Valtion ja kunnan yhteisten asioiden päätöksenteossa eli politiikassa tehdään usein kompromisseja. Harvoin kenenkään kanta tulee aivan kokonaan yksin päätökseksi.
Kirkossa on toisin. Kompromisseja karsastetaan. Syynä lienee se, että eri mieltä olevat tuntevat olevansa yksin oikeassa. Uskon asioissa se onkin helppoa, kun esillä olevaa kappaletta ei voi fyysisesti mitata tai matemaattisesti laskea. Kompromissi olisi antautumista väärään. On pidettävä viimeiseen asti kiinni omasta kannasta.
Erimielisten kesken on vaikea edes keskustella, koska ei ole erilaisia oikeita kantoja. Oman oikean kannan lisäksi on vain vääriä mielipiteitä.
Mutta onko vain yhtä oikeaa kantaa ja vastausta edes olemassa? Jos totuus onkin monisärmäinen kappale, jota voidaan katsoa eri puolilta, jolloin se näyttää hieman erilaiselta.
Voitaisiinko kompromissilla päästä lähemmäksi oikeaa todellisuutta. Särmät ja pienet virheet hoituisivat pois. Voisimme yhdessä hämmästellä hyvää lopputulosta.
Kirkossa luotetaan satoja vuosia sitten pidettyjen suurten kirkolliskokousten kannanottoihin. Niitä johtivat usein maalliset hallitsijat. Kuinka kattava oli osallistujajoukko? Minulla on käsitys, että niiden päätökset monesti olivat neuvottelujen tulosta, siis kompromisseja. Nyt niitä juhlitaan totuuden lähteinä.
Seurakunnissa ja kirkoissa pyritään yksimielisyyteen apostolien opetusten mukaan . Sitähän koko kristikunta on ollut 1600 vuotta pääpiirteittäin kasteen ja ehtoollisen osalta ja tietysti paljon pitemmän aikaa paimenuudesta ja avioliitosta . Ei Jumalan ilmoitus , sana ole annettu mitenkään epäselvästi , jos sitä tahdotaan noudattaa . Asia on vakava , koska rakentaja on Jumala ja siunauksen antaja ja voiko ihminen määritellä oikean ja väärän tai tehdä ihmismielen mukaan ja sitten pyytää Jumalaa siunaamaan meidän käsityksiä ? Antamaan ehtoja Jumalalle ?
Jos kirkoilla ei ole Jumalan ilmoitusta niin sillä ei ole mitään . Ei kukaan teologi pysty kumoamaan Raamatulla oikeaa virkakäsitystä tai avioliittokäsitystä . Ei tule vastauksia vaikka kuinka kysyy , puhetta ja selitystä kylläkin .
Kysymys on lopulta vapaudesta ja sanassa pysyminen ja sen totuudessa tuo vapauden , kun ihminen pyrkii vapauteen tuomalla omia oppeja ja käsityksiä niin se vie kahleisiin ja eksytyksiin . Esimerkkejä on paljon Raamatussa .
Tämä oli ihmeellinen blogi. Ilmeisesti kirjoittajalla ei ole mitään käsitystä siitä mikä on totuus. Suuret ekumeeniset kirkolliskokoukset ovat työskennelleet dogmaattisten kysymysten parissa laajasti ja määrätietoisesti. Se työ on ollut laajaa ja monipuolista. Se ei ole ollut mitään sote vatulointia. Kompromissi ei kuulu kirkolliseen sanastoon. Uskontunnustukset ovat juuri Jumalan valtakunnan rajamerkit.
Mikä olisi kompromissi naispappeudessa ja homoliitoissa? Eikö se ole sitä, että kaikkien kirkossa odotetaan hyväksyvän ne? Mikä muukaan se voisi olla?
Tai ehkä mielessään voisi vastustaa niitä, mutta se ei saisi näkyä käytännössä mitenkään.
