Kirkolliskokous hylkäsi (8.5.) piispainkokouksen esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä, joka olisi mahdollistanut samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen virallisesti. Päätöksellä ev.-lut. kirkko ampui itseään jalkaan – jälleen kerran. Ja tulee ampumaan taas muutaman vuoden päästä. Toivottavasti varpaita riittää jatkossakin.
En ymmärrä mistä ennen kokousta syntyi sellainen naiivi käsitys, että Turussa kokoontuvan kirkolliskokouksen konservatiivit olisivat suostuvaisia tulemaan vastaan, jotta kirkko pääsi eteenpäin kiusallisesta tilanteesta. Ilmassa leijunut toiveikkuus oli alun alkaen hentoista ja totaalisen katteetonta. Turha näytelmä, sanoisi kyynikko.
Joku toinen voisi ajatella, että kirkko teki itsensä naurunalaiseksi, mutta naurut on menneinä vuosina jo naurettu, nyt on surkuhupaisan itkun ja epäuskoisen virnistelyn vuoro. Tulevaisuuden kirkko on avoin ja uudistuva?
Itse asia ei kuitenkaan katoa minnekään. Eivätkä ihmiset. Sateenkaariparien vihkimiset jatkuvat arvatenkin kuten tähänkin asti pappien harkinnan ja heille kuuluvan vihkimisoikeuden perusteella. Jossain vihitään, jossain ei.
Toisaalta jotkut ovat jo ehtineet huomauttaa, että samaa sukupuolta olevien parien vihkimisellä on nyt kirkolliskokouksen enemmistö. Ja piispojen tuki. Näkökanta sekin.
Että sellainen päätös tällä kertaa.
P.S. Kuva Kaartin hautausmaalta Helsingin Hietaniemestä. Tulkinta tämän jutun yhteydessä jääköön lukijalle.
Voi olla, että ampui jalkaan, eli jonkinlaista ”rampautumista” on edelleen odotettavissa. Onneksi ei kuitenkaan (vielä) ampunut itseään rintaan, päähän (tai peräti sydämeen).
Niin, voidaan myös kysyä, kuka latasi, tähtäsi ja ampui. Ainakaan kirkolliskokouksen vähemmistö ei syyllistynyt holtittomaan ampuma-aseen käyttöön.
Eräs maallikko jo 90-luvulla Todistaja-lehdessä näki kehityksen kulun kirkossa ja yhteiskunnassa seuraavasti. Ensin naispappeus, sitten homoliitot, sitten eutanasia ja sitten kristittyjen vainot. Tässä johtopäätöksessä taisi olla tiettyä profeetallisuutta. Juna yhteiskunnassa ja kirkossa tuntuu kulkevan vain tiettyyn ja yhteen suuntaan. Esim. Päivi Räsänen on joutunut kokemaan vainoa ja hiillostusta Raamatun esillä pitämisestä. Joitakin vuosia sitten myös Pori Jazzin toimitusjohtaja erotettiin muistaakseni samantapaisen mielipiteen vuoksi. Muitakin esimerkkejä varmasti löytyy, ne vain eivät saa suurta julkisuutta. Minulle esim. posti on jättänyt useamman kerran jakamatta Todistaja-lehteä. Mutta esim. tämä kiusanteko on pientä verrattuna monen muun kokemaan.
2.Timoteuksen kirje:
3:12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
Jollakin tavoin.
Uusin psykiatrini melkein suoraan ehdotti minulle huoralla käyntiä. Minusta tämä on törkeää käytöstä siltä psykiatrilta! Annoin palautetta tästä Terveystalolle, ja sieltä soitettiin ja esitettiin pahoittelu asiasta.
Kolme viimeistä lausetta tästä kommentistani voitaisiin kyllä poistaa. Toivon niin.
Mika. Posti tuskin tekee kiusaa. Posti on hukannut ja tuhonnut useampien tuntemieni henkilöiden postilähetyksiä viime vuosien aikana.
Marko, oli miten oli. Silti joku postin henkilökuntaan kuuluva voi olla niin jumalaton, ettei halua jakaa sitä lehteä. Ainakin Soinissa tiedetään tällainen tapaus. Eikö tuo siteeraamani Raamatun jae kuitenkin pidä paikkansa aina ja kaikkialla, myös nykyaikana Suomessa?
