Ordodoksien mukaan:
Kilvoitus on pyrkimystä kristillisten arvojen ja opetuksien noudattamiseen pyrkimistä omassa elämässään. Sana on synonyymi sanalle askeesi, jolla tarkoitetaan ehkä hieman tarkempaa ja järjestelmällisempää kilvoittelun harjoittamista. Kilvoittelua harjoitetaan yleensä luostareissa, mutta se on mahdollista toki muuallakin.
Tosin asketismia voi harjoitttaa myös kotona (ns. kotiasketismi), jolloin ihminen saattaa elää yksinäistä, eristäytynyttä elämäänsä erilaisin tavoin.
Katolilaisuuden mukaan :
Katolisessa teologiassa kilvoittelu (ascetismi) tarkoittaa elämää, jossa pyritään kristillisen uskon mukaiseen täydellisyyteen ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Se sisältää itsekurin, itsensä kieltämisen ja Jumalalle omistautumisen eri muotoja. Kilvoittelu ei ole pelkästään yksilöllinen pyrkimys, vaan se liittyy myös seurakunnan ja yhteisön elämään.
Vapaat suunnat :
Oppiperusta ei ole kirjattu yhtenäisesti . Vapaakirkossa teologia ei ole tärkeää vaan seurakuntaelämä . Helluntailiikkeessä on murros uusien teologien kautta ja muutos on selvä vanhempaan polveen . Yksi päälinja ajattelu oli ennen että kilvoittelu ”ahtaasta portista ” miellettiin uskoontuloon kilvoitteluksi . Nyt suunta mielestäni pietistiseen suuntaan , koska armonvälineet ei ole tärkeitä ja syntikäsitys erilainen . Emil Anton antaa positiivisen arvion helluntaiopin 4-osaisesta julkaisusta
https://hapatusta.net/2024/09/09/suomen-helluntailiikkeen-opetuksia-1-4
Luterilaisuuden mukaan : Suurin kilvoittelu on elävässä uskossa olevalla uskovalla jatkuva taistelu lihan ja hengen välillä . Pyhä Henki vaikuttaa kristityssä taistelua syntiä vastaan ja lohduttaa anteeksiantamuksella ja armonlupauksilla . Pyhä Henki tekee työnsä siksi tarvitsemme säännöllisesti messua , jossa Jumala hyvyydessään palvelee meitä sanallaan ja armonvälineillä ja saamme elämän leipää ja pitää meidät uskontiellä . Kristillinen kilvoittelu on syntiä vastaan omassa elämässä ja lepäämistä Jumalan armossa .
Kilvoittelusta :
1 Tim 2 :1 Vahvistu siis, poikani siinä armossa joka on Jeesuksessa Kristuksessa .
1 Piet 2
Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos ”olette maistaneet, että Herra on hyvä”.
Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
Kilvoittelun erilaiset painotukset ja käsitykset mielestäni liittyy vahvasti jokaisen kirkon tai suunnan syntikäsitykseen . Luterilaisuudessa on selvästi kaksi voimaa hyvä ja paha eikä ole jotain välimallia . Kun syntisyys asuvaisena kielletään niin pahan voima laitetaan välillä jopa inhimillisiin sairauksiin . Luterilaisuudessa uskotaan hyvän tulevan vain Kristukselta , kuten varmaan muissakin mutta siksi tarvitsemme syntisinä jatkuvasti Jumalan sanan hoitoa , armoa ja anteeksiantamusta . Seurakunnan kokouksia väliinjättävät eivät kaipaa ja aktiivit kaipaavat eli toisin sanoen ne syntiset tarvitsevat Jeesusta mutta paremmin ”pärjäävät ” voivat jättää pois seurakuntakokoukset ( hebr . kirjeessä varoitus) . Kirkossakävijöiden määrää voi tarkastella myös tätä kautta vaikka siihen vaikuttaa tietysti koettu kokemus siellä . Esimerkkinä vaikka pieni äksyily ja moittiminen toista kohtaan on luterilaisuuden mukaan – ”terveisiä helvetistä ” ilman selityksiä .
