Tältä näyttää pihaltamme käsin ihanan naapurimme suuntaan silmämme luodessamme. Olemme heistä onnellisia.

Tässä darin kielinen Uusi testamentti.

Jumala on kaiken luonut. Kaikki olevainen on hänen tekoaan. Herramme pitää huolta luomastaan. Hän tuntee kaiken yksityiskohtiaan myöden. Myös meidät ihmiset hän tuntee, jok’ikisen. Hänen käsistään ei kukaan voi meitä riistää. Elämme ja olemme hänen huolenpitonsa varassa. Hän pitää meistä huolen.
Jumala on meidät kutsunut, omikseen valinnut. Me olemme hänen omiaan, Jumalan lapsia. Hän pitää meistä huolen.
Jumala on ikuinen. Iankaikkisuuteen hän meidät on kutsunut. Jumalan lapsia odottaa taivaan kirkkauden asunnot. Olemme sinne matkalla. Taivasta kohti suuntamme on. Hän pitää meistä huolen.
Jumalan kunnia on ääretön, kirkkautensa suuri ikuinen. Kirkkauteensa meidät kutsunut hän on. Ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän meille varannut hän on. Kaiken hän on valmiiksi varannut, meitä varten. Hän pitää meistä huolen.
Kaiken armon Jumala on
Kristuksessa Jeesuksessa
kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa.
Kun huolet meitä painavat, vaivoja elämään tulee, vaikeuksia kohtaamme, niin saamme jättää kaikki murheemme Jumalan käsiin.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen,
sillä hän pitää teistä huolen.
Sunnuntai 6.7.2025
4. sunnuntai helluntaista
Kadonnut ja jälleen löytynyt
Toinen lukukappale eli epistola: 1. Piet. 5:5–11
Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, luvusta 5
Te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen,
sillä Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon.
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle,
niin hän ajan tullen korottaa teidät.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen,
sillä hän pitää teistä huolen.
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa.
Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä
kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.
Vastustakaa häntä, uskossa lujina!
Tiedättehän,
että veljenne kaikkialla maailmassa
joutuvat kokemaan samat kärsimykset.
Kaiken armon Jumala on
Kristuksessa Jeesuksessa
kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa.
Vähän aikaa kärsittyänne hän itse
varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.
Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen.
_________________
- Dari on Afganistanin toinen virallinen kieli.
Tässä osoitteessa on luettavissa darin kielinen Uusi testamentti,
viite 1. Pietarin kirjeen lukuun 5:
Arille.
Jeesus jätti kaste-ja lähtyskäskyn oppilailleen. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetusapsikseni kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää…..” Minä aloitin opettamisen heti kun osasin puhua. Eka uskoontullut oli pyhäkoulunopettajani ja evankelioin koko kouluajan ja siitä eteenpäin kaikkia jotka tapasi. Kuis itte?
Valma Luukka mitä tarkoittaa ”opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt ptää”? Oletko havainnut kasvaako kylvetty Jeesuksen sana hedelmää, ensin sinun omassa elämässä ja toiseksi niiden elämässä joille sitä olen opettanut?
Ottaisitko kantaa tuohon ”rakentaja vertaukseen, onko siinä kyse juuri Jeesuksen sanojen mukaan elämisestä (pitämisestä) vai mistä?
Valma Luukka mitä olisi 2-vuotias ”opettaja” sanonut tuosta rakentaja vertauksesta eli ”24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi….”?
Entäpä kun Jeesus sanoo tuota aiemmin ””21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.””?
Minusta nuo ovat selkeitä jakeita, siis kyllä teoista eli Jumalan sanan hedelmistä tunnistetaan uskovat, eikö vaan???
Kiitos Valma! Sinä olet saanut kylvää paljon.
Kaikkein kirkkaimpana valona Raamatun VT:ssa ja UT:ssa on se, mitä Jumala itse on tehnyt. Jumala on luvannut olla ja on uskollinen häneen uskoville.
Oman nimensä ja kunniansa tähden hän vie omansa perille. Uskotaan hänen sanansa ”päälle” loppuun asti.
”12:22 Suuren nimensä tähden Herra ei hylkää kansaansa, koska Herra on tahtonut tehdä teidät omaksi kansaksensa.”
Ari
Kysyt onko Valman usko tuottanut hedelmää.
Voin kertoa että hyvän ystäväni elämä on tuottanut valtavan määrän mitä suurenmoisimpia hedelmiä.
Tässä vain muutaman mainitakseni
-Yliopistossa hänen maisterintutkintonsa oli yksi kaikkien aikojen parhaista.
– Porlammin lukiossa hänen opettamansa aineet nostivat koulun tulokset ylioppilaskirjoituksissa jopa 10 prosenttiyksikköä paremmiksi kuin oppilasaineksen perusteella olisi ollut suurin todennäköisyys.
En tiedä mitään vastaavaa, missä YKSI opettaja on pystynyt samanlaiseen mestarilliseen tulokseen koko koulun YHTEISEKSI hyödyksi.
– Erinomaisesti hän on pystynyt viemään eteenpäin sukunsa ihana perinnettä. Hänen esiäitinsä Maria Luukka oli kuuluisa Karjalan runonlaulaja. Sekä saarnoissaan että lauluissaan hän on vienyt karjalaisen kulttuurin parhainta antia eteenpäin. Esim. Kun omiin 50 -vuotisjuhlieni suomenkieliseen juhlajumalanpalvelukseen halusin parhaan mahdollisen saarnaajan, niin sain hänet juhlasaarnaajaksi. Hän sekä lauloi että puhui todella ihanasti.
Sukulaisensa ministeri Emil Luukka ajoi sotaa aeuraavina vuosikymmeninä karjalaisten aseman parantajana. Tulos on osoittautunut merkittäväksi. Suomessa eri heimot tekevät töitä yhdessä, toisin kuin Lähi-Idässä, missä pakolaisiksi joutuneet eivät saaneet sulautua muuhun väestöön, vaan taistelut jatkuvat yhä maidän aikaamme asti.
Joten Ari
Kiittäkäämme Jumalaa uskon sisarestamme ja huippupedagogista, joka elämäntyöllään on tehnyt valtaisan työn rakkaan kotomaamme hyväksi.
Kari
Kiitos hyvästä kommentistasi!
Ari
Kertaat edelleen kahden rakentajan vertauksen yksipuolisen tulkintasi, missä kokonaan jää huomaamatta kaikkein oleellisin siitä, mikä on hyvän teon merkitys KOKO YHTEISÖN parhaaksi.
Tämän tulkintasi ongelma on siinä, että vertausta käyttääkseni, sinun pitäisi matkustaa Lahdesta Helsinkiin, niin sinä itse matkustamisen tekoon huomion kiinnittäen otat ärhäkimmän kiihdytysauton ja kaasun pohjaan painaen ja kumia käryttäen suuntaat matkan Oulua kohti.
