Pääsiäismaanantaina 21.4. TV:n Ylen ohjelmasarjassa ”Itse asiassa kuultuna” haastateltiin Kuopion emerituspiispa Wille Riekkistä. Hänet tunnetaan liberaalista halustaan uudistaa evankelisluterilaista kirkkoamme. Järkytyin hänen ajatuksistaan, sillä Raamattu on minulle pyhä kirja, jonka tiedän syntyneen vuosisatojen aikana Pyhän Hengen inspiroimana monen kirjoittajan toimesta.
Pääsiäismaanantain sanomassa kuolleista ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsille ja muutamille naisille. Nämä ilmestykset vakuuttivat heidät Jeesuksen kuolleista nousemisesta ja myöhemmin Hänen jatkuvasta läsnäolostaan Pyhän Hengen kautta.
Riekkinen ilmoitti kavahtavansa fundamentalisteja, ja hän otti oikeudekseen kyseenalaistaa Jeesuksen ylösnousemuksen. Emerituspiispa asemassa olevan arvovallalla hän ilmoitti ylösnousemuksen metaforaksi, joka tarkoittaa ihmisen mielessä uutta asian tilaa ja uutta asennoitumista elämään ja iäisyyteen.
Pääsiäistervehdyksemme ”Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi” tulee uskontunnustuksestamme. Se on koko uskon ydin, jota ilman ei ole mitään. Tämän ytimen Riekkinen on omasta laatimastaan uskontunnustuksesta, jota hän sanoi ehdotukseksi, poistanut.
Riekkinen toi esille, että konservatiivinen Raamatun tulkinta kavahduttaa hänen lisäksi myös tämän päivän ihmisiä, jotka tarvitsevat henkistä avaruutta. Riekkinen peräänkuulutti ihmisyyden ja globaalin etiikan huomioimista, sekä haluaan raivata tilaa uudenaikaisille ja moderneille ajatuksille.
Raamattu ilmoittaa uskon tulevan kuulemisesta, ja kuulemisen Kristuksen sanan kautta. Olen surullinen siitä, että ajan henki on ajanut emerituspiispaa muuttamaan Raamatun ilmoituksen antiikin aikaisiksi uskomuksiksi. Riekkisen mukaan Raamatun tulkinnassa pitäisi siirtyä ”sanan inspiraatiosta asiainspiraatioon”. Tutkijan oletan olevan totuuden etsijän asemassa, mutta etsiessään Riekkinen näyttää kadottaneen Jumalan Sanaan kuuluvan Pyhän Hengen persoonallisen vaikutuksen, jonka Jeesus ilmoitti Raamatussa Johannes 14:26: ” Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, Hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.”
Kirkon uskontunnustukseen uskovana kirkkokansalaisena pidän Riekkisen ilmauksia harhaoppisina, sillä hän kertoi jumalakäsityksensä muuttuneen panen-teistiseen suuntaan. Siinä jumala on Riekkiselle persoonaton dynaaminen
voima ja energia. Jeesuksesta hän sanoi tehdyn jumalan, ja piti Jeesusta aikansa superjulkkiksena – ”Galilean profeettana”. Noin sanomalla emerituspiispa alensi Jeesuksen profeetta Muhammedin rinnalle, sillä islamin uskonnossa ilmoitetaan, ettei Jumalalla ole poikaa.
Itse kunkin meistä tulee antautua, ja ottaa vastaan Jumalan armo Jeesuksen Kristuksen ristillä tekemän syntien sovituksen kautta, joka on tie Isän tykö. Tämän uskomisessa tapahtuu uudestisyntyminen, joka on Pyhän Hengen työtä uskon vastaanottajassa.
Annetaan Jumalan Sanan muuttaa mielemme, sillä jolla on Poika, sillä on elämä.
Ketä emerituspiispa oikein rukoilee?
75 KOMMENTIT
JÄTÄ VASTAUS
Näin on näppylät Marko. Uskon sisällössä meille on jatkuvasti opittavaa ja omaksuttavaa. ”Se prosessi ei tule kerrasta tai kahdesta valmiiksi.”
Pekka P, minulla on ollut tapana liittää saarnateksti aina kun se luontevasti on mahdollista, uskontunnustukseen, käskyihin tai johonkin Isä meidän -rukouksen pyyntöön. Joskus johonkin lyhyeen asiaa kåsittelevään tuttuun raamatunlauseeseen. Niin, että selvästi totean ”päivän evankeliumin käsittelevän seitsemättä käskyä” tai vastaavaa. Näin pyrin liittämään uskonopin keskeisen sisällön uskonelämän ytimeen.
