Kotimaan etusivun kirjoitus 2/4/25, jossa käsitellään linjausta kummeista.
On hyvä, että tämä sakramentaaliseen kasteeseen liittyvä hengellis-henkinen asema perustuu ja toimii ilman oppia tai esimerkkiä Raamatusta. Artikkelissa on laaja luettelo kirkoista, joiden jäsenyys kelpuuttaa kummiksi.
Ongelmana pidän kuitenkin Valdolaisen- ja Metodistikirkon listaamista. Valdolaiset ovat siunanneet ja viimeisinä vuosina enenevästi kastaneet lapsensa seurakunnan edessä, mutta ehtolausekkeella ”tämä kaste ei vaikuta uskoontuloa/vanhurskautusta, koska hän on jo taivaaseenkelpoinen. Rukoilemme, että kun hän itse erottaa pahan hyvästä, niin hän vastaanottaisi Jeesuksen valmistaman lahjavanhurskautuksen.”
Myös metodistit tietävät mitä Raamatussa lukee. Etenkin viimeisinä vuosikymmeninä Suomessakin uskoontulleet Metodistiseurakunnissa, ovat pyytäneet tulla kastetuksi upottamalla. Ennen uskoontuloa kaste ei ole ”Se Yksi/sama Kaste” eli ei ole mikään kaste, eli halunilmaus julkisesti ketä on lähtenyt seuraamaan.
” Suomen helluntaiherätyksen ja Suomen Vapaakirkon kanssa käydyissä oppikeskusteluissa vuonna 2018 todettu: ”Voimme… yhdessä tunnustaa sellaisen kasteen, jonka kristillisen uskonsa tunnustanut, aiemmin kastamaton on saanut ja joka on toimitettu upotuskasteena Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” ”
Tämän ilmoituksen yhteydessä on syytä mainita, että niin helluntaiherätys kuin Vapaakirkkokin sanoutuu irti perisyntiopista, mistä on tullut ydin tähän evlut sakramenttiin. Eli Jeesuksen ilmoituksen selkeys lapsen asemasta ajassa ja ikuisuudessa jää tulkkaamatta: Matt.19:14 ”Sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta”.
Kummiksikelpuutettujen luettelo on pitkä, mutta se ei edusta taivaskelpoisuutta. Kelpuutetuilla on oppeja, Kirjoitusen kieroonvääntämistä, jotka jopa, vain kaksisanaisessa lausumassaan kieltävät toisen sanan merkityksen, kuten, ”Sidottu Ratkaisuvalta”.
On kirkkoja, jotka kysyvät itseltään ja yleisesti, että onko pelastusta kirkon ulkopuolella. Vastaukset ovat joko yksiselitteisesti ei, tai että toivoa on, vaikka ”valon” määrä olisi vähäinenkin, mutta reunaehto, esimerkiksi Roomalaiskatolisella kirkolla (RKK) on, että vähäinenkin ”nyökkäys riittää, kunhan ei vastusta RKK:n opinmuodon autuuttavaa merkitystä.
Kaksi kommenttia, Reijo M.
Ensiksikin on täysin totta, että Uusi testamentti ei tunne esimerkiksi sellaisia asioita kuin ristinmerkin tekeminen, kummit tai konfirmaatio. Toisaalta voidaan ajatella, että sellaiset asiat, mitkä ovat toimineet tuhansia vuosia, voivat olla hyödyllisiä. Kummius on muistaakseni peräisin 200-luvulta eli ajalta, jolloin kristittyjä vainottiin. Ei voi olla väärin, jos vastikään kristityksi tullut saa tuekseen pari uskossa kokeneempaa kristiveljeä tai -sisarta. Tietenkin nykyinen systeemi on tästä monella tapaa vääristynyt ja kalpea varjo, mutta idea on oikea.
Toiseksi, kukaan meistä ei voi olla varma siitä, onko kastetta pyytävä nuori tai aikuinen ”todella uskossa”. Tosiasiassa niin luterilainen pappi kuin helluntailainen pastori joutuu kastamatonta nuorta tai aikuista kastaesaaan ihan vain luottamaan siihen, että kastetta pyytävä on tosissaan. Tiedän tapauksia, joissa ainakaan uskon hedelmät eivät ole millään erikoisella tavalla olleet näkyvissä ymmärtävässä iässä kastetun elämässä. Vaikka kuinka olisi upotuskasteella kastettu ja sitä ennen kysytty, uskooko Jeesukseen.
