KATOLISUUDESTA ELI KIRKON YLEISYYDESTÄ JA YHTEISYYDESTÄ

Jerusalemin Kyrillos (Kyrillos Jerusalemilainen n. 315 – 386 Jerusalem), eräs vanhan kirkon suurimpia opettajia, tekee katekismuksessaan yhteenvedon Kirkon katolisuudesta seuraavin sanoin:
Kirkkoa kutsutaan katoliseksi,
– koska se on levittäytynyt YLI KOKO MAAILMAN, maailman äärestä toiseen,
– toiseksi, koska se kattaa kaiken (eli on katolinen) ja taukoa pitämättä julistaa KAIKKI OPINKAPPALEET, jotka ihmisten tulee tuntea,
– edelleen, koska se kasvattaa jumalanpelkoon KAIKENLAISIA IHMISIÄ, ruhtinaita ja heidän alamaisiaan, oppineita ja sivistystä saamattomia;
– lopuksi siitä syystä, että sillä on LÄÄKE JA PARANNUSKEINO KAIKENLAISIIN SIELUN JA RUUMIIN SYNTEIHIN,
– ja lisäksi se omaa KAIKENLAISET HYVEET, olkoot minkä nimisiä tahansa, ja KAIKENLAISET HENGEN LAHJAT.

Bo Giertz, Kristuksen Kirkko, s. 80-81, SLEY-kirjat, 1994, Alkuteos Bo Giertz, Kristi Kyrka, 1939. Bo Giertz (1905-1998) oli aikoinaan ruotsalainen piispa ym.

Sillä suurestakaan joukosta maallisia ystäviä ei ole hyötyä eikä voimakkaista auttajista apua eivätkä viisaat neuvonantajat anna hyviä neuvoja tai taitavat lääkärit lohtua eivätkä rikkaudet saavu tarpeen vaatiessa eikä salaista turvapaikkaa löydy, ellet sinä, Herra, tue, auta, lohduta, neuvo, rohkaise ja puolusta.

Tuomas Kempiläinen (1380-1471)

KUSTAA II AADOLF JA KENTTÄPAPPI

KIRKKO ON VALTION OMATUNTO. Jumala on asettanut Kirkkonsa saarnaamaan parannusta esivallalle ja tuomitsemaan myös sen synnit.
Johannes Rudbeckius (1581 – 1646, myöhemmin Vesteråsin piispa, vuodesta 1619 kuolemaansa asti. Wikipedia.) sanoo eräässä kenttäsaarnassaan, jonka hän on pitänyt Venäjän sotaretkellä 1615, että Sanan palvelijoiden on seurattava profeettoja eivätkä he saa antaa lupaa syntiin eivätkä hyväksyä väärintekoja, vaan heidän tulee nuhdella synnistä. (Ks. Sananlaskut 28:23, Luukas 17:3, 1. Timoteus 5:1,2 ja 5:20, 2. Timoteus 4:2, Tiitus 1:13) Henkilöön he eivät saa katsoa. Ei kulunut kauaakaan, kun peloton kenttäpappi sai kuulla kuninkaan (Hän on varmasti Kustaa II Aadolf (1594 – 1632), lempinimeltään “Pohjoisen Leijona”, vaikka hänen nimeään ei tässä suoraan mainita.) itsensä langenneen raskaaseen syntiin. Rudbeckius ei pysynyt vaiti. Katumuspäivänä kesäkuussa 1617 hän piti “juuri voitollaan kruunatun ja luonteeltaan toisinaan vaarallisen kiivaan kuninkaan” edessä sekä arvovaltaisen että isällisen kehotuspuheen, jossa hän sanoo mm. näin: “Teidän Kuninkaallinen Majesteettinne on nyt rikkonut Jumalan käskyn. Näin K.M. ei ole ainoastaan herättänyt hänen vihaansa, vaan myös merkinnyt melkoisella tahralla sen kuuluisan nimen, jonka K.M. monessa muussa asiassa on ansainnut. K.M:n tulee tätä kaikkea vakavasti miettiä ja sallia sen päästä todella sydämeen asti, ajoissa tehdä parannus ja sopia Jumalan kanssa, jos K.M. muutoin haluaa jälleen saada Jumalan armon ja ystävyyden … Tätä en ole voinut Jumalan käskystä ja sen uskollisuuden vuoksi, johon virkani minut velvoittaa K.M:a kohtaan, jättää sanomatta.” Kuningas taipui nuhtelun edessä, ja peloton sielunhoitaja piti hänelle myöhemmin hautauspuheen, jossa sanoi: “Hänen ansiostaan saarnatuolimme on seissyt lujalla perustalla ja olemme saaneet saarnata vapaasti totuutta ja avoimin suin julistaa Israelille sen synnit ja Jaakobin huoneelle sen rikokset, eikä kukaan ole meitä sen vuoksi rohjennut ahdistaa tai vainota.” (“Mutta minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ilmoittaakseni Jaakobille sen rikokset ja Israelille sen synnit.” Miika 3:8, sulut allekirjoittaneen lisäys.)

Bo Giertz, Kristuksen kirkko, s. 108-109. Tämän kertomuksen otsikkoa ei Bo Giertzin kirjassa ole.

RUKOUS LOHDUTUKSESTA VASTOINKÄYMISTEN KOHDATESSA JA TODELLISESTA SIELUN RAUHASTA

Laupias Isä, kaiken toivon ja lohdutuksen Jumala (2 Kor. 1:3)! Suo minulle kaikissa onnettomuuksissa eläväksi tekevä lohdutus ja sielun oikea rauhoittuminen. Minulla on sydämessäni paljon murheita, mutta sinun lohdutuksesi ilahduttavat minun sieluni (Ps. 94:19).