Jukka M. Tässä uudestisyntymisasiassa on huomattava, että vanha kirkko liitti uudestisyntymisen kutakuinkin yksiselitteisesti kasteeseen. Jopa niin voimakkaasti, että eräät kirkkoisät olivat sitä mieltä, että uudestisyntyminen ei voi tapahtua missään muualla kuin kasteessa. Tämä asia ei ollut kinastelun kohteena lähes 1500 vuoteen! Olen itse hahmottanut asiaa niin, että meillä on ongelmaa tästä nimenomaan myöhäisen pietismin ja vapaakirkollisuuden sekä uusprotestantismin vuoksi. Herätyskristillisyydessä on niin voimakas modernin yksilökeskeisyyden vaikutus, että koko uudestisyntyminen on nähty elämyksenä tai kokemuksena. Toisin kuin siis vanhemmassa kirkollisessa ymmärryksessä. Muun muassa Luther käytännössä samasti uudestisyntymisen ja kasteen keskenään. Samalla meidän on ilman muuta muistettava, että kaikki kastetut eivät elä uskossa, katumuksessa tai harjoita kastettaan (Lutherin kasteselityksen loppuosa Isossa katekismuksessa).
Kansankirkkomme tuskin olisi nykyisessä syöksykierteessä, jos papistoa olisi johdonmukaisesti opastettu kehottamaan ihmisiä uskomaan, pitäytymään uskontunnustuksessa, puhuttu kääntymyksestä ja parannuksen teon tarpeellisuudesta. Siis pitämään reilusti esillä uskon ydinasioita. Nyt ne on jätetty herätysliikkeiden varaan. Enkä tarkoita tällä sitä, että kaikkien pitäisi olla pietistejä.
Vanhan sanonnan mukaan kukaan ei kuitenkaan voi saarnata ”yli uskonsa”. Ja kun on omaksuttu liberaaliteologia, joka on vienyt uskon taivaaseen ja kutistanut kristillisyyden tämänpuoleiseksi touhuksi sekä epämääräiseksi ”taivaskaipuuksi”, ollaan tässä.
Luterilaisen tunnustuksen mukaan on muuten iso ero kastettujen ja kastamattomien välillä, koska kaikki (lapsina) kastetut ovat todellisesti uudestisyntyneet. Mutta kuinkahan moni meistä sananpalvelijoista rohkenee edes pääkohdittain opettaa Augsburgin tunnustuksen 2, 9 ja 13 artiklojen mukaan kastepuheissa? Minä olen joskus yrittänyt, mutta silloin saa kyllä varautua vahvoihin reaktioihin…
Mikä on pahaa, mikä tuottaa tuota pahuutta tähän maailmaan ja meidän keskuuteemme piispa Riekkisen mukaan. ”Se ei ole joku paholainen”, kuten tuosta kirjasta käy ilmi, vaan me ihmiset. Tässä Riekkinen viittaa vanhaan rabbien jaotukseen. ”Jumala on luonut jokaiseen ihmiseen taipumuksen hyvään ja taipumuksen pahaan”, ne kun ovat meissä kaikissa.” Hän tosin myöntää Raamatun alkukertomusten viittaavan pahuuden olemassaoloon, mutta eivät sitä selitä.
Hänen mukaansa sekä Pappiskirjan, että Jahvistin kertomus 1Moos3 päätyy siihen, että ”pahan taustalla on jollain tavalla Jumala”. Tuon kirjan – Valo ja pimeys – luvun 6 otsikko; Päästä meidät pahasta… jatkuu näin: ”Kun perkele paljastetaan, se purskahtaa itkuun ja rupeaa puhumaan rakkaudesta.” Tuossa voi tosin olla vinha perä.
Moni siis joutuu toteamaan Riekkisen mukaan, että ”ihminen on hyvä ja paha, samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”, tai ainakin mahdollisuus on olemassa molempiin suuntiin, kun kerran molemmilla on yhteiset juuret. En tiedä soveltuuko edellinen myös skolastikkojen käsitykseen synnistä ja vanhurskaudesta aristotelisen etiikan mukaan ymmärrettynä paheena ja hyveenä, joita ihmisellä on enemmän tai sitten vähemmän.
