Juutalaisuus ei tunne ihmisuhreja syntien sovittamiseksi toisin kuin antiikin kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri. Ajatus Jeesuksesta sovitusuhrina ei tule juutalaisuudesta, vaan on kirkon keksimä oma idea pakanauskontojen pohjalta. Paavali kehitti ajatuksen Jeesuksen suorittamasta sovituksesta ja lunastuksesta Ristin tapahtumissa. Historiallinen Jeesus opetti, että Jumala antaa synnit anteeksi suoraan ihmiselle ilman verenvuodatusta.
”Juutalaisuudessa syntien sovitus on prosessi, joka keskittyy ensisijaisesti katumukseen (tšuva, hepr. teshuvah), rukoukseen, paastoon ja hyväntekeväisyyteen. Vaikka muinaisessa Israelissa Jerusalemin temppelissä suoritettiin uhritoimituksia syntien sovittamiseksi, nykyjuutalaisuudessa, temppelin tuhon jälkeen, painopiste on siirtynyt näihin hengellisiin käytäntöihin.
Avainelementit:
– Jom Kippur (Suuri sovituspäivä): Tämä on juutalaisen kalenterin pyhin päivä ja sovituksen huipentuma. Sitä edeltää kymmenen katumuksen päivän jakso, joka alkaa roš hašanasta (juutalainen uusivuosi). Jom Kippurin aikana juutalaiset paastoavat ja rukoilevat intensiivisesti, pyytäen Jumalalta anteeksiantoa synneilleen.
– Tšuva (Katumus): Tämä on keskeinen käsite. Se ei tarkoita vain pahoittelua, vaan aktiivista pyrkimystä muuttaa käytöstään, korjata vääryydet, pyytää anteeksi niiltä, joita on loukannut, ja tehdä päätös toimia oikein tulevaisuudessa.
– Uhrit (historiallisesti): Mooseksen lain aikoina syntejä sovitettiin Jerusalemin temppelissä suoritettujen uhrien, kuten syntiuhrien (hattat), avulla. Ylimmäinen pappi suoritti erityisiä rituaaleja Jom Kippurina koko kansan syntien puolesta.
– Armeliaisuus ja hyväntekeväisyys (Tsedaka): Nykyjuutalaisuudessa hyvät teot ja lähimmäisenrakkaus nähdään tärkeinä osina sovitusprosessia, kuten profeetta Jesaja korostaa (Jes. 58:6,7).
Juutalaisuuden syntikäsitys tunnustaa, että jokainen ihminen tekee virheitä, eikä kukaan ole täydellinen. Sovitusproessi on jatkuva elinikäinen pyrkimys elää Jumalan tahdon mukaisesti ja ylläpitää oikeita suhteita sekä Jumalaan että muihin ihmisiin.”
Lähde: Google AI
Nykyjuutalaisuus, ja erityisesti ns. rabbiininen juutlaisuus on juutalaisuuden tutkijoiden mukaan syntynyt vasta kristinuskon synnyttyä, ja paljonti ”vastakulttuurina” kristinuskolle.
Taisipa kristinuskonnossakin myöhäiskeskiajalla syntyä ajatus erilasten ”töiden” avulla suoritettavasta syntien sovitusten perustasta Ja lopulta keksittiin ”business” -mallinen anekauppakin.
Nyt meillä täällä lännessa ”synnit” yritetään sovittaa erilaisilla hyvesignaloinnin mukaisilla töillä.
Ihmisille on laijtyypillistä omilla töillään yrittää itsesä pelastaa ja omat syntinsä sovittaa: oli kyse sitten ihmis- tai eläinuhrien toimittamisen suoritteilla, erilaisilla hyväntekemisen suoritteilla tai mainituilla hyvesignalointiin tähtäävillä katumusharjoitteilla tai joskus hyvesignaloinnin kaltaisilla väärinajattelemistensa tunnustamien suoritteilla.
