Viime vuosisadalta alkaen on vähitellen totuttu siihen, että eksegeettisesti suuntautuneet tutkijat julkaisevat aina välillä Raamattuun liittyviä paljastus- ja kohukirjoja. Ville Mäkipellon, Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan uusin tällainen: Jumalan synty: Isän ja Pojan vaiettu historia on pääsiäisen alla nyt esillä kaikkialla. Satuin lukemaan teoksesta Kari Latvuksen Vartija-lehteen kirjoittaman esittelyn. Esittely on asiallinen, mutta eräs kohta siinä jäi pohdituttamaan. Latvuksen mukaan nimittäin ”[t]eologisen tutkimuksen ja käytännön seurakuntatyön välimatka on nykyisin kovin suuri ja populaaria tiedonvälitystä tarvitaan.” Ajatus siis lienee, että tutkimus on kertonut jotakin uutta Israelin Jumalan ja Jeesuksen jumaluuden kehittymisestä, ja tämä pitäisi huomioida jotenkin seurakunnassa.
Latvus käyttää kirjoituksessaan termiä ”välimatka”. Välimatka soveltuu kuitenkin mittaamaan vain samalla koordinaatistolla sijaitsevien pisteiden etäisyyttä.
Itse ajattelen, että seurakuntatyö ja kirja eivät sijaitse tällaisella samalla koordinaatistolla, vaan aivan omissa avaruuksissaan. Kirjalla ei ole mielestäni seurakuntatyölle mitään suoraa relevanssia. Ennitään jonkinlaisena aatedialogin virikemateriaalina se voisi toimia. Seuraavassa pyrin kuvaamaan, miksi.
Mielen, eikun Jumalan, kieltäminen
Mäkipellon, Pakkalan ja Hakolan kirja edustaa niin sanottua uskontohistoriallista tutkimusta. Siinä uskontoja ja niiden parissa syntyneitä dokumentteja tarkastellaan lähtökohtaisesti naturalistisesti, historian prosessien kautta kehittyneinä kultturirakennelmina. Lisäksi näitä kehitysprosesseja ei kyetä yleensä osoittamaan, vaan niistä luodaan enemmän tai vähemmän perusteltuja hypoteeseja. Uskonnoilla ei lähestymistavassa ole mitään transsendenttia viittauskohdetta. Ja vaikka sillä sellainen olisi, tällä ei prosessin kannalta mitään relevanssia, eikä sitä voitaisi periaatteessakaan tieteellisillä metodeilla tavoittaa.
Seurakunnan ja sen työn lähtökohta ja lähtöoletus taas on Kolmiyhteinen Jumala ja inkarnaatio. Inkarnaatiossa ja sen ’jatkeessa’, Raamatun vaikuttavassa sanassa, kirkossa ja sen sakramenteissa Jumala tulee läsnäolevaksi todellisuuteen tavalla, joka on samanaikaisesti kätkettyä mutta vaikuttavaa. Kirkon tapa lukea Raamattua sisältää suuren joukon oletuksia mm. inspiraatiosta, Raamatun tekstien varsinaisesta viittaus- ja merkityssisällöstä, tulkintaprosessista ja vaikutustavasta, joita ei voi verifioida eikä falsifioida naturalistisin menetelmin. Kirkko itse tunnustaa tämän ja sen elämä perustuu tähän. Sanalla, Raamatulla, jota näissä yhteisöissä tutkitaan, on maailmassa kenties jonkinlainen sama materiaalinen ekstensio, mutta niiden intensio, kohde, tarkoite ja kokonaisobjekti, on täysin erilainen. Puhuessaan samasta asiasta ne eivät intensiossa tavoita lainkaan toisiaan.
Asia on kätevää havainnollistaa analogialla mielenfilosofiasta. Mielenfilosofia ja aivotutkimus tutkivat kenties jossakin määrin samaa kohdetta, joka saattaa ristetä konkreettisissa ihmisaivoissa. Se, mitä ne varsinaisesti pitävät kohteenaan on kuitenkin täysin erilaista. Välittävää ne yhdistävää verifioitua selitysmallia ei ole, eikä aivotutkimuksen väitteillä vaikkapa jonkin aivojen osan evoluutiosta ole juurikaan relevanssia sen kannalta, mitä mieli mentaalisina tiloina on. Kun yksi tutkija sitten metodiensa puitteissa kertoo, ettei löydä tietoisuutta, ei tietoisuus sillä poistu, vaan on ymmärrettävä, että ero metodisissa ja filosofisissa lähtökohdissa on radikaali ja tulokset saneleva. Samaan havaintoon pitäisi päätyä radikaaleja väitteitä esittävän eksegetiikan kohdalla. Siksi herää kysymys, miksi oletetaan, että tällaisella teologisella tutkimuksella pitäisi olla jotakin tekemistä seurakuntatyön kanssa. Sillä radikaaleista ja kategorisista väitteistähän kyse on. Tämän tiedostaa hyvin Latvuskin, joka kirjoittaa:
Kirja tulee tyrmistyttämään konservatiiviset lukijat, tarjoaa kaikki ainekset myös iltapäivälehdistön klikkiotsikoille (Jumalalla puoliso, Jumalan iso penis, Jeesuksen syntymäkertomukset keksittyjä jne). Piiloon ei ole jäänyt mitään, mikä synnyttää tunteita ja debatteja.
Kirjan ja sen ympärillä pyörivän kampanjan tarkoitus näyttää siten olevan viime kädessä samantyyppinen kuin somen: Kuulkaa ja katsokaa nyt, tyrmistykää, ostakaa kirja, jotta pääsette tunnetripille. Ymmärtämällä lähestymistapojen erot voi yrityksen esittäjälle kohottaa hattua ja jatkaa eteenpäin, kukin omaan suuntaansa. Filosofinen ja teologinen aatekeskustelu on nimitäin tärkeää, mutta siinä ei ole niinkään merkityksellistä tuntea jonkin suuntauksen piirissä esitettyjä yksityiskohtaisia väitteitä kuin niiden yleinen metodi ja premissit. Vaikkapa arvioidakseen salatieteen teorioita uskontohistoriallisista raamatuntulkinnoista ei ole niinkään olennaista perehtyä niiden yksityiskohtiin. Sitäkin voi toki tehdä, jos keskustelu tällä tasolla kiinnostaa (esim. tässä ja tässä). Itse käsittelen seuraavassa uskontohistoriallisen tutkimuksen yleistä luonnetta.
Uskontohistoriallisen tutkimuksen historiaa
Tenttiessäni Vanhan testamentin eksegetiikkaa luin Genesiksen alkutekstin rinnalla Gerhard von Radin uskontohistoriallisia kommentaareja. Paljolti lukutapa perustuu assosiaatioihin ja vertailuun. Kun tekstissä on syntykertomus jollekin juutalaiselle tavalle tai uskomukselle, lähtöoletus on, että syntykertomuksen on oltava keksitty etiologia. Esimerkiksi kertomuksen Jaakobin painista Jumalan kanssa on perustuttava kanaanilaisessa kulttipaikassa harjoitettuun rituaalitanssiin, jolle on myöhemmin keksitty sen selittävä ja pyhittävä tarina kantaisän painista Jumalan kanssa. Tällaisten tarinoiden alle kaivautumalla paljastetaan Israelin uskonnon aito, kätketty ja torjuttu historia. Samaten: koska ympäröivissä temppeleissä on ollut jumalankuva, on Jerusalemin temppelissäkin pitänyt olla. Koska vaatimus jumalan kuvaamattomuudesta on niin voimakas, kertoo se, että juutalaisilla on jotakin salattavaa. Lähtökohta on, että Israelin uskonnossa ei ole eikä ole voinut olla mitään omintakeista – ja miten olisikaan, kun kansan alkukertomukset, kuten Exodus, on tulkittu lähtökohtaisesti epähistoriallisiksi.
Seikka, jota nykyisin ei usein tunnisteta, on, että lähestymistapa on antisemitistinen. Sen juuret ovat saksalaista teologiaa 1900-luvun alussa ravistelleessa Bibel – Babel -riidassa. Ennen siirtomaavaltojen viimeisiä kuolonkouristuksia Lähi-idän kaivauksissa löydettiin Gilgameš-eepoksen kaltaisia assyrialaisia ja babylonialaisia kirjoituksia ja zigguratin kaltaisia rakennelmia. Niistä löydetyt yhteydet mm. vedenpaisumuskertomukseen ja tarinaan Baabelin tornista synnyttivät panbabylonistisen teesin, että Raamatun myytit olivat näiden korkeakulttuurien kertomusten historiallisesti ja moraalisesti korruptoituneita muotoja. Idean isä, kuuluisa assyriologi Friedrich Delitzsch, luterilaisen teologin ja hebraistin poika, halusi korvata ne terveillä germaanisilla myyteillä – projekti, joka sai poliittista suosiota. Myöhemmin tutkimus pyrki löytämään vastaavanlaisia yhtymäkohtia myös kanaanilaiseen uskontoon osoittaakseen, että juutalaiset olivat sekakansa, jonka myyttistä laajamittaista exodusta ei koskaan ollut tapahtunut. Kyseessä on eräänlainen juutalaisen uskonnon dekonstruktio.