Niin jäi tuo juuri viestistä pois minkä Sami kirjoitti , että blogissa annetaan kuva että kirkolliskokoukset olivat kompromissien tuloksia . Ja jos ajatellaan niitä tilanteita missä vaikka Nikean kirkolliskokous on syntynyt niin siellä oltu vainojen jälkeen tekemässä sen maallisen yhteiskunnan kanssa kompromisseja uskonopista . Osoittaahan se uskontunnustuksien kestävyys totuuspohjana ,vain joitakin kirkkokuntien eriäviä näkemyksiä . Miten ajan patinaa kestää vaikkapa pastoraaliohje , joka oli jo kirkkojärjestyksen vastainen ja susi syntyessään ja historia muistaa tämän yhtenä kiihdyttimenä Suomen kansankirkon alasajoon , pois Raamatullisesta opista . Ja kuten Mika kyseli niin mikä se kompromissi olisi ? Eikö piispat hurskaasti luvannut jo Raamatullisen paimenuuden saada toimia .? Olisi mielenkiintoista kuulla mikä blogistin mielestä olisi kompromissi ehdotus ? Mikähän siinä olisi erilaista kuin piispojen tahtotila ja toiminnan suunta ?
Timo G. Kristinuskon kriitikot tarkastelevat vaikkapa nyt Vanhan kirkon kirkolliskokouksia tavallisina inhimillisinä kokoontumisina, joissa nyt vain satuttiin keskustelemaan uskonnollisista kysymyksistä ja päättämään niistä. Kristityt puolestaan tarkastelevat niitä Pyhän Hengen johdatuksessa kokoontuneina, vaikka maallisilta ulottuvuuksilta ei ummisteta silmiä.
Kun naispappeus toteutettiin, kuului niitäkin ääniä, joiden mukaan ”kirkolliskokousta” johtaa Pyhä Henki ja sen vuoksi naispappeus on oikein. Tosin tuo argumentti on sittemmin unohtunut tai jäänyt muuten pois käytöstä. Kirjoitan kirkolliskokouksestamme tässä lainausmerkeissä, koska sitä ei nimestään huolimatta voi rinnastaa Vanhan kirkon eikä myöhempienkään aikojen konsiileihin.
Keiden (kaikien) kanssa ns. kompromissia haluttaisiin?
On hyvä huomata, että totuuden ja epätotuuden kompromissi kaiketikin on puolitotuus. Senkaltaisesta yritteliäisyydestähän koko ihmiskunnan tragedia alkoi kehittymään.
Minu käsitykseni ns. suurista historian kirkolliskokouksista on, että vaikka niissä maalliset hallitsijat olivat koollekutsujina, ei näidenhallitsijoiden ajatukset kuitenkaan olleet niitä, joihin päädyttiin.
Nyt meillä tasa taitaakin juuri olla tilanne, jossa ns. suuri enemmistö yrittää ”jyrää meitin” kristinuskon tulkintoineen.
Lienko kyse jonkinlaisesta ”kirkollisesta suomettumisesta”?
Se vakavuus kuvastuu monista teksteistä myös Raamatun lehdiltä että oltiin opin suhteen tiukkoja . mutta sillähän ei ole lakihenkisyyden kanssa mitään tekemistä . On tänä aikana vaara tulla tuomituksi jos käyttää sanaa harhaoppi , vaikka ei se ole sen ihmeellisempi asia kun vaihtaa omia ajatuksia Jumalan sanan tilalle , vakava asia sinänsä . Muistelen että olen lukenut joskus kun 33/38 raamatunkäännöstä alettiin tekemään että kääntäjä oli kuukauden paastolla ja rukoilivat . En ole satavarma , tietävät voi korjata jos toisin .
Ei voi verrata joo nykyisiä kirkolliskokouksia , mutta oppi ja tunnustus on jo valmis kun vaan sitä noudatetaan . Ei taida olla myöskään vanhojen kirkkolliskokousten tunnustuksia muutettu koskaan , vaikka katolilaiset ovat omissa ( esim. Vatikaani 2) kokouksissa muuttaneet suhdetta muihin ja omaa identtiteettiä ja myös uskonpuhdistuksen jälkeen oli muutoksia opin suhteen . Siis voimme sanoa tunnustuksista mitkä on laajasti hyväksyttyjä ja edelleen käytössä että ne huolellisesti valmisteltu . Ja kuten Marko kirjoitti että Pyhä Henki on ohjannut toimintaa .
