Kirkkopäiviltä muistiin merkittyä
Kirkkopäivillä kävi ilmi, että kirkko on moni-ilmeinen. Seuraavassa jotain muistiin merkitsemääni Seinäjoen Kirkkopäiviltä 23.–25. toukokuuta 2025.
Some eli sosiaalinen media koetaan keskeiseksi tekijäksi myös kirkossa, hyvässä ja varsinkin pahassa. Some on helppo tapa olla yhteydessä. Haaste on siinä, että somen sisältöä ei voi hallita, vaikka yritystä toki on eri tahoilla.
Some todettiin keskeiseksi vaikuttajaksi uudessa ”nuoret miehet ja kristinusko” -ilmiössä. Se on missionaarinen kanava nuorille, mutta voi myös viedä uskoa sivurateille.
Some peittää nuorten keskuudessa jo vanhempien vaikutuksen. Toisaalta aikuiset hölmöilevät somessa, mikä vaikuttanee nuoriin sekin.
Some nähtiin syyllisenä myös nuorten väkivaltaisuuteen. Joka tapauksessa se on tärkeä viestintä- ja uutiskanava. Olemme melkein kaikki verkossa.
Algoritmit ovat usein syytettyjen penkillä. ”Algoritmi tuo minulle sisältöä, jota se olettaa minun haluavan.” Some on myös vallankäyttöä.
Hengellisen elämän muodot vaihtelevat eri puolilla maata: kaupungit – maaseutu, etelä – pohjoinen. Entä liberaalit contra konservatiivit? Yleispiirre on, että konservatiivisuus lisääntyy etelästä pohjoiseen.
Minusta konservatiivinen ajattelu kristinuskosta ei ole liberaalia syvällisempää tai kristillisempää, vaikka niin on keskustelussa täälläkin välillä annettu ymmärtää.
Maahanmuutto on tuonut Suomeen muiden uskontojen harjoittajia. Se ei uhkaa kristinuskoa, mutta on saanut kristityt terästämään omia uskonkäsityksiään.
Entä media ja kirkon julkisuuskuva? Kirkon julkisuuskuvaa pidetään usein huonona ja kirkkoa vähätellään. Kansanedustaja Paula Risikko tokaisi, että ”politiikalla on paljon huonompi”. Todellisuudessa kirkkoa arvostetaan. Siitä kertoo myös kirkkokritiikki.
Onko media kirkkoa vastaan, kun se nostaa esiin kysymyksiä, joita kirkossa ei haluta tehdä? Minusta media tekee kirkolle palveluksen myös silloin, kun se esittää kritiikkiä. Eniten kai harmittaisi, jos kirkko ohitetaan välinpitämättömästi. ”Suoranainen uskontoallergia on vähentynyt.”
Kirkon kannanotoille muodostuvat haasteiksi median vaatimat nopeat reaktiot ja toimintaympäristön nopea muutos.
Totuus? Kirkko kutsuu itseään totuusyhteisöksi, mutta uskonasioissa jää aina paljon henkilökohtaisen uskon varaan. Totuutta etsitään, mutta lopullinen totuus on vielä löytämättä. Paljon on subjektiivista totuutta.
Arkkipiispa Tapio Luoma muistutti, että kukaan ei voi yksin omistaa totuutta, ja että totuutta tavoitellessa pitää olla nöyrä. Oma lukunsa on nykyinen ”totuuden jälkeiseksi” kutsuttu aika, jolloin ”mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista”.
Saako lihaa syödä, on kirkossa nouseva kysymys, kun yritetään olla trendikkäitä. Vastaus ei ole niin yksioikoinen, kuin muodikkaat vastaukset antavat ymmärtää.
Tapio Luoma huomautti, että ruokalautasen sisällöstä ei voi päätellä hänen eettisyyttään. Pitää ajatella kokonaisvaltaisesti ja varottava syyllistämästä ruoan tuottajia. Aihe on ollut esillä kotiseurakunnassanikin, kun tehtiin uutta ympäristödiplomihakemusta.