Vaikka inhimillinen toiminta ei tyhjenekään täysin tällaisiin motiiveihin, monesti liberaalin teologian takana vaikuttaa olevan tällaisia isänmurhia. Irtaudutaan omasta ahtaaksi koetusta perinteestä ja halutaan korvata se maailmalle avoimemmalla, suosiota saavalla ajattelulla. Valtapyyteet saatetaan pukea siihen, kuinka ajatusten tieteellisyyttä korostetaan.
Tieteellisen ajattelun alkeista
Uskontotieteen eräs metodi on juuri tällainen myyttien ja symbolien vertailu. Samantyyppistä vertailua voidaan toteuttaa esimerkiksi omalla erityisalallani, aatehistoriassa. Samanlaisten piirteiden perusteella voidaan olettaa vaikutusta. Päättely ei kuitenkaan vielä ole kovinkaan varmaa ilman konkreettisia osoituksia vuorovaikutuksesta ja riippuvuudesta: Korrelaatiosta ei seuraa kausaliteettia. Jäätelön syöminen ei aiheuta hukkumisia. Usein kyse on lisäksi analogioista ja assosiaatioista. Jumalaan liitetään synkkä pilvi ja salamat: sehän on ukkosenjumala! Jumalaan liitetään kirkkaus: sehän on auringonjumala! Jumalan ja kansan liittosuhde solmitaan vasallisopimukselle rinnasteisilla sanoilla: Sieltähän koko idea on omaksuttu! Kuninkaalla on päässään kruunu: nehän ovat kaupungin muurit, kertoen, kuinka kuninkuus syntyi kaupunkivaltiossa! Eikun sädekehä, kertoen kuinka kuningas on jumalallinen!? Kristus kuolee ja herää kuolleista, Osiris kuolee ja herää kuolleista, Lemminkäinen myös. Kausaliteetti vai korrelaatio? Sidonnaisuus vai rinnasteisuus?
Salatieteiden kannattaja tulee ja kertoo jo antiikin ajoista tutun hermetismin hengessä, kuinka kaikki ovat saman viisauden symbolia, ja yhdistää assosiatiivisesti suuren joukon historiallisia typoksia yhdeksi. Uskontohistoriassa on välillä todella paljon samaa ja joitakin artikkeleita lukiessaan joutuu kysymään, miten niin paljon assosiatiivista päättelyä on päässyt läpi. Kyseessä voi olla hyperdiffusionismiksi kutsuttu pseudotieteellinen hypoteesi, teoria, joka on äärimmäisen vaikeasti falsifioitavissa. Se olettaa, että samankaltaiset ideat eivät synny rinnakkain useissa paikoissa, vaan korrelaation takana on lähes aina juurikin kausaliteetti. Kuitenkin myös vastateoria, että samankaltaisia ideoita syntyy usein rinnakkain, erityisesti jos ne ovat muista syistä plausiibeleita, on yhtä hyvin perusteltu, jolloin kriteeriksi jää valinta abstraktien päättelyperiaatteiden välillä. Mutta teoria on tieteellinen, kun se on perusteltu ja julkaistaan vertaisarvioidusti, ja tiedeyhteisö pitää sitä jollain todennäköisyydellä vähintään mahdollisena. Vahvempi teoria vaatisi kuitenkin ns. savuavia pyssyjä, esimerkiksi kirjallisia dokumentteja ja tietoa kirjoitusten laadintaoloista, eikä niitä yleensä ole saatavilla.
… ja rajoista
Viime kädessä hyvin paljon riippuu siten siitä, mitä pitää todennäköisenä ja mahdollisena. Uskontohistoriallinen koulukunta on nojannut tällä tasolla alun perin saksalaisen idealismin käsitykseen historian muuttumattomista laeista, jotka sanelevat, kuinka uskomukset kehittyvät. Kun niitä sovelletaan, tieteilijä paljastaa oppimattomalle kansalle, kuinka asiat oikeastaan olivat, wie es eigentlich gewesen ist. Tämä valistuksen projekti näkyy hyvin usein tutkimuksessa ja sen saarnaamisessa kirkolle ja kirkossa, kuten voidaan havaita. Kuitenkin jo yleisen rationaliteetin valossa voidaan myös todeta, että vaikka ja koska puheena oleva tutkimus on tieteellistä ja historiatieteellistä, se esittää mahdollisuuksia, ei välttämättömyyksiä. Kun tietokirjaa rummutetaan uusia tosiasioita paljastavana, hyvin nopeasti ylitetään tieteellisen tutkimuksen rajat ja ryhdytään saarnamiehiksi ja kirjankaupittelijoiksi. [Lisäys: Tähän asiaan pureutuu kriittisesti etenkin Emil Antonin blogi teoksesta.]
Omasta mielestäni uskontohistorialliset teoriat ovat joskus mielenkiintoisia ja voivat parhaimmillaan valaista Vanhan ja Uuden testamentin sekä erityisesti apokryfisten teosten syntyä. Niillä ei kuitenkaan, ja juuri tieteellisyytensä vuoksi, ole sellaista sisäänrakennettua todistus- ja osoitusvoimaa, että ne kertoisivat, kuinka asiat ovat oikeasti olleet. Tämän ymmärtäminen ei ole epätieteellistä, vaan tieteen ja sen reunaehtojen ymmärtämistä. Ne voivat esittää mielenkiintoisia käsityksiä mahdollisista maailmoista, mutta kristityn näkökulmasta usein hyvin epätodennäköisistä ja epätoivottavista, sekä kirkon näkökulmasta mahdottomista. Ne puhuvat todellisuudesta, jossa Jumala on suljettu sekä historiallisen vaikutuksen että tekstin varsinaisen viittaus- ja merkityssisällön ulkopuolelle. Yksinkertaisesti: Seurakuntatyölle tällaisista lähtökohdista tehdyllä tutkimuksella ei ole mitään relevanssia.
Ainoa kohtauspiste löytyy siten ehkä siitä, että ne tutkivat samaa havaittavaa kohdetta, mutta niiden käsitys kohteen luonteesta on täysin erilainen. On kuin toinen tutkisi aivosolujen biologisia prosesseja ja tekisi niistä jo metodisissa lähtökohdissaan tietoisuuden ulossulkevia johtopäätöksiä, ja toinen tutkisi ihmismielen sisäisiä prosesseja. Kirkolle Jumalan redusointi materiaan (uskontohistoriaan) on yhtä mielekäs lähtökohta kuin tietävälle ja kokevalle sen kertominen, ettei mitään kokemusta oikeasti ole. Joku voi ehkä kokea tämän radikaalina havaintona ja huutaa keskustelemaan siitä, mutta tangenttipistettä ei oikeasti näytä löytyvän. Kristitylle jää tehtäväksi hahmottaa riittävän hyvin lähestymistapaero, jotta ei antaudu hedelmättömään yritykseen keskustella. Seurakuntatyössä kohtaaminen keskittynee siihen, että kertoo, kuinka kirkko Raamattua lukee.
Kuinka kirkko sitten lukee Raamattua?
Luterilaisessa teologiassa ja kirkon elämässä on lähtökohtana, että Raamattu kokonaisuutena, Sana, on armon välikappale, joka voi vaikuttaa ja vaikuttaa jopa silloin, kun sen kognitiivista sisältöä ei ymmärretä. Välikappale tai väline, lat. vehiculum > eng. vehicle, ei ole itsessään niin olennainen kuin se, mitä se kuljettaa. Kirjoitettu teksti on sanan ”kuoret”, mutta työskentely tai ”painiminen” sanan ja Jumalan kanssa saa aikaan sen, että sanan merkityssisällöt avautuvat samoissa tilanteissa syvemmin ja uusissa tilanteissa uusin tavoin. Tämä johtuu siitä, että sanan varsinainen merkityssisältö on siihen sitoutunut Jumala, ja sana on vain väline, jonka kautta Jumala toimii. Siksi Raamattu on itsessään vaikuttavaa. Se on myös syvä ja itse itseään selittävä, sisältää enemmän kuin vain kirjaimellisen kuoren. Kirkon järjestys ja kristittyjen kokemus rakentuu tämän ajatuksen ympärille. Martti Luther kuvaa tätä käsitystä Roomalaiskirjeen luennoissa:
Sillä sanansa hän on toteuttava vanhurskaasti (Room. 9:28)
Tämä ”toteuttava” tarkoittaa Pyhää Henkeä ja kirjainta, s.o. liha ja lihan viisaus ei millään tavalla kykene käsittämään Jumalan vanhurskautta ja viisautta. Sen vuoksi on välttämätöntä, että juuri tämä vanhurskauden ja viisauden sana, joka on uskon sana, saatetaan toteen, niin että se jää ulottumatta suorastaan lihaan ja sen viisauteen ja vanhurskauteen asti, ei valtaa sitä, mutta ei myös tule sen valtaamaksi. Sen vuoksi käy pakostakin niin, että lihalliset ihmiset loukkaantuvat tähän sanaan, joutuvat sen ulkopuolelle ja tulevat vajaamittaisiksi sitä ymmärtämään.