Ota todesta vertauksen sanoma siitä, että hyvä työ on YHTEISÖN rakenntamiseksi.
Ari
Otat esille varoituksen tyhjistä sanoista, missä sanotaan jotain, mutta mitään ei tapahdu.
Hyvä kohta, mutta valitettavasti tekstisi tuo esille vihjailun väärään maaliin.
Suosittelen sen varoittavien sanojen kohdistamista omaan itseesi.
Puhut rakkaudesta, mutta missä on sinun rakkautesi Jeesukseen uskovia kohtaan?
Onko sinun oppilaistasi tullut pappeja, kuten Valman oppilaista?
Onko pihasi alkanut kukoistaa kauniista kukista, kuten Valman ympärillä olleet pihat ovat muuttuneet paratiisin esimakua tuoksuviksi puutarhoiksi?
Oletko sinä julkaissut saarnoistasi kirjoja, kuten Valma on tehnyt?
Luetteloa voisi jatkaa, mutta jo nämä riittäköön esimerkkeinä ravistelemaan sinua varomattomien sanojesi viskomista ympäriinsä huomaamatta niiden ainoastaan paljastava oman elämäsi ongelmia.
Joten Ari
Älä jatkossa sorru vääriin syytöksiin, koska sellaiset vain palaavat kaikuna luoksesi sinua itseäsi syyttäen!
Jos tahdot ettei sinua syytetä vajavuuksistasi, niin ala sinä omista sanoistasi. Älä enää syyttele ketään toista, niin silloin ei sinuakaan syytellä.
Ari
Korostat lain tekoja.
Valitettavasti tämä tapasi korostuu sillä tavoin väärään kohtaan, että lukija saa vaikutelman, että kuvittelet pelastuksen riippuvan omista teoista edes jossakin määrin. Sellainen ajatus sijoittaa teot väärään asemaan. Tekojen tehtävänä on viedä Jumalan armon välittäneen rakkauden meneminen ETEENPÄIN toisiin ihmisiin, niin että nämäkin voivat riemuita Jumalan hyvyydestä, joka armahtaa meidät ilman pienintäkään omaa tekoamme.
Roomalaiskirje:
3:20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Galatalaiskirje:
2:16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
”Minusta nuo ovat selkeitä jakeita. Teoista eli Jumalan sanan hedelmistä tunnistetaan uskovat. Eikö vain?” Niin se ei kuitenkaan ole, että kiinnitämme huomion uskovien hairahduksiin, jotta voisimme karsia heidät pois oikeiden kristittyjen joukosta. Siinä jäämme pian yksin. Viimein, jos olemme rehellisiä, joudumme karsimaan itsemmekin pois.
Martti
Kiitos yvästä kommentistasi
Kiitos naulan kantaan osuvasta tilanteen arvioinnista
Matias Roto toteat minulle:””Kertaat edelleen kahden rakentajan vertauksen yksipuolisen tulkintasi, missä kokonaan jää huomaamatta kaikkein oleellisin siitä, mikä on hyvän teon merkitys KOKO YHTEISÖN parhaaksi.””
Nyt en oikein ymmärrä mistä ”kaivat” tuon yhteisöllisyyden tähän eli eikö vertauksessa ole selkeästi sen alku eli ” joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan””, siis eikö tuossa ole yksittäisestä ihmisestä kyse ja sitä sitten verrataan ””verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi””, siis sinun oletuksesi on että ”kallio” olisi yhteisö ja minä taasen ymmärrän sen että se on juuri kallio???
Kun tuota vertausta sovittaa muihin Jeesuksen sanoihin niin tulee vaan mieleen että mikä tulee tuomitsemaan meidät kaikki viimeisenä päivänä:
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Minulle tuossa on kyllä selkeä todiste että kyllä kandee tehdä Jeesuksen sanojen mukaan eli rakentaa ”kalliolle” joka on ja pysyy muuttumattomana.
Ari
Ihmettelet mistä on rakentaja vertauksen yhteisöllisyys. Valitettavasti olet sulkeutunut omaan hengelliseen eristyshuoneeseesi, niin ettet näe kauemmaksi kuin omaan itseesi.
Avaapa nyt silmäsi, että näkisit
1) Jumalan sanan saarna on julkinen tilaisuus.
Jeesusta seurasi VALTAVAN SUURI VÄKIJOUKKO. Siksi hänen piti ottaa vuoren rinne saarnatuoliksi.
Matteuksen evankeliumi:
5:1 Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
5:2 Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: ——
2) Jokainen sana julistetaan jossakin tilanteessa.
Kertomus ei liiku tyhjiössä. Niinpä myös jok’ikiselle juutalaiselle kuulijalle rakennuspaikan merkitys oli ITSESTÄÄNSELVYYS, joten sitä ei tarvinnut kirjata evankeliumiin. Vain hullu olisi rakentanut wadin eli osan vuotta kuivan joen pohjalle, vaikka siinä olikin kaikki rakennukseen tarvittavat kivet aivan käden ulottuvilla.
Samaten yhtä selvää kuin jos joku ilman rakennuslupaa ja tontin omistusta alkaisi rakentaa itselleen pytinkiä Kaisaniemen puistikkoon, niin yhtä selvää juutalaisille kuulijoille oli se että talo piti rakentaa vain kaupunkiin, jossa rakennuttajalla oli vakituinen asumisoikeus eli siis kaupungin jäsenyys eli nimi kaupungin elossa olevien luettelossa.
3) Rakentaja vertaus on kerrottu Raamatussa. Raamattu on KIRKON OMA KIRJA.
Näin ollen myös Raamatun koko olemassaolo on YHTEISÖLLINEN.
Joten Ari
Avaapa silmäsi ja näe elämän reaalinen todellisuus. Vain yhteisöinä eläen me voimme olla aidosti ihmisiä.
Jumala on luonut meidät ihmiskunnan osaksi, oman kansamme jäseneksi, sukumme jäseniksi, oman perheemme jäseniksi, SIIS PIENESTÄ PIIRISTÄ ISOMPIIN YMPYRÖIHIN JA EDELLEEN KOKO IHMISKUNTAAN SAAKKA
Y H D E S S Ä
E L Ä M Ä Ä N.
Jos siis olemme Jumalan lapsia, niin olemme hänen perheensä jäseniä, eli siis kirkon jäseniä, mutta jos emme ole Jumalan kansan jäseniä niin silloin emme myöskään ole hänen omiinsa kuuluva eli emme siis kuulu HÄNELLEKÄÄN.
Joten kysymykseen kuinka voin nähdä yhteisöllisyyden rakantaja vertauksessa vastaus on yhtä päivänselvä, kuin kertoa, että muutaman metrin päässä talomme viereesä menevä kantatie 52 oli valtatie 2 siihen aikaan, kun minä pienenä vauvana ryömin tämän talomme pihalla.
