Mitä olisi mahdollista saada aikaan, jos perinteinen herätysliikeväki kohdistaisi kirkollisveroihin käyttämänsä rahat suoraan omaan toimintaansa?

Me Jumala-, ihmis- ja Raamattu-käsityksessämme perinteistä apostolista teologiaa edustavat mietimme ja surkuttelemme jatkuvasti sitä, miten meidän elintilamme jatkuvasti vain kaventuu Suomen ev.lut. kirkon hallitsemassa kirkollisuudessa. Viimeisimmän huolenaiheen laukaisi Kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Katri Korolainen, joka ehdottaa papeille siirtymäaikaa, jonka kuluessa heidän pitäisi ratkaista, ovatko he valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Uusia pappeja ei pitäisi Korolaisen mukaan vihkiä virkaan lainkaan, elleivät nämä suostu vihkimään sateenkaaripareja avioliittoon.

Kirkolliskokousedustaja esittää: Papeille vihkimisiin määräaikainen omantunnonvapaus

Mitäpä, jos me perinteisen Raamattu-näkemyksen edustajat ryhtyisimme miettimään mahdollisuuksiamme, sen sijaan että surkuttelemma itsemme hengiltä…

 

Teen seuraavassa suuntaa-antavan laskelman, jossa kuvaan sitä potentiaalia, joka on suhteellisen pienelläkin uskovien joukolla. – Arvioin perinteisen Raamattu-näkemyksen omaavan herätysliikeväen määrän varsin pieneksi (20 000), vain noin 0,5% koko Suomen ev.lut. kansankirkon jäsenistöstä. – Todellisuudessa (tilastojen mukaan konservatiiveiksi itsensä arvioivien suhteen) on toki mahdollista, että Raamattu-näkemykseltaan tunnustuksellinen vaihtoehto voisi koota vaikkapa nelinkertaisen määrän suomalaisia kristittyjä. – Minun seuraavassa tekemäni arvio on kuitenkin hyvin varovainen.

Edelleen varovaisesti arvioiden nykyinen kirkollisveron määrä voisi olla herätysliikeväen keskuudessa vaikkapa 250 euroa vuodessa (emme ole varmaan niitä kaikista suurituloisempia).

Kun herätysliikeväen määräksi arvioidaan 20 000 henkilöä, siitä seuraa em. kirkollisverotuloina noin viiden miljoonaan euron tulokertymä.

Jos yhdelle seurakunnan työntekijälle riittäisi palkaksi 2050e/kk, siitä seuraisi työnantajakuluina n. 30 000 euron vuosittainen lasku yhtä seurakunnan työntekijää kohti. Viiden miljoonan tuloilla voisi siis teoriassa maksaa palkan noin 165 henkilölle.

Kuvitellaan, että uusi herätysliikepohjalta syntyvä organisaatio jakaisi työtehtävän näin: Hallinto viisi henkilöä, ulkomainen työ 30 henkilöä, kotimaan työ 130 henkilöä.

Jos haluttaisiin tarjota koko Suomea kohtuudella palvelevaa kirkollista toimintaa, siihen tarvittaisiin ainakin 100 seurakuntaa. 20 000 jäsenestä koostuvan organisaation puitteissa yhden seurakunnan keskimääräinen koko voisi näin olla noin 200 täysi-ikäistä henkilöä. Tämänkokoiselle joukolle olisi mahdollista palkata Suomen laajuudessa jopa reilut 150 työntekijää, jos pelkästään kirkollisverot kohdistettaisiin oman herätysliikkeen työhön.

Lisäksi 100 seurakuntaaa tarkoittaa noin 500-1000 euron kolehtikertymää/viikko/srk. Havaintojeni mukaan tavallinen herätysliikekristityn kolehtisumma on n. 5 e/jumalanpalvelus. Se tuottaa n. 500 euron viikottaisen kolehdin, jos jokainen jäsen käy messussa kaksi kertaa kuukaudessa (joka lienee aktiiviselle kristitylle melko normaali rytmi). Näin laskien tämä tarkoittaa yhteensä 26 000 euron lisätuloja/vuosi. Tämän summan voi katsoa monesti riittävän edullisella alueella 150-200 neliön kokoisen liikehuoneiston vuosittaisiin vuokra- ja käyttökuluihin (sis. sähkö, vesi, lämpö).

