Jumalan olisi kannattanut lähettää Jeesus tämän päivän Suomeen. Me suomalaiset olemme tunnetusti rehellistä kansaa emmekä olisi tyytyneet Jeesuksen kohdalla vertauskuvalliseen puheeseen tai myytteihin. Olisimme suoraan kysyneet, kuka tämä heppu oikein on ja millä asialla liikutaan. Olisi tullut sanoma selväksi ja kaikki olisi tallennettu tarkasti talteen ja digitaalisesti kopioitu kaikille halukkaille.
Suomessa ei olisi syntynyt erilaisia evankeliumeja, vaan yksi ja sama kertomus kaikille. Tässä maassa Jeesus olisi puukotettu tai ammuttu ja mullan alle olisi päässyt jollekin hautausmaalle. Kansa olisi sitten todistanut porukalla tyhjää hautaa mullan alla ja kaveri olisi saanut selittää myös kaiken terve järkisesti, kunnes olisi loikannut Taivaaseen. Ihmiskunta olisi päässyt vähemmällä ilman turhia kiistoja ja kaikki tietäsivät varmasti, mistä oli oikein kysymys.
Jumala epäonnistui juutalaisten ja hellenistien kanssa. Tuloksena oli aikamoinen sotku ja teologinen erimielisyys. Kertomusten sijaan maailma kaipaa faktoja ja tarkkoja tietoja. Jos Jeesus olisi sanonut sanottavansa suomen kielellä, me suomalaiset olisimme pitäneet kaiken luotettavasti tallessa ja Googlen kääntäjän avulla sanoma olisi käänetty muille kielille. Yläkertakin olisi voinut toimia paremmalla taktiikalla.
On tietenkin ikävää, jos joudumme liikkumaan myyttien maailmassa ja erityisen kurjaa on, jos emme edes varmuudella tiedä, mikä on myyttiä ja mikä on historiallisesti totta. Jos Mooses on legendaa ja jos Nooa on legendaa, niin silloin ei varmaan voi enää pitää Raamattua Jumalan sanana ollenkaan, vaan puhumme täysin historiallisesta ihmisten kirjoittamasta kirjasta. Moni muukin asia on puhdasta legendaa. Daavidistakin sanotaan, että häntä ei ole ollut olemassa kuin jumalanpalvelusteksteissä ja siksi moni tutkija pitää Daavidia myös pelkkänä myyttinä eli satuna. Näitä kaikuja on kuultu vuosisatojen ajan islamin taholta. Sieltäkö se totuus sitten kuuluukin? Enpä olisi osannut odottaa tällaista.
Ehkäpä Jeesus tuleekin vielä tänne tekemään asioista selkoa ja hoitamaan hommansa loppuun? Sitähän osa odottaakin.
Olisikohan näin somen ja ”feikkidatan”, salatiittoteorioiden ja salaliittoteoriaväitteiden, rasismikohujen, lisääntyvän antisemitismisuuntausten, kulttuurisotien, ja posmodernistisen ”kaikki on vain tulkintaa” -aikakauden aikana lopputulos ollut niinkään selkeä kuin ennen vanhaan? Kenen ääntä mahtaisimme kuunnella tai peräti uskoa?
Ei kai ihmiskunta loppujen lopuksi paljonkaan ole muuttunut. Tikarit, kivet, nuijat, miekat, keihäät ja jouset ovat toki vaihtuneet drooneihin, risteilyohjuksiin, ballistisiin ohjuksiin, TNT:hen ja muihin räjähteisiin, taistelukaasuihin ja ydinaseisiin. Työkalut ovat parantuneet.
Työhaluista nähdä totuus en tiedä kuitenkaan.
Jos ei kelvannut ennenkään yleisesti, tuskin nytkään. Ennuste ei olisi nähdäkseni kovinkaan hyvä.
Ja mitä mahtaisivat muslimit tuumata jos Jeesus ilmestyisikin nyt (uudemman kerran)? Olisiko jo nyt Mahdin aika, joka toisi lopullisen vastauksen, ja ainakin shiiat olisivat kenties innoissaan: ehkäpä Israelin maa tulisi nyt vihdoin kokonaan muslimeille, ja miten kävisi juutlaisille. Tai mitä juutalaiset ajattelisivat.
Voitaisiin tietenkin pohtia, millainen maailmamme olisi, jos Jeesus ei olisi aikanaan ollut maan päällä, eikä kristinuskoakaan olisi. Ei meillä ehkä olisi tieteitämmekään nykyisessä muodossaan, ei ns. hyvinvointiyhteiskuntia kaikille tarjottavine sairaanhoitoineen, ei yleistä laajaa lukutaitoa, ei yleistä anteeksiantamuksen merkityksellisyyttä ihmissuhteissa, ja ehkäpä lainsäädäntömmekin olisi ”silmä silmästä” (tai kaksi silmää yhdestä?) -tyyppistä. Ehkä meillä olisi moniavoisuus, ei-toivotut lapset jätettäisiin heitteille tai kasvatettaisiin prostituioduiksi, ehkäpä orjuus olisi minun ja sinunkin osanamme. Ehkåpå uhraisimme myös ihmisuhreja?
