Job. 42:4
Opettaja kysyy, oppilas vastaa. Sellaiseen järjestykseen olemme kouluissamme tottuneet. Olen kuitenkin kuullut puhuttavan
uudenaikaisista kouluista, joissa järjestys on päinvastainen. Niissä oppilaat kysyvät ja opettaja vastaa.
Vaikka Jumalan koulu on ikivanha, on siinä aina ollut tämä ”uudenaikainen” opetusmenetelmä. Sellaista koulua kävi jo kaukaisessa
muinaisuudessa elänyt mies, Job, joka tässä sanoo Jumalalle: ”Minä kysyn, opeta sinä minua.” Niinkö sinäkin sanot Jumalallesi? Useimmat
ihmiset elävät kysymättä mitään Jumalalta. Heillä ei ole häneltä mitään kysyttävääkään. He voivat tehdä kysymyksiä ihmisille ja etsiä viisaitten ihmisten kirjoittamista kirjoista vastauksia kysymyksiinsä. Ne kysymykset rajoittuvat vain tämän ajan piiriin. Miten on maata
viljeltävä, miten karjaa hoidettava, miten terveydestä huolta pidettävä, miten varallisuutta kartutettava. Näyttää siltä, etteivät useimmat
ihmiset muuta tarvitsekaan.
Mutta kuule, mikähän kysymys pakottaa rikkaan nuoren miehen polvistumaan Jeesuksen eteen. Hänen ei tarvitse kysyä: ”Miten
rikastuisin, miten saisin lisää peltoja ja karjaa?” Hänen kysymyksensä koskee aivan toista asiaa: MITÄ MINUN ON TEHTÄVÄ, ETTÄ PELASTUISIN? (Ks. Matt. 19:16, tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.)
Onko sinun sielusi silmien eteen koskaan tullut iankaikkisuus? Oletko joutunut tekemään Jumalalle kysymyksiä, jotka koskevat sitä? Näyttää
siltä, että Jumalan täytyy usein kovalla kouralla tarttua meihin, oikein lyödä, runnella meidät maahan, ennen kuin silmämme siinä suhteessa
aukeavat ja ennen kuin omatuntomme alkaa vaatia vastausta kysymykseen: Miten minun sitten käy, kun iäisyys on edessä?
Olisiko joku tähän kysymykseen vastausta hakiessaan tehnyt kuten Kandaken hoviherra? (Lue vaikka koko kertomus Apt. teot. 8:26-40, tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.) Hän tarttui Raamattuun ja etsi Jumalan vastausta sieltä. Mutta hänestä tuntui siltä, ettei hän
ymmärtänyt Jumalan vastauksia. Hänen täytyi panna kysymysmerkki siihen kohtaan, jossa kerrotaan Karitsasta. Onko sinunkin Raamatussasi sillä kohtaa kysymysmerkki?
Tunnen erään papin, joka ollessaan ylioppilaana Helsingissä ja valmistautuessaan papiksi kysyvin mielin luki Raamattua joka päivä. Hän
alleviivasi ne kohdat, jotka hänestä olivat tärkeitä ja jotka hän luuli ymmärtävänsä. Sellaisia kohtia olivat varsinkin neuvot ja kehotukset
hyvään elämään. Mutta hän tapasi Raamatussaan myös kohtia, jotka hänestä näyttivät tarpeettomilta ja joita hän ei katsonut voivansa ymmärtää. Sellainen kohta oli mm. Ef. 1:7. (Ks. myös Kol. 1:14 ja 1. Tim. 2:6 ym.,
tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.) Sen viereen hänen täytyi panna Uuden testamenttinsa reunaan suuri kysymysmerkki. Se oli kuin kysymys Jumalalle. Se huusi siinä: ”Minä kysyn, opeta!”
