Viime viikolla kokoontunut kirkolliskokous puhui jälleen paljon, mutta teki myös tärkeitä päätöksiä. Seurasin kokousta striimin, somen ja netin välityksellä. Omasta jäsenyydestäni on jo kulunut kaksi vuotta, mutta kokouksen rutiinit ja henki ovat vielä hyvässä muistissa.
Rutiinien – budjetti ja toimintasuunnitelmat – lisäksi minusta merkittävin päätös oli demokratian vahvistaminen, pieneltä osin, mutta kuitenkin. Kirkkohallituksen täysistunnon valinnan kehittäminen oli esillä jo ollessani edustajana ja hallintovaliokunnan jäsenenä.
Kirkkohallituksen täysistunnon jäseninä on pappien ja maallikoiden edustajat, jotka kirkolliskokous valitsee, maallikoiden osalta hiippakuntavaltuustojen tekeminen esitysten pohjalta.
Tähän asti hiippakuntavaltuustojen esitykset on tehnyt neljä vuotta aikaisemmin valittu valtuusto, siis vaalien vaikutuksessa on neljän vuoden viive.
Nyt esityksen tekee samana vuonna valittu uusi valtuusto ja nimitykset vahvistaa uusi kirkolliskokous. Näin demokratia on vahvistunut. Vaalit saattavat suoraan vaikuttaa päätöksiin.
Toisaalta tässä yhteydessä kamppailee kaksi valintaperustetta. Toiset, kuten minä, haluavat vahvistaa vaalien vaikutusta ja puolustaa muutosta. Sen kanssa kilpaileva peruste valinnoille on ”asiantuntemus”. Sen mukaan kirkkohallituksen jäseniksi pitäisi valita eri alojen asiantuntijoita, heitä jotka ”tietävät” ja myös tuntevat kirkon tradition.
Minusta asiantuntemusta eri aloilla, kuten talous ja rakentaminen esimerkiksi, edustavat kirkkohallituksen työtekijät. Asiantuntijoiden valinnan korostamisen taustalla saattaakin olla halua tukea muuttumattomuutta, tehdään kuten ennenkin. Pelätään, että demokratia tuo päättäjiin vähemmän sitoutuneita ja konservatiivisia opin kohtia heikommin kannattavia edustajia. Tällä perusteellahan kirkossa demokratiaa laajemminkin vastustetaan.
****
Kolme aloitetta äänestettiin raukeamaan, mikä herätti hiukan porua. Niistä olisi haluttu puhua vielä lisää, vaikka lopullisia läpimenomahdollisuuksia tuskin oli.
Aloitteista merkittävimmässä esitettiin selvitettäväksi, miten valmistautua tilanteeseen, jossa kirkko menettää julkisoikeudellisen asemansa ja verotusoikeuden. Useimmissa puheenvuoroissa sanottiin, että on tietysti hyvä, että asioita selvitetään, mutta monet näkivät myös tarkoituksena olevan edistää tuon oikeudellisen aseman loppumista. Silloin ei tarvitsisi kirkon muuttua maailman tuulien mukaan. Ajatus oli siis konservatiivisen kirkon säilyttäminen.
Oli hyvä, että aloite äänestettiin raukeamaan. Aloitteen tekijät ehkä eivät siitä yllättyneet ja lopullinen tarkoitus olikin vain osoittaa mieltä.
Toisaalta takana näen myös syvällisemmän tarkoituksen. Osa kirkon konservatiivisista jäsenistä ei katsoa hyvällä laajajäsenistä ja avaraa kansankirkkoa, jossa osa jäsenistä on siinä varsin väljästi ja heiden hengellinen profiilinsa on matala.
Vaikka puhutaan sen puolesta, että mahdollisimman moni olisi kirkon jäsen, oikeasti kannatetaan suppeampaa kirkkoa, vaikkapa ilman kirkollisveroa.
Toisessa hylätyssä aloitteessa esitettiin ohjetta, mihin seurakuntien tiloja saisi käyttää. Mainittiin ainakin hiljainen ja kristillinen jooga ja sateenkaarimessut, joita aloitteen tekijöiden mielestä ei pitäisi sallia kirkon tiloissa.
Siinäkin voi nähdä halun sulkea osa kirkon jäsenistä ulkopuolelle.
