”Lähteekö kaksi kulkemaan yhdessä elleivät he ole siitä sopineet” Aamos 3:3
” Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista” 2 Kor.11:28
(Liberaalin paradigman epäonnistuminen – oppi, seksuaalietiikkka ja Raamatun auktoriteetti osa2.)
Seksuaalietiikan ja kristillisen uskon suhde on hyvin intensiivinen asia kirkoissa. Erimielisyydet voivat johtaa jopa kirkon hajoamiseen. Voiko etiikkaa pitää vain adiafora asiana jos kirkon yhteyteen riittää evankeliumin oppi? Onko avioliitto toisen luokan kysymys uskon rinnalla? Onko uskontunnustuksella mitään tekemistä seksuaalietiikkan kanssa kirkossa?
Oliver O’Donovan lähtee siitä, että 300-500 -vuosisadan kirkko jätti perinnöksi uskontunnustukset, jotka hahmottivat oppia eivätkä selvästikkään ole moraalisen käyttäytymisen käsikirja. Tämän pohjalta kirkon yhteys on perustunut evankeliumiin : ”Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen”, 1 Joh 1:3. Siihen on katsottu samanaikaisesti kuuluvan yhteys menneiden sukupolvien kristittyjen ja omien aikalaisten kesken.
Liberaaleille kristityille oli vaikeaa hyväksyä, että ekumeenisen yhteyden pohja rakentui 1900 -luvun puoliväliin saakka opilleeikä eettisten lausuntojen pohjalta. He puolestaan asettivat etiikan etusijalle ja katsoivat , että kristillisen yhteyden perusteet, olisi määriteltävä yhteisen moraalin pohjalta niiden eettisten periaatteiden mukaan, jotka olivat yleisesti tunnettuja – eikä kirkollisen tunnustuksen ja uskonopin pohjalta. Viimeiset vuosikymmenet ovat muuttaneet liberaalien asenteita.
O’Donovanin näkemyksistä nousee mielenkiintoisia lähestymistapoja katsoa kristillisen etiikan ja uskonopin suhdetta. Protestanttisissa kirkoissa näkee seuraavia vaihtoehtoja.
* Eettiset kysymykset nostetaan etusijalle, mutta ollaan suvaitsevaisia opillisissa näkemyksissä. O’Donovanin mukaan tämä oli vanha liberaaliteologinen katsomus ja nousi ”eettisen ensisijaisuuden ohjelmasta”. Nykyisin jotkut konservatiivit ovat siirtyneet tähän suuntaan. Nykyinen liberaalisiipi on ajanut avioliittokysymystä vahvasti etiikka edellä. Vaarana on, että kristinusko kavennetaan liiaksi moraalisiin stardardeihin.
Kristillinen oppi asetetaan etusijalle, mutta siedetään eettistä pluralismia. O’Donovanin mukaan tästä tuli tunnusomaista liberaalille näkemykselle myöhemmin. Se on näkynyt kultaisen säännön korostamisena ja luterilaisilla vetoamisena evankeliumiin yhteyden perustana (CA, 7). Nykyisin omien eettisten näkemysten arvostelun sietokyky on vähentynyt eri piireissä, myös konservatiivien joukossa. Kansankirkollinen nykyliberalismi on entistä suvaitsemattomampi niille, jotka eivät jaa sen opillista ortodoksiaa.
* ”Oppi plus etiikka” -näkemys.Tässä eettiset periaatteet ja kristillinen elämäntapa lisätään oikean uskon yhteyteen. Eettisiä erimielisyyksiä suvaitaan tiettyyn pisteeseen asti.Tämä on monien konservatiivisten kristittyjen joukossa yleinen näkemys.
* Yksin oikea oppi Raamatussa tai tunnustuskirjoissa määrittää myös etiikkaa. Katsotaan, että kristillisen etiikan periaatteita ei voi irrottaa opista. Eettisiä erimielisyyksiä ei ratkaista suvaitsevaisuudella eikä yhteiskunnan vaihtuva kulttuuri oikeuta muuttamaan opinn näkemyksiä kirkossa. Tämä on konservatiivien ja joidenkin herätysliike kristittyjen piirissä tuttu näkemys. Ongelmana kahdessa viimeisessä kohdissa on uskon ja etiikan irrallisuus toisistaan.
