Erilaiset tulkinnat kuuluvat kirkkoon. Kirkossa on alusta asti ollut erilaisia näkemyksiä kristillisestä sanomasta ja Jeesuksesta. Tärkeintä ei ole olla oikeassa, vaan luottaa Jumalaan kaikessa. Oikea Jumala paljastaa kaiken ihmiselle kuoleman jälkeen. Usko vaihtuu näkemiseen. Jeesus Nasaretilaisen sanoma oli hyvin yksinkertainen ja kuvattavissa muutamalla sanalla: syntien anteeksiantaminen, ikuinen elämä Taivaassa kuoleman jälkeen ja rakkauden kaksoiskäsky eli Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi. Tähän voisi nykypäivänä lisätä vielä kehotuksen rakastaa luontoa ja huolehtia siitä kaikin tavoin.
Kuka Jeesus Nasaretilainen oikein oli? Kirkossa syntyi erilaisia näkemyksiä ja tulkintoja asiasta. Vaihtoehtoja oli monia:
1. Dynamistisen kristologian mukaan Jeesusta pidettiin Jumalan Poikana eli Jumalan Valittuna eli ihmisenä, joka toimi jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla. Tässä tulkinnassa Jeesus oli Jumalan armon opettaja tai julistaja, Jumalan lähettiläs.
2. Subordinationismi piti kirjaimellisesti Jeesusta Jumalan Poikana, jonka Jumala oli luonut jossakin vaiheessa. Jeesus olisi siis alemmanasteinen jumalallinen olento tässä tulkinnassa. Oli aika, jolloin Jeesusta ei ollut. Tässä tulkinnanssa Jeesus ei ole missään tapauksessa Jumala eikä ole samaa olemusta kuin Jumala. Subordinationismi oli tiukasti monoteistinen ja looginen ja piti yksin Isää Jumalana. Edustaja oli mm. Areios.
3. Modalistisen monarkianismin mukaan Jeesusta pidetään historiallisena Jumalan ilmenemismuotona. Muita ilmenemismuotoja olisivat Isä ja Pyhä Henki.
4. Homousianismissa on olemassa yksi jumalallinen olemus ja kolme persoonaa itsenäisesti. Sama olemus yhdistää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Tätä näkemystä kutsutaan myös kolminaisuusopiksi.
5. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesus oli ihmiseksi tullut salattu Jumala. Tässä mallissa Jeesus = Jumala = Isä = Allah.
6. Jeesus oli tavallinen juutalainen ihminen, jolla oli oma sanoma Jumalasta.
7. Ateistit olivat oikeassa. Jumalaa ei ole olemassa. Jeesuksen elämä päättyi hautaan kuten kaikilla muillakin.
Raamattu on historiallinen kirkon kirja, jonka ovat kirjoittaneet ihmiset oman ymmärryksensä mukaan. Kirja on omaan aikaan ja paikkaan sidottu. Kun luet Raamattua, luet sen kirjoittajien näkemyksiä ja tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan, et mitään Jumalan ilmoitusta. Jeesus Nasaretilaisen sanoma oli hyvin yksinkertainen ja kuvattavissa muutamalla sanalla: syntien anteeksiantaminen, ikuinen elämä Taivaassa kuoleman jälkeen ja rakkauden kaksoiskäsky eli Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi. Tähän voisi nykypäivänä lisätä vielä kehotuksen rakastaa luontoa ja huolehtia siitä kaikin tavoin. Tämä pääsanoma on säilynyt koko ajan eikä se ole muuttunut missään vaiheessa. Kirkossa oli alusta saakka erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Niinpä jokainen evankelista esittää oman tulkintansa Jeesuksesta ja hänen sanomastaan.
Huomasin vasta äsken, että viestien keskusteluasetukset on oletuksena suljettu. Minä haluan toimia aina avoimesti. Ny muutan aina asetuksissa keskustelut auki.
Taitaa omassa kansakirkossammekin olla kovin erilaisia näkemyksiä vallalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jokin niistä olis toista oikeampi.
Toisaalta, jos ”kristinusko” voi olla lähes mitä tahansa, se ei ole oikeastaan yhtään mitään todellista; ja jos se ei olisi mitään todellista, miksi siitä sitten kiisteltäisiin. Mahdollisten tulkintojen jaajennettu kirjo ei taida kirkon jäsenmäärää kuitenkaan lisätä – tai ylläpitää, varsinkaan kun ei edes hyväksytä aina sitäkään, mitä on tunnustuksissa entuudestaan sovittu.