Itse ihmettelen sitä, miksi piispainkokouksemme ei ole edelleenkään ottanut tuohon yhteisölistaansa Suomen evankelisluterilaista Lähetyshiippakuntaa. Tosin arvelen kirkkopolitiikan vaikuttaneen tähän asiaan enemmän kuin uskonkäsityksen.
Marko,
Sakramentaalisen pelastusopin toimivuusedellytys on tietämättömyys. Siksi Raamatunlukua ei tänäänkään suositella. Viittaan nyt etenkin läntiseen katolisuuteen.
Vaikkei tämä olisi kyseenalainen kehu, niin on huomioitava, että luterilaisuus sallii uskoontulon ja uskossaolon ilman sakramentaalisen kasteen voimavaikutusta. Katolisuudet, etenkin läntinen, vastustaa sitä jyrkästi, – kunhan ei ole nk. helluntalainen, vaikka kastettu Tämä ei ole parjausta, vaan RKK:n tarkka linjaus niistä, keillä on edes vähänkin valoa. Tuo ”valon” vähäisyys korvautuu, kunhan ei vastusteta ”kotikirkkoa”, jollaiseksi katolisuus, läntinen, itsensä esittää. Tämä linjaus on RKK:n Vatikaani II:n jälkeisessä katekismuksessa.
Suomen luterilaisuus on korvannut alkukielen tulkkauksen tulkitsemisella, mikä selittää yhteys-käsitteen. Tällä viittaan mm. Johanneksen evankeliumin lukuun 17, jossa toistuvasti ”heis” käännetään yhtä, eli yhteys-merkityksellä, viittaan KK38, KK92 ja UT 2020. Mikään muu käännös ei tulkkaa tätä kreikan sanaa ”yhteys”-merkityksellä, mikä on ”koinonia” eli ekumenia. Koinonia on eri juttu, eikä hengellisesti eikä edes maallisesti käsitettävissä Jumalan hengen vaikuttamasta ykseydestä. On mainittava, että Biblia 1776 ja STKL käännös kääntää heis-sanan oikein, mitä suomeen tulee.
Olen muutaman kerran viitannut Teemu Laajasalon johtamaan delegatioon paavia tapaamaan, jossa paavi antoi lausunnon, että ”meidät yhdistää sama kaste”, mikä on totta. Asia huomioitiin italian evankelisessa yhteydessä ja paheksuttiin luterilaisuuden tähän hengettömään yhteyteen suostumista, kuin lampaat teurastuspaikalle.
Uskovaksi tunnustautuva pyytää tulla kastetuksi. Kasteen merkitys on julistaa muille sisäinen, hengellinen, näkymätön yhteys Jeesukseen. On totta, että oikeita tekoja voi tehdä vääristä tai riittämättömistä vaikutteista, mutta niistäkin voi tehdä parannuksen. Tämän parannuksen hedelmä tulee esiin uskovien yhteydessä.
Reijo M,
Raamattu on Kirkon Isien ja Äitien työn tulos, jota on johtanut Pyhä Henki. Siis sitä on tulkittava osana Kirkon uskoa, ei kukin omien mieltymystensä ja päähänpistojensa mukaan. Ainakin ortodoksisessa Kirkossa suositellaan voimakkaasti Raamatun päivittäistä lukemista myös omin päin. Jokaiselle päivälle on omat kappaleensa, esim. huomiselle (5.4 2025) Hepr. 9:24–28;Mark. 8:27–31; Hepr. 9:1–7; Luuk. 10:38–42, 11:27–28.
Pyhä Johannes Valamolainen suositteli maallikoita lukemaan joka päivä sekä evankeliumia, kirjeitä ja Vanhaa Testamenttia.
Kaste on alkuperäisen Kirkon Traditiossa hyvin määritelty, yli tuhat vuotta ennen erilaisten protestanttisten lahkojen innovaatioita. Kannattaa pysyä niissä, eikö keksiä omia käytäntöjä.
Jari H. Muistanko oikein, että Suomen ortodoksisessa kirkossa pohdittiin tätä Raamatun lukemista omin päin ja joskus 1980-luvun alussa?
Myös ”Vaeltajan kertomuksissa” vaeltaja hankkii itselleen Raamatun ja alkaa lukea sitä.