Spekuloida voi, mutta sen tielle lähtö avaa kovin lavean tarkasteluperspekstiivin.
Sinulla on aika pessimistinen kuva ihmisestä. Ei kirkko ole kaikkea hyvää keksinyt tässä maailmassa. Järkevä ja humanistinen ihminen arvostaa elämää sellaisenaan ja vasemmisto on ajanut monia hyviä muutoksia maailmaan ja ajaa edelleen. Tiedettä oli olemassa myös muualla kuin Euroopassa 1500. Sitä ennen islamilaiset maat olivat tieteen taholla hyvin kehittyneitä, mutta tästä ei puhuta mitään maailmalla. Kiinassa keksittiin monia asioita kuten Intiassa jo tuhansia vuosia sitten.
Jos Jeesus tulisi vasta nyt, maailma olisi paljon kypsempi vastaanottamaan ajattoman Jumalan sanoman ja myös selittämään sen loogisesti ja tieteellisesti. Jeesus olisi ottanut tietotasomme huomioon. Myytit olisi unohdettu kokonaan tänä päivänä ja puhuttaisiin elämän faktoista. Sanoma voisi olla silti sama kuin ennenkin. Olisi voinut selvitä, että Jeesus ja Jumala todellakin halusivat saman sanoman juutalaisille, kirkolle ja islamille.
Ristin tapahtumiin ja pääsiäiskertomuksiin liittyy monia kiistanalaisuuksia ja kysymysmerkkejä. Juutalaiset eivät voineet tuomita ketään kuolemaan ja jumalanpilkka ei riittänyt kuolemantuomioon roomalaisessa oikeudessa. Millä perusteella Jeesus tuomittiin ristille naulittavaksi? Voiko Jumala tai kirjaimellinen Jumalan Poika kuolla ristillä? Ei voi, koska Jumala on kuolematon. Jos Jeesus oli pelkkä ihminen, ei yhden ihmisen kuolema voi sovittaa muiden ihmisten syntejä. Jokainen on vastuussa omista synneistään. Paavalin teologia on Paavalin yksityisajattelua, ei mitään Jumalan ilmoitusta. On myös esitetty, että Jumala pelasti Jeesuksen ristiinnaulitsemiselta ja otti hänet suoraan Taivaaseen. Ristin tapahtumat (ristiinnaulitseminen ja tyhjä hauta) ovat tarpeettomia, mikäli Jeesusta pidetään Jumalan lähettiläänä.
On hyvä huomata, että kukaan Jeesuksen aikana elänyt ei kerro mitään Ristin tapahtumista. Jos Jeesuksen elämän viimeiset vaiheet olisivat olleet oman aikansa mediatapauksia, niistä olisi kirjoitettu sekä juutalaisissa että roomalaisissa asiakirjoissa. Kukaan ei tiedä tarkkaa Jeesuksen kuolinpäivämäärää eikä tyhjän haudan paikkaa. Voisi kuvvitella, että jos kannattajat olisivat pitäneet Jeesusta oikeana Jumalana, hänen hautansa olisi ollut merkittävä pyhiinvaelluspaikka alusta alkaen. Ensimmäiset tarinat on kirjoitettu vasta vuosikymmenten päästä Jeesuksen elämästä. Siksi on mahdollista, että kirkko lisäsi Ristin tapahtumat teologisena tulkintana kristilliseen perimätietoon. Paavali lainasi ajatuksen Jeesuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta antiikin uskonnoista.
”Antiikin uskonnoissa ihmiset nousevat kuolleista ja palaavat elävien kirjoihin. Ajatus ihmisten nousemisesta kuolleista (ylösnousemus) esiintyi useissa muinaisissa uskonnoissa ja mytologioissa, vaikkakin eri muodoissa ja merkityksissä kuin nykyaikaisissa uskonnoissa.
Tässä on joitakin esimerkkejä:
Muinaisen Egyptin uskonto: Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on jumala Osiris. Hänet murhattiin, mutta hänen puolisonsa Isis herätti hänet henkiin tuonpuoleisen hallitsijaksi. Faaraoiden ja muiden egyptiläisten uskottiin voivan saavuttaa kuolemattomuuden ja eräänlaisen ylösnousemuksen tuonpuoleisessa maailmassa, jos hautausrituaalit suoritettiin oikein.