Tyhjänpäiväinen ja petollinen on kaikki maallinen lohdutus; yksin sinussa on sieluni voima ja kestävyys. Monenlaiset onnettomuudet painavat minua raskaasti, mutta kun sinä sisimmässäni minulle puhut ja lohdutat minua, kuormani kevenee.

Mikään luotu ei voi minua niin pahoin murehduttaa, ettet sinä voisi vielä enemmän lohduttaa minua Hengelläsi (Ps. 51:14). Ei mikään onnettomuus voi tehdä minua niin murheelliseksi, ettei sydämeni saisi armostasi enemmän lohdutusta. Minua rasittaa erilaisten ahdistusten helle, mutta kun saan maistaa sinun suloisuuttasi, saan siitä virvoitusta. Silmistäni vuotavat kyyneleet, mutta sinun laupias kätesi pyyhkii ne (Ilm. 7:17).

Ensimmäisen veritodistajan, Stephanuksen (eli myös Stefanus tai Stefanos) annoit hänen kivittäjiensä kivien sadellessa katsella ystävällisiä kasvojasi (Ap. t. 7:56); samoin tahdot minulle raukalle kaikissa onnettomuuksissa tarjota lohdutuksesi minua virkistämään. Poikasi murheellisen kamppailun aikana sinä lähetit enkelin häntä lohduttamaan (Luuk. 22:43); oi jospa tahtoisit minun painiessani lähettää Henkesi minua rohkaisemaan.

Ilman sinun voimaasi horjun ristini painon alla, ilman sinun apuasi erilaiset onnettomuudet kaatavat minut maahan. Tukahduta minussa rakkaus maailmaan ja kaikkeen luotuun; tällä tavoin eivät maailmassa kohtaavat vastoinkäymiset ja sen vaihtuvaisuus, mikä on luotu, tuota minulle mitään katkeruutta.

Se, joka sydämessään on kiintyneenä maailmaan ja kaikkeen luotuun, ei milloinkaan pääse osalliseksi todellisesta ja häiriintymättömästä rauhasta; onhan kaikki maallinen altista jatkuvalle muutokselle ja vaihtelulle.

Se taas, joka ei kiinny tämän elämän käsillä oleviin etuihin niihin nurinkurisesti mieltyen, ei niiden kaikotessa joudu kärsimään tuskaa ylen ankarien huolten vaivaamana. Tyhjennä, tyhjennä,

Jumalani, sydämeni maailman rakkaudesta ja kaipuusta, niin että taivaallinen Elisa antaisi vuotaa taivaan ilon öljyä astioihin leskelle, toisin sanoen sielulle, jonka maallinen lohdutus on jättänyt (2 Kun. 4:3─5).

Hämmentykööt, vaihtukoot, ylös, alas mullistukoot kaikki maalliset, yhtä kaikki sinä olet minun sydämeni horjumaton kallio ja järkähtämätön perusta. Tokkopa puutteellinen ja heikko luotu voi hämmentää sitä sielun rauhaa, joka minulle kuuluu varmana ja horjumattomana sinussa, Luojassani (Ps. 73:25)?

Tokko maailman, tuon alati rauhattoman meren hyökyaallot voivat nielaista sydämeni kalliota, joka on omani sinussa, sinä korkein ja muuttumaton hyvä? Päinvastoin, sinun rauhasi ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7), vieläpä se torjuu kaikkien vastoinkäymisten hyökkäyksetkin.

Tätä sisäistä rauhaa rukoilen nöyrästi huokaillen sinulta, laupias Isä. Aamen.

Johannes (Johann) Gerhard (1582─1637) ”Uskon pyhä salaisuus”, s. 281─282, vuoden 1995 painos, SLEY-Kirjat.

Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. Ps. 118:6.

Daavidilla ei ollut muuta turvaa, johon hän olisi luottanut, kuin tämä sana ja usko, että Herra oli hänen kanssaan, vaikkei hän häntä nähnyt. Hän seisoo vahvana, sillä hän tyytyy siihen, että Herra on hänen kanssaan, ja hän tietää voittavansa ja pysyvänsä pystyssä, vaikka koko maailma olisi häntä vastaan.

Martti (Martin) Luther, Hengellinen Aarreaitta, s. 228, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirja, 2016.

Näin meitä armo Jumalan
Synnistä saattaa puhtaiks;
Hän kautta Poikans ainoan
Lukeepi meitä hurskaiks;
Meiss’ on vaan synti, saastaisuus,
Vaan Herrass’ aina armo uus,
Ylistys Hälle siitä!

Hengellinen Virvottaja.

Kristus on tehnyt ja suorittanut kaiken puolestasi: syntisi maksanut, elämän ja autuuden ansainnut. Tyydy nyt hänehen ja pyri saamaan häntä yhä enemmän itsehesi, vahvistuaksesi uskossa!

Luther, Kirkkopostilla I, s. 41, Sley, 1941.

Kun kerran synnit ovat anteeksiannetut ja sydän niin kuin apostoli Pietari sanoo, on puhdistettu Pyhän Hengen kautta, silloin alkaa hyvästä sydämestä syntyä ja kasvaa oikeita hyviä hedelmiäkin. Usko näet ei koskaan ole joutilaana, ja Pyhä Henki luontonsa mukaan aina johdattaa uskovaa kuuliaisuuteen ja kilvoitukseen lihaa ja syntiä vastaan. – Antakoon Jumala meille Kristuksen kautta armonsa, että me tämän uskoisimme ja itse saisimme tätä kokea! Amen.

Martti Luther, Huonepostilla, s. 373, SLEY, 1945.