Sami Paajanen kirjoitti: ”Suuret ekumeeniset kirkolliskokoukset ovat työskennelleet dogmaattisten kysymysten parissa laajasti ja määrätietoisesti.” Niinpä. Etsineet yhteistä näkemystä, kompromissia erilaisten näkemysten välillä.
Käsittääkseni esim. kolminaisuusoppi on kaikkea muuta kuin ”kompromissi”.
Kompromissia edustaisi pikemminkin ajatus, että Jeesus on ihminen tai Jumala (siis ei: ”ja”); hän olisi syntynyt tai luotu jne.
Kompromississa kaikki myös luopuisivat omista tiukoista vaatimuksistaan.
Se, että päädytään yhteiseen lausumaan ei tarkoita, että olisi tehty ”heppoinen kompromissi”, joka on kaikille kaikkea, eli ei loppujen lopuksi oikein mitään kenellekään.
Kompromissit kuuluvat politiikkaan, ei dogmatiikkaan. Kompromissiperiaate on vain yksi tapa tuottaa yhteinen lausuma. Yhteinen lausuma ei tarkoita, että kyseessä olisi kompromissi.
Kaikki eivät tyytyneet kirkolliskokousten yhteiseen lausumaan vaan jäivät omiksi ”porukoikseen”.
Eipä taipunut suomalainekaan kirkolliskokous kompromissiin avioliittokäsityksessään. Ei, vaikka piispat omalla ”paimenkirjeellään” sellaista yrittivät. SEurakunnat toki voivat ”kopromissin” tiellä olla: ”ei niin nöpön nuukaa…voihan se olla noinkiin – tai sitten ei…”
Totuuden ja epätotuuden kompromissi ei ole totuus. Se voi olla ns. ”taktinen totuus”, joka tarvittaessa tai haluttaessa venyy ja paukkuu kuin aikonaan kuuluisa Jenkki-purukumi.
Markku, koko kristinusko on prosessia, sinänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä. Totuus ei häviä tässä prosessissa, koska kirkkoa johtaa Pyhä Henki ja kirkko on aina mysteeri. Kirkolla on myös kanoninen oikeus tulkita ja piispat edustavat tätä. Kirkolla on aina ollut totuuden täyteys, eikä se voi erehtyä. Kompromissi kirkossa ei kuulu sen premisseihin, miksi tuoda sellaista edes keskusteluun?
Kun poiketaan sanasta niin alkaa puheet demokratiasta ja kompromisseista . Apostolien korostus on yksimielisyys ja se voi olla vain Kristuksessa . Eikä tule muuta edes tavoitella opissa ja keskeisissä kysymyksissä mitkä on nimenomaan uskontunnustuksissa kirjattu . Ihmisjärki haaveilee ja harhailee ristiriitojen keskellä yrittäen sovittaa totuutta ja valhetta toisiinsa eli Jumalan ilmoitusta ja ihmismielen ja ajanmukaisia toiveita yhteen . Voisi sanoa että kun katsoo kansankirkon johtamiskulttuuria niin mikään yritys ei pysyisi pystyssä tuolla menolla . Kaiken alku ymmärtämiselle on tuntea syntisyys ja heikkous , ei ole viisautta yhdelläkään joka ei nöyrry , viisaus pätee myös maalliseen elämiseen . sillä menestyneillä on aina nöyryys ja asenne kohdallaan ja totuudessa sanoa että on oppilas . Jumalan sanan sivuun laittaminen on selvä tie tyhmyyteen ja jatkuviin ongelmiin ja niiden ratkomisiin . Luulisi piispan vihkimyksen saaneen olevan erityisesti pitäytyvä Jumalan sanaan eikä yrittää perustella linjaansa kaikella muulla, mutta läpi ne jutut taitaa mennä hyvin . Virkakysymys ja avioliittokäsitys on ihan perusoppia raamatussa eikä niistä pitäs käydä edes keskustelua . Väärän