Kreikkalainen mytologia: Kreikkalaisessa mytologiassa ei ollut yleistä uskoa kaikkien ihmisten fyysisestä ylösnousemuksesta, mutta oli kertomuksia yksittäisistä hahmoista, jotka heräsivät kuolleista tai välttyivät pysyvältä kuolemalta. Esimerkiksi jumala Asklepios (lääkintätaidon jumala) pystyi herättämään ihmisiä henkiin, kunnes Zeus surmasi hänet salamalla. Myös Herakles nousi Olympos-vuorelle kuolemansa jälkeen ja saavutti kuolemattomuuden.
Eleusiin mysteerit: Nämä muinaiset kreikkalaiset mysteerikultit keskittyivät Demeterin ja Persefonen myyttiin, jossa Persefone palaa maan pinnalle kuolleista valtakunnasta osan vuotta. Kultin jäsenille luvattiin onnellisempi elämä tuonpuoleisessa, mikä liittyi symbolisesti kuoleman voittamiseen.
Zarathustralaisuus: Muinaisessa Persiassa kehittyneessä zarathustralaisuudessa on selkeä oppi lopullisesta ylösnousemuksesta (frashokereti), jossa kaikkien kuolleiden ruumiit herätetään henkiin viimeisellä tuomiolla. Tällä uskolla oli merkittävä vaikutus myöhempiin uskontokuntiin.
Nämä esimerkit osoittavat, että toivo kuoleman jälkeisestä elämästä tai paluusta elävien kirjoihin oli yleinen teema monissa muinaisissa kulttuureissa.” Lähde: Google AI
Ristin tapahtumat jäävät lopulta kiistanalaisiksi. Kirkko saattoi lisätä Ristin tapahtmat kristilliseen perimätietoon uskon tulkintana. Näin Ristin tapahtumista tuli osa Jeesuksen tarinaa. Koraanin mukaan Jumala pelasti Jeesuksen ristiltä ja otti ylös Taivaaseen.
Ristin tapahtumat eivät vaikuta historiallisen Jeesuksen sanomaan. Riippumatta Ristin tapahtumista historiallisen Jeesuksen sanoma pysyy ja säilyy: Usko yhteen Jumalaan ja tee hyvää elämässä. Jeesus opetti myös syntien anteeksisaamista, ikuista elämää kuoleman jälkeen Taivaassa ja kehotti noudattamaan rakkauden kaksoiskäskyä ja rakastamaan lähimmäistä kuin itseä.
En väitä kirkon tai kristinuskon yksin synnyttäneen ”kaikkea hyvää. Totuus kuitenkin lienee, että ilman kristillistä kirkkoa tai/ja uskoa meillä tuskin olisi nykyisenlaista ns. läntistä kulttuuria. Ja ns. tieteellinen vallankumous valistuksineen syntyi kristillisyyden kyllästämässä läntisessä maailmassa – jossa toki muutkin aatteet ja kulttuuriset tekijät ovat olleen vaikuttamassa. Ilman luostarilaitosta meillä tuskin olisi nykyisenkaltaista laajaa yliopistoverkostoa.
Yhteiskunta- ja sosiaalitieteissä on tietenkin vaikea tehdä ehdottoman varmoja ja yksinkertaisia syy-seuraus vastaavuuksia. Yksinkertaistuksia sitäkin helpompaa. Tämän päivän valtavirran tieteelliset käsitykset voivat vuosien tai vuosikymmenten kuluttua olla jo vanhentuneita. Mitä mahtaisimmekaan ajatella ja argumentoida vuonna 2076? Historiahan osoittaa, että tieteellisissä näkemyksissäkin ”vain muutos on realismia”. Emme ehkä ihan vielä ole ihmiskunnan älyn ja viisauden huipulla?
Meillä on helposti taipumus eksyä anakronismin kaltaiseen historian spekulointiin, mikä ei ole aitoa ja pätevää historiantutkimusta vaan jossittelua.
Olen aistivinani samankaltaista ajattelua kommenteissasi kuin esim. kirjassa ”Jumalan synty” (Ville Mäkipelto et al), jossamyös tuntuu jossain määrin, osin, paikoitellen, unohtuvan ns. Humen giljotiinin periaate, johdannon tietyistä vakuutteluista huolimatta. Erilaisia teoriaoita ja hypoteesejahan saa tietenkin esitellä.
Huumorilisäys tosielämästä:
Päiväkodissa lapsella oli mukanaan (kotitekoinen) pehmokäärme,
ja hoitaja totesi: Käärmekö sinulla on. Mutta se on täytetty.
Lapsi vastasi: Jeesuskin sanoi: ”Se on täytetty!”
Liekö ollut pääsiäisaika…
Laitoin vielä kommentin Pasi T:lle Jeesuksen ristinkuoleman mytologisuudesta.
