Kuuntelin luennon seurakunnan toimipiste Focuksessa, joka sijaitsee Triplan kauppakeskuksessa Helsingin Pasilassa. Matti Myllykoski puhui Raamatun tulkintatavoista ja fundamentalismista. Hän totesi, että käytännössä moni pappi on saarnoja pitäessään huomaamattaan fundamentalisti eli lukee saarnatekstiä kirjaimellisesti eikä ota siihen kriittistä etäisyyttä, vaikka teksti sitä vaatisi. Esimerkiksi silloin kun teksti heijastelee maailmankuvaa, jota emme enää jaa tai tunnista.
Heti seuraavana sunnuntaina radiossa saarnattiin pojasta, joka kaatui maahan ja kouristeli. Tätä pidettiin tekstissä pahan hengen aikaansaannoksena, mutta Jeesus ajoi hengen pois. Saarnaaja ei erityisemmin kritisoinut vanhentunutta ja virheellistä ajatusta, joka mukaan demonit olivat joidenkin sairauksien syynä. Hän siis tuli hyväksyneeksi ajatuksen.
Saarnaajan viesti keskittyi isän haluun ja uskoon saada apua pojalleen. Teksti löytyy Mark 9: 14-29. Lukija voi itse arvioida, mistä sairaudesta tekstissä on kyse.
Olin hämmentynyt kuulemastani. Pitänee jatkossa kuunnella tarkemmin piilofundamentalismia (sinänsä järkevien) pappien puheissa.
P.S. Kuvan kirkko ei liity tapaukseen.
Hassu, ajatus, ettei demonit voi aiheuttaa sairauksia.Totta kai voi. Liberaali, ateistinen tapa on ajatella, että kaikki johtuu kommunismista. Ja nyt me tiedämme vihdoin totuuden.
No, onneksi meillä on edes tekoäly. Se vastaa: Lääketieteellisesti demonien ei ole todistettu aiheuttavan sairauksia, vaan oireet, joita on aiemmin pidetty riivauksena, selittyvät nykytieteen valossa mielen sairauksilla, kuten dissosiatiivisella identiteettihäiriöllä. Kyseessä on uskonnollinen tai kulttuurinen tulkinta, kun taas lääketiede diagnosoi sairauksien syiksi mm. perinnöllisyyden tai neurologiset häiriöt
Onko Myllykoski tekoäly softan takana. Vähän nyt näyttäisi siltä. 😉
Niin on jos niin uskoo.
Saksalaisen nykyteologian mukaan: Demoni = ”Jumalan poissaolon myyttinen symboli.”
Psykologialla , biologialla , lääketieteellä eikä muullakaan tieteellä Raamattua selitetä eikä niiden tarkoituskaan ole se .
Kyllä, mutta Raamatunkaan tehtävä (sen tulkitsijan siis) ei ole selittää niitä tai turhentaa.
Dosentti Matti Myllykoski(!) minulle aikoinaan Uuden Testamentin kreikkaa Helsingin yliopistossa opettaessaan sanoi kreikankielisen sanan σωτήρ ”sooter”, Pelastaja, esiintyvän koko UT:ssä vain yksikössä eikä lainkaan koskaan monikossa (esim. Pelastajat). Siten UT tuntee vain yhden Pelastajan eli Vapahtajan, joka siis on Jeesus Kristus, hän sanoi. Sanasta tulee myös sana soteriologia eli Raamatun pelastusoppi. Nämä tällaiset opetukset ovat todellisia helmiä opiskeluajoilta!
Eikö tuossa kuitenkin pääasia ollut isän halu saada apua pojalleen ja hänen uskonsa? Toki sen modernin diagnoosinkin olisi voinut mainita, mutta mieluummin vain sivulauseessa. – Mietin asiaa siksi, että ensi viikolla tarkoitukseni on alustaa keskustelu hieman samantapaiseen evankeliumitekstiin perustuvasta saarnasta. Esitykseni pääasia on saarnan retoriikka, enkä missään tapauksessa halua keskustelun juuttuvan riivaajiin ja tautidiagnostiikkaan. Taidan tehdä niin, että ainoastaan viittaan kyseiseen saarnatekstiin, jota ei myöskään ole kirjoitettu auki postillassa. Kerron lyhyesti, että nainen halusi apua lapselleen ja miten keskustelu eteni. Silloinkin on vaarana ajautua toiselle sivupolulle: Tuliko Jeesus samassa repliikissä solvanneeksi sekä koiranpentuja että pakanoita?
