Miten ihminen voi ottaa vastaan Jumalallista viisautta ?. Usein puhutaan että Pyhä Henki kirkastaa ja tietysti Jumalallisen viisauden takana on Jumala . Voi kysyä miksi sitten se evankeliumi jossa ei ehtoja vaan rakkautta ja armoa ei uppoa suurimpaan osaan ihmisistä ? On väärä johtopäätös että ihminen toimii rationaalisesti ja että Jumala olisi tehnyt meistä ennenkaikkea rationaalisia olentoja jotka perustavat kaiken tiedon vastaanottamisen järkeen tai että meidän oma tahtomme määräisi meidän käytöstämme asioissa joissa voisimme ottaa Jumalallista viisautta vastaan . Ihminen on luotu lopulta niin että etsimme sitä kadonnutta , jossa on tarvetta löytää kiintymyssuhteita ja turvallisuutta . Tämä ilmenee hyvin ja on helppo todeta jo pienellä ihmisellä että hän alkaa etsimään kiintymyssuhteita ja myös turvallisuutta muista ihmisistä . Voisi ajatella että ihminen voi ottaa vastaan Jumalallista tietoa, viisautta niin ihmisten kautta kuin Jumalalta tietyssä ympäristössä jossa vaikuttaa armo ja rakkaus .
Teologinen totuus kerrottuna raamatun tekstien kautta toisin ajattelevan kanssa ei muuta toisen käsitystä vaikka sana olisi selvä koska ihminen ei pyri löytämään vastausta siihen vaan torjuu . Kuten riitatilanteissa ihminen joko lamaantuu , lähtee pakoon tai hyökkää vastaan ja silloin ihminen on kyvytön selvittämään riitaa toisen kanssa . Psykologiassa puhutaan sietoikkunasta jossa voimme toimia hyvin muttei sen ulkopuolella . Ajattelen että seurakunnalla on iso rooli sen tiedon perille saattamisessa juuri luomalla sellaisen ilmapiirin jossa ollaan siellä ”sietoikkunassa”. Huono ilmapiiri on huono paikka vastaanottaa viestiä ja se usein johtaa pakoonjuoksemisena seurakunnasta . Joku lamaantuu ja joku vastustaa tai jotkut juoksevat pakoon . Siksi on yksittäisen ihmisen jopa mahdotonta vaikuttaa millään tavalla kirkkoon jos se ei elä sietoikkunan sisällä vaan se tekee noita kolmea asiaa jokaiselle jotakin niistä . Lapset ovat hyvin oppivaisia kun heille tarjotaan turvallinen yhteisö jossa voi syntyä kiintymyssuhteita jossa oppiminen on helpompaa ja parempaa .
Perhe on hyvä esimerkki tästä että rakkaudellisessa ilmapiirissä lapset oppivat ne periaatteet jotka vanhemmilla ovat jos siellä on rakkautta .
Jumala siis jakaa tietoa rakkauden käsivarsin , koska hän on rakkaus . Niin Jumalan tahto on että olemme Kristuksessa siinä hänen rakkaudessa jossa voimme oppia tuntemaan Jumalan salaisuuden Kristuksen . Näinhän Paavali kirjoittaa kolossalaiskirjeessä että Srk ssa sydämet yhteenliittyinä rakkaudessa saisi oppia tuntemaan Kristuksen , jossa on kätketty kaikki viisauden ja tiedon aarteet .
Myös Jumalasta eksynyt ihminen tulee rakkauden kautta Jumalan yhteyteen takaisin , kuten tuhlaajapoika . Ilman rakkautta ei ole mitään eikä ilman sitä synny elämää Kristuksessa . Laki on tarkoitettu vasta elämän tielle kasvattajaksi mutta sekin on meidän parhaaksi annettu rakkaudella .
Meidät on opetettu ja niin myös uskomme että olemme rationaalisia ja sitten käytämme tunteita hyväksi , kuten tekoäly väittää , mutta se ei vaan elämässä näyttäydy niin , jos ihmisen järki olisi todella viisas ja rationaalinen niin ei se kadotuksen tietä kulkisi . Vaikka enkeli tulisi julistamaan tai kuollut tulisi julistamaan tuonpuoleisesta elämästä niin se lopulta ei saa ihmisiä uskomaan . Näin tosin on paljon uskonsuuntia joissa uskotaan rationaalisesti , että kun saadaan ihmeitä aikaan niin ihmiset kääntyvät . Se on vastoin raamatun sanaa mutta myös väärä kuva ihmisestä ja Jumalan tahdosta .