Ymmärrän että kommenttini voidaan kokea ”riidan kylvämiseksi”, mutta se ei ole tarkoitus vaan tuoda puhdasta evankeliumia ja Raamatun sanaa esille. Ymmärrän että se loukkaa, loukkasihan Jeesuksen sanat jo silloin kun Hän vaelsi maan päällä ja julisti evankeliumia, jopa siihen asti että Hänet ristiinnaulittiin.
Kuinka siis evankeliumi ”pitäisi” ottaa vastaan, lapsenkaltaisesti, siis ilman mitään ennakko oppeja eli juuri niin kuin ne on Raamattuun kirjoitettu.
Ari
Huomaa, että käsi on tehty työtä ja hyväilyä varten.
Sen sijaan sen käyttäminen nyrkillä lyömiseen on pääsääntöisyydessään väkivaltaista.
Niinpä puheen parannuksesta pitää olla YHTEYTEEN KUTSUVAA, kuulijoita yhteiseen uskoon rohkaisemista, niin että kaikki yhdessä voivat iloita ja riemuita yhteisestä uskostamme Vapahtajaamme, joka meitä rakastaa ja on meidät pelastuksen osallisuuteen ottanut.
Markuksen evankeliumi:
4:16 Ja mitkä kallioperälle kylvettiin, ovat niinikään ne, jotka, kun kuulevat sanan, heti ottavat sen
I L O L L A
vastaan,
Sen sijaan kovistelu ja toisten uskoa vähättelevä puhetyyli on Jumalan sanan väärinkäyttöä. Siinä toinen ihminen torjutaan yhteisöstä. Tällaisen puhetavan käytöllä puhe parannuksesta eli parannussaarna muuttuukin huononnussaanaksi. Herra meitä sellaisesta varjelkoon.
Ari
Olen jo useaan kertaan kirjoittanut sinulle, että
JEESUKSEN PUHE LAPSENKALTAISEKSI TULEMISESTA
ON OTETTU KASTEKAAVASTA
JA SE TARKOITTAA SITÄ ETTÄ KASTEESSA ALKOI UUSI ELÄMÄ JUMALAN YHTEYDESSÄ JA SE VIE TAIVAASEEN, JOS VAIN PYSYMME USKOLLISINA SIINÄ USKOSSA, MIKÄ MEILLE KASTEESSA ANNETTIIN, KUN MEIDÄT ISÄN JA POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ OTETTIIN JUMALAN OMIKSI.
”Ymmärrän että kommenttini voidaan kokea riidan kylvämiseksi. Se ei ole tarkoitus, vaan tuoda puhdasta evankeliumia ja Raamatun sanaa esille. Ymmärrän että se loukkaa; loukkasivathan Jeesuksen sanat jo silloin, kun Hän vaelsi maan päällä ja julisti evankeliumia.” Se, että kommenttisi loukkaavat, ei ole mikään tae siitä, että ne olisivat ’puhdasta evankeliumia ja Raamatun sanaa’. Käsitystäsi evankeliumista on monta kertaa arvosteltu kapeaksi ja vääristyneeksi. Se perustuu toki Raamatun sanoihin, mutta ei sen kokonaisuutta hallitsevaan keskeiseen viestiin. Sinun kannattaisi todella lukea Matias Roton vastaukset huolella. Hän tuntee Raamatun kannesta kanteen tutkittuaan sitä vuosikausia monella eri kielellä.
Martti kiitos kommentistasi
Matias Roto kohtelet minua kuin ”vähä-älyistä” eli etten ymmärtäisi kirjoitettua tekstiä kun toteat:
””Ihmettelet mistä on rakentaja vertauksen yhteisöllisyys. Valitettavasti olet sulkeutunut omaan hengelliseen eristyshuoneeseesi, niin ettet näe kauemmaksi kuin omaan itseesi.””
Siis kun Jeesus sanoo ”” ” joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan””, niin eikö tuossa ole selkeästi suomen kielellä että kun kuulee Jeesuksen sanat niin on kuin rakentaja joka rakensi kalliolle, siis kuulee->tekee ja tyhmä rakentaja vaikka kuulee niin ei TEE. Minulle tuo on päivän selvää ja vaikka äidinkieli ei ole parasta osaamistani niin silti ymmärrän tuon täydellisesti!!!!!!!
Usko on Jumalan teko. Se annetaan ilmaiseksi. Lahja paketoitiin ristillä. Siihen Jumala haluaa liittää kaikki kansat.
6:28 Niin he sanoivat hänelle: ”Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?” 6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.
Tuossahan on selkeästi ”” ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.”” siis kun uskoo Jeesukseen niin tekee Hänen sanojensa mukaan, mot. Mitä sellainen usko olisi jos ei tekisi mitä Jeesus sanoo en ymmärrä????
Ari
Kyllä kokonaistilanteen ymmärtämistäkin tarvitaan.
Otanpa esimerkin
Kamerunissa ollessani kerran useamman kuukauden aikana söin joka aterialla erilaista ruokaa.
Sinun tulkintasi mukaan tämä merkitsisi, että olenpa nirso, kun tuolla tavoin haen koko ajan mitä eriskummallisimpia ruokalajeja. Jotenka sanoma muille olisi, että pitää koko ajan syödä joka päivä että pysyy hengissä. Hyvä ohje, mutta se ei kerro, kuinka tuo tapahtui eikä miksi.
Todellisuus oli kuitenkin se, että prinsessa Colette oli jo tuolloin mestarillinen ruuan laittaja. Hän myös tunsi paikalliset kasvit ja eläimet sekä sen mitä niistä voi laittaa.
Niinpä useampaan kuukauteen HÄN EI TEHNYT samaa ruokaa kahteen kertaan, vaan joka aterialle oli erilainen ruoka.
Tulkintaasi liittyen. Kysymys ei ollut minun teoistani eikä minun halustani erikoisuuksiin eikä minun kulinaristisista harrastuksistani, vaan yksinkertaisesti HÄNEN halustaan tarjota hyvää, ravitsevaa ja maukasta ruokaa. Myös ruoka-aikoina luoksemme tulleet vieraat pääsivät osallisiksi samasta ruuasta. Eli siis rakentamisvertaukseen liityen. Jos meillä Kamerunissa saattoi yhden ruokailun aikana poiketa jopa 12 eri vierasta ja jokainen pääsi osalliseksi samasta ateriasta, nin kyseess oli todella YHTEISÖLLINEN tapahtuma.
Kun kerron, että Jeesuksen vertaus oli nimenomaan YHTEISÖN huomioimisesta tuon vertauksen ymmärtämisestä, niin myös nuo kertomasi detaljit eli yksittäisten ihmisten kuulemiset olivat siinä mukana yhtenä pienenä osana huomattavasti laajemman yhteisön YHTEISTÄ elämää.
Vasta tuo yhteisöllisyys antoi mielekkyyden noille yksittäisille teoille rakentamisen aikana.