Todennäköisesti Vapahtajamme ihmiseksi tulo Suomeen ei olisi muuttanut yhtään mitään. Syntymästä ja toiminnasta olisivat kuitenkin raportoineet väärät mediat, joko ”valtavirtamedia” tai ”vaihtoehtomedia” puhumattakaan Skepsis ry:n ja jonkin Suur-Helsingin seurakunnan tai Kirkkohallituksen asiantuntijoiden keskenään eriävistä lausunnoista niiden suhteen. Usko ja epäusko kun eivät edellytä kulttuurisia tai filosofisia taustaoletuksia. Toki ne voivat vaikuttaa.
Aikanaan joku kertoi esimerkin sekulaarissa ympäristössä kasvaneen lapsen hämmennyksestä, kun jossakin kerhossa oli laulettu ”Ken on luonut sinitaivaan, viheriäisen niityn ken?” Lapsen mielessä vanhahtava kysymyssana kun viittasi selvästi Barbien poikaystävään.
No, itsekin ihmettelin lapsena radiojumalanpalveluksesta mieleen tarttunutta uskontunnustusta: ”sihisi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta”.
Kyllä ajankohdalla olisi ollut paljon merkitystä. Tänä päivänä Jeesuksen kuulijat osaisivat olla tarkkoja faktojen suhteen eikä tällainen myyttinen puhe ja kertominen menisi perille ollenkaan. Tämän päivän ihmiset olisivat osanneet tehdä hyviä kysymyksiä ja huomioita ja olisivat tallentaneet kaiken rehellisesti ja luotettavasti ilman minkäänlaisia muokkauksia. Moni ihminen odottaa Jumalan puuttuvan ilmastonmuutokseen ja ihmiskunnan diktaattoreiden toimintaan ja palauttamaan hyvä ja oikeus kunniaan. Mitään ei näytä kuitenkaan tapahtuvan miljoomien rukouksista huolimatta. Jokainen ihminen uskoo Jeesukseen, jos se on järkevää ja tuo elämään jotain parempaa ja mielekästä. Ateisteilla on omat syynsä olla uskomatta Jumalaan. Heitäkin kannattaa kuunnella.
Pasi T.
On antiikin ajan ihmisten rankkaa aliarvioimista (ja oman aikamme ihmisten yliarvioimista) väittää, että he eivät olisi olleet kiinnostuneita toden ja epätoden välisestä erosta. 1600- ja 1700-luvuilta alkaen kumuloitunutta tieteellistä tietoa ja tutkimusta väheksymättä totean, että olisimme todennäköisesti myönteisesti yllättyneitä monesta asiasta, jos kirjallisia lähteitä historiallisista olisi säilynyt enemmän.
Operoit kahdella eri tasolla ja sotket ne iloisesti keskenään: (1) tieteellisen totuuden etsimisen menneisyyden tapahtumista ja (2) niistä tämän päivän ehdoilla tehtävän elämänkatsomuksellisen tulkinnan.
Mitä tasoon (1) tulee, olen useampaan kertaan todennut, että esität Uudesta testamentista näkemyksiä, jotka on tutkimuksessa myös perustellusti kyseenalaistettu ja nojaat yhteen, hyvin kapeaan tutkimustraditioon. Lisäksi tulkintasi Vanhan kirkon opillisesta kehityksestä sisältää paljon virheellisiä ja kyseenalaisia väitteitä.
Nyt väität, että Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ei olisi aikalaisten todistuksia ja esität ummet ja lammet antiikin maailman kuolemattomuuskäsityksiä. Näillä näkemyksillä joutuisimme kyseenalaistamaan valtavan määrän KOKO antiikin ajan historiaa, koska suuri osa sen tutkimusta on myös kirjallisuuden tutkimusta. Lyhyesti: vaadit tasolla (1) sellaisia todisteita, joita ei ole oikeastaan saatavissa suuresta määrästä antiikin historiasta. Itse asiassa selitys tähän on se, että et lähesty Uutta testamenttia antiikin ajan dokumentti(kokoelma)na vaan olet riippuvainen bultmannilaisen eksegetiikan klassisen kristinuskon kritiikistä.
Lienemme samaa mieltä siitä, että Jeesuksen ylösnousemusta ei voida yksinkertaisesti ”todistaa” historiallisena tapahtumana normaalin tieteen metodeita soveltaen. Sen sijaan voimme vähintäänkin etsiä selityksiä sille, miksi jo ensimmäiset kristityt ovat olleet vakuuttuneita siitä, että Jeesus nousi kuolleista. Ainakin minun opiskeluaikanani historiallisen Jeesuksen toiminta päättyi muuten kuolemaan ristillä. Hautaamisesta, ylösnousemuksesta ja lapsuudesta oli eri käsityksiä, varsinkin jos oli omaksunut historiallis-kriittisen eksegetiikan radikaaleimmat näkemykset. Niissä olisi kyllä hymähdetty islamin kärsimyshistorian tulkinnoille, jos niistä olisi edes puhuttu ja pidetty noteeraamisen arvoisina.
