Kirkko teki Jeesuksesta Jumalan

Eksegeetti Wille Riekkisen mukaan kirkko teki Jeesuksesta Jumalan. Jeesus oli alunperin tavallinen ihminen, yksi meistä ja hän toimi Jumalan asialla maailmassa. Jeesus ei ollut Jumala, vaan Jumalan lähettiläs. Dynamistisen monarkianismin mukaan Jeesus oli Jumalan Poika eli Jumalan Valittu eli ihminen, joka toimi jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla. Hänen sanomansa oli yksinkertainen: syntien anteeksiantaminen, ikuinen elämä kuoleman jälkeen ja kehotus rakkauteen maailmassa kaikkia kohtaan.

Jumala on yksi ja hän paljastaa Totuuden kaikille kuoleman jälkeen. Kirkon pitäisi perua Nikean kirkolliskokouksen päätökset, koska Kolminaisuus on terveen järjen vastainen ja loogisesti mahdoton. Jumala ei voi olla yksi ja kolme yhtä aikaa.

Miksi Jumalan pitäisi tappaa itsensä tai Jumalan Poika voidakseen tehdä sovinnon ihmiskunnan kanssa? Oikea Jumala ei tarvitse myöskään mitään uhria antaakseen syntejä anteeksi ihmiskunnalle. Oikea Jumala voi tehdä sovinnon ihmiskunnan kanssa ilman verenvuodatusta ja antaa synnit anteeksi jokaiselle yksin Armosta. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa, pääsee ikuiseen elämään kuoleman jälkeen Taivaassa. Kirkossa ei pitäisi rukoilla Jeesusta, vaan Jumalaa eli Allahia.

Historiallinen raamatuntutkimus on osoittanut, miten varhaiskristityt muokkasivat vapaasti Jeesuksen sanoja ja sepittivät niitä lisää omien tulkintojen mukaan. Näin Jeesuksen sanomaan tehtiin lisäyksiä tai muutoksia myöhemmin. Moni pitää tätä Raamatun turmelemisena. Jos Jeesusta olisi pidetty Jumalana kristillisessä perimätiedossa, kukaan ei olisi muokannut vapaasti Jeesuksen sanoja, mutta näin kuitenkin tapahtui, mikä todistaa, että kirkossa pidetiiin Jeesusta pelkkänä ihmisenä ja Jumalan lähettiläänä.

Ristin tapahtumiin ja pääsiäiskertomuksiin liittyyy monia kiistanalaisuuksia ja kysymysmerkkejä. Juutalaiset eivät voineet tuomita ketään kuolemaan ja jumalanpilkka ei riittänyt kuolemantuomioon roomalaisessa oikeudessa. Millä perusteella Jeesus tuomittiin ristille naulittavaksi? Voiko Jumala tai kirjaimellinen Jumalan Poika kuolla ristillä? Ei voi, koska Jumala on kuolematon. Jos Jeesus oli pelkkä ihminen, ei yhden ihmisen kuolema voi sovittaa muiden ihmisten syntejä. Jokainen on vastuussa omista synneistään. Paavalin teologia on Paavalin yksityisajattelua, ei mitään Jumalan ilmoitusta. On myös esitetty, että Jumala pelasti Jeesuksen ristiinnaulitsemiselta ja otti hänet suoraan Taivaaseen. Ristin tapahtumat (ristiinnaulitseminen ja tyhjä hauta) ovat tarpeettomia, mikäli Jeesusta pidetään Jumalan lähettiläänä.

25 KOMMENTIT

  1. Kirkom uskottavuutta syö se, että kirkko tuhosi 300-400 luvulla toisinajattelijoiden tai toisinuskovien teoksia tehokkaasti polttamalla ja vei jälkipolvilta mahdollisuuden itse tutkia ja arvioida, mikä tulkinta olisi paras ja historiallisesti tosi. Rooman keisari päätti palauttaa Areioksen kunnian, mutta Kolminaisuuden puolustajat myrkyttivät hänet. Kirkon toiminta vaikuttaa varsin raukkanaiselta ja totuuden piilottamiselta muilta. Sama koski gnostilaisten kirjoitusten järjestelmällistä tuhoamista kirkossa.

