Arkkipiispa Tapio Luoma antoi viimeisen kirkolliskokouksen jälkeen lausuman, jonka yksi ajatus oli vapaasti ”suomennettuna” jotenkin seuraavasti: ”kirkon tulee muuttua (mukautua?) voidakseen muuttaa maailmaa”. Tästä lausumasta tuli mieleeni kohtaaminen muutaman vuoden takaa, jossa eräs mieshenkilö totesi minulle pettyneensä kirkon kokoaikaiseen muutosintoon. Hänelle kirkko merkitsi tai oli merkinnyt jotakin pysyvää ja turvallista, sellaista joka pysyisi luotettavana ja lujasti omalla perustallaan seisovana turvasatamana aikojen myrskyjen keskellä. Kirkkona, joka olisi maailmassa, muttei maailmasta. Kirkkona, joka näyttäisi suunnan kohti iankaikkista toivoa. Kirkkona, joka ei lähtisi kaikenlaisten opintuulien ja ideologioiden juoksupojaksi ja joka julistaisi muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta syntien sovittajana, maailman pelastajana ja ainoana tienä Taivaallisen Isän luokse. Tällä kotimaa24 blogisivustolla joku suositteli lukemaan, nyt jo tuonilmaisiin siirtyneen, ortodoksisen teologin ja papin isä Alexander Schmemannin suomennetun kirjan Päiväkirjat 1973-1983. Minä, kun olen kirjan ystävä, tartuin tuohon teokseen mielenkiinnolla. Löysin noista päiväkirjoista pitkän, syvällisen ja viisaan sitaatin, joka liittyy mielestäni aivan oleellisesti tuohon arkkipiispan sanomaan. Haluankin nyt liittää sen tähän blogiini ja antaa lukijalle mahdollisuuden pohtia tämän tekstin valossa kysymystä kirkon paikasta ja identiteetistä maailmassa ja verrata Schmemannin ajatuksia arkkipiispa Tapio Luoman kommentointiin.
Alla siis ote suomennetuista Alexander Schmemannin päiväkirjoista 1973-1983. Tekstilainaus on päiviltä 6.12.1980 ja 8.12.1980:
”Eilen puhuimme isä Tomin kanssa päivällisellä pitkään läntisistä teologeista, jotka (suurin osa) julistavat itsestään selvänä totuutena, että aikamme kulttuuristen muutosten vuoksi on välttämätöntä radikaalisti rakentaa uudelleen koko kirkon teologia ja elämä. Teologian on kohdattava tämä muutos, sen on tehtävä oikeat johtopäätökset tapahtuneesta, siitä mitä on. Oma kysymykseni: mitä itseasiassa on tapahtunut, mikä on noiden muutosten sisältö? Ennen johtopäätöksiä ja uuden rakentamista teologien olisi minusta vastattava tähän kysymykseen. Mutta näen lännessä vain kaksi reaktiota (ortodoksisuutta ei lasketa, sillä se ei ole edes tietoinen mistään muutoksesta, ei tunnista sitä): toinen on tuon muutoksen varaukseton ja analyysit tarpeettomaksi katsova hyväksyntä. Toinen reaktio on yhtä ehdoton: se on kaikenlaisen muutoksen täydellinen kieltäminen.
