Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola kirjoittivat kirjan ”Jumalan synty. Isän ja Pojan vaiettu historia”. Otsikko on laadittu provokatiiviseksi. Taidanpa siis hetkeksi provosoitua.

Syntykertomukset ”voivat olla todellisen selittämispyrkimyksen synnyttämiä, mutta usein myös sepitettyjä näennäisen selityksen varjolla ilmaisemaan pilkkaa ja halveksuntaa, syntyloitsuissa tarvittavien sanakaavojen aineksiksi, pelkästään huvittamistarkoituksessa jne.” kirjoitetaan Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen kandiohjelman perinteentutkimuksen terminologia -sivulla. 

Tieteen termipankki rajaa: ”Syntyloitsu pohjautuu suomalais-karjalaiseen tietäjäideologiaan, jonka mukaan ilmiön myyttisen alkuperän tuntemus on syvintä mahdollista tietoa. Kun ilmiön tai asian alkuperä on tiedossa, sitä on mahdollista hallita. Esittäessään syntytietonsa osana loitsua, tietäjä saa vahinkoa tuottaneen ilmiön, kuten raudan tai taudin, hallintaansa.”

Syntyloitsujen tapaisia selityksiä sisältyy myös aivan arkiseen kielenkäyttöömme. Aikuisena ajattelijanakin kunnostautunut sukulaispoika keksi natiaisena syyn häntä askarruttaneeseen ilmiöön ”Syöminen johtuu nälänhädästä”.

Tieteellinen kieli ei kavahda ilmiön syntymän kuvauksia. Mutta se tuottaa niitä tarkasti ja asiallisesti. Tarkkaamaton saattaa kuitenkin tehdä asiallisesta syy- ja seurauskuvauksesta höpsöjäkin johtopäätelmiä. Joku voi esimerkiksi väittää, että alkuräjähdys osoittaa Jumalan tarpeettomaksi. Universumin syntyä ja kehitystä kuvaava syy- ja seurausketju tuntee tietty alkuräjähdyksen. Se ei kuitenkaan selitä, miksi ”alussa” on jotakin, joka vieläpä räjähtää. Syntyloitsuksi muuttunut alkuräjähdys-kertomus ei kerro mitään siitä, kuinka ylipäätään jotakin voi olla olemassa. 

Voitaneen todeta, nyt ihan levollisesti, että on aina ihmetelty, mistä (elämässä) on kyse. Tätä pähkäillessä on aina ja kaikkialla törmätty myös sekä tietämisen, ja syy- ja seurausketjukuvausten että kielen rajoihin.

”Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen.”

”Tao, jonka voi sanoin ilmaista, ei ole muuttumaton Tao. Nimi, jonka voi nimetä, ei ole muuttumaton nimi.” (Laotse: Tao te ching – Kirja taon toteutumisesta, Basam books Oy, 2013, 23.)

”Salatut asiat ovat vain Herran, meidän Jumalamme, tiedossa, mutta ne asiat, jotka hän on ilmoittanut, ovat tarkoitetut meille ja lapsillemme, että aina täyttäisimme tämän lain käskyt.” (5.Moos. 29:28). 

Buddhalaisuus ja hindulaisuus tunnistavat eron rationaalisen viisauden, lokika, ja ylimaallisen, mystisen viisauden, lokuttara, väillä.

Hindulaisuudesta löytyy myös erottelu hämmästelymme kohteista  ”Sat – cit – ananda”, saccidānanda. Kolmijako jäsentää näppärästi ihmettelyä ”Mistä kaikessa on kyse?”. Mitä on oleminen, kaiken olemus, mikä totta, mikä on totuus (sat). Toiseksi, mikä on se kyky, jolla tiedostamme olemassaolomme, mitä on tiedostaminen (cit). Lisäksi kysymme, mitä on onni tai autuus (ānanda) ja miten voisimme sen tavoittaa. 

Näitä pohtiessamme olemme kehittäneet metafyysisiä hahmotelmia, uskontoja ja maailmanselityksiä. Noin 85% maailman ihmisistä tunnustaa jollakin tavalla jotakin uskontoa, tämän hahmottavaa jumalaa, tai metafyysistä ja mystistä entiteettiä. Löytyy Brahman, Dharmakaya, Tao, Jahve ja Allah. Uskontojen lisäksi on toki myös, erityisesti valistuksen kulttuuripiiristä, fysikalismia, materialismia, naturalismia. 

On kiusaus kehittää looginen, naturalistinen tai runollinen syy- ja seurauskuvaus, syntyloitsu, jolla saadaan todellisuus omiin hyppysiin. Käärmeen syntyloitsu antaa käärmeenpiston tuottaman epämukavuuden loitsijan hallintaan. Käärmeen alkuperän ”tietämien” tekee sen voiman tyhjäksi.

Kun kirjallisten ja arkeologisten lähteiden pohjalta kuvataan juutalais-kristillisen jumala-käsitteen syntyä, ei vielä ole selitetty, mistä elämässä on kyse, ei sitä mitä tai kuka Jumala tai perimmäisyys on eikä sitä, miksi tämä kysymys vaivaa meitä. Ei myöskään ole vielä ehditty kuvata kaikkien muiden uskontotraditioiden tuonpuoleisuus- tai helvetti ja paholainen -käsitteiden muotoutumishistoriaa, esimerkiksi vaikkapa valaistuksen vastaisten voimien personifikaation, ”Maran”, roolia buddhalaisessa maailmankuvassa.

Sittemmin ihan akateemisestikin väitellyt sukulaiseni keksi pikkupoikana, että syöminen johtuu nälänhädästä. ”Kun ilmiön tai asian alkuperä on tiedossa, sitä on mahdollista hallita.”

Pekka Yrjänä Hiltunen