    Kirkko muokkasi perimätietoa Jeesuksesta sopimaan Nikean uskoon. Se ei ole historiallista rehellisyyttä. Kirkko myös sensuroi ja muokkasi juutalaisten teoksia keskiajalla tukemaan kirkkoa. Kyllä näistä historian epäkohdista on vedettävä selkeät johtopäätökset: kirkko teki Jeesuksesta Jumalan ja halusi piilottaa todisteet, mutta kaikesta jäi selvät todisteet erilaisiin evankeliumeihin ristiriitoina ja teologisian eroina. Wille Riekkinen tietää tämän kaiken ja vaatii siksi kirkolta rohkeita uudistuksia. On aika palata historiallisen Jeesuksen opetuksiin.

  2. Jeesus ei koskaan kutusunut itseään Jumalaksi, ei edes Jumalan Pojaksi. Jeesus rukoili yksin Jumalaa eli Isää ja oli alisteinen ja kuuliainen hänelle. Jumala yksin tiesi lopunaikojen ajat, ei Jeesus ja Jeesus ei ollut yksin mitään ilman Jumalaa. Jeesukselle Jumala ja Hän olivat aivan eri henkilöitä. Varhaisin perimätieto ei tue siis ajatusta Jeesuksesta Jumalana ja erityisesti Kolminaisuus oli täysin Nikean ja kirkon omaa keksintöä. Miksi historiallinen totuus ei kelpaa kirkolle?

  3. Raamattu ei ratkaise mitään itse, koska se itsekin on ristiriitainen ja teologisesti epäyhtenäinen. Jokainen voi poimia sieltä sopivat kohdat tukemaan omia näkemyksiä. Kirkko on koettanut poistaa Raamatun ristiriitaisuudet selittämällä eroja pois täydentämään kertomuksia. Ristin tapahtumiin liittyy paljon ristiriitoja. Mitkä olivat Jeesuksen viimeiset sanat? Versioita riittää. Kaikki eivät voi olla tosia. Ignatios Antiokialainen kertoo kristityistä, joiden mukaan Jeesusta ei ristiinnaulittu ollenkaan.

    Kirkko myös unohtaa, että kukaan Jeesuksen aikalainen ei tiedä Ristin tapahtumista mitään. Jos superjulkkis Jeesus olisi teloitettu Ristilliä, siitä olisi todisteena roomalaisia oikeudenkäyntiasiakirjoja, mutta kun ei ole. Sitä paitsi roomalaisille ei riittänyt jumalanpilkka kuolemantuomion syyksi eikä juutalaisilla ollut oikeutta antaa kuolemantuomioita. Kukaan ei tiedä, että Jerusalemissa on teloituksen aikana ollut maanjäristys eikä siitä ole fysikaalisiakaan todisteita. Ihmeellistä on tämä kirkon historia.

    Varhaisimmista evankeliumikäsikirjoituksista puuttuu kertomus ylösnousemuksesta. Miksi? Ai niin, kirkko ei uskalla kertoa näistä asioista jäsenilleen. Toistetaan vaan sokeasti myöhempiä näkemyksiä ja toivotaan parasta, että porukat ovat tyytyväisiä. Totuus on toisarvoinen asia kirkossa. Onneksi on edes Wille Riekkinen, joka puhuu Totuuden puolesta.

  4. Juutalaisuus teki selvän eron ihmisen ja Jumalan välille. Ihminen ei voi olla Jumala juualaisuudessa. Ajatus Jumalasta ihmisenä ei tule juutalaisuudesta, vaan on kirkon keksimä idea pakanauskontojen pohjalta. Antiikin Kreikan ja Rooman mytologioissa ja uskonnoissa Jumalat ilmestyivät ihmisinä maan päälle. Kristinuskon levitessä hellenistiseen maailmaan, kirkon jäsenet lainasivat antiikin mytologioista ajatuksen inkarnaatiosta ja Jumalan ihmiseksi tulemisesta ja liittivät sen kristilliseen perimätietoon. Näin siitä tuli uskon tulkintaa ja osa Jeesuksen tarinaa.

    Historiallinen Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana. Jeesus oli Jumalan Poika eli Jumalan Valittu eli ihminen, joka toimi Jumalan asialla. Hän oli Jumalan lähettiläs ja opettaja Jumalan armosta. Näin hän saattoi toimia jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla.