Tasolla (2) on erittäin selvää, että Jeesuksen syntymä, elämä, teot, opetukset, kuolema ja ylösnousemus jne ovat kristityille luovuttamattomia. Kristillinen usko ei ole seurausta järjen päätelmistä (vaikka usko ei tietenkään sinänsä edellytä järjen käytön sivuuttamista). Se, mitä Paavali toteaa, on lopultakin hyvin yksinkertaista, mutta avautuu Pyhän Hengen vaikuttamalle uskolle: Jos Kristus ei ole noussut kuolleista, uskonne on turhaa.Usko Kristukseen poistaa ”peitteen” Raamatun lukijan silmiltä ja johtaa Kirjoitusten oikeaan ymmärtämiseen. Kuten Martti Luther mielestäni erinomaisesti toteaa Galatalaiskirjeen selityksessään: Jumalalla on tapana antaa uskottavaksemme järjenvastaisia asioita kuten neitseestäsyntyminen, kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen, ristinkuolema sovitusuhrina, ylösnousemus kuolleista jne.
Myyttinen puhe ja kertominen on muuten tänä aikana ällistyttävän menestynyttä. Vaihtoehtoisista faktoista puhumattakaan. Ateistejakin kannattaa kyllä kuunnella, mutta muistaa: ateismia on olemassa muistaakseni 12 eri lajia, eivätkä useimmat niistä ole suinkaan älyllisiä tai puhtaan rationaalisia. On niitäkin ajattelijoita, jotka ovat kirjoittaneet entisinä ateisteina kristillisiä esseitä. Ja ihmeitä, niitäkin tapahtuu edelleen, monen tasoisina.
Vastaukseni venyi hiukan pitkäksi, koska katson kirkon perinteisen uskon ja sen perustana olevien historian tapahtumien sekä tulkintojen olevan puolustamisen arvoisia.
Jeesus tuomittiin kuolemaan jumalanpilkasta (juutalainen laki), kuninkuuden vaatimisesta ja valtiopetoksesta (roomalainen laki). Koska jumalanpilkasta ei voinut saada kuolemantuomiota, syytteistä ja tuomiosta tehtiin poliittinen.
Jos Jeesus syntyisi nykymaailmaan, hän kävisi saman ”myllyn” (neuvola, päiväkoti, koulu), kuin muutkin mukulat. Missä vaiheessa hän ilmiantaisi itsensä ? Tärkein ja kamalin kysymys olisi hänelle : ”Miksi Jumala ei tee mitään (sodat, luonnon katastrofit, sairaudet ym.)”, vaikka miljoonat ihmiset rukoilevat esimerkiksi rauhan puolesta. Maailma on siinä jamassa, että kukaan ihminen ei tätä helvettiä enää pysty selvittämään ja Jumala on hiljaa.
Mutta me voimme olla jeesuksia toisillemme. Aloitetaan heti ensi maanantaina.
Hyvää voimme tehdä ilman uskoakin. Toinen kysymys on, mistä saamme motivaation tai syyn tehdä hyvää silloin jos se tuottaa meille itsellemme vahinkoa, hankaluuksia, vainoa, kidutusta tai kuolemaa. Tai ehkä puolisoillemme, lapsillemme, vanhemmille jne.
Kolmas kysymys on, mistä saamme itsellemme rauhan, silloin(kin), kun emme tee oikein tai kun jätämme hyvää tekemättä. Niinhän käy kuitenkin kovin, kovin usein. Kuinka kestämme sen, jos emme usko kykyymme tehdä hyvää, oikein tai jättää tekemättä?
”Ja Jumala on hiljaa”. Milloin hän sallii onnettomuuksien ja pitkällisten kiusausten turmella kristityn koko ajallisen onnen. Siinä se. Ei ole mitään elävää uskoa, jonka uskoa ei koetella ja kiusata. Jumalan jää ja pysyy salattuna Jumalana. Jumalan apu kätkeytyy, ettei hän auta, Jumalan hyvyys siihen, että hän jättää lapsensa tuskaan. Taivas on kätkeytyneenä helvettiin. Vaikka en ymmärrä hänen johdatustaan, riipun hänessä ja hänen lupauksessaan kuulla ajallaan.