Markku Jalava. On ihan vain realismia varautua sellaiseen tulevaisuuteen, jossa kirkko menettää nykyisen asemansa ihmisten jatkuvasti erotessa kirkosta ja sitoutumisen kristillisen uskon ydinuskomuksiin vähentyessä jopa kirkkoon (vielä) kuuluvien keskuudessa. Paine tulee sekularismin hyökyaallosta, jonka edessä sekä ”liberaalit” että ”konservatiivit” ovat vaikeuksissa. Vaikka tutkimusnäyttö toki kertoo, että konservatiiviset kirkot selviävät paremmin kuin liberaalit. Tässä kannattaa myös muistaa suomalaisen ja muutenkin eurooppalaisen kirkollisen elämän ero USA:han.
Ihmettelen pahantahtoista tulkintaasi siitä, että konservatiivit ”oikeasti” kannattaisivat jotain ”suppeampaa kirkkoa”. Jos nyt lähdetään oikeasti siitä mitä vaikkapa Augsburgin tunnustus toteaa artiklassa VIII: ”kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö… tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon”. Kukaan ei ole ajamassa väkeä pois tai toivomassa heidän lähtöään. Tällä blogialustalla ahkerasti kirjoitteleva helluntailainenkin arvostelee meitä ”sekalaisen seurakunnan” hyväksymisestä.
Mitä kirkon käyttöön tulee, tiedän koko joukon seurakuntalaisia, joille sateenkaarimessut, -vihkimiset ja jooga ovat pahennusta herättäviä ja luotaan työntäviä. Joogan juuret ovat syvällä itämaisten uskontojen pakanuudessa ja seurakuntalaiset, jotka ovat kokeneet sen harjoittamisessa esimerkiksi nyt pahan henkivallan läsnäolon tai vaikutuksen, eivät ymmärrettävistä syistä koe, että sen voisi kristillistää.
Tehdään niin tai näin, joku kokee siis itsensä torjutuksi tai syrjityksi. Tai kauhistuu nykymenoa ja esittää myös perusteet kauhistumiselleen.
Kirkkoherrojen kannanotto piispainkokouksen ohjeeseen 13.06.2025.
”Me allekirjoittaneet kirkkoherrat olemme ohjeistaneet/ohjeistamassa seurakuntiemme pappeja olemaan vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Jos samaa sukupuolta oleva pari tulee seurakuntaamme pyytämään vihkimistä, niin me kohtaamme kaikki vihkimis- tai siunauspyynnön esittävät henkilöt avoimesti ja arvostavasti, mutta kerromme, että vihkiminen ei ole mahdollista. Rohkaisemme kaikkien seurakuntien kirkkoherroja tekemään samoin.”
Eräs näistä Turun seudun tuntemistani kirkkoherroista on joutunut kannanottonsa takia julkisen parjauksen kohteeksi ja on joutunut jäämään sairaslomalle, kun tunku alttarille on niin kova. Puhelimeeni tuli eilen neljä lehtikirjoitusta tätä asiaa koskien. Että näillä mennään ja tällä ideologialla. Kiitos!
Kristillistä lähimmäisenrakkautta maalittaa kovasydämisiä ja homofobisia kirkkoherroja.
Nuo 14 kirkkoherraa ovat päättyneen kirkolliskokousviikon valossa kyllä hankalassa asemassa. Hehän ovat nimenomaan toimineet vastoin saamaansa pastoraalista ohjetta ja toimivat kirkolliskokouksen enemmistön tahdon vastaisesti. Määrävähemmistöjähän ei nimittäin tässä yhteydessä lasketa ja juridisen pohjan tarjoavat Kaisamari Hintikan sekä Tapio Luoman kannat siitä, että kirkolliset toimitukset ovat aina sopivia kirkkoon. Lisäksi kirkkojärjestystä voidaan kuulemma tulkita niin, että avioliittoon vihkimisessä miehestä ja naisesta ei puhuta mitään.
”Enemmistön” ja piispojen oikean lainen tahtotila merkitsee siis tässä asiassa enemmän kuin kirkolliskokouksen juridiset päätökset, jotka on ratkaissut määrävähemmistö. Tälläkin tavoin voi näköjään edistää demokratiaa kirkossa. Oikeaan suuntaan.