CA 2:ssa todetaan kuitenkin: Edelleen opetetaan keskuudessamme, että kaikki ihmiset Aadamin lankeemuksen jälkeen ovat hamasta äidin kohdusta saakka täynnä pahaa himoa, eikä heillä voi olla mitään todellista jumalanpelkoa… sillä tämä on synnynnäinen tauti – perisynti. Lääke myös kerrotaan.
Kosti V. Olen tehnyt sellaisen havainnon, että teologian mannerlaatat ovat liikkeessä myös hyvin konservatiivisten teologien parissa. Riippumatta siitä, mihin kirkkokuntaan he sitoutuvat. Yksi tällainen liikesuunta on perisynnin ja Genesiksen syntiinlankeemuskertomuksen tulkinta. Tämä vaikuttaa väistämättä myös siihen, kuinka kirjaimellisesti pitäydytään vaikkapa luterilaisten tunnustuskirjojen linjaukseen.
Riekkinen on kauan ollut viehtynyt tuohon rabbiinisen juutalaisuuden ajatukseen, että ihmisessä kamppailee kaksi eri voimaa. Tuo ajatus ei sinänsä olisi niin ongelmallinen jos se ei liittyisi klassisen kristinuskon kokonaisvaltaiseen purkamiseen. Itse asiassa suurin ongelma mitä myös me raamattu-uskollisuuteen ja tunnustususkollisuuteen pyrkivät teologit ja kristityt kohtaamme, on juuri paine mukauttaa usko väärällä tavalla luonnontieteen ”sanelemiin” totuusehtoihin.
Marko S. Tuo teologian ”kaaosmainen” liike, mikäli näin voi sanoa, näkyy selvästi myös Riekkisen kirjassa. Raamatun myyttisillä alkukertomuksilla nimittäin on hänen mukaansa ”painostettu alistamalla” ihmisiä jo lapsesta lähtien sillä, että ihminen olisi pohjimmiltaan vain paha vaikuttaen siksi negatiivisesti myös itsetunnon kehitykseen.
Pitäisikö mielestäsi CA laittaa uusiin puihin mm. perisynnin osalta, mikäli alkukertomukset ovat menettäneet merkityksenä ja ne ovat vain symbolisesti viitteellisiä, jotka tarpeen vaatiessa voidaan ohittaa? Olet näköjään oikeassa siinä, kun myös tässä yhteydessä hyvän ja pahan suhteen Rikkinen viittaa rabbeihin.
Menossa on ollut jo kauan klassisen kristinuskon purkamistalkoot ja suunta on vain kiihtyvä. Toki voin myös erehtyä.
Kosti V. Siitä nyt ei tule kuin loputonta sotkua, jos itse kukin meistä rupeaa esittämään ”välttämättömiä tarkistuksia” Augsburgin tunnustukseen. Luterilaisessa sakramenttiteologiassa oli tällainen vaihe 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa ja tuloksena oli totaalinen hajaannus.
Totean vain sen, että Augustanan perisyntiartiklasta kiemurreltiin tavallaan irti jo 1800-luvun alun teologiassa. (Ylllätys yllätys: Suomessakin luettiin ja käytettiin ruotsalaista Lindblomin katkismusta joka oli Svebiliuksen ”tarkastettu” versio. Siitä otettiin jopa painoksia täällä.) Muun muassa Olli-Pekka Vainio on nostanut esiin perisyntiopin ”heikon” ja ”vahvan” tulkinnan. Sillä on merkitystä sekä moraaliteologian että kasteen välttämättömyyden/ tarpeellisuuden kannalta.
Minusta olisi voitettu jo paljon, jos kaikki papit lukisivat ohjatusti ja ajatuksella läpi Augsburgin tunnustuksen, Lutherin huonepostillan ja sitten vaihtoehtoisesti Sidotun ratkaisuvallan tai Lutherin suuren Galatalaiskirjeen kommentaarin.
Marko S. Kiitos vastauksestasi. Kommenttini jäi kesken – näkyy sama kommetti kahdesti – kun yritin hieman seikkaperäisemmin käsitellä liberaaliteologiaa. Mutta kirjoitus karkasi minulta (?). En ole varma, onko sana ”liberaali” kovin osuva termi analysoitaessa tietyä Raamatun tulkintatyyppiä. Poliittiseen todellisuuteen ja sekulaareihin tieteisiin se kyllä istuu. No, vapautta tai vapaamielisyyttä se joka tapauksessa tarkoittaa.