Herää toinenkin alustava kysymys itse teologian luonteesta. Minusta näyttää siltä, että lännessä teologia, kun siitä ensi kertaa tuli tiedettä (skolastiikan synnyttyä), tuli riippuvaiseksi tästä maailmasta – sen määritelmistä, sanoista, käsitteistä ja sanan laajassa merkityksessä sen filosofioista. Siitä johtuu teologian alituinen tarve mukauttaa ja verifioida – teologia ei tuo kristinuskon hyvää sanomaa eikä kristillistä kokemusta tähän maailmaan, vaan se mukauttaa hyvää sanomaa, sen sisältöä ja teologiaa tähän maailmaan ja sen mutaatioihin sopivaksi. Tällä kertaa mutaatio koskee itse uskoa. Sen tähden paniikki, joka nousee uskon ja tämän maailman viisauden yhteensopimattomuudesta, on erityisen raju. Se paniikki johtaa kahdenlaiseen asennoitumiseen, kahteen valintaan: usko joko liukenee näihin muutoksiin (kuten vapautuksen teologiassa), jolloin julistetaan, että juuri nämä muutokset ovat syvimmiltään kristinuskoa. Tai sitten syntyy hengellistä eskapismia, jolloin mitkään muutokset eivät kerta kaikkiaan kiinnosta kristittyjä, jotka eivät välitä maailmasta eivätkä ihmisen kohtalosta siinä. Ensimmäinen vaihtoehto toteutuu, kun uskoa tulkitaan uudestaan (oikein ymmärrettynä sen on silloin oikeutettava seksi, abortti, eutanasia ja vallankumous). Toinen vaihtoehto toteutuu esimerkiksi silloin, kun koko kristillinen perinne palautetaan vaikkapa liturgisiin ohjeisiin. Julistetaanko kristinuskoa maailmalle ilosanoman vai teologian kautta?
Minä sanoisin, että ilosanoma on todistus kirkon kokemuksesta ja uskosta, ei joidenkin lahkojen ”raamatullisuutta”. Ilosanoma ei ole yksinomaan kirkon uskonkappaleiden vaan myös kirkon ilon ja elämän levittämistä – sanomaa siitä, että Jumala on pelastanut kaiken. Esimerkiksi voitto kuolemasta, ruumiin ylösnousemus jne. On merkittävää, että tieteellinen teologia jollakin tavoin jättää nämä keskeiset aiheet taka-alalle.”
ISÄ ALEXANDER SCHMEMANN: PÄIVÄKIRJAT 1973 – 1983. Sivut 370-371. Valamon luostarin julkaisuja 2012. Suomentanut Ari Koponen. Johdannon ja jälkisanat suomentanut Leena Levanto. Suomennos C Valamon luostari 2012.
Noin siis Schmemann. Mielestäni tänä aikana on toteutunut tuo, josta kirjoittaja puhuu. Kirkko on lähtenyt erilaisten ideologioiden ajajaksi. Ajetaan ympäristöasiaa, tasa-arvoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta jne. Nuo arvothan ovat itsessään monasti hyviä, mutta kirkon tehtävä ei ole ottaa niitä pääasiakseen. Tieteen ja teologian suhteesta voidaan myös pohtia, paitsi skolastiikan vaikutusta, niin samoin valistuksen vaikutusta. Tekstistä nousee myös esiin tunnustuksellisen pappiskoulutuksen merkitys. Kuinka viisasta ja suorastaan profetaalista tekstiä yli neljänkymmenen vuoden takaa.
Suni Mikko kirjoittaa;
”tunnen kristityn miehen, joka sai vauvana hätäkasteen sairaalassa. En ole lähtenyt kyseenalaistamaan hänen kastettaan”
Synnitön lapsihan ei tarvitse mitään syntien anteeksisaamista. Ortodoksi kasteen sisältö on aivan toinen. Ortodoksi vauvalle annettu hätäkaste on ihan pätevä kun kasteen kohdalla täyttyy, aine, kaava, oikea aikomus. Myöhemmin kaste vahvistetaan mm. Mirhavoitelulla.
Vauvalla tulee siis olla oikea kirkon jäsenyys pääsylippuna ja tarvitsee kuitenkin kasteen vaikka on synnitön . Sami , raamatunkohtia tueksi , sillä kyllä se jotenkin täytyy perustella . Kahdesta syntisestä ihmisestä syntyy synnitön on ihan hyvä suoritus mutta ei Jumalan sanan mukaista opetusta . Helluntailaiset alkaa syntiä tekemään aika myöhään , mutta onko teillä mikä käsitys . Suppea on syntikäsitys eikä Paavalilainen teologia juhli tuossa opissa . Raamatussa sana kaikki tarkoittaa kaikkia ihmisiä ja siitä ei saa pois minkäänikäisiä lapsia , kuten perhekuntakasteet siinä oli päivän selvää että kaikki kastettiin .