Marko S. Melkein hauskalta tuo kirkkojärjestyksen tulkinta kuulostaa, ellei asia olisi kuitenkin niin vakava. Myös vetoaminen enemmistöön kuulostaa lähinnä vähemmistöltä, kun juridisesti asian ratkaisee nimenomaan määrävähemmistö. Paitsi noita kirkkoherroja asiaan ovat ottaneet kantaa myös 15 muuta evl-kirkon kappalaisia ja pastoreita.
Lukijoilta: Miksi emme vihi samaa sukupuolta olevia pareja 23.10.2025. ”Me allekirjoittaneet papit haluamme kertoa niistä perusteista, joiden takia emme vihi samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkon käsitys avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen liittona perustuu Raamatun alkukertomuksille (1. Moos. 1:27-28; 2:18-25) ja Jeesuksen vahvistukselle evankeliumeissa (Matt. 19:4-6; Mark. 10:6-9). Se on ilmaistu luterilaisissa tunnustuskirjoissa ja kirkkomme katekismuksessa. Yhden miehen ja yhden naisen liitto on myös kaikkien kristillisten kirkkokuntien käsitys pääpiirteissään. Se on edelleen myös kirkon virallinen kanta.”
En ole pannut merkille muita tämän laajuisia julkisia kannanottoja, joissa sanoudutaan irti tästä kirkkojärjestyksen uudesta tulkinnasta: Kun kirkkojärjestyksessä ei lue Adam and Eve, ei vaikka ällätikun kanssa sitä tavaisi lukkarin kouluissa. Kyse ei ole miehestä ja naisesta, vaan sensijaan hyvin laajasta kokonaisuudesta. Melkein voisin sanoa, että nyt kirkkojärjestystä luetaan kuin piru kirkolliskokouksen päätöstä, mutta en sano, ettei kommenttini joudu jälleen moderoitavaksi.
Tälläistäkin logiikkaa löytynee joiltakin lukijoilta: ”Myöskään kirkkomme Katekismuksessa ei suinkaan puhuta pelkästään naisen ja miehen liitosta vaan nimenomaan ”elinikäisestä avioliitosta”. Pitäsikö tämä sitten tulkinta niin, että katekismuksessa viitataan ”elinikäiseen avioliittoon” moninaisuudessa, kun katekismuksessa ei suinkaan puhuta pelkästään naisen ja miehen liitosta?
Kosti V. Ehkäpä kaikki ne, jotka eivät tue avioliiton uustulkintaa, eivät halua joutua maalitetuiksi tai sosiaalisen median pyörittämän ”hoitokokouksen” ”hoidettaviksi” vääristä käsityksistään. Ja monet lienevät sitäkin mieltä, että piispat pelastivat sen mitä pelastettavissa oli.
Uusimmassa Kyrkpressenissä muuan hiippakuntadekaani ja kirkolliskokousedustaja toteaa, että kirkolliskokouksen peruste- ja lakivaliokunnat katsoivat suurella enemmistöllä, että samaa sukupuolta olevat parit voivat ”kirkkomme opin mukaan” solmia avioliiton. Hänen mielestään kirkolliskokous on ottanut kantaa vain kirkkojärjestyksen muutokseen (mikä torjuttiin) eikä ollenkaan siihen, onko kirkolla kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä tai voiko kirkolla olla). Koska kirkossa jo on kaksi erilaista avioliitokäsitystä, kirjoittaja katsoo siis piispojen pastoraalisen ohjeen olevan jopa sopusoinnussa nykyisen kirkkolainsäädännön kanssa. Kuulemma kirkolliskokouksen toukokuussa ajama kirkkojärjestyksen muutos olisi johtanut diskriminointiin ja perustunut binääriseen käsitykseen sukupuolesta.
Toisin sanoen: hiippakuntadekaanin mielestä ”kirkon kanta” ei voi perustua binääriseen sukupuolikäsitykseen eikä nykyinen kirkkojärjestys estä avioliiton ymmärtämistä sukupuolineutraaliksi.
Onhan tämä mielenkiintoista. Raamattu, tunnustus ja kirkon traditio voidaan jälleen kerran sivuuttaa juridisella kiemurtelulla. Lisäksi kirkolliskokouksen täysistunnon päätös voidaan kiertää kirkolliskokouksen valmistelevien elinten sekä piispainkokouksen päätöksillä.