Jos (todellinen kirkko) on päätynyt pitäytymään vahvistettuihin omiin käsityksiinsä, miksi niiden rinnalle pitäisi ottaa uudelleen sellaisia käsityksiä, jotka on jo aikoinaan hylätty: eikö olisi helpompi antaa muodostaa erilaisia ryhmittymiä eri nimillä/uskonnoilla ja todeta: näin me uskomme (kuten yhteisen kirkon uskontunnustuksissa on tehty).
Ei meidän tarvitse enää toisinajattelijoita kuitenkaan rovioilla polttaa, annetaan heidän muodostaa omat ryhmittymänsä, mutta pitäkööt eri nimensä. Onhan meillä erilaisia kristillisperäiusiä muitakin uskonnollisia ryhmittymiä.
Kirkon uskottavuutta syö se, että kirkko tuhosi 300-400 luvulla toisinajattelijoiden tai toisinuskovien teoksia tehokkaasti polttamalla ja vei jälkipolvilta mahdollisuuden itse tutkia ja arvioida, mikä tulkinta olisi paras ja historiallisesti tosi. Rooman keisari päätti palauttaa Areioksen kunnian, mutta Kolminaisuuden puolustajat myrkyttivät hänet. Kirkon toiminta vaikuttaa varsin raukkamaiselta ja totuuden piilottamiselta muilta. Sama koski gnostilaisten kirjoitusten järjestelmällistä tuhoamista kirkossa.
Kirkko muokkasi perimätietoa Jeesuksesta sopimaan Nikean uskoon. Se ei ole historiallista rehellisyyttä. Kirkko myös sensuroi ja muokkasi juutalaisten teoksia keskiajalla tukemaan kirkkoa. Kyllä näistä historian epäkohdista on vedettävä selkeät johtopäätökset: kirkko teki Jeesuksesta Jumalan ja halusi piilottaa todisteet, mutta kaikesta jäi selvät todisteet erilaisiin evankeliumeihin ristiriitoina ja teologisian eroina. Wille Riekkinen tietää tämän kaiken ja vaatii siksi kirkolta rohkeita uudistuksia. On aika palata historiallisen Jeesuksen opetuksiin.
Siinä on tietenkin paljon totta, että kirkon toiminta ”toisinajattelijoiden” käsittelyssä on ollut toisinaan sellaista, jota on syytäkin ihmetellen ja kauhistellen arvioida. Ja on sorruttu ”kuvienraastamiseen” ym.
Nykykirkon ongelma ja uskottavuuden ongelma on, että se ei enää ole oikein mitään erityistä, mitä ei muualla olisi; se ei oikein tahdo (!) erottua muusta ei-kirkollisesta muuten kuin ehkä ääneen siitä vakuuttamaan yrittämällä. Jos se itse itseään yrittää suosoitella, ei synny todellista uskottavuutta.
Siitä, että ”muiden” kuin ”nikealaisen tulkinnan” kirjoituksia ei enää ole, ei voi tehdä sitä tulkintaa, että ne olisivat ns. oikeampia, oltiinpa sitten kirkon joistain historian menettelytavoista sitä tai tätä mieltä. Historiallisesti on toki selvää, että erilaisia kertomuksia, myyttejä ”hypoteeseineen” on ollut, on ja tullee olamaan vastakin. Onhan nytkin ollut havaittavissa esim. ns. uusgnostilaisuussävytteiatä virittyneisyyttä kirkollisessa ja maallisessakin kulttuurihistoriassa. Vaikka vanhojen ”teorioiden” kirjallisuutta ei enää systemaattisessa muodossa olekaan, tuntuvat vanhat ajatusrakennelmat ja filosofiat yhä nosavan päätään, jopa kirkollisissa ”sisäpiireissä”, kenties eriliasiessa yksityiskohtaisessa muodossaan kuin muinaiset vastaavankaltaiset ajatusrakennelmat.