Tuossa se on todellakin selkeästi. Jae ei kuulu: ”Se on Jumalan teko, että sinä uskot häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” Usko on yhteistä. Uskoon tueminen on yhteisöön liittymistä. Yhdessä voimme tehdä Jumalan tahdon mukaisia tekoja, vaikka yksilöinä olemme vajavaisia ja usein erehtyviä.
Ari
Sinä vaihdat subjektin Jeesuksen sanoihin ja sillä tavalla puhut omiasi.
Sinä puhut OMISTA teoistasi Jeesuksen sanojen tarkan ymmärtämisen sijaan.
Jeesushan vastasi kysymykseen , mitä MEIDÄN pitää tehdä, mutta Jeesus syrjäytti tämän subjektin väärin asetettuna kysymyksenä ja korjasi lauseen subjektin oikeaksi persoonaksi.
Vapahtajamme sanoikin että oikea subjekti on JUMALA, hän myös korjasi pelastuksen perustan TEOISTA. USKOON.
” Se on JUMALAN. teko, että te USKOTTE.”
Pelastus siis on yksistään Jumalan teko, ja hän antaa sen HÄNEEN luottamuksensa panevalle eli siis HÄNEN turvautuvalle eli siis HÄNEEN uskovalle.
Kari
ja
Martti
Kiitos kommenteistanne!
Olen poistanut Arin kommentteja, koska se yhteydestään irrotettuna on kuin erään talon sortunut parveke, joka olisi voinut osua jalkakäytävällä kävelevän niskaan.
Väärään yhteyteen pantuja kommentteja ei ole suotavaa panna esille.
Esimerkkinä siitä, miten yhteys vaikuttaa sanojen merkitykseen, otan yhden lauseen, missä lause on peräisin Raamatusta, mutta asetan sen ensiksi yhteydestään irralleen ja vasta tämän jälkeen oikeaan yhteyteensä kuuluvana.
Tämä lause on Raamatussa, mutta tässä se on irti yhteydestään:
”Ei ole Jumalaa”.
Kun se lausutaan yhteydestään irrotettuna, niin se puhuu Raamatun vastaisen ajatuksen, vaikka se on otettu suoraan Raamatusta.
Osoittaakseni OIKEAN YHTEYDEN panen näkyviin pari jaetta, missä se esiintyy oikeassa yhteydessään:
Psalmit:
14:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä:
”Ei ole Jumalaa”.
Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on.
53:2 Hullu sanoo sydämessänsä:
”Ei ole Jumalaa”.
Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on.
Joten Raamattua siteerattaessa on otettava huomioon myös se uusi yhteys, missä sitä käytetään, jotta lause sanoisi sen oikean merkityksensä.
Matias Roto siis kuinka voit sanoa että poistamasi kommentti olisi ollut ”yhteydestään irroitettu” kun se oli juuri keskustelussa olleen ”rakentaja”-vertauksen juuri edellinen jae??? Se että se ei sovi sinun ajatuksiin niin voiko se olla rehellisen keskustelun mukaisesti poistettava?????
Tuon nyt sen jakeen yhdessä edellisten ja seuraavien kanssa niin jokainen voi itse päätellä onko se ”yhteydestä irroitettu” ai ei:
43 Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän;
44 sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.
45 Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
(seuraava oli poistettu jae)
46 Miksi te huudatte minulle: ’Herra, Herra!’ ettekä tee, mitä minä sanon?
47 Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan-minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on.
48 Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu.
49 Mutta joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri.”(Luuk.6)
”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” En puutu nyt hedelmäpuu- tai rakentajavertauksiin. Niiden välissä on tämä tuttu jae, jota meidän keskustelijoiden varmaankin tulisi miettiä. Mitä me nostamme esiin sydäntemme kyllyydestä? Olemme usein erimielisiä. Sehän kuuluu keskustelun luonteeseen. Pyrimmekö tällöin osoittamaan toisen itseämme typerämmäksi vai haluammeko hänen kanssaan yhdessä etsiä totuutta? Etsimmekö sovintoa vai lietsommeko riitaa? On asioita, joissa yksi tietää vähän ja toinen on perusteellisesti perehtynyt aiheeseen. Miten silloin kohtaamme? Väheksymmekö tietämätöntä vai koetammeko jakaa hänelle vielä puuttuvaa viisautta?
Martti Pentti miten siis pitäisi tuoda asioita esille, eikö puhdas Evankeliumi ole sitä mitä tulee julistaa?
Eikö Jeesuksen sanat ole iankaikkisen elämän sanat?
Siis kun Jeesus sanoo ””Miksi te huudatte minulle: ’Herra, Herra!’ ettekä tee, mitä minä sanon?”” niin jos tuo loukkaa, niin missä on syy, onko se tuon sanan esille tuojassa (riidankylväjä?) vai sanan lukijassa??? Mitä tulee tehdä jos saa piston sydämeensä kun Jeesuksen sanat koskettavat???
Martti Pentti kiinitti huomion hyvaan kohtaan eli sydämen kyllyydestä suu puhuu. Mitä on ihmisen sydämessä luonnollisesti onko siellä hyvää vaiko pahaa??
Eikö Jeesus sano että kaikki pahuus tulee sydämestä eli kun ihminen ei ole Jeesuksen parantama niin silloin sydämestä tulee pahaa eli ei sieltä voi tulla puhdasta evankeliumia vaikka kuinka puristaisi.
Jeesus sanoo että ihmisellä on paatunut sydän ja näin ihmisen tulisi kääntyä jotta Jeesus parataisi paatuneen sydämen:
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Vasta Jeesuksen parantamasta sydämestä tulee Totuuden sanat ja hyvää hedelmää.
Ari
Kysyt poistamisen perustetta.
Poistin koska lauseesi, joka itsessään on ihan hyvä lause, mutta sinun käyttämässäsi yhteydessä se oli loukkaus keskustelukavereitasi kohtaan. Syytit paljon, uutterasti ja uskollisesti Herran työssä uupumatta työskennelleitä uskon sankareita ulkokullaiseksi. Ota huomioon että nämä ovat rohkeasti uskoaan tunnustaen ahkeroineet Herran työssä jo pidempään kuin sinulla on elinvuosia.
Tässä syy
Martti
Kiitos hyvästä sovintoon kehottavsata puhenvuorostasi
”Eikö puhdas Evankeliumi ole sitä, mitä tulee julistaa?” Onko keskustelusivusto oikea paikka julistukselle? – – – Mitä on puhdas evankeliumi, mistä se on puhdistettu? Laki ja evankeliumi nähdään usein parina, jossa laki osoittaa ihmisen syntisyyden ja evankeliumi ilmoittaa hyvän Jumalan avaran armon. Onko puhdas evankeliumi sitä, että unohdetaan lain vaatimukset? Ari Pasanen korostaa toistuvasti parannuksenteon merkitystä ihmisen pelastukselle. Eikö se ole lainomainen vaatimus? Puhtaimmillaan evankeliumi olisi sanoma siitä, että kaikki pelastuvat, tahtovat sitä tai ei. Tuleeko meidän julistaa näin putipuhdasta evankeliumia? Tuskinpa.