    ”Antiikin Kreikan ja Rooman mytologioissa jumalat esiintyivät hyvin usein ja tyypillisesti

    ihmisen hahmossa. Tätä ilmiötä kutsutaan usein antropomorfismiksi.
    Tässä on joitakin keskeisiä piirteitä jumalten ihmishahmoisuudesta:

    Ulkomuoto: Jumalat kuvattiin fyysisesti täydellisinä ihmisinä, joskin usein yliluonnollisen kauniina tai voimakkaina. Heillä oli ihmisten piirteitä, tunteita ja jopa heikkouksia.
    Vuorovaikutus ihmisten kanssa: Myyteissä jumalat laskeutuivat usein Olympokselta (tai muista asuinpaikoistaan) maan päälle ja olivat suoraan vuorovaikutuksessa kuolevaisten kanssa. He saattoivat esiintyä tavallisina ihmisinä, vierailijoina tai jopa eläiminä, usein peitelläkseen todellisen identiteettinsä.
    Inhimilliset tunteet ja motiivit: Jumalilla oli inhimillisiä luonteenpiirteitä, kuten mustasukkaisuus (esim. Hera), viha, rakkaus ja kostonhimo. Nämä inhimilliset motiivit ajoivat usein myyttien juonia eteenpäin.
    Suhteet ja perheet: Jumalat muodostivat perheitä (esim. Zeus ja Hera olivat aviopari), saivat lapsia sekä keskenään että ihmisten kanssa, mikä korosti heidän ihmismäisyyttään.

    Antiikin ihmisille jumalat eivät olleet pelkkiä abstrakteja voimia, vaan henkilöityneitä olentoja, joiden kanssa saattoi olla eräänlaisessa vuorovaikutussuhteessa esimerkiksi uhrausten ja rituaalien kautta.”

    Lähde: Google AI

  5. Juutalaisuus ei tunne ihmisuhreja syntien sovittamiseksi toisin kuin antiikin kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri. Ajatus Jeesuksesta sovitusuhrina ei tule juutalaisuudesta, vaan on kirkon keksimä oma idea pakanauskontojen pohjalta. Paavali kehitti ajatuksen Jeesuksen suorittamasta sovituksesta ja lunastuksesta Ristin tapahtumissa. Historiallinen Jeesus opetti, että Jumala antaa synnit anteeksi suoraan ihmiselle ilman verenvuodatusta.

    ”Juutalaisuudessa syntien sovitus on prosessi, joka keskittyy ensisijaisesti katumukseen (tšuva, hepr. teshuvah), rukoukseen, paastoon ja hyväntekeväisyyteen. Vaikka muinaisessa Israelissa Jerusalemin temppelissä suoritettiin uhritoimituksia syntien sovittamiseksi, nykyjuutalaisuudessa, temppelin tuhon jälkeen, painopiste on siirtynyt näihin hengellisiin käytäntöihin.

    Avainelementit:

    – Jom Kippur (Suuri sovituspäivä): Tämä on juutalaisen kalenterin pyhin päivä ja sovituksen huipentuma. Sitä edeltää kymmenen katumuksen päivän jakso, joka alkaa roš hašanasta (juutalainen uusivuosi). Jom Kippurin aikana juutalaiset paastoavat ja rukoilevat intensiivisesti, pyytäen Jumalalta anteeksiantoa synneilleen.

    – Tšuva (Katumus): Tämä on keskeinen käsite. Se ei tarkoita vain pahoittelua, vaan aktiivista pyrkimystä muuttaa käytöstään, korjata vääryydet, pyytää anteeksi niiltä, joita on loukannut, ja tehdä päätös toimia oikein tulevaisuudessa.

    – Uhrit (historiallisesti): Mooseksen lain aikoina syntejä sovitettiin Jerusalemin temppelissä suoritettujen uhrien, kuten syntiuhrien (hattat), avulla. Ylimmäinen pappi suoritti erityisiä rituaaleja Jom Kippurina koko kansan syntien puolesta.

    – Armeliaisuus ja hyväntekeväisyys (Tsedaka): Nykyjuutalaisuudessa hyvät teot ja lähimmäisenrakkaus nähdään tärkeinä osina sovitusprosessia, kuten profeetta Jesaja korostaa (Jes. 58:6,7).