Sillä ennen kuin tämä uskon sana, Hengen sana, ilmoitettiin, kaikki oli kätketty vertaukseen ja varjoon […] Mutta niin pian kuin Jumala alkoi sulkea aistimin havaittavan ja kuvallisen pois ja puhua Hengen salattua sanaa, joka on uskon sanaa, niin silloin siitä välttämättä on samalla kertaa lyhennetty kaikki vertauksellinen, aistimin havaittava ja kuvallinen. Ja juuri sen kautta ovat kaikki nuo, jotka riippuvat kiinni noissa aistimin havaittavissa ja kuvallisissa, tulleet lyhennetyiksi, tai paremmin sanoen, se itse on leikattu heistä pois. (Roomalaiskirjeen luento, s. 251-252).
Martti Lutherin hermeneutiikka liittyy käsitteeseen verbum abbreviatum, käsitykseen että sanalla on varsinainen ’lyhyt’ sisältö, joka on hengellinen, elävän Jumalan ilmoitusta. Se on kätkeytynyt materiaaliseen ja aineellisen, ”varjoon”. Ilmoituksen ja Jumalan toiminnan ulkoinen muoto näyttää tarkoituksellisesti hölmöltä ja arvottomalta, sillä sen on tarkoitus nöyryyttää ihmisen viisaus, joka kuvittelee asettuvansa sanan yläpuolelle ja selittävänsä sen pois. Tämä inhimillinen ’lihan viisaus’ voi koettaa purkaa sanan alkutekijöihinsä löytämättä siitä mitään, sillä ”havaittava” ja ”kuvallinen” on ”leikattu” sanasta pois, tai pikemminkin ”heistä”, lukijoista, koska itse metodi sulkee sen pois. Vasta kun ihminen itse on hiljentynyt, sana voi alkaa puhua.
Uskontohistoriallisen tutkimuksen ja seurakunnan välinen välimatka on siis tällaisissa premisseissä. Toisen lähtökohta on Kolmiyhteinen Jumala ja hänen kätkeytymisensä, toisen metodinen naturalismi. Leikkauspistettä ei ole, vaan kun jälkimmäinen sorkkii vain sanan kapaloita se leikkaa itsensä irti kirkon tarkoittamasta sanasta. Kirkon tapa lukea Raamattua sisältää suuren joukon lähtöoletuksia mm. inspiraatiosta, Raamatun tekstien varsinaisesta viittaus- ja merkityssisällöstä, tulkintaprosessista ja vaikutustavasta, joita ei voi verifioida eikä falsifioida naturalistisin menetelmin.
Siitä, miten ilmoitus tarkalleen ottaen kätkeytyy historiallisiin tapahtumiin voi muodostaa erilaisia teorioita, mutta niidenkin suhteen näyttää olevan, että jokainen teoria on vähäisempi kuin elävä sana, joka ylittää ja alittaa ne. Jeesus ja Luther opettavat kuitenkin henkilökohtaista verifikaatiometodia luvaten, että kun ihminen tarttuu sanaan ilman ennakko-oletuksia, sana alkaa itse toimia. Tätä elämää kirkko elää.
Marko S, lienee tarkoittavan termillä ”agnostinen” samaa kuin kirjan – Jumalan synty – kirjoittajat. Tutkijan roolissa he eivät tietenkään oleta Jumalan olemassaoloa, eivätkä lähesty Raamattua Jumalan ilmoituksena. Tämä asenne ilmentää teologisessa tiedekunnassa koskevaa opetusta. Ei tieteen tehtävänä ole siten kasvattaa pappeja seurakuntiin.
Markohan myöntää kansankirkon Raamatun tulkinnan hajanaisuuden ja radikaalin teologian valumisen seurakuntiin, jonka avoimet korvat kyllä kuulevat. Siksi tilanne on se mikä on tällä hetkellä ja herätysliikkeet ovat joutuneet ahtaalle, jos eivät vielä aivan pannaan. Muistamme myös seuraavan tapauksen.
”Teologisen tiedekunnan dekaani: Piispa Salmi toimi harkitsemattomasti pitäessään yliopistolla hartauden.” Kotimaa 28.5.2018.
Piispa emeritus Salmen mukaan / ”Halusin pitää alkuhartauden teologisen tiedekunnan tiloissa. Ennen hartauden pitämistä minulle yliopiston viranomaisten taholta välittyi viesti, että tällaisen hartauden pitäminen ei ole sallittua, Salmi kertoi kirkolliskokoukselle. Hän piti yliopistolla alkuhartauden kielloista huolimatta. – Olemme menneet yhteiskunnassa käsittämättömän pitkälle. / ”
Teologisen tiedekunnan dekaani Antti Räsäsen mukaan on / ”tärkeää ymmärtää, että teologinen tiedekunta on osa akateemista maailmaa, joka on uskonnollisesti sitoutumaton. – Meidän teologian tutkijoiden intohimona on uskonto. Jokaisella on toki oma vakaumuksensa, mutta se on henkilökohtainen asia eikä liity akateemiseen työhön. Linjauksella olemme pyrkineet varmistamaan, että ajatus teologisesta tiedekunnasta papin kouluna ei pääsisi uudelleen voimistumaan. / ”
Teologinen tiedekunta ei ole siis mikään papin koulu Kristuksen armon ja evankeliumin julistamiseksi – se on hyvä muistaa. Se on akateeminen ”agnostinen” uskonnon tutkimuslaitos , ettei pääse syntymään vääriä käsityksiä.
Kyllä teologinen tiedekunta on myös pappien koulutuslaitos, koska luterilaisen kansankirkon papiksi ei vihitä, ellei ole suorittanut siellä loppututkintoa.
Muistan, että Eero Junkkaala teki gradunsa Heikki Räisäsen ohjauksessa. Hän sanoi Uuden Testamentin eksegetiikan graduunsa liittyen, ettei voi uskovaisena hyväksy gradunsa tutkimustuloksia ja johtopäätöksiä. Näin muistaisin hänen itsensä joskus kertoneen.
Piti kirjoittaa: ettei voi uskovaisena hyväksyä gradunsa tutkimustuloksia ja johtopäätöksiä.
Muistan Ahti Hakamiehenkin pitäneen hartauden luennon alussa, olisiko ollut vuonna 1986. Hän sai nuhteet siitä silloiselta teologisen tiedekunnan dekaanilta Pentti Laasoselta. Ilmeisesti jotkut opiskelijat olivat valittaneet hartauden pidosta.
Teemu Kakkuri taisi joskus vähän vitsailla, että on teologeja, jotka uskovat Apostolisesta uskontunnustuksesta ainoastaan kohdan ”kuoli ja haudattiin.”
Totta. Lainasin vain teologisen tiedekunnan dekaania Antti Räsästä ”papin kouluna”. Vuonna 1968 piispat Osmo Alaja, Olavi Kares ja Eero Lehtinen tekivät kirkolliskokoukselle aloitteen sen tutkimiseksi, olisiko Suomeen perustettava seurakuntatiedekunta. Aloite ei edennyt pidemmälle ja sitä vastusti erityisesti piispa Aimo T. Nikolainen.
Piispa Alaja perusteli kantaansa mm. näin: ”Meidän mielestämme kirkon kuuluu ryhtyä omiin toimiin, jos tiedekunnan opetus uhkaa muodostua pappiskoulutukselle vahingolliseksi.” Piispa Kares puolestaan sanoi tuolloin, että ellei kirkko itse etene tässä asiassa, hankkeeseen varmasti ryhtyvät jotkut muut.” 20 vuotta sen jälkeen perustettiin Suomen teologinen instituutti (STI) vuonna 1987. Se oli herätysliikkeiden reaktio kirkon ja yliopiston törmäyskurssiin.
Tässä on ollut siis koko ajan ristiriita. Yliopistosta valmistuu teologeja, jotka ovat uskonnon ammattilaisia valtion virkamiehiksi.