Martti Pentti evankeliumissa on kutsu seuraamaan Jeesusta, syntisen tulee kääntyä pois pahoilta teiltään, kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja tarvitsevat tehdäparannuksen eli kääntyä seuraamaan Jeesusta. Mikä on pelastuksen perusta, parannus jossa saadaan synnit anteeksi, siis Jeesus käski julistaa parannusta syntien anteeksisaamiseksi Hänen nimessään!!!
Ari
Olen lukmattomia kertoja sanonut sinulle, että tuo parannuksen osallisuuteen päästään kasteen välityksellä. Kaste on parannuKSEN kaste. Kaste on Uudestisyntymän peso ja se antaa PYHÄN HENGEN LAHJAN eli sii UUDISTUKSEN.
Kasteen jälkeen tehtävä parannus tapahtuu palaamalla kasteen välittämään syntien anteeksiantoon.
Etkö muista että synoptisten evankeliumien kertomus, että Jeesus sanoi taivasten valtakunnan tulleen lähelle, joten on tehtävä parannus.
Täsmälleen SAMAN ASIAN Johanneksen evankeliumi sanoo sanoin: ”Jeesus kastoi.”
Näin lyhyesti sen voi sanoa, koska kasteeseen sisältyy KAIKKI, koska kaste on Jumalan yhteyteen OTTO. Jumala itse ottaa omakseen. Ja vain Jumala yksinään on KOKO pelastuksemme ainoa tekijä ja antaja.
”Jeesus käski julistaa parannusta syntien anteeksisaamiseksi Hänen nimessään.” Taas kohtaamme sen, että ymmärrämme parannuksen eri tavoin. Minä ymmärrän tuon lauseen niin, että syntisille tulee julistaa, että Jeesus parantaa heidät syntisyydestään. Se on eri asia kuin, että syntisiä käskettäisiin itse tehdä parannus, jotta voisivat saada syntinsä anteeksi.
Matias Roto kuinka yhdellä jakeella voi syyttää ketään, ei siinä ollut kuin Jeesuksen sanoja, siis eikö nyt sinun omat ajatukset ”syyttäneet” eli Jeesuksen sanat näyttivät sen mitä kuvittelit minun sanovan???
Ari
Lopeta hyvä ihminen Raamatun sanojen käyttö ihmisjoukossa hillittömästi roiskivana sarjatuliseena!
Matias Roto mitä on rakkaus Totuuteen, eikö myös Jeesuksen sanoihin? Siis mielenkiintoista kun koet että Jeesuksen sanat syyttävät sinua????
Ari
Aivan omiasi höpiset, kun kuvittelet minun ajatusteni syyttelevän minua sinun tekstiesi takia. Olen jo sota-ajasta asti saanut elää Jumalan turvallisen huolenpidon varassa. Hän on uskollinen ja hänen käsivartensa ovat voimalliset auttamaan.
Lähinnä minua säälittää sinun harhailusi omissa kuvitelmissasi. Lukeneena teologina tiedän kenen eksyttäjän tapaa mikäkin lauseesi matkii, mutta sinä et ole sitä huomannut. Toivon sinulle kaksiviikkoisen kissanpennun ihmettä: avata silmäsi.
Minua myös surettaa sinun rakkaudettomuutesi kanssakeskustelijoitamme kohtaan. Yhteyksistään irrotetuilla lauseilla käyttämäsi lauseet muuttuvat vastakohdikseen: Parannuksen kehotuksesi muuttuukin tehkää elämässänne huononnus -kehotukseksi.
Soisin että voisimme keskustella myönteisessä hengessä, niin että jokainen keskustelija voi kannustaa toistaan ja rohkaista kaikkeen hyvään ja luoda toivoa toinen toiselleen. Saanen esimerkkinä mainita, että me Coletten, rakkaan prinsessani, kanssa ilmaisemme kymmeniä kertoja päivässä sen, että rakastamme toisiamme.
Matias Roto selitä nyt kuinka kääntäisin Jeesuksen sanat jotenkin päinvastaiseksi? Eikö ole todella yksinkertaista kun Jeesus kysyy miksi huudatte Herra Herra ettekä tee mitä sanon, eikö tämä ole selkeää, aivan kuin aviopuoliso sanoisi miksi sanot minua rakkaaksi etkä tee mitä minä sanon????
Ari
Olen jo edellä kertonut miten käytät lauseita väärässä yhteydessä. Tämä saa Vapahtajamme arvokkaat sanat puhumaan aivan muista asioista. Rohkaisevan parempaan pyrkimisen sijaan sanat muuttuvat keskustelukaveriisi kohdistuviksi sydämesi katkeruutta ja kiukuttelua sekä riidan haluasi viestiviksi.
Muuta siis sydämesi asenne keskustelukavereihisi ja huomaat myös viestiesi muuttuvan.
Jeesuksen sanathan koskevat jokaista sekä SINUA että minua.
Matteuksen evankeliumi:
15:19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
Markuksen evankeliumi:
7:21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
Niin, miksi ette tee? Älä rakenna hiekalle, vaan kalliolle, sanan varaan!
Pietari tunnusti Kristuksen. Tunnustus kertoo talon olevan rakennettu kalliolle. Kristus kallio kestää. Kaiken muun päälle uskon rakentaminen on hiekalle rakentamista.
Golgatan kallio kestää, kaste kestää, ehtoollinen kestää ja vahvistaa. Kaikki mitä Jumala on puolestamme tehnyt ja asettanut, on periksi antamatonta kalliota, joka kestää, ja jota eivät tuonelan portit voita.
Kaikki kaikessa Kristus on puhdasta evankeliumia!
Kari
Kiitos hyvästä kommentistasi
Kunpa Ari tajuaisi tämän Kristus -keskeisen uskon luottamuksen, niin hän vapautuisi Jumalan lapsen onneen ja terveeseen yhteyteen kaikkien Kristukseen uskovien joukossa, kun ei enää tarvitsisi tirkistellä sen paremmin omia kuin toistenkaan puutteita inhimillisessä elämässämme, vaan saisi yhdessä kaikkien Kristukseen toivonsa panevien kanssa riemuita yhteisestä armon varassa elämisestä.
”Mielenkiintoista, kun koet, että Jeesuksen sanat syyttävät sinua.” Jeesuksen sanojen laki – vaikkapa vuorisaarnan korkeat ihanteet – syyttää, mutta hänen anteeksiantava laupeutensa lohduttaa ja rohkaisee.
”Aivan kuin aviopuoliso sanoisi: miksi sanot minua rakkaaksi etkä tee mitä minä sanon?” Rakkaus on sitäkin, ettei toimita puolison toiveiden mukaan vaan sen mukaan, mikä on hänelle hyväksi. Rakkaus ei ole alamaista tottelemista vaan toinen toisesta huolehtimista.