Kirkon harjoittama ”salaliitto” -selitys ja siihen perustuvat aktiviteetit voivat sikäli moniin vedota, koska evankeliumin viesti tekee em. itsensäpelastamisen aktit toimimattomiksi: niihin voi turvautua uskottavasti vain niin pitkään kunnes toteaa olevansa niiden orjuuttavaa – ei vapauttavaa: kuinka paljon hyvää olisi (vielä) tehtävä, että se kompensoisi pahan tekemisen(i)? Lukuisista yrityksistä huolimatta ihmiskunta ei näytä tässä suhteessa paljonkaan oppinineen: yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää – ja huomaa ”katolla”, että tämä olikin vain välitasanne. Kuka määrittää sen ”oikean” rai riittävän korkean välitasanteen? Ihmiskunnalla ei tunnu olevan yhteismitallisesti tai riitelemättä ymmärrettävää ja määriteltävää riittävää tasannetta, jolla edes levähtää.
Aikamme ratkaisuyritys on yrittää muuttaa ”hyvyyden” ymmärrystä: ”tehkäämme maailmaa paremmaksi” – omilla ehdoillamme määritellen. Kristillisestä vinkkelistä katsoen ajattelun ”ympyrä” näin ikäänkuin sulkeutuu, ja ”kiertokulku” jatkuu. Ei siten yllättävää, että itämaiset ja muutkin ”kiertokulkuun” liittyvät ajattelut ovat nykyisin monessa merkityksessä valtavirta-ajattelua.
Kristinusko perustuu nykyään Paavalin seuraamiseen, ei historialliseen Jeesukseen. Paavali kehitti oman teologiansa ja rakensi sen antiikin ihmisuhriajattelulle, sovitukselle ja lunastukselle ja liitti nämä ideat Jeesukseen ja osaksi kristillistä perimätietoa. Näin sai alkunsa kristinusko.
Kävi kuitenkin köpelösti. Paavalin teologia ei perustu historialliseen Jeesukseen eikä oikealla Jeesuksella ollut mitään tekemistä Paavalin teologian kanssa. Kristinuskon sijasta pitäisi puhua Paavalismista tai Paavalin uskonnosta.
Historiallisen Jeesuksen sanoma oli yksinkertainen ja helppo: Usko yhteen Jumalaan ja noudata Taivaallisen Isän opetuksia. Tämä oli Matteuksen vastaus kysymykseen, kuka pääsee Taivasten valtakuntaan. Paavali ei tavannut koskaan Jeesusta eikä elänyt yhtä aikaa Jeesuksen kanssa. Paavali loi oman teologiansa ja kauppasi sen kirkolle ja kirkko osti sen.
Kirkot voivat opettaa mitä haluavat ja tehdä omia teologisia tulkintojaan. Näin ne ovatkin tehneet. Kirkkoja on tuhansia maailmalla. Evankeliumin kauppamiehiä ja uskonnollisia puljuja riittää joka lähtöön. Kaikilla tuntuu olevan oma totuutensa. Tähän on tultu. Tsemppiä kaikille ja uskomisen ihanuutta myös.
Historiallinen totuus on paljon yksinkertaisempi ja uskon asiat ovat paljon yksinkertaisempia todellisuudessa. Kirkko todellakin teki Jeesuksesta Jumalan, vaikka se ei enää suuria kirkkoja kuten katolisia, ortodokseja tai protestantteja kiinnostakaan. Paluu historialliseen Jeesukseen on näille isoille kirkoille mahdotonta, koska nämä joutuisivat myöntämään turmelleensa kristiillisen perimätiedon ja oikean Jeesuksen. Parasta on säilyttää saavutetut edut ja valta-asemat ja unohtaa historiallinen totuus, vaikka kukaan ei sitä pääse karkuun.