Marko S. Ymmärrän kyllä sen, ettei ehdoin tahdoin haluta joutua maalitetuksi ja kovaan paineeseen, kun virka seurakunnassa ei muutenkaan ole helppo. On se mielenkiintoista kuinka helposti voidaan kääntää asiat päälaelleen ja ohittaa tuosta noin vaan Raamattu, kirkon tunnustus ja juridiikka. Mutta käsitän sen, kun tämä kaikki johtaa käsittämättömyyteen ja totuuden vääntelyn ”harmaaseen eminenssiin” vedellen naruista joskaan ei omalakisesti.
Liittyen aloitteeseen, jossa esitettiin selvitettäväksi sitä, miten valmistautua tilanteeseen, jossa kirkko menettää julkisoikeudellisen asemansa ja verotusoikeuden, blogisti lienee oikeassa siinä, että tämä aloite heijastaa kirkon konservatiivien ajatusta, että tietyssä mielessä suppeampi kirkko on parempi, kuin laajempi. Silloin tarkoitetaan suppeammalla kirkolla sellaista, joka kasvaa alkuperäisestä juurestaan, laajemmalla sen sijaan erilaisista juurista rönsyilevää kokonaisuutta. (Vrt. Jeesuksen jäähyväispuheen kuvaus viinipuun oksista, Joh. 1:1-8).
Piispa Laajasalon tulkinta ko. aloitteesta sen sijaan menee käsittääkseni harhaan, ja on erittäin yllättävä aidosti suvaitsevaiselta henkilöltä, jollaisena hänet tunnemme. Hänen mukaansa ”Tämä on poltetun maan taktiikkaa. Kun oma linja ei toteudu, tuhotaan kaikki. Pidän sitä valitettavana, vahingollisena, alhaisena, perkeleen työnä.” Kannanotosta saa sen, toivottavasti kuitenkin virheellisen, käsityksen, että hänelle kirkon ulkonaiset resurssit ovat ensisijaisessa asemassa, ja tietystä ulkonaisesta asemasta luopuminen merkitsisi kirkon tuhoa. Tämä oikeuttaisi näin kovien sanojen käytön. Ymmärrän hyvin, että tarvitsemme toiminnassamme myös materiaalisia resursseja. Kuitenkin, jos rakennamme muulle kuin apostolisen uskon perustukselle, on hieno ja arvostettukin ”rakennus” loppupeleissä arvoton. Kirkon historia osoittaa sen sijaan, että Jumala on voimallinen kasvattamaan sen (materiaalisesti) ”tyhjästä”.
On siis käsittääkseni vahva ylilyönti ajatella, että konservatiivit haluaisivat ”polttaa kirkon maan tasalle”, jos heidän vaatimuksiinsa ei suostuta. Arkkipiispa näyttää olevan oikeammilla jäljillä korostaessaan kirkolliskokouksen avauspuheessaan, että ”kaikki kirkolliskokousedustajat haluavat Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle hyvää”. Siitä, mitä pidetään kirkolle hyvänä, on toki hyvin erilaisia käsityksiä.
Surasin mielenkiinolla kirkolliskokouksen istuntoja, ikään kuin sivusta. Kirkon menettämä julkisoikeudellisen asemansa ja verotusoikeuden menettäminen ei ole realistista. Joogat ja sateenkaarimessut olisi pitänyt tietysti kieltää. Heli Harjunpään kehittämät jooga istunnot eivät löydä kirkon historiasta, patristisesta traditiosta perusteita. Hän tukeutuu enemmän katoliseen mystiikkaan ja sekoitaa siihen idän filosofiaa, uskontojen kielen. Ihme ettei luterilaiset teologit ole perillä näistä asioista. Kovin ohutta teologiaa.
Jarmo H. Eivät konservatiivit tavoittele suppeampaa (=vähempijäsenistä) kirkkoa, mutta kylläkin kirkon uudistumista sen omista, kristillisistä lähtökohdista käsin. Siitäkin vallitsee toki hyvin erilaisia käsityksiä millä tavoin kirkkoa tulisi uudistaa ja mistä lähtökohdista.
