Aikaisempina vuosina on kirkossa keskusteltu nk. keskitiestä, ja keskitien kulkijoista, joita jonkun lausuman mukaan on, tai ainakin on ollut, suurin osa jäsenistä. Olen nyt kuitenkin havahtunut erääseen seikkaan, joka saattaa olla monelta unohtunut. Kirkon konservatiivit(siis ne jotka haluavat säilyttää kirkon uskon, opin ja tradition) ja liberaalit (jotka haluavat uudistaa uskon ja opin) ovat etääntyneet yhä kauemmas toisistaan. Tämä etääntyminen ei ole tapahtunut niin, että kumpainenkin osapuoli olisi liikkunut vastakkaiseen suuntaan, vaan liikkeelle ovat lähteneet liberaalit. Tässä tilanteessa on hyvä kysyä, että missä se keskitie nyt on. Jos vain toinen osapuoli liikkuu, niin silloinhan keskiväli siirtyy kohti toista laitaa eli tässä tapauksessa liberaaliin suuntaan. Piispat esittivät ennen kirkolliskokousta nk. kahden avioliittomallin käsitystä. Itse katson, että tämä oli kovin iso siirtymä tuohon liberaaliin suuntaan kirkon uskon, opin ja tradition näkökulmasta. Mihin suuntaan piispojen viimeisin päätös (kirkolliskokouksen jälkeen) pastoraalisesta ohjeesta nyt siirtää tuota keskiväliä? Mihin kohtaan ”janaa” sijoitat tai haluat sijoittaa itsesi?
Kirkollinen keskitie?
Kirkon vihki Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Kallion rukoushuoneeksi vuonna 1906 tuomiorovasti Juuso Hedberg.
En tunne historian käänteitä , mutta sleyn papit toimittivat messuja 80- luvulla siellä ja varmaan myös kansankirkon papit . Silloin ei ollut niin erititynyttä herätysliiketoiminta ja kansankirkon toiminta kuin nykyään . Ei ollut keskustelua sakramentaalitiloista kuten nyt pinnan alla on se iso kysymys .
Sley; llä ei ollut yhdistyksenä mitään tarvetta käynnistää messutoimintaa, se tuli vasta naispappeuden myötä. Sleyssä katsottiin, että alttariyhteys on rikkoutunut kirkon kanssa juuri virkakysymykseen. Siksi omat messut, jotka eivät integroidu kirkkoon, vaan ovat omaa yhdistystoimintaa.
Sami P. Tunnen SLEY:n pappeja, jotka nimenomaan pitävät messuyhteisöjään evankelisluterilaisen kansankirkon paikallisseurakunnan toimintana! Erillisvihkimykset ja väistämisoikeus ilman elämöintejä olisivat ainakin viime aikoihin saakka olleet toimiva ratkaisu.
Monia herätysliikkeitä koskee lisäksi se tosiasia että naispappeus ei tosiaankaan enää ole ollut ainoa alttariyhteyden rikkova opillinen kysymys kansankirkon yhteydessä. Heikki Palmu nosti täällä joskus esiin sellaisenkin asian, että häntä ei olisi kelpuutettu silloin vankasti viidesläisen Opiskelijalähetyksen
liturgiksi. Kyse oli kaiketi viiden vuosikymmenen takaisesta asiasta. Itse ehdin kokea senkin ajan, jolloin muut kuin oman liikkeen papit eivät aina kelvanneet vanhoillislestadiolaisen liikkeen isojen seurojen yhteydessä pidetyn messun liturgiksi. Nykyäänhän tilanne on toinen.
Kaksi tietämääni tämänhetkistä jakolinjaa ovat kysymys siitä, voiko Jumalaa rukoilla ”Äiti meidän” sekä sateenkaariparien vihkiminen.
Sami, lisäys. Evankelisessa liikkeessä on alusta asti arvostettu luterilaista oppia. Samalla on ollut kahta erilaista kirkko-oppia. F G Hedbergin ja Johannes Bäckin vanavedessä kansankirkolle on haluttu nimen omaan olla uskollisia (sen raamatullisen tunnustuksen vuoksi). Toinen linja omaksui missourilaisen tunnustuskirkkoajatuksen, mikä johti ensin 1920-luvun aikana vapaakirkkomuodostukseen ja nyttemmin Lähetyshiippakunnan syntymiseen. Tietenkin myös suomalainen yhteiskunta ja seurakunta-ajatus on muuttunut.
