Ben Shapiro kysyi ihmiselämän tärkeimmän kysymyksen, kysymyksen pelastumisesta katoliselta papilta ja piispalta Robert Barronilta. Shapiro on amerikkalainen konservatiivinen juutalainen politiikan kommentaattori. Hänen juutalaisuutensa ei ole vain nimellistä. Hän on hyvin valveutunut juutalainen.
Shapiron tekemä haastattelu on ilmeisesti noin kahdeksan vuoden takaa. Piispa Robert Barron on katolisten Global Media Apostolate, Word on Fire -seurakuntayhtymien perustaja.
(https://www.wordonfire.org/author/word-on-fire/)
Barronilla on huomattava näkyvyys sosiaalisessa mediassa ja miljoonia seuraajia. Paavi Franciskus, joka oli hyvin liberaali, nimitti hänet nykyiseen asemaansa. Siksi on varmaa, että Franciskuksen nimittämä henkilö ei voi olla konservatiivi. Barron sanoo olevansa poliittisesti konservatiivinen. Teologisesti, ainakin pelastuksen kysymyksessä, näemme hänen olevan roomalaiskatolisuudelle tyypilliseen tapaan huippuliberaali.
Justin Peters näyttää omassa videossaan neljän minuutin videoklipin tuosta haastattelusta ja kommentoi välissä. Ben Shapiron hän toivoo näkevän tämän videon, jossa Peters kertoo Raamatun totuuden asiasta, jota valitettavasti piispa Barron ei tehnyt.
Linkki videoon on blogin lopussa.
Shapiro: ”Aloittakaamme mitä kiusallisimmalla kysymyksellä. En erityisesti paljoakaan välitä näistä kysymyksistä. Mutta koska minulta kysytään tästä asiasta usein sitä, että miltä minusta juutalaisena tuntuu, kun monien uskontojen mukaan minä en ole menossa taivaaseen, niin siksi haluan kysyä Teiltä mikä on katolinen näkemys siitä, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei? Mielestäni olen elänyt melko hyvän elämän, hyvin uskonnollisuuteen perustuvan elämän, jossa olen yrittänyt pitää ei vain Kymmenen käskyä vaan myös 603 erillistä käskyä. Olen käyttänyt todella paljon aikaani julkaisemalla judeokristillisiä hyveitä koskevaa sisältöä erityisesti läntisissä yhteiskunnissa. Joten mikä on katolinen näkemys minusta? Onko minua perusteellisesti huijattu?”
Justin Peters: ”Ben kysyy kaikkein painavimman kysymyksen. Periaatteessa kysymys vastaa sitä, mitä rikas nuorukainen kysyi Kristukselta Markus 10:ssä. ”Mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin?” Ben ajattelee, että hän on ansainnut paikkansa taivaassa ansaitsemalla vanhurskautensa Kymmenen käskyn ja 603 muun käskyn pitämisellä. Niitä on kyllä 613 kokonaisuudessaan. Tosin keskustelua käydään siitä, kuinka monta niitä on. Mutta olipa 613 tai mikä määrä tahansa niin Kristuksen tulemuksen koko tarkoitus oli se, että kukaan ei ole pitänyt kaikkia käskyjä. Se on täysin mahdotonta. Siksi juuri Vanhan testamentin uhrijärjestelmä oli olemassa, koska kukaan ei voinut pitää koko ajan kaikkia käskyjä. Se on mahdotonta. Siksi hebrealaiset, juutalaiset Vanhassa testamentissa teurastivat monia miljoonia eläimiä syntiensä sovitukseksi. Vanhan testamentin uhrijärjestelmä oli verilöyly syntien runsauden vuoksi. Kukaan ei voinut pitää kaikkia noita käskyjä. Ja laki on annettu kuvastamaan Jumalan pyhyyttä. Ja Paavali sanoo galatalaisille, että laki on tullut meille kasvattajaksi Kristukseen niin että me tulisimme vanhurskaiksi uskosta.
Rakkaat ystävät, ymmärrämme näin, ettemme voi pitää lakia ja ansaita paikkaamme taivaassa. Kuten Jaakob, Jeesuksen velipuoli sanoo: jos olet rikkonut yhtä Jumalan käskyistä, olet rikkonut kaikki käskyt. (“If you have broken one of God’s laws, you’ve broken them all.”). Jotta ansaitsisimme siis paikan helvetissä riittää se, että rikomme yhden kerran yhtä Jumalan käskyistä. Ja kaikki me olemme rikkoneet monia monia kertoja enemmän kuin vain yhtä lakia yhdellä kerralla. Meidän on todella katsottava Kymmentä käskyä. Tarkoitan että unohda muut 603. Katso vain moraalilakia. Jumalan moraalikoodia Kymmentä käskyä. Kaikki me olemme rikkoneet Kymmentä käskyä, ja mitä sinuun tulee niin sinä myös. Me olemme kaikki valehdelleet. Me olemme synnynnäisiä väärän todistuksen antajia. Me olemme varastaneet. Me olemme ottaneet haltuumme tavaroita, jotka eivät kuulu meille. Olemme valehtelijoita. Olemme varkaita. Olemme turhaan lausuneet Jumalan nimen. Se on Jumalan pilkkaa. Ja Jumalan nimen pilkkaamista ei ole vain sen ajatuksissa tekemistä vaan se on sitä, kun sanotaan ”OMG” tai jossain muussa muodossa lausutaan Jumalan nimi. Jumalan nimen turhaan lausumista on sen tekemistä sanoissa, teoissa ja ajatuksissa.
