaivatusta ”tiedon popularisoinnista”, selkokielisistä esityksistä, jotta mahdollisimman moni veronmaksaja ymmärtäisi, mitä heidän rahoillaan tutkitaan tai miksi Suomen tasavallan presidentiksi valitun on syytä lennellä ympäri maailmaa ollakseen esillä suuren maailman johtajien miitingeissä? Minulla on ainakin monta aukkoa tiedossa ja ymmärryksessä.
X X X
Siteeraan mielelläni Chantal Mouffea perehdyttyäni taannoin hänen politiikan teoriaansa, johon kuuluu muun muassa ”demokratian radikalisointi” juuri keinona puolustaa liberaalia demokratiaa. Arvovapaa populismi kuuluu tähän ohjelmaan. On paljon lahjakkaita tutkijoita sekä teknisesti taitavia viestijöitä ja toimittajia, mutta pinnalle pääsevät ne, jotka kiteyttävät sanottavansa sattuvimmin, olkoon kyse sitten poliittisen ohjelman julkituomisesta tai toisinajattelijoiden lahjakkaasta mustamaalaamisesta. Poliitikko tai influensseri voi kansantajuistaa sanottavansa muutamaan pointtiin, jopa yhdeksi iskulauseeksi: ”Make America Great Again” tai ”Kaikki persut ovat rasisteja”. Tämän jälkeen kansalaiset ainakin tietävät, mitä kukin suunnilleen kannattaa ja keitä kaihtaa. Näkyvät vaihtoehdot aktivoivat yhteiskunnan jäseniä. Ne voivat edistää myös halua pysyä kirkon jäsenenä olipa oma viitekehys mikä tahansa.
Merkillepantavaa muuten on, että kirkkopolitiikassa on lyöty ainakin 1980-luvulta alkaen valtavasti moralisoivia leimoja sen sijaan, että myönnettäisiin rehdisti se, että toista on vaikea käännyttää liberaaliin tai konservatiiviseen suuntaan. Kaikkien näkemysten hyväksyminen samaan pöytään ilman hyvä-paha- tai tyhmä-viisas -oletuksia tuntuu tämän päivän kirkossakin olevan haasteellista.
Mouffen filosofiseen ohjelmaan kuuluukin väite, että ”aina on vaihtoehtoja”. Ihan viisaat kunnon ihmiset voivat puolueohjelmien äärellä päätyä täysin vastakkaisiin johtopäätöksiin hyvän elämän perusteista. Sosiaalisessa todellisuudessa kaikki ”konsensukset” ovat enemmän tai vähemmän pakon edessä tehtyjä sopimuksia. Ihmisten maailmassa ne kaikki ovat aina konfliktuaalisia, haastettavissa olevia ja väliaikaisia.
Populismi olisi nähtävä menetelmänä, eikä poliittisena ohjelmana, jossa keskenään äärimmäisen poikkeavat käsitykset ottavat loputtomasti mittaa toisistaan avoimissa tiloissa. Demokratia ei ole rikki, jos populistit vasemmalta ja oikealta taittavat peistä keskenään: sen sijaan se on uhattuna, jos esivalta tai viestimet kuin yhteisestä sopimuksesta päättävät, että jotkin perustellut näkökulmat eivät saa päästä julkisuuteen.
Sisällissotien estämiseksi paras tapa on antaa kaikkien kukkien kukkia ja suorastaan vetää koloistaan päivänvaloon kaikki relevantit näkemykset.
X X X
Siteerasin hiljattain Heikki Räisästä hänestä kirkollisissa lehdissä kirjoitettujen artikkeleiden pohjalta. Räisänen kehotti elämänsä loppuhetkillä meitä muistamaan alkuseurakunnissa vallinnutta moniäänisyyttä kiistoineen ja vähintään sietämään toisiamme radikaaleistakin eroavaisuuksistamme huolimatta. Kaivattua rakkautta vastapuolten välillä hän kaiken nähneenä ja kokeneena ei tohtinut edes toivoa. Mutta mikä estää meitä silti siihen pyrkimästä?