Marko, lisäys täältäkin, sley on sekalainen porukka, siellä on ajatuksia laidasta laitaan. On kysymys kansanliikkeestä. Mutta sitten operatiivinen johto ja työntekijät määrittelevät suunnan. Sleyssä muutama suku johtaa koko liikettä ja pelkokerroin. Kirkko kritiikki on siellä voimakasta ja valtapyrkimykset. Nykyään kysymys on kuitenkin marginaali ryhmästä ja suunta näyttää olevan tämä. Liike gettoutuu enemmän irti kirkosta.
Marko kirjoitat; ” Sami P. Tunnen SLEY:n pappeja, jotka nimenomaan pitävät messuyhteisöjään evankelisluterilaisen kansankirkon paikallisseurakunnan toimintana! ”
Tässä on vain se ongelma, että alttariyhteys, eli uskon yhteys puttuu, koska virka näkemykset ovat erilaiset, siksi yhdistyksillä on omia messujakin. Tällöin ei toteudu, että tuo pappien väite. Monet Sley;n papit mieltävät tosin itsensä ja messuyhteisönsä omaksi kirkoksi. Joka on virhe.
Nämä järjestöt, yhdistykset ja säätiöt ovat lähtökohtaisesti kirkon näkökulmasta tehtäväorientoituneita, eivätkä hengellisiä yhteisöjä. Kirkon perustavanlaatuiset hengelliset yhteisöt ovat hiippakuntia, jotka ovat jakautuneet paikallisseurakuntiin.
Tälläistä pohdintaa.
Sami
”Kirkon perustavanlaatuiset hengelliset yhteisöt ovat hiippakuntia, jotka ovat jakautuneet paikallisseurakuntiin.”
Tarkoitatko tässä lauseessa Ortodoksisen Kirkon järjestystä?
Sami P. Olen samaa mieltä. Herätysliikkeet ovat juurikin mieltäneet itsensä kirkon ”pidennetyiksi käsivarsiksi” ja ”tehtäväorientoituneiksi”. Kannattaa myös huomata, että yhteyttä paikallisseurakuntiin on vaalittu – eri tavoin eri herätysliikkeissä – niin kauan kuin on voitu. Aikoinaan viidesläiset naureskelivat evankelisille sukuriidoille vaikka myös siellä on ollut omat sisäpiiririitansa ja työntekijät kiertäneet yhdistyksestä toiseen ennen eläköitymistä. Sukuriidat on hyvä teologisoida ja teologiset erimielisyydet ovat kerrassaan mainioita sukuriitojen aiheuttajia. 😉
Minä ymmärrän kyllä tuon gettoutumisen olevan pitkälti, mutta ei ainoastaan, seurausta kirkon koventuneesta kirkkopoliittisesta linjasta ja sitä syventäneestä radikaaali- ja yhteiskuntateologiasta, joka on pakottanut herätyskristityt pois paikallisseurakunnista.
Tiedän ruotsinkielisen perheen (ei evankelisen eikä viidesläisen), joka uskoon tultuaan yritti osallistua eteläsuomalaisen kansankirkkoseurakunnan toimintaan. He etsiytyivät vapaakirkkoon, omien sanojensa mukaan siksi, että olisivat muuten menettäneet uskonsa. Kokemuksia on toki laidasta laitaan, mutta vastaavan tyyppistä olen kuullut muualtakin.
Sami,
”Kirkon perustavanlaatuiset hengelliset yhteisöt ovat hiippakuntia, jotka ovat jakautuneet paikallisseurakuntiin.”
Ovatko nämä ”hiippakunnat” sinun ajatuksestasi, tajunnan virrasta nousevia, eivät todellisia? Termit hämäävät minua.