Olli: En oikein tunne kirkolliskokouksen äänestyskäytäntöjä. Oliko tämä suljetun lippuäänestyksen tulos, vai voiko jostakin saada selville, ketkä olivat nämä 40 ”uskonsankaria”, jotka päättivät tuhansien ihmisten kohtalosta (taas kerran)?
Voi olla, että päätös oli omaan jalkaan ampumista. Mutta minusta kirkko olisi menettänyt jotakin uskottavuudestaan, jossa se olisi todennut, että kirkon kanta on, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen, mutta samaan aikaan kirkon kanta on, että avioliitto on kahden henkilön välinen sukupuolesta riippumatta. Selkeämpää olisi ollut todeta, että kirkolla ei ole asiasta kantaa, vaan se vihkii ne, jotka valtion laisäädösten mukaisesti voidaan vihkiä.
”Joku toinen voisi ajatella, että kirkko teki itsensä naurunalaiseksi, mutta naurut on menneinä vuosina jo naurettu, nyt on surkuhupaisan itkun ja epäuskoisen virnistelyn vuoro” (Blogista)
Ortodoksinen ja katolinen kirkko eivät ole naurunalaisia, vaikka ovat pysyneet Kristuksen vahvistamassa näkemyksessä ilman poikkeavia ehdotuksia ja äänestyksiä.
Kari: Arkkipiispa Kirillkö ei toiminnallaan Venäjällä ole sinusta tehnyt ortodoksista kirkkoa vähintäänkin naurunalaiseksi?
Seija: Viittaan tietysti blogin kontekstiin eli asiayhteyteen.
Seija R,
Venäjän ”kirkko” ei enää ole ortodoksinen vaan hereettinen. Harhaopin nimi on etnofyletismi eli yhden kansan korottaminen muiden kansojen yläpuolelle.
Yleisellä tasolla voisin todeta, että avioliitto voisi olla tavallinen maallisten viranomaisten vahvistama sopimus. Näin oli historiallisesta esim. Itä-Roomassa ennen kuin valtio painosti Kirkon huolehtimaan asiasta. Siunauksen voisi sitten hakea jälkeenpäin.
Saahan kirkko miettiä ja on ollut aikaa miettiä: https://www.hs.fi/feature/art-2000011170006.html .
Oma ja puolisonikin elämä on jo loppusuoralla. Toivoimme toki, että edes nyt kirkolliskokous olisi päättänyt toisin. Toivoimme, että se työ, jota olemme vuosikymmenten aikana seurakunnissa tehneet, olisi vihdoin kantanut hedelmää. Mutta 40 ihmistä esti sen.
Mahtaisiko joku näistä 40stä olla niin rohkea, että avaisi äänestyspäätöstään. En siis tarkoita niitä perinteisiä raamatunlausesitaatteja, vaan henkilökohtaisia kokemuksia. Jokainen näistä on väistämättä jopa kirkolliskokouksessa kohdannut kristittyjä, seksuaalivähemmistöjä edustavia ihmisiä. Miltä tuntui äänestyksen jälkeen?
Onneksi sentään toinen kotimaamme salli meille vihkimisen jo vuonna 2004. Kirkollinen siunaus tuli myös. Mutta täällä kotosuomessa vuonna 2025 tosiaan 40 ihmisen kodissa tänään varmaan halleluja kajahtaa.Kivat heille.
”P.S. Kuva Kaartin hautausmaalta Helsingin Hietaniemestä. Tulkinta tämän jutun yhteydessä jääköön lukijalle.” (Blogisti)
Kuva jättää todella paljon tulkinnalle tilaa.
Kaarti, kuka puolustaa ja mitä? Blogisti puolustaa uutta ajatusta kirkossa. Kaartin hautausmaa edustaa minulle täysin jotain muuta.
Blogisti kirjoittaa; ”Itse asia ei kuitenkaan katoa minnekään. Eivätkä ihmiset. Sateenkaariparien vihkimiset jatkuvat arvatenkin kuten tähänkin asti pappien harkinnan ja heille kuuluvan vihkimisoikeuden perusteella. Jossain vihitään, jossain ei.”