Nyt Teologinen instituutti on solminut sopimuksen jonkun norjalaisen tahon kanssa pappisseminaarin aloittamiseksi. En muista tuon norjalaisen laitoksen nimeä.
Kosti,
”Teologisen tiedekunnan dekaani Antti Räsäsen mukaan on / ”tärkeää ymmärtää, että teologinen tiedekunta on osa akateemista maailmaa, joka on uskonnollisesti sitoutumaton.”
Helsingin teologisesta valmistuneet kaksi pappia painottivat sitoutumattomuuden puutette. He kumpikin vahvistivat minulle, että teologisen tiedekunnan kasteopetus on täysin sakramentalinen, eli luterilaisen kirkon oppi
Tunnen teologisia laitoksia tai paremminkin niitä, jotka ovat valmistuneet mm. USA:n, Kanadan, Englannin telogisista seminaareista, yliopistoista. He nimenomaanpainottivat, että näissä heidän laitoksissaan ei skramentalismia opetettu vaan sitä, mikä perustuu Raamattuun.
Pari Ristin Voitto-julkaisua sitten pääkirjoituksessa vahvistettiin valehtelukäskyn olevan kahdeksas käsky. Tähän on selitys se, että kirjoittaja on valmistunut Belgian katolisesta yliopistosta.
—-
”Teologinen tiedekunta ei ole siis mikään papin koulu Kristuksen armon ja evankeliumin julistamiseksi – se on hyvä muistaa. Se on akateeminen ”agnostinen” uskonnon tutkimuslaitos , ettei pääse syntymään vääriä käsityksiä.”
On varmaan sitäkin, mutta varustaa ennenkaikkea harhaoppien ymmärtämiseen, eli Raamatun erehtymttömyyden kyseenalaistamiseen.
Kosti, osaat kai kreikkaa ja hepreaa ainakin jonkin verran? Tiedätkö mikä termiä näissä aiemmin mainitsemissani kohdissa 1 Kor.8:5 ja 2 Kor 4:3-4 on käytetty sanalle ”jumala”? Kun Paavali sanoo että niitä on paljon sellaisia jumalia ja herroja, niin näinhän se on. Keisarit ym. vaativat itselleen jumalallista kunnioitusta ja palvontaa. Niin muuten myös Adolf Hitler. Näitä on myös meidän aikanamme, esim. se Pohjois-Korean johtaja.
Riitta. Kun viittasit tuohon 1 Kor.8:5 siinä on viite Psalmiin 82.”Minä sanon: ”Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia.” Eli juuri noihin, mihin myös kirjoittajat viittaavat tuossa kirjassa – Jumalan synty. Tuossa kohdassa 1 Kor.8:5 kreikan θεοὶ, theoi viittaa kreikan mytologiaan https://www.theoi.com/ Samoin 2Kor 4:3-4 θεὸς, theos. Siis epäjumaliin.
Kun Paavali kirjoittaa ”tämän maailman jumalasta,” niin viittaus siihen on mielestäni varsin selvä. Hän joka Kristusta kiusasi erämaassa ja myös nuo jotka mainitsit. Käytän osaksi biblehub.com sivustoa. Tänään messussa saarnassa otettiin kantaa tuohon kirjaan – Jumalan synty. Sitä sanottiin ihmisen ideaksi ja ainoan oikean Jumalan turhentamiseksi. Nyt en muista itsekään tuota norjalaista yhteistyökumppania.
Riitta. Vielä tarkennettuna, λεγόμενοι θεοὶ, legomenoi theoi, joita jumaliksi kutsutaan…… a god or deity, God.__1. In polytheistic sense, a god or deity: Refs; pl., Refs, siis polyteistisessä mielessä jumala tai jumaluus: (1Kor:8:5.) Samoin (2Kor4:4) ὁ θεὸς τοῦ αἰῶνος τούτου / tämän aikakauden / maailman jumala. Sillä myös viitataan samoin (polytheistic sense) polyteismiin, mutta mielestäni Paavalin tekstin asiayhteydessä tämän maailman ruhtinaaseen, joka polyteistisellä vääristelyllään saa ihmisiä uskomaan kiviin ja kantoihin. Mutta kun osaat sujuvasti saksaa ja englantia, niin tiedon portti netin kautta on avoin. Minulle saksa aukeaa paremmin, englanti ei niinkään. Into tutkia voittaa kuitenkin osin esteet, vaikka vajavuus onkin vaivana.
Kosti, kiitos näistä tiedoista! 🙂
Reijo, en lähde kastekeskusteluun. ”Sakramentaalinen” viittaa tietysti sakramentteihin, armonlupaukseen ja sillä on perusta Raamatussa, Jeesuksen asetuksessa. Siinä sana liittyy aineeseen. En tiedä, onko alun perin helluntailainen Ville Mäkipelto muuttanut käsitystään tästä asiasta opiskeltuaan teologisessa tiedekunnassa?
______________________________________________________________________________________________
Akateemista opetusta ja tutkimusta tarvitaan. Siitä ei ole kysymys. Viittaan piispa emeritus Samuel Salmen kokemukseen. Ristiriita on syvempi ja siksi jo aikoinaan myös ehdotettiin seurakuntatiedekunnan perustamista.
Jumalan synty-kirja on esimerkki agnostisesta tutkimuksesta, jonka mukaan Jumalan olemassaolosta tai muusta vastaavasta todellisuutta koskevasta väitteestä ei ole tietoa. Tästä lähtökohdasta kirjan tekijät (omasta mielestään he tekevät sen ”objektiivisesti) päätyvät siihen, että Jahve on yksi epäjumalista viittaamalla mm. 5Moos.32:8 perustuen Septuagintan käännökseen, että El Eljon jonkinlaisena ”ylijumalana jakoi kullekin kansalle oman jumalan ja Jahven osuus on hänen kansansa Israel.
Jahve ei kuitenkaan esiinny missään kanaanilaisten epäjumalia käsittelevissä listoissa, myyteissä tai legendoissa. Hän ei ole minkäänlaisessa sukulaisuussuhteessa kehenkään tunnettuun jumalaan, kuten yleensä muut epäjumalat olivat. Tänhän viittasin jo aiemmin.
Kosti,
Vaikket lähdekään kastekeskusteluun, niin silti ehdit julistaa sellaista minkä koko Raamattu kieltää, eli, ”… sillä on perusta Raamatussa, Jeesuksen asetuksessa. Siinä sana liittyy aineeseen.”
Koko Raamattu kertoo toistuvasti, että ajallinen ja ikuinen ei toisiinsä yhdy. Pitää lukea Raamattua, eikä kirjoja, jotka kertovat, mitä Raamatussa lukee!
Mäkipelto ja Huotari, siis kirjan, jolla yritetään tai halutaan ikäänkuin uudelleen-kalibroida Raamattu, Kirjoitukset ihmisviisaudelle miellyttäväksi. Tähän antoi jo Tuomas Akvinolainen esimerkin ja jota Suomen korkein teologinen viisaus kiitti, tälläkin foorumilla. Eli rikotaan kaikkia Jumalan asettamia lakeja, ajallisia eli näkyviä ja ikuisia eli näkymättömiä, vastaan. Aristoteles, Sokrates ja Platon ovat kova sana sakramentalliselle opinmuodolle, mutta Jeesuksen opetuslapsia, Christianos, kehoitetaan läpi Raamatun pysyä niistä erossa.
Reijo. Sana liittyy aineeseen. Ihmisen Poika pre-existence syntyi neitsyt Mariasta ihmiseksi. Siten Sana liittyy aineeseen, kastekäsky veteen ja Kristus leipään ja viiniin. Näin ikuinen liittyy ajalliseen Raamatun mukaan.
Reijo, missä kohden Raamattua sanotaan ettei ikuisuus ja ajallinen liity? Liityn siihen mitä Kosti yllä sanoo. ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh. 1:14
Jeesus sanoo että joka syö hänen lihansa ja juo hänen verensä, elää iankaikkisesti hänen kauttaan. ”Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta.” Joh. 6:51
Kosti,
Kiireessäsi astut harhaan.
Toistan, että Raamattua, Kirjoituksia pitää lukea, eikä kuunnella niitä, jotka niitä tulkitsevat. Tähän jo Jeesus viittasi, ja hänen ”hampaissaan” oli ainoastaan traditiot, isien perinnäissäännöt, suusta-suuhun kulkeneet ja muut talmudit. Tähänkin vielä tuon Kirjoitusten tulkitsemattomuuden. Saarnoissa julistetaan Itse Asia erilaisilla sanoilla, niinkuin teki Paavali ja Silas Bereassa. Heidän julistuksensa alkuperäisyydestä pääsivät berealaiset uskovat selvyyteen kun he tutkivat Kirjoituksista, kokouksesta kotiin palattuaan, että oliko julistus Sanaan, Raamattuun, Jeesukseen perustautuvia.
