Kirja-arvio: Tapa Jumalaa etsimässä (The Reason for God, 2008)
Timothy Kellerin Tapa Jumalaa etsimässä on teos, josta olin kuullut vuosien ajan lähinnä angloamerikkalaisessa kontekstissa – kirjaa on kutsuttu jopa “newyorkilaiseksi Mere Christianityksi”. Vihdoin tarttuessani siihen yllätyin, kuinka ajankohtaiselta, inhimilliseltä ja pohdiskelevalta se tuntui suomalaisellekin lukijalle.
Keller kirjoitti tämän kirjan aikana, jolloin usko Jumalaan vaikutti olevan suurkaupunkien keskustelussa yhä harvinaisempi ilmiö – ja toisaalta yhä kiivaammin kyseenalaistettu. Hän on pastori, mutta kirjoittaa kuin keskustelisi kahvilassa ystävän kanssa. Kirja ei siis saarnaa, vaan avaa vuoropuhelun.
Kirja rakentuu kahdesta puoliskosta: ensin Keller käy läpi yleisimpiä vastalauseita kristinuskoa vastaan, kuten ”Miten hyvä Jumala voi sallia kärsimyksen?” tai ”Miten yksi uskonto voisi olla oikeassa kaikkien joukossa?” Näitä käsitellään rauhallisesti, selittäen, mutta myös kuunnellen – Keller siteeraa kriitikoita, keskusteluja ja kirjallisuutta, jopa Dawkinsia ja Sartrea.
Toisessa osassa hän rakentaa positiivisen näkemyksen siitä, miksi kristinusko voi olla totta – ei vain tunteissa, vaan myös järjen ja kokemuksen tasolla. Erityisesti rakkauden, toivon ja anteeksiannon teemat nousevat esiin: kristinuskon radikaali väite armosta, jonka saa lahjana eikä ansaitse, haastaa sekä skeptikon että uskonnollisen ihmisen.
Pidin erityisesti kappaleista, joissa Keller pohtii yhteisön merkitystä uskossa – ei pelkästään yksilöllistä hengellisyyttä, vaan sitä, miten usko eletään todeksi muiden keskellä. Tämä on erityisen puhuttelevan kuuloinen ajassa, jossa yksinäisyys on yleistynyt, ja moni etsii paikkaa, jossa olla kokonaisena ihmisenä.
Myönnettäköön, että välillä teksti muistutti minua amerikkalaisesta kulttuurista ehkä enemmän kuin toivoin – tyyli on välillä tehokkaan selittelevä ja “apologeettinen” tavalla, joka ei ole aivan kotoinen suomalaiselle lukijalle. Mutta tämä on pieni varjo, joka ei peitä kirjan ansioita: Keller todella yrittää kohdata epäilijän kunnioittavasti, ei vastustajana vaan kanssakulkijana.
Kellerin selityksissä armosta, rististä ja ylösnousemuksesta on jotain samaa kuin Lewisin selkeässä ilmaisussa – vaikka heillä on eri kieli ja eri konteksti, molemmat onnistuvat tekemään monimutkaisesta yksinkertaista, ilman että se menettää syvyytensä.
Kirjan lopussa jäin miettimään omaa matkaani uskon kysymysten kanssa. Mitä asioita pidän itsestäänselvinä? Mitä epäilen, mutta en ole vielä antanut itselleni lupaa kysyä? Tapa Jumalaa etsimässä ei anna valmiita vastauksia, mutta se kutsuu rehellisyyteen – ja ehkä juuri siksi se jää mieleen.
Jos sinulla on nettiyhteys, voit tarkistaa kirjan saatavuuden helposti esimerkiksi Finna -sivustolta. Lisäksi Tapa Jumalaa etsimässä on tarjolla myös äänikirjana monissa suosituissa äänikirjapalveluissa.
Suosittelen tätä kirjaa erityisesti niille, jotka ovat joskus miettineet uskoa – joko sen puolesta tai sitä vastaan – ja kaipaavat rakentavaa, järjellistä ja empaattista näkökulmaa siihen, miksi Jumalaan uskominen voi yhä olla järkevää.