Yhteenvetona uskallan siis väittää, että Suomen ev.lut. kirkon herätysliikekristityillä olisi varsin hyvät mahdolliset taloudelliseen ja toiminnalliseen omavaraisuuteen koko Suomen tasolla, jos vain oman jäsenistön kirkollisverot kohdentuisivat niiden omaan toimintaan.

Mikäli tätä teoreettista laskelmaa vielä kohtuullistaa hieman, voidaan 130 kotimaantyöntekijän määrää laskea esim. 10 henkilöllä, jolloin koko maan budjettiin vapautuu n. 300 000 euroa käytettäväksi esimerksi diakonia-avun tarpeisiin. Tämä voi toki kuulostaa pieneltä summalta, mutta esim. sopivien yhteistyötahojen ja kauppojen kanssa tehtyjen sopimusten verkostossa voi esim. ruoka-apua pyörittää jopa nollabudjetilla (kuten meillä Lpr:ssa jo vuosien ajan). – Arvioni ulkomaisen työntekijöiden määrää voi olla myös syytä kohtuullistaa samassa suhteessa kuin kyseisessä kohdemaassa eläminen aiheuttaa lisäkuluja, mutta esim. Venäjälle suuntautuvaa ulkomaista työtä on lähialueilla mahdollista tehdä hyvin pienin kustannuksin.

Lopputuloksena voidaan nähdäkseni periaatteessa pelkällä herätysliikeväen kirkollisvero- ja kolehtitulojen kohdentamiselle (ja työntekijöiden vaatimattomaan palkkaan suostumisella) saavuttaa noin 150 hengellisen työntekijän organisaatio ja siihen liittyvien toimitilojen kulujen kattaminen. – On myös hyvä huomata, ettei tämä esimerkkilaskelmani tarkoita herätysliikeväen antamien lahjoitussummien korottamista, tai kymmentysten maksamista, vaan ainoastaan nyt kirkollisveroihin menevän summan tarkemman kohdentamisen ja omien messukolehtien keräämisen!

Meillä, herätysliikeväellä, on käytettävissään valtava potentiaali Jumalan valtakunnan työhön. Jos tämä joukko pakotetaan valitsemaan saatanan ja perkeleen välillä, on parempiakin vaihtoehtoja. Suomessa voi vielä järjestää uskonnollista toimintaa myös ev. lut. kansankirkon seinien ulkopuolella. Jos tulee pian aika, jolloin perinteiset herätysliikekristityt päättävät joukolla vapauttaa käytettävissään olevan potentiaalin, on tärkeää rukoilla Jumalalta viisautta, että osaisimme järjestötyöntekijöinä ottaa sen vastaan nöyrästi ja uudesta alusta iloiten.

En tiedä eskaloituvatko asiat niin, että tämä tapahtuu minun aikanani. Minä kuitenkin rohkaisen jokaista tutkimaan sydäntään ja arvioimaan aikojen merkkejä. Jos oma osallistuminen jonkin uskonnollisen yhteisön toimintaan tarkoittaa vääryyteen osallistumista, tai sen rahoittamista, on aika antaa panoksensa muualla. Sanoohan apostoli Paavali:

”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ”Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”. Sentähden: ”Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias”.” (2Kor.6:14-18)

 

Ps.

Tämän blogin keskustelu on tarkoitettu perinteiseen Jumala-, ihmis- ja Raamattu-käsitykseen tunnustautuville kristityille. – Jos joku kannattaa homoseksuaalisten parisuhteiden kirkollista siunaamista, tai naisten toimimista pastoreina, tämä blogikeskustelu ei ole häntä varten. – Tällä varauksella haluan välttää tässä blogissani ei-rakentavaa riitelyä.

  1. Varmaan naita laskelmia jo tehdaan, ja viisasta on varautua. Mutta mitapa jos sama energia suunnattaisiin kirkon sisaiseen uudistukseen. Kirkkomme surkea alennustila voisi muuttua!