Kirkon uskottavuus ei tule siitä, että se oilisi aina toiminut ”avarakatseisesti” tai edes aina oikein. Uskottavuuden ratkaisee kirkon suhde ikuiseen totuuteen, johin kuuluu myös oman menneisyytensä ”penkomisen” salliminen krtiikkeineen ja ikävinekin piirteineen. Uskottavuus ratkeaa sen pohjalta, uskooko kirkko itse siihen, mitä se väittää opettavansa, vastaako kirkon opetus totuutta paitsi tässä ja nyt, myös tulevaisuudessa.
Jeesus Kristus ei voi olla sekä ihminen että Jumala samanaikaisesti, ellei Hän ole niitä molempia, olematta kuitenkaan puoliksi sitä ja puoliksi tätä. Puolijumalia tai puoli-ihmisiä on vain mielikuvituksissamme, joskus ideologioiden alkuunpanijoissakin (vaikka ei ehkä julkilausutusti). Poissulkevat käsitykset saati todellisuudet eivät sovi todellisuuspohjaiseen kirkkoon.
Ajatus, että ihmisen järki ja oma logiikamme määrittäisi hyväksyttävän todellisuuden luonteen, on pelkkää uskottelua.
Jälkimodernissa ajassamme on toisaalta irtauduttu koko varsinaisesta todellisuuskäsityksen reaalisuudesta, joten sen vuoksi ajassamme pyritään uudelleen elvyttämään myös vanhoja toive- tai pelkokäsityksiä tukevia jai niistä kumpuavia ajatusrakenteita ja tulkintoja. Ei uutta Auringon alla… Usko koko reaalitodellisuuden (tai todellisuuksien?) reaalisiin ristiriitaisuuksiin ei luo uskottavuutta, ei tieteessä eikä kirkossakaan. Todellisuus on kohdattava silloinkin, kun se ei miellytä kaikilta osin. Niin on kirkossakin. Totuutta ei rakenneta, tosuus on.
Tässä ja aikaisemmissa kirjoituksissasi on niin paljon höhöpöä, ettei viitsi edes vastata. Paras olisi, että lukisit vain juutalaisia satuja. Kirkko Jumalan valittu kansa on aina varonut vääriä juutalaisten valheita. Jo alusta asti juutalaiset torjuivat Messiaan, onneksi ei kaikki. Juuralainenkin voi saada syntinsä anteeksi, temppeli on Kristus Jumalan valittu ja voideltu. Neitsystä syntynyt jumalallisen ja inhimillisen luonnon omaava Jumala. Yhtä Isän kanssa, sama jumaluudessa ja voimassa.
Voit tietysti paisua juutalaisissa loruissa ja taistella kirkon totuutta vastaan vyöryttämällä harhaoppista kristologiaa, haikailemalla gnostilaista kioski kirjallisuutta. Määrittelemällä Jumalan uudestaan vaikka miksi. 😇😇😇
Kirkko ei omista totuutta, mutta kirkko on todistettavasti muokannut hyvinkin vapaasti perimätietoa Jeesuksesta. Se ei olisi muuten polttanut toisinuskovien teoksiakaan aikanaan. Olisi ollut helppo todistaa muutokset. Rooman keisari oli palauttamassa Areioksen kunnian ja paluun kirkkoon, mutta Nikean kannattajat ehtivät edellisenä päivänä myrkyttää hänet. Kirkko teki kaikkensa salatakseen perimätiedon muokkauksen. Jäljet näkyvät vieläkin Uudessa Testamentissa: ristiriidat ja teologinen epäyhtenäisyys, mikä näkyy suorina havaintoina teksteistä. Siihen ei tarvita mitään rakettitiedettä.
Kristinusko on juutalainen uskonto. Jeesus oli juutalainen ja hän noudatti juutalaisten tapoja ja lakia. Tästä huolimatta Jeesus ei täyttänyt yhtäkään juutalaisuuden Messias-vaatimusta – eikä niissä ole kysymys mistään juutalaisten valheista. Kirkko keksi, että Jeesus olisi Messias – täyttämättä oikeasti juutalaisuuden vaatimuksia asialle. Kirkko myös teki Jeesuksesta Jumalan, kuten Wille Riekkinen on todistanut.
Pasi, maailma on ollut aina täynnä kaikenlaisia harhaoppeja. Ihmisellä on niin vilkas mielikuvitus. Alkuseurakunnan kristityistä sanotaan kuitenkin: Apostolien teot: 2:42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
Kohtaan 7 liittyen. Tiedekään ei pysty todistamaan, ettei Jumalaa ole olemassa.