Sami. Niinpä niin synnitön lapsi, kuka uskoo? Paitsi ortodoksisen käsityksen mukaan lapsi on vain langennut ja synti ja syyllisyys vaatii ihmisen valintaa ja tahtoa. Aadamin synti oli hänen syntinsä eikä ihminen peri hänen syntiään tai syyllisyyttään. Syntiä lapsi tekee vasta esikouluikäisenä, eikä sitä ennemmin ainakaan kiroile. Mutta lapsi osaa kiroilla melkein heti kun osaa puhua.
”Kukaan ei myöskään varmaankaan väitä, että vastasyntynyt lapsi on kuolematon, kykenemätön sairastumaan tai koskaan tekemään mitään väärin”, kuten ort-sivustolla todetaan. Mutta mitä sanoo Raamattu:
”Niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.”(Room5:12) – Synnin kautta kuolema on tullut myös lapsille ja synnin takia hänet myös tietenkin kastetaan Kristukseen pois perkeleen vallan alta.
Timo ja Kosti. Lapsi ei tietenkään ole tehnyt Aadamin ja Eevan syntejä. Heidän syntinsä eivät ole lapsen syntejä. Lapsi on kuitenkin kuolemasta osallinen ja lapsen tahto on varioitunut kuten särkynyt peili.
Kasteen merkitys syntyneen lapsen kohdalla ei siis ole syntien anteeksiantamus, vaan muut kasteen tuomat hedelmät. Aikuisen kohdalla tilanne taas on toinen.
Kostin lainaama Rm 5, on kuvaus tulevasta, ei alkutilanne lapsen kohdalla, koska kuten edellä lapsi on synnitön. Tämä on ihan selviö ollut aina kirkon opetuksessa.
Vastasyntynyt lapsi saa ja tulee kirkon jäseneksi juuri kasteen ja mirhavoitelun kautta. Mitenkään muuten ei voi kirkkoon liittyä. Oikea kirkko jossa on oikeat ja armoa välittävät mysteeriot.
Ps. 51:7: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt ja äitini on minut synnissä siittänyt.”
Lapsen esikuvallisuutta ei tule sotkea perisyntiin . Lapsen esikuvallisuus tulee siitä avuttomuudesta että ei vastusta Jumalan pelastustekoa . Ei Sami löydy Raamatun kohtia lapsen synnittömyydelle , koska se on ihmisjärjen päätelmiä ei Raamatun ilmoitusta. Me valehtelemme jos synnissä siinnyt ( ei siis Pyhässä Hengessä) olisi synnitön . Se mikä on lihasta syntynyt on liha ja on synnin turmelusta kantavaa . Meidän tulee syntyä uudesti ylhäältä sanoo Sana , eikä ole mitään välimuotoa olemassa , sellaisesta ei raamattu puhu , vaan lihasta ja Hengestä syntynyt . Tuo synti käsitteen epäloogisuus tulee siinä myös että perisimme geenit jotka myös yhdessä muun ruumiin kanssa kestävät vain ajan . Synti on Pyhän Jumalan edessä eroa Jumalasta ja yhteyteen päästään vain uudestisyntymän kautta . Paavalin sanoihin voimme yhtyä että minun lihassani ei asu mitään hyvään , siis kaikki hyvä , Jumalalle kelpaavaa on Jumalan Hengen työtä meissä . Syntimittari ei ole ihmisen järki vaan Jumalan ilmoitettu sana . Roomalaiskirje 3. Luku ilmoittaa selvästi että ei ole ketään ei ketään eikä syntisestä sukukunnasta koskaan tule ketään synnitöntä vaan kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla . Suuressa viisaudessa Jumala tahtoo rakkaudessa että jo vastasyntyneet saisivat omistaa Pyhön Hengen ja kasvaa armossa tuntemaan Kristuksen . Sami täytyy löytyä raamatunkohtia kirkkosi teologian perustaksi kun Raamatunkohdat todistaa juuri oppiasi vastaan . Noita kohtia joita edellä nostin ei voi tyhjäksi selittää ja konteksti on täysin selvä . Jumalalle ei kelpaa kuin Kristus meissä .