Tämä on virheellinen tieto. Missä tälläinen oikeus on papeille annettu. Käsittääkseni tästä juuri äänestettiin. Miksi siitä äänestettiin jos tämä blogistin tieto pitää paikkaansa.
Sami Paajanen kirjoittaa: ”Missä tälläinen oikeus on papeille annettu. Käsittääkseni tästä juuri äänestettiin. Miksi siitä äänestettiin jos tämä blogistin tieto pitää paikkaansa.”
Useat evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat avanneet kirkkojen ovet samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Kirkolliskokous ei voi äänestää seurakunnan tilojen käytöstä vaan kirkkojärjestyksen mukaan siitä päättää kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä.
Useat evankelis-luterilaisen kirkon papit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja. Papeilla on vihkioikeus ja juridisesti nämä avioliitot ovat päteviä. Näistä vihkimisistä voidaan kannella tuomiokapituleihin, mutta tällä hetkellä vallitseva käytäntö on se, että kantelut eivät johda toimenpiteisiin. Vallitseva käytäntö kirkossa on ollut jo pidemmän aikaa se, että virallista kirkolliskokouspäätöstä vihkimisten sallimisesta ei ole, mutta hiippakunnat eivät vihkimisiin myöskään puutu. Kynnys puuttumiseen nousee kaiken aikaa, koska kirkolla on työnantajana velvollisuus kohdella työntekijöitään yhdenvertaisesti. Jos yhden papin toimintaa katsotaan läpi sormien, olisi ongelmallista rankaista toista pappia.
Esimerkiksi Tampereella kaikki seurakunnat antavat kirkkotilat samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiin ja kyselyiden perusteella noin 80% papeista on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Piispa Repo on antanut hiippakunnan papeille luvan toimia asiassa omantuntonsa mukaisesti. Tampereen seurakunnissa kirkolliskokouksen äänestys ei vaikuta mihinkään.
Kirkolliskokouksen aloitteella vallitsevasta asiantilasta oltaisiin tehty kirkossa virallinen. Koska asia on syvästi periaatteellinen, määrävähemmistö kirkolliskokouksen edustajista vastustaa tätä päätöstä vaikka varmasti tietää, ettei vastustuksella ole käytännön merkitystä ja samaa sukupuolta olevien parien vihkimiset kirkossa jatkuvat. Tärkeämpää on lihava riita kuin laiha sopu.
Vihkimisistä on tullut de facto -toimintatapa kirkossa eikä kirkolliskokous pysty niitä estämään. Tämän kysymyksen osalta kirkolliskokouksella ei ole todellista päätäntävaltaa. On oletettavaa, että asiasta äänestellään tulevissa kirkolliskokouksissa, mutta äänestyksen lopputuloksella ei ole varsinaista merkitystä.
No siunaako Jumala nämä parit ja heidän avioliittonsa? Sitä eivät kirkolliskokousedustajat päätä. Eivät edes määräenemmistöllä.
En tiedä millaista johdatusta tässä oli, mutta silmiini osui heti kommentin kirjoittamisen jälkeen Tampereen seurakuntien eilen tekemä Facebook postaus. Jaan sen tässä kokonaisuudessaan:
”Mietin tänään sinua, jonka omasta tai läheisen elämästä puhutaan, kun keskustellaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, mutta et uskalla osallistua keskusteluun.
En tiedä, miltä sinusta tuntuu lukea, että kirkolliskokous ei hyväksynyt piispojen esitystä kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä.
Ehkä olet jo turtunut ja siten suojannut itseäsi loputtomilta samojen näkökulmien toistamiselta.
Ehkä se satuttaa, että arvostamasi kristityt kertovat vielä miettivänsä, olisiko sinun tai läheisesi pitäminen tasa-arvoisena muiden kanssa sittenkin Jumalan tahdon rikkomista.
Haluaisin sanoa sinulle jotakin rohkaisevaa, mutta en taida osata. Tämän viestin toivon kuitenkin tuovan edes vähän lohtua:
Me Tampereen seurakunnissa haluamme ilmaista tukemme sinun arvokkuudellesi ja tasa-arvoisuudellesi muihin nähden. Meille on ilo saada vihkiä sinut ja kumppanisi jos se tulee sinulle ajankohtaiseksi. Kaikki kirkkomme ovat käytettävissänne vihkimistä varten.