Sen sijaan olen kyllä huomannut monen konservatiivin olevan turhautuneita siihen, että verotulojen ääni vaikuttaa olevan jokseenkin ainoa, mitä kirkon päättäjät ja johtoasemassa olevat kuuntelevat tosissaan. Vaikka valtaosa kirkosta eronneista on EVVK-väkeä (Ei Vähempää Voisi Kiinnostaa), eroajissa on myös konservatiiveja. Nämä eivät halua enää tukea liian liberaalia kirkkoa, protestoivat ja kokevat vaikutusmahdollisuuksiensa olevan mitättömiä. Tuokaan porukka ei toivo kirkon olevan jotenkin ”suppeampi”. Muutenhan he pysyttelisivät kirkon jäseninä ja antaisivat uskon menettäneiden lähteä. Sitä paitsi: juuri konservatiivit ovat menneinä vuosikymmeninä satsanneet erilaisiin evankelioimiskampanjoihin eli pyrkineet myös saamaan uskosta vieraantuneita takaisin.
Käykö vähitellen niin, että kirkosta (ja kristinuskosta) vain vähän kiinnostuneet eroavat ensisijaisesti, sitten toissijaisesti kristinuskoon tosissaan ja ns. perinteisesti uskovat.
Jäljelle jäävät sitten vähitellen ”ne muut”, ehkäpä lähinnä yhteiskunnallisesti yleisesti muuten aktiivit, jotka saavat jonkinlaista vaikutusvaltaa tai vaikutumahdollisuuksia kirkon kautta yhteiskuntaan (”Tee kirkosta itsesi näköinen”) . Näinhän taidetaan toimia myös monissa kansalaisjärjestöissä, joissa tunnutaan (niiden ”ylätasolla”) harrastettavan myös (yleisempääkin) politiikkaan vaikuttamista ja ”lobbaamista”, valtiollisien tukirahojenkin avittamana. Ruohonjuuritaso ja ”ylätaso” elävätehkä hiukan eri maailmoissa.
Tai kirkkoon jäävät ne, jotka ajattelevat saavansa kirkollisverorahoille vastinetta ja yleistä hyväntekeväisyyttä (mm. lasten päiväkerhot, joissa ei kuitenkaan juuri enää taideta kristillisen uskon asioita esillä pitää?) Näin argumentoivat aikoinaan useammatkin työkaverini, joilla oli pieniä lapsia. Olivat nuorina eronneet kirkosta mm. kirkollisveron takia mutta perheellistyttyään todenneet edullisen lasten päiväkerhon olevan kannatettava ”palvelu”, josta voi hiukan (kirkollis)veroakin maksaa.
Onhan se tietysti hieman hämmentävää kun ”aidosti suvaitsevainen” piispa Laajasalo toteaa: Perkele te harjoitatte poltetun maan taktiikkaa. Kun piispojen oma linja on ns. vastatuulessa niin ei sentään sanota aidosti: Saatana! Mutta ajatellaan kyllä sinnepäin.
Tässä toteutuu kirkkoherra Sammeli Juntusen kommentti Lutherista ja anekaupasta. Kun raha ei enää kirstuun kilahdakaan tulee hirveä hätä kirkon köyhistä ja diakoniasta ja omasta tilipussista, kuten aikoinaan roomalais-katoliselle kirkolle: Kun raha ei enää kirstuun kilahda, niin sielut jäävät maanpäälle ja alle.
Mitä tässä tilanteessa ajatellaan kirkon uudistuksesta: Se uudistuu näköjään ainoastaan ja pelkästään sillä, kun alttari avataan sellaiselle, josta eivät edes vanhan ajan pakanat ole koskaan kuulleetkaan mutta ehkä kuitenkin ajatelleet ja toivoneet, kuten Sodomassa ja Gomorrassa.
Mitä sanoikaan 2000 vuotta sitten roomalainen satiirikko Juvenalis? ”….jos vielä elää jonkin aikaa saa nähdä, voi kyllä vain, vastaavia riittejä juhlittavan julkisesti, ja kaiken lisäksi liitot tullaan viemään virallisiin rekistereihinkin.”
Perin ikävää tietysti on, että piispainkokous on delegoinut pastoraalisen ohjeen seurakuntien pappien niskoille pesemällä itse kätensä ohjeistamalla: ”Eivät piispat ole koskaan eivätkä milloinkaan kehottaneet ketään vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.”
Ei Evlut kirkon asema julkisoikeudellinen asema hetkessä katoa.