Eikö ole kauheata väittää, ettei Jeesus itsekään tiennyt totuutta tapahtumasta? Silloin pidämme Jeesustakin vain tavallisena erehtyvänä ihmisenä. Koska hän on myös Jumala, hän varmasti tiesi totuuden. Totta kyllä on, että esim. epileptisessä kohtauksessa voi olla samanlaisia oireita.
Hyvä näkökulma Mikalta.
”Eikö ole kauheata väittää, ettei Jeesus itsekään tiennyt totuutta tapahtumasta?” Ei mielestäni ole. Jeesus oli aikansa ihminen ja hänen tietämyksensä oli antiikin maailmankuvan ja ihmiskäsityksen mukainen. Sitähän Jumalan Pojan syntyminen ihmiseksi merkitsi. Hän ei tiennyt kaikkea sitä, minkä me tiedämme todeksi. Hän on kuitenkin tie, totuus ja elämä, kun etsimme yhteyttä Jumalaan.
Martti, etkö usko, että Jeesus on myös Jumala? Sinä pidät ainakin tässä kohtaa Jeesusta erehtyvänä ihmisenä. Kuitenkin sanot Jeesuksen olevan tie, totuus ja elämä, joka todistaa hänet Jumalaksi. Sinä puhut ja opetat täällä ristiriitaisesti.
Olli Seppälä lähtee siitä oletuksesta, että demoneita sanan klassisessa merkityksessä (paha ja pahoja asioita vaikuttava henkiolento) ei ole olemassa. Kysymys on tieteellisesti toteen näyttämättömästä ja siksi mitä todennäköisimmin paikkansa pitämättömästä uskomuksesta.
Tästä päästäänkin kieltämättä mielenkiintoiseen kysymykseen: edustavatko esimerkiksi pahoista henkivalloista opettavat Eero Junkkaala ja Lea Kujanpää piilofundamentalismia LHPK:sta ja Petri Hiltusesta puhumattakaan?
Jumala tietää aina enemmän kuin kukaan ihminen voi koskaan tietää.
Se, että Jeesus on samalla Jumala ja ihminen, on paradoksi. Hän ei maan päällä vaeltaessaan ollut mikään yliluonnollinen jumalihminen. Raamatun mukaan hän rukoili usein Isää. Se osoittaa, että hän oli monella tavalla inhimillisen heikko ja tarvitsi yhteyttä ylös.
Kirkko ei tietenkään hyväksy näkemystä, että Jeesuksen tietämys olisi rajoittunut pelkästään antiikin ajan maailmankuvaan ja ihmiskäsitykseen. Hänen inkarnaationsa merkitsi paljon syvempää.
Kristologiassa Jeesuksella on kaksi luontoa, jumalallinen ja ihmisluonto toimivat hypostaasissa ilman sekoittumista, joten hänen ihmisluontonsa tietämyys saattoi heijastaa ajan juutalaista ja hellenististä kontekstia, kun taas jumalallinen luonto tiesi kaiken ikuisesti. Yliopistotutkimus ei tietenkään pysty ottamaan kantaa, inkarnaation mysteeriin.
Jeesuksen rukoukset Isälle eivät tee hänestä pelkkää ihmistä, sillä rukous tapahtui hänen ihmisluontonsa kautta, kun taas jumalallinen luonto ei rukoile itseään. Khalkedonin määritelmän ydin on, että luonnot toimivat kukin omana itsenään hypostaasissa, joka on Kristus itse. Esimerkiksi Getsemanessa hän rukoili ihmisenä pelastautuakseen kuolemalta, mutta samanaikaisesti hän tiesi kaiken (Johannes 6:38). Tällainen inhimillinen heikkous oli välttämätöntä pelastuksen kannalta, sillä vain Jumala voi pelastaa ihmiskunnan, mutta hän teki sen ihmisenä.🙂
Pelkkä ihminen ei voi tehdä sellaisia ihmeitä kuin Jeesus teki. ”Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh. 14:11). Kyllä Jeesus näytti myös tarvittaessa maan päällä jumalallisen valtansa ja voimansa. Jeesus oli jatkuvassa yhteydessä taivaalliseen Isäänsä.