  2. Kun tuun Suomeen takaisin syksylla niin ajattelin ryhtya hommiin. Voidaan palata asiaan silloin. Ytimessa on kirkon aikuistoiminnan elvyttaminen. Siihen tarvitaan meilta kaikkia ja monenlaisia toimia.

  3. Apostoli Paavali :”Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ”Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”.”

    Jumalan temppeliähän te papeiksi siunatut Isät, patriarkat, olette sieluni silmissä edustaneet. Henk.koht. en ole koskaan kokenut olevani Jumalan temppeli ja olen iloinnut siitä, että olen liturgioissa voinut kokea tuon temppelin olemassaolon. Kohtelu, jonka olette tässä yhteiskunnassa joutuneet kokemaan, on mielestäni alle kaiken arvostelun eikä sille näytä loppua olevan. Voimia teille kaikille olipa ratkaisunne tulevaisuudessa mikä tahansa.

  4. Meitä on herätysliikeväessä yhä paljon, joilla on ihan tyydyttävät toimintamahdollisuudet kirkossa. Eri seurakunnissa ja eripuolella maata on ihan erilaisia seurakuntia ja suhtautumista kirkon kriisiinkin. Pääkaupunkiseudun tilanne vääristää kuvaa. Ei tule mieleenkään jättää tätä hyvin toimivaa seurakuntaa. Sellaiseen en näe mitään tarvetta.

  5. Timo P. laittaa painopisteen aikaan, jolloin hän palaa takaisin…
    Pekka P. sulkee silmänsä ja korvansa siltä todellisuudelta, että suuren laivan kurssi hoipertelee, pohjassa on reikiä ja monet ovat jo nousseet pelastusveneisiin.

    Onko täällä Kotimaa24:ssa yhtään keskustelijaa, joka pohtisi mahdollisuutta muutokseen? Myönteistä mahdollisuutta itsenäiseen toimintaan?

    • On täällä varmasti minun lisäkseni muitakin näitä miettineitä. Suomen kristillisyys on niin pirstaleina.

      Onhan meillä jo LHPK eräänlaisena vaihtoehtokirkkona. Siihen liittyminen on yksi vaihtoehto. Itse en pidä heidän kaikista opin painotuksista, joten olen jättänyt liittymättä, vaikka sinällään arvostan heidän työtään. Tämä on tietysti jo ongelma sinänsä jos olemme kuin valintamyymälässä etsimässä sitä täydellistä.

      Jumalan valtakunta ei kuitenkaan tule näkyvällä tavalla vaan on sisäisesti meissä. En siksi laske niin paljoa ulkonaisen päälle, jos sydän on puhdistettu Jeesuksen verellä. Ehkä tämä sekavuus on sitä pientä ahdistusta ennen tulevaa kirkkautta.

      Mitä pitäisi tehdä on, että pysymme paikoillamme, olemme rukouksessa ja taistelemme Jumalan sana aseenamme kaikkia pimeyden valtoja vastaan alkaen omasta lihastamme. Ehkei tätä enää kauaa kestä. Mutta jos kestääkin, mitä muutakaan voimme lopulta tehdä? Kaikki kirkot, liikkeet ja yhdistykset sekoittuvat aina jollain tavalla perkeleen töillä ja pitävät sisällään teeskentelijöitä ja totuuden vastustajia. Jumalan Sana synnytäköön myös näkyvät kirkot tähän maailmaan.

      Ei sillä, ettenkö kaipaisi suuresti sellaista kokoontuvaa seurakuntaa, joka todella uskoisi.

    • Kiitos Joni ajatuksestasi,

      Suomalaisen kristillisyyden vahvuuksia on harkitsevaisuus. Se on hyvä.

      Varsin moni on kuitenkin jo harkinnut tukevansa taloudellisesti jotakin enemmän omaa uskonymmärrystä edustavaa kristillistä tahoa kuin Suomen ev.lut. kk. Tämä blogi pohtii tätä mahdollisuutena. Siitä kyselen nyt näkökulmia tietoisena siitä, että kaikki inhimillinen elää synnin todellisuudessa.