Toisaalta ihmettelen sitä, kun eksegeettejä, joska ovat tutkimusta työstäviä tieteentekijöitä, luonnehditaan arvoväritteisesti konservatiiveksi tai liberaaleiksi. Eihän tällainen kuulu tieteeseen! Toisin sanoen raamattutiedettä arvotetaan tieteen vastaisella tavalla. Toisalta ei ole olemassa mitään muuta tieteellistä kuin tieteellinen metodi.
Termiä liberaaliteologia käytetään monesti arvolähtöisesti suhteessa kristinuskoon. Mutta sellaisena kuin se nyt yleensä ymmärretään, sen myönteinen anti on Raamatun ja alkukristillisyyden historiallinen tutkimus. Toisaalta siihen on liittynyt monenlaista filosofista ennakokäsitystä. Myös muotohistoriallisen menetelmän käyttö Raamatun tutkimuksessa on yksi eksegeettisen tutkimuksen positiivinen anti. Mikään asiallinen raamatuntutkimus ei voi sivuuttaa eksegeettisen tutkimuksen avaamia näköaloja.
Nykyisin, kun elämme monenlaisten ismien maailmassa, raamatuntutkimuksen merkitys on entistä perustellumpaa. Kun piispa Riekkinen ja moni muu sanoo jotakin sellaista, minkä moni kokee uutena ja arveluttavana suhteessa Raamattuun ja kristinuskoon, kysyn, mikä kannanotoissa pohjautuu tieteelliseen verifiointiin, mikä taas on puhdasta ja silkkaa mielipidettä eli julistusta. Kun puhumme joistakin raamatunkohdista myytteinä, ne voivat epähistoriallisuudestaan huolimatta olla hengellisesti merkityksellisiä. Raamatun suhde lukjaansa on eksistentiaalinen, ihmisenä olemista koskeva. Tässä myös Bultmann oli oikeassa – ehkä nimenomaan lähinnä tässä.
Raamattu yhtenäisenä jumalansanana on sikäli ongelmallinen, että Raamatussa itsessään on paljon ”uustulkintaa” (vrt. VT versus UT). Raamattu myös paikoin kumoaa aikaisempia kannanottojaan. Pidän toimivana raamattuperiaatteena Lutherin näkemystä: Eri raamatunkohtia tulee arvioida sen mukaan, miten ne kirkastavat Krstusta.
Kun luemme Raamattua, eikö olisi ensisijaista, että pyrkisimme saamaan selville tekstien oman itseymmärryksen ja sen, mitä Raamatun kirjoittajat ovat tarkoittaneet. Tällöin toimisimme Raamatun omilla ehdoilla.
Kiitos Matti Wirilander osallistumisestasi keskusteluun.
Pidän hyvänä ohjeena mainitsemaasi Lutherin näkemystä: ”Eri raamatunkohtia tulee arvioida sen mukaan, miten ne kirkastavat Kristusta.”
Lutherin näkemykselle on vankka perusta Joh 16:13-5:
”13 Mutta kun Totuuden Henki tulee, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
14 Hän kirkastaa minut, sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.
15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun. Siksi minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.”
Tuosta päästään mielestäni aukaisemaan termiä ”liberaaliteologia”.
Jeesus ilmoitti Joh 14:6 : ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
Liberaaliteologia on tuosta sanasta yhtä kaukana kuin itä on lännestä.
Käytän vielä tässä liberaaliteologia termiä, jossa eri uskontojen sanotaan olevan teitä saman Jumalan luo. Tämä näkökanta työntyy kyllä tuon ohjelman ”Itse asiassa kuultuna” kautta Riekkisen sanomana.
Apostolien teoissa 9 luvussa kerrotaan (tämä luku voisi olla nimettynä ”Pyhän Hengen teot apostolien todistusten kautta”)
”1 Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia kohtaan. Hän meni ylipapin luo
2 ja pyysi tältä kirjeitä Damaskoksen synagogille sitä varten, että jos hän löytäisi s e n t i e n v a e l t a j i a, miehiä tai naisia, hän saisi tuoda heidät sidottuina Jerusalemiin.”