Martti
Kiitos elämää ymmärtävästä tavastasi kommentoida
Martti Pentti siis kun vaimo sanoo että olisit kotona hänen kanssaan etkä menis poikien kaa baariin niin kui siin näkkysse ”vaimolle hyvä”???
Ari
Etkö huomaa että väännät Martin puheenvuoron tähtäyspisteen?
Kerrotaanpa ääriesimerkki. Alkoholisti pyytää puolisoaan tuomaan viskipullon, mutta hänen parastaan ajatteleva puoliso lukitsee baarikaapin ja piilottaa avaimen.
Martti
Kiitos että havainnollistat mistä oli kysymys.
Miettikää nyt ihannhetki ennenkuin teilaatte ”KAIKEN” mitä kirjoitan, siis kun puhutaan rakkaudesta niin eikö silloin kaikki tekeminen ole vapaaehtoista??
Nyt kun rakastetaan Jumalaa ja samalla tietysti Jeesusta niin kun Jeesus sanoo jotain niin eikö silloin, kun todella rakastaa Jeesusta, niin ole sydämen halu tehdä niiden sanojen mukaan??? Sitten on vielä se että kun todella KUULEE Jeesuksen sanat niin todella sydämessään tietää että ne sanat ovat parasta mitä itse voi tehdä, siis tekemällä niiden mukaan, ne ja vain ne vievät lopulta iankaikkiseen elämään Jumalan valtakuntaan!!!!!!
Ari
Jumalan sanaa emme teilaa, vaan päin vastoin kunnioitamme.
Siksi olen poistanut sellaisia kommenttejasi, jotka ovat muuttaneet HÄNEN rakkauden täyttämät sanaansa inhimillisen keskustelukavereita halventavan asenteen äänenpainolla lausutuiksi herjoiksi.
Muista, että olet tällä sivustolla keskustellut sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat hyvin pitkään olleet Jeesuksen seuraajia, jotkut jopa vuosikymmeniä ennen kuin sinä olet edes syntynyt tähän maailmaan.
Kun aikoinaan nuorena sain suuren ilon ja etuoikeuden kuunnella Kiinan lähettiä Toivo Koskikalliota, niin jo hänen harmaine hapsineen noustessa saarnatuoliin lävitseni kävivät kunnioituksen väreet.
Samaten kun isoisäni asui meillä viimeiset vuotensa, ja sain hänelle lukea monta kertaa päivässä
Muukalaisten kotielämä -rukouskirjaa,
jonka Johannes Bäckin oli vuonna 1886 kirjoittanut,
niin minulle suotiin suunnattoman suuri henkinen ja hengellinen perintö, joka on antanut voimia ja uskon rohkeutta uutteraan Jumalan sanan julistukseen, jopa niin kaukana, että takaisin Suomeen matkustaminenkin tarvitsi 22 tunnin matkalla olon.
Kamerunissa ennätys yhtenä viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin oli 11 messussa saarnan pitäminen.
Joten Ari hyvä
Opettele siisti puheenparsi niin silloin pääset iloitsemaan Jumalan lasten yhteisestä uskosta.
Opettele myös ottamaan oppia toisilta, niin että, jos mahdollista, voisit itsekin oppia ymmärtämään Jumalan sanan suunnatonta viisautta.
Mielenkiitoinen Jeesuksn sana:
20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
21 eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”.(Luuk.17)
Siis kun juutalisilla eli Jumalan omalla kansalla oli selkeää ketä siihen kuului eli ympärileikkaus 8 päivän vanhana niin se oli todella ”näkyvää”. Entäpä kuinka evankeliumin sanan mukaan Jumalan oma kansa eli Jeesuksen seuraajien laita, onko se ”näkyvällä” tavalla kuulumista/liittämistä johonkin, ei ole vaan se on sisäisesti uskovissa.
”…eiväthän kaikki voi olla oikeassa ja vain ja ainoastaan Jeesuksen sanat ovat iankaikkisen elämän sanoja.” (Ari Pasanen)
Olet tehnyt sellaisen päätelmän, että omat tulkintasi Raamatusta ovat oikeita. Kaikki muut ovat mielestäsi väärässä.
Mainitse edes yksi seurakunta maailmassa, jonka tunnustukseen voit sydämessäsi yhtyä!
Luen lauseesi vuosia jatkuneiden ajatustesi perusteella näin: ”kaikki muut ovat väärässä, minä yksin olen oikea Jeesuksen sanojen ymmärtäjä,”
Kari Paukkunen enkö tuossa juuri edellä kerro Jeesuksen sanojen kautta ettei Jumalan valtakunta ole ”näkyvä” ja nyt sitten kyselet minulta missä se on ”nähtävissä”?????
Näytä missä olen väärässä siinä mitä tuon Raamatun sanaa esille, näytä yksikin kohta???
Siinä olet väärässä, että luulet kristillisten seurakuntien olevan väärässä opissa. Et hyväksy niitä.
Ari
Jälleen kerran tulkitset väärin esille panemasi raamatunkohdan.
Jakeen näkymättömyys on luonteeltaan siinä, että emme näe Jumalaa. Myös usko on Jumala teko, ei siis meidän omaa ansiotamme tai tekojamme tai muita meriittejämme, vaan alusta loppuun asti vain Jumala työ.
Sen sijaan ulkonainen yhteenkuuluminen Jumalan kansaan on näkyvää. Jeesuksen kohdalla se näkyi siinä, että hän oli virallisesti rabbin virkaan vihitty. Tämä näkyy siinä että hän saarnasi synagogissa. Se oli tehtävä, joka oli luvallista vain rabbiksi vihitylle. Rabbiki ei myöskään voitu vihkiä ennen 30 vuoden ikää. Siksi Jeesuskin aloitti julkisen esiintymisensä vasta tuon iän täytettyään.
Jeesus siis ei tarvinnut mitään uutta yhteisöä, koska hänellä oli virallinen asema juutalaisten keskuudessa jo tuon rabbiksi vihkimisen myötä.
Tuosta rabbin virkaan vihkimisestä on suora jatkumo meidän papin virkaan vihkimisemme.
Joten Ari hyvä
Tulkintasi muka näkymättömästä seurakuntayhteydestä ilman ulkonaisia rakenteita on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta.
Voin jopa sanoa että se on luonteeltaan vähän saman kaltaista kuin pakanallisen Platonin ja hänen filosofiaansa edelleen kärjistäneitten oppilaittensa oppi, missä vain ideoiden eli sielun maailma oli todellista ja aineellinen maailma oli vain sielun vankila, ja siinä mielessä pahan vallan ilmentymä.
Kun Jumalan valtakunta ei ole nähtävissä, se mielestäni merkitsee sitäkin, että ei voi nähdä sen poissaoloakaan. Niinpä Ari Pasasen taipumus torjua kirkkokunnat – varsinkin luterilaisuus – ’orjantappuroina’, on sitä, että hän kuvittelee näkevänsä jotain, mitä ei voi nähdä.