Totuus ja Rakkaus voittaa lopulta ja me kohtaamme kaikki sen lopulta kuoleman jälkeen viimeisellä tuomiolla: Jumala näyttää, että hän oli Yksi ja hänen suurin käskynsä oli kehotus rakastaa yhtä ainutta oikeaa Jumalaa ja lähimmäistä kuin itseä ja pyrkiä elämässä hyvyyteen Jumalan avulla. Syntien anteeksiantaminen ja ikuinen elämä ja rakkaus olivat tarjolla jokaiselle uskovalle ihmiselle kautta aikojen. Lapsikin ymmärtää tämän kaiken helposti. Jumala on ihmisen puolella ja ihmistä varten. Meidän ei tarvitse tehdä elämässä mitään erikoista, noudattaa vain Jumalan tahtoa ja hänen opetuksiaan.
Tärkeintä ei ole olla oikeassa. vaan elää uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Jaakobin mukaan ihminen tullaan tuomitsemaan tekojen mukaan. Usko ilman rakkautta on väärin ja puutteellista sekä tyhjää. Usko ja rakkaus, luottamus ja hyvät teot kuuluvat yhteen ja kuuluvat elämään kumpikin. Kaikki on armoa. Kaikki on Jumalan lahjaa uskovalle ihmiselle ja uskova ihminen haluaa aina toimia Jumalan tahdon ja opetusten mukaan. Hyvän tekeminen ei ole syntiä.
Juutalaisuus on vanha uskonto ja juutalaisen lain sisältö on ollut sama tuhansia vuosia. Opetus Messiaasta ei ole muuttunut juutalaisuudessa milloinkaan. Vaatimukset ovat edelleen samat eikä Jeesus täyttänyt niistä yhtäkään. Se on fakta.
Mikkolan Jukalta hyvä huomio, kaikki maailman uskonnot edustavat juuri tuota ansainta perustaa, esim. Islamissa Jumalan Armon saa, kun sitä riittävästi tavoittelee pidäyttymällä maailmallisista ja noudattamalla
määrärukouksia jne. Tämän ansainta tien Jumalan ilmoitus on sulkenut pois, sillä Jumala on Lähettänyt Poikansa maailmaan, että Ihmiset luottaisivat Hänen lunastuksensa riittävän.
Kristinusko on siis totaalisesti toisenlaista, siinä ihmisen Armahtaa Jumala Evankeliumin Sanan kautta, eli ihminen saa luottaa Jumalaan ja saa Lahjaksi Jumalan Vanhurskauden Kristuksen kautta. Tämä usko ja luottamus Jumalaan on pelastuksen Kallio, eikä ihminen itse.
Pelastus on näin ollen Jumalan vanhurskauttava teko ja Hänen lapsensa saavat levätä omista töistään Jumalan töissä. Tämä on se suuri Aarre, jonka Jumala on maailmaan lähettänyt Pojassaan. Sen omistaminen tekee ihmisestä autuaan ja onnellisen. Tästä ilosta ja rauhasta käsin Kristitty jakaa Kristuksen Valoa maailmaan vaeltaessaan Jumalan töissä.
”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.”2.Kor.5:19
Kristinusko perustuu nykyään Paavalin seuraamiseen, ei historialliseen Jeesukseen. Paavali kehitti oman teologiansa ja rakensi sen antiikin ihmisuhriajattelulle, sovitukselle ja lunastukselle ja liitti nämä ideat Jeesukseen ja osaksi kristillistä perimätietoa. Näin sai alkunsa kristinusko.
Kävi kuitenkin köpelösti. Paavalin teologia ei perustu historialliseen Jeesukseen eikä oikealla Jeesuksella ollut mitään tekemistä Paavalin teologian kanssa. Kristinuskon sijasta pitäisi puhua Paavalismista tai Paavalin uskonnosta.
Historiallisen Jeesuksen sanoma oli yksinkertainen ja helppo: Usko yhteen Jumalaan ja noudata Taivaallisen Isän opetuksia. Tämä oli Matteuksen vastaus kysymykseen, kuka pääsee Taivasten valtakuntaan. Paavali ei tavannut koskaan Jeesusta eikä elänyt yhtä aikaa Jeesuksen kanssa. Paavali loi oman teologiansa ja kauppasi sen kirkolle ja kirkko osti sen.