Meiltä unohtuu herkästi muuan perustavanlaatuinen asia. Raamatun omakohtainen lukeminen –
kirkkokunnasta riippumatta – yleistyi vasta 1800-luvulla, kun täyttyi kaksi perusedellytystä. Ensimmäinen oli lukutaito ja toinen Raamattujen levittäminen edullisina isoina painoksina. Tätä ennen Raamattuja oli ennen kaikkea seurakunnilla, papistolla (ja ilmeisesti myös luostareissa). Itse olen luterilaisena monta kertaa iloinnut ortodoksisesta liturgiasta monine raamatun lainauksineen.
Jari,
Itäisen katolisuuden kannat ovat todellakin ”kirkkonne isien ja äitien työn” tulosta. En käyttänyt isoja alkukirjaimia, koska kysymys on ajallisesta laitosjärjestelmästä. On johdonmukaista yrittää saada siihen, lähinnä, Vanhaan Testamenttiin liittyvää. Raamattu on Jumalan Hengen aikaansaama, jonka käsittäminenkään ei ole mahdollista muuta kuin Pyhässä Hengessä. Sitä voi kuulla ja tulkita, mutta se ei hyödytä, ilman Jumalan Pojan Uskoa, eli ei sulaudu kuin uskossa, vt. Hebr. 4:2.
Pidän oikeana painottaa ”isien ja äitien työtä”, eli ihmisymmärrystä ja -pyrkimyksiä, koska koko sakramenttien yhdistävä leiri on rakennetu sen ympärille mikä oli Jeesuksen keskeinen ja toistuva varoitus, eli ihmiskäskyt, isien perinnäisssäännöt eli traditiot, joita Jeesus kehoitti ja koko Raamattu kehoittaa karttamaan.
Kaikkea ihmistenkin kirjoittamaa voi kyllä tarkastella, tutkia hengellisesti niinkuin berealaiset, Paavalin ja Silaan opetusta. Edustivatko nuo Tessalonikan juutalaiset, joita he yöllä pakenivat, samoja, jopa Kirjoituksia vanhempia perinteitä, niinkuin idän katolisuuskin. Kuitenkin juutalaisten vaino perustui eräänlaisiin ”talmudilaisiin” traditioihin ja olivat mystiikkaa, eli ei yleistä tietoa Kirjoituksista, joita vain traditioihin vihkiytyneet tulkitsevat.
Olen monasti kommentoinnut Johannes Valamolaisen ja Efraim Seppälän julkaisuja, jotka kyllä sopivat ortodoksiseen opinmuotoon enkä sitä arvostele. Mutta Raamatuun viittaukset antavat ”luvan” minullekin kommentoida. Kuten sanoin, nin tämähän ei minulle edes kuulu, mutta Raamatun rinnalle ne eivät kuulu ja vain sitä arvostelen.
Vielä, vetoan Kirkon traditioon ja vielä toistan, että juuri niistä Jeesus kehoitti pysyä erossa. Kasteen alkuperäinen opetus on selkeä ja liian lyhyt kirkkolaitoksen perustaksi.
Kirjoitin jo seuraavan, mutta jätin pois sen kommentissani Jarile.
Vuosia sitten maallisten asioiden hoitamisen yhteydessä mainitsin asioissa mukana olleelle, että luen Raamattua joka päivä. Hetken päästä hän palasi asiaan kysymyksellä, että todellako? luet Raamattua joka päivä.
Kerroin ja selitin, kuinka tämä Kirja sisältää kaiken, mitä elämään ja Jumalisuuten tarvitsen. Hän oli koulutettu ihminen ja työnsä lisäksi hän toimi Ortodoksikirkossa koulutettuna lukijana. Hän myös selitti niinkuin sinäkin, mitkä kohdat luettiin joka sunnuntai messussa. Tämä ei ollut silloinkaan minulle uutta, eikä sekään, että Raamattua tulee luettua valittujen kohtien avulla ja nimenomaan ei systemaattisesti omatoimisesti kokonaan, vaikka sellaista esiintyisikin.
Keskustelimme tuolloin tästä ortodoksisen kirkon Raamatunlukutavasta messuissa. Painotan, että tämä mainittu lukija oli asiaan perehtynyt mitä kirkkonsa ohjeisiin tulee. En väheksynyt tätä ortodoksien tapaa. Tuli kuitenkin keskeiseksi uskoontulo mikä selittää Hebr. 4: 2 ”Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.”