Chantal Mouffen suomentamattomia teoksia (Esim. For a Left Populism, Verso 2018) lukiessa mieleen piirtyi kuva modernista kirkosta, jossa eriväriset lobbarit, intressiryhmät ja herätysliikkeet kävisivät kiihkeätäkin mutta kuitenkin ystävällismielistä (!) kamppailua populistisin keinoin kansan hiljaisen enemmistön sieluista. Kuten jääkiekko- tai jalkapallosarjoissa, kilpailu on kovaa, mutta vastustajaa ei suinkaan pyritä eliminoimaan, koska sarja ja kamppailut itsessään nähdään tärkeinä. Olisiko kirkon jäsenillä tuosta opiksi otettavaa?
Radikaalidemokraattisesti hallinnoidussa kirkossa Raamatusta ei tarvitsisi opetuksessakaan jättää pois mitään, mitä sinne on kirjoitettu. Silti tuollainen kirkko, jonka ovet olisivat ihan konkreettisestikin aina avoinna joka suuntaan, saattaisi houkutella kaikenlaisia ihmisiä osallistumaan messuun ja lausumaan yhteisen ja muuttamattoman uskontunnustuksen. Sanassa sanotaan, että kolkuttavalle avataan ja että ”Jumalan armo kasvattaa meitä”.
Toivottaako kirkkomme sitten ihan kaikki, niin etsijät kuin löytäneetkin, uskovaiset ja toivovaiset, tasapuolisesti yhteiselle aterialle? Jos kokemus on toinen, ihmisiä kun olemme ja lähtökohtaisesti viihdymme kaltaistemme seurassa, niin mikseivät kaikki osapuolet, konservatiivitkin sateenkaarisiiven tapaan, saisi käyttää verovaroin ylläpidettäviä tiloja myös oman näköisiin tilaisuuksiinsa?
Niin ihmeelliseltä kuin se voi kuulostaa, uskon ”populismiin”, tulipa se oikealta tai vasemmalta eli täysin avointen ovien kirkkopolitiikkaan eksklusiivisten ehtoolliskieltojen sijaan. Siinä voisi olla nykyprotestanttisen kirkon salainen ase taistelussa hengellistä välinpitämättömyyttä ja jäsenkatoa vastaan. Mikä on kirkon hallinnon linja jatkossa eli onko siellä valmiuksia valitun linjan tarkistukseen, se jää nähtäväksi.
Kerro tarkemmin, mitä tarkoitat, Kosti Vasumäki? Miten ihmeessä vallanpitäjät olla populisteja? Hehän edustavat tässä asiassa asiantuntijavaltaa, jota populistit pitävät vahingollisena.
Po ’voisivat olla’.
Sitä minäkin. Tampereen vallanpitäjät ovat kehittyneet loogisen hyviksi populisteiksi, että vähentävät eriarvoisuutta lisäämällä sitä. Johtopäätös: häpeämätön positiivisuus.
”Vallanpitäjät ovat kehittyneet loogisen hyviksi populisteiksi.” Vallanpitäjä ei voi olla populisti, hän on aina populismin maalitaulu.
”Olisi hauska kuulla, miten määrittelet demokratian, Jouko Siirilä. Sinulla on siitäkin varmaan mielenkiintoinen oma versiosi. Miten lie vapauden ja tasa-arvon kanssa? – – – Populistien määritteleminen kansanvihollisiksi on typerää. Hehän ovat omasta ja kannattajiensa mielestä juuri kansan puolella. – – – Sanomansa muotoileminen kansantajuiseksi ei ole populismia, se on popularisointia. Hanki käsiisi sivistyssanakirja ja lue sitä!”
– Martti Pentti, en ole aivan varma, vaikka avistuksia voi olla, miksi ilmaiset sanottavasi noin – hmm. agressiviisesti, jopa vihamielisyyteen ilmeisesti itse aihetta kohtaan; minuun se ei voine suuntautua, koska emme ole tavanneet toisiamme. Jos olen mielestäsi sivistymätön ja sikäli kouluttamisen tarpeessa, silloinkin tuo vähän hyökkäävältä tuntuva tapasi on erinoamainen tapa lopettaa keskustelu.