Jumala aivan varmasti haluaa että kerran perillä olis kaikki ordodoksit , katolilaiset , helluntailaiset , anglikaanit , metodistit , luterilaiset ja kaikki uskovat . Ja Jumala tahtoo että siellä olisi kaikki murhamiehet , huorintekijät ja kaikki ihmiset ottaisivat vastaan pelastuksen ja sovituksen synneistään . Kaikki hän tahtoo ottaa vastaan , uskossa Kristukseen , hänelle syntinsä tunnustaen , Jumala lupaa uskollisuuden ja vanhurskauden syntinsä tunnustavalle . Tätä evankeliumia meidän kaikkien tulisi julistaa tälle maailmalle .
Timo näin on. Jumala haluaa pelastaa kaikki. Samalla on kuitenkin muistettava se, että ortodoksit rukoilevat kaikkien harhaoppisten palaamista kirkon yhteyteen. Ja kaikki nämä mitä mainitset ovat kirkosta irtautuneet.
Jos lähestymme asiaa apostolisen uskon kautta , kun ihminen kastetaan Kristukseen ja seurakunnan yhteyteen ja hän tahtoo turvata kaikessa Kristukseen , niin hän on pelastuva , eikö näin?
Timo, otit tuossa esille eri kirkkokuntia. Onko kaikilla mielestäsi sama kaste? Ymmärtävätkö he kasteen samalla tavalla. Jos eivät niin mihin heidät kastetaan? Vai ovatko kaikki kasteet oikeita. Mitä mieltä olet?
No ei tietysti ole , jos ei ole ymmärrystä . Kirkolla on tuntomerkit ja Kristuksen oppi jonka perusta on alkuseurakunnasta apostolisesta jatkumosta . En arvioi enempää kasteita mutta uskon että vanhoilla kirkoilla on kasteessa kaikki mistä lupaus on annettu .
Jos ei kasteta Kristuksen kuolemaan , niin vaikka vapaat sunnat kertovat sen olevan kuuliaisuuden askel ja sen merkityksen seuraukset ovat erilaiset , kun ihminen alkaa tai pientä ihmistä aletaan opettamaan Kristuksen tuntemiseen . Olen ollut yhdessä baptistikirkon kastetilaisuudessa kauan sitten mielenkiinnosta ja jäin miettimään mitä kastettava ajattelee kun sanotaan synnit upotetaan sinne altaaseen ja samalla perisyntisyys kielletään ja muutenkaan ei ole kokouksissa synnintunnustamista . Kasteilla on aina merkitystä ihmiselle , mutta Jumala on sitoutunut sanaan ja lupauksiin
Olen kohdannut 5 laisia kristittyjä liittyen kasteeseen;
1. Kaste on kastamista Kristukseen ja ihminen saa siinä Pyhän Hengen
2. Lapsikaste on raamatullinen mutta siinä ei saada Pyhää Hengeä ( herätysliikkeissä lähinnä pietismissä )
3. Kaste on kuuliaisuuden askel
4. Kahdesti kastettuja , jotka luterilaisuuteen tultua katuvat toista kastetta
5. Kasteen jälkeen ihminen ei elä seurakunnan yhteydessä , koskee myös toisen kerran kasteen ottaneita jotka jonkun ajan päästä pettyvät ja jättävät seurakunnan. Opetus pitäisi tietysti seurata ja lapsi kastetaan aina myös seurakunnan yhteyteen .
Ortodoksit ajattelevat, että muilla ei ole tietenkään kristillistä kastetta. Yleisperiaate on se, että esim luterilainen kastetaan uudestaan. Syy on yksinkertainen kirkon ulkopuolella ei ole kastetta.
No kun kaste ja usko vaaditaan pelastukseen niin tämä tarkoittaa että muiden kasteet ei ole päteviä . Ja eikö siitä voisi vetää suoraan johtopäätöksen että ovat vailla pelastusta ? Kirjoitat ilmeisesti että ordodoksit ei ota kantaa , mutta näinhän logiikka toimii ajattelussa . Tuliko sinusta sitten vasta kristitty kun siirryit ordodoksikirkkoon ? Eikö mitään saanut mukaan herätysliikekristillisyydestä?
Timo, Andreas Palasia sivustolla pohditaan kysymystäsi, löydät sen kirjoittamalla hakuun sanat; ” Ortodoksinen eksklusivismi ja tradition nominalistinen tulkinta”.
http://palasia.net
Tuosta löydät jotakin vastauksia. Jossa kysymystäsi pohditaan eri näkökulmista. Kysymykseesi on samaan aikaisesti olemassa tietty tiukka linja, jota sitten löysätään ”vähän kuten perhoskalastuksessa”.