Tässä keskustelussa lukijan kanssa tuli selkeästi esille syy tähän ohjattuun kuunteluun. Syy on se, ettei Saatana pääse tuomaan väärää tulkintaa, mikä pelkistettynä tarkoittaa kirkon opetuksen vastaista.
On hyvin harvinaista, että Raamattua lukisi itsekseen, jos ei ole tullut uskoon tai ole herätyksessä, Isän vedossa.
Olen maininnut kuinka seurakkunnissani Sveitsissä ja Italiassa on monia, jopa perhekunta, jotka olivat tulleet uskoon, kun alkoivat lukea itseksensä Raamattua. Siksi se on ollut kiellettyjen kirjojen listalla, ja poistui siltä listaltaVatikaani II:n suosituksesta, maininnalla ettei yksinlukemista suositella.
Reijo M. En rupea jatkamaan tätä hedelmätöntä näkemysten vaihtoa.
On olemassa ero ”tradition” ja ”tradition” välillä. Kristikunta on ollut ilman painettuja Raamattuja lähes 1500 vuotta ja kustannussyistä Raamatut tulivat yleisesti saataville vasta 1800-luvulla. Kyllä vielä tänäkin päivänä kristityt kyselevät arvostamiltaan saarnaajilta tai papeilta eri raamatunkohtien merkitystä ja tarkoitusta.
Jeesus ja apostolit EIVÄT hylänneet traditiota vaan sen vääristymiä. Lisäksi he aloittivat uuden tradition. Jo Uudessa testamentissa Paavali kehottaa Timoteusta ja Titusta uskomaan saamansa opetuksen edelleen luotettavien miesten haltuun. Tästä traditiossa juurikin on kysymys. Sitten kristikunnassa on erilaisia käsityksiä siitä, mikä painoarvo Raamatulla on tämän tradition kokonaisuudessa. Ortodoksinen ja katolinen kristillisyys lähtevät yksinkertaistaen sanottuna siitä, että meidän uskottavaksemme ja seurattavaksemme annettu usko löytyy osittain Raamatusta ja osittain kirkon välittämästä suullisesta perimätiedosta.
Luterilaisuus korostaa, että kaikki pelastumiseemme tarvittava löytyy Raamatusta. Muuta traditiota arvioidaan sen valossa niin, että uskonopin muotoiluja kuten uskontunnustuksia ja hyödyllisiä jumalanpalvelustapoja ei todellakaan hylätä. Sen sijaan olemme tarvittaessa hyvinkin kielteisiä sellaisia kirkollisia määräyksiä kohtaan, jotka ovat vastoin Raamattua ja varhaisimman kristikunnan käsityksiä. Esimerkki: kummit ovat hyvä ja hyödyllinen käytäntö. Naimattomuuden vaatiminen papeilta on epäraamatullista.
Marko,
Päättelen, että Jeesus ja minä olemme kanssasi samaa mieltä, mitä oikeudenmukaiseen yhteisten asioiden hoitoon tulee, johtuu ne perinteistä tai terveestä järjestä.
Jeesus todella mainitsi isien perinnäissäännöt, mutta merkityksessä, etteivät ne aja ohi, lisää, poista tai väännä Kirjoituksia, eli sitä mitä Raamattu ohjeistaa Mark.7:
7 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.
8 Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.”
9 Ja hän sanoi heille: ”Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.
Kohdistus on, että käskyt ja opit ovat Raamatusta, siihen perustuen. Kummi-institutio edellyttää lapsikasteen, mitä esimerkkiä eikä käskyä Jeesus antanut.
”Ortodoksinen ja katolinen kristillisyys lähtevät yksinkertaistaen sanottuna siitä, että meidän uskottavaksemme ja seurattavaksemme annettu usko löytyy osittain Raamatusta ja osittain kirkon välittämästä suullisesta perimätiedosta.”
Raamatussa on kaikki mitä elämään ja Jumalisuuteen tarvitaan ja kuuluu. Tämä sisältää kaiken ajallisen ja taivaallisen.
Kummius voidaan käsittää lapsen huolenpitoon liittyvänä, mutta sen edellytys ei ole sakramentaalinen, eli lapsikaste. Ei lapsen eikä kummin suhteen. Vastuu lapsesta aina ymmärtävään ikään asti on aikuisilla, jos aikuiset ovat Jeesuksen seuraajia, mitä hengelliseen vastuuseen tulee. Me olemme niin lastemme kuin ”veljiemme” vartijoita. Uskomaton aikuinen voi olla lapsen tukena, mitä ajallisiin asioihin tulee.