Harvensin sanat sen tien vaeltajia. Kysehän on Jeesuksen seuraajista. Kun heillä oli usko, heillä oli myös Pyhä Henki, Totuuden henki mukanaan elämässä, ja itsekukin uskossaan halusi kirkastaa Kristusta.
Liberaaliteologian voisi yrittää korvata käsitteellä ”ihmismielen mukainen teologia”, joka sinänsä ei kuullosta Raamatun tutkijoiden mielestä hyvälle, sillä kaikkinensa tutkijan tehtävä on etsiä ja pyrkiä ymmärtämään totuus. Jäljelle kirjoittamastani tässä kommentissa jää kysymys, voiko Raamattua ymmärtää ilman Pyhän Hengen työtä itse kussakin meissä?
Paavali saattaisi vastata meille 2 Kor 10:
”4 Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihallisia, vaan ne ovat voimallisia Jumalan avulla kukistamaan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät
5ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan.”
Katsoin, että irrallisena nostamani Raamatunkohdat eivät murra kontekstia, vaan voin käyttää niitä tässä siksi, että Pyhä Henki auttaa meitä Raamatun tutkimisessa oppimaan tuntemaan Jumalan, kun etsimme sydämen aitoudella totuutta.
Matti W. Kiitoksia kommentista. Koska en ole lukenut Riekkisen kirjoja en voi ottaa kantaa sen yksityiskohtiin. Kaksi kommenttia. On totta, että tieteellistä raamatuntutkimusta tulee arvostaa eikä arvottaa. Samalla olen sitä mieltä, että teologiset tutkimusmetodit heijastavat välttämättä myös erilaisia aatteellisia ja ideologisia näkemyksiä. LCMS:n dogmatiikka, johon olen evankelikaalisen eksegetiikan (ei fundamentalismin) lisäksi mieltynyt, toteaa kuitenkin, että tunnustuksellinen luterilaisuus ei voi käyttää kaikkia mahdollisia raamatuntutkimuksen metodeja. Tässä ollaan toki tieteen ja uskon rajapinnalla: ”kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi”, jos tekstiyhteydestään irrotettua raamatunlausetta voi käyttää. Meidän ongelmamme on se, että teologiassa pitkään vallinnut ero katederin ja saarnatuolin välillä ei toimi vaan katederi on ottanut ylivallan.
Toiseksi olen sitä mieltä, että Lutherin raamattukäsitykseen viitataan usein kovin yksipuolisesti. Ruotsalainen Luther-tutkija Ingemar Öberg teki perusteelliseen Lutherin teksteihin ja (vanhempaan) Luther-tutkimukseen tukeutuet erittäin perusteellisen ja monipuolisen tutkimuksen Lutherin raamattukäsityksestä ja raamatuntulkinnasta. Jumalan sanaa on koko Raamattu ja koko Raamattu ajaa Kristusta samalla kun siellä on selkeämpiä ja vähemmän selkeitä sekä keskeisiä ja vähemmän keskeisiä tekstejä.
Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että Raamattua tulee tulkita tekstien ja kirjoittajien omilla ehdoilla. Samoin olen hyvin tietoinen Raamatun kirjoittajien tavasta joskus korjata vanhempaa. Mutta tällöin on myös suostuttava siihen tulkintaan minkä Uusi testamentti itse antaa Vanhasta testamentista. ”Liberaaliteologian” ongelma on siinä, että kiistetään Jeesuksen neitseellinen syntymä yksinkertaisena totuutena, Kristuksen sovitustyön merkitys ja ylösnousemus jne. Luther neuvoo Galatalaiskirjeen selityksessään toisin: Jumalalla on tapana antaa uskottavaksemme asioita, jotka ovat ”järkemme” vastaisia. Kuitenkin meitä kutsutaan uskomaan niihin eikä selittelemään niitä vertauskuvallisesti.