Jeesuksen seuraajat, joihin itseni luen ja joiden perustus on laskettu apostolien ja profeettain perustukselle voivat todella tarkistaa kaikki, kuten esimerkiksi, evlut kahden sakramentin voimavaikutusten perusteet.
Jumalan Poika, Jeesus on yksi /kr. heis Isän kansa. Jeesuksen kirkkaus ja asema, tehdään tulkintavapaasti selväksi Hebrealaiskirjeen kahdessa ensimmäisessä luvussa. Nämä kaksi lukua kertovat Jeesuksen ainaolemisen, ja että Isä teki hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi jotta Jeesus täydellisenä ihmisenä kärsi ja kuoli, Jumalan armosta kaikkien edestä, jotta hänestä näin tuli täydellinen pelastuksen päämies. Kaikki tiivistyy kolmessa toisen luvun viimeisessä jakeessa, joissa painotetaan, että Jeesuksen uhri oli Aabrahamin siemen ja näin Jeesus tuli ihmisiksi syntyneitten veljiensä kaltaiseksi, ei ikäänkuin ihmiseksi, vaan, kärsi ihmisenä kiusattuna niin henkisesti kuin lihallisesti. Eli Jeesus oli 100-prosenttisesti ihminen, tilassa johon Jumala puhalsi oman Henkensä, jota tilaa Raamattu kutsuu : Joh. 10:34 Jeesus vastasi heille: ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ’Minä sanoin: te olette jumalia’?
Sana, siis Jeesus, EI LIITTYNYT aineeseen vaan Jumalan Henki hänessä oli katoavassa ruumiissa, niinkuin jokaisessa veden kautta, siis ihmiseksi, syntyneessä, vt Joh 3:5,6. Tässä ei vettä, johon Jeesuksen verta voisi lisätä, ole mailla eikä halmeilla.
Ikuinen EI LIITY, YHDISTY aineeseen, katoavaan. Tästä Hengen ja lihan, eli ajan ja ajattomuuden erosta kertoo koko ihmiskunnan historia. Se on sanoma joka alkaa ja toistuu mm. Vanhan Testamentin tuonela-kuvauksilla, jossa yhteydessä aina painotetaan ihmisen, niin lihan kuin mielen täydellistä katoamista, häipymistä ”savuna” ilmaan. Mitä tulee ruumiin taivaaseen nousemiseen, niin esimerkiksi Jeesuksen ruumis kohosi pilveen asti ja hänen kirkastettu ”ruumis” jatkoi matkaa, koska Taivaaseen ei mitään luotua voi viedä. Jos tästä et ole samaa mieltä, eli et löydä sitä Kirjoituksista, niin selitän lisää.
Reijo, ei minulla ollut kiire. Totean edelleen, että Sana / sana liittyy aineeseen. Kristus on yhtä aikaa täysi ja todellinen Jumala sekä täysi todellinen ihminen, sekoittamatta, muuttumatta, erottamatta ja jakamatta. Yhtä aikaa Jumala ja ihminen persoonia sekoittamatta. Jeesusta voidaan koskea, kuten Tuomas teki. Lisäksi kun sana liittyy aineeseen, veteen se on kaste. Samoin kuten, Kristus sanoo leivästä, tämä on minun ruumiini ja viinistä, tämä on minun vereni, niin kun sana liittyy aineeseen leipä pysyy leipänä ja viini viininä, mutta ne OVAT samalla Kristuksen ruumis ja veri todellisesti. Miksi tästä luopuisin, kun tiedän että Kristus on kärsinyt meidän edestämme ja asettanut sanansa, kasteen ja ehtoollisen meidän turvaksemme myös tänä pääsiäisenä?
Kosti ja Riitta. Kiitos uskomme aarteiden puolustuksesta!
Erikoista, että juuri hiljaisella viikolla, pääsiäisen suurta juhlaa edeltävästi, niitä yritetään halventaa ja väheksyä.
Minusta tuntuu että Reijolla on kastekriisi , kun sen ajan mitä täällä olen kirjoitellut niin aina tulee kaste tikun nokkaan . Ja tyyli ; poistaa kirjoituksia ja uhkailla poistoilla tai väheksyä toisen kirjoituksia . Jos ajattelee että toiset ovat väärässä kasteasiassa niin ei se ainakaan tuolla tyylillä muutu saati sitten saada raamatusta mitään tukea sille. Eikö pitkän matkan uskovana ole ymmärrys että ei väheksyen ja itsensä nostamisella ei mitään voiteta . Toisaalta raamatullisen kasteen muuttaminen vie täällä palstoilta monelta koko uskon perustan , koska raamatullinen usko perustuu täysin Kristuksen tekoihin ja hän itse on asettanut kasteen ja ehtoollisen. Se on myös kuin tutkainta vastaan nousemista kun täytyisi lopulta koko kristikunnan historia todeta harhaoppiseksi ja väärässä olleeksi . Ja lopulta apostolit myös joutuisivat vääriksi opettajiksi . Kyllä tradiotiolla on merkitystä . Ei se ihan niin ole että apostolien teoista hypätään Adusa kadulle. Ja apostolien tekojen , helluntain merkityksen ja tapahtumien oikea tieto on jo ratkaisevaa . Eikä pyhitysliikkeen historian tutkiminen tuo raamatullista traditiota , siihen voi viitata mutta historiatutkimus ei anna kuvaa Jumalan antamien lahjojen ilmestymistä lähetettyjen lähetystyöntekijöiden suhteen . Perisyntikäsityksen takana on kasteen ja ehtoollisen ymmärrys . Niin kauan kun on promille vielä omia apuja niin on vaikea ymmärtää kasteen ja ehtoollisen merkitystä . Myös ymmärrys lahjasta ; Kristus on annettu meille lahjaksi , Isä Jumala antoi pojalleen lahjaksi seurakunnan , me uskovat olemme Jumalan lahja Kristukselle( jäähyväispuhe) . Kaikki on lahjaa omistettavaksi ilman omia ansioita . Puhdas evankeliumi tulee kuulua kaikille , myös uskoville niin kauan kuin henkemme pihisee , ei vain kerran syntisestä elämästä armon saanut .
Katsahda hyvä ystävä ympärillesi, näet ainoastaan kutsutuita, vaikka kuinka jumalaton ja juoppo räyhääjä vastaan tulisi. Häntäkin koskee kallis kutsu Jumalan Karitsan ikuisiin häihin.
Ei löydy ainoatakaan armon ajan kokoushuonetta, ei kirkkoa eikä rukoushuonetta, jonka ovella ei seisoisi joku tarkkailija ja käskisi eräitä, tunnettuja suruttomia sisälle pyrkiviä lähtemään tiehensä, koska heitä muka ei ole kutsuttu.
Kalle Jokinen, Lohduttakaa, lohduttakaa, s. 9, Concordia ry, 1999.
Mika. Hyvän tekstin valitsit tälle viikolle.
Mika,
Copypastaat Kalle Jokista. Uskon kuitenkin, että olet kanssani samaa mieltä omin sanoin sanomaani, eli, Jumala haluaa, että kaikki ihmiset kaikkialla tekisivät parannuksen.
Kaikki on todella kutsuttu ja kaikki voivat hyljätä kutsun ja kaikki voivat ottaa kutsun vastaan. Kutsu on Jumalan kutsu ja ihmiset, uskovat ovat sen kutsun julistajia.
Viime viikolla kuollut Samuli Siren, jonka kanssa olen monet kokoukset pitänyt, keskittyi puliukkoihin, kunnanjohtajiin ja yritysjohtajiin sekä julkisuuden henkilöihin. Tämä laaja keskittyiminen esiintyi köyhien ja rikkaisiin, eikä kumpaakaan painotettu.
Pyhä Raamattu ei kaipaakaan viisaita mestareita ja tutkijoita. Jumala on antanut ihmisen oppia muita tieteitä, kielitiedettä, ajatusoppia, puhetaitoa, filosofiaa, lakitiedettä ja lääketiedettä; näissä asioissa saat viisastella, väitellä, tutkia ja kysellä, mikä on oikein, mikä väärin. Mutta pyhän Raamatun, Jumalan sanan kysymyksessä heitä sikseen väittelemiset ja kyselemiset ja sano: näin on Jumala puhunut, sen tähden minä sen uskon. Tässä eivät kelpaa tutkimiset ja kyselyt: mitä ja miten? Sana kuuluu: kun olet kastettu, niin usko vaimon siemeneen, Jeesukseen Kristukseen, tosi Jumalaan ja ihmiseen, että sinulla hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta on syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Älä kysele: miksi ja miten se on mahdollista? Kun näin kyselemättä uskot, sinunkin sydämesi on syttyvä palamaan ja sinä saat siitä iloa ja riemua.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 354-355, SLEY, 1945.
