Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen pitää breikin. Hän on puolisen vuotta virkavapaalla ja perustelee päätöstään hengellisyydellä, hiljaisuuden kaipuulla. FB-sivullaan hln sanoo: ”Työ on mieluisaa, rikasta ja antoisaa, mutta myös kokonaisvaltaista. Arki ja viikot täyttyvät monenlaisesta tekemisestä ja tilaa hitaammalle ajattelulle, lukemiselle ja kirjoittamiselle sekä oman hengellisyyden vaalimiselle ei ole helppoa löytää.”
Mitä tästä tulisi ajatella?
Minusta Leppäsen historiallinen päätös on raikas ja viisas. Siinä on jotain samaa kuin Björn Vikströmin päätöksessä (2019) jättää piispanhommat ja siirtyä oikeisiin töihin. Piispuus ei ole henkilöön sidottu esikuvavirka tai kaitsennallinen työikäisvirka, vaan tehtävä jota hoidetaan.
Leppänen tosin aikoo palata takaisin palkkaluokille, mutta päätös vetää henkeä osoittaa selkärankaisuutta – ja herättää keskustelua. Moni ihailee Leppäsen rohkeutta, tosin joku saattaa myös suhtautua pilkallisesti: ei kestä nainen hengellisen sodankäynnin eturintamassa.
Hengellisyys on tie, jonka kulkeminen on joillekin ammatti. Heitä kutsutaan piispoiksi, papeiksi ja muiksi hengellisen työn tekijöiksi. He saavat palkkaa olemalla esikuvia (mikä se sitten ikinä tarkoittaakaan) ja pohtimalla kristittynä olemisen haasteita (niitä kyllä riittää). Heidän pysähtymisensä hengellisyyden ääreen on luonnollista, sillä hengellisyys on heidän pääinstrumenttinsa. toki persoonan lisäksi. On siis ymmärrettävää että piispan sapattivapaa on isompi uutinen kuin tavallisen kulkijan kaipuun hetket ja jumalkurottautuminen.
Ehkä Leppänen toteuttaa virkavapaallaan symbolisesti monen muun haaveen. Yksi kaikkien puolesta.
Tiettävästi eräissä muissa maissa piispojen toimenkiertoon kuuluu säännöllisesti jaksoja, jolloin he voivat levätä Jumalassa (kuten Leppänen Helsingin Sanomien haastattelussa sanoo) tai olla levossa Jumalasta (mikä voi myös olla hyödyllinen näkökulma ammattikristitylle) – mitä itse kukin haluaa ja kokee tarpeelliseksi.
Hyvää matkaa, Mari Leppänen!
Kuva: Helsingin Sanomien haastattelu 11.12.
Kristitty iloitsee ja pitää erittäin tärkeänä sitä, jos hän voi tehdä jotakin oikeata hyvää yhdellekin ihmiselle! Se ei ole missään nimessä vähäpätöistä ja turhaa työtä.
2.Korinttolaiskirje:
9:7 Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.
Autuaampi on antaa kuin ottaa. Apt. 20:35.
Rakastakaa toisianne
Rakkaus on kaikkien käskyjen täyttymys, kuten rakkaudettomuus puolestaan merkitsee käskyjen rikkomista.
Jos tahdot tietää, miten lähimmäistä on rakastettava, niin tutki ahkerasti, miten itseäsi rakastat.
Kristitty ei elä itselleen, vaan Kristukselle ja lähimmäiselleen, Kristukselle uskossa ja lähimmäiselleen rakkaudessa.
Omistettuasi uskossa Kristuksen, jonka kautta olet vanhurskas, ryhdy sitten rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä. Huuda avuksi, ylistä, kiitä ja tunnusta Jumalaa, tee hyvää lähimmäisellesi ja palvele häntä ja täytä velvollisuutesi. Nämä ovat todella hyviä tekoja. Ne purkautuvat esiin sellaisesta uskosta ja sydämestä, joka on iloinen siitä, että meillä on anteeksiantamus lahjana Kristuksen kautta.
Ote Jaakko Mäkeläisen kirjasta ”Armon välähdyksiä Lutherin seurassa”, s. 84, Uusi Tie, 2004.