Mitä on ”hyvän” tekeminen tänä päivänä. Rauhaan pyrkiminen ja ylläpitäminen. Luonnon suojelu ja ennallistaminen kaikille eliölajeille sopivaksi. Eläinten hyvä hoito ja kohtelu (myös luonnoneläinten). Valtion (meidän) rahojen oikeudenmukainen jakaminen. Toimeentulon varmistaminen kaikille. Asumisen mahdollistaminen ”mahdottomillekin” (muu kuin vankila). Sairaiden hyvä hoito. Vanhuksista, lapsista ja vammaisista huolehtiminen (omaisten tuella). Kuolevien saattaminen ”onnelliseen” kuolemaan. Nämä eivät ole ylitsepääsemättömiä asioita. Jos nämä toteutuvat, Jumala on kuullut rukouksemme. Meidän aivomme, älymme ja kätemme ovat Hänen.
Mutta tämä on unta, karmeaan todellisuuteen herää joka aamu. Olemme ihmisinä saastuneet ja saastuttaneet koko maailman. Tervetuloa maailmanloppu !
Charlotta, erittäin hyvin kuvattu ja sanottu. Tuohon ei ole mitään lisättävää. On aivan turhaa väitellä teologiasta, jos kristillinen usko ei näy elämässä hyvän tekemisenä. Tällaiset viestit laittavat asiat tärkeysjärjestykseen ja viestisi sopisivat minkä tahansa puolueen ohjelmaksi, jos vain ihmiset ne kelpuuttaisivat. Voimme muutta maailman paremmaksi, jos vain haluaisimme. Voisimme kokea kohtalon yhteyttä ja empatiaa, jos vain haluaisimme. Voisimme laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, jos vain haluaisimme.
Minä en tullut tänne haastamaan riitaa kenenkään kanssa, mutta ymmärrän kyllä palautteen perusteella olla myös hiljaa. Pahoittelen aiheuttamaani mielipahaa. On henoa, jos jotkut ovat täysin varmoja historiallisesta totuudesta ja tuntevat asiat meitä tavallisia kuolevaisia paljon paremmin. Kyselevät ihmiset tuntuvat nykyään eksyvän mitä ihmeellisiin paikkoihin. Minulla oli unelma, mutta niin monen muunkin asiat kohdalla ne särkyvät. Elämä on jotain muuta. Eräs ystäväni palautti minut maan pinnalle muistuttaessaan että suurimmalle osalle ihmisistä kaikkein tärkeintä elämässä on raha, seksi, menestys, taloudellinen kilpailu, ulkonäkö ja ystävät sekä matkustelu.
Pasi T. Totetat: ”On aivan turhaa väitellä teologiasta, jos kristillinen usko ei näy elämässä hyvän tekemisenä.”
Valitettavasti vain sekoitat lain ja evankelimin tässä tekstissäsi.
Kosti V. Rakkautena vaikuttava usko tai fides caritate formata on yksi mahdollinen kriteeri sille, mikä on elävää tai pelastavaa uskoa. Kyllä tuo kriteeri löytyy myös pietismistä. Olen juuri lukemassa Aatu Laitisen evankeliumisaarnoja, siellä se on esillä selvästi, tosin aikaan ja paikkaan sidotut asiat (suhtautuminen lestadiolaisiin liikutuksiin ja uskon mukanaan tuomiin elämäntapamuutoksiin) ovat kriteereinä.
Pasi T. Esittämäsi ehto sille, että teologiasta voi keskustella vain niiden kanssa, joiden kristillinen usko näkyy elämässä hyvän tekemisenä, tarkoittaa: Ensin määritellään oikean kristillisen uskon kriteerit ja uskosta keskustelemisen edellytykset. Ulkopuolisten eli eri tavalla ajattelevien tai uskovien kanssa ei keskustella vaan näiltä edellytetään ensin parannuksen tekemistä/kääntymistä oikeaan uskoon. Tällä tavalla toimittiin vanhoillislestadiolaisuudessa vielä 1990-luvulla. Näkemys johtaa massiiviseen kehäpäätelmään, jossa uskon asioista keskustellaan vain ja ainoastaan niiden kanssa, jotka jo jakavat yhteisen ymmärryksen eikä muita tarvitse ottaa vakavasti.
Ymmärrän tämän ajattelun ja edustan sitä itsekin. Mutta se kuuluu saarnatuoliin, seuratupaan tai noakiittien verkkokokoontumiseen. Sen sijaan tieteellisen työskentelyn yhteisten pelisääntöjen mukaan keskusteluun osallistumista ei voi rajata tällä tavoin. Toki Kotimaa24 ei ole mikään akateeminen ja vertaisarvioitu foorumi.
Hyvää ja siunattua epifaniaa!