Sistonen Riitta 14.04.2025 22:18
Reijo, missä kohden Raamattua sanotaan ettei ikuisuus ja ajallinen liity? Liityn siihen mitä Kosti yllä sanoo. ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh. 1:14 Jeesus sanoo että joka syö hänen lihansa ja juo hänen verensä, elää iankaikkisesti hänen kauttaan. ”Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta.” Joh. 6:51
——–
Riitta,
*Laitan Raamatun täydellisen vastauksen. Olen tähdellä erottanut oman kommenttini raamatunjakeista. Tässä on siis kysymys kahdella kohdalla Raamatusta todistaa ajallisen ajattomaan eli taivaalliseen yhtymisestä. Koko Raamattu todistaa, että kaikki luotu on tulelle talletettu. Isä alensi Poikansa vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, niin että Jeesus tulisi täydellisesti ihmiseksi, jossa tilassa hän oli kykenevä lunastamaan koko maailman ja kärsimään ihmisenä, syyttömänä. Hebrealaiskirjeen kaksi ensimmäistä lukua esimerkiksi todistaa tarkasti, että ”ruumiin sinä minulle valmistit”, siis ihmisruumiin, jossa oli Jumalan ihmiseen puhaltama Henki, 1.Moos.2:7. Tästä syystä Jeesuskin sanoi, ”te olette Jumalia”. Tämän voi kirjoittaa pienellä alkukirjaimellakin*. :
Ilm. 21:
1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.”
27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.
*Tässä Johannekselle näytetään näyssä ikuisuusosa, johon ei mitään epäpyhää, ei maata ei merta eikä mitään mitä niissä on. Kuolleitten ruumiit ovat poltettuina tai haudattuna lakanneet olemasta ja kaikki luotu on lakannut, sillä KAIKKI entinen on mennyt. Jumala luo kaiken uudeksi mitä emme voi edes kuvitella. Silloin näemme uudessa kirkastuneessa ”ruumiissamme” näkymättömän.
Tässä taivaallinenon selitetty nyky-ymmärryksellemme ja sen yli uudestisyntynyt Jumalan meihin puhaltama henki näkee uskon kautta Johannekselle näytetyn, niinkuin se tulee olemaan.
Ei edes kadotukseen joutuneet vie mitään ajasta, koska helvetissä ei kestä sen kauheuksia mikään luotu. Helvettikään ei pala savuna ilmaan eikä kuvaannolliset syöpäläiset/madot, jotka ihmistä vaivaavat koskaa kuole.
Pyrit kuvaamaan ehtoollisen voimavaikutusta Joh. 6:51, mutta se on osa kuudennen luvun viestiä. Näissä kuudennen luvun jakeissa kokonaisuudessaan on täydellinen selitys, niinkuin koko Raamatussa. *
Joh.6:
26 Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi.
27 Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.”
28 Niin he sanoivat hänelle: ”Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?”
29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.
*Oli tapahtunut viidentuhannen miehen ruokintaihme. Jeesus kuitenkin tuo esille, mikä on tärkeintä ja että he eivät ole näkymättömän ihmeen vaan katoavan leivän perässä. Tuntuu ettei Jeesus ota huomioon ihmisen ruumiin tarpeita, nälkää, mutta ihmiset haluavat kuulla, mitä heidän pitäisi tehdä, että saisivat tuota ruokaakin tärkeämpää. ”Se on JUMALAN TEKO, että TE USKOTTE.*
30 He sanoivat hänelle: ”Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?
31 Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: ’Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi’.”
*Ihmiset tässä käsittivät vain ruumiin ravintoon, eli leipään asti, mikä pitää hengissä tässä ajassa.*
32 Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän.
33 Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”
*Tuo ajallisen leivänkin ihme oli Jumalan ihmeteko ja sitä suurempi, varsinainen ihme on TOTINEN LEIPÄ, joka tulee taivaasta ja antaa elämän koko maailmalle, IKUISEN ELÄMÄN.*
34 Niin he sanoivat hänelle: ”Herra, anna meille aina sitä leipää”.
35 Jeesus sanoi heille: ”Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
*Kuulijat alkoivat haluta totista Leipää ja olivat valmiit kuulemaan, että Jeesus on tämä leipä ja hänen tykönsä tuleminen oli Isän teko ja näille tulijoille, jotka kutsun vastaanottivat, uskoivat ja saivat Jumalan Pojan uskon, heille Jeesus tyydyttää todellisen nälän ja janon.*
36 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
39 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”
41 Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: ”Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta”;
*Kuulijat näkivät Jeesuksen, mutta eivät uskoneet, mutta ketään Jeesuksen tykö tullutta Hän ei heitä pois. Eli suostukaa uskomaan minkä näette. Uskonnolliset eivät pystyneet vastaanottamaan sanomaa, että Jeesus on Totinen Leipä, ikuiseksi elämäksi.*
42 ja he sanoivat: ”Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: ’Minä olen tullut alas taivaasta’?”
43 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Älkää nurisko keskenänne.
44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
45 Profeetoissa on kirjoitettuna: ’Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi’. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.
*Juutalais-kirkollisuus ei suostunut käsittämään parannussaarnaa, uskomaan pelastussanomaa.
Jeesus teki suuren ihmeen todistukseksi siitä, kuka hän on. Jeesus myös selitti, että leipä-ihme on todistus siitä, että
Jumalan voima vetää parannukseen.*
47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48 Minä olen elämän leipä.
49 Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat.
50 Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.
51 Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta.”
*Tässä on kaiken huipennus. Tässä selviää, ettei manna ja leipä jota kuulijat olivat juuri syönneet, ollut se Leipä, mikä on elämäksi. Vaan uskoa, vastaanottaa tarjottu pelastus on Jeesuksen siirtyminen, ikäänkuin syöminen sisällisesti vastaanottajaan. Tästä on monta vahvistusta Jeesukselta kuinka Hän tulee ja aterioi vastaanottajan, uskon vastaanottaneen kanssa.*
52 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: ”Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?”
53 Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
58 Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti.”
59 Tämän hän puhui synagoogassa opettaessaan Kapernaumissa.
*Näissä jakeissa erottuvat ne, jotka olivat uskoneet Jeesuksen saarnan, eli ne jotka suostuivat Isän vetoon ja joille, joihin Sana sulautui Jumalan antamassa uskossa. He eivät sotkeneet kuvakieltä lihasta ja verestä eivätkä tehneet leivästä ja viinistä lihaa ja verta. *
60 Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?”
61 Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ”Loukkaako tämä teitä?
62 Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!
63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
64 Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.” Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.
65 Ja hän sanoi: ”Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna”.
66 Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.
67 Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”
68 Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
69 ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”
70 Jeesus vastasi heille: ”Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele.”
71 Mutta sen hän sanoi Juudaasta, Simon Iskariotin pojasta; sillä tämä oli hänet kavaltava ja oli yksi niistä kahdestatoista.
*Näiden viimeisten pastaamani jakeiden kohdistus on 63. jae, eli liha eikä mikään katoava merkitse, vaan Jeesuksen Sanat ovat henki ja elämä. Eli eivät sulaudu ilman uskoa, Jumalan lahjoittamaa uskoa.*
Reijo. Pääsiäinen on lähellä. ”Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?” Koko kirjoituksesi tarkoitus on kiistää Kristuksen asettama ehtoollinen lauseellasi; ”He eivät sotkeneet kuvakieltä lihasta ja verestä eivätkä tehneet leivästä ja viinistä lihaa ja verta.” Niinpä niin, he eivät uskoneet Kristuksen sanaa, vaan loukkaantuivat.
Jeesus kuitenkin sanoo (Joh6:54) ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Sivuutat kuitenkin tämän sujuvasti.
”Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini”. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. (Mat26:26-28) Tämä – ON – minun ruumiini ja tämä – ON – minun vereni. Uskotko sen, että est on est Kristuksen sanomana? Tämähän ei ole mitään kuvakieltä vaan Kristuksen sana totuudessa vähän ennen kuin hän antoi henkensä meidän kaikkien syntisten edestä?
Kristuksen sana ehtoollisesta meille kaikille on kuitenkin niin voimallinen, että se tekee kuolleet eläviksi, että itse diaboloskin kavahtaa sen julistamista.
Kosti,
mitä sujuvuuteeni tulee niin ajattelin ennenkuin tämän koko 6. luvun sanoman kävin kohta kohdalta läpi, että ”sujuvuus” olisi siitä kaukana, monen sakramentaalisen opin edustajan mielestä. Katson, että väännät tämän ylösalaisin.
Koko pitkä kirjoitukseni, joka tosin oli suurelta osin Joh. 6:n luvun kopioiontia, on kokonaisuus ja siksi en todellakaan sivuuttanut mitään.