Kun puhun Raamatun perustavan laatuisesta yhtenäisyydestä tarkoitan sitä, että meidän tulisi enemmän keskittyä siihen, mikä yhdistää eri kirjoja eikä niiden (oletettuihin) ristiriitoihin. (Tunnistan kyllä, että jännitteitä on: en pidä harmonisoinnista, mutta evankelikaalisen eksegetiikan mukaisesti ajattelen, että monet ’ristiriidat” ovat nimenomaan Raamatun oman syntyajankohdan käsitysten mukaisesti toisintoja). A
Mikä on ollut eri vuosisadoilla ja vuosikymmenillä liberaaliteologiaa edustavien ihmisten yhteinen motto? Raamatun kuvaamat ihmeelliset tapahtumat eivät ole totta. Ei uskota Raamattuun sellaisena kuin se on vaan rakennetaan järkeilyn varaan. Eikä ole myöskään yhtään liberaaliteologia joka uskoisi, että Raamattu sellaisenaan on totta. Vai tuliko neljä päivää haudassa ollut mätänevä Lasarus elävänä haudasta, kun Jeesus sanoi kovalla äänellä, että kovakorvaisemmatkin sen kuulivat: Lasarus tule ulos! Ja Lasarus tuli!
Kiitos Markolle ajattelua-antavista näkökohdista. Tuon nyt esille pari seikkaa, jotka ainakin epäsuorasti liittyvät edellisiin kirjoituksiin. Esimerkiksi minä pidän neitseestäsyntymistä teologisesti relevanttina riippumatta siitä, onko se biologisesti totta vai ei. Mahdollista se kyllä on, jos ajattelemme Jumalan kaikkivaltiutta. Sitä paitsi eräät tähtitieteilijät otaksuvat (luin tämän taannoin Hesarista), että joillakin planeetoilla voi esiintyä itsesyntyistä elämää. Miten? Sitä en tietenkään osaa selittää. Raamatussa neitseestäsyntyminen avautuu vain teologisista lähtökohdista.
Kolminaisuusoppi on äärettömän tärkeä uskonopillinen rakenne, jota ilman kristinusko olisi jotain muuta kuin nyt on. Se ei kuitenkaan kerro kolmesta Jumalasta, vaan yhdestä. Ajatus on mielestäni nerokas. Apostolinen tunnustus, joka on eräänlainen perustunnustus ja myös vanhin, ei ole mikään Jeesuksen elämän biografia, vaan Jumala-uskon teologinen selitys, jonka lähtökohdat löytyvät tietyistä UT:n lauselmista.
Peräänkuuluttaisin kuitenkin aikuisen uskoa. Tarkoitan sellaista uskoa, joka on kognitiivisesti aikuisen mittoihin käypää uskoa. Siinä on tunnetta, epäilyä, uuden löytämistä ja etsimistä, se ottaa (luonnon)tieteen tulokset todesta ja pyrkii soveltamaan ne Jumala-uskon kehyksiin toteamalla, että maailma on Jumalan luoma, jota tiede nyt tutkii. Aikuisen usko on eteenpäin pyrkivää, ei fundamentalistista, vaan luovaa ja kehittelevää. Monet sellaiset modernin ajan ihmiset, jotka haluavat nähdä uskonkysymyksissä asioiden taakse tai tietää esimerkiksi, miten Raamattu on kokoonpantu, saattavat hylätä kristinuskon pelkästään siksi, että luulevat sen omaksumisen edellyttävän epäkriittisen maailmankuvan hyväksymistä.
Mitä tulee neitseestäsyntymiseen, se ei avaudu esimerkiksi insinöörikielelle. Minua ei yhtään häiritse se, onko neitseestäsyntyminen biologisesti totta vai ei, koska sen idea on joka tapauksessa totta. Joulu on kahdessa evankeliumissa (Mt ja Lk) kerrottu pääsäisen näkökulmasta, eli kun Jeesus nousi kuolleista ja on siis ylösnoussut Herra, ei hän myöskään syntynyt tavanomaisella tavalla. Tätä tarkoittaa uskontunnustuksen neitseellinen syntymä. Jotta tekisimme oikeutta neitseestäsyntymisajatukselle, voimme puhua siitä vain uskon äidinkielellä,
Suuret aatteet, kuten kristinusko, eivät seiso eivätkä kaadu logiikan varassa. Ihmeiden ja salaisuuksien maailmassa me voimme ilmaista vain likiarvoja.
