Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen pitää breikin. Hän on puolisen vuotta virkavapaalla ja perustelee päätöstään hengellisyydellä, hiljaisuuden kaipuulla. FB-sivullaan hln sanoo: ”Työ on mieluisaa, rikasta ja antoisaa, mutta myös kokonaisvaltaista. Arki ja viikot täyttyvät monenlaisesta tekemisestä ja tilaa hitaammalle ajattelulle, lukemiselle ja kirjoittamiselle sekä oman hengellisyyden vaalimiselle ei ole helppoa löytää.”
Mitä tästä tulisi ajatella?
Minusta Leppäsen historiallinen päätös on raikas ja viisas. Siinä on jotain samaa kuin Björn Vikströmin päätöksessä (2019) jättää piispanhommat ja siirtyä oikeisiin töihin. Piispuus ei ole henkilöön sidottu esikuvavirka tai kaitsennallinen työikäisvirka, vaan tehtävä jota hoidetaan.
Leppänen tosin aikoo palata takaisin palkkaluokille, mutta päätös vetää henkeä osoittaa selkärankaisuutta – ja herättää keskustelua. Moni ihailee Leppäsen rohkeutta, tosin joku saattaa myös suhtautua pilkallisesti: ei kestä nainen hengellisen sodankäynnin eturintamassa.
Hengellisyys on tie, jonka kulkeminen on joillekin ammatti. Heitä kutsutaan piispoiksi, papeiksi ja muiksi hengellisen työn tekijöiksi. He saavat palkkaa olemalla esikuvia (mikä se sitten ikinä tarkoittaakaan) ja pohtimalla kristittynä olemisen haasteita (niitä kyllä riittää). Heidän pysähtymisensä hengellisyyden ääreen on luonnollista, sillä hengellisyys on heidän pääinstrumenttinsa. toki persoonan lisäksi. On siis ymmärrettävää että piispan sapattivapaa on isompi uutinen kuin tavallisen kulkijan kaipuun hetket ja jumalkurottautuminen.
Ehkä Leppänen toteuttaa virkavapaallaan symbolisesti monen muun haaveen. Yksi kaikkien puolesta.
Tiettävästi eräissä muissa maissa piispojen toimenkiertoon kuuluu säännöllisesti jaksoja, jolloin he voivat levätä Jumalassa (kuten Leppänen Helsingin Sanomien haastattelussa sanoo) tai olla levossa Jumalasta (mikä voi myös olla hyödyllinen näkökulma ammattikristitylle) – mitä itse kukin haluaa ja kokee tarpeelliseksi.
Hyvää matkaa, Mari Leppänen!
Kuva: Helsingin Sanomien haastattelu 11.12.
”Puolisen vuotta” on kolme kuukautta. Kaikkien muidenkin pitäisi saada lomaa, jotta voi ”levätä Jumalassa”. Eikö niin voi tehdä ilman lomaa ?
Asian voi ilmaista monella tavalla , mutta tietysti kirkolliset jännitteet on raskaita kokea . Tuossa asemassa kaikkea punnitaan ja monet ihmiset kirjoittavat suoraan ja somen välityksellä ja joutuu väistämättä omia puheita ja lausuntoja arvioimaan ja se ei voi olla vaikuttamatta .
Piispa on uskon kriisissä. Hän etsii itseään ja Jumalaa seuraavat vuodet. Jatkaa samalla linjalla kuin muutkin piispat ja toivoo, että kirkon arvostelu ja kohut vaietaan kuoliaaksi. Nikean vastustajat ovat kirjoittaneet paljon piispoille, mutta piispat eivät uskalla vastata tai tulla julkiseen väittelyyn. Mieluummin poistavat toisinuskovien kirjoitukset sivuiltaan. Sensuuri iskee kaikkialla.
Kuka täällä moderoi kaikkia kommenttejani? Astu esiin, jos uskallat.
On ammatteja, joissa on töissä läpi vuoden seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaaa siitä huolimtta, että virallinen työviikko on viisipäiväinen ja 40-tuntinen ja että loma on lakien ja työsopimuksen mittainen. Loma onnistuu, kun poistuu maasta. Kokemusta on – ja myös kokemusta siitä, mihin tämä tahti voi johtaa.
Moni sairausloma voitaisiin välttää, jos kuvatun kaltaisissa ammateissa olisi mahdollisuus muutaman vuoden välein kolmen kuukauden vetäytymiseen: lepoon, asioihin syventymiseen, kirjoittamiseen. Se ei olisi vain työntekijän, vaan myös hänen työnantajansa etu.