sietäminen on vain entisestään kasvattanut pietististä kirkkokäsitystä , kirkko kirkon sisällä . Kumpikaan ei hyväksy toistensa oppia eikä halua suurimmaksi osaksi olla tekemisissä toisten tilaisuuksissa ja juopa kasvaa edelleen ja silti halutaan kuulua samaan nimellisesti . Herätysliikejohtajia kun kuuntelee niin ei aina tiedä mistä kirkosta he puhuvat . Tuohonkaan ongelmaan ei ole kuin yksi ainoa ratkaisu , joka on Jumalan sanan todeksi ottaminen ja karttaa sellaista oppia mikä ei ole Kristus- oppia . Eikä voi olla piispallista kaitselmusta ilman sen merkityksen hyväksymistä . Blogistin toive komromisseista on utopiaa , piispat puhuu sovusta ja ainoa toive on että herätysliikkeiden tulisi hyväksyä naispappeus ja uusi avioliittokäsitys , eikä tämä ole toive vaan sitä ajetaan määrätietoisesti periaatteella hyväksy tai lähde ulos kirkosta . Maailmalla on tapahtunut kirkkojen kahtiajakoja mutta herätysliikkeet edustaa niin pientä joukkoa verrattuna muuhun ja piispakunta on puolen valinnut , ettei se on Suomessa mahdollista eikä piispakunta ole valmis piiruakaan joustamaan omista päämääristä .
Eivät ”virkakysymys” ja ”avoiliittokysymys” ole anoita asioita, jotka jakavat ev.lut. kirkkoa. Kirkon sisällä esimerkiksi on kaksi toisistaan poikkeavaa seurakuntanäkemystä. Tämä juopa ei häiritse korservatiivisten herätysliikkeiden välejä, kun ne esiintyvät yhdessä virkakysymyksessä ja avioliittokysymyksessä.
Kirkko pähkäili erimielisenä puoli vuosisataa kantaansa eronneiden vihkimiseen, kunnes joutui tyytymään asian yhteiskunnalliseen/maalliseen ratkaisuun. Täydellistä yksimielisyyttä asiasta ei ole, mutta se ei näytä opllisesti tiukimpiakaan haittaavan, olihan taannoin arkkipiispaehdokkaana kohtalainen tiukkis, kolmannessa avioliitossa kahden eron jälkeen.
Jorma H.
”Kirkko pähkäili erimielisenä puoli vuosisataa kantaansa eronneiden vihkimiseen,…”
Tämä esimerkki kertoo kuinka eksyksissä ev.lut yhteisö on aina ollut. Tämä kysymys oli nimittäin ratkaistu Kirkossa (ortodoksisessa siis) jo yli tuhat vuotta sitten. Toinen ja kolmas avioliitto sallitaan, mutta niihin vihitään erilaisessa, katumusta painottavassa toimituksessa, kuin ensimmäiseen avioliittoon.
On muuten lähes huvittavaa, että ev.lut. ”piispoina” toimii eronneita ja aviossa olevia miehiä ja naisia. Ei Kirkossa näin pidä olla. Mutta uskonnon vapaus toimii, ja hyvä niin.
Onhan se ihmeellistä että aina on emännässä vika vaikka kolme kertaa yrittänyt ?
”Onhan se ihmeellistä että aina on emännässä vika,,,”
Rovasti Matti Vuolanne aikoinaan vitsaili pilke silmäkulmassa: ”Raamatussa sanotaan, että Eeva on sopiva apu, mutta ei Raamatussa luvata, että vaimo olisi helppo.”
Ei suostuta kompromisseihin. Hajaannutaan mieluummin pieniksi (maailmanlaajuisesti) kuppikunniksi tai viis veisataan opista, oli se mikä tahansa. Eihän se edusta kenenkään käsitystä oikeasta, mikä on veteen piirretty viiva. Näin säilyy vihamielisyys erilaisten näkemysten ja niitä edustavien ihmisten välillä. Pääasia, että sota on käynnissä.