Älä tee huorin. Tämä koskee myös sinua, sillä en puhu vain Benille vaan myös jokaiselle katsojalle. Jeesus nosti rimaa tässä ja sanoi: jos katsot naista himoiten, olet tehnyt huorin jo sydämessäsi. Siis jos joskus olet katsonut toista henkilöä himoiten, olet huorintekijä. Me olemme kaikki valehtelijoita. Olemme varkaita. Olemme pilkkaajia. Emme ole kunnioittaneet vanhempiamme. Olemme huorintekijöitä ainakin sydämessämme. Ja näin olemme rikkoneet Jumalan käskyt tuhansia, tuhansia kertoja. Teemme syntiä Jumalaa vastaan sanoissamme, teoissamme ja ajatuksissamme.
Joten, herra Shapiro, tiedän että ajattelette että olette pitäneet Jumalan lait, mutta ei kukaan ole. Ja tuo mahdottomuus Jumalan kaikkien lakien pitämiseen on juuri se, mikä johtaa meidät Kristuksen luo. Siis vastaus siihen, jota te haitte Robert Barronilta, katoliselta papilta, olenko minä, hieman mukaillen ”olenko minä pulassa?”. Kyllä, todella te olette pulassa ja niin olemme me kaikki muutkin. Me olemme kaikki rikkoneet Jumalan lait. Nyt katsomme mitä piispa Robert Barron vastaa kysymykseenne. Ja hän ei kerro teille totuutta.
Piispa Barron: Ei. Katolinen käsitys palautuu Vatikaanin II:seen konsiiliin, jossa se lausutaan selvästi.
Justin Peters: ” Ben kysyy siis Robert Barronilta: “Olenko pulassa?” Ja hän vastaa: Ei, ei, Ben, et sinä ole pulassa. Mutta, kyllä Ben, sinä olet, koska sinä olet torjunut Kristuksen. Jokainen, joka torjuu Kristuksen, on pulassa, pahasti pulassa, ja on Jumalan vihan alainen. Siis tämä katolinen pappi väittää olevansa kristitty, mutta hän ei ole. Sanon tämän hyvin selvästi, hän ei ole. Ja selitän tuonnempana miksi. Hän vain valehteli sinulle. Hän sanoi: “Et ole pulassa.” Kyllä sinä olet. Ja sitten hän vetoaa Vatikaani II:seen.
Rakkaat ystävät, juuri tässä on apostaattisen roomalaiskatolisen kirkon perustavanlaatuiset ongelmat, koska heidän lopullinen auktoriteettinsa ei ole (Raamatun) Kirjoitukset (scriptura). Huomaa, hän ei vetoa kirjoituksiin. Hän perustelee Vatikaani II:lla.
Vatikaani II, konsiili, joka heillä oli, joka muuten ei sovi yhteen Trenton konsiilin kanssa. Puhun tästä enemmän hetken kuluttua. Siis Barronin auktoriteettina ei ole Raamatun kirjoitukset. Ja tämä on katolisen kirkon ongelma. He eivät vetoa Kirjoituksiin. He väittävät, että he uskovat Kirjoituksiin, mutta he pitävät kiinni katolisesta traditioistaan, heidän erilaisista konsiileistaan ja paavillisista bullistaan, kun paavi puhuu ex-cathedra. Kaikki nämä ovat yhtä auktoriteettisia, ellei jopa enemmän sitä kuin Kirjoitukset.
En välitä pätkääkään mitä Vatikaani II sanoo mistään asiasta, eikä sinunkaan pitäisi. Ben, se minkä tulisi koskea meitä, on se mitä Kirjoitukset sanovat. Tarkoitan, että Kristus on ainut tie pelastukseen Tarkoitan, että Jumala rakasti maailmaa niin että antoi ainoan Poikansa, jotta me voisimme löytää hänessä ikuisen elämän. Siis tämä on ainut reitti. Kuitenkin Vatikaani II opettaa selvästi, että joku eksplisiittisen kristillisen uskon ulkopuolella oleva voi pelastua. Siis vielä kerran: piispa Barron ei vetoa Raamattuun. Hän vetoaa Vatikaani II:seen.
Rakkaat ystävät, aina jos saarnaaja, kristityksi tunnustautuva vetoaa auktoriteettinaan johonkin muuhun kuin Raamattuun, voit olla varma, että olet tekemisissä väärän opettajan kanssa. Katolisilla se on heidän kirkkonsa traditiot, heidän paavilliset bullansa, heidän konsiilinsa, Vatikaani tai mikä vain. Monilla karismaattisilla se on heidän unensa, näkynsä. Siis, Jumala kertoi minulle tämän ja Jumala kertoi minulle tuon, pääsin käymään taivaassa. Aina kun joku vetoaa johonkin muuhun kuin inspiroituun, auktoritatiiviseen Jumalan sanaan, Raamattuun, olet tekemisissä väärän opettajan kanssa. Ja huomaa, että Raamatussa sanotaan, että Jeesus on ainut tie pelastukseen. Ajattele tätä loogisesti, ainut tie pelastukseen.