Toivon asiallista keskustelua vaikka oman kirkkokunnan osalta ja nämä lainaukset on otettu kirkon omilta sivuilta , paitsi vapaista suunnista en löytänyt , kuin puheita joita pari kuuntelin . Kilvoittelusta löytyy tietysti raamatun kohtia enemmänkin .
Vapaan tahdon vastapari ei luterilaisuudessa ole täysin sidottu tahto . Vaan ne asiat mihin voimme vaikuttaa ovat vapaita . Eli kyllä kristitty menee kirkonkynnyksen yli halusta . Se halu ei ole tietysti meidän lihasta vaan Jumalan Hengen aikaansaama.
Vapaan tahdon teologiassa on omia tietoja ja luuloja ihmisestä ja focus ei suuntaa yksin Kristukseen ja hänen täytettyyn työnsä . Korostukset minä tein ratkaisun ja henkilökohtainen usko kertovat pietistisestä juuresta sanoittaa uskoa , koska elämän pyhyys on sen tärkein
Kysymys on lopulta mistä odotamme elämää ja on ero tuntea että : lopulta Jumalalta tai yksin Kristus . Historiasta löytyy vahva pietistinen linja kun papit eivät hoitaneet paimenuutta ja se elää ainakin herätysliikekristillisyydessä vahvana .
Pietistinen ajatus lähtee juuri uskon voiman korostuksesta joka tuottaa ihmisille ja vaikuttaa ihmisille rakkauden ja pyhän elämän . Näitä uskon saarnaajia on paljon ja puhuvat eri kieltä kun heidän mielestä on välillä saarnattava tästä toisen kerran tästä .
Luterilaisuudessa itse Luther piti suurena jopa eksytyksenä lain sekoittamisen evankeliumiin ja uskon sekoittaminen tekoihin. Käytännössä se näyttää täysin viattomalta ja vähäisestä mutta pohjimiltaan siinä pimitetään Jumalan armon tuntemista ja Kristus jää sivuun hyvine tekoineen . Kun kuuntelee monia julistajia niin eipä siellä Kristus ole keskiössä . Pietistinen harha on heidän oppi- isillään että reformaatio jäi kesken , kuten ihmeiden tavoittelijat kuuluttavat . Kirjoitus koskee lähinnä luterilaista kenttää , en tiedä millälailla ordodoksit kokevat tai yhtyvät pietismin ajatuksiin.
Luther : sydämessäni hallitsee tämä yksi ainoa uskonkohta ja se on siellä hallitseva , nimittäin usko rakkaaseen Herraani Kristukseen , joka on kaikkien hengellisten ja jumalallisten ajatusteni ainoa alku , jatkuminen ja päätös .
Ihmisen voi käyttää tahdon vapauttansa väärin tai oikein. Kirkastettu vapaa tahto on sama tahto mikä oli Aadamilla ja Eevalla ilman lankeemusta. Sen suunta on ylöspäin kohti Jumalaa. Väärän vapaan tahdon fokus on poispäin Jumalasta.
Lutherin lain tulkinta on kapea ja ehdottomasti väärä. Se rakentuu Augustinuksen perisynti opin pohjalle. Luterilaisuudessa se ulottuu myös valintaan ja koko luterilaiseen oppiin. Ihminen on monergistisen Jumalan työn kohde jossa ihmisen osuus on nolla. Vapaata tahtoa ei ole ja kilvoitustuskin on Jumalan työ jos sitä työtä nyt Jumala sattuu tekemään. Kaikki on objektiivisuutta, kuten tehtaan automaatiolinjalla. Sen täytyykin olla, sillä armosta pelastus tarkoittaa juuri tätä.
Ortodoksit eivät ole kiinnostuneita pietismistä ja sen moraalisäädöksistä. Se on yksi harha muiden harhojen joukossa.
On alkanut entistä enemmän kiinnostaa gal.kirjeen luettelo Hengen hedelmistä. Ensiksikin se mitä näihin sanoihin sisältyy ja missä määrin ne minussa ilmenee. Huomionarvoista on se, että ilo on siinä melkein heti alussa.