Jeesus ei ollut heikko ihminen, sillä hän ei koskaan langennut syntiin:
1.Pietarin kirje:
2:21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
2:22 joka ”ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”,
”Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?” (Joh. 8:46).
Kyllä Jeesus tietysti ihmisenä tunsi esim. tuskaa ja murhetta, mutta myös iloa. Hän saattoi myös vihastua vastustajiinsa. Mark. 3:5. Tämä todistaa, että hän oli kaikin tavoin todellinen ihminen. Hän on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Hebr. 4:15.
”Saarnaaja ei erityisemmin kritisoinut vanhentunutta ja virheellistä ajatusta, joka mukaan demonit olivat joidenkin sairauksien syynä. Hän siis tuli hyväksyneeksi ajatuksen.”
Kysymys nouseekin: mitkähän asiat ilman kritiikkiä sitten pitäisi hyväksyä tai ”poisselittää” kritiikillä? Ja mitkä ovat ne asiat, joita ei tarvitsisi kritisoida?
Ei kai meidän aikanamme ylösnousemustakaan pidetä ”tämän päivän käsityksenä”. Ja onko enkeleitäkään nykykäsityksen mukaisesti olemassa? Tai pidetäänkö aikanamme yleisesti rukouksella parantamista mahdollisena?
Tai miten on suuren ihmisjouton ruokkiminen ja myrskyn laannuttaminen?
Se, että Jeesus ajaa riivaajia ulos ja saa siten sairaan parantumaan ei tietenkään tarkoita, että uskottaisiin kaikkien sairausten johtuvan riivauksista.
Mitä blogisti tarkoittaa käsitteillä ”fundamentalisti” ja ”piilofundamentalisti”.
Vai olisko syytä ottaa käyttöön kirkollisissa yhteyksissä myös käsitteet ”piilonaturalisti” ja ”piiloateisti”? Näillä en nyt viitta kehenkään tiettyyn henkilöön vaan tarkastelen terminologiaa yleisemmllä tasolla.
Veli todistaa väkevästi 🙂
Onko olemassa modernin tieteen keinoin todistamatta jäävä todellisuus? Jotenkin itse olen päätynyt siihen huomioon, että toimimme, ikään kuin tätä todellisuutta ei oikeasti olisi olemassa. Sitten, ikään kuin vahingossa ”lipsahdetaan” puhumaan enkeleistä, rukoilemaan, puhutaan Jumalasta ja Jeesuksesta ja niin edelleen. On muuten hyvä muistaa, että Nikean , Konstantinopolin tunnustuksen ”näkymättömiin” sisältyvät sekä enkelit että demonit. Se, mitä Olli Seppälä kutsuu ”piilofundamentalismiksi” tarkoittaa siis itse asiassa
pitäytymistä kristillisen uskon klassisiin käsityksiin, raamatuntulkinnan nyansseista riippumatta. Emmekö siis ihan oikeasti uskokaan Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen Isään, näkyvien ja näkymättömien Luojaan? Vai onko uskontunnustustakin pidettävä vain runollisena ilmaisuna Jostakin Ihmistä Suuremmasta?
?Mitä blogisti tarkoittaa käsitteillä ”fundamentalisti” ja ”piilofundamentalisti”.?
Ehkä suunnilleen samaa, mistä Wikipedia kertoo: Kristillinen fundamentalismi on Yhdysvalloista 1800-luvun lopulla alkanut protestanttinen liike, joka vastustaa teologista modernismia ja korostaa Raamatun erehtymättömyyttä, Jeesuksen toista tulemista sekä perinteisiä kristillisiä oppeja.