Tuo Pasi T:n teksti antaa ymmärtää, että uskon – pitää – näkyä hyvän tekemisenä ei osoita alkulähdettä. Kuka nyt hyvän tekemistä vastustaa sinänsä, mutta rakkaus ei vaikuta vaan usko vaikuttaa. Tuo lause: ”jos kristillinen usko ei näy elämässä hyvän tekemisenä on turhaa,” on tyypillistä meidän ihmisten ajattelulle. Onko rakkaus uskon muoto tai sen tekijä, joka antaa uskolle voiman? Sahatko liikuttivat raivaajia, kun myrsky vei äsken meiltä sähköt?
Puun täytyy olla tietysti ensin hyvä, että myös hedelmä olisi hyvä. Meistä ei toki ole itsemme pelastajiksi, ellei sitä anneta meille ylhäältä. Rakkautena vaikuttava usko on tietysti sinänsä oikein, kun se erotetaan uskonvanhurskaudesta. Tuo fides caritate formata myös mikäli sillä tarkoitetaan rakkautena vaikuttavaa uskoa, ei mudostamaa.
Saivartelu alkoi heti !
Eikö Aristoteleenkin hyve-etiikan mukaan hyvät teot eivät ole oikeamielisyyttä, vaan oikeamielisyys saa aikaan hyviä tekoja. Miksi tämä yhtälö ei tahdo toimia, kuten näemme. Miksi emme sitten käyttäydy jatkuvasti hyveellisesti, kun onnellisuus on Aristoteleen mielestä elämän päämäärä. Mikä on tämän onnen esteenä?
Hänen mukaansa niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat automaattisesti tästä pyrkimyksestä, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen. Mikä sitten estää meitä pyrkimästä tähän onnellisuuteen myös kansakuntana, ettei meidän tarvitse herätä karmeaan todellisuuteen joka aamu, että alaspäin mennään.
Miksi olemme ihmisinä pilanneet tulevaisuutemme? Voisimme siis muuttaa maailman paremmaksi, jos vain haluaisimme. Miksi emme sitten halua? Senkö takia, ettei Jumala ole kuullut rukouksiamme?
Taitaa olla niin, että yleensä me haluaisimme, että ”nuo toiset” muuttavat maailman paremmaksi, eli siis toimisivat ja ajattelisivat oikein. Meissä itsessämmehän ei juurikaan vikoja itse nähdä tai ei ainakaan tunnusteta olevan, koska emme uskalla edes tutkia omia sisimpiämme kovinkaan huolellisesti ja perusteellisesti. On miellyttävämpää ajatella, että kyllä me hyvyydessä ”pärjäisimme”, kunhan ”nuo toiset” tekisivät enemmän tai riittävästi parannuksiaan. Meillä ei siten oikeastaan ole uskoa hyvyyteen yhteisössä tai yhteiskunnassa kokonaisuutena. Korkeintaan harhainen illuusio omasta hyvyydestämme.
Humanistisen ihmiskuvan mukaan ihminen on pohjimmiltaan hyvä, mutta miksi evidenssi viittaa ihan muuhun? Ei perinteinen evoluutiuomallikaan taida viitata ihmisen hyvyyteen vaan pikemminkin käyttäytymisen raadoilliseen tarkoituksenmukaisuuteen. Toisaalta: mikä olisi naturalistisessa evoluutiossa ”tarkoitus”, kun siinä ei pohjimmiltaan ole teleologista päämäärätarkoitusta eikä suuntaa, jota kohti tavoitella?
Uskonnoissa voidaan elätellä toiveita hyvistä aikomuksistamme mutta nehän tunnetusti toimivat pikemminkin usein viitoituksena johonkin ei-niin-miellyttävään paikkaan.
Em. kirjoituksellani halusin oikeastaan vain tuoda sen ajatuksen esille, että omalla uskollamme itsessään emme saa riittävää voimaa muuttaa maailmaa hyväksi, emme edes (tai varsinkaan?) omalta kohdaltamme, oman sisimpämme osalta.
Hyvyys ei tule uskosta vaan hyvyydellä on oltava todellinen lähde ollakseen todellista. Uskomme jumalaan (tai jumaliin) ei ratkase ongelmaa, jos tämä jumala on vain oman ajatuksemme tuote vailla reaalitodellista pohjaa.
Toki voimme uskostamme riippuen olla enemmän tai vielä enemmän pahoja, joten siinä merkityksessä uskollamme on tietenkin jotain väliä. Mutta ”Vaikka paremmaksi kaikki muuttu, silti hyväksi ei milloinkaan” taisi todeta jo Fredi vanhassa Roskisdyykkarin balladissa. Hyvyys ei tule meistä itsestämme.