Kirkot voivat opettaa mitä haluavat ja tehdä omia teologisia tulkintojaan. Näin ne ovatkin tehneet. Kirkkoja on tuhansia maailmalla. Evankeliumin kauppamiehiä ja uskonnollisia puljuja riittää joka lähtöön. Kaikilla tuntuu olevan oma totuutensa. Tähän on tultu. Tsemppiä kaikille ja uskomisen ihanuutta myös.
Historiallinen totuus on paljon yksinkertaisempi ja uskon asiat ovat paljon yksinkertaisempia todellisuudessa. Kirkko todellakin teki Jeesuksesta Jumalan, vaikka se ei enää suuria kirkkoja kuten katolisia, ortodokseja tai protestantteja kiinnostakaan. Paluu historialliseen Jeesukseen on näille isoille kirkoille mahdotonta, koska nämä joutuisivat myöntämään turmelleensa kristiillisen perimätiedon ja oikean Jeesuksen. Parasta on säilyttää saavutetut edut ja valta-asemat ja unohtaa historiallinen totuus, vaikka kukaan ei sitä pääse karkuun.
Totuus ja Rakkaus voittaa lopulta ja me kohtaamme kaikki sen lopulta kuoleman jälkeen viimeisellä tuomiolla: Jumala näyttää, että hän oli Yksi ja hänen suurin käskynsä oli kehotus rakastaa yhtä ainutta oikeaa Jumalaa ja lähimmäistä kuin itseä ja pyrkiä elämässä hyvyyteen Jumalan avulla. Syntien anteeksiantaminen ja ikuinen elämä ja rakkaus olivat tarjolla jokaiselle uskovalle ihmiselle kautta aikojen. Lapsikin ymmärtää tämän kaiken helposti. Jumala on ihmisen puolella ja ihmistä varten. Meidän ei tarvitse tehdä elämässä mitään erikoista, noudattaa vain Jumalan tahtoa ja hänen opetuksiaan.
Tärkeintä ei ole olla oikeassa. vaan elää uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Jaakobin mukaan ihminen tullaan tuomitsemaan tekojen mukaan. Usko ilman rakkautta on väärin ja puutteellista sekä tyhjää. Usko ja rakkaus, luottamus ja hyvät teot kuuluvat yhteen ja kuuluvat elämään kumpikin. Kaikki on armoa. Kaikki on Jumalan lahjaa uskovalle ihmiselle ja uskova ihminen haluaa aina toimia Jumalan tahdon ja opetusten mukaan. Hyvän tekeminen ei ole syntiä.
Jostain kumman syystä tuo ”kristinuskon ihmisuhreteoria” tuon tuostakin hämmentää pientä ja joskus suurempaakin kulkijaa. Taisi jo antiikissa olla huhuja liittyen ehtoolliskäytäntöjen ”veripuheen” väärinymmärryksiin, että siellä olisi mukamas ihmisuhreja. Roomalaisessa kulttuurissa itsessään ei-toivotut vastasyntyneet ”uhrattiin” jättämällä ne heitteille, surmaamalla tai kasvattamalla prostituoiduiksi tai muiksi orjiksi, ja sikäli nuo oudot käsitykset voitaneen jollain tavalla ymmärtää. Kritinusko oli ”kummajainen” muiden aatteiden ja uskontojen maailmassa: nimitettiinpä kristittyjä jopa ateisteiksi. Nykyisin puhe evankeliumin ”veren voimasta” on jäänyt vain ns. kaanaankielen historialliseksi jäämistöksi.
Ei ihmisorjuus (eikä ihmiskauppa) nykymaailmassakaan tuntematonta ole – ei edes meillä sivistyneessä (?) lännessä. Ihmisiä eri tavoin ”uhrataan” oman taloudellisen tai muun halumme tai tarpeemme ”alttarille” eri tavoin. Ja ovatpa jotkut ajattelija-filosofit nähneet ajassamme muitakin ajattelumalleja, joissa näyttäisi olevan samankaltaisuutta tai analogioita vanhojen pakanakulttuurien ajattelutapojen kanssa.