Kotiympäristö on oikein hyvä harjoituskenttä tähän kilvoitukseen.
Pekka joo kotona on aina näytön paikka.
Samille , vapaan tahdon teologian vasta- argumentit on kokonaisen ilmoituksen kannalta harhaa ja syntiinlankeemus täytyy selittää jotenkin muuten kuin Sana sen ilmoittaa . Paavali on kertonut ihmisen syntisyyden selvästi ja tuo ”augistinus – heitto on kaikilla synergisteillä laittaa peliin . Ei Jumala luonut meitä roboteiksi vaan elämään siinä alkuvanhurkaskaudessa Jumalan kuvina ja yhteydessä . Mutta sana sanoo selvästi
Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, 10niinkuin kirjoitettu on:
”Ei ole ketään vanhurskasta,
ei ainoatakaan,
11ei ole ketään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12kaikki ovat poikenneet pois,
kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet;
ei ole ketään,
joka tekee sitä, mikä hyvä on,
ei yhden yhtäkään.
13Heidän kurkkunsa on avoin hauta,
kielellänsä he pettävät,
kyykäärmeen myrkkyä
on heidän huultensa alla;
14heidän suunsa on täynnä
kirousta ja katkeruutta.
15Heidän jalkansa ovat nopeat
vuodattamaan verta,
16hävitys ja kurjuus
on heidän teillänsä,
17ja rauhan tietä he eivät tunne.
18Ei ole Jumalan pelko
heidän silmäinsä edessä.”
Tämä on ennen Augistinusta ja 300- luvulla tehtyä kirkko- oppia .
Syntiinlankeemus täytyy selitellä ja sumentaa että vapaata tahtoa voi selittää , vaikka se on raamatun valossa täysin turhaa .
Onko se armoa kun sanoo veneen kaaduttua järvellä että ui rantaan tai huku ?
Kaikille ihmisille vapaa tahto ?? Jumalan rakkauden oikeudenmukaisuus ristintyössä – se on täytetty ja kenen puolesta ?
Usko on Jumalan teko että uskoisimme sen . Se on selittelyä ja saivartelua Jumalan armosta jos ihminen on osallinen pelastuksesta. Prosentteja sitten vaan pöytään , mutta Jumalan pyhyyden edessä niiden hyvä matkalla karista .
Timo kirjoitat:”Tämä on ennen Augistinusta ja 300- luvulla tehtyä kirkko- oppia”.
Ota huomioon,että kirkko on annettu todellisuus, ei tehty. Roomalaiskirjettä emme voi selittää 1500 olevalla luterin perisyntiopilla jonka hän omaksui Augustinukselta, vaan kuten kirkko on alusta asti opettanut vapaata tahtoa. Silloin kun kirkko loi Raamatun, roomalaiskirje ymmärrettiin juuri vapaan tahdon puolustajana, ei kuten luther.
Timo kirjoitat; ” Onko se armoa kun sanoo veneen kaaduttua järvellä että ui rantaan tai huku ?” Niinpä niin, onko tätä lutherin teksti armoa parhaimmillaan;
” ” Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi ” (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)
Jumalan ilmoituksen välittäjänä toimi apostoli Paavali , joka sai Herraltamme tehtävän , se alkuperäistä ilmoitusta ja sitä tulee pitää Jumalan sanana.
Ihminen on kuolleessa tilassa ilman Kristusta ja on Jumalan vihollinen , kunnes ihminen saa uudestisyntyä ja Jumala saa vaikuttaa tahtomista ja tekemistä , liha ei voi tehdä Jumalalle otollisia tekoja , kuten sana sen osoittaa .
Vapaan tahdon teologian mukaan täytyy olla tasapuolinen kaikkia ihmisiä kohtaan pelastuksen suhteen , johon se ei kykene koska evankeliumi on osin kuten armo peitossa .