Luulen että en vastaa nyt sinun kysymykseesi, miksi vastaisin? Olen tehnyt tämän blogin haastaakseni käsitteen populismi käyttäjät. Vastaileminen sinulle tässä ja nyt veisi keskustelua väärään suuntaan, koska se vaatisi ottamaan kantaa muihin ajankohtaisiin käsitteisiin. Ne kyll ovat kiinnostavia mutta ehkä minun pitäisi tehdä piakkoin uusi kolumni, jossa väiteltäisiin sitten tarvittaessa hyvinkin ”populistisesti” siitä mistä kahdesta kantasanasta demokratia on syntynyt, miten se ymmärrettiin alun perin Ateenassa ja miten sen sisältö on muuntunut ja laajentunut. Lopulta voitaisiin väitellä siitä, mitä kukin haluaa tarkoittaa niillä.
Jos olisit aidosti kiinnostunut juuri minun näkemyksestäni myös tasa-arvosta tai ja vapaudesta, saattaisit kysyä sitä vähän eri sävyyn. Noin esitettynä – en innostu. Kerro sinä.
”Jos olen mielestäsi sivistymätön ja sikäli kouluttamisen tarpeessa, silloinkin tuo vähän hyökkäävältä tuntuva tapasi on erinoamainen tapa lopettaa keskustelu.” Hyvä on. Lopettakaamme keskustelu. Suosittelen, että hakeudut asiantuntevan kirjallisuuden pariin ja ryhdyt sivistämään itseäsi. Se kannattaa aina.
Populismi määritellään monella tavalla ja siitä on myös jatkuvasti kiistelty mitä se tarkoittaa . Kun aluksi sitä ei käytetty politiikassa oli helpompi määritellä , kunnes se tuli politiikkaan ja siitä on tullut väline , sana jota käytetään viestintään. Varmasti niitä lukeneita ihmisiä haasteltaessa tulisi erilaisia näkemyksiä asiasta mitä populismi on , saati sitten Arkadian mäellä kysely tuottaisi monia vastauksia . Mutta negatiivisessa yhteydessä sitä viljellään . Kansankielessä se on yksinkertaisesti ollut vuosikymmeniä , suosion kalastelua , se on eri asia onko se oikea määritelmä , mutta näin se on vuosikymmeniä kansan parissa ymmärretty. Huomasin tämän aikaisemmin myös että Martti Pentillä on erilainen käsitys ja tässä ei ole ns. yhtä totuutta kun termi ei liity oikeustermistöön tai missään virallisissa asiakirjoissa tätä sanaa ei käytetä . Eduskunnan kyselytunnilla ja Esson baarissa ja erilaisten filosofien omissa pohdinnoissa sitä käytetään ja noista paikoista se ymmärretään siellä Essolla parhaiten , kun onhan se outoa jos ihmiset käyttää sanoja ja se tarkoittaa toiselle toista ja toiselle toista . On kuin olis Virossa että luulee ymmärtävänsä jonkun asian sanan perusteella ja se sana ei osu sinnepäinkään todellisuudessa . Siis käsityksen voi muodostaa mistä tahtoo ja mistä kirjoituksista ottaa kopin mitä populismi on . Siitä keskustelu jatkuu monissa piireissä , mutta kansan suussa se on selvempää😅, siellä tajutaan mistä on kyse . Alla yksi filosofian maisterin kirjoitus aiheesta ja näitä löytyy ja moneen tyyliin ja polittiseen makuun napattavaksi ja sitä voi pitää kuuluvan sivistykseen tai olla pitämättä . Tuli mieleen se vanha juttu jonka moni on saattanut kuulla , kun filosofian tohtori tarvitsi vene kyydin ja soutaja tuli hänet noutamaan rannasta ja sitten tohtori kysyi soutajalta että onko opiskellut filosofiaa ja soutaja sanoi ettei ollut ja tohtori sanoi että kolmasosa elämästäsi on mennyt hukkaan , sitten sitten tohtori kysyi että oliko soutaja lukenut psykologiaa ja taas soutaja vastasi ettei ollut lukenut johon tohtori vastasi että nyt sinulta 2/3 osaa mennyt hukkaan elämästäsi ja sitten kohta vene ajautui karille ja vene kaatui ja soutaja kysyi että osaako tohtori uida ja tohtori vastasi että ei johon soutaja sanoi että sitten sinun koko elämäsi on mennyt hukkaan
https://blogs.tuni.fi/alustalehti/2017/06/20/mita-on-populismi-populismin-tutkimuksen-lyhyt-historia/
”Populismi määritellään monella tavalla ja siitä on myös jatkuvasti kiistelty mitä se tarkoittaa.” Näin ei ole. Sanalla on selkeä merkitys. Vastakohtana on elitismi. Kumpikin sana tarkoittaa ääri-ilmiötä, asettumista joko kansan tai valiojoukon puolelle.