Andreas kirjoittaa mm.; ”Väittäisin kuitenkin, että kirkon sisällä pelastukseen on paremmat mahdollisuudet kuin sen ulkopuolella, koska täällä on se sakramentaalisen elämän ja hengellisen ohjauksen täyteys, jonka Jumala on meille tarkoittanut pelastukseksemme.”
Jos, et jaksa lukea tuota viittausta, niin yhteenvetona voidaan sanoa tästä kysymyksestä jotakin.
Heterodoksien, eli ortodoksisen kirkon näkökulmasta harhaoppisina pidettyjen kristittyjen, vastaanottaminen osaksi ortodoksista kirkkoa on kautta historian ollut monimuotoinen ja ajoittain kiistanalainen kysymys. Kirkon käytännöt ovat vaihdelleet aikakaudesta, maantieteellisestä sijainnista ja heterodoksisen ryhmän teologisista eroavaisuuksista riippuen. Vastaanoton tavat voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan: kaste, mirhavoitelu ja katumuksen sakramentti (ripin ja uskontunnustuksen kautta).
Vastaanoton Kolme Tapaa
Ortodoksinen kirkko on perinteisesti noudattanut kolmea erilaista tapaa ottaa vastaan toisista kristillisistä yhteisöistä tulevia henkilöitä:
Kaste: Tämä on täydellisin ja ankarin vastaanottotapa. Se suoritetaan henkilöille, jotka tulevat ei-kristillisistä uskonnoista, tai kristillisistä ryhmistä, joiden kastetta ei pidetä pätevänä. Pätemättömyyden syynä voi olla esimerkiksi se, ettei kastetta ole toimitettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, tai että ryhmän kolminaisuusoppi poikkeaa radikaalisti ortodoksisesta uskosta. Historiallisesti jotkin tiukempaa linjaa edustaneet teologit ja paikalliskirkot ovat vaatineet kaikkien kirkon ulkopuolella kastettujen uudelleenkastamista.
Mirhavoitelu: Tämä on yleisin tapa ottaa vastaan protestanttisista yhteisöistä, kuten luterilaisuudesta, sekä roomalaiskatolisesta kirkosta kääntyviä. Tässä tapauksessa aiemmin suoritettu kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tunnustetaan päteväksi, mutta henkilöltä puuttuu ortodoksisen kirkon mirhavoitelun sakramentti, joka välittää Pyhän Hengen lahjan. Mirhavoitelun kautta henkilö liitetään täysin kirkon jäseneksi.
Katumuksen sakramentti ja uskontunnustus: Tätä tapaa sovelletaan niihin, jotka ovat jo saaneet pätevän kasteen ja mirhavoitelun (tai vastaavan sakramentin, kuten konfirmaation tietyissä tapauksissa) toisessa kirkossa, jonka sakramentaalista elämää ortodoksinen kirkko pitää jossain määrin pätevänä. Tällöin henkilö tunnustaa aiemmat teologiset erheet, lausuu ortodoksisen uskontunnustuksen ja otetaan ehtoollisyhteyteen.
Kysymys heterodoksien vastaanotosta nousi esiin jo varhaisessa kirkossa. Kolmannella vuosisadalla käytiin merkittävä kiista Karthagon piispa Kyprianoksen ja Rooman paavi Stefanus I:n välillä. Kyprianos katsoi, että kirkon ulkopuolella ei ole päteviä sakramentteja, ja vaati kaikkien harhaoppisten uudelleenkastamista. Stefanus puolestaan edusti lievempää kantaa, jonka mukaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen suoritettu kaste on pätevä, vaikka se olisi toimitettu harhaoppisessa yhteisössä.
Myöhemmin ekumeeniset kirkolliskokoukset loivat kanoneja, jotka ohjasivat heterodoksien vastaanottoa. Erityisesti kuudennen ekumeenisen kirkolliskokouksen (680–681) yhteydessä pidetyn Trullon kirkolliskokouksen (692) 95. kanoni on ollut ohjenuorana. Kanoni luokittelee eri harhaoppisia ryhmiä ja määrää, millä tavalla heidät tulee ottaa vastaan – jotkut kasteella, toiset mirhavoitelulla ja jotkut katumuksen kautta.