Oli kuuro mykkä kädetön jalaton mielisairas kuka tahansa ja mihin syntynyt tahansa ja näille vapaa tahto – se on Jumalan armon halventamista ja evankeliumin voiman väheksymistä .
Tuo Lutherin lainaus koskee sitä mitä emme voi tutkia . Jumalan vanhurskaus ja armo on meidän ulkopuolella jotka ovat täysin Jumalan lahjoja ja emme voi niitä käsitellä , vaikka vapaa tahto haluaa lisätä niihin ihmisen osuutta . Ne 100% täytetty Kristuksessa ja ilmainen armo kaikille jotka tahtovat tunnustaa syntinsä.
Syntyvä lapsi ei ole mitään syntiä tehnyt, hänestä tulee Jumalan vihollinen oman valinnan kautta. Kuten Aadamista ja Eevasta tuli Jumalan vihollisia ei syntymän kautta vaan oman valinnan.
Jumalan armo ei ole missään peitossa ihmine voi vapalla tahdolla lähestyä Jumalaa missä tahansa. Kuolleetkin voivat pelastua vaikka eivät tässä ajassa Kristusta tunne.
Tuo Lutherin lainaus koskee sitä mitä emme voi tutkia . Ja luther tutki ja kertoi sen.
Vapaa tahdo ei lisää mitään eikä ole ikinä lisännyt mitään se on luterilainen olkiukko.
Ne 100% täytetty Kristuksessa ja ilmainen armo kaikille jotka tahtovat tunnustaa syntinsä. Tuo kuulostaa pietismiltä.
Luterilainen ei voi tunnustaa syntejänsä, jos Jumala ei muuta hänen tahtonsa vikaa.
Oppisi on Sami samanlaista ajattelua kuin muillakin synergistisen opin kannattajilla . Eli kahdesta syntisestä ihmisestä syntyy synnitön , siinä kohti teologiaa täytyy venyttää monessa suhteessa pois ilmoituksesta , vapaa tahto on myös synergisen uskon näkemyksen kannattajilla. Tottapa löydät vastauksen Jumalan sanasta väitteelle että syntisestä ihmiskunnasta syntyy synnitön ?? Sami raamattu puhuu toista !
Usko yksin tekee meidät autuaaksi ja lahjoittaa elämän Kristuksessa ilman tekoja , joista uskon aitous ja elämä ei riipu pennin vertaa , sama kuin sanoisi että puun elämä riippuu hedelmistä. Tekojen aitous ja elämä riippuu uskosta . Kaikki teot ilman uskoa ovat kuolleita tekoja . Jumalan pojan usko luottaa yksin Kristukseen eikä mihinkään muuhun ; ei lakiin ei pyhitykseen , hyviin tekoihin eikä mihinkään muuhun . Kun usko omistaa ainoaksi perustaksi niin silloin siinä on myös elämä itsessään jonka Jeesus Kristus on antanut . Hyvät teot ja pyhitys ovat hedelmiä uskosta joka laittaa turvansa yksin Kristukseen . Luterilaisuuden keskiössä on uskolla omistettu Kristus , josta elämä syntyy .
Synergistinen teologia on ihmisjärjeilyn tulosta , joka estää puhtaan ja täydellisen evankeliumin , halventaa armon , kääntää katseen pois Kristuksesta ihmiseen itseensä , pyrkii pyhittymäån omin avuin jne .
Timo Augustinus keksi sen, että sukupuoliyhteyden kautta synti siirtyy syntyvään lapseen. Kaikki lapset ovat vanhempien seksuaaliaktin takai syntisiä. Näin vanhemmat ovat tehneet syntiä tehdessään lapsia. He ovat aiheuttaneet synnin jatkuvuuden. No kirkko torjui tämä ajatuksen heti kättelyssä. Augistinus oli muutenkin ajatuksineen marginaalissa tämän suhteen. Kirkko pitää Augistunusta kanonisoituna pyhänä, vaikka ei hyväksy kaikkia hänen oppejaan.