Lapsi ei joudu ”limboon” ei kastettuna eikä kastamattomana, koska lastenkaltaisten on TaivaanValtakunta, jonka edellytyksen lapsi ainakin täyttää.
Reijo M. Luterilainen kirkko ei koskaan ole opettanut ”limboa” kastamatta kuolleiden lasten paikkana.
Siksi me pidämme kiinni kolmesta perusperiaatteesta. 1. Ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen. 2. Jumala tahtoo vakavasti kaikkien pelastumista (vaikka kaikki eivät Raamatun todistuksen mukaan pelastu). 3. Niille kristittyjen lapsille, joita ei ehditä kastaa, Jumala lahjoittaa pelastavan, vanhurskauttavan uskon tavalla, jota Hän ei ole meille Sanassaan ilmoittanut. (En rupea väittelemään kasteesta, meidän ymmärryksemme mukaan se on uudestisyntymisen pesu ja paikka). Näin siis klassisen luterilaisuuden mukaan. Lisäksi luterilaisuuden piirissä elää tulkinta, jonka mukaan kaikki lapset syntyisivät toisaalta itsessään syntisinä mutta uskon kautta Kristuksen vanhurskauttamina. Tämä (vanhoillis)lestadiolainen näkemys johtaa siihen, että lasten kaste on uskovien kaste: koska lapsi uskoo, hänet voidaan ja pitääkin kastaa.
Tässä näemme taas kerran sen, mistä traditiossa myös on kysymys. Kun Raamattu ei suoraan vastaa johonkin meitä askarruttavaan asiaan, pyrimme päättelemään vastauksen Raamatun pohjalta. Ja silloin joka ikinen meistä turvautuu käytännössä ”suulliseen traditioon”. Kysymme saarnaajan tai kokeneemman kristityn
mielipidettä ja ennen kaikkea kirkon vanhojen ja arvostettujen opettajien eli kirkkoisien mielipidettä. Mutta emme yli emmekä ohi Pyhän Raamatun.
Nykyisen ajan erilaiset ”radikaaliteologit” ja muut ovat asia erikseen. Kohteliaisuussyistä ainakin minä yritän olla käyttämättä vanhaa sanaa ”harhaopettaja”.
Marko,
Limbo on Katolisen kirkon oppi. Paavi Benedictus alkuvuosinaan ilmoitti, että siitä luovutaan, muttei sen enempää olla siitä irtaannuttu. Toisaalta, ”tyhjästä, eli olemattomasta, on paha nyhjästä”. Mainitsen sen, koska se, niinkuin muukin perinne pyörii kapulana rattaissa. En liioittele, jos sanon, että limbo-oppi niinkuin Maria-kulttikin ikäänkuin ”uivat” samoissa vesissä katolis-luterilaisuudessa.
Sakramentalinen pelastusoppi on yhtäkuin lapsikaste. Niin kauan kuin se ilmoitataan ”kirkkomme opettaa” minulla ei ole asiaan lisättävää.
Kun Paavali Areiopagilla julisti Evankeliumia, kuolleista heränneestä ja taivaaseen nousseesta Jeesuksesta, niin hänen julistuksensa olennaisin osa oli ilmoittaa koko ihmiskuntaa koskeva Jumalan tahto, vt. Apt.17:
27 että he (koko ihmissuku) etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Kirjoitat: ”Jumala lahjoittaa pelastavan, vanhurskauttavan uskon tavalla, jota Hän ei ole meille Sanassaan ilmoittanut.”
Kaste on kaste siinä merkityksessä kuin Raamattu sen opettaa, jo sillä perusteella, että Kirjoituksissa/ Raamatussa on kaikki mitä ihminen elämässä ja Jumalisuudessa tarvii. Pelastussuunnitelma ei ole kätketty, vaan kaikille ja kaikilla tavoilla avoin. Pelastussuunitelma, lahjavanhurskautus on se suora tasainen Tie, joka kulkee korkealla ja jolta ei tyhmä, ei edes hullu eksy. On hyvä ja helppo käyttää Raamatun ilmoitusta.