Kestävä talous ja kulutuksen määrä ovat vielä lihansyöntiäkin vaikeampi kysymys, johon siihenkin yritettiin löytää Kirkkopäivillä vastausta. Raaka-aineiden riittävyyden, ilmastomuutoksen torjumisen ja kaikenlaisen saastumisen vuoksi kulutuksen kasvu pitäisi pysäyttää. Kiertotalouden pitäisi kymmenkertaistua, jotta saataisiin aikaan käänne.
Samaan aikaan Suomen taloudessa vaaditaan lisää kulutusta, jotta talous saadaan tasapainoon. Ylikuluttamiseen suorastaan kannustetaan. Sähkömineraaleista taistellaan maailmalla.
Kirkkopäivien suosituimpia ohjelmia ovat jo pitkään olleet tilaisuudet, joissa piispa haastattelee jotain julkisuuden henkilöä. Nyt salin keräsivät täyteen piispa Teemu Laajasalon ja ministeri Riikka Purran keskustelu sekä piispa Jari Jolkkosen vastaava laulaja Juha Tapion kanssa. Eero Huovinen taisi tämän tavan aikoinaan aloittaa. Tykätään, kun julkkikset puhuvat syvällisiä.
Mihin tarvitaan seurakuntaa (kun on se some)? Vastaus: uskon siirtyminen sukupolvelta toiselle vaatii rakenteita. Nuorten aikuisten toimintaan tulisi seurakunnissa satsata enemmän. Samoin kutsua aktiivisemmin ihmisiä jumalanpalveluksiin. Seurakuntalaisille (= nk. vapaaehtoisille) tulisi antaa enemmän vastuullisiakin tehtäviä. Mikrojohtaminen on johtamisen syöpä.
Kysytään ”hajoaako kirkko?”. Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen vastasi, että ”Kristuksen kirkko ei voi hajota”. Näin on, vaikka ihmisten luomat organisaatiot niin tekisivätkin.
Kirkkopäivät olivat jälleen ajan hermolla, vaikka odotin kyllä voimakkaampaa maailman tilan käsittelemistä. Monien poliittisten konfliktien ja sotien taustat ovat uskonnollisia, joten niiden käsitteleminen kuuluisi Kirkkopäiville. Ja ihmisten hätä esimerkiksi Ukrainassa ja ’Gazassa ilman muuta vaativat kannanottoja ja – tekoja.
Kiitos joka tapauksessa Kirkkopalveluille, Seinäjoelle ja muille järjestäjille.
Ihan vaan tuohon otsikkoon kommentti mitä tarkoittaa ”hajota”, siis kun vähänkin ymmärtää historiaa niin se ”kirkko” josta puhutaan on jakautunut jo monta monta kertaa ja vieläpä nämä jakautuneet uudet ”kirkot” ovat sotineet keskenään, siis mitä todella tarkoitetaan Kristuksen kirkolla ja ettei se voi hajota????
Voiko sitten Kristuksen todellinen kirkko sotia itsensä kanssa, siis jos jotain kirkkoa pidetään Kristuksen kirkkona niin voiko sen jäsenet sotia keskenään, niinkuin suomen sisällissodassa tai kuin nyt ukrainassa????
VAI voiko jostain vetää sen johtopäätöksen etteivät kaikki ns ”kirkot” olekkaan Kristuksen kirkko vaikka niin itseään kutsuvat ja ”tyhmälle” kansalle opettavat????
Ari, minusta Kristuksen kirkko tarkoittaa kaikki Hänen seuraajiaan, jotka toki ovat muodostaneet useita kirkkokuntia ja ne edelleen ”kuppikuntia”, mutta kaikki yhdessä muodostamme Kristuksen kirkon.
Totuuden, hyvyyden ja kauneuden kaipuu on meissä olennaisena osana elämää. Tämän ajan suuri ongelma on siinä ettei
hyvinvointimme ole vastaamassa näihin syvimpiin tarpeisiimme, jolloin moni on jo kadottanut kokemuksen elmän merkitysksellisyydestä. Tästä luin Elias Rautiaisen tekstistä OPKON Arkki lehdessä.
Kykenemmekö kristittyinä vastaamaan tähän tarkoituksettomuuden haasteeseen ?
Itse nuorena 16-17 vuotiaana pohdin juuri elämän tarkoitusta ja juuri siihen vastauksen löysin. Nyt 50vuotta myöhemmin tuo elämän tarkoitus on vielä merkityksellisempi kysymys, kun omaa elämää tarkastelen taakseppäin.