Jos minun ostettava lento vaikkapa Billingsistä Atlantaan. Eli haluan päästä Atlantaan, lennän mahdollisesti Delta-lentoyhtiöllä. Minulle mieluisin, ensisijaisin tapa olisi istua ensimmäisessä luokassa. Tuskin koskaan teen näin. En koskaan osta ensimmäisen luokan lippua. Mutta siis se olisi minulle ensisijaisin tapa. Mutta vaikka en olisikaan ensimmäisessä luokassa, vaikka olisin takana yleisessä luokassa, niin niin kauan kuin olen koneessa, jonka suuntana on Atlanta, saavun Atlantaan. Mutta jos olen tuon koneen ulkopuolella, olen jossain toisessa koneessa, joka on menossa johonkin toiseen määränpäähän. Jos olen buddhalaisten koneessa tai Hari Krishna-koneessa tai islam-koneessa tai Jehovan todistajien koneessa tai mormonien koneessa tai jossain muussa, joka on kristinuskon ulkopuolella, se vie minut eri suuntaan, eri määränpäähän. Sillä ei ole väliä olenko ensimmäisessä luokassa vai turistiluokassa tai jossain muussa luokassa.
Rakkaat ystävät, teidän täytyy olla Kristuksessa. Teidän täytyy olla oikeassa koneessa. Taivaaseen ei ole mitään oman mielen mukaista, mieluisinta reittiä. On vain yksi tie taivaaseen. Ja Jeesus ei olisi voinut olla selvempi. Johannes 14:6: “Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani.” Jeesus ei ole eräs tie. Hän on SE tie, ainoa tie. Hän ei olisi voinut sanoa tätä selvemmin. Joskus on sanottu, että Jeesus oli joko valehtelija tai hän oli hullu tai sitten hän oli, kuka hän sanoi olevansa. Herra Jumalihminen. Jos hän oli valehtelija, hän ei ole kukaan, jota tulisi ihailla tai jäljitellä. Jos hän oli hullu, hän oli vain hullu. Kiinnostavaa on, että hänen omat veljensä ajattelivat näin alun perin ennen kuin hänet ruumiillisesti herätettiin kuolleista. Silloin he tiesivät, että hän on se, joka hän sanoo olevansa, alfa ja omega, ensimmäinen ja viimeinen, Luoja, universumin ylläpitäjä, virheetön Karitsa, kuningasten Kuningas ja herrojen Herra, Jumalihminen. Ja minä uskon, että hän on tämä. Ei ole järkeä siinä, että hän olisi valehtelija. Ei ole järkeä siinä, että hän oli hullu. Hänen tekemänsä ihmeet ovat niin hyvin todistettuja. Todistus hänen ruumiillisesta ylösnousemuksestaan kuolleista on yksi ehkä kaikista uskottavin Jumalan inspiroimista kirjoituksista. Se on parhaiten todistettu tapahtuma koko muinaisessa kirjallisuudessa ja koko ihmiskunnan historiassa. Jos Jeesus todella oli herätetty kuolleista, silloin hän on se, joka hän sanoi olevansa, Jumalaihminen. Ja jos Jumalihminen sanoo, että hän on tie, totuus ja elämä ja kukaan ei tule Isän luo muutoin kuin hänen kauttansa, silloin hän on luotettava ja häneen tulee uskoa.”
Piispa Barron: “Siis, he pelastuvat Kristuksen armon kautta epäsuorasti saatuna. Siis, tarkoitan että armo tulee Kristukselta, mutta se voidaan saada sinun omatuntosi mukaan. Siis, jos seuraat vilpittömästi omaatuntoasi tai sinun tapauksessasi, seuraat lain käskyjä vilpittömästi, voit pelastua.”
Justin Peters: ”Siis me voimme olla Kristuksen armon saajia epäsuorasti. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Epäsuorasti? Siis voit saada Kristuksen armon, vaikka et edes tiedä siitä mitään. Luku ja jae, kiitos! Missä kohtaa Raamattua sanotaan näin? Joh. 14:6 ei varmasti sano näin, ei edes vihjaa siihen. Ap.t. 4:12 ei sano näin. Ei edes vihjaa siihen. Vaan sanoo päinvastoin: ”Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän pitää pelastua.”
Siis Robert Barronin mukaan niin kauan kuin seuraat vilpittömästi omaatuntoasi, niin voit palvoa jotain muuta jumalaa ja silti olla pelastettu. Todellako?
Todellako? Siispä, niin kauan kuin olet Buddhan vilpitön seuraaja, voit pelastua.
Sanotaanko Ap.t. 4:12 näin? Sanotaanko Joh. 14:6 näin? Ei. Ei mitään tällaista. Siis niin kauan kuin seuraat omaatuntoasi. Piispa Barron, minusta näyttää siltä, että muslimit, jotka lensivät lentokoneilla WTC: n torneja päin, seurasivat omaatuntoaan. Tarkoitan että he selvästi uskoivat uskomusjärjestelmäänsä. He selvästi uskoivat Muhammediin. He selvästi uskoivat että 72 neitsyttä odottaisi heitä törmäyshetkellä WTC.n torneihin. Ajatteletteko että he ovat taivaassa? He olivat vilpittömiä. Siis hehän seurasivat omaatuntoaan. Ajatteletteko että kaikki muslimit, jotka ovat teurastaneet tuhansia, kymmeniä tuhansia kristittyjä Nigeriassa ovat vilpittömiä? Hehän seuraavat omaatuntoaan. Siis, ovatko he menossa taivaaseen?