Suurin niistä on rakkaus”
Kommentti Heikki Niemiselle.
Kirjoitatte; ” Useat evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat avanneet kirkkojen ovet samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Kirkolliskokous ei voi äänestää seurakunnan tilojen käytöstä vaan kirkkojärjestyksen mukaan siitä päättää kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä.”
Kirkkotilat ovat käytössä jo nyt ilman erillistä päätöstä kirkolliseen avioliitton vihkimiselle. Samaansukupuolta olevien parien vihkimiselle kirkossa ei tämän tyyppistä toimitusta ole olemassakaan. Tästähän kirkolliskokouksessa nimenomaan keskusteltiin. Kirkoon oppiin liittyvät kysymykset kuuluvat käsittääkseni kirkolliskokoukselle joka on se päättävä elin. Koska päätökset samaa sukupuolta olevien vihkimyksessä ei ole mennyt läpi sehän tarkoittaa, että kirkko pitäytyy mies ja naissukupuolen vihkimiseen. Olenko ymmärtänyt asian oikein vai virheellisesti?
Paajanen kysyy: ”Olenko ymmärtänyt asian oikein vai virheellisesti?”
Kirkko ei de jure vihi samaa sukupuolta olevia pareja, mutta de facto vihkii. Jos kirkko on mielestäsi kirkolliskokouksen pöytäkirja, olet ymmärtänyt oikein. Jos kirkko on mielestäsi se, miten seurakunnissa toimitaan, olet ymmärtänyt väärin.
Eli olen ymmärtänyt oikein.
Kyllä blogisti on oikeassa , piispojen ohjaus ei koske kirkon periaatteita vaan yhteiskunnan normeja , joiden mukaan mennään . Mutta oikeassa myös Sami sillä ei papit ole saaneet oikeutta vihkiä samaasukupuolta olevia kirkkojärjestyksen mukaan . Piispoilla on iso valta ja samalla kun kirkko tarvitsee piispoja , mutta jos he linjaavat Jumalan sanan vastaisesti niin hedelmät ja ristiriidat seuraavat väjäämättömästi . Ihan loogisesti kaikki etenee , kokouksia vain ja sovittelua , mutta ykseys on vain unelmia
Piispoilla ei ole kirkkojärjestyksestä poikkeavaa valtaa, eikä oikeutta. Kirkolliskokous on kirkon päättävä ja linjaava elin. Piispa joka toimii toisin toimii väärin. Piispa joka hyväksyy samaasukupuolen vihkimiset asettuu lain ja järjestyksen yläpuolelle, luoden uuden oikeuden.
”Piispa joka hyväksyy samaasukupuolen vihkimiset asettuu lain ja järjestyksen yläpuolelle, luoden uuden oikeuden.”
Valitettavasti näin on yritetty toimia.
Lieneekö asia niin, että kirkolliskokouksen päätöstä olisi ehdottomasti noudatettava, mikäli piispojen esitys olisi hyväksytty. Mutta kun sitä ei hyväksytty, sitä ei tarvitse juridisesti noudattaa, vaan papit saavat sooloilla mielensä mukaan ja jopa siihen kehotetaan, kuten tähänkin asti. Ei tämä kovin hyvää kuvaa anna evl-kirkosta, kun se alkaa muistuttaa lähes venäläistä tapaa tulkita laillisuutta.
Tämä on mielestäni erittäin hyvä esimerkki siitä, että määrävähemmistö ei voi pakottaa enemmistöä toimimaan tavalla, jonka kokevat eettisesti vääräksi.
Tässä puhutaan hyvin perustavaa laatua olevasta kysymyksesta: ihmiskäsityksestä, rakkaudesta, perheestä, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Kun kyse on ihmisten johtamisesta, siitä mitä papit päivittäisessä työssä tekevät, täytyy muistaa että hekin ovat ajattelevia ihmisiä. Ei heitä voi johtaa päätöksillä, jotka koetaan laajasti arvottomiksi ja vääriksi. Ei vaikka kuinka vedottaisiin lainsäädäntöön ja kirkon omiin sääntöihin.