Piillofundamentalismi puolestaan tarkoittaa, että tullaan ilman varsinaista tarkotusta tulkinneksi Raamattua ja sen kertomuksia fundamentalistisesti. Tämä tapahtuu esim. silloin kun ”nostetaan hattua” kun vastaan tulee hankala raamatunkohta. Ikään kuin kuulija ei tajuaisi, että saarnaaja/puhuja yrittää päästää itsensä helpolla.
Jotain tuollaista varmaan tarkoitan.
1800 luvulla Amerikassa alkanut liike oli vastaus liberaalille Raamattu tutkimukselle. Se oli jatkoa luterilaiselle Sola scriptura -periaatteelle. Perusopit voidaan varmasti hyväksyä, pois lukien scriptura periaate. Raamatun erehtymättömyys kaikilta osin on myös vierasta.
Jeesuksen parantama poika ja riivaustilan vertaaminen fundamenttalismiin, on vähän samaa kuin marssilaisten pelastuminen. Yliopisto teologia voi joskus olla äärimmäisen naivia. 🫣
Se, että Raamattu tulkitaan ”nykyaikaisittain” tarkoittaa usein sitä, että oletetaan nykytietomme ja filosofiamme olevan (ainakin hetkellisesti) virheetöntä tai ainakin parempaa kuin ”noilla toisilla”, tai sitä, että ”nostamme hattua” kun emme osaa selittää Raamattua vaan annamme sille ”tuhat tulkintaa” tai, kun haluamme antaa sille oman toiveemme tai halumme mukaisen tulkinnan.
On tietenkin olemassa huonoa ja ei-niin-huonoa tulkintaa – tai ymmärrystä.
Ja meillä on tietenkin aina vaarana ymmärtää virheetöntäkin sanaa ihan väärin. Saati sitten virheellistä tai sellaiseksi oletettua sanaa.
Jos Raamattu määritellään pohjimmiltaan virheelliseksi, se ei oleellisesti eroa Koraanista (tai vastaavista).
Virheellisyysoletus on hyvä (tai kätevä?) lähtökohta sille, että Raamatun valikoiva tulkinta voidaan tehdä ja alistaa myös muuttuvan päivänpolitiikan välineeksi, kuten omana aikanammekin on havaittavissa.
Monesti olen havainnut, että kaikkein äärifundamentalistis-kirjaimellista tulkintaa esittävät ne, jotka eivät Raamattuun tai kristinuskon kolmiyhteisen Jumalan reaalitodellisuuteen usko: helppo tapa kritsoida ja osittaa toiset ”tyhmiksi” tai ”antinaturaliteiksi” (tai piilosellaisiksi).
Olli Seppälälle.
Termin ”fundamentalisti” käyttäminen on sikäli ongelmallista, että se useimmiten toimii myös leimakirveenä: ikään kuin pitäytyminen Raamatun erehtymättömyyteen tekisi uskovaisesta ”äärikristityn”, ahdasmielisen ja jonkinlaisen kristityn talebanin.
Olen itse sitä mieltä, että Heikki Räisänen teki kirjoissaan ”fundamentalismista” niin sanotun olkiukon osoittaakseen, että hänen edustamansa versio historiallis-kriittisestä metodista on ainoa tieteellinen vaihtoehto. Tosin hän taisi pitää ainoana todellisena suomalaisena fundamentalistina Uuras Saarnivaaraa ja muita ”äärikonservatiiveina”.
Itse huomauttaisin, että demonien pitäminen todellisina (=persoonallinen paha henkiolento, joka tietyissä olosuhteissa voi ottaa ihmisen otteeseensa tai kiusata häntä) EI edellytä fundamentalistista raamatuntulkintaa tai Raamatun pitämistä jonkinlaisena kosmologisena tietosanakirjana, mutta kylläkin Raamatun todellisuuskäsityksen hyväksymistä. Kuten tiedämme, henkiusko on osa useita kulttuuripiirejä
maailmassamme. Myös omasta maastamme löytyy teologeja ja uskovia, joilla on tästä aihepiiristä vakavasti otettavaa kokemusperäistä ja teologista tietoa.
Olisi siksi mielenkiintoista tietää, millä tavoin arvioit esimerkiksi Eero Junkkaalan & Heli Kujanpään sekä Petri Hiltusen kirjoja tästä aihepiiristä. Konkretia auttaisi asiallista keskustelua.