Jumala myös vastaa. Hän lähetti Filippuksen vastaamaan Kandaken hoviherran kysymykseen. Hoviherra tuli tuntemaan, kuka tuo Jesajan
kuvaama Karitsa oli, ja joutui myös näkemään ihmeellisiä asioita. Varmaankin hän selityksen kuultuaan ja kastetuksi tultuaan (Häntä ei
siis oltu aikaisemmin kastettu! Tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.) itsekseen iloitsi: ”Minunkin syntini on tämä Karitsa ottanut pois.
Rangaistus oli hänen päällään, että minullakin olisi rauha. Hänen haavojensa kautta minutkin on parannettu!”
Näin kävi tälle ylioppilaallekin. Hänen luokseen ei tosin tullut ketään Filippusta, mutta kun hän toisen kerran luki tuon saman kohdan,
tuli Pyhä Henki siinä sanassa hänen luokseen. Ja hänelle tuli ihmeellinen olo. ”Minun ei tarvitse tulla sen paremmaksi kuin nyt olen.
Tuossa sanotaan, että meillä on lunastus Jeesuksen veressä ja syntien anteeksiantamus hänen armonsa rikkauden mukaan.” Lunastus (eli vapaaksi osto, tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys) on jo tapahtunut, syntien anteeksiantamus jo tapahtunut. Oli niin uutta ja ihmeellistä, että sen sai uskoa. Jumala vastasi, ja omatunto sai rauhan.
Mutta Jumalan lapsena eläessä tulee esille yhä uusia kysymyksiä. Job oli äärettömässä hädässä, kun hän ei ymmärtänyt Jumalan johtoa (eli
johdatusta, tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys). Kaikkien niiden kauheiden onnettomuuksien ja hirveitten kärsimyksien edessä, jotka häntä kohtasivat, hänen sielussaan pimeni kaikki. Hän joutui synkkään yöhön, jossa ei pilkottanut yhtään pientäkään tähteä. Siinä hädässään hän huusi Jumalaa: ”Minä kysyn, opeta sinä minua.”
Kuinka mielellämme me varsinkin tällaisessa hädässä neuvoisimme Jumalaa ja opettaisimme hänelle, miten hänen olisi meneteltävä. Meidän
on vaikea pysytellä oppilaina. Olisi erinomainen asia, jos aina osaisimme pysyä Jobin kaltaisina ja aina sanoisimme Jumalalle: ”Minä kysyn, opeta sinä minua.”
Tämä kirjoitus ja puhe on otettu K. V. Tammisen (1882-1946) aikoinaan radiossa pitämien aamuhartauksien kokoelmien kirjasta ”Hyvässä
turvassa”, s. 5-8, SLEY-Kirjat, 1982.
” ”Minun ei tarvitse tulla sen paremmaksi kuin nyt olen.
Tuossa sanotaan, että meillä on lunastus Jeesuksen veressä ja syntien
anteeksiantamus hänen armonsa rikkauden mukaan.” Lunastus (eli vapaaksi
osto, tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys) on jo tapahtunut, syntien
anteeksiantamus jo tapahtunut. Oli niin uutta ja ihmeellistä, että sen
sai uskoa. Jumala vastasi, ja omatunto sai rauhan.”
Hienoa, että ylioppilas tuli paremmaksi ja sai rauhan omaantuntoon, jokin oli muuttunut. Aito katumumus tuo Jumalan rauhan. Jeesus sanoo, mene äläkä enään syntiä tee.
Pyhä Henki tekee monesta lihasta ja monesta ruumiista yhden lihan ja yhden ruumiin – sillä nähdessämme, kuinka suuren armon olemme saaneet Kristukselta, sydämemme iloitsee siitä, että meillä on edes joku, jolle voimme Kristuksen esikuvan mukaisesti tehdä hyvää.
F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 69, SLEY, 1986.