Tätä Heikki Nimeisen ajatusta sopii hiukan problematisoida, koska asia ei ole niin yksinkertainen. Ensiksi mihin kaikkeen tätä voi soveltaa ja missä tulee raja vastaan. Työlainsäädännössä puhutaan työntekijän lojaalivelvoitteesta, työnantajaa kohtaan. Yleinen mielipide on eri asia. Jos on töissä yrityksessä kyllä yrityksen johto-päättävät elimet tekevät ratkaisut jota työntekijän on noudatettava, huolimatta sidosryhmien eettisistä mielipiteistä. Kukaan pappi ei voi ottaa käsiinsä omia ratkaisumalleja.
Et sinä missään ”tavallisessakaan” työpaikassa työnantajan direktiovaltaan vetoamalla saa ihmisiä tekemään asioita, jotka he kokevat eettisesti vääriksi. Aika suppea tapa ajatella johtamisesta, että kaiken voisi pelkistää johonkin sääntöihin.
Otetaan esimerkiksi vaikka paperiteollisuuden työntekijöiden ”Kymin työtaistelu” vuodelta 1989. Työntekijät kieltäytyivät noudattamasta uutta työvuorojärjestelmää, jonka he kokivat epäoikeudenmukaiseksi ja työturvallisuutta vaarantavaksi. Protestoinnin seurauksena useat työntekijät saivat varoituksia ja joitain jopa irtisanottiin. Lopulta tehtaan johto joutui perääntymään ja neuvottelemaan inhimillisemmästä työvuorojärjestelmästä.
Työntekijöiden kollektiivisella toiminnalla voidaan vastustaa epäeettisiksi koettuja työkäytäntöjä. Näemme ihan samaa kirkossa. Samaa sukupuolta olevien parien vihkimisistä jaettiin alkuvuosina varoituksia, en muista irtisanottiinko yhtään pappia. Nykyinen käytäntö osoittaa aika selvästi, että kirkon johto joutui perääntymään.
Heikki, ihan hyvä esimerkki. Tosin kirkossa ei voi toimia kuten paperitehtaassa. Luterilaisessa kirkossa se on piispojen johdolla mahdollista. Piispat ajavat käytännössä samaa sukupuolten vihkimystä ja yrittivät saada sille hyväksynnän kirkolliskokouksessa. No meno jatkuu vastaavasti. Luterilaisuudessa on maailmanlaajuisesti erilaisia ratkaisuja, luterilaisuus ei ole mikään yhtenäinen kokonaisuus.
Vanhassa kirkkorukouksessa, jonka muistan nuoruusvuosiltani, pyydettiin, että Jumala varjelisi kirkkoa turvautumasta ”tämän maailmanajan voimiin” ja sen sijaan ”totuuden Hengen johdatukseen”. Mene ja tiedä, josko nyt tehty ratkaisu onkin tapahtunut Pyhän Hengen johdatuksessa? Voihan monessakin asiassa olla niin, että ihminen miettii erilaisia vaihtoehtoja jotka kuitenkaan eivät ole Jumalan mielen mukaisia.
Suomen lainsäädäntö on historiallisesta perspektiivistä katsoen kehittynyt hyvin nopeasti siihen suuntaan, että seksuaalivähemmistöjä ei enää kohdella vankilaan suljettavina rikollisina vaan heidän parisuhteensa ja perheensä nähdään yhdenvertaisena kansan enemmistön parisuhteisiin ja perheisiin nähden.
Itse ajattelen, että tämä yhteiskunnallinen kehitys on Jumalan hyvän luomistyön tulosta. Tähän samaan suuntaan kirkkokin on menossa vaikka se halki historiansa onkin aina ollut ympäröivää yhteiskuntaa hitaampi.
Onko kirkon vallassa joko muuttaa jotain Jumalan sanassa tai luoda uusia uskonopinkohtia?
Ei. Kirkko on perustettu Jumalan sanan varaan (Ef. 2:20) ja sidottu siihen (Matt. 28:20). Jos se torjuu Jumalan sanan, kirkko ei ole Kirkko (Joh. 10:26; Gal. 1:9). Kirkon ei tule hallita Kristusta, vaan sen tulee olla alamainen Kristukselle (Ef. 5:24).
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 202, Concordia ry, 2023.
Mika Rantanen kysyy: ”Onko kirkon vallassa joko muuttaa jotain Jumalan sanassa tai luoda uusia uskonopinkohtia?”