Kun Raamattu puhuu uudestisyntymisen, pelastuksen tiestä niin aina painotetaan suoruutta, tasaisuutta ja sen löytymistä. Jes 49:11 ”Minä teen kaikki vuoreni teiksi, ja minun valtatieni kulkevat korkealla.” Tätä jaetta ennen ja sen jälkeen monin ilmaisuin toistetaan pelastuksen valtatien selkeyttä. Mikään taivaallinen ei kuitenkaan ole selkeä uskomattomalle.
Tiit. 3: 5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Tässä ei puhuta veden voimasta, vaan Jeesuksen Veren pesosta, jonka Jumala suorittaa Henkensä kautta. Samoin kaste Kristukseen ei ”onnistu” veden vaikutuksesta. Näissä kahdessä asiassa ei olla vesipesupaikalla.
Kumpikin Jumalan näkymätön työ julistetaan ulkopuolisille kastattamalla, niinkuin pyysi hoviherra Gazan tiellä.
Hoviherra Gazan tiellä haki Kirjoituksista vastausta ja sen äärelle johdatti Filippuksen kysymys ”ymmärrätkö myös mitä luet?” Hoviherra myönsi heti, ettei käsittänyt mistä ja kenestä Jesaja kirjoitti. Tämä käsittämisen ihmettä on sen koommin esiintynyt aina meidän päiviimme asti, koska ollaan tultu uskoon ja Sana alkaa hyödyttämään lukijaa, vt. Hebr. 4:2. Ilman ja ennen tätä ihmettä kirkkoisillä ja traditioilla on paljon hommia.
En ole käsittänyt sitä, miksi perisyntioppi hyljätään, vaikka se sen sisältö tulee suoraan Kristillisen opin perustasta , eli siitä, että Jumala vanhurskauttaa nimenomaan syntisen.
Pekka P. Syy on ihmiskuvassa ja synnin ymmärtämisessä moraaliseksi heikkoudeksi. Yksinkertaisesti sanottuna ajatellaan Kristuksen pelastustyön suurin piirtein nollanneen syntiinlankeemuksen. Tai sitten perisyntioppi nähdään niin synkkänä asiana, että se nollaisi ihmisen arvon. Ja silloin ajatellaan, vaikkakin kristillisten termien kuorruttamana, että ”paha ei ole yksikään ihminen, on toinen vain heikompi toista”.
Silti nuo vapaakirkolliset tahot hyväksyvät sen että Jeesus on kaikki synnit sovittanut täydellisesti. Miksi se on heille niin vastenmielistä sitten että kun heille sanoo että, olen täydellisesti syntinen ja juuri siksi jeesus on minut täydellisesti sovittanut, niin se ei heille kelpaa?
Pekka P. Syy on juuri tuossa erilaisessa syntiopissa. Korostus täysin syntinen – täydellisesti vanhurskas Kristuksen tähden on luterilainen linjaus. Ja jos ei ole luterilainen, se linjaus ei kelpaa. Vapaakirkollisuuden eri suuntaukset edustavat ns. pyhityskristillisyyttä. Ensin tullaan uskosta vanhurskautetuiksi ja sitten putsataan syntiä pois ja tullaan pyhitetymmiksi. Näin hyvin rautalangasta väännettynä.
Pekka,
”.. Miksi se on heille niin vastenmielistä ..”
Epäraamatullisuutta voi kutsua vastenmieliseksikin. Jumala vetää jokaista Poikansa pelastettavaksi. Tämä veto turhennetaan, jos ollaan lapsikastepohjalla.
Voin ao. luvalla mainita Antti Eskolasta, jonka kanssa säännöllisesti keskustelin monen vuoden ajan. Hän oli lukenut kirjoittamaani mm. täällä K24-blogissa ja muidenkin kuullen piti niitä totuudellisina, jopa mainitsi yhdessä kirjassaan helluntalaisista yhdessä toisen professorin kanssa, joka hänkin oli taustaltaan kielteinen Jumalalle. Silloisen piispan kanssa hänestä oli aukeamanmittainen kirjoitus ja kertomus Antin jonkinlaisesta paluusta Isiensä uskoon ja kirkkoon. Vähän näiden artikkelien jälkeen, Aamulehdessä ja Iltasanomissa, tapasin hänet, jolloin hän sanoi, että ”Reijo, huonoa kuuluu”. Tämän jälkeen muutaman viikon sisällä hän kuoli.
Hän ei ollut ainoa aktiivinen evlut kirkoon uudistunut jäsen, joiden kanssa pidin jatkuvaa yhteyttä. Heidän hyvästä ystävyydestään huolimatta heihin oli istutettu pelko helluntalaisuudestani, ja monta kuoli tässä pelossa.