Mikä hämmennys! Mikä hämmennys! Paavi Franciskuksella oli tämä sama käsitys, että kaikki menevät taivaaseen. Voit olla paavi Franciskuksen mukaan jopa ateisti tai homoseksuaalisuuden harjoittaja. Tämä kaikki ei merkitse mitään niin kauan kuin olet vilpitön. No, ne miehet, jotka lensivät koneilla päin WTC:n torneja olivat vilpittömiä. Muslimit, jotka teurastavat kymmeniä tuhansia kristittyjä Nigeriassa ja sivumennen sanoen myös muissa paikoissa, he ovat hyvin vilpittömiä. Entä hindut? Monet hindut aktiivisesti vainoavat kristittyjä myös ja myös tappavat heitä. Tätä tapahtuu nyt juuri monilla hindualueilla, Intiassa. He ovat vilpittömiä. He menevät taivaaseen. He seuraavat omaatuntoaan. Piispa Barron, he menevät taivaaseen? Uskomatonta!”
Piispa Barron: “Tämä ei johda nyt täydelliseen relativismiin. Me yhä kyllä sanoisimme niin että ensisijainen reitti ja se reitti, jonka Jumala on tarjonnut ihmiskunnalle, on hänen Poikansa reitti.”
Justin Peters: ”No, niin. Tämä kyllä toden totta pelkistää Teidät täydelliseen relativismiin, kun sanotte että Jeesus on vain ensisijainen reitti taivaaseen. Mutta voit pelastua, vaikka et usko Jeesukseen. Vaikka palvot jotain muuta epäjumalaa, voit silti pelastua. On vain parempi, jos menet ensimmäisessä luokassa, ota Jeesus-paikka ensimmäisessä luokassa. Se on vain parempi tapa. Mutta hei, jos olet takapenkeillä, niin pääset yhä sinne, ei vain ihan niin etuoikeutettuna, et ihan niin mukavasti. Mitä roskapuhetta! Jos voi uskoa johonkin toiseen väärään uskontoon ja pelastua niin kauan kuin on vilpitön siinä, niin mikä on tässä tarkoitus? Mikä on oikeastaan kristittynä olemisen tarkoitus? Mikä on tarkoitus? Miksi Jeesus antoi meille suuren tehtävän mennä kaikkeen maailmaan ja saarnata evankeliumia? Miksi apostoli Paavali kulutti itseään matkustaen satoja maileja, satoja tuhansia maileja saarnaten evankeliumia?
Oletteko viime aikoina lukeneet 2. Kor. 11 jakeesta 24 jakeeseen 38? Oletteko lukeneet sitä vastoinkäymisten listaa, jonka apostoli Paavali joutui läpikäymään saarnatessaan evankeliumia ihmisille? Kuinka häntä ruoskittiin lukemattomia kertoja. Kolme kertaa hän oli joutunut haaksirikkoon. Vuorokauden hän ajelehti meressä. Hän oli vankilassa. Häntä kivitettiin. Hän näki nälkää. Hänellä ei ollut edes tarpeeksi vaatteita.
Miksi hän teki tämän? Miksi hän kulutti itsensä? Miksi hän antoi elämänsä evankeliumille? Miksi Stefanus saarnasi Kristusta niin rohkeasti vain joutuakseen kivitetyksi? Miksi hän teki sen? Eli onko niin, että niin kauan kuin ihmiset vain seuraavat omaatuntoaan niin annetaan heidän olla. Annetaan juutalaisten jäädä judaismiinsa. Siis hehän ovat vilpittömiä. He uskovat palvelevansa Jahvea. Siispä, hei, he ovat vilpittömiä ja ovat menossa yleisesti oikeaan suuntaan. Ainakin he uskovat Raamattuun, Vanhan testamentin Jumalaan. Miksi Kristusta saarnattiin niin rohkeasti? Miksi he antoivat henkensä Kristuksen saarnaamisen tähden, jos sillä ei ole niin väliä? Siis uskomatonta! Mikä on tarkoitus? Miksi edes olette katolinen? Miksi edes väitätte olevanne kristitty?
Minäpä kerron teille rakkaat ystävät. Paavi Franciskus ja tämä uusi paavi ovat antaneet myös samantapaisia lausuntoja. Ja huomatkaa että koko ajan, hän siteeraa oman kirkkonsa doktriinia Vatikaani II. Mutta mikä tässä on kiinnostavaa. Trenton konsiili, joka pidettiin 1545–1563 välisenä aikana, oli tavallaan roomalaiskatolinen vastaus protestanttiseen reformaatioon. Tiedätkö keitä kohtaan he eivät ole niin lempeitä? Protestantteja. Trenton konsiili hyväksyi sarjan anatemoja. Ja pohjimmiltaan sanottiin, että jos uskot että pelastus on yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksessa, yksin Jumalan kunniaksi, jotka ovat reformaation sola-lausuntoja, jos uskot näin, niin Trenton konsiili sanoo, että sinä olet anatema. (hylätty, kirottu). Toisin sanoen sinä kuolet ja menet helvettiin. Ja se mitä Trenton konsiili on hyväksynyt, sitä ei ole koskaan kumottu. Se on edelleen virallinen roomalaiskatolinen doktriini. Ei sitä ole milloinkaan kumottu. Trenton konsiili oli suuri juttu. Sitä ei ole milloinkaan kumottu.