No kyllä siihen sanaan tahdotaan ladata omia merkityksiä , lainaus;
Nykyajan poliittisen keskustelun kenties tärkeimpiä ja käytetyimpiä käsitteitä on populismi. Tästä huolimatta sen käyttö on epämääräistä, ja julkisen puheen lisäksi akateemisessa keskustelussa kiista populismin määrittelystä on jatkunut oikeastaan yhtä pitkään kuin koko käsite on ollut olemassa.
Mistä sinä Martti voit osoittaa sen ainoa oikean määritelmän , kun siitä oppineetkin ovat erimielisiä ? Tai kenellä on valta määritellä populismi oikein ? Eihän sana kelpaa moneen kuten edellä kuvasin ja silloin kun sen käyttö on ladattu poliittisesti tai ideologisesti niin silloin sen merkitys on erilainen . Lakitupiin olisi vaarallista tulla terminologiaa joka voitaisiin tulkita erilailla ja tämähän on yleistä että ihmiset puhuvat eri asioista samoilla nimillä . Tässä on vielä näkyvissä se että juuri siellä missä on lukeneita tai päättävissä asemissa olevia ihmisiä niin tulkitsevat nimiä eri lailla , joten tämän populismin kohdalla se ei liity lukeneisuuteen , kun kansa sen ymmärtää yhdellä tavalla .
Kerro Martti se lähde tai filosofi joka määrittelee populismin oikein sinun mielestäsi ?
”Sen käyttö on epämääräistä, ja julkisen puheen lisäksi akateemisessa keskustelussa kiista populismin määrittelystä on jatkunut.” Sanan epämääräisestä käytöstä käy esimerkiksi tämä keskustelu. Mitä taas tulee määrittelystä käytävään akateemiseen keskusteluun, se ei merkitse sitä, että itse asiasta olisi erimielisyyttä. Haetaan vain lyhyttä ja yksiselitteistä muotoilua kertomaan, mistä populismissa on kysymys. Onhan niinkin yksinkertaisen asian kuin metrin määritelmä muuttunut ajan mittaan. Se, että käydään akateemista keskustelua, ei anna kenelle tahansa lupaa tarkoittaa sanalla mitä milloinkin miellyttää.
”Lakitupiin olisi vaarallista tulla terminologiaa, joka voitaisiin tulkita eri lailla. Tämähän on yleistä, että ihmiset puhuvat eri asioista samoilla nimillä.” Populismia tuskin käsitellään lakituvassa. Sehän ei ole rikos eikä kai häpeäkään. Jostakin syystä populistit näyttävät kuitenkin pitävän sitä jonkinlaisena syytöksenä.
Jos tässä on populismin juuret niin se matkannut ja muotoutunut matkalla ja !
1880-luvun lopussa syntyi Yhdysvalloissa puolue People’s Party, jota kutsuttiin myös nimellä Populist Party. Molemmat sanat people ja populist juontuvat samasta latinan kansaa, rahvasta tarkoittavasta sanasta populus. Ensimmäinen kulkeutui englannin kieleen ranskan kautta 1300-luvulla, jälkimmäinen on noin 100 vuoden takainen mainittuun puolueen nimeen liittyvä muodoste. Myös pop-musiikki on oikeastaan ”kansanmusiikkia”.
”Myös pop-musiikki on oikeastaan ’kansanmusiikkia’.” ’Pop’ on lyhentynyt sanasta ’popular’. Se suomennetaan yleensä ’suosituksi’. Jos halutaan kansa mukaan suomennokseen, voidaan käyttää vanhahtavaa ’kansaanmenevää’.