Mutta kun jäsenmäärä pienenee jatkuvasti, ja kun suurin osa jäsenitä tuntuu olevan aika vähän kiinnostunut kristinuskonnollisuuden tai kritillisen uskon syvemmästä osuudesta elämässään, ja kun toisaalta monet aidosti aidosta kritinuskota elävät taas eivät kansankirkosta tunnu enää löytävän itselleen ”ravintoa”, on vain ajan kysymys, koska kirkon nykyisenkaltainen yhteiskunnallinben asema ei enää päde. ”Kirkko suomessa” ei enää ole vain ja ainoastaan ”Suomen Evlut kirkko” – ja tulevaisuudesta entistä vähemman ”Suomen kirkko”.
Hiukan netin kautta seurasin korkolliskokouksen puheenvuoroja. Kovin yllättynyt olin piispa Laaajasalon kommentista ja sen ”tyylistä”, Laajasalohan on ollut toisaalta ”liberaali” toisaalta aidosti suvaitsevainen keskusteloija, kuuntelijakin; silloinkin kun on itse eri mieltä. Siinä en havainnut ns. suopeuden periaatteen soveltamista toisten puheeseen. Olisiko niin, että kirkossa ollaan jo oikeasti peloissaan siitä, että mitä tapahtuu, kun jäsenyys putoaa alla 50% ja siitä edelleen, ehkä sitten kiihtyvämminkin. Verotusoikeuden kautta toteutuu kovin monen selkein suhde kirkkoon. Ihan yleiselläkin tasolla aihe on ollut esillä, ei ainoastaan ”konservatiivien” tai vapaa-ajattelijoiden piireissä.
Kiinnitin myös huomiota, kuinka pikaisesti ja ehdottomasti Juha Vähäsarjan puhe keskeytettiin kun keskusteltiin joogan harjoittamisesta kirkkotiloissa – onhan Vähäsarjan puhe varsin asiallinen ja maltillinenkin, mieshän on hyvin rauhallinen puhetyylissään. Minulle tuo ”tiukka” keskeyttäminen selkeytti jakautuneisuuden näkyvyyttä ja sitä, että tuntuu olevan aoioista, joista ei oikein haluttaisi synnyttää syvällisempää keskustelua käydä julkisuudessa.
Maailma muuttu, myös kirkollinen sellainen.
Eikö jooga loppujen lopuksi ole kulttuurista omimista? Alkuperäisestä on putsattu hengellinen sisältö pois ja omaksuttu kuori, otettu omaan käyttöön ja yritetty luoda siihen uutta sisältöä?
Vähän samoin kuin saamelainen noitarumpu – halpa jäljitelmä Pohjois-Espan krääsäputiikin ikkunassa houkuttelemassa turisteja..
Se jooga mitä harjoitetaan luterilaisissa kirkoissa on ihan Harjunpään omaa keksintöä, johon on sekoittunut ja sekoitettu kirkolle vieraita aineksia. Tuon kaltainen ” hengellisyys” voi olla hyvin vaarallista, eikä kirkon traditio tunnista vastaavaa. Protestantit keksivät kaikenlaista, karismaattisuudesta, yhdistysmessuihin ja joogaan. Mitä seuraavaksi.
Olen istunut erilaisissa kokouksissa ja palavereissa liikaakin ja siellä on välillä hyvä muistuttaa ja lukea vaikka kirkolliskokouksen edustajan vastuu ja tehtävä ja tiedostaa se hierarkinen asema . Demokratiaa lisää tai vöhemmän ei auta jos ei tiedosteta vaikka esimerkiksi sitä että kirkkolliskokous on piispainkokouksen yläpuolella ja ylempi kyllä on aina myös vastuullinen . Kun säädetään kirkkolakia ja järjestystä niin vastuu on nähdäkseni aina valvoa että se toteutuu . Pastoraaliohje oli selvästi kirkolliskokouksen päätöksen vastainen . Ei missään yhteisössä voi jonkun yksilön etu olla tärkeämpi kuin yhteisön , vaikka olis piispa . Piispat ovat historian kirjoista luettavissa tulevaisuudessa isoimmaksi asiaksi kirkon hajaannukseen ( jos olemme sitä näkemässä) . Silloin kun tämä nähdään ja ei välitetä laumasta , niin on valittu Jumalan sanan tilalle ihmisten ajatukset tietoisesti ts. harhaoppi .