Siis jos olet protestantti, jos uskot että pelastut yksin armosta, yksin uskon kautta ja yksin Kristuksen kautta, roomalaiskatolisen kirkon mukaan sinä kuolet ja menet helvettiin. Mutta jos olet muslimi tai buddhalainen tai juutalainen, jotka kaikki hylkäävät Kristuksen Messiaana, niin sinä kelpaat kyllä.”
Piispa Barron: ”Mutta ei, sinä voit pelastua. Vatikaani II sanoo jopa, että hyvän tahdon ateisti voi pelastua, jos hän seuraa omaatuntoaan. John Henry Newman sanoi, että omatunto on alkuperäinen Kristuksen sijainen sielussa. Se on hyvin kiinnostava luonnehdinta. Se tarkoittaa, että se on todellisuudessa Kristuksen ääni. Jos Hän on siis lihaksi tullut logos, Hän on jumalallinen lihaksi tullut mieli tai tarkoitus. Joten kun seuraan omaatuntoani, seuraan häntä tiedänkö sen eksplisiittisesti tai en. Siis Vatikaani II opettaa, että jopa hyväntahdon ateisti voi pelastua.”
Justin Peters: “Siis piispa Barron sanoo, että vaikka olet ateisti, voit päästä taivaaseen. Psalmissa 14:1 sanotaan, ”Hullu sanoo sydämessänsä: ‘Ei ole Jumalaa’.” Ateisti on hullu. Se on hullu, joka sanoo sydämessään ”Ei ole Jumalaa”. Muuten rakkaat, ei ole olemassa sellaista kuin ateisti. On tosin ihmisiä, jotka väittävät olevansa ateisteja. Christopher Hitchens, Richard Dawkins, ovat näitä. Ja ateismi näyttää olevan ainakin jossain määrin lisääntymässä. Mutta ei ole olemassa sellaista kuin ateisti, koska ikuisuus on kirjoitettu ihmisen sydämeen. Jokainen tietää, että on olemassa Luoja. On suunnattoman typerä asenne uskoa, että ei mikään loi kaiken. Uskoa että jopa yhden ainoan niin sanotun yksinkertaisen solun huimaava monimutkaisuus voisi itsestään järjestäytyä ja tulla olevaiseksi. Jakamaton monimutkaisuus. Yksi ainoa DNA-juoste on käsittämättömän monimutkainen. Et pystyisi saamaan edes perusproteiinin molekyyliä järjestäytymään itsestään, vielä vähemmän DNA-juostetta, vielä vähemmän elävää solua, vielä vähemmän monisoluista organismia. Se on mahdotonta. Ei ole olemassa sellaista kuin ateisti. Jokainen tietää, että on olemassa Luoja. Kaikkein kovinkin ateisti laskiessaan illalla päänsä tyynyyn ja jäätyään yksin omien ajatustensa kanssa, tietää tämän. Hän tietää, että on olemassa Luoja.
Miksi hän siis väittää olevansa ateisti? Miksi hän sanoo, että ei ole olemassa Luojaa, jos hän kerran tietää, että hän on olemassa? Siksi koska hän ei halua olla vastuussa tälle. Jos on olemassa Luoja seuraa siitä johdonmukaisesti, että joku on sen takana, että olemme täällä. Silloin me olemme velkaa tälle jollekin jostakin, eikö niin? Ja ateistit eivät tahdo tätä. He eivät halua olla vastuussa kenellekään. He haluavat olla oma jumalansa. Joten he tekevät juuri niin kuin Paavali sanoo roomalaiskirjeen 1. luvussa. He estävät totuuden esiin tulemisen. He tukahduttavat totuuden. Ei ole niin etteivät he tietäisi totuutta. He estävät sen tulemista esiin.
Kuvittele olevasi uima-altaassa ja sinulla on rantapallo, jota yrität työntää veden alle. Olet aktiivinen, mutta rantapallo pyrkii mihin? Ponnahtamaan ylös, eikö niin? Sinun on aktiivisesti painettava sitä alas pitääksesi sitä veden alla, koska se pyrkii ponnahtamaan pintaan. Ja tätä totuus tekee. Se pyrkii ponnahtamaan esiin. Jatkuvasti se pyrkii tulemaan esiin. Omatuntomme tosiasiallisesti syyttää meitä. Me tiedämme, että Jumala on olemassa. Joten ateisti on pahin kaikista ihmisistä. Hän sanoo “Hei, sinä voit tehdä mitä Paavali sanoi roomalaiskirjeen luvussa 1, jossa Paavali kuvaa pahoja, syntisiä ihmisiä, jotka salaavat totuuden ja vääryyden ja jotka ovat Jumalan vihan kohteita tehdessään näin. Eli ei sillä ole väliä mitä apostoli Paavali sanoo. Ei ole väliä mitä Raamattu sanoo. Vain sillä on väliä mitä Vatikaani II sanoo. Kunhan vain et ole protestantti! Sinä voit olla ateisti, voit olla muslimi, Hare Krishna, voit palvoa jättimäistä spagettihirviötä, tai mitä vain. Sinä kelpaat silloin. Mutta älä vain ole protestantti! Silloin olet todella ongelmissa. Uskomatonta!”