Kirkon nykyiset uskonopit sekä tapa tulkita Jumalan sanaa ovat ihmisen keksimiä. Jos joku ehdottaa tulkita Jumalan sanaa uudella tavalla, vanha tapa ei ole automaattisesti oikea ja uusi tapa ei ole automaattisesti väärä.
Toisekseen minkään kirkon usko ei ole pysynyt vuosituhansia samanlaisena. Ihmiset ovat aina sovittaneet uskoaan kutakin aikaa vasten. Toisekseen kenenkään taivaspaikka ei ole ehdollinen sille, vastustaako tai kannattako hän samaa sukupuolta olevien parien parisuhteita.
Ehkä olisi jopa syytä muistuttaa, että alkukristityille avioliitto oli maallinen instituutio, jolla ei ollut mitään tekoa uskonnon kanssa. Kirkolliset vihkimiset yleistyivät noin tuhat vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Eli on sitä Jumalan sanaa muutettu ja uusia uskonoppeja luotu aikaisemminkin.
Nieminen Heikki kirjoitaa; ” Kirkon nykyiset uskonopit sekä tapa tulkita Jumalan sanaa ovat ihmisen keksimiä. Jos joku ehdottaa tulkita Jumalan sanaa uudella tavalla, vanha tapa ei ole automaattisesti oikea ja uusi tapa ei ole automaattisesti väärä.”
Ihmisten keksimiä? on täysin virheellinen teologinen tulkinta. Mikä kaikki vai kaikki on kristinuskossa ihmisten keksintöä.
Kirkon usko on ehkä muuttunut luterilaisilla, mutta on turha puhua kaikkien puolesta. Uskontunnus korostaa nimenomaan apostolista autenttisuutta. Kaikki tieto oli jo kirkolla sen alusta lähtien. Mikään ei ole muuttunut. Homoseksuaalisuus on Raamtun teksteissä selviö, se on ihmistä orjuuttava ja turmeleva ja väärä todistus on sekin, että se ei olisi kadottava.
Kirkolliset vihkimiset kytkettynä yleistyivät paljon aikaisemmin, kuin 1000 vuotta jkr. Historiasta kannattaa olla tarkka.
Heikki Niemiselle,
Piispat, monet kirkkoherrat ja seurakunnat aukaisevat kirkon ovia samaa sukupuolta olevien vihkimisille. En ole homoja vastaan. Olen heitä kohdannut työssäni. En ole koskaan saanut sellaista palautetta, että olisin kohdellut heitä heidän asiassaan suuntautumisen perusteella rakkaudettomasti. Hoitosuhde ei tosin ole koskaan käsitellyt kirkollista vihkimistä, vaan ihmisen monen kirjavaa vaikeutta elää elämää. En ole tavannut homopareja, jotka haluavat kirkollisen vihkimisen.
Luterilainen kirkko Suomessa ei pidä katolista tai ortodoksista kirkkoa harhaoppisena, vaikka papinvirka on vain miehille.
Suomen luterilainen kirkko kertoo hyväksyvänsä myös ne kristityt, jotka pitäytyvät vanhassa virkakäsityksessä. Teot osoittavat toista. Kirkon tiloja ei anneta käyttöön, pappeja on erotettu pappisvirasta jne. Maata näkyvissä tapahtumaan ei anneta ehtoollislupaa arkkipiispan päätöksellä.
Katolinen ja ortodoksi saat olla vanhalla virkakannalla, mutta luterilainen kristitty et saa olla tässä suomalaisessa luterilaisessa kirkossa. Toisin sanoen, sinulle näytetään kaikella rakkaudella ovea ulos.
Mihin olet menossa suvaitsevainen luterilainen kirkko Suomessa? Kaikki saavat tulla? Kaikki eivät saa tulla, vaan jotkut saavat mennä muualle. Piispallinen kaitsenta ja kirkkokuri on puhunut teoillaan suurella vakaumuksen äänellä. Onko tämä tasapuolista suhteessa tämän uuden määräenemmistö linjauksen kanssa?
Heikki Nieminen, vanha tapa tuntuu olevan väärä luterilaisille uudistajille Suomessa.
Kari Paukkunen kirjoittaa: ”Mihin olet menossa suvaitsevainen luterilainen kirkko Suomessa? Kaikki saavat tulla?”