Evankeliumi ei ole mitään muuta kuin saarna siitä ainoasta, Kristuksesta. Siellä täällä on tosin kirjoitettu moniaita kirjoja ja pidetty paljon saarnoja moninaisista ihmisistä, niin pakanoista kuin kristityistäkin, vieläpä Jumalan äidistäkin, pyhästä Pietarista, enkeleistä ja monista pyhimyksistä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään evankeliumeja. Ainoa tosi evankeliumi on se, joka näyttää meille Kristuksen ja opettaa, mitä hyvää meillä on häneltä odotettavana.
Sillä Jumala on tahtonut päättää, että kaikkien ihmisten on oltava tämän yhden ihmisen, Kristuksen varassa, pantava häneen toivonsa. Vanhassa Testamentissa kehotetaan usein panemaan toivo Herraan ja hänen laupeuteensa, sanoihinsa, oikeuteensa ja käsivarteensa ja tarttumaan häneen kiinni, jos mielivät pelastua. Heidän ei pidä tietää kenestäkään muusta kuin Kristuksesta, jonka ainoan “Jumala on asettanut armoistuimeksi”, kuten pyhä Paavali sanoo (Room. 3:25).
F. G. Hedberg, Ainoa Autuuden Tie, s. 36–37, SLEY-Kirjat Oy, 1987.
Hedberg ei tietysti tuntenut kirkon historiaa, pietarista, Jeesuksen äidistä, enkeleistä, luostareista jne. Jotka julistivat evankeliumia.
Mutta he itse eivät ole evankeliumi ja sen sisältö vaan sitä on Kristus. Kai Hedbergin tunsi kirkkohistoriaa siinä kuin joku toinenkin. Tärkeintä on, että hän tunsi Kristuksen. Tietysti voimme oppia paljonkin heiltä ja heidän elämästään.
Mika, tuohan on nyt itsestään selvyys. Pyhät julistavat aina Kristusta.
Mutta evankeliumi ei ole muuta kuin saarna ja sanoma Jumalan armosta ja laupiudesta, jonka Herra Kristus on kuolemallaan ansainnut ja hankkinut.
Martti Luther, Valituille muukalaisille, Pietarin kirjeiden selitys, johdanto s. 3, Sortavala 1931.
Pelastavaan uskoon kuuluu tieto, suostumus ja luottamus. Latinaksi nämä sanat ovat notitia, assentia ja fiducia… Minä tiedän keneen uskon… Minä tiedän lunastajani elävän. Job 19:25… Usko on suostumusta: ihmisen tulee taipua tunnustamaan, että tässä on syntinen, kadotettu ihminen. Näin suostutaan sanomaan vain, kun uskalletaan jäädä Jumalan sanan totuuden alle. Usko on suostumusta: ihminen taipuu sanomaan, että tällaisena tahdon olla Jeesuksen oma, tällaisena tahdon uskoa syntien anteeksiantamuksen hyvään sanomaan. ”Ei mulla muuta neuvoa kuin luottaa anteeksantohon!”
”Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen”
Usko on luottamusta. Hebrealaiskirjeestä muistamme uskon määritelmän: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hebr. 11:1). Ihmeellistä, saan luottaa Taivaan Isän hyvään huolenpitoon kaikissa tilanteissa. Pääni hiuksetkin ovat luetut. Näin Jeesus vakuuttaa, ja Hän vastaa sanastaan.
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, s. 83-85, SLEY, 1982.
Herra Jumala. Anna meille toivon ja rohkaisun sanoja, että me ne kätkisimme ja saisimme virvoituksen. Anna meidän sieluumme armosi sanoma synnyttämään uskoa, niin voimakasta ja lujaa, että se uhmaa elämän ja kuoleman hätää ja muodostuu meissä uudistavaksi voimaksi. Tee kristillinen uskontunnustus meille eläväksi sana sanalta, lause lauseelta, että voisimme kaikkien sinun pyhiesi kanssa yhteisessä rintamassa edeten olla kukistamassa pimeyden linnoituksia maailmassa.
Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 270, WSOY, 1965.