Moitteesi perusta on evlut opinmuodon toinen sakramentti, eli ”väline” pelastautua. Sitä täytyy puolustaa, koska sen päällä katolis-luterilainen opetus, dogmineen seisoo, eikä ole enää paavin luterilaiselle delegatiolle muistuttamaa yhdistävää tekijä. Hän sanoi, että ”meidät yhdistää kaste”.
Väittämäsi muoto on kaikille tuttu. Niille, jotka uskovat on-sanan ihmeseen ja niille, kummallekin, jotka uskovat, että Jeesus puhuu vertauksin. Leipä on leipä ja vesi on vesi, joiden välityksellä muistellaan TODELLISTA ASIAA, eli Jeesuksen itsensä uhraamista koko maailman puolesta ja upottaudutaan, pyydetään tulla kastetuksi veteen Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Leipää murretaan ja syödään sitä viinin kanssa itsekunkin uskovan maailmanloppuun asti. Pyydetään tulla kastetuksi, upottamalla, mikä on Jeesuksen kanssa vanhan hautaamisen symboli. Symboli ja todistus todella tapahtuneesta.
Perustelusi löytyy tulkinnoista, jotka muodostui pelastaviksi opeiksi. Tulkinta ei ole itse asian tulkkausta, eli asian sellaisenaan kääntämistä. Valantehnyt kielenkääntäjä sitoutuu lupauksessaan kielen kääntämiseen, joka on paljon tarkempaa kuin yksi esti-sana irroitettuna koko Raamatun sanomasta ja Jeesuksen uhrista.
Yhteinen julistus vanhurskautuksesta (YJV 1999) lepää esti-sanan päällä, joten on riisuttava kaikki muu, mitä Jeesus opetti kastamisesta ja yhteisestä leivänmurrosta. Näin ehtoollinen lakkaa olemasta Jeesuksen kuoleman muistutus ja kaste symboolinen hautaus ja todistus ulkopuolisille. Eli ohitetaan Jeesuksen asetukset ukoontulleitten kasteesta ja ehtoollisesta.
Reijo, onpa mielenkiintoista, että Jeesus puhuu ehtoollisesta mielestäsi vertauskuvallisesti. Toki sen ymmärrän.”Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.» Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.(Mat26:26-28).
Pitäisikö meidän siis ajatella, että opetuslapset istuivat aterialla vertauskuvallisesti ja samoin vertauskuvallisesti Jeesus istui ja asetti ehtoollisen, muttei sentään todellisesti. Ja leivästä: Tämä on minun ruumiini vertauskuvallisesti, muttei todellisesti? Ja viinistä: Tämä on minun vereni vertauskuvallisesti muttei todellisesti. Mutta sitten me muistelemme todellisesti Jeesuksen itsensä uhraamista, mutta emme kaiketi sentään vertauskuvallisesti, kuten miellät ehtoollisen asettamisen. Tekstistäsi saa ainakin sellaisen käsityksen.
Tuossahan ovat ystävälliset sanat: Tämä on minun ruumiini teidän edestänne annettu: tämä on minun vereni, teidän edestänne vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi. Meidän ei siis pidä uskoa näihin Jeesuksen sanoihin todellisesti, vaan pitää niitä vertauskuvallisina. Totean vain, että sanaa est, on ei ole suinkaan irrotettu tekstistä, vaan se on liitetty sanaan ”tämä ON”, joka on myös luettavissa. Mitä tarkoittaa ehtoollinen muistoateriana, ellei siihen uskota, että leipä ja viini ovat samalla Kristuksen ruumis ja veri meidän syötäväksemme ja juotavaksemme asetettu syntien anteeksiantamiseksi. Mitä me sillä teemme, mikäli ehtoollinen on vain pelkkä symbolinen merkki?
Kosti, kiitos!
Kiitos Kari kommentista. Jos ehtoollinen on symbolinen ja pelkkä muistoateria niin sitten tällä logiikalla sitä on myöskin syntien anteeksiantamus.
Armonvälineet otetaan vastaan uskolla ja ne vaikuttavat myös uskoa ja uskon vahvistumista minussa. Näin tämän uskon ja ymmärrän. Pääsen ehtoollisella aivan lähelle Jeesusta.
Ei tässä Reijolla ole kastekriisi, vaan epäkristillinen käsitys Jeesuksen kaksiluonto-opista ja sitä myöten virheellinen kolminaisuusoppi? Reijon käsitys lähtee mm. siitä, että hän katsoo että Jeesus tyhjensi itsensä jumaluudesta, siis Fil. 2:7 ”tyhjensi itsensä”. (Muistaakseni hän on aiemmin kirjoittanut jotain tällaista). Reijon mukaan Jeesuksella ei ollut kahta luontoa: jumalallinen ja inhimillinen. Niin kuin Kosti aiemmin kirjoitit: ”Kristus on yhtä aikaa täysi ja todellinen Jumala sekä täysi todellinen ihminen, sekoittamatta, muuttumatta, erottamatta ja jakamatta. Yhtä aikaa Jumala ja ihminen persoonia sekoittamatta.” Näin kai sitten päädytään symbolismiin?
”Niin on nyt tämä oikea usko, että me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on Jumala ja ihminen. Jumala on hän Isänsä olennosta, ennen kaikkia aikoja syntynyt; mutta ihminen on hän äitinsä olennosta, ajassa syntynyt. Täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen, järjellisellä sielulla ja inhimillisellä ruumiilla. Isänsä vertainen jumaluuden puolesta ja vähäisempi Isää ihmisyyden puolesta. Ja vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Yksi hän on; ei niin, että jumaluus on muuttunut ihmisyydeksi, vaan jumaluus on ottanut ihmisyyden itseensä. Niin, yksi hän on; ei kuitenkaan siten, että molemmat luonnot ovat sekaantuneet toisiinsa, vaan että hän on yksi ainoa persoona. Sillä niinkuin järjellinen sielu ja ruumis on yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen on yksi Kristus. Joka meidän autuutemme tähden kärsi, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista. Astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan, oikealla puolella. Sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Jonka tulemiseen kaikkien ihmisten pitää ruumiillisesti nouseman kuolleista ja tekemän tili, kunkin töistänsä. Jotka hyvää ovat tehneet, käyvät iankaikkiseen elämään, mutta jotka pahaa ovat tehneet, joutuvat iankaikkiseen tuleen. Tämä on oikea, yhteinen kristillinen usko; joka ei sitä totisesti ja vakaasti usko, ei hän voi autuaaksi tulla.” (Athanasiuksen uskontunnustus).
”6. luku: Hyvityksen, jolla ihminen pelastetaan, voi suorittaa ainoastaan jumalihminen. A: Tämä ei kuitenkaan voi tapahtua, jollei ole olemassa joku, joka suorittaa Jumalalle ihmisen synnistä jotakin suurempaa kuin kaikki, mitä Jumalaa lukuun ottamatta on olemassa…Sen, joka voi antaa Jumalalle omastaan jotakin, mikä ylittää kaiken, mitä Jumalan alapuolella on, täytyy olla suurempi kuin kaikki, mikä ei ole Jumalaa…Mutta kaiken sen yläpuolella, mikä ei ole Jumalaa, ei voi olla mitään muuta kuin Jumala…Tätä hyvitystä ei siis voi suorittaa kukaan muu kuin Jumala…Tämän suorittaminen ei kuitenkaan kuulu kenellekään muulle kuin ihmiselle. Muussa tapauksessa hyvitys ei tule ihmiseltä. B: Mikään muu ei nähtävästi ole oikeudenmukaisempaa. A: Nyt on varmaa, että tuon ylhäisen valtakunnan on määrä tulla ihmisten asuttamana täydelliseksi ja ettei tämä voi toteutua, jollei tapahdu mainittua hyvitystä, jota ei voi suorittaa kukaan muu kuin Jumala ja jota kukaan muu kuin ihminen ei ole velvollinen suorittamaan. Jos näin on, se on välttämättä jumalaihmisen suoritettava…” 7. luku: Hyvittäjän on oltava samalla täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen…” (Anselm Canterburylainen, Jumala ihmiseksi).
Hämmästyin kun luin Anselmin kirjan jokin aika sitten. Sillä olin itse päätynyt jo ennen kirjan lukemista samanlaiseen ajatukseen. Hyvittäjän on oltava samalla Jumala ja ihminen, muutoin se ei ole pätevä.
Riitta,
Jeesus syntyi ihmiseksi Hän oli sitä 100 prosenttisesti. Tämä 100-prosenttinen ihminen kun luotiin, niin Jumala puhalsi häneen oman Henkensä, vt. IMoos.2:7. Pyydän, että otat tämän huomioon, vaikka olisit ensimmäinen sakramentalisesti uskova tällä foorumilla, joka asian huomioi.