Jotta voisi puhua harhaopista, pitäisi tietää oikea oppi. Sitä ei kukaan pysty varmuudella tietämään enää kirkossa. On vain erilaisia tulkintoja, joita voidaan verrata ja arvioida. Minun puolestani jokainen saa uskoa miten haluaa. Minä en ole kiinnostunut muiden uskosta. Minua kiinnostaa yksin historiallinen totuus Jeesus Nasaretilaisesta ja koetan ottaa kaikki tekijät ja havainnot huomioon. Kirkossa ei ole tänä päivänä hajuakaaan, mitä juutalaiset ja islamilaiset eksegeetit ovat löytäneet. Eksegetiikassa käytetään kirjallisuudessa apuna yleensä vain eurooppalaisia tai amerikkalaisia tutkijoita. Ei kovin tieteellistä touhua ja rehellistä. Johtopäätökset kirkon ulkopuolella ovat musertavia kristinuskon kannalta. Kukaan ei pääse karkuun Totutta. Se paljastuu kaikille kuoleman jälkeen. Minä en tiedä, mikä Totuus on 100%, mutta minulla on oma arvaukseni ja perusteltu näkemykseni siitä. Olen koettanut ottaaa kaikki lähteet huomioon. Vaikka jätin teologisen tiedekunnan kauan sitten ja vaihdoin toiselle alalle, olen omatoimisesti tutkinut asioita ja läpikäynyt erilaisia lähteitä ja kirjallisuutta maailmalta.
Ei Wille Riekkinen mitään ole ”todistanut”, sillä todistaminen ei ole itsessään tieteellistä (saati historiatieteellistä) vaan todistaminen kuuluu matematiikkaan tai logiikkaan. Riekkinen on korkeintaan argumentteineen pyrkinyt perustelemaan väitteitään. Näin siis, jos yritetään pitäytyä tieteellisessä keskustelutavassa. Riekkinen väittää jotain, jotkut toiset tutkjat jotain muuta. Millä perusteella ketäkin uskoo, siinä pulma. Argumentteja puoleen jos toiseenkin vasta-argumentteine on ja keksittäneen yhä lisää.
Siinä olet oikeassa, Pasi hyvä, että kirkko ei omista totuutta. Totuus on, eikä sitä kukaan voi ”omia” itselleen. (Jos oletetaan, ettei kaikki ole ”vain tuhatta tulkintaaa”). Ei Riekkinen enkä minäkään. Ihmiset tai ”ryhmittymät” voivat tietenkin edustaa totuudellista pyrkimystä. Oliko Rooman keisari sitten paremmin perillä ehdottomasta historiallisesta totuudesta kuin kirkko, sen jälkeen kun aiemmat keisarit olivat ensin vainonneet ja ”evakuioineet” kritittyjen kirjoituksia? Vai olisiko sittenkin niin, että Rooman keisari halusi jostain (poliittisesta?) syystä itse suosia ”tietynlaista” tulkintaa tai tulintojen kirjoa historiasta ja Jeesuksesta? Nuo jäänevät spekulaatioiksi tai hypoteeseiksi ”tiukan” historiatieteen kannalta.
Tieteessä ei hyväksytä ”jumalakortin” käyttöä, joten Kristuksen Jumaluus ei kuulu tieteelliseen ”käsitysavaruuteen” eikä tällainen ”jumalaa hyväksymätön” tieteellinen käsityslähtökohta voi silloin tietenkään ottaa edes kantaa siihen onko todellinen Jeesus Kristus tosi Jumala vai eikö ole; ei, vaikka tosinaan väitetään, että tiede on ”todistanut” Jeesuksen vain ja ainoastaan ihmiseksi (perustuen lähtökohtaoletukseen, että jumala ei ole kelvollinen selitysvaihtoehto).
Mitä tulee teologiseen epäyhtenäisyyteen, voi pohtia sitäkin kuinka yhtenäinen teologia olisi, jos kaikki mainutut Jeesus-käsitykset olisivat totta tai pidettäisiin voimassa samanaikaisesti. Ja voi kysyä sitäkin, miksi ”kristinuskon” teologian pitäisi olla ja pysyä yhtenisenä tai epäyhtenäisenä myös ajan saatossa, vai tuleeko siihen yhä lisää eri perinteitä; vai laitetaanko perinnekertymään jossain tietyssä vaiheessa ”stoppi”?