Ben Shapiro: ”Joten, perustuuko katolilaisuus tekoihin vai uskoon? Koska on ollut perinteinen ero judaismin ja esimerkiksi kristinuskon välillä. Judaismi on hyvin tekoihin perustuva uskonto, jossa kaikki riippuu siitä mitä teet tässä elämässä ja sillä ansaitsee pisteitä taivaaseen. Ja sitten on uskoon perustuvia uskontoja, jotka perustuvat enemmän siihen mitä sinä uskot totuudeksi, tieksi ja elämäksi. Ja silloin olet siinä sisällä. Mikä on tosiasiallinen katolilaisuuden kanta? Vai onko jako liian jyrkkä?
Piispa Barron: ”Ei, sanoisin että se on rakkauteen perustuva. Jumala on rakkaus. Jumala rakasti maailmaa niin, että lähetti ainoan poikansa. Me olemme vedettyjä jumalalliseen rakkauteen. Nyt, tuleeko meidän hyväksyä tämä rakkaus uskon aktina? Tietysti. Kyllä. Siis Jumala tekee tämän suuren tarjouksen Kristuksessa. Hyväksytäänkö se uskossa? Kyllä. Augustinus sanoo, että usko on spirituaalisen elämän ovi. Ilman uskoa et voi päästä spirituaaliseen elämään. Tämä tarkoittaa luottamusta jumalalliseen rakkauteen. Nyt kun olet tehnyt tämän suurenmoisen perustavanlaatuisen aktin, oletko nyt kutsuttu olemaan täysin lupautunut (sitoutunut) mielen, tahdon, intohimon, ruumiin kaiken osalta vastataksesi tähän rakkauteen, heräävään rakkauteen, rakkauteen sinussa? Kyllä. Siis, me sanomme tätä yhteistyöksi armon kanssa ja tämä armo tulee ensin, uskossa hyväksyttäväksi. Luther oli näin pitkälle oikeassa. Jos Luther olisi sanonut ”grace primae” (ensimmäinen armo), olisimme olleet tyytyväisiä. Armo ensin. Se on siis totta aina kun olet suhteessa Jumalaan. Jos sanot ”Aion tehdä tämän. Olen aikeissa nousta tälle pyhälle vuorelle.” Silloin olet väärällä polulla ehdottomasti. Sillä tietenkin se alkaa armosta. Mutta sitten Jumala, joka ei kilpaile kanssamme, Hän haluaa meidät täysin elävänä. Ja niin Jumala kutsuu meidät nyt vastaamaan ruumiin ja hengen, kaiken sen osalta mitä meillä on rakkaudessa siihen rakkauteen, jonka hän tarjoaa meille. Siis sanoisin sen näin: Se on armo ja sitten yhteistyö armon kanssa.”
Justin Peters: “Siis Ben kysyy piispa Barronilta: uskotteko pääasiallisesti, että on tehtävä työtä? Uskotteko olevanne pelastettu vain uskon kautta vai tekojen kautta vai miten? Ja piispa Barron antoi tämän pitkän mutkikkaan vastauksen. Ja hän sanoo: ” Ah, me uskomme, että se on armosta, mutta meidän täytyy tehdä yhteistyötä tuon armon kanssa.” Hän sanoo siis ”grace primae” (ensimmäinen armo). Hän sanoi: jos Luther olisi sanonut ”grace primae” (ensimmäinen armo) toisin sanoen armo ensin ja sitten tietysti tulee tehdä yhteistyötä tuon armon kanssa. No niin, tuo ei itse asiassa kuulostaisi kovin pahalta. Mutta tässä on ongelma, rakkaat ystävät. Tämä ei ole se mitä katolinen kirkko opettaa. Tässä on se mitä täytyy tietää katolisuudesta.
Noin kuluneen 20–25 vuoden aikana katoliset ovat alkanet omaksua hieman evankelikalista ammattikieltä kosiskellakseen evankelikaleja takaisin pyhään äitikirkkoon. Ja siksipä et koskaan kuullut katolisen puhuvan armosta tai olla pelastettu tai edes olla kristitty. Katoliset eivät edes sanoisi olevansa kristittyjä. Me emme ole kristittyjä, olemme katolisia. Tämä on kuitenkin muuttunut 20–25 vuoden aikana.
Ja niinpä voit nyt kuulla katolisten alkavan sanoa selvästi olevansa kristittyjä, ja jopa olevansa pelastettuja, pelastettuja armosta. Mutta tässä on se juttu. Se on jonkinlainen itsetunto -juttu (Ego Montoya) kun on kyse armosta. Käytetään tätä sanaa. Mutta en ajattele, että se merkitsee sitä mitä sinä ajattelet sen merkitsevän. Katoliset uskovat, että armo on tärkeä, mutta meidän on tehtävä yhteistyötä tuon armon kanssa. Se on armon ja tekojen sekoitus. Mutta se ei ole se mitä Raamattu opettaa. Paavali sanoo Room. 11:6 ”Mutta jos se on armosta, niin se ei enää ole teoista. sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.” Jos lisäät jonkin tekojen sekoituksen armoon, se ei enää ole armo.