Sitten, Ortodoksisen kirkon lähestymistapaa heterodoksien vastaanottoon leimaavat kaksi periaatetta: akribeia (tarkkuus, ankaruus) ja oikonomia (taloudellisuus, pastoraalinen jousto).
Akribeia edustaa tiukkaa ja periaatteellista linjaa, jonka mukaan kirkon ulkopuolella ei ole pelastavaa armoa eikä päteviä sakramentteja. Tämän näkemyksen mukaan kaikki heterodoksit tulisi kastaa.
Oikonomia puolestaan on pastoraalinen periaate, joka sallii poikkeamisen tiukoista säännöistä rakkauden ja sielujen pelastuksen tähden. Oikonomian perusteella voidaan tunnustaa kirkon ulkopuolella suoritettujen sakramenttien tietty pätevyys, vaikka ne ovatkin kanonisesti puutteellisia. Mirhavoitelun kautta tapahtuva vastaanotto on esimerkki oikonomian soveltamisesta.
Nämä kaksi periaatetta eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan edustavat saman totuuden kahta eri puolta. Kirkko voi soveltaa joko akribeiaa tai oikonomiaa tilanteen ja tarpeen mukaan.
Historiassa eri ortodoksiset paikalliskirkot ovat painottaneet näitä periaatteita eri tavoin. Esimerkiksi 1600-luvulla Venäjän kirkko päätti hetkellisesti kastaa kaikki lännestä tulleet kristityt, mutta palasi myöhemmin lievempään käytäntöön. Vastaavasti Kreikan kirkossa on ollut tiukempia ja lievempiä kausia.
Nykypäivänä käytännöt vaihtelevat edelleen jonkin verran eri patriarkaattien ja piispakuntien välillä, mutta yleisin käytäntö on ottaa roomalaiskatoliset ja päälinjan protestantit vastaan mirhavoitelun kautta. Lopullisen päätöksen vastaanoton tavasta tekee aina paikallinen piispa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että heterodoksien vastaanotto ortodoksiseen kirkkoon ei ole tapahtunut yhden ainoan kaavan mukaan. Se on dynaaminen prosessi, jossa kirkko on pyrkinyt tasapainoilemaan teologisen tarkkuuden ja pastoraalisen rakkauden välillä, ottaen huomioon kunkin aikakauden ja tilanteen erityispiirteet.
Huomaat, että kysymyksesi on laaja, jota on työstetty kirkossa hyvin varhaisessa vaiheessa ja monimuotoisesti.
Jos englanninkieli sujuu tuossa perusteellinen selvitys;
https://uncutmountainpress.com/products/on-the-reception-of-the-heterodox-into-the-orthodox-church-the-patristic-consensus-and-criteria
Niin ymmärrän teidän käytännöt kun ohjenuorana on traditio vahvasti mukana , luterilaisuus lähtee tunnustuksen pohjalta ja apostolien opetuksista , joissa Jumalan sanan opetus on keskeistä . Ymmärrän että kirkolla täytyy olla tunnustus ja dogmit ja ne ovat kaikilla lopulta . Oli ne kirjattu tai kirjoimattomia . Kun sanotaan että jollakin kirkolla tai yhteisöllä ei ole dogmeja ja vaikka sanotaan Lutherin tuomaa periaatetta että raamattu on ylin ohje ja auktoriteetti , niin se käytäntö, se faktinen oppi on erilainen, joka ilmenee seurakunnassa. Kun jokaisessa myöskin yhteisössä on puheet ja opetukset mitä opetetaan ja on sitten niitä mitä ei voi opettaa eli lopulta on dogmit ja teologia . Sen voi todeta jos kuuntelee vaikka jonkun kirkon tai yhteisön useampia opetuksia niin sieltä tulee tietyt ajatukset , painotukset ja opetukset esille . Varmasti on vaikea selittää lyhyesti ordodoksisuuden dogmeja ja oppikäsityksiä , kun esim. tunnustuskirjoitakin voidaan lukea ja tulkita pinnallisesti asioita erilailla ja kuitenkin teologia on käytännössä merkityksellisyydessään erilaista . Vaikkapa : Jeesus on Herra . Siitä saadaan monia eri versioita ja opetuksia . Kuitenkin paimenen pitäisi näistä tietää ja pitää opetus olla ymmärrettävä joka samalla kirkastaa Kristusta ja vie Kristukseen . Suunta on kristillisessä opetuksessa yksi luterilaisuuden periaate joka nousee tunnustuskirjoista . Opetus jossa evankeliumi puhtaana julistetaan ja myös lakia ja kehoitusta parannukseen . Ja sakramentit pidetään pyhinä ja raamatun mukaan jaetaan pyhällä arkuudella .