Kirkko on käsittääkseni lähtenyt siitä, että kristinuskon teologia on yhtenäistä, vaikka kaikista asioista ei aivan täsmälleen yksimielisiä oltaisikaan. Ovathan myöhemmin jotkut pitäneet jopa islamia kristinuskon ”harhaoppisena” muunnelmana. Ja jotkut puhuvat jopa ”ateistisesta kristinuksosta”. Millä perusteella sitten kristinuskon olemus pitäisi rajata, jos ei ns. klassisten uskontunnustusten? Vai onko kaikki sittenkin vain vallantahtoa tulkintojen vallinnassa?
Siinä varmaankin, Pasi hyvä olet oikeassa, että monenlaisa käsityksiä kristinuskosta on ollut ja on edelleen, kuten ”kansankirkkomme” kirkolliskokouskin näytti ilmentävän.
Ajassamme pyritään säilyttämään ajattelun vapaus, ja hyvä niin. Uskoja ja uskomuksia on erilaisia.
Jos kaikkia ajatusmalleja tai uskomuksia, vieläpä muuttuvia, kuitenkin nimitetään samalla termillä, ajaudumme totaaliseen epäyhtenäisyyteen, ei ainoastaan teologiassa vaan laajemminkin.
Toivosen kaavailema messias olisi puhtaasti maallinen messias. Sinä, Pasi, et ole täällä ilmoittanut tarkkoja käyttämiäsi lähteitä. Varmasti myös lukemasi lähteet ovat antaneet sinulle erilaista ja keskenään ristiriitaista tietoa näistä asioista.
Muuten nykyajan muslimitutkijat hyväksyvät Jeesuksen neitseestäsyntymän uskonkappaleena, koska se on Koraanissa, mutta he tulkitsevat sen Jumalan voiman merkiksi, eivät todisteeksi Jeesuksen jumaluudesta.
Katso, rakas kristitty, Jumala ei ole autuuteen määrännyt mitään vaivalloista, vaan aivan helpon tien; se on niin suora, etteivät hullutkaan voisi siitä eksyä. Se on nimittäin ainoastaan usko ja kaste. Tämä on uusi, ihana ja otollinen armoliitto, joka kuuluu Jumalan suurimpiin hyviin töihin, että Hän näet on meille kurjille madoille määrännyt niin helpon tien iankaikkiseen autuuteen. Mutta koska tämä, nimittäin tuntea olevamme Kristuksessa autuaita ja tietää, mitä autuus on, ja kuinka rikkaita me olemme Jeesuksessa Kristuksessa, on kaikkein korkein taito ja viisaus, joka on kaikilta maailman viisailta syvään salattu, niin neuvon minä teitä totisesti ja ahkerasti sitä oppimaan ja mieleenne painamaan.
Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 96, SLEY, 1925.
Muuten tuli mieleen erään Helsingin eksegeetin, muistaakseni Outi Lehtipuun väite, että äiti Maria antoi Jeesus-lapselle piiskaa tämän pahankurisuuden vuoksi. Siitä taisi olla kuvakin jossakin kirjassa. Näinhän järki päättelee, kun Jeesusta pidetään vain ihmisenä.
Eksegeetti Kari Kuula esim. puhuu kirjassaan kolmesta eri Jesajasta. Näin mm. siksi, ettei hänen mukaansa Jesaja Jumalan vaikutuksesta pystynyt ennustamaan Kooreksen vapauttavan israelilaiset pakkosiirtolaisuudesta.
Eksegeetti Timo Veijola pisti minut kerran tenttimään erään teoksen. Siinä käsiteltiin Filippuksen ja Kandaken hoviherran keskustelua Apostolien tekojen kahdeksannessa luvussa. Kun hoviherra kysyy Filippukselta: ”Kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?”, vastaus piileekin joidenkin eksegeettien mukaan tässä kysymyksessä eli itsestään? Silloin ei välitetä mitään siitä, miten Filippus selitti asian hoviherralle.
Joidenkin eksegeettien mukaan profeetta puhuu Israelin kansasta.