Jospa kyseessä on sittenkin tuon pojan tapauksessa ”Jumalan poissaolon myyttinen symboli?”
Heti kun poika näki Jeesuksen, henki kouristi häntä ja poika kaatui maahan. Jeesus käski mykkää ja kuuroa henkeä lähtemään pojasta ja kielsi henkeä enää palaamasta. Niin se huusi (henki) ja kouristi häntä (poika) ja lähti ulos (henki). Ja monet sanoivat pojasta: hän kuoli. Ei kuollut, kun itse elämä ja totuus oli läsnä. Jeesus tarttui pojan käteen ja poika nousi. Tässä tapauksessa läsnä on kolme persoonaa. Jeesus, riivattu ja – paha henki, demoni.
Edellinen näyttää eroavan parantamiskertomuksista siten, että paikalla on vain kaksi persoonaa: Jeesus ja sairas ihminen. Raamattu näyttää siis tekevän eron sairaan parantamisen ja riivaustilan välillä (Matt10:1 ja 8: 16 ”…Ja kun ilta tuli, Jeesuksen luo tuotiin monia pahojen henkien vaivaamia. Hän ajoi sanallaan henget ulos ja paransi kaikki sairaat” )
Marko S. mainitsikin jo Eero Junkkaalan ja Lea Kujanpään. Mutta jos kyseessä onkin ”Jumalan poissaolon myyttinen symboli,” niin se on sitten eri asia.
Alister E. McGrath on kertonut jossain siitä, kuinka hän siirtyi liberaaleista kristinuskon tulkinnoista perinteisille linjoille: on aika haileata saarnata hautajaisissa ylösnousemustoivosta ja tarkoittaa sillä epämääräistä toiveajattelua. Piilofundamentalismia sekin?
Jos pappi sivuuttaa Raamatun tekstejä tarkoituksella niin se antaa kuvan että osa ei siitä tekstistä ei ole nykyaikaan sopivaa . Ja erityisesti kuulijan mielenkiinto kohdistuu riivattuna olemiseen . Tämä on mielestäni asia joka täytyy käydä läpi muttei selitellä sairauksilla kun papin tehtävä ei ole olla lääkäri sanan varsinaisessa merkityksessä . Päähuomio ja sanoma ei ollut tekstissä riivattuna oleminen vaan usko Jeesukseen ja kuinka isä tunnusti epäuskonsa ja sai uskon Jeesuksen sanojen kautta. Pimeydessä on henkivaltoja kuten hyviäkin enkeleitäkin vaikuttamassa maailmassa . Näiden kieltäminen kieltää myös saatanan ja helvetin lopulta . Samalla logiikalla voitas Hitleriä arvoida . lapsuuden kautta ja kehitys häiriöillä , mutta hillitön viha ja tappaminen ei ole tainnut saada vielä tautiluokitusta .
”Jos pappi sivuuttaa Raamatun tekstejä tarkoituksella, se antaa kuvan, että osa siitä tekstistä ei ole nykyaikaan sopivaa.” Minulle ei tulisi sellaista kuvaa. Saarnaaja jättää usein osan tekstistä sivuun keskittyessään siihen, minkä katsoo keskeiseksi. Tämän valintansa hän tehnee paristakin syystä. Toisaalta hän arvioi saarnatekstiä itseään, toisaalta kuulijoiden kulloistakin tilannetta. Esimerkiksi juhlajumalanpalveluksessa haetaan yhteyttä juhlan aiheen ja evankeliumitekstin välille. Mitä vaikkapa Hitlerin demonisuuteen tulee, voisi puhua hänen aikakautensa pirullisista aatevirtauksista sen sijaan, että väittäisi vain hänen henkilönsä olleen jonkin pahan hengen vallassa.
