Jos on väärää rahaa, niin on oikeatakin. No, mistä sen tietää mikä on oikeata? Jos kysyt pankista, miten erottaa väärän rahan oikeasta, niin he kehottavat vertaamaan sitä aitoon. Tietyt tuntomerkit erottavat oikean väärästä. Oikeata on lähes mahdotonta jäljentää. Keskeisin tuntomerkki, joka erottaa oikean uskonnon väärästä, on seuraava. Kaikkiin uskontoihin, kristinuskoa lukuun ottamatta, sisältyy ihmisen ansio. Katsoitpa tai tutkitpa mitä uskontoa tahansa, siinä toimii ihminen. Hän näyttelee pääosaa ja Jumalalle on jätetty passiivinen sivurooli. Yhdessä uskonnossa on rukoiltava viisi kertaa päivässä ja oikeaan suuntaan, toisessa tehtävä pyhiinvaellusmatka, kolmannessa harjoitettava ankaraa luostarielämää, neljännessä ahkeroitava hyviä töitä jne. Tällaisille ihmisille Jeesus sanoi: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” Jeesuksen sanoma oli vallankumouksellinen. Sinun ei siis tarvitse pelastuaksesi tehdä lainkaan hyviä töitä, joita eri uskonnot vaativat, vaan saat lahjaksi pelastuksen uskomalla Jeesukseen. Hän on tehnyt kaiken puolestasi. Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa. Lahjan saajalla ei siis ole mitään ansiota. Sinä olet hänen hyvyytensä ja rakkautensa kohde kaikista puutteistasi, vioistasi ja synneistäsi huolimatta. Vastaanottamalla tämän lahjan sinä pelastut ja samalla tavoin tulet myös varjeltumaan ja selviämään lähtöpäivääsi saakka. Apostoli Paavali sanoo Raamatun lehdillä: ”Minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mielen mukaista, enkä minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan.” Oikea usko on uskoa Jeesukseen, joka sovitti ja lunasti sinut ristillä. Uskomalla siihen mitä hän teki puolestasi, löydät rauhan ja levon sielullesi. Hän on tämän spektaakkelin pääosan esittäjä, meille on jäänyt pieni sivuosa.
Harri Lampinen, Mikä oikeesti on totta?, s. 42-43, KKJMK OY, 2020.
Aivan kaikesta en ole kirjoittajan kirjan kanssa samaa mieltä, mutta halusin laittaa tämän sitaatin tänne. Siinä on evankeliumi kirkkaana.
ELÄVINÄ KIVINÄ
Sanotaan, että suurin stressin aiheuttaja on tarkoituksettomuuden tunne. Kun ei näe elämänsä tarkoitusta eikä kokonaisuutta, kokee itsensä turhaksi, sivustakatsojaksi. Koettaa jotenkin päästä päivästä toiseen, mutta välillä masentuu pohjattomasti. Silloin ei myöskään jaksa kysyä, mitä tämä kaikki on ja mikä on kaiken tarkoitus.
Juutalaisen ajattelun mukaan tarkoituksettomuus ja tarpeettomuus merkitsivät kuolemaa. Niinpä irtonainen kivi tien poskessa oli kuollut kivi. Jos tämä kuollut kivi poimittiin ja muurattiin osaksi rakennuksen seinää, siitä tuli elävä kivi. Sillä oli nyt tarkoitus. Tähän ajatteluun liittyy Pietarin kirjeen kehotus rakentua elävinä kivinä Jumalan temppeliksi. Seurakunnan jäsenenä kristityllä on päämäärä. Hän toteuttaa Jumalan tarkoitusta.
On kiehtovaa ajatella, että olemme Jumalan lapsia taivaasta. Isä lähettää meidät vuorollaan tänne maailmaan toteuttamaan valtavan suunnitelmansa pieniä yksityiskohtia. Elämme juuri oikealla vuosisadalla. Meillä on tehtäväämme tarvittavat ja sopivat lahjat mukanamme. Isä ohjaa ylhäältä, kun kuljemme rukoillen. (Ks. Jer. 31:9, sulku allekirjoittaneen lisäys) Kukaan meistä ei ole täällä sattumalta tai turhaan. Olemme naapureita, esirukoilijoita, veronmaksajia ja tehtäviä toisillemme. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Tärkein tehtäväni voi olla sellainen, jota tänään en vielä edes huomaa. Keskeistä ei ole tehtävien määrä tai suuruus. Isä katsoo laatuun. Hän toivoo, että teemme osuutemme kunnolla.
Maallista yhteiskuntaa ajatellen saattaa joskus tuntua, että on tarpeeton lisä ja vain taakka muille. Kristitty tietää kuitenkin enemmän: Jumalan suuren temppelin seinässä olisi tänään ollut aukko, ellei Sinua olisi ollut.
Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. 1. Piet. 2:4-5.
Väinö Uusitalo, Hän auttaa tiellä, s. 13-14, SLEY-Kirjat, 1993.