    • Joni,

      LHPK vastaa varmasti varsin hyvin tätä, mutta siitä huolimatta perinteisen herätysliikeväen joukossa on vielä valtavasti käyttämätöntä potentiaalia, joka vaikuttaa havaintojeni mukaan seuraavan nykyistä kehityksen suuntaa sekä turhautuneena että masentuneena. – Voisiko olla niin, että tämän potentiaalin vapauttaminen ja koordinoiminen vastuullisesti synnyttäisi jopa herätyksen Suomeen?

  6. Munulta taisi jäädä lukematta viimeinen blogini, kun noin höperöitä ajatuksia minusta esittelee.

    • Pekka P.
      Tämä on varmaan viimeisin blogisi: https://www.kotimaa.fi/blogit/kirkon-kohtalon-kysymykset-on-jo-ratkaistu/

      Minusta em. blogisi ja em. kommenttisi ovat sisäisesti ristiriidassa. Tunnut ajattelevan, että omat toimintamahdollisuudet ovat syy olla reagoimatta todellisiin ongelmiin. – Tämä on toki herätysliikkeissä aika yleinen ajatustapa. Ei haittaa, vaikka lapsityön pääteologit edustavat liberaaliteologiaa ja johtavat näillä teeseillään lastemme kasvatusta. Ei haittaa, vaikka nuorisotyössä esiinnytään johtajien toimesta moniarvoisuuden utopian puolesta. Ei ole erityistä ongelmaa mennä saman sateenvarjon suojaan, vaikka lähetystyöhön lähetetään homopareja… KUNHAN MEILLÄ ON YHÄ OMA PIENI TILA OMALLA PAIKKAKUNNALLAMME TOIMIA HERÄTYSLIIKEKRISTITTYINÄ!

      Ei ole salaisuus, että perinteisten herätysliikkeiden väki on Suomessa jo riidellyt itsensä kipeäksi kirkkokysymyksessä. Luultavasti jo tuhannet ovat eronneet Suomen ev.lut. kirkosta. Suhde heihin jakaantuu. Jossakin päin Suomea he ovat täysivaltaisia järjestöjen paikallisosastojen tms. edustajia. Jossakin heistä mielellään vaietaan, mutta sallitaan silti oikeus opettaa ja käydä messuyhteisöjen ehtoollisella. – Ja on myös konservatiivisia yhteisöjä, joissa heitä pidetään ulkopuolisina…

      Perinteisetkään herätysliikejohtajat eivät ole vielä saavuttaneet konsensusta niistä rajanvetokriteereistä, milloin kirkko lakkaa olemasta kirkko ja siitä on syytä erottautua. Tästä johtuen monet perinteiset herätysliikekristityt ovat kuin lauma ilman paimenta, ja jokainen tekee kirkkokysymyksessä vain henkilökohtaisia ratkaisujaan.

      Tämäkään blogi ei ole ensisijaisesti pyrkimys luoda kriteerejä sille, milloin jokin kirkko lakkaa olemasta kirkko, ja siitä on aika lähteä. En näet halua tässä blogissani astua esimiesteni varpaille. Erityisesti heidän kuuluu isossa kuvassa ottaa tähän kantaa.- Tämä blogi on kuitenkin puheenvuoro siitä, mitä mahdollisuuksia avautuu, jos suhteellisen pieni joukko kristittyjä kohdistaa vaatimattoman kirkollisveronrahansa ja kolehtinsa kokonaan oman toimintansa mahdollistamiseen. – Tästä toivoisin keskustelua. En nimittäin usko, että joukossamme on sellaista viisautta, että saavuttaisimme tällä foorumilla yksimielisyyttä siitä, milloin on aika reagoida Exoduksen tavoin. Eikä kai Mooseskaaan järjestänyt kansanäänestystä Egyptistä lähdöstä! Itsenäiseen toimintaaan liittyevien myönteisten mahdollisuuksien miettiminen on tämän blogin teema, ja myös helpompaa.

