Viisausko johtaa kansaa ravintolaan? Sekö vie yksinäiset tielle, jossa tapahtuu ihmeitä ja on päivällä heidän suojana?
Siis ihan käsittämätön juttu lauantaina Helsingin Sanomissa (HS 17.1. A18). Lehden kaupunki osassa on artikkeli otsikolla: ”Ravintolaketju löysi ratkaisun talouskurimukseen: eläkeläiset”
Jutussa kerrotaan, että ravintola-ala on ollut monta vuotta syvässä ahdingossa. Konkursseista, talousvaikeuksista ja paikkojen sulkemisesta on tullut arkipäivää. Liiketiloja jää tyhjilleen ympäri kaupunkia paikkojen sulkeuduttua. Todetaan, että eläkeläiset voisivat olla ravintoloille mahdollisuus, ”pelastavia enkeleitä” (sitaatti on oma lisäykseni).
Jutussa sanotaan, että nykyiset eläkeläiset ovat fyysisesti hyväkuntoisia ja aktiivisia ja käyttävät palveluja. Näin varmaan onkin. Juttu on tehty baarissa jossa on koko ajan mietitty, että miten he voisivat palvella tätä aktiivista porukkaa paremmin. No, myymällä juomia eläkeläisille 20 %:n alennuksella sen lisäksi että baarissa on lisäksi vielä kahdesta kuuteen ”happy hour” mikä on suomennettu tai josta käytetään ”päiväkerho” nimeä.
Siis, hyväkuntoisia ja aktiivisia eläkeläisiä houkutellaan halvoilla hinnoilla juomaan. Jutussa kerrotaan, että tämä alennettu hinta on tuonut heille asiakkaita. Moni asiakas kehuu tilaisuutta mutta moni myös sanoo ettei halua tulla juttuun nimellään koska vaimo ei tiedä heidän olevan baarissa vaan luulevat heidän olevan pelaamassa jääkiekkoa tai tennistä. Eräs herra kertoo, että tarjoukset ja eläkeläisalennukset ovat hänelle yksi syy tulla juuri tänne.
Yritän jollain tasolla ymmärtää tätä kuviota. Ymmärrän sen sosiaalisen tarpeen. On paikka jossa tavata, pitää ”torikokousta”, pistää asiat halki poikki ja pinoon, puhdistaa ehkä omaatuntoa, avautua, ystävystyä. Ja toki jutussa kerrotaan, että kun laseissa läikkyy oluet ja kuohuviinit, toisilla on kahvikuppi. Että ei vaan alkoholia. Ja toki olutkin voi olla alkoholitonta. Toivottavasti niin.
Aivoterveyden kannalta on hyvin tärkeää kuulua johonkin, olla osa jotain. On se sitten yhteisö, kaveriporukka tai muu – tuntea kanssalaisuutta. Se on tärkeää. Mutta on surullista, jos baari on ainut paikka jossa täyttää tätä tarvetta. En väitä että se olisi, mutta jotain roolia baari näyttää tässä kuviossa esittävän. Miten muut hyvinvointia edistävät yritykset? Mitä heillä on tarjota houkutellakseen eläkeläiset palveluiden pariin?
Alkoholilla ei katsota olevan mitään terveydellistä vaikutusta, ei mitään mikä edistäisi terveyttä tai hyvinvointia. Pienikin määrä, se ”vain lasillinen kuohuviiniä” vaikuttaa aivojen toimintaan. Sitä on turha väheksyä. Aviosairaudet ovat meidän kallein kansantauti.
Halutaanko me näistä aktiivisista, hyvätuloisista eläkeläisistä alkoholiriippuvaisia? Jos joka päivä käy ”yhdellä”, se on pian kahdella ja niin edelleen. En väitä että jutun eläkeläiset kävisivät kyseisessä baarissa päivittäin. Mutta ei se kaukana ole, että toiminta kääntyy siihen suuntaan. Usein toistuva kuvio on pian tapa ja siitä tulee rutiini.
Alkoholi aiheuttaa riippuvuutta. Niin kauan kun alkoholi ei ole ongelma ja voit hyvin olla ilmankin niin pysy siinä. Mutta sitten kun et voi olla ilman, sinulla on ongelma.
Eikö kyseinen tai joku muukin baari voisi myydä esimerkiksi edullista keittolounasta? Ruoka on kuitenkin se, mitä eläkeläinen tarvitsee. Ja se on usein se mistä tingitään. Eikä se (-kään) ole aivoterveydenkään kannalta viisasta. Eikö kyseinen baari voisi tiloissaan järjestää vaikka tuolijumppaa ja myydä sosejuomia? Meninkö jo liian pitkälle? Nämä ovat vain ilmaan heitettyjä ajatuksia.
Eikö tarkoitus ollut saada asiakkaita? Ainakin juttu päättyy näin: ”Tarkoituksena on saada ihmisiä takaisin ravintoloihin. Korona vähensi ravintolakäyntejä pysyvästi.” Varmasti onkin näin. Koronan jälkipyykkejä pestään vielä. Eikä korona ole hävinnyt mihinkään. Edelleenkin sairastetaan koronaa. Sekä muita kausi-influensseja.
Mutta olisiko niin että ihmisten juomatapoihin on yksinkertaisesti tullut muutoksia? Juominen on vähentynyt, tavat ovat muuttuneet. Jos asiasta ja toisesta sanotaan usein, että ”Niin muuttuu maailma, Eskoseni” mistä kansan suussa on tullut muoto ”Maailma muuttuu, Eskoseni” niin eikö se koske myös tätä? Vai onko tosiaan niin tärkeää uutisoida, kun Hesarikin tekee oikein koko sivun jutun siitä miten (mukamas) joku baari on nyt ”keksinyt” keinon sille miten saada katajainen kansa takaisin baarin tuoppinsa äärelle?
Juominen on juomista on se sitten tuoppi kaljaa tai lasillinen kuohuviiniä. Ja alkoholi vaikuttaa aivoihin jo lasillisesta. Varsinkin jo se on toistuva kuvio. Ja sitähän baarit toivovat. Mikä on siis baariyrittäjien vastuu kansanterveydestä? Aivosairauksien kulut ovat nelinkertaiset vaikka laskettaisiin sydän- ja verisuonitaudit sekä kaikki syövät yhteensä. Katajainen juova kansa voi pelastaa yrittäjän, mutta pelastaako tämä hyvinvointialueen talouskurimuksestaan?
Tässä mietittävää.