Kerrot Sami koko ajan tekosynneistä , ei ole siitä kysymys , vaan erosta Jumalasta ja lihasta syntymisestä .
Timo, ortodoksin on helppo lukea Ps 51:7 tämä katumuspsalmi on jokapäiväisissä rukousteksteissä. Se ei kuitenkaan kuvaa Aadamin ja Eevan synnin periytymistä sukupuoliyhdeyden kautta kuten pyhä Augustinus opetti.
Liha, on raamatussa monessa merkityksessä oleva sana. Ja se tarkoittaa eri yhteyksissä eri asioita. Rm 7 kuvaa ihmisen syntejä tekoina, ei itse olemuksena. Minä ja synti on eri asia, ne eivät ole synonyymejä. Helppoa.
Rm 3 taas on kuvausta ihmiskunnasta, kuinka synti leviää ja kehittyy. Täytyy muistaa, että kirkossa pyhä pyhittyy, kuten ilmestyskirja kertoo.
Jehovan todistaja, on raamattu tulkintansa vanki, samoin luterilainen on lutherin tulkintojen vanki.
”Se ei kuitenkaan kuvaa Aadamin ja Eevan synnin periytymistä sukupuoliyhdeyden kautta kuten pyhä Augustinus opetti.”
Ei synnin tarvitse periytyä sukupuoliyhteydessä. Sekä mies että nainen ovat syntisiä. Syntisestä ei voi syntyä puhdasta.
Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä. Hän on ainoa puhdas.
Lapsen syntisyys pitää uskoa Raamatun ilmoituksen perusteella. Järki on uskon pahin vihollinen.
Kari, Augustinus opetti juuri sukupuoliyhteyden kautta perisynti periytyy. Tähän luther liittyi.
Sami. Minä, sinä hän, me te ja he ja synti ovat synonyymejä. Helppoa, vai mitä?
En kyllä oikein ymmärrä Sami mikä on tarkoituksesi, ellei sitten luterilaisten evankelioiminen ortodokseiksi :). Ellei sitten todellinen intentiosi ole pelkästään luterilaisten mollaaminen. Siitä sitten vaan.
Lisäksi lapsen synnittömyys on loogisesti täysin kestämätön, sen sanoo jo järkikin. Pappismunkki Ilarion lainaa kirjassaan – Uskon mysteeri Makarios Egyptiläistä, joka puhuu synnin hapatuksesta ja ”himojen saastan ylettömästä määrästä, jotka ovat tunkeutuneet ihmisen luontoon vastoin hänen alkuperäistä puhtauttaan: synti on juurtunut ihmisen luontoon, että kaikilla Aadamin jälkeläisillä on perinnöllinen taipumus syntiin.”
Lisäksi Ilarion lisää edelliseen; ”VT:n ihmisillä oli elävä tunto heidän omasta synnynnäisestä syyllisyydestään Jumalan edessä, ja hän viittaa Psalmiin (51:7). ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.”
Mutta mikäli haluat tuketua järkeen Immanuel Kantin vanavedessä, että ”koko ihmiskunnan rankaiseminen Aadamin synnistä on epäoikeudenmukaista”, niin tervemenoa Kantin seuraan. Minä seuraan sen Kirkon käsitystä, joka on perustettu jo VT:n alussa, jota Luther ylivoimaisesti selittää Genesis-kommentaarissaan.
Kosti, Ilarion tekstit on ihan ok. Siksi kastetoimitukseen liittyy saatanasta irtisanoutuminen, myös vastasyntyneen kohdalla, kummit hoitavat tämän lapsen puolesta.
Järki sanoo, yhtä suon toista. Juutalaisessa liturgia käytännössä on voimakkaita synnintunnustus rukouksia, ei tuossa ole mitään uutta. Kantin kuvia ei ole ortodoksi kirkossa, sen monien filosofien on, vaikka he eivät ole kuuluneet kirkkoon. Tiedätkö miksi?
Sami. Olet siis samaa mieltä kuten Ilarion, että lapsen synnittömys on järjen päätelmä? Toivottavasti Platon ei ole kivi ortodoksien kengässä, kuten Aristoteles oli Lutherin sandaalissa.