Viittaan tässä yhteydessä henkilöihin, jotka edustivat korkeaa sivistyneisyystasoa eri aloilla. He kaikki olivat minuun yhteydessä, eli en ole koskaan tunkenut itseäni näihin yhteyksiin.
Halusin seurata Paavalin ja Silaan toimintaa, eli julistaa Kristusta ristiinnaulittuna. Ikävä kyllä nämä, joiden kanssa olen ollut tekemisisissä eivät noudattaneet berealaisten esimerkkiä, eli tarkistaneet kirjoituksista heille opetetun pelastusopin laidan, vaan he tarkistivat evlut papistolta, kuten arkkipiispalta. Kirkon neuvo oli rauhoittua, pysyä poissa täyden Evankeliumin julistuksesta. Tästä piiristä on vain yksi vielä elossa ja esiintyy yleisissä tiedotusvälineissä oman alansa asiantuntijana ja on hyvä siinä.
Marko,
”.. se linjaus ei kelpaa.”
On kysymys siitä, vain siitä, mitä on kirjoitettu, eli on luettavissa, niinkuin Paavali kirjoittaa korintolaisille uskoville, 2.Kor.1:13. Tämän jakeen ydin on siinä, että Paavali muistutaa, että senhän he, Korinton seurakunnan uskovat, jo tietävät, eli ”epiginosko”. Ei ole kysymys ymmärtämisestä, jolla tulkinnalla Suomen evlut kirkkoraamatut, KK38, KK92 ja UT2020 ilmoittautuvat katolisen kirkon ”itseymmärrys-oppiin”.
Jumalan Hengestä syntynyt ei tee syntiä , mutta lihamme ei pyhity , vaan olemme samaan aikaan syntisiä ja vanhurskaita, pyhiä . Tämä asia ymmärretään erilailla ja on teologinen ero ja heijastuu seurakuntaelämään ja julistukseen . Eräs veli puhui luonteen alennustilasta kun tarkoitti syntiä.
Timo,
Lihan pyhityksestä ei ole sanaakaan Raamatussa. Lihan kuolettamisesta ja alistamisesta Hengelle on selkeä teksti. Laitan sen isolla alkukirjaimella, koska se on Jumalan ihmiseen puhaltama Henki, joka kuolee kun lapsuuden otollinen tila hiipuu. Vt. 1.Moos.2:7.
Psykologia kertoo jo sen miten meissä kaikissa on alueita jotka me tunnemme. Toisia joita tunnemme vain osaksi ja sitten vielä niitä joita emme tunne. Vihollinen käyttää näitä kaikkia alueita hyödykseen jatkuvasti. Langettaen meitä milloin mihinkin rapakkoon. joten jatkuvasti olemme armon tarpeessa. Jos meissä ei olisi syntiä, niin olisimme immuuneja sille. Synti asuu yhä meissä ja siksi olemme toivottomassa asemassa ilman Jumalan armoa Kristuksessa.
Sana kehottaa moneen kertaan :”valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen”. Miksi näin , jollemme olisi jatkuvasti suuressa vaarassa?
Pekka,
”Synti asuu yhä meissä ja siksi olemme toivottomassa asemassa ilman Jumalan armoa Kristuksessa.”
Ihmisen liha on toivottomassa asemassa, ja siksi Lutherkin neuvoi hoitamaan ihmistämmekin, eli lihaa. Näinhän ei Raamattu opeta, vaan:
Room.7:18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
Tuo lihan mukanaroikkuminen tuskastutti Paavaliakin, mutta hän luki Kirjoituksia ja tuli siihen tulokseen, että uskova on täydellisesti otollinen, pyhitetty-pyhä Jumalan edessä. Ei pyhä ja paha yhtäaikaa.
Minun lihani nimi on Pekka Pesonen. Se ei pyhity sehän on selvää. Se pysyy syntisenä ja kelvottomana.
Jumalan armo Kristuksessa on kertakaikkiaan pyhittänyt ja vanhurskauttanut tämän poloisen, joka ei ole kyennyt tekemään oman pelastuksensa eteen yhtään mitään.
Aamen ! Sitä anteeksiantoa tarvitsemme ja evankeliumia jatkuvasti , jotta emme vajoa epätoivoon ja katsomaan alati itseemme ja pitämään palaveria pahan ja syyttävän sydämen kanssa .