”Mieleen piirtyi kuva modernista kirkosta, jossa eriväriset lobbarit, intressiryhmät ja herätysliikkeet kävisivät kiihkeätäkin mutta kuitenkin ystävällismielistä kamppailua populaarein keinoin kansan hiljaisen enemmistön sieluista.” Tämä lienee Jouko Siirilän varsinainen viesti, mikäli olen oikein häntä tulkinnut. (Korjasin omin luvin lainauksessa olevan termin.) Teen pari huomiota. ’Kiihkeää, mutta ystävällismielistä kamppailua’ verrataan joukkueurheiluun. On tunnettua, että kannattajien välisistä nahinoista on ystävällisyys usein kaukana. Väkivaltainen jalkapallohuliganismi on rantautumassa maahammekin. Onko ’kamppailu sieluista’ lainkaan kristillinen ajatus? Ainakin siinä mielessä, että eri hengelliset liikkeet kävisivät kamppailua keskenään, ajatus on suorastaan vastenmielinen. ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan (Ef. 6:12).”
Niin ei populismi toimi lopulta seurakunnan elämässä , ei edes opiskelijoiden tai nuorten kohdalla kun he mittaavat sen paikan osallistujien ja sisällön mukaan .Vapaaehtoisuus on niin suuri asia ettei ketään saa pysymään väkisin . Ehkä kansankirkon linjassa on takana pelkoa lopullisesta väestön kadosta nyt heidän messut isoine kirkoineen ja jäsenmäärineen ei vedä niin paljon väkeä kun herätysliikemessut . Vaikka on se outo tilanne että herätysliikkeet kuuluvat siihen samaan kirkkoon ja se ei voi ratketa muuten kuin eroamalla . Ei tulehtuneita ja pitkään sellaisissa tunnelmissa olevana ei voi korjata ja vaikka piispat antaisivat luvan myös järjästää messuja ehtoolisen kanssa siis , niin ei se lopulta johda kuin myöhempään eroon , kun silloin alkaisi kasvaa kirkko kirkon sisään . Pelko on myös herätysliikkeiden hajoaminen , jos eivät seurakunnallisen elämän kautta saa väkeä yhtenäiseksi . Messuyhteisö ei sinällään ole vielä seurakunta kaikkine sen tarkoituksineen ja tehtävineen . Mutta Luoman johdolla on mennyt jo hakemaan aseita poliitiikan rintamalta kun vertailee maga- liikkeeseen herätysliike toimintaa . Ihmetys on suuri kun teologilta puuttuu täysin raamatulliset argumentit ja kaivellaan vieraalta tontilta apuja , jotka ei edes kuulu piispalliseen toimintaa sitten yhteen . Se on polarisaation edistämistä kaunopuheiden lomassa . Todellisen nöyryyden tunnistaa . Vuonna 2016 Tapio Luoma kirjoitti että ei hyväksy samaa sukupuolta olevien vihkimistä henkilökohtaisesti ja kirkko ei tule sitä hyväksymään ja nyt hän ajaa sitä Mari Leppäsen ja mikkelin piispan kanssa kun käärmettä pyssyyn ja tiedotustilaisuudet ja lausuntoihin on käytetty tunteja jotka tahtovat viestiä lempeyttä , rakkautta ja yhtenäisyyttä ja huolta , mutta teot ovat eriparisia . Mitään foorumia ei ole missä haluttaisi löytää kirkon tunnustuksen mukainen totuus asioihin ja peilata sitä tekoihin ja miettiä suuntaa . Se että yhteiskunta muuttuu ja ihmisten ajatukset on lapsellinen argumentti kirkon oman tunnustuksen ja tradition valossa . Jumala vaan ei muutu eikä ihmisen syntisyys ole hävinnyt , aina on lopulta kysymys siitä tosiasiasta miksi kirkko on olemassa , se on tietysti siksi että me kuolemme . Oman tulevaisuuden ja turvallisuuden takia pitää harhaopettajia karttaa ja Jumalan sana sanoo sen vielä jyrkemmin .
Kirkkoa ja seurakunta elämää kohtaan elää sellainen narratiivi että me ihmiset olemme erilaisia , me ollaan syntisiä ja me ollaan niin eri mieltä monista asioista . Usko siihen yhteyteen , Kristuksen näkyvänä ruumiina ei synny meidän ajatuksista eikä järjen päätelmistä . Yhteys Kristuksessa on raamatullinen fakta ja se on hänen aikaansaamaa . Ei yhteys synny useinkaan ihmisten luonteiden mukaan se olis mahdoton yhtälö , se että olisi kuin vaatimus kädelle miksi et kävele tai etkö tuota nää . Erilaiset taustat ja mielipiteet sinänsä ovat todellisuudessa rikkaus kun se tahdotaan nähdä niin . Ensin Kristus ja sitten yhteys .