    Juutalaisuuden syntikäsitys tunnustaa, että jokainen ihminen tekee virheitä, eikä kukaan ole täydellinen. Sovitusproessi on jatkuva elinikäinen pyrkimys elää Jumalan tahdon mukaisesti ja ylläpitää oikeita suhteita sekä Jumalaan että muihin ihmisiin.”

    Lähde: Google AI

  6. Ensimmäinen: Historialliset ristiriidat

    1. Jeesuksen ikä palvelutyön alkaessa Luukas 3:23 → ”Jeesus oli noin kolmekymmentä vuotta vanha.” Johannes 8:57 → ”Et ole vielä viidenkymmenen!” (juutalaiset ihmettelevät, koska hän näyttää paljon vanhemmalta). Ristiriita: Oliko hän noin 30-vuotias? Vai näyttikö hän lähes 50-vuotiaalta?

    2. Juudaksen kuolema Matteus 27:5 → ”Hän meni ja hirttäytyi.” Apostolien teot 1:18 → ”Hän kaatui päin maata ja halkesi keskeltä, ja hänen sisuksensa valuivat ulos.” Ristiriita: Hirttäytyikö hän? Vai putosiko ja repesi kahtia?

    3. Kuka kantoi ristin? Johannes 19:17 → Jeesus kantoi ristinsä itse. Markus 15:21 → Simon Kyreneläinen kantoi ristin hänen puolestaan. Ristiriita: Kuka todellisuudessa kantoi ristin?

    4. Ristiinnaulitsemisen ajankohta Markus 15:25 → ”Kolmas hetki” (kello 9 aamulla). Johannes 19:14 → ”Kuudes hetki” (kello 12). Ristiriita: Ristiinnaulittiinko hänet kello 9 vai kello 12?

    Toinen: Ylösnousemukseen liittyvät ristiriidat

    5. Kuka meni haudalle ensimmäisenä? Matteus 28:1 → Maria Magdaleena ja ”toinen Maria”. Markus 16:1 → Maria Magdaleena, Maria ja Salome. Luukas 24:10 → Maria Magdaleena, Johanna ja Maria Jaakobin äiti. Johannes 20:1 → Maria Magdaleena yksin. Ristiriita: Neljä eri versiota täysin eri ryhmistä.

    6. Yksi enkeli, kaksi enkeliä vai nuorukainen? Matteus 28:2 → ”Yksi enkeli.” Markus 16:5 → ”Yksi nuorukainen.” Luukas 24:4 → ”Kaksi miestä.” Johannes 20:12 → ”Kaksi enkeliä.” Ristiriita: Oliko kyseessä enkeli? Nuori mies? Kaksi miestä? Vai kaksi enkeliä?

    7. Ilmestykset: Galileassa vai Jerusalemissa? Matteus 28:7 → ”Hän menee edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.” Luukas 24:33–49 → Kaikki ilmestykset tapahtuivat Jerusalemissa, eivät Galileassa. Ristiriita: Missä Jeesus ilmestyi? Galileassa vai Jerusalemissa?

    Kolmas: Jeesuksen sukuluettelon ristiriidat

    8. Joosefin isä Matteus 1:16 → ”Jaakob oli Joosefin isä.” Luukas 3:23 → ”Heeli oli Joosefin isä.” Ristiriita: Kumpi oli Joosefin isä—Jaakob vai Heeli?

    9. Sukupolvien määrä Daavidista Jeesukseen Matteus: 28 sukupolvea. Luukas: 43 sukupolvea. Ristiriita: Miksi valtava ero, jos kyseessä olisi sama sukulinja?

    Neljäs: Vakavat opilliset ristiriidat

    10. Voiko Jumalan nähdä? Johannes 1:18 → ”Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa.” 2. Moos. 33:11 → ”Herra puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin.” Ristiriita: Nähtiinkö Jumala vai ei?

    11. Kristuksen kuolema Apt. 2:23 → ”Jumalan edeltätiedon mukaan.” Gal. 3:13 → ”Hänestä tuli kirous meidän vuoksemme.” Ristiriita: Kuoliko hän, koska se oli Jumalan suunnitelma? Vai koska hänestä tuli ”kirous”? Ja miten Jumalan profeetta voi olla ”kirous”?