Juuri tuo oman sydämen täydellinen syntisyys antaa aivan toisen näköalan elämään, kun tiedostaa sen, että koko olemuksemme on vanhurskautettu Kristuksessa. Tämä luo rohkeutta tunnistaa ja tunnustaa se kaikki kelvoton mitä itsessä on, kun tietää että täysi anteeksiantamus on aina voimassa. Tästä lähteestä pulppuaa se taivaallinen ilo, jonka enkelit lupasivat koko maailmalle. Heti kun jotain kielteistä itsestä löytyy on lupa kääntyä Jeesuksen puoleen ja sanoa: Kiitos siitä että sinä olet toisenlainen ja minä saan kerran tulla sinun kaltaiseksesi taivaassa.
Pekka,
Kirjoitat:
”koko olemuksemme on vanhurskautettu Kristuksessa. Tämä luo rohkeutta tunnistaa ja tunnustaa se kaikki kelvoton mitä itsessä on, kun tietää että täysi anteeksiantamus on aina voimassa.”
Tässä olet ”pystynyt” tiivistämään ja antaman ”toivoa” ihmisen-toiselleen teon kautta.
Olemus-sana sisältää katoavan ja katoamattoman. Sakramentaalisuus, kuten evlut opetus piirtää taulun vesiväreillä, vaikka Jumalan totuus on Jeesuksen verellä piirretty Tie ja Totuus. Ihmisen katoavaa, ”koko olemusta” ei Kristuksessa vanhurskauteta, vaan mikä on maasta palaa maahan, eikä muusta mullasta erotu. Henki sitten nousee Taivaaseen tai ”vaipuu” Helvettiin, kun kuolemme.
Mitä lapsikasteeseen luottavan tuntemuksiin tulee, niin kuvaat niin sinä kuin koko kirkko-opetus hyvin lapsikasteen armon. Yleensä korkein opetus on, Lutheriltakin, että sen alle päivittäinen palaaminen on tarpeen. Tekee nöyräksi?
Mielenkiintoista on lukea miten löydät kommentistani omat teot, sakramentit ja vieläpä kasteen. Missähän kohdassa minä niihin jotenkin viittasin, kun en kirjoittaessani sellaista havainnut? Pidätkö ihan oikeasti epäraamatullisena sitä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen yksin uskon kautta Vapahtajaamme sovitustyöhön ? Väitätkö siis että pelastus on ihmisen omien tekojen tulosta? Tätä vastaanhan olet sotinut. sakramentteja vastaan taistellessasi. Jos Jumala ei vanhurskauta meitä uskon kautta Kristukseen, niin silloinhan ei jää muuta vastausta, kuin se, että pelastumme omien hyvien tekojen tähden. En oikein jaksa uskoa, että Reijo veli tuota tarkoitat.
Pekka,
En etsi olemattomia, vaikka mielestäsi sakramentit, joista toinen on kaste ovat sellaisia ja että sellaisiin et havaitse viittaavasi. Uskoontulo, on alku kaikkeen hengelliseen tutkisteluun, mikä on ainoa tapa uskovan tutkia näkyviä ja näkymättömiä asioita. Tämä on Raamatussa ja laitan kohdan, jos et sitä löydä. Uskoontulo ei ole ihmisen teko, mutta kaste ja ehtoollinen ovat.
Uskonasiat, vaikka ovat näkymättömiä, niin ne ovat yksiselitteisiä. Puhut olemuksestasi, johon et ruumistasi sisällytä, vaikka Luther opetti ja uskoi Mariankin jo ruumiilliseti taivaassa olevaksi, niin Raamatun mukaan Isän oikealla puolella istuu Jeesus, jonka lihat häipyi maallisiin tuuliin. Luterilaisuus, niinkuin katolisuuskin tunnustavat ruumiillisen ylösnousemuksen, eli luodun, eli ajallisen ajattomuuteen pääsyn.
Olen tuontuostakin, yli kymmen vuoden ajan tällä palstalla toistanut, että esimerkiksi nk. helluntalaisuus ei usko eikä opeta omavanhurskautta vaan omaa vanhurskautta, joka on yhtä kuin lahjavanhurskautus.
Vaikka Paavali kerskasi heikkoudestaan, niin sen kääntöpuoli oli väkevyys ja tämän varmaan käsitätkin.