Ja saatat ajatella. No, eikö hän sanonut, että armo tulee ensin ja sitten sinä työskentelet sen jälkeen? Ei, se ei ole se mitä katoliset uskovat. Näytän sinulle joitakin Trenton konsiilin lausuntoja. Muista, tämä on virallinen roomalaiskatolinen oppi tänään. Tätä ei ole milloinkaan kumottu. Kaanon 12: ” Jos joku sanoo, että saatua vanhurskautta ei säilytetä ja ettei se myös lisäänny Jumalan edessä hyvien tekojen avulla, vaan että nämä teot ovat vain saadun vanhurskauden hedelmiä ja merkkejä. eivätkä siten lisääntymisen syy, hän olkoon kirottu (erotettu).”
Näin, rakkaat ystävät, tämä tarkoittaa sitä, että jos et usko, että armo lisääntyy hyvien tekojen avulla, vaan että teot ovat ainoastaan jo saadun vanhurskauden hedelmää, olet anatema (kirottu). Sinä tulet kuolemaan ja menemään helvettiin. Tämä on se mitä roomalaiskatolinen kirkko päätti Trenton konsiilissa ja jota ei ole milloinkaan kumottu. Ja tämä on täsmälleen se, mitä vastaan Paavali puhuu Room. 11:6. Jos lisäät teot, armo ei enää ole armo. Eli tämän päivän katoliset tekevät teologisen silmänkääntötempun. He sanovat: Ah kyllä, me uskomme armoon. Se on vain, että teot tulevat sen jälkeen.
No, se on itsessään ihan sama asia. Sanon että kun Jumala antaa pelastavan armonsa jollekulle, sen luonnollinen seuraus tulee olemaan teot, koska se on seurausta uudestisyntyneestä sydämestä. Sydän, joka oli kivi, on nyt lihaa. Et voi muuta kuin tehdä hyviä tekoja kiitollisuudesta siitä mitä Jumala on tehnyt sinulle. Kiitollisuudesta hänelle siitä, että hän on lahjoittanut sinulle pelastuksen. Uusi sydän tahtoo totella Jumalan käskyjä, mutta se ei ansaitse Jumalan armoa.
Katolinen kirkko opettaa, että armo ansaitaan. Se on Jumalan suosio mutta se tulee tekojen kautta ja se lisää sinun vanhurskauttasi. Teot lisäävät sinun vanhurskauttasi. Mutta Paavali sanoo hyvin selvästi, että tuon kaltainen armo ei ole armo.”
Piispa Barron: ”Se manifestoi itsensä rakkauden elämässä ja siitä johtuu pelastus. Ben, huomaa myös eräs asia. Ajattele tällä tavoin. Mikä vie minut taivaaseen? No, mikä on taivas? Tiedätkö, Paavali sanoo, että on kolme asiaa, jotka kestävät. Ne ovat usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. Koska taivaassa usko häipyy pois. En tarvitse enää uskoa. Taivaassa näen, toivo häipyy pois. Kuka tarvitsee toivoa? Tässä näet. Mutta rakkaus kestää. Koska rakkaus on se mitä taivas on. Siis jos sanot: ”no, en ole huolissani rakkaudesta. Se on juuri puhdasta uskoa.
Mitä tulet tekemään kaiket päivät taivaassa? Tätä taivas on. Se on rakkauden akti. Eli se alkaa täällä alhaalla, kun me teemme yhteistyötä armon kanssa. Sanon että tämä on katolinen tapa katsoa tätä.”
Justin Peters: ”Tämä on katolinen tapa katsoa tätä. Me pelastumme armon ja tekojen kautta. Armon ja uskon. Kyllä. Ne ovat tärkeitä, mutta sinun on lisättävä tekosi niihin. Se on katolinen tapa katsoa tätä.
Luenpa sinulle Trenton konsiilin kaanonin 14:
”Jos joku sanoo, että ihminen on saanut todella syntinsä anteeksi ja vanhurskautettu, kun hän varmasti uskoo saaneensa syntinsä anteeksi ja vanhurskauden tai että todellisesti vanhurskautettu ei ole muuta kuin se, joka uskoo olevansa vanhurskautettu ja että yksin tämän uskon kautta saadaan synninpäästö, anteeksianto ja vanhurskaus, hän olkoon anatema.”(kirottu).
Siis jos uskot että pelastut armosta yksin uskon kautta, olet anatema (kirottu), sinä tule kuolemaan ja menemään helvettiin. Ja entä mitä Kirjoitukset sanovat? Katsokaamme Kirjoituksia. Ei Vatikaani II:sta. Katsotaan Kirjoituksia. Room. 3:27-28 Paavali kirjoittaa: Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja.”