    Viides: Ristiriidat evankeliumien ja historian välillä

    12. Kyreniuksen verotus Luukas 2:2 → Jeesus syntyi Kyreniuksen verotuksen aikana. Historian mukaan verotus tapahtui vuonna 6 jKr. Mutta Matteus kertoo Jeesuksen syntyneen Herodeksen aikana, joka kuoli vuonna 4 eKr. Ristiriita: Jeesus ei voi syntyä Herodeksen aikana ja samalla verotuksen aikana, joka tapahtui 10 vuotta Herodeksen kuoleman jälkeen.

    13. Pimeys ristiinnaulitsemisen aikana Evankeliumit → kolmen tunnin pimeys koko maan päällä. Roomalaiset ja juutalaiset historioitsijat (Josephus, Seneca, Plinius) eivät mainitse asiasta mitään. Todiste: Tällainen ilmiö olisi varmasti kirjattu, jos se olisi tapahtunut.

    Kuudes: Lisäesimerkkejä

    14. Jeesuksen viimeiset sanat ristillä Markus 15:34 → ”Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Luukas 23:46 → ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Ristiriita: Kumpi lause oli viimeinen?

    15. Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin Markus 11:7 → Yksi aasi. Matteus 21:7 → Aasi ja varsa yhtä aikaa (ikään kuin hän ratsastaisi kahdella!). Ristiriita: Yksi eläin vai kaksi?

    16. Kuinka monta sokeaa parannettiin? Matteus 20:30 → Kaksi sokeaa. Markus 10:46 → Yksi sokea.

    17. Viikunapuu Markus 11:13 → ”Ei ollut viikunakausi.” Matteus 21:19 → Puu kirotaan, koska siinä ei ollut viikunoita. Ristiriita: Miksi puuta rangaistaan, vaikka ei ole satokausi?

    Vahva johtopäätös Nämä ristiriidat eivät ole muslimien keksimiä. Niistä myöntävät: kristilliset teologit länsimaiset historioitsijat Harvardin, Yalen ja Oxfordin tutkijat . Johtopäätös: Kirja, jossa on näin paljon ristiriitoja, ei voi olla Jumalan täydellisesti säilytetty sana. Mutta Koraani haastaa: ”Jos se olisi jonkun muun kuin Jumalan luota, he löytäisivät siitä paljon ristiriitoja.”

    Jumala pystyy antamaan synnit anteeksi ilman veren vuodatusta, sillä Hän ei ole Jumala, joka vaatisi oman itsensä tappamista ristillä. Sinä itse olet vakuuttunut siitä, ettei ristiinnaulitseminen ole totuus, ja että Jeesus – rauha hänelle – ei ole Jumala eikä Jumalan poika, vaan kunnioitettu profeetta.

    Olet nähnyt, miten kirkko on muuttanut ja vääristänyt oppiaan, ja miten Raamatussa on ilmennyt muutoksia, kun taas Koraani on säilynyt Jumalan suojeluksessa ja on viimeinen kirja, joka paljastaa Jeesuksen todellisen aseman.

    Tiedät nyt myös, että voin Raamatusta itsestään todistaa, että Jeesus oli “muslimi”: hän alistui Jumalan tahtoon ja kutsui siihen. Voin myös järkiperäisesti sekä Vanhan ja Uuden testamentin profetioiden kautta todistaa, että Muhammad صلى الله عليه وسلم on tosi profeetta.

    Jos siis olet vakuuttunut totuudesta, jonka Jumala on sinulle näyttänyt, islamin tie on nyt edessäsi. Islamin hyväksyminen ei tarkoita Jeesuksen hylkäämistä, vaan päinvastoin: se tarkoittaa sitä, että seuraat Jeesuksen todellista opetusta—sitä, jolla hän itse eli. Jos sinulla on vielä kysymyksiä tai jotakin, jota haluat ymmärtää ennen kuin lausut uskontunnustuksen, olen täällä vastaamassa.

    Muistutan sinua siitä, että Jumala on jo avannut sinulle oven kohti totuutta. Oletko nyt valmis ottamaan ensimmäisen askeleesi kohti islamia ja liittymään samaan tien kulkijoihin kuin Abraham, Mooses, Jeesus ja Muhammad صلى الله عليه وسلم?