      Ja ehkä tällä on myös jotakin arvoa em. vaikeiden kysymysten äärellä… Perinteiset herätysliikkeet ovat eläneet viime vuosikymmenet pääosin vaihtoehdottomuuden tilassa. Ei ole ajateltu juuri muuta vaihtoehtoa kuin Suomen ev.lut. kirkko. Tämä on kuin osa uskontunnustusta. –
      Näkisin kuitenkin niin, ettei meillä olisi niin suurta taipumusta katkeraan, traumatisoivaan ja loputtomaan purnaamiseen, jos on olemassa aitoja vaihtoehtoja. Näen yhdeksi perinteisen konservatiivijoukon ongelmaksi, että oman kirkon tilasta purnaamisesta on jo tullut kuin jokin yhteenkuuluvuuden tunteen rakennuspalikka, mutta samalla innovatiivinen toiminta on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta melko lailla lamassa. – Tämä blogi on pyrkimys ulospäin katsomiseen ja sen avaamiin mahdollisuuksiin (evankeliumin tähden).

  7. Miksi Manu luopuisin menestyvästä hengellisestä toiminnasta ja perustaisin oman seurakunnan tyhjän päälle. En näe siinä oikein mielekkyyttä.

    • Pekka P.

      En tunne menestyksekästä seurakuntaasi, enkä siten voi siitä keskustella. Sen sijaan kirjoitan siitä todellisuudesta käsin, jossa monet perinteisen kristillisen uskonymmärryksen omaavat yhteisöt eivät enää saa uskonsa mukaisia pastoreita ehtoollismessuihin, kasteisiin ja muihin pastorin palvelusta vaativiin tilanteisiin. Kirjoitan myös näkymästä, jossa kirkolliskokousedustaja haluaa yhä kiristää ruuvia. – Ennen kaikkea kirjoitan kuitenkin mahdollisuudesta aitoon muutokseen!

  8. Jos päädytään tilanteeseen, missä herätysliikeiden väki ei enää voi olla kirkossa, ja vaihtoehdoksi jää uuden kirkon tai herätysliikkeen tms. perustaminen, eikö tästä tule uusi vapaakristillinen kirkko tai liike? Ainakin suhteessa itse kirkkoon. Suomea luonnehditaan maailman luterilaisimmaksi maaksi eikä tämä maamme todellakaan ole mikään vapaiden suuntien mallimaa. Kuitenkin ehkä 70 000 suomalaist uskovaa kuuluu vapaisiin suuntiin. Ei se ihan vähänkään ole.

    Tässä mielessä kannattaa tutustua vapaiden suuntien talouden hoitoon ja tapohin rahoittaa toimiintaa.
    Tästä on erilaisia opetuksia, mutta jotkut puhuvat kymmenysten maksamisesta. Siis kymmenen prosenttia palkasta seurakunnan työn rahoittamiseen.

    Siis kymmenen henkilöä, jotka maksavat kymmenykset 3000€ kuukausipalkastaan, voivat jo yhdessä palkata kokoaikaisen hengellisen työn tekijän kymmenyksillään! Eiväthän useimmat maksa näin paljon, mutta ajatus on ihan mahdollinen.

    Itse en ajattele kymmenyksiä minään lain täyttämisenä tms. mutta minulle se on kyllä jonkunlainen indikattori siitä, miten uskon Jumalan ajattelevan antamisesta ja jonkun siunaamisesta varoilla . Lahjojen antaminen on erittäin raamatullista toimintaa. Samoin lahjojen vastaanottaminen.

    Tunnen hyviä kristittyjä liikemiehia, jotka antavat huomattaiai summia Jumalan valtakunnan työhön liikkevoitoistaan. Paras antaja jonka tunnen on antanut 20 % firmansa voitoista lähetys-ym. työn tukemiseen. Jos firman liikevaihto on vaikkapa 5- 10 000 000 € vuodessa tällaiset lahjoitukset ovat huomattavia.

    Minusta on viisasta miettiä tällaisia asioita koska on aivan mahdollista, että ”Jumalan kansa” jossain vaiheessa päätyy tällaiselle ”erämaavaellukselle” tai ”margiaaliin” antikristillisessa yhteiskunnassa. Kyllä kirkkohistorian lukeminen antaa ymmärrystä tähän. Silloin taloudenhoito Jumalan valtakunnan periaatteiden mukaan on osa selviytymisstrategiaa.

