Kotikirjastoni Raamattujen tai sen osien esittelyn jatkoa
Kuvassa ylhäältä vasemmalta alkaen
Uusi testamentti nykykreikaksi,
minun ensimmäinen saksankielinen Uusi testamenttini, kannet käytössä osittain kärsineet,
Uusi testamentti ruotsiksi kuninkaallisen majesteetin 1887 hyväksymän käännöksen mukaan 1901 painettu Psalmien kera
sekä ruotsiksi Uusi testamentti vuodelta 1849 Britannian ja Ulkomaiden Lontoon painon Oxfordissa painettu.

Sunnuntai 28.12.2025
Viattomien lasten päivä eli 4. joulupäivä
Jeesus pakolaisena
Syntymänsä jälkeen Jeesus joutui lähtemään pakolaiseksi. Joosef sai varoituksen tulevasta vainosta ja lähti perheineen Egyptiin. Siellä on säilynyt vanha perinne siitä korttelista, missä Jeesus lapsi oli pakolaisena asunut.
Muuan tutkija lausui, ettei se ainakaan voinut olla Jeesuksen kortteli, koska se oli juutalaisten asuinaluetta. Ei mokoma huomannut, että tuollainen ilmiö oli ennemminkin todiste perinteen puolesta kuin sitä vastaan. Jeesushan oli aidosti juutalainen lapsi.
Otampa esimerkin eräästä ihmisestä, joka tuli messuumme Edean kaupungissa. Hän oli aivan toiselta puolen Kamerunia. Messun jälkeen hän kysyi, minne voisi asettua Edeaan asumaan. Paikalliset tiesivät missä asui tuon uuden tulokkaan oman heimon paikallinen päällikkö. Kuskasimme tulokkaan hänen luokseen. Päällikkö lupasi huolehtia tulokkaasta. Olimme iloisia, että paikkakunnalle asettunut uusi asukas heti sai yhteyden oman heimonsa asukkaisiin. Näin he saattoivat käyttää omaa äidinkieltään yleiskielen ranskan lisäksi.
Tämän jälkeen tajusin syvemmin ikivanhan juutalaisen myös Euroopassa esiintyneen tavan asettua yhteisiin kortteleihin niin, että keskinäinen yhteys oli syvempää kuin vain ulkonaista naapurien välistä kanssakäymistä.
Nykyaikana pakolaisuus on suuri kärsimys miljoonille ihmisille. He ovat joutuneet lähtemään kotiseuduiltaan milloin mistäkin syystä: Sotia, vainoja, luonnon katastrofeja, nälänhätää jne.
Myös Kristityn nimen takia esiintyy vainoa monissa maissa. Marttyyrikuolemia on esiintynyt jokaisena vuosisatana koko kirkon historian ajan. Vuosisataa kohti suurin marttyyrien määrä on ollut viime vuosisadalla vuosina 1900 – 1999.
älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua,
jossa teitä koetellaan,
ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa.
Kristityn elämässä eri ihmisillä on hyvinkin erilaisia kohtaloita. Toisilla menee helpommin, toisille tulee vastuksia pitkin elämää. Mikäli vaikeuksia esiintyy, voi miettiä, mistä ne johtuvat.
Jos ne tulevat omasta huonosta käytöksestä, niin on aihetta parantaa tapansa.
Mutta jos ne tulevat Kristuksen evankeliumin tähden, niin silloin voi vain nostaa päänsä ja katsoa tulevaisuutta kohti. Jumala pitää omistaan huolen. Myös vaivojen ja vaikeuksien alta tie vie eteenpäin. Jumala ei jätä omiaan. Olemme matkalla Jumalan valoa. Jumala antaa toivon ja tulevaisuuden.
mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä,
jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin,
kun hänen kirkkautensa ilmestyy.
Egyptistä takaisin Luvattuun maahan saavuttuaan Jeesus lapsi vietiin Nasaretiin. Sinne oli Herodes Suuren aikana asettunut Daavidin jälkeläisiä. Joosefkin tämän samaisen kuninkaallisen suvun jäseniä.
Toinen lukukappale eli epistola: 1. Piet. 4:12–16
Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, luvusta 4
Rakkaat ystävät,
älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua,
jossa teitä koetellaan,
ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa.
Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän,
mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä,
jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin,
kun hänen kirkkautensa ilmestyy.
Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden,
te olette autuaat,
sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki,
Jumalan Henki.
Kenenkään teistä ei tule kärsiä
murhamiehenä tai varkaana
tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana.
Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä,
vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa.
______________________________
Kreikaksi voi lukea ja kuunnella Raamattua esimerkiksi täällä:
Ruotsin Pipliaseuran sivustolla Raamattu on luettavissa ruotsiksi.
Panen viitteen 2000 ja 1917 ruotsinnoksiin sekä suomeksi 1992 ja pohjoissaameksi 2019
1 Petrusbrevet 4 – Bibel 2000 (med Textkritiska anmärkningar)
Saksan Pipliaseuran sivustolla Raamattu on luettavissa saksaksi
Panen viitteen saksaksi Lutherin käännökseen, ukrainaksi, kreikaksi, latinaksi ja englanniksi NIV käännökseen
1. Petrus 4 – Lutherbibel 2017
Tähän mennessä on viime keväästä alkaen näytetty kuvia kotikirjastoni Raamatuista tai sen osista yhteensä 139 eri kielellä.


Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
luksenburgiksi
https://live.bible.is/bible/LTZBIV/REV/22?audio_type=audio
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
hollanniksi
https://live.bible.is/bible/NLDHSV/REV/22
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
englanniksi
https://live.bible.is/bible/ENGNIVA/REV/22?audio_type=audio_drama
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
gaeliksi
https://live.bible.is/bible/GLABSS/REV/22?audio_type=audio_drama
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
kymriksi eli walesiksi
https://live.bible.is/bible/CYMRNWB/REV/22?audio_type=audio_drama
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
asturian kielellä
https://live.bible.is/bible/ASTBSS/REV/22?audio_type=audio_drama
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
brasilian portugaliksi
https://live.bible.is/bible/PORARA/REV/22
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
portugalin portugaliksi
https://live.bible.is/bible/PORB09/REV/22?audio_type=audio_drama
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
katalaaniksi
https://live.bible.is/bible/CATBSS/REV/22?audio_type=audio_drama
Etukäteen valmistelua varten tutkistelin Ilm. 22:16-17 epistolaa Jeesuksen voiman näytön sunnuntaita varten kuuntelemalla ja samalla lukemalla Ilmestyskirjan luvun kaksikymmentä kaksi
espanjaksi
https://live.bible.is/bible/spanvi/REV/22