Huomaan miten Jumalan siunaus on seurannut minua ja luonut tarkoitusenmukaisen elämän.
”Saako lihaa syödä,…”
Mikä estää noudattamasta (ortodoksisen) Kirkon paastosääntöä. Luultavasti parempi ratkaisu kuin jokaisen itse keksimät säännöt. Samalla tulee tutustuneeksi alkuperäiseen Kirkkoon muutenkin.
https://ort.fi/kirkkovuoden-kierto/paastopaivat-ja-ajat/
Blogisti kirjoittaa että :
Totuutta etsitään, mutta lopullinen totuus on vielä löytämättä.
Jos kirkon ylin ohje on raamattu niin sieltä löytyy vastaus ihmisen perimmäisiin kysymyksiin. Tai miten ihmisten käy tämän elämän jälkeen . Kirkolla on lopulta syy olla olemassa ja se syy on kun me kuolemme. Nään myös Tapio Luoman puheissa halua varata totuudelle ”tilaa” että se muotoutuu siitä pikku hiljaa . Ajattelun tasolla tämä on vierasta kristinuskolle . Ihminen tosin pyrkii löytämään hyviä asioita ihmisten elämään , kuten vapautta ja rakkautta , mutta vain Jumalan sanan kautta ne saavutetaan . Ihminen käyttää oman mielen mukaan väärin Jumalan antamia lahjoja, jota kutsutaan synniksi . Nöyryydestä puhe ilman syntienanteeksiantoa katumuksessa on suurinta tekopyhyyttä mitä voi olla . Ihmisten hyvinvointia mitaten monilla tilastoilla mitattuna on nähtävissä että kirkon linjaukset eivät auta . Ihmisen syyllisyyteen ja sitoutumiseen tarvitaan rakkautta ja sitä ei voi ammentaa mukailemalla maailman menoa ,Kristuksella on lääkkeet syntisyytemme . Jumalalla on paljon raikkaampi , vapaampi vastaus ja ihmisen sydämeen antama rauha kuin maailman menoa seuraamalla , kun tahdomme olla Kristuksen vapaudessa eikä sitoa ihmismieliä tämän ajan aatteisiin . Nuorempi polvi on totuutta etsimässä enenevästi ja moni on löytänyt rauhan ja tie jota kulkea , Kristuksen rauha sydämessä .
Joka aamuinen Jooga kirkkopäivillä ei ole suvaisevaisuutta vaan eksytystä ja halua piristää seurakunnan elämää kun ei anneta Herran rakentaa kirkkoa vaan lainataan pakanallisia menoja kristinuskoon . Te eksytte kun ette tunne sanaa , sanoo Jumalan sana . Armonajassa voi vielä kääntyä ja pitää Raamattua pyhänä Jumalan puheena meille ja sitä kohtaan meillä kaikilla tulisi olla nöyryys , eikä viestintuojia yrittää ampua , vihjaillen että raamatun sanaan luottavilla olevilla ei ole ( lopullista?) totuutta eikä nöyryyttä ja kannattaa olla hiljaa ja saada ihmisiä uskomaan että tie kansankirkolla on oikea. Tosiasia on kuitenkin että kirkosta eroaminen on kiihtynyt ja moni seurakunnallinen raamatunopetuksellinen toiminta supistunut . Lisäksi vihamielinen käytös tiettyjä herätysliikkeitä kohtaan on epäkristillistä toimintaa . Luoman ja parin naispiispan mielestä herätysliike lähetystyö olisi pitänyt loppua , kun näiden lähetysjärjestö asema olisi pitänyt poistaa . Onko ne lähetystyöntekijät siellä väärällä asialla ?
Teot ja puheet ovat ristiriidassa keskenään !
Henkilökohtaisen uskon varaan jää paljon kirjoittaa blogisti , joka Yksilökeskeisessä ajassa tarkoittaa tietysti jokaisen määrittelemää ”suhdetta” Jumalan ajan hengen mukaan , raamattu puhuu yhteisestä uskosta, Kristuksen ruumiinjäsenten välillä uskontunnuksen määritelmän mukaan .