Jos lisäät teot uskoon, silloin se ei todella ole uskoa. Jos lisäät teot armoon, silloin se ei enää ole armo. Ovatko teot tärkeitä? Kyllä. Mutta ne tulevat kääntymyksen jälkeen, sen jälkeen, kun me olemme jo vanhurskautetut. Ja teot ovat luonnollinen seuraus kiitollisesta sydämestä sen tähden mitä Kristus on tehnyt meidän puolestamme. Mutta jos ajattelet, että teoilla voidaan jollain tapaa ansaita pelastus, ansaita Jumalan armo, lisätä Jumalan armoa, se tarkoittaa teoista pelastumista.
Ja Raamatussa sanotaan, että meidän tekomme ovat kuin likaiset rievut Kolmiyksisen Pyhän Jumalan edessä. Tekomme eivät hyödytä meitä yhtään. Me pelastumme teoista riippumatta ja kaikki muu on väärää evankeliumia.
Ja niin Ben, päätökseksi sanon, että olen todella pahoillani siitä, että tämä katolinen pappi ei rakastanut sinua kylliksi eikä rakastanut Kristusta tarpeeksi kertoakseen sinulle totuuden. On olemassa vain yksi tie taivaaseen ja se on Kristuksen kautta. Ja juutalaisena ihmettelet varmaan, miksi juutalaiset kaikkina vuosisatoina teurastivat miljoonittain eläimiä syntien sovittamiseksi. Sitä ei enää ole tapahtunut vuoden 70 jKr. jälkeen. Uhraamiset loppuivat. Siispä, mitä sinä teet synnille? Miten sinä sovitat synnin? 3. Moos.17:11 sanotaan: ”Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.” Elämä täytyy uhrata. Veri täytyy vuotaa syntien sovitukseksi. Ja juutalaiset eivät ole vuodattaneet verta enää ainakaan syntien sovituksen vuoksi melkeinpä 2000 vuoteen. Siis mitä lahjoja? Kuinka sovitat synnit?
Ben, tiedätkö että Jeesus tuli ja uhrasi itsensä lopullisena uhrina syntiemme sovitukseksi. Salli minun näyttää tämä hebrealaiskirjeen kohta. Hebr. 7:26-27. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: ”Sen kaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niin kuin ylimmäisten pappien… tässä viitataan Vanhan testamentin pappeihin. Tässä puhutaan Jeesuksesta. Hän on meidän suuri ylipappimme. Ja tässä sanotaan, että hänen ei tarvitse päivittäin mennä uhraamaan kuten Vanhan testamentin papin piti uhreja uhraamaan, ensin omien syntiensä puolesta ja sitten kansan syntien puolesta, koska tämän hän teki kerta kaikkiaan, kun hän, Jeesus, uhrasi itsensä. Jeesus uhrasi itsensä kertakaikkisena uhrina syntien sovituksena.
Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähän maailmaan ja Jeesus eli täydellisen elämän. Hän oli Jumalihminen. Tosi Jumala. Tosi ihminen. Hän oli yksi Persoona, jolla oli kaksi erillistä luontoa. Ja Jumalihminen Jeesus eli täydellisen elämän. Hän ei milloinkaan rikkonut ainuttakaan Jumalan lakia. Ja Jeesus antoi henkensä ristillä. Hänen henkeään ei otettu. Hän antoi sen. Ja ristillä tämä täydellinen Persoona uhrasi täydellisen elämänsä täydellisenä uhrina hyvittääkseen täydellisesti Jumalan täydellisen vihan. Hän kuoli ristillä, ja kolmantena päivänä nousi ruumiillisesti kuolleista, todistaen olevansa se, joka hän sanoi olevansa, ihmiseksi ruumiillistunut Jumala.
Jos käännyt synneistäsi ja kadut syntejäsi ja asetat luottamukseksi Kristukseen, hän pelastaa sinut. Anna tekojesi olla. Ne eivät hyödytä sinua yhtään. Sinulla ei ole omaa vanhurskautta. Ei kellään meistä ole omaa vanhurskautta. Meillä täytyy olla jonkun toisen vanhurskaus. Ja tämän toisen nimi on Jeesus Kristus. Hänen vanhurskautensa on täydellinen ja hän tarjoaa sitä sinulle, jos käännyt synneistäsi ja panet luottamuksesi häneen, siihen vanhurskauteen minkä hän hankki ristillä. Jeesus sanoo “Sitä, joka tulee minun luokseni, minä en heitä ulos”. Mutta sinun on tultava hänen luokseen. Jokaisen on tultava hänen luokseen. Kenessäkään muussa ei ole pelastusta. Hän on tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin Kristuksen kautta.
Ben, tuo pappi valehteli sinulle. Ja piispa Barron: jos mahdollisesti tämä video osuu silmiinne, katukaa syntejänne. Luottakaa Kristukseen. Jumala pelastaa Teidät, jos tulette Kristuksen luo tyhjin käsin. Ja jos Jumala pelastaa Teidät, Te tulette jättämään apostaattisen roomalaiskatolisen kirkon. Sen väärä evankeliumi pitää ihmiset hengellisessä kahleessa.
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhä Hengen osallisuus olkoon meidän kaikkien kanssa.
Linkki videoon: ”This Catholic Priest Lied to Ben Shapiro – I Will Tell Him the Truth”
Huom! Trenton konsiilin kaanonit käännetty englannista videon perusteella. En tarkistanut niiden suomenkielistä tarkkaa muotoa.