Kristuksen luokse ei tulla ikinä ilman tekoja. Uskoon tulosta Raamattu opettaa senkin olevan teko. Jumalan teko, jossa ihminen vapaaehtoisesti valitsee Kristuksen seuraamisen. Sitten heti tulee voimaan Jaakobin kirjeen sana; ”Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.” ( Jaakob 2). teot vaikuttavat pelastukseen jo luterilaien tunnustuksen mukaan. Pahat teot nimittäin karkoittavat Pyhän Hengen. Huomaa siis tekojen vaikutus.
Koko kristisin usko on synergiaa, yhteistyötä Jumalan kanssa.
100% täytetty Kristuksessa ja ilmainen armo kaikille jotka tahtovat tunnustaa syntinsä. Tuo kuulostaa pietismiltä.
Luterilainen ei voi tunnustaa syntejänsä, jos Jumala ei muuta hänen tahtonsa vikaa.
Taitaa olla ordodoksiteologialle vieras ajatus että uskova on samaan aikaan pyhä Kristuksessa ja syntinen lihansa puolesta . Miten tuon ”tahtonsa vikaa” istutetaan raamatun teksteihin kun liha ja henki sotii toisiaan vastaan ? Eikö sinne mennä juuri syntejä , vikoja tunnustamaan.
Kumpa kirkas evankeliumi kuuluisi ilman mitään ”tikapuita”, lain vaatimuksia ja luuloja ihmisen omasta osuudesta pelastuksessa , sillä vain se tekee ihmisen todella vapaaksi
Timo kirjoitat: ”Taitaa olla ordodoksiteologialle vieras ajatus että uskova on samaan aikaan pyhä Kristuksessa ja syntinen lihansa puolesta . Miten tuon ”tahtonsa vikaa” istutetaan raamatun teksteihin kun liha ja henki sotii toisiaan vastaan ? Eikö sinne mennä juuri syntejä , vikoja tunnustamaan”
Tahtonsa vikaa kuvaa sidottua tahtoa, joten jollei Jumala vapauta sidottua tahtoa ihminen ei voi uskoa, tehdä parannusuta, kääntyä jne.. luterilainen Jumala on sidottu tähän. Ortodokseissa on edelleen paljon syntiä, mutta kuten Paavali myös kirjoitaa olemme pyhiä, Kristus asuu meissä. Koko ruumiimme on pyhä. Liha taas kuvaa tahtoa jonka fokus on Jumalaa vastaan, mutta jos tahto alistuu Jumalan alle se on Jumalan palveluksessa. Jumallistumisprosessi tähtää Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Näin ihmisen tahto suuntautuu oikein.
Sami ; jaakobin kirjeen opetus uskosta ja siihen liittyvinä tekoina pitäsi sinun varmaan tuntea missä kontekstissa se on sanottu . Usko synnyttää tekoja ei tekojen kautta uskoa . Ei siis ole ristiriidassa Paavalin opetuksien kanssa eikä muun raamatun ilmoituksen . Tuo heitto Augustinuksesta on kerrottu , joo… kahdesta sudesta tulee sudenpentu ei se mitään ihmeellistä ole , mutta laita nyt niitä raamatunkohtia missä lapsi syntyy synnittömänä? Onhan se ihan perustavaa laatua oleva teologinen asia oppisi kannalta niin varmaan Jumalan sana voi sen tukea? Puhut ihmisestä hyvin kykenevänä oliona , mutta Jumalan luo ei kukaan tule jos hän ei vedä . Kaikki on jo ennen meitä valmistettu eikä usko ala siitä kun alamme tekemään tekoja . Mielenkiinnolla odotan missä raamattu puhuu pienen lapsen synnittömyydestä ja varmaan ymmärrät synnin olemuksen että emme ole syntisiä siksi että teemme syntiä vaan siksi että olemme syntisiä . Tässä on perisyntiopista kysymys . Tuo ajatuksesi on vieras teoista , kun kristitty elää Kristuksen täytetystä työstä eikä omista ponnisteluista . Kristus itse on elämä ja tie ja totuus kaikessa siis sisältää elämän eikä sitä tarvitse hapuillen etsiä omin uskonnollisin menoin , hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä
Ortodokseilla ei ole mitään omia itsekeksittyjä uskonnollisia menoja. Kristitty elää uskosta ja kaikin voimin ponnistelee, jopa verille asti, kuten Raamattu opettaa.