Vielä hieman siitä, voimmeko itse valita teemmekö hyvää vai emme? Olihan myös rikkaalla nuorukaisella (Mark10) kysymys hyvän tekemisestä ja hän oli myös tehnyt omasta mielestään hyviä valintoja noudattamalla käskyjä nuoresta pitäen. Mutta Jeesuksen mukaan yksi häneltä puuttui. Omaisuudesta luopuminen köyhien hyväksi. Miksi hän ei siihen kyennyt, jos se oli hänen oma valintansa? Miksi häntä sitoi rikkauden rakkaus, ettei hän päässyt siitä irti, kun hän lopultakin tahtoi sitä välttämättömyyden pakosta mihin hänet oli sidottu. Toisin sanoen synti.
Varmaankin monissa tapauksissa meillä on mahdollisuus valita hyvän tai pahan tekeminen – tai jättää tekemättä. Saattaapa olla, että joskus jopa valitsemme hyvän tekemisen pahan sijasta – tai hyvän tekemättä jättämisen sijasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että aina voisimme tai osaisimme valita aina oikein; saati, että valitsisimme oikein aina silloinkaan kun hyvän tekemisen valinta olisi mahdollista ja tietäisimme, mitä hyvän tekemisen valinta tarkoittaisi tekemisemme kannalta. Usein valitsemme pahan (tai väärän) tai jätämme hyvän tekemisen tekemättä.
Se, mitä ajattelemme jumalasta tai jumalan olemattomuudesta voi vaikuttaa valintoihimme, mutta perusongelmamme on kuitenkin: teemme liian usein väärin tai jätämme hyvän tekemättä.
Voimme pelätä jumalan rangaistusta, jälleensyntymää johonkin ei-toivottavaan ja pelon johdosta yrittää tehdä ”hyvää”.
Käsityksemme jumalasta vaikuttaa kuitenkin koko elämämme yleiseen asenteeseen. Oleellinen kysymys onkin: Millainen on se jumala, johon uskomme?
Tuollaisen uuden synkretismisävytteisen uskonnon jumalan tarkempi kuvaus olisi joka tapauksessa tarpeen, jos tuollaisesta uudesta uskonnosta haluttaisiin spekuloida. Vain sana ”jumala” ei oikein tarkoita juuri mitään konkreettista. Löytyikiokö siitä konsensusta kritittyjen, muslimien ja juutalaisten kesken? Voisi jäädä kovin pieneksi porukaksi. Eikä välttämättä kovin pitkäaikaiseksikaan.
Millaista Jeesusta odottaisimme, jos sellainen tulisi keskuuteemme ensimmäisen kerran? Sitäkin voisi pohdiskella: millainen hän olisi, ja miten käyttäytyisi itä sanoisi – ja kenelle? Mistä me hänet tunnistaisimme? Keskuudessammehan ei ole enää esim. Jerusalemin temppeliä, eikä meillä pyritä kivittämään syntisiä naisia. (Lähi-Idässä kylläkin.) Aasilla ratastuskin on melko vierasta.
”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, (työn ja kuormien uuvuttamat) niin minä annan teille levon.” Matt. 11: 28.
Ymmärrättekö, lukijani, tämän kutsun merkityksen? Mitä muuta luulet Herran sillä tahtovan sanoa kuin tämän: te saatte uskoa minuun, te saatte, sellaisina kuin olette, vastaanottaa minut Vapahtajaksenne. (Joh. 1:12, 2. Kor. 6:1, 1. Tim. 1:15) Herra tarjoaa siis itsensä meille samalla kun hän pyytää meitä itselleen; ja nyt on meidän tulemisemme hänen luokseen siinä, että omistamme hänet ja koko hänen ansionsa itsellemme. Pidä sinä vain varasi, rakas lukijani, että yksinkertaisesti uskot syntiesi anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä. (Apt. Teot 16:31) Silloin, siinä samassa olet tullutkin Jeesuksen luo.
Johannes Bäck, Armoa armosta, tämän päivän teksti, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Emme me ihmiset pysty tarkemmin kuvaamaan Jumalaa, mitä on pyhissä kirjoituksissa jo kerrottu. Ei kukaan voi keksiä Jumalalle uusia ominaisuuksia tai uutta olemusta. Juutalaiset ovat aina opettaneet, että Jumala on mikä hän on: Kaiken Luoja, Kaiken hallitsija ja Ylläpitäjä. Jumala on hyvä. Hän on Rakkaus ja Totuus. Jumala on armollinen ja anteeksiantavainen. Jumala on oikeudenmukainen ja kaiken Tuomari. Jumala on antanut meille tiedoksi tahtonsa ja lakinsa noudatettavaksi ja ohjeeksi. Suurin käskyistä on rakkauden kaksoiskäsky. On tämä elämä ja on tuleva elämä. Jumala on ihmisen puolella. Siinä se. Muuta ei tarvitse tietää. Kaiken tämän tiedon jakavat juutalaiset, kristityt ja muslimit. Ollaan samalla tiellä, jos halutaan yhdessä kulkea käsi kädessä, mutta lauma on taas karkaamassa?