Matias Roto tuot edelleen esille tuota Jeesuksen ”oppineisuutta” vaikka Raamattu toisin todistaa, joten en millään voi otta ns ”opetustasi” vastaan, eikö olisi peremminkin toisinpäin!!!
Martti Pentti kun ns ”nähdään” joku kirkko niin eikö se ole sen jäsenet, jos näin on niin eikö silloin nähtävillä ole myös ko kirkon hedelmä eli sen jäsenien teot ja niistä voi nähdä myös onko hedelmä hyvää vaiko huonoa, eikö olekkin yksinkertaista????
”Eikö olekin yksinkertaista?” On yksinkertaisesti sokeaa kieltäytyä näkemästä kaikkea sitä siunauksellista, jota Jumala on kirkkokuntien kautta saanut aikaan.
Johanneksen evankeliumi: 3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.”
EI OLE NÄKYVÄÄ, EI
21 eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”.(Luuk.17)
…et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.”
Kari
Otan yhden mielenkiintoisen näköalan tuohon, mitä tarkoittaa ”tuuli puhaltaa” juutalaisen elämän ymmärtämisen yhteydessä, ja miten se liittyy jakeessa Joh. 3:5 puhuttuun KASTEESEEN.
Koko keskustelu kahden erittäin oppineen rabbin JEESUKSEN JA NIKODEMUKSEN käytiin yön laskeuduttua eli siis klo 18 pidetyssä liturgisessa iltahartaudessa, jossa juutalaisilla oli tapana keskustella enemmänkin uskon asioista. (Ilta alkoi iltapäivän rukoushetkestä noin klo 15, ”yhdeksäs hetki” ja yö aloitettiin auringon laskeuduttua vesperillä eli klo 18 liturgialla.)
Keskustelun sisällöstä voi myös huomata näiden kahden oppineen käsitelleen Raamatun ensi jakeita eli siis oli uuden vuoden alku, jolloin Tooran liturginen luku oli saatu päätökseen ja aloitettiin alusta eli Raamatun ensi jakeesta alkaen. Luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumalan Henki eli siis Pyhä Henki liikkui vetten päällä eli siis käytti vettä työvälineenään ELÄMÄN LUOMISESSA.
Koska maailma oli juuri luomistilassa niin Jumalan Hengen tulo ja menosuuntaa ei voitu määritellä. Hän tuli ja meni niin ettei hänen liikkumisensa suuntaa voitu sanoa. Mutta nytpä HENKI -SANA ON HEPREASSA SAMA SANA KUIN ”TUULI”.
Nytpä tiedetään vain Hengen työ elämän alku kun HÄN liikkui veden mukana. Näin siis Jeesuksen puhuma ALUSTA SYNTYMINEN, kreikaksi ”anothen”, ”alusta”, merkitsee siis pääsemistä alkuperäisen luomisen yhteyteen eli siis olotilaan: ”KATSO, KAIKKI OLI SANGEN HYVÄ”.
Näin siis kasteen sanoma jakeessa viisi, VEDESTÄ JA HENGESTÄ SYNTYMINEN on alkuperäiseen luomiseen liittymistä eli siis ihmisen elämän kokonaan uudeksi luomista.
Joten Jeesus julisti pyhän kasteen sanomaa tuon luomiskertomuksen kohdalla. Kaste luo kaiken uudeksi, antaa siis syntymään verrattavan uuden elämän.
Tämän keskustelutilanteen esille tuominen vaatii vain jonkin verran Jeesuksen ajan juutalaisten elämän olosuhteiden tuntemusta ja myös jonkin verran juutalaisten kirjanoppineitten tekstien tuntemusta, jotta sivutuotteena voisi samalla huomata Jeesuksen olleen aikansa OPPINEIN JUUTALAINEN.
Joten Kari
Tässäkin keskustelussa näkyy miten Arin tapa kieltää Jeesuksen asema juutalaisten yhteisössä on mitä suurinta asiatietojen torjumista ja todistusaineiston sanoman kieltämistä.
Mielenkiintoinen näkökulma ja yhteys alkuun, luomiseen. Kiitos Matias.
Kari Paukkunen eikö Jeesus sano selkeästi että on olemassa niitä jotka kyllä huutavat Hänelle ”Herra Herra” muttä Jeesus ei tunne heitä, siis se ei ole todiste oikeasta uskosta että kyllä sanoo olevansa ns ”kristitty” vaan joka tekee Jeesuksen sanan mukaan on todellinen kristitty!!
Ari Pasanen
Sinun pää sanomasi on kertoa juutalaisten sekä kristittyjen lankeemuksista ja kehnosta vaelluksesta. Niistä päättelet, että kukaan muu ei ole tehnyt oikeaa parannusta kuin sinä?
Et ole näiden vuosien aikana tunnustanut kenenkään muun uskovan oikein kuin itsesi.
Raamattu kertoo ihmiskunnan lankeemuksesta. Sen näytät ymmärtävän. Ymmärrät myös sen, että Jumala vihaa syntiä.
Jotain olennaista Kristuksen sovituksen syvimmästä olemuksesta sekä ihmisen syvimmästä avuttomuudesta puhdistaa sydämensä kokonaan itse tässä ajassa uskosta huolimatta jää kuitenkin ymmärryksesi ulkopuolelle.
”Joka tekee Jeesuksen sanan mukaan, on todellinen kristitty.” Näen syyn ja seurauksen toisinpäin. Joka on todellinen kristitty, tekee Jeesuksen sanan mukaan. Ainakin hän koettaa tehdä. Jeesuksen esikuva ja sanoissaan asettama ihanne ovat loppujen lopuksi tavoittamattoman korkealla.
Kari Paukkunen tuot kyllä todella hyvän näkökohdan esille, ””ihmisen syvimmästä avuttomuudesta puhdistaa sydämensä kokonaan itse tässä ajassa””, siis kun ”yritetään” elää ns ”kristittyinä” omassa voimassa niin tuo pitää paikkaansa, mutta todellinen evankeliumi on juuri että Jeesus parantaa paatuneen sydämen ja sinne vuodatetaan Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta, tämä on Raamatussa selkeänä!!!
”Kari Paukkunen eikö Jeesus sano selkeästi että on olemassa niitä jotka kyllä huutavat Hänelle ”Herra Herra” muttä Jeesus ei tunne heitä, siis se ei ole todiste oikeasta uskosta.”
Oletat yksin omistavasi oikean uskon?
Kari Paukkunen kommentoit jatkuvasti minua henkilökohtaisesti, ottaisit kantaa niihin sanoihin mitä tuon esille Raamatusta niin ”keskustelu” etenisi. Onko sinun uskosi riippuvainen siitä mitä minä olen tai sanon, ei ole, vaan eikö se ole riippuvainen kuinka otat JEESUKSEN SANAT, katsotko ne ylen vai otatko ne!!!