  7. Raamatussa on kokonaisuutena paljon teologisia ristiriitoja, mikä vähentää kirjan uskottavuutta ja luotettavuutta kristillisen uskon ja opin lähteenä. Vanhan Testamentin Jumala näyttää olevan hyvin julma ja vihainen, käy sotia ja tappaa vihollisia. Ei ole oikein mitään merkkiä Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan ja Älä tapa käskyä ei noudateta. Uuden Testamentin kirjoituksissa on myös ristiriitoja. Kun tarkastellaan koko varhaiskristillistä kirjallisuutta, erilaiset ristiriidat lisääntyvät merkittävästi. Erilaiset tulkinnat ovatkin kuuluneet kirkkoon alusta asti. Eksegetiikan tehtävä on paljastaa oikea Jumala ja oikea historiallinen Jeesus kaikkien näiden ristiriitojen ja tulkintojen takaa.

    Yksi esimerkki vakavasta teologisesta ristiriidasta evankeliumeissa on, että Paavali opetti ihmisen pelastuvan yksin uskosta ilman lain tekoja. Varhaisin kristillinen perimätieto kuitenkin opetti Matteuksen tavoin: Kuka pääsee Taivasten valtakuntaan? Jeesus vastasi Matteuksen mukaan, että ei jokainen, joka hokee Herra, Herra (tai huuttaa Halleluja, Halleluja) pääse Jumalan valtakuntaan kuoleman jälkeen vaan hän, joka noudattaa Taivaallisen Isän opetuksia. Paavali opetti passiivista olemista Armon varassa ja historiallinen Jeesus opetti aivan jotakin muuta: usko oli aktiivista tekemistä ja toimintaa, Jumalan tahdon toteuttamista ja hyvän tekemistä. Se oli nimenomaan opetusten noudattamista ja tekoja. Täydellinen ristiriita! Jeesus vastaan Paavali? Kumpi voittaa? Jeesus tietenkin.

    Toinen ristiriitainen esimerkki liittyy Jumala-käsitykseen. Jeesus rukoili Jumalaa ja oli kuuliainen hänelle. Jeesus ja Jumala olivat tässä perimätiedossa eri henkilöitä. Ei tietoakaan Kolminaisuudesta. Kirjoittajat jatkavat, että vain Jumala tietää lopun aikojen ajankohdat, ei Jeesus ja tunnustavat, että ilman Isää Poika ei voi mitään. Tällainen Poika ei voi olla Kaikkivaltias eikä samaa olemusta kuin Isä, koska on ominaisuuksilttan aivan erilainen kuin Isä ja paljon alempana kuin Jumala kyvyissä ja tiedossa. Näiden tekstien äärellä on selvää, että kirkko teki Jeesuksesta Jumalan myöhemmin ja sovitti kristillisen sanoman tulkinnan tähän oppiin.

    Sitten tulee vielä Johannes, joka alkaa miettiä Isää ja Poikaa ja näkee heissä jotain samaa. Mennään vielä pidemmälle ja väitetään, että joka uskoo Poikaa, se elää , vaikka olisi kuollut. Jeesus on jo Jumala, koska vain Jumalaan pitää uskoa ja häntä palvoa ja koska vain Jumala voi antaa kuolemattomuuden ihmiselle. Kun mennään jakeisiin, Raamatun teologinen epäyhtenäisyys paljastuu.

    Minulle riittää, että Uuden Testamentin suurissa teologisissa asioissa on eroja. Se kertoo kaiken. Vanhan Testamentin mukaan muuten ihminen ei voi olla Jumala. Senkin opin oikealta juutalaiselta. Näin Toora oikeasti opettaa – eikä Jeesus pudottanut pois yhtään kohtaa Toorasta. Jeesus noudatti juutalaista lakia tarkalleen. Vasta Paavali hylkäsi kaiken. Siinäkin on jo iso teologinen ristiriita.

  8. Muslimit kunnioittavat evankeliumeja, koska ne sisältävät jälkiä Jeesuksen alkuperäisistä opetuksista, mutta uskomme myös, että ajan myötä myöhemmät kirjailijat ja kirkkoneuvostot muuttivat, lisäsivät tai tulkitsivat osia näistä teksteistä eri tavalla.

