Usein ajatellaan, että kristillisyys tuo mukanansa synkät ilmeet, vihaiset kasvot ja lähimmäistä vikoilevan mielen. Valitettavasti tällainen käsitystapa onkin joskus oikea. Ainakin näyttää siltä, kuin eräät hyvinkin hartaat kristityt kantaisivat harteillaan koko maailman tuskia. Kaikkialla nähdään vain kielteisiä asioita: maailma on paha, ihmiset ovat pahoja, tulevaisuus on synkkä, mitään valoisaa ei ole näkösällä.

Kuitenkin käsitys siitä, että kristillisyys aiheuttaisi vihaisia kasvoja ja synkkiä ilmeitä, on perusteellisesti väärä. Sen täytyy olla väärä, sillä Raamattu puhuu uskonelämästä iloisena ja onnellisena asiana. Jeesus sanoo: “Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkylläisyys” (Joh. 10:10). Toisessa kohdassa Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan: “Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh. 15:11). Paavali kirjoittaa: “Iloitkaa Herrassa” ja ”iloitkaa tekin ja iloitkaa minun kanssani.”

Uskossa eläminen on iloinen ja onnellinen asia.

Miksi?

Ei suinkaan sen tähden, että uskovan osa täällä ajassa olisi helpompi kuin jonkun toisen. Elämään kuuluu sairautta, ahdistusta, pettymyksiä, tuskaa synnistä. Sen on saanut ja saa jokainen uskova ihminen kokea. Kyynel puristuu usein silmästä.

Miksi kuitenkin kaikesta huolimatta uskossa eläminen on onnellinen asia? Perussyy siihen on, että uskovan elämässä on jotain varmaa: hän tietää olevansa Jumalan lapsi kasteen perusteella, hän tietää syntiensä alla voihkiessaan, että hänellä on anteeksiantamus. Kadotuksenalaisen tilansa keskelläkin, heikon uskonsa nähdessään ja omaa huonoutta itkiessään hän tietää, että “kaikki on valmiina” Kristuksessa. (Ristillä Jeesus sanoi: “Se on täytetty”. Joh. 19:30, sulku allekirjoittaneen lisäys) Me saamme kääntää katseemme pois omasta valmistautumisestamme siihen, mitä Jumala on valmistanut. Ja Jumala on valmistanut kaiken, mitä tarvitaan syntisen ihmisen pelastumiseen.

Kun saa kuulla itse Jeesukselta taivaallisen hääkutsun ja sanoman siitä, että kaikki on jo valmiina, että syntini on sovitettu, että olen kastettuna Jumalan lapsi, että taivas on auki, silloin saa olla iloinen ja silloin voivat kasvonikin loistaa. Omatunto viettää juhlaa.

Tämä kaikki huolimatta siitä, että ehkä sekä ruumiini että sieluni on sairas, että minulla on monia todellisia ajallisia murheita ja että tämä elämä ei mene omien toiveitteni ja suunnitelmieni mukaan.

Yksi asia on selvä: tie taivaaseen on aukaistu, sinne olen matkalla. Uskonelämä on iloinen ja onnellinen asia. Saakoon se kirkastaa myös meidän koko olemuksemme ja käytöksemme.

Toivo Rapeli, Askele askeleelta, s. 55-57, Sley-Kirjat Oy, 1981.