Tämä pyyntö johtuu syystä, että jokaisessa ihmisessä on syntyessään tämä Jumalan Henki ja siksi Jeesus painottaa, että lapset tulkoon sellaisenaan Hänen luokseen, sillä he ovat täydellisiä, sellaisenaan taivaaseen kelpaavia. Jeesus syntyi täydellisesti ihmiseksi ja hänessä oli ”kaksiluontoisuus” niinkuin on lapsessakin. Jeesuksessa Jumalallinen luonto ei kuoleentunut, koska hän siirtyi lapsen otollisesta tilasta omakohtaiseen uskoon. Tästä on todistus Jeesuksen vastaus vanhemmilleen, kun he löysivät hänet kirjanoppineiden kanssa keskustelemassa. Tämä sama on ollut minunkin tie, kun 10-vuotiaana tietoisesti vastasin kutsuun seurata Jeesusta. Otin vastaan lahjavanhurskautuksen, ja meitä on paljon, vaikka kukaan ei ole täyttänyt Jumalan Lakia, vaan erehtynyt ja langennut ja noussut.
Kun puhutaan ikuisista asioista on muistettava, että ne ovat näkymättömiä, kuten uskoontulo. Tämä uskoontulo on Jumalan työ, jonka hän haluaa tehdä jokaiselle sen haluavalle. Jumala ei tee väkivaltaa myönteisissä eikä kielteisissä asioissa. Siksi Isämeidänrukouksessa Jeesus opettaa, että ”Äläkä saata meitä kiusaukseen ..” Tässä Jeesus vahvistaa ihmisen täysivaltaisuuden tahtoa, päättää oikeasta ja väärästä. Tässä on kirkkaana esillä Jumalan reiluus, eli kuinka Hän tuo esille yksiselitteisesti ihmisen päätös- eli ratkaisuvallan omaan ikuisuus osaan.
Vain helvettiin mennään/ päästään vastentahtoisesti. Tahto Jumalan puoleen herää vasta helvetissä. Aina, kun julistetaan jotain kuolemanjälkeiseen tilaan liittyvää, se on oltava luettavissa Kirjoituksista, vt. 2.Kor. 1:13.
Anselm Canterburylaisen julistus ontuu pahasti tai on täysin väärä. Tämän tylytyksen perustan Raamattuun. Isä alensi Poikansa enkeleitä alemmaksi, eli täydellisesti ihmiseksi. Jumalan sovitus perustui siihen, että langenneen ihmisen sovitukseksi kelpaa vain ihminen, eli sellainen ja samassa tilassa kuin ensimmäiset ihmiset lankesivat. Tuhat vuotta sitten oli yhtä paljon väärää kuin tänäänkin. Kolmannella vuosisadalla alkoi luopuminen Alkuperäisestä.
Alkuseurakunnallisuus vastusti ”korkeampaa” ymmärrystä, mikä sitten tuotti kaikki kirkolliskokukset, toisen käskyn poiston ja sen seurauksena patsaitten ja ikonien täyttämät kirkot. Katolisuuden, niin läntisen kuin itäisen, ehdot, dogmat, estävät Jeesuksen seuraamisen /Christianos). Siksi Augustinus kehitti opin, ”sekalainen seurakunta”, johon kuulumaton ei pelastu.
Kun käsittelemme Elävää Uskoa, Jumalan Pojan uskoa, niin katolisuuksissa ei mikään perustu Jumalan työhän, eli lahjavanhurskautukseen, eli uskoontuloon, koska kaikki on saatu lapsikasteessa.
Tämä Urho Muromankin mainostama ”kasteen lahja” kirkastui hänelle muutaman kymmenen metri päässä uskovien kasteesta, josta hän kääntyi takaisin. Tämän ”kääntymisen” tuloksena hän kehitti mm. suuren harhaopin, kuten kääntymisen ennen tai jälkeen kuoleman. Tämän olen ottanut esille tällä foorumilla pari vuotta sitten.
Kosti,
Jeesus puhui lähes kaiken opettamansa vertauksilla, eli symbolien kautta. Vertaukset on tarkoitettu selventämään ei sekoittamaan. Tällä samalla atrialla Jeesus pesi opetuslastensa jalat antaen näin esimerkin. Tämä jalkojen pesun vertauskuvallinen merkitys selvisi kaikille ja on ollut selvää senkoommin. Alkuseurakunnan luetun käsittäminen jatkui aina kolmannelle vuosisadalle. Alkuseurakunnasta irtaantuneelle ”kirkollisuudelle” ei enää selkeä Raamatun teksti riittänyt, vaan alettiin rustaamaan uskontunnustuksia, perustettiin ”sekalainen seurakuntaoppi”, poistettiin toinen käsky ja kirkot alkoivat täyttyä kuvista, ikoneista, patsaista. Augustinus ja jonkinverran Abrosiuskin ”sementöivät” sakramenttien, ihmisteon, voiman.
Jeesus asetti ehtoollisenvieton uskoville. Sen merkitys oli muistella Jeesuksen uhria Golgatalla, koko maailman sovitusta. Jeesus ei sanonut, että tämä leipä on minun ruumis. Vertauksen merkitys katoaa, jos esimerkiksi tässä tapauksessa Jeesus olisi sanonut, että tämä leipä onkin minun ruumis tai että se edustaa sitä. Samassa tilaisuuessa tapahtui jalkojenpesu. Sen yhteydessä Jeesus mainitsi miksi VAIN jalat hän pesi, eikä päätä ja käsiä. Piti olla ensin kylpenyt, jonka vertauskuvan, symbolin merkitys, sitten kohtapuolin kirkastui. Ensin se esitti vain Jeesuksen nöyryyttä, mutta syvällisempi merkitys alkoi kirkastua, kun uskovat puettiin Voimalla Korkeudesta eli heidän PÄÄLLENSÄ kr. epi, tuli Pyhän Hengen kaste.
Vaikka teitä onkin monta jolla on ikäänkuin hengellistä hauskaa, niin lukekaa ajatuksella mitä kirjoitin ja ottakaa huomioon, että kaikkialla maailmassa vain uskoontulleet, lahjavanhurskautetut voivat muistella. Jeesus asetti vain kaksi ”juhlaa”, ksasteen ja leivänmurron viinin kera. Hän myös kerto selkeästi syyn näihin kahteen vain ihmisen tekoon.
Kun otat Kristuksen autuutesi perustaksi, siitä seuraa että käsität hänet esikuvaksi.
Fredrik Wislöff
Mika,
Wislöff sanoo oikein ja syventäisin sitä, niinkuin varmaa Wislöff’kin tekee, ja jos tekee, niin ettet turhan pitkää lainaisi niin kerro, tuleeko sama painotus häneltäkin.
Kristus, on kaiken perusta ja koko Raamatun ydin. Eli Hän kaikki kaikessa. Esikuvaksi käsittäminen vailla enempää tekstiä kutistaa kaikkia ja kaikkea syleilevän vaikutuksen.
Mika, luuletko, että tuo lainauksesi on jossain kirjassa jonka nimen tiedät? Haluaisin tutustua siihen. Myös sivunumeron voinnet antaa?
En enää muista tarkempaa lähdettä.
Löysin sen kuitenkin: Kirkon armonvälineet, s. 26, Kirjaneliö, linkki, 1980.
Silloin tajuat, että evankeliumi ei varsinaisesti ole kirja, joka sisältää lakeja ja vaatii meiltä tekoja, vaan kirja joka sisältää Jumalan lupauksia, jossa Jumala lupaa, tarjoaa ja antaa meille kaikki lahjansa ja hyvät tekonsa Kristuksessa.
Hesekielin kirjassa kuvataan kauniisti, miten paimenvirkaa hoidetaan Kirkossa uskollisesti: hän ruokkii lampaita, etsii kadonneita, tuo eksyneet takaisin, sitoo haavoittuneet, vahvistaa heikkoja, suojaa vahvoja ja tuomitsee lampaan ja lampaan, oinasten ja vuohipukkien välillä (Hes. 34:15-17).
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 55, Concordia ry, 2023.
Mika,
”Löysin sen kuitenkin: Kirkon armonvälineet, s. 26, Kirjaneliö, linkki, 1980.”
Siis sinulla on tuo kirja?, koska Kirjaneliön sivulla ei pääse sitä lukemaan.
Minulla on se kirja.
Voipi vaikuttaa jankutukselta, mutta ota vaikka kuva ennen ja jälkeen tuon kohdan. Lainastossa kirjaa ei ole.
Mutta jos et viitsi niin antaa asian olla ja jutellaan muusta.
Voit laittaa vaikka minun puhelimeen 0440121550.