Raamattu ei missään opeta, että seksuaalisen aktin kautta olemme syyllisiä Aadamin ja Eevan syntiin. Synti on jokaisen oma valinta.
Ihmisessä ei ole mitään syntistä luontoa. Jumala ei luo syntistä luontoa, äitin kohtuun. Synti on teko, ei olemus.
Liha itsessään ei ole teko . Yhdyntä on edellytys lisääntymiselle . Mutta Jumalan sanaan perustavaa lapsen synnittömyyttä kysyn? Ei Jumalan sana jätä meitä pimentoon näin tärkeässä asiassa . Ilmeisesti ordoksit eivät tunnustaa uskonpuhdistuksen aikana syntynyt lausetta : yksin uskosta , yksin armosta , yksin Kristuksen sovitustyön tähden ja myös sen sisällön tunnustamista Jumalan sanalla perustellen ? Vapaan teologian suuntia kyllä lauseen muodossa tunnustaa todeksi mutta käytännössä ei Kristuksen opissa . Tämä asia on tärkeä , koska on kysymys on evankeliumin puhtaudesta , Jumalan täydellisestä armosta ja uskonvanhurkaudesta ja mihin meidän uskomme focusoituu ja kiinnittyy täysin koko tämän elämän ja tulevan osalta .
Uudestisyntymisessä on Kristus Pyhän Hengen kautta antanut elämän meihin , joka on Kristus meissä . ja tiedostamme sen että olemme ansainneet itsessämme kadotuksen ilman Kristusta . Syntinen luontomme on pahan kanssa liitossa joka ei tahdo eikä voi taipua Jumalan tahtoon , sen palkka on kuolema , mutta Kristuksessa meillä on elämä .
Synnin palkka on kuolema joka tulee pienelle lapsellekin ilman tekosyntejä , pieniä lapsia kuolee joka päivä äidin kohtuun ja jo ensimmäisien päivien aikana .
Tiedät varmaan että lapsen lapsen synnittömyydelle Jumalan sana ei anna oppisi mukaista tukea , koska se on ihmisajattelun tulosta , mutta kai yrität kuitenkin puolustaa näkemystäsi ?
Ja tiedän että et yritä edes puolustaa näkemystäsi Jumalan ilmoituksella kun asia on juuri toisin päin ja Raamatusta ei ole ristiriitainen . … ei ole ketään synnittöntä… ei yhden yhtäkään … se mikä on lihasta syntynyt on liha ja se mikä hengestä syntynyt on henki . Olemme heränneet henkiin , jotka olimme kuolleet …
En henkilökohtaisesti voisi mitenkään hyväksyä oppia jossa olisi ensin Jumalan selvä ilmoitus ja sitten satojen vuosien päästä se oppi muuttuisi ja alkuperäinen apostolien kautta annettu Jumalan ilmoitus kumottaisiin . Serafim väläytteli yhdessä puheessa että Paavali olisi erehtynyt jossakin asiassa , onko tälläinen ajatus mahdollinen . Ehkä hän puhui että saa ajatella näin että Paavali on väärässä , olet varmaan kaikki hänen puheet kuunnellut ja tiedät mitä hän tarkoitti ?
Jos jonkun äiti toisi viikoksi lapsen hoitoon ja sanoisi: ”pidä tarkasti huolta ettei vaan varasta mitään”. Viikko menisi hyvin, mutta keroisiko se lapsesta jotain hyvää ? Lapsi kun ei varastanut mitään. Ei. Kyllä se kertoo lapsesta huolestuttavan asian, kun tälläiset saatesanat hoittoon tuodessa pitää sanoa.
Sama koskee kymmentäkäskyä. Jos olisimme perusolemukseltamme hyviä, niin mitään käskyjä emme olisi tarvinneet.