Juha Vähäsarja, Joka päivä elävää vettä, tämän päivän teksti, Symbolum Oy, 2021:
https://www.facebook.com/photo?fbid=1695317351793927&set=a.770809430911395
Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Hebr. 12:28
Te, jotka olette liitossa Jumalan kanssa, riemuitkaa, koska teillä on valtakunta, joka ei järky! Tänä erityisen levottomuuden ja epävarmuuden aikana, kun melkein koko maailma alkaa havaita oman valtakuntansa pettäväisyyden ja katoavaisuuden ja kun hengellisellä alalla monet opintuulet koettelevat jokaista sielua saadakseen hänet hylkäämään ”vanhan sanan”, mikä armo onkaan, että saa nojata väsyneen päänsä hänen rintaansa vasten, jonka nimi on ”Iankaikkinen Isä”, joka on, joka oli ja joka tuleva on. (Ilm. 1:4, 8, 4:8) Mikä armo, että hänen oma sanansa on selvä, kun on kysymys siitä, kuinka autuaiksi tulemme. Jumalalle olkoon kiitos, ettei meidän siinä kysymyksessä tarvitse olla epävarmoja! Äläpä siis minkään tässä maailmassa anna murehduttaa itseäsi. Kaikki on katoavaa, kaikki on turhuutta, paitsi tuo ainoa: Jumalan ystävyyden ja iankaikkisen elämän varmuuden omistaminen. ”Aika on lyhyt; olkoot ne, jotka itkevät, niin kuin eivät itkisi, ja ne, jotka iloitsevat, niin kuin eivät iloitsisi, ja ne, jotka ostavat, niin kuin eivät saisi omanansa pitää; sillä tämän maailman muoto on katoamassa” (1. Kor. 7:29-31) – pian on meillä kaikilla yhtäläiset olot. Autuaat silloin kaikki, jotka nyt häneen turvansa panevat. Ja mikä taivaallinen lohdutus jo ajassa kaikissa vastoinkäymisissä, ettei vähintäkään tapahdu minulle, ei edes hiuskarvan putoaminen päästäni, ilman Isäni sallimusta! (Matt. 10:30) Vähinkin, mikä minut tekee levottomaksi tai murehduttaa minua, senkin Isäni on lähettänyt. Tämä on ainoa perustus sydämen rauhalle tässä levottomassa maailmassa. Sen tähden riemuitkaa ja iloitkaa, kaikki te, jotka Herraa odotatte! (Neh. 8:10, Fil. 3:1, 4:4) Hän on kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. (Matt. 28:20)
Carl Olof Rosenius, Armoa armosta, tämän päivän teksti, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Jeesus, lailla Simeonin sinuun tahdon katsoa, nähdä, että autuuteni minulla on sinussa, että autuus kaikkien myös on minun, syntisen (VK 48:6).
Auta, että selkeästi
sana puhdas saarnataan
idän mailta länteen asti,
etelästä pohjolaan,
niin kuin itse säädit sen
autuudeksi kaikkien (VK 46:4).
Kristilliseen elämään kuuluu kolme asiaa: usko, rakkaus ja risti.
Ei Herra käske meitä kantamaan sitä ristiä, jonka hän on itse kantanut, vaan hän sanoo: Kukin kantakoon oman ristinsä. Itse kullekin on risti varattu hänen voimiensa mukaan. Sillä emme jokainen voi kärsiä samaa, koska emme jokainen ole uskon ja hengen puolesta samanlaisia.
Armon välähdyksiä Lutherin seurassa, s. 31, Uusi Tie, 2004.
Kirkon oppi ja julistus on ammennettava selvästä Jumalan sanasta ja sillä perusteltava. Vain Raamattu ja kaikki siihen perustettu kestää, sillä Jumalan sana ei koskaan katoa (Matt. 24:35; Jes. 40:8). Sen vuoksi on oikein sanoa SCRIPTURA SACRA LOCUTA, RES DESICA EST (Raamattu on puhunut, asia on ratkaistu).
Concordia-lehti 2/2024, s. 39.
”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, (työn ja kuormien uuvuttamat) niin minä annan teille levon.” Matt. 11: 28.
Ymmärrättekö, lukijani, tämän kutsun merkityksen? Mitä muuta luulet Herran sillä tahtovan sanoa kuin tämän: te saatte uskoa minuun, te saatte, sellaisina kuin olette, vastaanottaa minut Vapahtajaksenne. (Joh. 1:12, 2. Kor. 6:1, 1. Tim. 1:15) Herra tarjoaa siis itsensä meille samalla kun hän pyytää meitä itselleen; ja nyt on meidän tulemisemme hänen luokseen siinä, että omistamme hänet ja koko hänen ansionsa itsellemme. Pidä sinä vain varasi, rakas lukijani, että yksinkertaisesti uskot syntiesi anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä. (Apt. Teot 16:31) Silloin, siinä samassa olet tullutkin Jeesuksen luo.
Johannes Bäck, Armoa armosta, tämän päivän teksti, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Jeesus, Vapahtajamme, siirtää syntiemme painon harteilleen ja vie meidät ”taivasten taivaisiin”, niin kuin varhaisen kirkon piispa Meliton (100-180) saarnasi vanhimmassa säilyneessä pääsiäissaarnassa noin vuodelta 166 tai 167.