En katso ylen Jeesuksen sanoja.
Keskustelen kanssasi, joten pyydän sinulta vastauksia väitteisiin.
Kari Paukkunen eikö Jeesus sano:
Luuk. 18:8
Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”
Matt. 22:14
Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.”
”kommentoit jatkuvasti minua henkilökohtaisesti, ”
Sinä itse haastat täällä muiden uskoa. Esiinnyt niin, kuin muita ei Herra tuntisi kuin sinut vain.
Saan sellaisen käsityksen, että et näe oikeaa uskoa missään muualla kuin oman paitasi alla?
Ainoa perusteesi oikeasta uskosta on se, että uskot/väität ymmärtäväsi Raamattua oikein. Olen minä muitakin tavannut.
Jeesus tuntee omansa. Hän kokoaa omansa kotiin. Hän on siitä sanansa antanut.
Kari Paukkunen toteat ””Jeesus tuntee omansa. Hän kokoaa omansa kotiin.””, oikein, mutta otatko myös sen etteivät kaikki, jotka kyllä HUUTAVAT Jeesukselle ”Herra Herra”, ole Jeesuksen tuntemia??
Mistä tunnista väärät opettajat? Miksi on kirjoitettu joitakin ns ”tunnustuskirjoja” eli seli seli selityksiä Raamatusta, eikö Raamattu riitä???
Ari
Jotta
vapautuisit omien kiemuraan vääntyneistä harhatulkinnoistasi, joiden valtaan olet itsesi vanginnut ja joilla olet silmäsi sokaissut,
sinun pitäisi lukea tunnustuskirjat kunnolla.
https://tunnustuskirjat.fi/
Niissä on noin 1500 vuoden teologisen syvällisen Raamatun tutkimuksen tulokset tiivistetty muutamaan kohtaan.
Mieti vähän hiiren ja elefantin ero on pienempi kuin tuo 1500 vuoden uuttaran raamattutyön ja sinun vaivaisen räpiköintisi omien mielikuvituksesi tutteiden välillä. Olethan itse kieltäytynyt ottamasta oppia sinua viisaammilta ja Raamatun opetuksen vastaisesti halveksit viisautta.
Sananlaskut:
4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.
4:7 Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.
Tämän viisauden kieltäminen on tyhmyyttä. Varo tyhmyyttä, josta JUMALAN SANA VAROITTAA:
Sananlaskut:
1:22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
1:32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
3:35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.
8:5 Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.
Matias Roto mitä ns ”kristillisen” opettajan tulisi kirjoittaa että sinäkin huomaisit hänet vääräksi opettajaksi jota tulisi kavahtaa Jeesuksen sanojen mukaan eli tältä ei tulisi ottaa kirjaintakaan???? Tuot kokoajan että olen väärässä mutta et näytä yhtään Raamatun kohtaa jossa olisin, sitten otat oman oppisi sellaiselta opettajalta joka on todella kironnut juutalaiset, mitä on sokeus?????
”Tuot koko ajan esille, että olen väärässä, mutta et näytä yhtään Raamatun kohtaa, jossa olisin.” Matias Roto lainaa kaiken aikaa eri kohtia Raamatusta todistaakseen, miten kapeasti olet ymmärtänyt suosikkijakeesi, Ari Pasanen. Koeta nähdä nämä asiayhteydet; voit oppia jotakin olennaista ja itsellesikin arvokasta.
Ari
Jälleen kerran
tulkintasi liikkuu valovuosien päässä tekstin alkuperäisestä sanomasta:
Matteuksen evankeliumi:
5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Tässä jakeessa tulee näkyviin sen herätysliikkeen vaikutus, joka alkoi parisen vuosisataa ennen Kristuksen syntymää. Sen myöhempiä jatkajia olivat toisaalla fariseukset ja toisaalla saddukeukset. Sen pyrkimyksenä oli tutkia pyhää Raamattua toisaalta niin tarkasti että jopa kirjaimet laskettiin ja toisaalta pyrittiin löytämään mahdollisimman kattava yhteenveto. Yhteenvedoksi tuli kaksikin käsitettä: toisaalta rakkaus ja toisaalta totuus. Jeesus seurasi Rabbi Hillelin tulkintaa, että rakkaus on Lain ja Profeettojen yhteenveto.
Tähän kommenttiini esille panemani jae puolestaan kertoo, ettei kirjaimiston pieninkään kirjain häviä Pyhästä Raamatusta koko tämän maailmankauden aikana, vaan Raamatun sana käy toteen aina tuomiopäivään asti. Silloin nykyinen taivas ja nykyinen maa väistyvät syrjään ja tilalle tulee täyttymyksen aika, jolloin kaikki on täydellistä eikä syntiinlankeemuksen aiheuttama perisyntikään enää vaivaan, kun meidät puetaan ylösnousemusruumiseen, usko muuttuu näkemiseksi ja lupaus täyttymykseksi.
Joten Ari hyvä
Älä turhaan vänkää omien mielikuvitustarinoittesi esittelyä muka oikeana tekstin ymmärtämisenä.
Koko tuon jakeen sanoma voidaan nimittäin kertoa omin sanoin vaikkapa näin:
Jumala on ikuinen, siksi hänen sanansakin on ikuinen.
Raamattu on Jumalan sana, joten sekin pysyy aina tämän maailmankauden loppuun asti, jolloin Jumalan antama LUPAUKSEN SANA vaihtuu TÄYTTYMYKSEN REAALISEKSI TODELLISUUDEKSI Jumalan kirkkauden loisteen valaistessa koko olemassaolon.
”Miksi on kirjoitettu joitakin ns tunnustuskirjoja?” Tämä on kuin onkin tärkeä kysymys. Tunnustuskirjojen alkuperäinen tehtävä liittyi tietääkseni aikansa kirkkopolitiikkaan, Rooman kirkon suhtautumiseen uusiin opillisiin ajatuksiin ja muotoutuviin protestanttisiin kirkkokuntiin. Toisaalta määriteltiin nuo uudet opit, toisaalta haettiin rauhanomaisen rinnakkaiselon mahdollisuuksia. Milloin tunnustuskirjoista tuli peruskirjoja, joihin sitoutumista edellytettiin seurakuntien palvelijoilta ja joskus jäseniltäkin? Se ei tainnut olla kirjoittajien tarkoitus.
Martti
Kiitos hyvästä selvityksestä, miksi tunnustuskirjoja kirjoitettiin.
Arin levottoman tekstin takia suljen hänet tästä keskustelusta.
(Tämä kielto ei koske uusia keskusteluja uudemmissa blogeissani. Toivon nimittäin hänen ymmärtävän, ettei suunsoitolla ratkota asioita.)
Panna bulla.
Martti
Kiitos Arin virheen korjauksesta.
Mutta koska Arin virheen sisältävä kommentti oli kieltöni jälkeen niin poistin sen.