O’Donovan kutsuu omaa lähestymistapaansa ”vallitsevaksi ekumeeniseksi konsensukseksi ”:
”Yhtenäinen käsitys on, että oppi ja moraalinen käyttäytyminen ovat syvästi toisiinsa sidottu. Hyväksyä toinen, merkitsee että on hyväksyttävä toinenkin. Yhteys on itsessään sekä moraalista toimimista että kolminaisuuden kolmannen persoonan idiomi. Olisi vaikea kuvitella moraalisesti pluralistista kristinuskoa, joka ei olisi luopunut uskontunnustuksen kolmannesta kappaleesta – mikä merkitsisi kirkon irrottautumista Jumalan tahdon mukaisesta yhteisestä elämästä…Usko ei ole koskaan neutraali suhteessa moraaliseen toimintaan; Jaakobin kirje julistaa, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. Miten suvaitsevainen tai tiukka kristittyjen yhteys onkaan, niin täytyy varmasti olla jonkinlainen käsitys erityisestä moraalisesta yhteisöstä, jossa nämä teot ovat sellaisia, jotka todistavat elävää uskoa tai nuo toiset osoittavat, että usko on kuollut!” .
Tällaisessa näkökulmassa etiikka liittyy vahvasti uskontunnustukseen (= oppiin), eikä niitä voida erottaa toisistaan eikä myöskään samaistaa toisiinsa. Oppi ja etiikka eivät ole toistensa ulkopuolisia eikä vastakkaisia asioita ,vaan vuorovaikutus suhteessa. O’Donovanin mukaan liberaaliteologian on ollut aina vaikea hyväksyä opin ja etiikan läheistä yhteen kuulumista, siksi se on kyseenalaistanut tämän näkemyksen.
Adiafora-leikkuri ja Paavalin seksuaalietiikka Korinttin seurakunnassa
Kun perustevaliokunta lausunnossaan piispainkokouksen esitykseen eri avioliittomalleista mainitsee sukupuolen adiafora-asiana itse avioliitoon ja vanhurskauttamisopiin nähden, niin käytännössä se leikkaa sukupuolen, avioliiton ja vanhurskauttamisoppin irti toisistaan. Kun niiden suhde hajoaa ja niistä tulee toisistaan riippumattomia käsitteitä, ne voidaan määritellä uudelleen muilla ehdoilla.
Miten voisimme paremmin integroida kristillisen uskon ja kristillisen elämäntavan yhteen? Osa vastausta varmasti löytyy siitä, että ymmärrämme miten Vanhan testamentin käskyt ja uskontunnustus toimivat.
O’Donovan sanoo, että yksittäiset käskyt eivät toimi irrallisina. Ne ovat yhden vaatimuksen, rakkauden lain sovellutuksia, joka kohtaa ihmiset maailman erilaisissa järjestyksissä. Laki ilmaistaan 10:ssä käskyssä tiivistyneessä muodossa. Niissä näkyy etiikan ydin tiiviisti. Lisäksi on laajempi lakisovellusten kokoelma, joka avaa tiivistelmän ja näyttää mitä sen tekeminen käytännössä merkitsee.
Voimme myös tiivistää lain kahteen käskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi, Mt.22. Näissä laki tiivistyy sen laajemmasta kokoelmasta. Mutta nämä käskyt eivät irtoa toisistaan, siten että pidämme vain toisen puolen emmekä tarvitse muuta osaa. Nuo muut käskyt näyttävät miltä elämä näyttää kun pidämme nuo suuret käskyt. Uutta testamentti lukiessa näemme miltä se näytti Jeesuksen ajan Israelissa. Meidän yhteiskunnassa näitä käskyjä tulee avata ja katsoa Kristuksen ja rakkauden lain valossa yhä uudelleen.
Moraalinen viisaus on taitoa liikkua sovellusten ja tiivistymien välillä ja kykyä jäsentää niiden välistä yhteyttä. Kun tällainen ymmärrys puuttuu etiikka vääristyy. Kun osat irrotetaan rakkauden laista, se muuttuu moraalistiseksi sääntöjen järjestelmäksi tai sillä oikeutetaan itselle täysin mielivaltainen vapaus, moraalittomuus ja hankalat käskyt jätetään pois.