Rakenne on myös hyvin huono , kun piispa on pj kirkolliskokouksessa ja myös tuomiokapitulissa . Hengellinen virka on huonosti ymmärretty , jonka keskiössä on lauman kaitsenta eikä hajoitus . Ja kuka oikeasti voi sanoa että yksi ihminen on pätevä moneen tehtävään ? Näitä ongelmia tulee kun hengellisen työn tekijälle annetaan tehtäviä joiden pitäisi hoitaa joku toinen .Piispat toisin sanoen valvoo sitä suuntaa mihin kirkko menee täällä maallisella taipaleella mutta se päämäärä iankaikkisuudesta on poissa . Kirkkolain vastaiset ohjeet ja jos valitus seurakunnasta niin tuomiokapitulissakin piispat ottavat kopin valituksesta ja lopputulos on jo tiedossa . Onhan tuomiokapitulissa muitakin mutta mitä ne piispat siellä tekee ?
Nuoret valmistuvat teologit miettivät mihin mennä ja ne jotka suuntaavat kansankirkon papiksi kertovat tulevaisuuden suunnan. Tai kyselyiden mukaan mihin virassa olevat papit uskovat . Kansankirkkoon tulee joka tapauksessa uusia oppeja ja uskontoja ja taistelee jäsenkatoa vastaan . Herätysliikeiden puheet jarruttamisesta on ihan turhaa , piispakunta ja suurin osa papeista on uudistuksien kannalla , joka ei tarkoita edistystä vaan kuoleman kellojen soittoa . 20 vuoden aikana kirkko voi menettää kalleimman . Laodikeassa apostolien varoituksista kului muutama vuosikymmen ja Kristus oli ajettu ulos seurakunnasta .
Kristus voidaan tosiaan karkottaa kirkosta aivan kuten kansan jumalattomuus karkotti Jumalan kirkkauden Jerusalemin temppelistä Hesekielin näyssä. Mutta toisaalta jopa Ahabin ja Iisebelin Israelissa oli jäljellä 7000, jotka eivät olleet notkistaneet polviaan Baalille.
Niin toivoa aina kun kääntyy pahoilta teiltä . Olemme tulleet aikaan jossa parannuksen saarnaa ei uskalleta julistaa ja ei ole helppo ja mieluisa tehtävä mutta niistä on seurannut myös paljon hyvää. Jos ajattelee Lestadiusta ja hänen parannussaarnoja niin olisipa siellä liikkeessä samaa tai edes selvää viestiä kansankirkon suuntaan ja se jopa ihmetyttää kun saarnoissa muuten nimeävät syntejä . Eikö ulkopuolisista nähdä hätää?
Timo G. Kannattaa kuunnella vaikkapa Järviradiossa radioituja RY:n seuroja. Kyllä sieltä kuuluu kutsu uskomaan niillekin, jotka ovat vielä Jumalan valtakunnan ulkopuolella.
Yleisesti pätee: Ei-kristityiltä on vähän vaikea edellyttää kristillisen uskon mukaista elämäntapaa ja käyttäytymistä. Ensin usko ja parannus, sitten pyhitys. 🙂
Minusta olisi järkevää miettiä, miten kirkon julkisoikeudellinen asema tarvittaessa puretaan. Merkitystä ei ole sillä, ketkä asiaa ovat ehdottaneet.
Markolle joo olen kuunnellut järviradiosta joskus seuroja kun sielläpäin ollut ja käynyt suviseuroissa joskus ja muutamia kertoja ihan seuroissa . Asuin ihan vieressä Helsingissä nuorempana heidän rukoushuonetta ,kävin siellä sillointällöin ja välillä kuulee hyvää julistustakin . Tapanilassa kerran kävin kutsuttuna esikoisten seuroissa kun Lapin viisaita oli puhumassa ja muistaakseni 1300 henkeä oli paikalla kun istuviltaan saarnasivat . Esikoisissa olen enemmän törmännyt siihen aktiivisuuteen puhua ja kutsua ihmisiä ihan arjessa . Olen myös törmännyt siihen että ei ole minkäänlaista hätää ulkopuolisista ( ry) , mutta omistaan pitävät kyllä . Ja siksi ehkä ihmetteleekin miksi ne arvot mitä he pitävät esillä ei ole tärkeitä pitää esillä kirkossa samassa rintamassa monen asian takana . Silloin kirkko joutuisi miettimään linjoja tosissaan , se on niin iso veroeurojen antaja . Oulun kaupungin johtaja joskus sanoi että kaupunki ei pyörisi ilman lestadiolaisia . Yrittäjyys on siellä tunnettua . Tiedätkö sinä Marko , onko perusteet heillä mitkä ettei voi yhtenä rintamana olla lausunnoissa ja pyrkiä kirkon suuntaa muuttaa?