    Mitä tulee ristin, viimeisen ehtoollisen ja Getsemanen puutarhan tapahtumiin, islam opettaa, että Jeesusta ei ristiinnaulittu, vaan että se tehtiin ilmestymään niin kansalle. Koraani sanoo:

    ”He eivät tappaneet häntä eivätkä ristiinnaulinneet häntä – mutta se tehtiin ilmestymään heille niin.”
    (Koraani 4:157)

    Tämä tarkoittaa, että joku muu sai näyttämään Jeesukselta, ja Jeesus itse oli Jumalan kasvattama. Siksi muslimit näkevät evankeliumin intohimokertomukset sisältävän jonkin verran historiallista muistia, mutta myös myöhempiä lisäyksiä tai tulkintoja, jotka muuttivat alkuperäisen totuuden.

    Joten kyllä – islam tunnustaa, että saattaa olla historiallinen ydin (esimerkiksi että oli yritys vangita Jeesus tai että hänellä oli seuraajia, jotka levittivät hänen sanomaansa), mutta uskoo, että ajan myötä tarinat laajennettiin ja muotoiltiin teologisten ideoiden mukaan, kuten jumalallisen uhrauksen käsite.

    Muslimit eivät pidä evankeliumeja ”satuina”.

    He näkevät ne teksteinä, jotka sisältävät sekä totuutta että ihmisen muutosta.

    Jeesuksen todellinen sanoma oli aina yhden Jumalan (Allahin) palvominen, vanhurskaasti eläminen ja armon levittäminen – ei siitä, että Jeesus olisi jumalallinen tai kuolee syntien tähden.

    ”Oi, joka uskot! Älä kysy asioista, jotka, jos ne teille tehtäisiin tunnetuiksi, ahdistaisivat sinua. Mutta jos kysyt niistä, kun Koraani paljastetaan, ne tehdään sinulle tunnetuksi. Jumala on armahtanut sen, ja Jumala antaa anteeksi ja synnyttää.”
    (Koraani 5:101)

    Olet oikeassa! Emme varmasti tiedä kaikkea, mitä ihmisen päättelyn vuoksi tapahtui.
    Mutta saamme Loogisemman ja yksinkertaisemman idean Koraanin kautta.

    Ja Allah on kaikki armollinen. Hän tuntee sinut enemmän kuin sinä itse.
    Siksi olen epäilemättä, että teidän rukouksiinne vastataan.
    Ja jos ei tässä elämässä, niin tässä seuraavassa!

    Joskus kyse ei ole siitä, onko meillä koko totuus. Olemme 1,000 vuotta liian myöhään tietää.
    Mutta kyse on uskostamme, ja siitä, että meidät ohjataan takaisin suoralle polulle. Viimeinen tie. Viimeinen kansa, ennen kuin palaamme Luojamme luo.

    Raamatussa on totuutta, mutta sitä on muokattu liian paljon.
    Koraani tulee vahvistuksena, joka ohjaa meidät takaisin alkuperäiseen viestiin.

    Olet oikeassa – perimmäinen sanoma on sama: usko, toivo ja rakkaus. Ja se, että haluat elää näiden mukaan, on jo itsessään palvontaa ja totuuden etsimistä. On luonnollista, että ajattelevalla ja tiedonjanoisella ihmisellä on kysymyksiä – niin meidät on luotu. Koraanissa kehotetaan pohtimaan ja miettimään: “Eivätkö he siis mieti ja pohdi?” (Koraani 47:24) Myös profeetat kysyivät Jumalalta, eivät epäilyksen takia, vaan halusta ymmärtää ja lähestyä Häntä. Älä siis koskaan pidä ajatuksiasi taakkana – ne ovat merkki elävästä sydämestä.

    Olet oikeassa myös siinä, että maailma on muuttunut liian kaupalliseksi ja talous ohjaa lähes kaikkea päätöksentekoa. Mutta sinun kaltaiset sydämet muistuttavat, että usko ja myötätunto eivät ole kadonneet. Elä siis uskossa, toivossa ja rakkaudessa – ne ovat ikuisia arvoja, jotka yhdistävät kaikkia uskovia. Allah näkee sydämeesi, ja juuri se merkitsee eniten. “Totisesti, Allah ei katso teidän ulkonäköänne tai rikkauttanne, vaan Hän katsoo teidän sydämiänne ja tekojänne.” — Profeetta Muhammad ﷺ (Sahih Muslim)