Kari P. Luterilaisuudessa seurakunta on kirkon perusyksikkö, jossa osallistutaan messuun ja usko eletään todeksi. Hiippakunnat syntyivät jo vanhassa kirkossa kun seurakunnat kasvoivat ja niitä tuli lisää. Alun perin piispa oli (kaupunki)seurakunnan kirkkoherra. Myös luterilainen voi sanoa piispan johtaman hiippakunnan olevan kirkon perustavan laatuinen hengellinen yhteisö, vaikka tämä on viimeisten ehkä 150+ vuoden aikana hämärtynyt. Tuohon aikaan seurakunnan jäsenet eivät saaneet edes käydä naapuriseurakunnassa ehtoollisella, mutta lisääntynyt liikkuvuus ja pietistiset herätysliikkeet tekivät näistä periaatteista mahdottomia valvoa.
Marko,
Aukesi, kiitos!
Mitä tarkoittaa alttariyhteys ? Googlestakaan ei ollut sen selvittämisessä hyötyä.
Se tarkoittaa luterilaisessa kontekstissa, että voidaan viettää ehtoollista yhdessä koska opillisissa asioissa vallitsee yksimielisyys.
Niin messuyhteisö nimitys on tullut toki jälkikäteen ja on joku välimuoto seurakunnasta ja herätysliiketoiminnasta johon varsinkin evankeelisilla on kuulunut Jumalanpalvelus elämä . Seurakuntamallia tavoitettiin ja siinä oli alttarikysymys kun sley hajaantui ja syntyi Seurakuntaliitto ja STLK . Piispan kaitselmus on iso asia ja pappiskoulutus . Seurakuntatyöhön valmistavaa koulutusta tarvitaan ehdottomasti mikäli annetaan seurakunta hoitoon . Suomessa on vallinnut hyvin erikoinen tilanne pitkään luterilaisuudessa kun syntynyt herätysliikkeitä kirkon sisään , tuskin missään muualla on tälläistä systeemiä päässyt syntymään . Se mikä on hyväksytty malli on niin totuttua että selvien ristiriitojen ollessa ollaan tässä tilanteessa . Ja kansa odottaa että herätysliikkeet tekisivät päätöksiä . Voi yhtyä Samin kommentteihin sley:stä ja se on ihan tavallista myös että herätysliikkeissä on monenlaista kantaa . Kristuksen ruumiissa samassa alttariyhtedessä on ykseys .
Ehtoolinen on seurakunnan ykseys Kristuksen koska ;
Alttarin sakramentissa Jeesus Kristus antaa todellisen ruumiinsa ja verensä omiensa syötäväksi ja juotavaksi. Ehtoollinen on yhteyttä Kristuksen ruumiiseen ja vereen, sekä Hänen pelastuksen lahjoihinsa, syntien anteeksiantamukseen ja ikuiseen elämään. Yhteyttä Kristukseen ja yhteyttä seurakuntaan .
Sen merkityksen on myös tarkoitettu avata silmämme , kuten ensimmäisellä kerralla kun ihmiset söi paratiisissa kielletystä puusta niin heidän silmät avautuivat siihen kauheuteen , syntisyyteen . Samalla tavalla kiirastorstaina kun Jeesus oli pitänyt saarnan ja otti leivän ja mursi niin heti opetuslasten silmät avautuivat , Luukas kuvaa tätä . Nämä silmien avautuminen esiintyy raamatussa vain näissä kahdessa kohdassa eikä missään muualla . Ehtoollisen merkitys on luterilaisuudessa heikentynyt ja alttarin pyhyyttä ei ole tunnistettu kuten se Jumalan sanassa on , ensin tuodaan Jumalan sanan vastaisesti nainen alttarille ja sitten syntiä siunattaviksi , tämä osoittaa että silmät eivät ole auenneet .
diēnoixtēsan oi oftalmoi , kreikan kieliset sanat jolta esiintyy vain syntiinlankeemuksen yhteydessä ja Jeesuksen sanoissa leivän murtamisessa .
Merkitseekö ”opillinen” sitä, että jos se on niin se riittää. Merkitseekö tämä sitä että ehtooliselle osallistuvan on tunnettava koko opin sisältö ? Mitenkään muuten ei voi tietää onko yksimielisyys olemassa. Pelotta jopa kysellä näitä, kun ollaan pyhän asian äärellä.