Kerran eräs esikoislestadiolainen sanoi että kun RY ihminen tulee uskoon niin se siirtyy esikoisiin . Osa varmaan näin mutta onhan liikkeessä paljon myös jotka elävät uskonelämää arjessa , ettei vain käy kerran vuodessa suviseuroissa . Toisaalta RY on kirkon ulkopuolella pitkälti , mitä nyt joku kirkkopyhä joskus , mutta omat tilat ja keskittyy seuraperinteeseen . Jotkut lausunnot ehkä ihmetyttää kansankirkon suuntaan että ollaan tyytyväisiä ja en ole mitään kritiikkiä koskaan sieltä suunnalta kuullut kirkkoa kohtaan .
Tuohon Pirjo kommenttiin , että verotusoikeuden. poisottaminen on mielestäni ensimmäinen asia . Kirkkotilojen ja seurakunnan tilojen käyttö tulee vapauttaa kristillisiin toimintaan vapaasti varaten , käyttöaste on nyt jo todella pieni . Parempi olisi koko kirkon omaisuuden suhteen perustaa säätiö joka hallinnoi omaisuutta kristillisten periaatteiden mukaan . Ja säätiö vuokraisi tilat käyttöön kristilliseen toimintaan . Esitin yhdelle kirkkovaltuuston jäsenelle että esittää seurakunnan tiloille varauskalenterin josta voi esim . herätysliikkeet varata tiloja ja jos tulisi kansankirkon kiireellisiä tilaisuuksia niin sitten väistää . Silloin Srk ilmoituksissa olisi ilmoitukset ja olisi paljon erilaista tarjontaa . Kirkot ovat tyhjillään suurimman osan ajasta mutta on pitkään jo ainakin 15 vuoden ajan sääntö että sinne ei pääsee herätysliikkeet pitämään messujaan . Näin ainakin etelä- Suomessa . Maksat kirkollisveroja mutta et voi käyttää tiloja oman kirkon herätysliikkeen toimintaan . Ja yleensä se koskee muitakin tiloja että tunnelma usein että valtiolta saa ennen veturin ja puhelimeen ei vastata jne. . Näin sen kansankirkon toiminnan jo ajat sitten että se on hyvin ahdasmielistä ja sulkeutunutta ja ennakkoasenteista . Ja samaan aikaan kun kirkkosta heitetään pois herätysliikkeiden Jumalanpalvelusyhteisöjä niin tilalle otetaan sateenkaari messuja ja tämä on tapahtunut jo liki 10vuotta sitten . Nämä nyky väännöt ovat vai.n jatkoa suunnalle mikä valittu . Ehkä meni asian viereen .mutta nousi vaan mieleen kirkkotilat ja vastauksien odottamiset .
Timo G. Lestadiolaisuudessa on ollut erilaisia painotuksia suunnasta ja ajankohdasta riippuen. Vanhoillislestadiolaisuudessa on perintöä herrnhutilaisuudesta. Vaikka herrnhutilaiset tekivät jo 1700-luvulla lähetystyötä, painopiste on siinä, että Jumala antaa parannuksen ja kääntymisen armon. Siksi ulkopuolelta voi saada kuvan, että ulkopuolella olevista ei olisi niin väliä. Keskittyminen ”omiin” selittyy inhimillisesti ottaen liikkeen kohtaamasta kritiikistä ja teologisesti siitä, että aikaisemmin uskomassa olevien julistama evankeliumi on ainoa syntien anteeksiantamuksen väline, ei siis esimerkiksi Raamatun lukeminen, kaste, ehtoollinen tai rukous. Vanha pohjoisen sanonta: ”Kukaan ei lue itseään vanhurskaaksi” ja ”kukaan ei voi sopia asioitaan kahden kesken Jumalan kanssa”. SRK on kyllä huolissaan kansankirkon tilasta, mutta sillä tavoin kuin Jumalan valtakuntaa ulkoisesti suojaavasta kuoresta ollaan huolissaan: ei siis liiaksi.