Kosti, olet informoitu väärin ortodoksisesta perisynnistä. Lapsen synnittömyys perustuu tietysti Jumalan ilmoitukseen. 🙂
Synti asuu ihmisessä , kuten Paavali todistaa . Tuo ihmisjärjen logiikka ei koskaan yhdy kokonaiseen Jumalan ilmoitukseen , taas tulee ongelmia kun lapsi nimenomaan syntyy sukupuoliyhteyden kautta tosin kuin lihaksi tullut Herramme joka sikisi Pyhästä Hengestä . Ei kukaan muu ole syntynyt äidin kohdusta Pyhän Hengen sikiämiseen kautta , Johannes kastaja tosin täytettiin Pyhällä Hengellä äitinsä vatsassa . Raamatun kohtien tulkinta ei ole monimutkaista kun ne aiheeseen liittyvät otetaan esille ja ne kertoo samaa jos niitä uskalletetaan avoimin mielin katsoa , mutta et saa ketään siihen pöytään istumaan ja pyytämään selittämään kohtia .Tällä alustallakin joskus yhteenkin kysymykseen on vaikea saada vastausta . Syntikäsitys on tärkeä ymmärtää koska se vaikuttaa armon käsittämiseen ja oikeaan Isä suhteeseen lapseudessa . Kaikki turva on laskettu Kristuksen töiden varaan . Kun sinulla ei ole mitään niin sinun kaikki laitettava yksin Kristukseen . Ymmärrys Jumalan rakkaudesta on juuri siinä kun pieni lapsi avuttomana saa ottaa kasteessa vastaan pelastuksen . Tämä sama kuva piirtyy myös kuolevan ihmisen kuolinvuoteella , kun uskova täältä lähtee niin armo vain jää . Mitä on pyhitysoppi ? Onko se enenevää synnin ja armon tuntoa ja onko siinä Paavalin toteamus että minussa se on minun lihassani ei asu mitään hyvää vai onko se synnitön alku ja ihminen pyhittyy yhteistyössä Jumalan kanssa vai ollaanko me Jumalan rakkauden kohteita , joissa Jumala tahtoo saada meitä elämään Kristuksessa hänen armonvälineiden yhteydessä pitäen joka päivä sanaa esillä eläen jokapäiväisessä parannuksessa tuoden rehellisesti syntimme lapsen lailla hänelle ja tunnustaen että minä hukun Herra ilman sinua . Alamaisuuteen ja uskon kuuliaisuuteen syntiä tunnustaen ja katuen meidät on kutsuttu , eikä miettimään mitä hyvää lihassa on . Yhteys kristittyjen kesken todellisesti mielestäni syntyy siitä kun olemme sitä mitä todella olemme eli syntisiä ja Kristusta tarvitsevia . Ja kiitos Jumalalle että hän myös meitä kurittaa koska tahtoo meidät varmasti perille taivaan kotiin . Syntinsä tiedostavalle myös rukouselämä on erilaista , lapsi vie uskossa asiat hänelle tietäen että isä tietää ja kysyy lapsen lailla apua . Uskoo enemmän Jeesuksen opettamaan rukoukseen kuin omiin ja lapsi ei neuvo isää miten tulisi toimia vaan pyytää isän tahdon toteutumista tietäen että se on parasta . Luterilaisia syytetään joskus että aina te siitä siitä synnistä , armosta ja rististä puhutte , mutta se on ainut tie autuuden iloon ja vapauteen luterilaisen käsityksen mukaan kun armahdettu saa iloita yksin Kristuksen lahjoista .
Se, mikä on lihasta syntynyt, on lihaa, ja mikä on Hengestä syntynyt, on henkeä” (Joh. 3:6).
Sami todistustaakkasi on mahdoton , kun kaivelllaan vanhasta testamentista ja myös uudesta niin se on mahdoton tehtävä .