Blogistin mainitsemassa kirkolliskokoukselle tehdyssä esityksessa haettiin nimenomaan sitä, että kaikki saavat tulla. Pidettiin hyväksyttävänä ajatella että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Ja pidettiin hyväksyttävänä ajatella, että avioliitto on kahden ihmisen välinen.
Määrävähemmistön mielestäni kaikki eivät saa tulla. Määrävähemmistön mielestä vain heidän näkemystään tulisi pitää ainoana oikeana. Siihen suuntaan suvaitsevainen luterilainen kirkko Suomessa on menossa.
Määrävähemmistösäännöksen ongelmana on se, että määrävähemmistö ei voi pitää enemmistöä panttivankinaan. Olemme nyt kirkolliskokouksessa tilanteessa, että enemmistö on toista mieltä mutta päätös on vähemmistön näkemyksen mukainen.
Kun päätettävä asia on riittävän merkittävä, tällainen päätöksentekotapa kaatuu omaan mahdottomuuteensa, minkä jokainen näkee. Samana päivänä kun kirkolliskokous teki päätöksen tässä asiassa, Suomen suurimman hiippakunnan isoimman kaupungin seurakunnat julkaisivat somessa viestin, jossa he sanoivat etteivät aio sitä noudattaa vaan vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja jatkossakin.
Heikki,
Näin on saavutettu se tila, jossa äänestetään mitä Raamatusta pidetään tai jätetään pitämättä. Kansan enemmistö tietää. Ovatko katoliset ja ortodoksit hereetikkoja pitäytyessään vanhaan?
Kari Paukkunen kysyy: ”Ovatko katoliset ja ortodoksit hereetikkoja pitäytyessään vanhaan?”
Katolisen kirkon seitsemän sakramenttia vakiintuivat 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen myötä, mitä voidaan pitää tärkeänä opinmuodostuksen systematisoitumisena.
Firenzen kirkolliskokous vuonna 1439 vakiinnutti opin kiirastulesta eli välitilaisten sielujen puhdistumisesta ennen taivaaseen pääsyä. Tämä on merkittävä kehitys katolisessa pelastuskäsityksessä.
Trenton kirkolliskokous 1500-luvun puolivälissä toteutti vastauskonpuhdistuksen vastauksena protestanttiseen reformaatioon. Tällöin muun muassa täsmennettiin vanhurskauttamisoppia sekä Raamatun ja perimätiedon suhdetta.
Ensimmäinen Vatikaanin kirkolliskokous 1869-1870 määritteli ensimmäistä kertaa virallisesti, että paavi on erehtymätön opettaessaan ex cathedra uskon ja moraalin kysymyksistä. Tämä on merkittävä opillinen lisäys ja paavin aseman vahvistus.
Toinen Vatikaanin kirkolliskokous 1962-1965 toi mukanaan monien näkemysten mukaan kenties katolisen kirkon historian suurimmat uudistukset koskien muuan muassa liturgiaa, uskonnonvapautta, ekumeniaa sekä antisemitismia.
Ja mainitaan nyt vielä aiheeseen liittyen, että 2021 Vatikaani hyväksyi samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen vaikkakaan ei avioliittona. Ja muutamaa vuotta aikaisemmin paavi Franciscus muutti katekismusta julkistaen kuolemanrangaistuksen kaikissa olosuhteissa ihmisarvon vastaiseksi.
Tekisi siis mieleni kysyä, ovatko katoliset hereetikkoja kun eivät historian valossa selkeästikään pitäydy vanhaan?
Heikki, eihän tuossa nyt mitään ihmeellistä ole. Katoliset ovat aina sooloilleet.
Kommenttini oli vastaus Kari Paukkusen kysymykseen.
Mitä tulee sooloiluun, uskon että Jumala ymmärtää että tämän päivän suomalaiset eivät ole pari tuhatta vuotta vanhoja paimentolaisia. Jokainen sukupolvi sovittaa uskoaan oman aikansa viitekehykseen. Ja se ei ole uhka uskonnolle, pikemminkin elinehto.
Sooloilu joka kuuluu paavin primaattiin, on sooloilua, eikä sillä ole mitään tekemistä paimentolaisten kanssa. Se muistuttaa lähinnä diktaattoria. Uskosta puhumattakaan.