On yleisesti uskaliasta väittää jonkun olevan demoni(e)n vallassa, kuten myös aikamme eksorkismiin perehtyneet ovat korostaneet: demonit ongelmien tasutalla eivät ole tavallisia ”ilmiöitä”. Eikä Raamatusta välity sellaista käsitystä, että kaikki sairaudet olisivan demonien tai pahojen henkien syytä. Raamattu kuitenkin selkeästi ilmaisee, että on olemassa henkivaltoja: hyviä ja pahoja. Jos emme usko pahoihin, miksi uskoisimme hyviinkään: eihän nykytiede (eikä varsinkaan ns. scientistinen todellisuuskäsitys) hengellistä ulottuvuutta reaalisena todellisuutena tunnusta vaan luokittelee sen lähinnä psykologis-sosiologiseksi ilmiöksi, ”uskonnolliseksi” sellaiseksi.
Usko iankaikkiseen elämän (tai ”pääsy taivaaseen”) reaalisena todellisuutena varmuuteen on länsimaissa haasteellista.
Onko sekin piilofundamentalistista kerrontaa?
Perusteltaessa Raamatun ”virheellisyyttä” olisi syytä julkisesti tunnustaa se, minkalaisesta todellisuusksityksestä (tai -oletuksesta) käsin virheellisyyttä arvioidaan. Usein tuntuu olevan niin, että virheellisyysnäkemyksen taustalla on joko naturalistinen perususkomuksen oletus tai sitten oman aikakautemme länsimais-liberaali eettismoraalinen katsantokanta, joka oletetaan ”eettiseksi totuudeksi” tai ainakin ylivertaiseksi esim. ”eteläisiin kulttuureihin” verrattuna; kulttuureita joilla on ”kehityshaasteita” ja meiltä ”paremmilta” opittavaa. (Samalla korostamme sitä, että kyseiset kulttuurit eivät meillä täällä omassa keskuudessamme ollessaan ole meitä ”huonompia”.)
Toisaalta on ollut mielenkiintoista havaita, että naturalistisesta tiedekäsityksestä huolimatta tieteenkin piirissä tuntuu yleistyneen käsitys, että ”ihminen” voisi olla ”vääränlaisessa kehossa”, mikä tuntuu rikkovan tiukan naturalsitisen lähtöoletuksen ihmisen olemuksesta.
”Piilofundamentalsimin” havaitsemiseksi tai peräti kitkemiseksi selkeintä olisi, että tähän pyrkivät tekisivät yhdessä sellaisen ”referenssi-Uus-Raamatun”, jossa olisi vaikkapa fundamentalistisesti ymmärretyt kohdat ”korjattuna” vastaamaan aina kunkin päivän virallista yhteistä käsitystä (ja tietenkin uudistavaa kritiikkiä) täällä ”lännessä”. Nykyisenä tietoteknisenä aikana se voisi olla verkossa, ja aina päivitettynä faktantarkistajien toimesta. Voisivat sitten kokeilla, saisivatko kirkot peremmin täyteen ihan oikeiksi totuuksiksi muodostetuilla saarnoillaan. Rahvas voisi helposti ilman opastusta eksyä oikeaksi määritellystä opista.
Tietenkin ko. toimijoiden tulisi sopia myös siitä, millä tavoin yhteiseen käsitykseen päädyttäisiin. Toinen mahdollisuus tietenkin olisi: oltoon tuhat tulkintaa, kunhan ei millään tavalla ”piilofundamentalistiseksi” tulkittavia.
Toinen mahdollisuus tietenkin on, että perinteinen tapa, se, että julistetaan ”niin kuin on kirjoitettu”. Pakko ei ole uskoa. Jos ei usko, voi kuitenkoin fundeerata, olsiko aikamme yleisessä mentaliteetissa sittenkin joitain asioita, joissa emme ole esivanhempiamme kovin paljon viisaampia, jospa voisimme vanhoista kirjoituksista kuitenkin jotaion oppia – myös ellaista, mikä ei aina ole meille vain ja ainoastaa ns. miellyttävää totuutta.
Nuoruudessani kuulin uskovien kristittyjen lausumana tämän herttaisen laulun sanoja: ”Sanasta kaikki kirkastuu, se pimeyden poistaa, Sen kautta sielut rikastuu, autuuden tavaroista.”
Kalle Jokinen, Kristus ja Hänen uskova seurakuntansa, s. 175, Evankelisluterilainen Todistajaseura, 2005.