    On muutenkin hyvä totutella ajatukseen, että ”oikeus” olla kirkossa ei ehkä olekaan jotain, mitä emme voisi menettää. 1980-luvulla kaikki uskovat olivat kaikkien piispojen suojeluksessa ja kaitsennassa. Myös ne, joille vain miehet voivat olla pappeja. Nythän ei enää välttämättä ole näin kaikkien kohdalla.

    Myös suhde homoliitoihin voi lopulta marginalisoida osan pappeja ja kirkkokansaa. Itse en voisi kuvitella meneväni ehtoollispöytään homoparein kanssa, joka ei ole tunnustamassa syntiään ja tekemässä parannusta. Jos he taas olisivat nauttiimassa siunausta synnilleen se ehkä olisin minä, joka joutuisin etsimään uuden kristittyjen yhteyden. Ei tämä ole mitenkään mahdoton skenario. Siksi kyllä siihen liittyen kannattaa pohtia kaikenlaista.

    • Antti H.

      Kiitos hienosta näkökulmasta. Pohdintasi kymmenyksistä on mielenkiintoinen osa taloudellisen potentiaalimme mahdollisuuksia. Jos me luterilaiset maksaisimme todella kymmenykset tuloistamme seurakunnallemme, olisimme aivan varmasti vastuullisempia siinä, että luottamus julistuksen alueella on kunnossa. – Nykyinen pieni kirkollisvero vaikuttaa nyt niin, ettei ole oikeaan kovin suurta väliä, millaisella asenteella toimivia työntekijöitä tulee rahoittaneeksi. Tässä suhteessa kymmenysteologia varmasti todella indikoi paljon!

      Itse kymmenysten teologiaa täytyy toki pohtia monipuolisesti Uuden Liiton kontekstissa, koska meillä valtio ja kirkko on erotettu toisistaan (toisin kuin VT:n Israelissa). Lisäksi kymmenykset kohdistuvat aika eri tavoin palkansaajaan ja yrittäjään (joka voi pienentää tulojaan erilaisin poistoin). – Yksinkertaisuuden vuoksi tein blogini laskelmat käyttäen (minimaalista) kirkollisveroa taloudellisen arvioni pohjana. Pointti on siinä, että JO SILLÄ saa valtavasti aikaan, jos sen kohdentaa ensisijaisesti evankeliumin työhön/Raamattu-uskollisen toiminnan organisoimiseen.

    • Antti H.

      Unohdin reagoida pointtiisi vapaakirkollisesta rakenteesta. – Olet oikeassa. Sellaisesta mallista blogini skenaariossa voisi olla kyse. Minäkin ajattelen, että monen automaattisiin kirkollisverotuloihin tottuneen on hyvä opetella tulevaisuudessa ajattelemaan talouspuolta tuoreilla tavoilla. Tästä herätysliikeorganisaatioissa on toki jo aika paljon kokemusta.

    • Tällaisia pohdintoja on myös hyvä harrastaa voitollisissa tunnelmissa siinä mielessä, että jos herätysliikkkeiden ihmiset päätyvät tällaiseen tilanteeseen, se ei ole tappion, vaan uudenlaisen madolliisuuden merkki. Uskovan olemme kahden maan kansalaisia ja iankaikkinen kotimme ei ole täällä. Siksi ei kannata olla liikaa tämän maailman järjestyksissä kiinni, siis edes kirkollisissa järjestyksiisä, jos ne muuttuvat ”maailmallisiksi”. Jos siis kirkon valtaavat sisältäpäin jotkut, jota eivät oikeasti rakasta sitä, ei sillä sellaisenaan ole mitään tulevaisuutta eikä siitä ole mitään hyötyä Jumalan valtakunnan levittämistä silmälläpitäen. Sillon sen jättäminen ei ole mikään suuri tappio.

      Itse jo ikäni ja elämän tilanteeni puolesta ajattelen erilaisia perinnön jättämiseen liittyviä asioista. Myös tällaisia asioita kannattaa uskovana pohtia perusteellisesti, jos vaikka Jumalalla olisi niihinkin viisautta.
      Lopultahan emme vie täältä mitään mukanamme, siksi kannattaa ajoissa ”investoida” kaikki niiden hyväksi, joiden vuoro on viettää täällä muutama vuosikymmen, jotka meiltä ikääntyneiltä alkavat olla jo takanapäin.

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.