Synnin olemassa olo on meille luonnollinen olotila , se on perinnöllistä ,normaalia ei sarvipäisyyttä jollalailla ihmismieli sen haluaa nähdä , ihmiselle on vaikea tunnustaa olevansa vailla Jumalaa . Se syntiinlankeemus on juuri eroa Jumalasta ja riippumattomuutta Jumalasta ja pyrkimistä siihen .Samalla lailla ihminen pyrkii hyvään syntisenä ja tästä Jeesus opettaa miten luonnostaan jo tahdomme antaa hyvää lapsille , emme anna kiveä vaan leipää .
Timo, ei ortodoksit kiellä synnin olemassa oloa. Me kiellämme luterilaisen perisynnin. Ota huomioon, että ortodoksit puhuvat myös perisynnistä, se tulee monessa ortodoksisessa katekismuksessa esille. Ortodoksit, eivät ole ikinä vähätelleet syntiinlankeemuksen seurauksia.
Syntioppi on ortodoksisuudessa paljon syvempi kuin luterilaisuudessa, samoin armon ymmärretään paljon syvällisemmin.
Timo, sinun kannattaisi hankkia ihan perusteos ortodoksisesta uskon käsityksistä.
https://www.ortodoksi.net/index.php/Ortodoksinen_Tie_(kirja)
Lapset ovat perisynnin alaisia, eiväthän he muuten kuolisi.
Eräs pappi sanoi kerran saarnassaan, että väite lasten synnittömyydestä
tuli kotona todistetuksi vääräksi. Heillä oli pieni lapsi jäänyt tussien kanssa olohuoneeseen seuranaan koira.
Kun isä palasi huoneeseen hän näki valkoisella seinällä tuherruksia. Tällöin hän kääntyi
lapsen puoleen ja ennenkuin hän ehätti sanomaan mitään lapsi sanoi ”koira sen teki”!
Mikko, syntiinlankeemuksen seurauksiin liittyy mm. kuolema.
Pieni lapsi vai osoitti ja osoittaa tekojen kautta synnin. Hän oli sen ikäinen, että hän oystyi tekemään syntiä. Näin myös aikuinen. Synnillä ei ole omaa olemusta, vaan se on olemassa niin kauan kuin suostumme siihen. Papin kertomus ei todista muuta kuin raamatun tulkinnan vääristymän. Ja näitähän on.
Sami,
”oli sen ikäinen, että hän pystyi tekemään syntiä”. Ihan vastasyntyneetkin voivat kuolla.
Mikko, ja kuolevat, se on lankeemuksen seuraus, luterilainen Augustinoslainen perisynti ei sitä ole.
Sami,
raamatussa selkeästi sanotaan, että synnin palkka on kuolema.
Tämä ”perintö” tulee meidän omaksemme jo sikiövaiheessa.
Sami,
”Mikko, ja kuolevat, se on lankeemuksen seuraus, luterilainen Augustinoslainen perisynti ei sitä ole.” (Samilta)
Lopputulos on sama. Mikä erottaa ”lankeemuksen seuraamuksen” ja perisynnin seuraamuksen? Augustinos? Perisynti sanaa ei käytetä, sen korvaa lankeemus-sana?
Mikko kirjoitat; ”raamatussa selkeästi sanotaan, että synnin palkka on kuolema.
Tämä ”perintö” tulee meidän omaksemme jo sikiövaiheessa.”
Ei tätä kukaan kiellä. Se on kuitenkin eri asia kuin luterilainen perisynti.
Sami,
syntiinlankeemus on tapahtunut kerran. Sen seurauksena koko ihmissuku on synnin alainen. Tästä todistaa myös raamattu. Tästä käytetään nimitystä perisynti eli peritty synti.
Kari P. kirjoitat; ” Lopputulos on sama. Mikä erottaa ”lankeemuksen seuraamuksen” ja perisynnin seuraamuksen? Augustinos? Perisynti sanaa ei käytetä, sen korvaa lankeemus-sana?”
Miten niin sama? Luterilainen perisynnin käsite sisältää kaiken näköistä sälää. Syntiinlankeemuksen seuraukset ovat eri asia ortodoksisuudessa kuin luterilainen perisynti.
Sami,
lisään vielä edelliseen kommenttini, että perisynti on siis myös alkujuuri tehtyihin synteihin.
Mikko, noin luterilaisuudessa.