Palasia kommentointia!
Ensin luterilaisuutta syytetään usein tunteettomaksi uskoksi , jossa tuodaan syntikäsitys iskien keskusteluun ja siihen paetaan ilman käsittelyä niin että ihminen ei tule kohdatuksi .
Perisynti ikäänkuin isketään pöytään ja se on vastaus ongelmiin .
Myönnän tämän että tälläistä esiintyy ja se on huonoa teologiaa . Kyllä luterilaisuus on tunteille myötämielistä ja tiedostetaan ihminen kokonaisvaltaisena . Joku lähestymiskulma on kesäjuhlien linkissä jonka laitan tähän .
https://youtu.be/cYzCoXg71H8?si=iL6KE9JABDws-sOQ
Toiseksi en hyväksy teologiaa jossa jotakin aihetta käsitellään yhden raamatunkohdan kautta . Tämä pelastuskysymys armosta ilman tekoja ! Siitä voidaan ottaa kymmenen raamatun kohtaa apostolien opetuksista ja yksi Jaakobin kirjeen kohta ”usko ilman tekoja on kuollut” jonka kuulijakunta ja konteksti pitäisi ymmärtää on oleellista , mutta mitäs ne vaikka kuvatut 9 kohtaa jossa selvästi on pelastus yksin armosta ilman tekoja ? Tämä on myös huonoa teologiaa ja yhden jakeen teologiaa . Esimerkkinä uudestikastajille jos otamme selvästi 10 raamatun kohtaa jossa kaste on ennen uskoa niin sieltä nostetaan Markuksen evankeliumista ”joka uskoo ja kastetaan ”( käännös ) ja ne selvät 9 kohtaa jätetään käsittelemättä , jotka tietysti nivoutuu myös kokonaiseen raamatun ilmoitukseen ja vanha testamentilliseen traditioon . Luterilainen periaate on ainoa oikea lähestymistapa että otamme aiheesta kaikki kohdat pöydälle ja tutkimme niitä kontekstissa , ei ole vaikeaa ei todellakaan ole vaikeaa löytää Jumalan tarkoittama järjestys . jota ympäröi aina rakkaus ihmistä kohtaan .
Timo, en tiedä mitä palasia luit? Siihen mihin viittasin ei puhuta mitään mitä kommentoit. Olet lukenut väärän kohdan. Ole tarkkana.
Tuohon edelliseen ei luterilaisen kanssa suostuta dialogiin vaan mennään ”sietoikkunan” ulkopuolelle jossa paetaan , hyökätään tai lamaannutaan. Näin luterilainen jää yksin katekismuksen raamatun sanan ja tunnustuskirjojen kanssa yksin 😅. Ensin pitää tietysti määritellä totuus ja sen tulisi olla raamattu , mutta ordodoksisuus haluaa totuuden kuvata erilailla ja vaikeus dialogiin syntyy siitä .Jotain uskonpuhdistuksen tunnnelmia kenties nämä ajatukset nostaa pintaan , näin tulkitsen . Luther toi uuden ajattelun suhteessa raamatun totuusarvoon ja tulkintaan sen ajan kristilliseen kenttään . Subjektiivisesti ajattelen että uskonpuhdistus ei jäänyt kesken mutta sen ymmärrys on kesken .
Tuossa englanninkielisessä tekstissä puhutaan yhteydestä Kristukseen ja sen perusta on kirkkoisien yhtenäinen opetus johon kaikki täytyy perustua .
Ensinnäkin kirkkoisät eivät olleet yhtenäisiä kaikissa oppikäsityksissä ja toiseksi missä ovat apostolien opetukset .
Voiko Kristuksen oppia paremmin sanoittaa apostoleita? Mitä kirkkoisillä on annettavaa? Eikö apostolisen opin selitystä parhaimmillaan . Lähestymiskulma tulee tietysti olla Kristuksesta käsin ja hänen opetuksia , asetuksia ja tahtoa seurata ja kaikkea täytyy arvoida Jumalallisen ilmoituksen valossa ja lähtökohtana . Me eksymme jos Jumalan ilmoitus ei kulje koko ajan tienviittana ja siitä tulee vain yksi mahdollinen vastaaja meidän kysymyksiin . Jumalan sanan tutkiminen ei vie meitä erilleen sanasta vaan se täydentyy muilla kohdilla jotka nivoutuvat yhdeksi Jumalan tahdoksi ja suunnitelmaksi .