”Erilaiset taustat ja mielipiteet sinänsä ovat todellisuudessa rikkaus, kun se tahdotaan nähdä niin.” Tämä ei tarkoita sitä, että seurakunnasta tulisi tehdä erilaisten mielipiteiden kilpakenttää. Yhteys rakentuu sovinnollisuudesta.
Onko se populismia jos pyritään kansansuosioon ja kielletään tosiasiat ja tiedotetaan asiasta vasten totuutta? Väistämättä tulee mieleen SDP kohu ja katsoo viimeaikaisia tapahtumia ja ulostuloja puolueen sisältä . Työilmapiiri on raskasta jos ihmisiä ei kohdella kunnioittavasti ja vaikuttaa sina mielenterveyteen asti . Politiikka on kova laji ja parhaan tuloksen jokainen yhteisö saa irti sillä että huomioidaan kaikki myös alaiset . Huonoa johtamista on myös julkisella puolella esim. sairaaloissa kun lääkäri on laitettu johtajaksi vaikka sen toimenkuvaan se ei liity . Monesti yritysmaailmaa arvostellaan mutta siellä toimimaan monesti paljon paremmin kuin yhteisöissä joissa toimitaan veronmaksajien rahoilla kuten politiikassa . Byrokratiaa ovat puolueet kasvattaneet isoilla puoluetuilla joita itse ovat päättäneet määrätä itselleen ja kaikki ratkaisut tehdään veronmaksajien piikkiin ja silloin tehokkuus ei ole tärkein . Se vastaväite että raha ja raha mutta vaikka se on yrityksen arvo tuottaa tulosta siihen kuuluu ihmisten huomioiminen koska niin saadaan paras tulos
”Onko se populismia, jos pyritään kansansuosioon ja kielletään tosiasiat ja tiedotetaan asiasta vasten totuutta?” Ei ole. Niin tehdään usein totalitarismissakin. – – – Haluatko viitata myös kirkon johtamiskulttuuriin, Timo Gummerus?
No en miettinyt sen enemmän kuin yleisellä tasolla tuli mieleen , mutta onhan kansankirkossakin johtamiskulttuurissa parantamista . Pappi tai piispa on hengellinen isä jonka pitäisi pitää huolta siitä että Rasmatun sana tuli olla se ohjekirja jonka mukaan kirkossa mennään . Se lisäksi pitäisi tiedostaa se vapaus ja turvallisuus kulkee sen perässä kun tahdotaan sana ottaa Jumalalta . Ei ensin vapaus soveltaa ja sitten pyytää siunausta .
”Pappi tai piispa on hengellinen isä.” Paimenen tai kaitsijan (episkopos) virka mainitaan Uudessa testamentissa, mutta Jeesus itse kieltää kutsumasta ketään muuta isäksi kuin Isä Jumalaa (Matt. 23:9).
”Rasmatun sanan tulisi olla se ohjekirja, jonka mukaan kirkossa mennään,” Jäin vielä miettimään, onko Raamattu luonteeltaan ohjekirja. Vuoden 1948 Kristinopissa on seuraavat lauseet: ”Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta. – Raamattu on kristillisen uskon ja elämän korkein ohje. Kirkon historian tärkeinä aikoina on syntynyt tunnustuksia tarkemmin selittämään ja suojaamaan kristillistä uskoa. Vanhin niistä on Apostolinen uskontunnustus. – Pyhän Raamatun pääsisällys on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta, jonka hän on valmistanut. – Meidän tulee lukea Raamattua siten, että rukoillen etsimme siitä elävää Jumalaa ja olemme kuuliaisia hänen äänellensä, kun hän puhuu meille sanassansa.” Vaikka tuossa lukeekin, että Raamattu on ’uskon ja elämän korkein ohje’ ymmärrän kuitenkin, että se on jotakin syvempää ja elävämpää kuin ’ohjekirja, jonka mukaan mennään’. Varsinkin ohje lukemisesta puhuttelee minua: ”… rukoillen etsimme siitä elävää Jumalaa…”