Uskontunnustus ei myöskään toimi irrallaan. Nikean uskontunnustuksen ilmaisuja kuten ”tuomio”, ”pyhä”, ”synti” tai ”yhteys” ei voi tulkita miten vain, vaan niiden sisältö pitää katsoa Raamatusta, jota ilman koko uskontunnustus jää roikkumaan ilmaan. Se toimii oikein vain luomisjärjestyksen, Raamatun kirjoitusten ja kirkon liturgisen elämän yhteydessä. Kun luemme Raamattua uskontunnustuksen yhteydessä, niin opimme katsomaan sitä uskontunnustuksen teologian kautta.
Näin ajatellen uskontunnustus, joka ilmaisee uskomme ytimen ja rakenteen, antaa myös kehyksen hengelliseen elämään kuuluvalle käyttäytymisellemme. Se antaa kieliopin ilmaista etiikkaa, mutta siitä ei pidä tehdä moraalin käsikirjaa.
Tällä tavalla uskontunnustukseen läheisesti liittyvä etiikka on yksi vastaus niihin uhkiin, jota kristillinen etiikka nykyisin sekulaarissa yhteiskunnassa ja liberaalissa kirkossa kohtaa. Se asettuu tukevasti evankeliumin ympärille. Siihen kuka Jumala on luojana, Kristuksen tuoman pelastuksen ympärille ja Pyhän Hengen työn ympärille, mitä Jumala tekee kirkossa.
Yksi kohta jossa tätä käydään läpi on 1Kor.5-6. Paavalin opetus auttaa ymmärtämään seksuaalietiikkaa, joka ei ole irrallista, vaan kasvaa laajemmasta uskon kokonaisuudesta.Huomio kiinnittyy siihen miten voimakkaasti Paavali käyttää opillisia väittämiä puolustaessaan kristillisen siveellisyyden merkitystä.
- Kirkko on yksi ja pyhä, samoin Korinttin seurakunta. Seksuaalisen moraalittomuuden sietäminen seurakunnassa vaaransi näitä. Ykseyden säilyttäminen vaati ruummiillisen pyhyyden varjelemista, 5: 6-8. Syntisen miehen päättäväisessä käsittelyssä oli kysymys koko seurakunnan pyhyyden ja yhteyden suojelemisesta eikä pelkästään miehen henkilökohtaisten ongelmien käsittelemisestä.
- Kristuksen toinen tuleminen ,5: 3-5 ja 6: 9 ei ole vain abstrakti oppi. Sen vakavasti ottaminen kirkossa vaatii seurakunnan jäseniltä parannuksen tekemistä ja kirkkokurin harjoittamista, jotta olemme valmiit kun Herramme palaa.
- ”Teidät on pesty puhtaiksi”,6: 11. Kaste syntien anteeksisaamiseksi merkitse rajan vetämistä vanhan syntisen elämäämme ja uudistuneen elämämme väliin.
- Paavali liittää kristillisen siveellisyyden myös ruumiin ylösnousemukseen , 6: 13-17. Kristityn ruumis on merkitty ylösnousemukseen siksi meidän käyttäytymisemme , etenkin seksuaalinen käyttäytyminen, on niin tärkeä asia.
- ”Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi” ,6:16. Tässä Paavali vetoaa luomiskertomukseen sukupuolielämän asettamiseksi Jumalan luomisessa asettamiin raameihin. Jumalan luomisessa vahvistama miehen ja naisen avioyhteys oli Paavalille edelleen oikea mittari seksuaalisen käyttäytymisen moraalin arvioimiseen.
***
Kaikki Paavalin argumentit ja toiminta kertoo uskon ja seksuaalietiikan syvästä yhteenkuulumisesta. Seksuaalietiikka ei ole adiafora-asia kirkolle. Mutta seksuaalietiikka ei ole myöskään pino moraalisia ohjeita uskon rinnalla tai irti siitä, vaan elämäntapa, jonka elävä usko ottaa kristityn yksityisessä elämässä ja kirkon yhteisessä elämässä.
Ilkka Kurjenmäki
Oliver O’Donovan, A Conversation Waiting to Begin, 2009.
Oliver O’Donovan, Ethics and Agreement ( 2006)
”Can two walk together unless they are agreed?” (Amos 3:3)
Anni Maria Laato, Uskoon kuuluu myös toiminta —puuttuuko uskontunnustuksesta tärkeitä asioita? Perusta lehti.
Alastair Roberts, Does Creedal Orthodoxy Require Traditional Sexual Ethics?