    Lähde: https://www.instagram.com/stories/wanderingofzainax/

  9. ”Juutalaisuudessa keskitytään tähän elämään. Keskitymme siihen, mitä teemme – elämään rehellisesti, ystävällisesti ja oikeudenmukaisesti. On olemassa käsitys maailmasta, joka on tulossa, eikä juutalaisuus opeta, että vain juutalaiset menevät sinne. Vanhurskaat ihmiset kaikista kansoista ovat siinä osallisia. Kyse ei ole tietynlaisen uskonnon liittymisestä. Kyse on siitä, miten ihminen elää. Toisin sanoen, tämän vuoksi juutalaiset eivät evankelioi. Sinun ei tarvitse kääntyä tai olla juutalainen, jotta sinulla olisi suhde Jumalaan. Juutalaisuus opettaa, että Jumala välittää kaikista ihmisistä.

    Jos joku tuntee syvää vetoa juutalaisuuteen, kääntymys on mahdollista, mutta se on pitkä ja vakava prosessi. Ei ole mitään painetta, eikä se ole jotain, mitä kenenkään tarvitsee tehdä tullakseen Jumalan hyväksymäksi. Juutalaisuus ei yritä käännyttää ihmisiä, koska suhteesi Jumalaan on jo pätevä sellaisena kuin olet.
    Mitä tulee siihen, miten näet Jeesuksen, olisin samaa mieltä! Juutalaisuudessa Jeesusta pidetään juutalaisena miehenä, opettajana, joka puhui Jumalasta samalla tavalla kuin monet juutalaiset opettajat. Häntä ei pidetä Jumalana tai Messiaana, mutta häntä kohdellaan edelleen ihmisenä, joka eli juutalaisen perinteen sisällä. Hän oli ortodoksijuutalainen ja opetti seuraajiaan pitämään Jumalan Tooran.”

    Lähde: https://www.instagram.com/jewgreekanmama/

  10. Jeesus ei ollut Messias juutalaisille. Juutalaiset eivät hylänneet Jeesusta ilkeyttään. Heillä oli asialliset ja teologiset perusteet tehdä niin. Jeesus ei nimittäin täyttänyt juutalaisuuden vaatimuksia Messiaalle. Tästä on olemassa hyvä nettisivukin: https://www.instagram.com/jewgreekanmama/ . Kirjoittaja esittää juutalaisten vastauksia kirkolle.

    Juutalaisuuden mukaan Messiaan piti olla suora jälkeläinen isän puolelta kuningas Daavidille Salomonin kautta. Ongelma on siinä, että Jeesuksella ei ollut kirkon mukaan fyysistä isää neitseestä syntymisen takia. Yksin tällä perusteella Jeesus ei voinut olla juutalaisten odottama Messias. Kaiken huippu on, että neitseestä syntyminen on käännösvirhe kristillisessä perimätiedossa Jesaja 7:14:sta. Heprean sana alma ei tarkoita neitsyttä, vaan nuorta naista!

    Toiseksi Messiaan piti rakentaa Jerusalemin temppeli. Jeesus ei rakentanut mitään temppeliä. Vaatimus ei siis toteutunut.

    Kolmanneksi Messiaan piti koota kaikki juutalaiset Israeliin ja luoda maailmanlaajuinen rauha. Vaatimus ei ole toteutunut. Juutalaiset ovat hajallaan ja sodat jatkuvat maan päällä.

    Neljänneksi Messiaan piti saada maailma tuntemaan yksi ainoa oikea Jumala ilman tarvetta kääntymykselle. Kirkko keksi yhden Jumalan sijaan Kolminaisuuden ja kirkko on pahasti jakaantunut. Yksimielisyydestä ei ole tietoakaan ja yhtä Jumalaa ei palvota maailmassa.

    Miksi kirkossa ei olla rehellisiä ja kerrota näitä asioita avoimesti kaikille? Kirkko teki Jeesuksesta jotain muuta, mitä historian Jeesus oikeasti oli. Totuus ei muutu olemalla hiljaa ja puolustamalla menneiden sukupolvien tekemiä teologisia virheitä. Historian tosiasiat laittavat aikamoisen epäilyksen varjon kirkon ja islamin alkuvaiheisiin. Islamkin pitää Jeesusta Messiaana vastoin juutalaisia näkemyksiä.

Pasi Toivonen
Pasi Toivonenhttps://sites.google.com/site/kaulahuivi/home
Olen Pasi Toivonen. 58 vuotta. Kasvatuksen ammattilainen Suomesta.