Sen verran liberaaliteologiasta, ettei se ole mikään monoliitti, vaan se on epäyhtenäinen ilmiö, joka historian eri aikoina on saanut erilaisia tulkintoja ja ilmauksia. Liberaaliteologian ytimenä on ollut kehitysusko. Myös Raamatussa tapaamme kehitysuskon. Alun perin oli monijumaluus, sitten monolatria, joka palvoi yhtä jumalaa toisia kieltämättä. Tätä seurasi monoteismi, yksijumaluus, mikä huipentui Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta kun mainitsemme liberaaliteologian, se on usein poleemisesti käytetty termi. Siksi olen varovainen lyömään ”liberaalin” leimaa toisen otsaan vain siksi, että tämä ajattelee joistakin uskon asioista toisella tavalla kuin minä.
Kun me väittelemme uskon asioista, vaarana on, että teemme Jumalasta pienen jumalan.
Matti W. Se, että kristinusko jossakin mielessä kehittyy, on oikeastaan historiallinen itsestäänselvyys, koska kristinuskon synty on paitsi aikaan ja paikkaan sidottu ja myös ajassa ja paikassa elävä jatkumo. Periaatteessa hyväksyn siis näkemyksen siitä että kristinusko elää ajan mukana.
Minusta on kuitenkin mahdotonta ajatella, että neitseestäsyntyminen olisi meille sitovaa vain ideana eikä biologisena faktana. Tai ylösnousemus vain ideana.
Koska jo arkikokemuksen valossa on selvää, että
neitsyet eivät tule raskaaksi eivätkä synnytä eivätkä
kuolleet nouse ylös. Kysymys on juurikin ainutkertaisista Kaikkivaltiaan Jumalan ihmeistä. Tämä on totta kai loukkaavaa kaikille ihmisille, ei vain heille, jotka pohtivat maailmankuvaan ja tieteeseen liittyviä kysymyksiä. Unohdamme herkästi, että kristillisessä uskossa on aina jotakin sellaista, joka loukkaa meitä ihmisiä, tietenkin ajasta ja paikasta riippuen: voiko Jumalan Poika ja Messias kuolla ristiinnaulittuna? Voiko Jumalan profeetta joutua ristille? Eikö Jumala ole sadisti, kun hänen Poikansa pitää kuolla ristillä syntien sovitukseksi? Voivatko perinteiset jumalat olla demonisten voimien ilmentymiä? Voiko Jumala sallia kärsimyksen? Voiko luomakunnassa olla ”näkyvä ja näkymätön” puoli? Ja niin edelleen.
Kahden tahon pamfleteista me nyt siis vihdoin tiedämme, että Jumala syntyi 2600 vuotta sitten komiteatyönä ja itse asiassa kuultuna olemme tulleet tietoisiksi, että Kristuksen ylösnousemus merkitsee tapahtumista meidän sisimmässämme, joten lienee yhdentekevää mitä haudalla oikeastaan tapahtui. Kristuksesta tehtiin sitten adoptiovaraus ja Jumala, kun siirryttiin kreikkalaiseen kulttuuripiiriin ja alettiin puhua hänen neitseellisestä syntymisestään.
Mutta mikäli pitäytyy Raamatun kirjoitetussa sanassa se viittaa lähinnä fundamentaalisuuteen, siis johonkin ”liikkumattomaan” uskoon. Voinen kertoa, miten Jumala auttoi oman uskoni liikkeelle. Luulin uskovani, kun salamana jouduin katsomaan kuolemaa suoraan silmiin ensi kerran. Näin Jumala kärsimyksellä voi avartaa tilaamme ahdingossa. Luottamaan myös näkemättä.
Täydennys Matti W:lle. Monet kristityt pahentuvat, jos heille sanoo Raamatussa olevan ”mytologiaa” tai mytologisia tekstejä. Itse voin kyllä hyväksyä tuon termin kunhan vain muistetaan, että antiikin maailmassa myytin lähtökohtana oli useimmiten, Raamatussa aina, jokin historiallinen ydin. Eli ei ajatella ”myytin” olevan tarina ilman todellisuuspohjaa vaan erityisesti Vanhan testamentin kulttuuripiiriin kuuluva ilmaisutapa.
Kosti V. Joku anekdootti kertoo, että Jumala keskusteli kahden rabbin kanssa visaisesta Tooraan liittyvästä ongelmasta. Väittely kesti kauan. Kun rabbit löysivät yhteisen käsityksen, Jumala tuumi hetken, totesi heidän olevan oikeassa ja muutti omaa käsitystään oman sanansa tulkinnasta…
Kuolema on oikein hyvä elämän opettaja.
Kiitos Pekka. Hyvin tuon keskeisen asian ilmaisit.