Alkuperäinen Kirkko taitaa olla siellä, missä Kristusta ja sovitusta julistetaan ihmisten ainoaksi autuudeksi.
Kirkkopäivien anti oli monipuolinen. Päällekkäisyyksien vuoksi oli tehtävä hiukan valintoja. Se, että tapahtuma oli Etelä-Pohjanmaalla näkyi osin myös tilaisuuksissa, kuten – Puukkojunkkarit ja me siivosyntiset – miten historiankerronta voi välittää kristillistä toivoa. Etelä-Pohjanmaan ”raamattuvyöhykkeellä” elää väkevä sekoitus monen suunnan kristillisyyttä.
Heli Karhumäki kertoi, miten Lapuan seudun värikäs hengellisyys on ravinnut, rohkaissut ja usein myös tulvinut yli. Hän otti esille tapauksen, jossa Niilo Kustaa Malmberg pysäytti hengen voimalla jumalanpalvelusta häiritsemään tulleet puukkojunkkarit Nurmon kirkon keskikäytävälle niille sijoilleen. Malmbergin ääni ei värähtänyt, kun hän puhui Hyvästä paimenesta, joka jättää nyt 99 vanhurskasta ja lähtee etsimään yhtä kadonnutta. Katsoen kiinteästi väkivaltaisiin miehiin hän sanoi heille hellästi; ”Kristus tarkoittaa teitä.” Palava saarna särki koko täyteen ahdetun kirkon. Loppurukouksen aikana monet junkkareista itkivät ääneen.
Toinen Heli Karhumäen vetämä tilaisuus kaupunginteatterilla käsitteli aihetta – Lakeus, rukous, vapaus – sinun sukusi tarina – kansanmusiikin kera liitettynä Kristuksen evankeliumin syvällisellä sanomalla.
Markku J.,
Kirkko ei ole minun juttu.
Kirkko-sana ei ole ylhäältä annettu, mitä sen merkityksen laajuuteen kuuluu.
Teologista sivistystasoa pyritään nostamaan, johon pyrkimykseen on sanat ”teologia” ja ”kirkko” tiukasti liimattu. Kirkko on olemassa, koska on katolis-luterilainen sakramenttioppi, mikä korvaa Jeesuksen käskyn ”tehkää μαθητεύω / mathēteuō kaikki kansat ἔθνος / ethnos opetuslapsikseni”
Tämän käskyosan jälkeen seuraa ”kastamalla βαπτίζω / baptizō ”
Suomeksi ”tehkää” on tässä kreikaksi mathēteuō, eli tehdä opetuslapseksi. Jos on muuta mieltä, niin kannattaa katsoa sanakirjasta. Eli alkukieli on aina ollut kaikkien ulottuvilla ja tänään sitä pääsee lukemaan sähköisistä järjestelmistä ja on saavutettavissa muutamalla klikkauksella.
Kirkko-sana on yli kielirajojen ulottuva torso. Eli ek-klesia-sana jätettiin kääntämättä. Ek-klesia tarkoittaa ”seurakunta” suomeksi, minkä merkitys on ryhmä tässä maailmassa, yhteiskunnassa, mutta kaiken keskellä olla ”uloskutsuttu”, pysyä erossa, eli maailmassa muttei maailmasta.
Ek-klesia, Jumalan Seurakunnan raja kulkee sydämeltä sydämelle, mutta paikallinen Pyhien Yhteys on tässä ajassa paikallinen seurakunta. Sen käytäntö on yhteyteensä kutsuva, uskoontulon kautta. Rajat on Raamatussa ja on täysin ristiriidassa katolis-luterilaisen yhteisön kanssa.
Siksi tälläkin foorumilla, jopa vimmatusti, vastustetaan uskoontuloa, mikä Jeesuksen käskyssä kreikaksi ilmaistaan mathēteuō -sanalla.
Syy vastustukseen selittyy Jeesuksen vastauksella pelastuvien suhteellisesta lukumäärästä, vt Matt.7:14 ”mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”
Kirkko ei kasva uskoontulleista, vaan ”parhaimmassa” tapauksessa uskonnollisista ja keistä vain, jotka on kastettu kirkon jäsenyyteen, pääasiassa vauvana.